60-luvulla kupari oli muodikasta myös palkintopysteissä, nykyisin se taitaa olla liian arvokasta niihin. Aika ironista sinänsä. Meillä on vuosikaudet asustanut pari isäni palkintopystiä ajalta ennen Vanhan Jäärän syntymää, olen siis ollut edelläkävijä tässä kuparimuodissa. Vasemmanpuoleinen maljakko taas on 9-vuotiaan Mr Vanhan Jäärän tuotantoa posliininmaalauskurssilta, jonne hän änkesi äitinsä kius...ääh, seuraksi. Siihen on ansiokkaasti sudittu kuparimaalia jo vuonna 1982, isäntä täällä onkin todellinen sisustusmuodin edelläkävijä!
Yhteen aikaan - ja meillä edelleen tähänkin aikaan - saunakiulut ja kuupat olivat usein kuparia. Sittemmin teräs ja muovi suorittivat esiinmarssin saunakiuluissa, mutta ehkäpä kupari taas palaa muotiin saunassakin. Meillä on saunan paneelitkin naulattu kuparinauloilla - yhtenäinen tyyli on kaikki kaikessa saunassakin. Tai sitten minulla on vain kaiken voittava perverssi mieltymys kupariin. Mr Vanha Jäärä ei siitä kiittänyt nakutellessaan sangen paksuja kuparinauloja saunan kattoon. Tai en ainakaan usko, että ne olivat kiitossanoja...
Naureskelin tuossa taannoin Jaanan kupari-spraymaali-innostukselle, että kohta teillä kissatkin hohtaa kuparisina. Nyt ei naurata enää, kun ostin oman purkin. Voi veljet, että tekee mieli suihkutella jokseenkin kaikki mahdollinen kuparinkiiltoiseksi. Edes yksi Barbie-nukke ja laittaa se alasti makaamaan mahalleen Barbie-sängylle - asetelma vähemmän tunnetusta James Bond -elokuvasta Kuparisormi! Onneksi ei ole Barbie-sänkyä ja Jäärä Juniorin vanhat Barbiet on tungettu vintille, josta ne ovat sangen vaikeasti haettavissa.
Ehkä noin 30 vuotta sitten ostin Tukholman NK:lta ruusun muotoisen metallisen seinäkoukun. Se oli vaaleanpunainen, silloin minulla oli jokin ohi menevä hempeä kausi. Koukku pyöri siellä täällä vuosikausia, taisi se jossain vaiheessa olla lyhyen aikaa käytössäkin. Nyt se vihdoin sai uuden elämän kuparinhohtoisena kuten myös vanha perintöhenkari. Eikä tietenkään tullut mieleen ottaa koukusta ennen-kuvaa. Muuta en ole vielä kuparisuhauttanut vaikka mieli tekee kovasti.
Jäärä Juniorin entinen huone alkaa olla kuparin vallassa. Homma alkaa selkeästi riistäytyä käsistä. Kuparimaaripurkissa lukee onneksi, että ei kestä pyyhkimistä. Sillä ei siis kannata suihkuttaa mitään, josta kuvittelee haluavansa pyyhkiä pölyt jossain vaiheessa. Niinpä pöytälamppu ja lattialamppu taitavat jäädä rauhaan. Kuparin värinen mankeli olisi kyllä aika räyhäkkä!
Tällainen kevyt kuparihöpinä tällä kertaa. Viime aikoina on tuo nilkka ja jonkinlainen kevätväsymys aiheuttanut sen, ettei oikein synny mitään syvällistä tai edes kevyttä pohdintaa mistään olennaisesta aiheesta. Ehkä taas joskus. Kaikki ei ole kuparia mikä kiiltää! Vielä...
"Voi veljet, että tekee mieli suihkutella jokseenkin kaikki mahdollinen kuparinkiiltoiseksi" <- niin tuttu tunne, kun kuparisprayn varaston hyllystä pongasin ja ekat suhuttelit paperitähtiin suhauttelin. Purkki ei muuten ole vielä tyhjä, pitäisiköhän.....
VastaaPoistaKyllä tuli naulakosta ja henkarista kivat, siis tyylikkäät. Mites tuo Jäärä Juniorin huoneen lamppu? ;) Eikun lisää suhuttelemaan :)
Mä keksin jo että mä suhuttelen muutaman munan kuparinväriseksi pääsiäiskoristeeksi :-) Jiihaa! Mitähän muuta...Se kattolamppu on jo olevinaan kuparinvärinen, se ei oikein kuvasta taida erottua. Tietty jos suhuttais itse lampun - tulisko ihanaa kuparinväristä valoa vai pimeys...hmmm...josko jätän väliin.
PoistaHäh, ei kestä pyyhkimistä? No johan on, melkeinpä kuluttajan kusetusta (maali, joka ei olekaan maalia). Muutoin näyttää kyllä oikein hauskalta ja kaunista jälkeä tekevältä tuotteelta :)
VastaaPoistaMä oon joo ihmetellyt kun tavallisen maalipurkin kyljessä lukee, että käsiteltävä pinta pitää pestä ja hioa ja pyyhkiä ja poistaan vanhat maalit jne jne ja sitten netistä löytyy kasapäin innokkaita spraymaalaajia, jotka suhauttavat mitä vaan ilman pohjatöitä ja minä oon ihmetellyt, että täytyy sen olla ihmeellistä ainetta. No, eipä ole. Kaunista jälkeä tulee kyllä helposti, pysyvyydestä vaan ei oo takeita. No, mä en oo kovin innokas pölyjen pyyhkijä :-)
PoistaOnpas kuparia! Meillä ei taida olla mitään. Olen siis täysin pudonnut trenditietoisten kelkasta. Jaa, jos oikein kaivaisin, niin varmaan meiltäkin yksi kuparipannu sentään löytyisi.
VastaaPoistaSeinäkoukusta tuli nätti. En osaa kuvitellakaan vaaleanpunaisena.
Mutta maali, joka ei kestä pyyhkimistä?? Hmm...
No löytyykö marmoria? Sehän on kans in. Mä en siitä jaksa innostua yhtään, 80- ja 90-lukujen taitteen marmoribuumissa sain siitä kertakaikkiaan tarpeekseni. Ken on 80-luvun kommervenkit kokenut käytännössä ei halua kokea niitä enää koskaan ;-) Paitsi kasarimusiikista mä kyllä yhä tykkään ja kuuntelen salaa Duran Durania :-)
PoistaEi, ei ole marmoriakaan! Enkä usko että tämän elämän aikana tuleekaan. Katsotaan sitten seuraavassa :)
PoistaKyllä kuparinhohtoisena kaikki on kauniimpaa! Ihan totta.
VastaaPoistaNyt en vaan malta olla kertomatta, että kun esikoiseni kuuli saaritilamme hankinnasta lainarahalla, hän pudisteli päätään ja antoi palautetta, että olisimme voineet sijoittaa rahat hänen mielestään paljon paremmin. Kun kysyin, että kuten mihin, sain vastaukseksi: kupariin. Nii-in. Kun metallin maailmankurssia katsoo, olisi vaan kannattanut hankkia taajamakodin takapihalle kasa kuparia, istua sen kanssa nämä kesät ja nyt myydä kasa pois.
Nerokasta! Jokos teidän esikoinen opiskelee kauppatieteitä ja rahoittaa opiskelunsa tarjoamalla sijoitusvinkkejä hyvään hintaan? :-)
PoistaKyllä kasa kuparia ainakin helpompi sijoitus on kuin osakkeiden kanssa sählääminen. Ja kauniimpi :-)
Mun appivanhemmilla on kans varmat sijoitukset: he omistavat kaksi asuntoa Kemijärvellä. Sijoitus on sikäli varma, että arvo laskee taatusti ja siitä on kohtuullisen mahdoton päästä eroon ;-)
:D Humanistiäitinä yritän kasvattaa poikaani keräämään elämässä myös kokemuksia, ei vain rahaa, mutta vaikeahkolta vaikuttava kasvatustehtävä tässä tapauksessa nuoresta iästään huolimatta :).
PoistaVoi ei, toivottavasti on taloilla sitten edes käyttöarvoa!