perjantai 26. kesäkuuta 2015

Juhannuksen satoa

Olen ollut siinä uskossa, että suuri ellei jopa suurin osa suomalaisista viettää juhannuksen mökillä hyttysten syötävänä ja juhannuksen satoa ovat mojovat hyttysen puremat ja tyhjät kaljapullot (koska eihän niitä hyttysiä selvin päin kestä). Yllättävän moni ihminen ainakin meidän naapurustossa näytti tänä vuonna viettävän juhannusta kotona. En tiedä mitä he sitten puuhasivat, mutta Vanha Jäärä kaivoi juhannuspäivänä ompelukoneen esiin. Lie ehkä suht harvinaista juhannushupia, mene ja tiedä.

Oli meillä perinteistäkin juhannushupia, tosin vasta juhannuspäivänä, koska juhannusaattona ei olisi ollut oikein soveliasta sytyttää kokkoa ystäväpariskunnan olohuoneeseen.



Tässä tehdään kuormalavalle sitä, mitä pitääkin. Niistä ei pidä tehdä huonekaluja, vaan ne sopivat paremmin juhannuskokon polttoaineeksi.

Meillä on ollut jonkin aikaa uusi sohva (ei todellakaan kuormalavoista tehty) ja minulla on ollut sellainen tunne, että uusi sohva kaipaa kaverikseen uutta sohvatyynyä. Meillä on myös vanha (no, ei kovin vanha absoluuttisesti, mutta vanhempi kuin sohva) nojatuoli, joka kaipasi nojatuolityynyä, jonka avulla se sointuisi paremmin sohvaan.

Mr Vanha Jäärä on siitä hauska heppu, että hän on melkoinen yhden idean mies mitä pukeutumiseen tulee. Niin taitaa tosin olla moni muukin mies. Kun aloimme seurustella, hänellä oli talvisin tapana käyttää ruudullisia flanellipaitoja. Ei siinä muuten mitään...mutta kun hän käytti pelkästään ruudullisia flanellipaitoja. Ja useimmissa niistä oli erään laskettelukeskuksen logo eli laskettelukeskuksen matkamuistomyymälä oli melko hallitsevassa roolissa Mr Vanhan Jäärän muinaisen garderoobin toimittajana. Minä vihjasin, että voisi kai sitä talvella joskus muunkinlaisia paitoja käyttää ja tehostin vihjettäni ostamalla joululahjaksi muutaman neulepuseron. Seuraus oli se, että Mr Vanha Jäärä heitti jokaikisen flanellipaidan kertaheitolla UFF:in laatikkoon. Rehellisesti sanottuna en ollut asettanut sellaista tavoitetta, mutta kerrankos sitä tavoitteet ylitetään.

Neulepuserokautta kesti muutama vuosi, kunnes Mr Vanha Jäärä alkoi haikailla, että olisi kätevää, jos olisi sellaisia puseroita, jotka voisi helposti riisua töissä ja olla t-paitasillaan kun tulee kuuma (älkää kysykö millaista hikeennyttävää työtä hän tekee...). Ostimme siis yksissä tuumin muutaman neuletakin, joissa on vetoketju edessä. Mr Vanha Jäärä ei sentään tässä transitiossa nakannut kaikkia vetoketjuttomia neuleita UFF:in laatikkoon, mutta täysin käyttämättöminä ne hautautuivat vaatekaapin perukoille. Kunnes - TADAA - eräänä kauniina (tai oikeastaan osin sateisena, tosi kauniina päivänä tätä ei olisi tapahtunut) juhannuspäivänä vaimonsa kaivoi yhden niistä esiin ja tekaisi siitä nojatuolityynyn.



Samaan syssyyn kaivoin esiin myös käytöstä poistettujen farkkujen kokoelman, valikoin mustia, harmaita ja valkoisia yksilöitä ja pyöräytin niistä sohvan kaipaaman sohvatyynyn.



Eikä tässä vielä kaikki juhannuksen sato. Linnanmäen arpakojulta tarttui mukaan Idefix. Ja kompassi. Ja niin jurvan näköinen pehmolehmä, että siitä en viitsi edes kuvaa julkaista.



Nyt olisi sitten tyynyjä, kompassi ja Idefix (kas, Idefixin korvien yläpuolella näkyy vielä vanha nojatuolityyny). Niiden kanssa suunnistamme pikkuhiljaa kohti kesälomaa, joka on vielä aika kaukana. Mutta se parhaiten nauraa, joka viimeisenä lomailee. Josko sääkin olisi heinäkuun loppupuolella jo kerinnyt hiukan lämmitä...??!!

perjantai 19. kesäkuuta 2015

Lapsen tärkein äppsi on ÄPP

Ensin tärkeä tiedote: Tekniikan ihmelapsi on onnistunut lisäämään Lukijat-täpän sivupalkkiin. Joten sinne vaan klikkaamaan itseänne Vanhan Jäärän lukijoiksi kaikki Bloggerin käyttäjät!

Sitten asiaan. Jokaisen lapsen tärkein "appsi" on ÄPP. Mikä parasta, se ei vaadi edes älypuhelinta, se toimii jopa lankapuhelimessa! ÄPP = Äidin Palveleva Puhelin. On toki olemassa myös IPP. Jäärä Junior alkaa olla jo niin iso, että soitot ÄPP:hen ovat huomattavasti harventuneet, mutta töissä saa kuunnella kollegoiden pienempien lapsien puheluita, jotka saavat kyseisen ÄPP/IPP-palveluntarjoajan verenpaineen ja äänenvoimakkuuden nousemaan ja sivullisen kuulijan hihittelemään itsekseen.

Aihe on taas kerran kuvallisesti haastava. En edes yritä kuvittaa juttua puhelimessa huolestuneen näköisenä puhuvilla lapsilla vaan sekalaisilla kesäkuvilla ja vähän muullakin.

 Vähän muullakin juu...alkukevennys sanamuunnosten ystäville :-)

Kukapa ei tietäisi tunnetta (no, lapseton ihminen ei tiedä mutta voinee kuvitella), kun kesken tärkeän palaverin soi puhelin, Ville-Verneri 8 v siellä soittaa ja ryntäät hädissäsi vastaamaan kuvitellen, että nyt se onneton on leikannut leipäveitsellä sormeen ja vuotaa kuiviin, mutta Ville-Vernerillä onkin paljon akuutimpi ja tärkeämpi asia:"Saanks mä sitt talvella mennä Pietu-Eetvartin perheen kaa lasketteleen?" Ja nyt eletään kesäkuuta.

 Lapsi ei juuri nyt kaipaa ÄPP:n palvelua

Keksin eräänä iltana taas yhden business-idean ajalle, jolloin olen saanut kenkää nykyisestä duunista. Perustan maksullisen ÄPP:n muiden ihmisten lapsille. Tästä hallituskin tykkää. Suomi lähtee nousuun, kun vanhemmat pystyvät täysillä keskittymään pidemmän päivän painamiseen töissä ja yksityinen palveluntarjoaja hoitaa lasten aamu- ja iltapäiväpulmat.

Pienellä automaatiolla voin hoitaa todella monen lapsen ÄPP:tä.

"ÄPP:n äiti täällä hei! Valitse ensin mikä hätänä."

"Jos olet satuttanut itsesi fyysisesti tai olosi tuntuu sairaalta, valitse 1."
Tällöin vastaan puhelimeen ja annan ensiapuohjeita.

"Jos haluat mennä kaverin luokse, valitse 2."
Tällöin automatiikka astuu peliin ja kysyy: "Onko läksyt tehty? Jos kyllä, valitse 1, jos ei valitse 2." Jos lapsi valitsi kyllä, automaatti varmistaa: "Oletko nyt aivan varma? Onko kaikki läksyt todella tehty ja huolellisesti myös?" Jos lapsi edelleen vastaa kyllä, automaatti vastaa: "Saat mennä. Lähetä (oikealle) äidille/isälle tekstiviestillä tieto kenen kaverin luona olet. Mainitse myös kaverin sukunimi tai muu yksikäsitteinen tunniste" (niitä Veetejä ja Olivioita kun on yleensä tuttavapiirissä useampi). Jos lapsi vastasi alun perin  ei - mikä on hyvin epätodennäköistä, koska voimakkaat rehellisyyden puuskat ovat hyvin harvinaisia, automaatti tietenkin kehottaa tekemään läksyt ensin ja soittamaan sen jälkeen uudestaan.

 Ei kuki hän vielä, kuva on parin vuoden takaa (viime vuonna iski vattukärsäkäs ja sitten rankkasade).

Muita automaattisesti hoituvia kysymyksiä ovat:
Haluat kysyä lupaa johonkin, joka ei tapahdu tänään eikä huomenna.
Automaatti vastaa: "Keskustellaan siitä illalla. Et saa lupaa yhtään mihinkään juuri nyt. Älä paiskaa puhelinta seinään."

Lapsi saattaa hyvinkin kinuta reissua paikkaan, josta löytyy näin hempeä naisten wc. Itse olen juhannusperinteemme mukaan menossa sinne tänään.

Sinulla on tylsää.
Automaatti antaa vinkkejä kodinhoitohommiin, jotka voisi joutessaan hoitaa kun koiran ulkoilutus, marsun häkin siivoaminen, roskiksen tyhjennys, oman huoneen siivoaminen jne. Puhelu päättyy melko nopeasti siihen, että lapsi keksii itselleen jotain paljon siivoamista viihdyttävämpää tekemistä.

Kysymyksiä, joihin ÄPP:n äiti vastaa livenä ovat:

Haluat keskustella metafyysisistä aiheista.
Näistä asioista keskusteleminen tuo hupaa ÄPP-palveluntarjoajan joskus tylsään päivään: Miksi vesi on märkää? Montako on monta? Miksi yö on olemassa? Miksi naapurin setä ei käy töissä? Miksi pippeli on hassun näköinen? Miksi kalassa on ruotoja?


Tarvitset apua läksyissä.
Heko heko. Tällaista puhelua ei ole omaan ÄPP:heni vielä koskaan tullut. Läksyjä ruvetaan tekemään keittiön pöydän ääressä jupisten ja puhisten vasta illemmalla kun on ihan pakko ja nukkumaanmenoaika lähestyy uhkaavasti (tai pahimmassa tapauksessa jo loittonee). Iltapäivällä kun vanhemmat ovat vielä töissä, ei tällaista pakon tunnetta normaalilapselle koskaan ilmaannu. En taida uskaltaa tarjota ÄPP:tä niin erityisille erityislapsille, jotka tekevät läksyjä ihan vapaaehtoisesti heti koulun jälkeen, siihen minulla ei ole pätevyyttä.

Noh, nyt koittaa Juhannus ja ÄPP:lle ei useimmissa perheissä ole tarvetta, koska äidit ja isät ja lapset kärvistelevät vesisateessa kaikki fyysisesti samassa paikassa. Mukavaa jussia, muistakaa...syödä!

Ja muistakaa olla varovaisia vesistöjen läheisyydessä.



perjantai 12. kesäkuuta 2015

Rock rock yeah!

Jatkan viime viikolla alkanutta verbaalista toivekonserttia. Otsikko sopiikin mukavasti toivekonserttiteemaan. Nyt kerrotaan Tarun pyynnöstä mikä on Paasikiven-Kekkosen linja ja asia ei liity Suomen männävuosien ulkopolitiikkaan. Puhutaan tietenkin kivistä.

Suomessa asujaa auttaa, jos pitää kivistä. Kuka tahansa kukkapenkin kaivaja tai muutaman hehtaarin peltoa hevosvetoisella auralla kyntänyt tietää, että kiviä tästä maasta löytyy. Ja paljon. Onneksi suomalaiset kuitenkin rakastavat kiviä, miksi muuten niistä olisi syntynyt näin paljon sananlaskuja ja vertauksia?

Joka toiselle kuoppaa kaivaa, se kiveen siellä lapionsa lyö.
Kuin kaksi kiveä.
Mies se tulee Kivinokastakin, vaan ei turhan kaivajasta.
Ei kivi miestä pahenna, ellei mies kiveä.
Kivi kalliota soimaa, harmaa kylki kummallakin.
Sitä kivellä silmään, joka vanhoja muistelee.
Kivi on hyvä renki, mutta huono isäntä.

Meidänkin tonttimme on kivien suhteen omavarainen. Niistä muutamasta kukkapenkistä, jotka olemme kaivaneet, on löytynyt sen verran runsaasti kiviä, että on ollut paras hyödyntää niitä pihamateriaalina. Mitäpä niillä muutakaan tekisi - heittäisi kivi kerrallaan naapurin puolelle?

Mutta esitelläänpä nyt se Paasikiven-Kekkosen linja, jottei Taru kerkiä hermostua. Tässä se on:


Linja kulkee oikeassa reunassa kiviröykkiöltä kartiovalkokuuselle ja ihan vasemmassa laidassa näkyy pikkuinen paasikivi. Pohjamateriaalina toimivaa singeliä emme kyllä ole kaivaneet maasta ylös, se on tilattu ihan säkissä paikalle.


Paasikiven-Kekkosen linja on osa tätä suurempaa kokonaisuutta, joka sijaitsee talon pohjoispuolella talon ja tien välissä. Sikäli se oikeastaan onkin ulkopoliittinen linjaus. Tässä ei mikään nurmikko suostu kasvamaan - maapohja oli surkea, paikka pimeä ja edelliset asukkaat vielä laiskempia puutarhureita kuin me. Rojautettiin sitten muutama sata kiloa singeliä koko läntin päälle ja koristeltiin kivi-installaatioilla.

Löytyy meiltä myös vähän pienempiä kivi-installaatioita.

Kivellä voi olla myös jokin funktio, se ei ole pelkkä koriste-esine. Me olemme tunkeneet esiin kaivettuja kiviä vähän sinne tänne satunnaiskivigeneraattorilla, mutta joskus sattuu niin että kivelle muodostuu sijoituspaikassan jokin tehtäväkin. Joskus ehkä hiukan näennäinen sellainen.

Kivi voi toimia aitana...
...ja rappusena...
...ja parkkipaikan hulevesien imeytyspesänä...
...ja jouluvalojen johdon pidikkeenä. Siihen hommaan ei mikä tahansa kivi pystykään, siksi Mr Vanha Jäärä säilyttää näitä kolmea johtotehtäviin pätevöitynyttä kiveä kesän yli oven pielessä.

Kasvillisuus on sitä mieltä että kivikko kivikkona on ihan höpöhöpöjuttu, kivikko on vain vähän rouheampi kasvualusta. Melkein uskaltaisin antaa sellaisen puutarhanhoitovinkin, että jos joku kasvi ei tahdo menestyä ja näyttää tekevän kuolemaa, kippaa sen niskaan ronski lasti vähintään tennispallon kokoisia kiviä ja hämmästy muutaman viikon kuluttua kun kasvi alkaa sitkeästi tunkea itseään esiin kivien raoista. Loppuun vielä kuvakavalkadi satunnaisesta kiviaineksesta.

Kivien välistä versoo yhtä jos toistakin.

Osa tontista on onneksi yhtä isoa kiveä eli kalliota, sieltä ei tarvitse pelätä kaivavansa lisää pieniä kiviä esiin. Älkääkä naurako noille mahtavalle penkille ja jakkaralle.




Kuten sanottu, kivi on hyvä renki ja laiskan puutarhurin ykköskaveri. Kippaamalla kivilastin johonkin, autiomaankin saa viheriöimään kivien raoista. Kivi on kestävä ja ekologinen materiaali. Hurraa kivi!

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Hitaasti haudutettu innovaatio

Nyt näyttää tulleen kuin tilauksesta sellainen kausi, että ei ole mitään sanottavaa. Joten mennäänpä käsityöosastolle, koska sellaisia juttuja oli tilauksessa. Tämä juttu ei ole mikään pahan päivän varalle säästelty, vaan ihan viime aikoina syntynyt.

Jäärä Junior on innostunut katsomaan antaumuksella Supernatural-sarjaa Netflixistä. Mikäs siinä muuten, mutta kun minä (nössö) en uskalla katsoa sitä. Joten kun olkkarin tv-ruutu peittyy erilaisten demonien roiskimaan hurmeeseen, minun täytyy keksiä jotain muuta tekemistä. Eräänä iltana aloin epätoivoissani silittää kahvipussivarastoani (selkä telkkariin päin tietenkin). Havaitsin, että kahvipussit mahtuvat silitettynä paljon pienempään tilaan. No, mahtavaa sinänsä. Mutta paria päivää myöhemmin keksin, että ne ratkaisevat myös erään pitkään vaivanneen ongelman, joka piilee täällä:


Kuten näkyy, meillä säilytetään vaatteita korijärjestelmässä koko seinän levyisten liukuovien takana. Huomasin jo kaksi asuntoa sitten, että tämä on ehdottomasti paras tapa säilyttää vaatteita. Peiliovet saavat huoneen tilavamman näköiseksi ja korit imevät tavaraa käsittämättömän paljon. (Eri asia sitten tarvitseeko ihmisillä olla käsittämättömän paljon tavaraa.) Korkealla olevista koreista on kieltämättä vaikea ottaa tavaraa, mutta koreja on helppo siirtää, jolloin kesävaatteet voi siirtää talveksi piippuhyllylle ja päin vastoin. "The ongelma" on se, että alimmaisiin vaatteisiin syntyy ajan mittaan ei alkuunkaan tyylikäs korinpohjakuvio, joka asettuu päälle puetussa vaatteessa vielä vähemmän tyylikkäästi suoraan vatsan päälle.

Jotta ei tarvisisi kulkea ruutuvatsaisena, korien pohjalle pitäisi saada jotain. Mutta mitä? Sitä olen pähkäillyt vuodesta 1996 alkaen. Vuonna 2015 se sitten ratkesi. Jotkut innovaatiot syntyvät siis aika hitaasti. Työnantajani on odottanut (turhaan, aivan turhaan kuin Joel Hallikainen) vuodesta 1994 lähtien että alkaisin tehdä toimialaansa liittyviä innovaatioita, mutta näyttää siltä, että niitä alkaa syntyä vasta eläköitymiseni jälkeen - jos silloinkaan. Korien pohjalle olen kuitenkin yrittänyt aktiivisesti keksiä jotain - toisin kuin töissä. Olen pähkäillyt pahvia, pleksiä, vanhoja peittoja saamatta minkäänlaista prototyyppiä aikaiseksi. Mutta silitetyt kahvipussit lopulta toivat ratkaisun asiaan. Kiitos Supernaturalin pojat tai pikemminkin demonit, kyllä minä niitä poikia voisin katsella...

 Kuva täältä

Kuusi kahvipussia vaan ommellaan yhteen, brumm brumm. Ompelukoneen hurina myös peitti kätevästi Supernaturalin demonien uhrien kirkumisen. Sarjatyömoodissa yhden korinpohjan ompelu kesti noin 15 minuuttia.



Silittäessä pussit tuoksahtivat kyllä kahvilta, mutta ei niistä enää miksikään vaatekaapin tuoksuttimiksi ole. Ehkä hyvä niin, en haluaisi tulla tunnistetuksi jo nurkan takaa leijuvan Juhla Mokan hajun takia.

Muutama korinpohja pitäisi vielä saada aikaiseksi, jotta päästäisiin lopullisesti ruudullisista vaatteista eroon. Eli seuraavaa Jäärä Juniorin Supernatural-sessiota odotellaan...