perjantai 24. tammikuuta 2020

Keski-ikäisen käsikirja osa 1: Silmät ja karvat

Olen ihmetellyt miksi murrosikäisille on tarjolla paljon tietoa ja jopa kirjoja heidän mieleensä ja kroppaansa kohdistuvista muutoksista, mutta keski-ikää lähestyville ja siinä rypeville ei ole vastaavia tietopaketteja. Kun nyt olen päässyt perehtymään erilaisiin keski-iän vaivoihin kantapäänkin kautta (vasemmassa nilkassa on nivelrikko ja kantapää on joskus tosi kipeä), niin ajattelin korjata tämän puutteen. Olkaa hyvät, tästä lähtee: Keski-ikäisen käsikirja eli kaikki mitä olet aina halunnut tietää keski-iästä, mutta et ole uskaltanut kysyä. Keski-ikäinen on vähän kuin nämä tulppaanit: vähän rupsahtanut, mutta vielä joten kuten pystyssä ja tunnistettavissa ihmiseksi.


Kappale 1: Silmät
Yleistä tietoa lienee, että lähinäkö alkaa heiketä 40 ikävuoden hujakoilla. Sen huomaa ihan julkisilla paikoillakin, kun epätoivoiset keski-ikäiset käyttävät selfiekeppiä kännykän asettamiseen lukuetäisyydelle. Etulyöntiasema on entuudestaan likinäköisillä ihmisillä, joilla on aina tähänkin asti ollut rillit nokalla. Vaihdetaan sankoihin moniteholinssit ja hoplaa, taas pystyy lukemaan. Hätätilassa voi ottaa silmälasit pois ja viedä tutkittavan tekstin kiinni nenään. Ongelmissa ovat ne ressukat, joiden ei ole tähän asti tarvinnut käyttää silmälaseja. Heillä on tunnetusti rillit aina hukassa. Eilen töistä lähtiessäni bongasin jonkun ressukan silmälasit postilokerikosta. Mutta tässä on siihen ratkaisu: moniteholinssit, joiden yläosa on ikkunalasia (tai mitä säälittävää -0,25 vahvuutta nyt tarvitseekaan) ja alaosassa tarvittava lukuvoimakkuus. Näin voi pitää silmälaseja kokoajan päässä eivätkä ne ole alituiseen hävyksissä. Silmälasien käyttö tuo keski-ikäiselle myös toimistouskottavuutta, katu-uskottavuutta nyt ei enää tarvitakaan.

Itse en ollut kuullut tai lukenut etukäteen siitä, että hämäränäkö heikkenee ja katseen kohdistaminen läheltä kauas tai päinvastoin hidastuu huomattavasti. Keski-ikäinen ei niin vaan kudo kirjoneuletta ja katso telkkaria samaan aikaan, koska ei voi vaihdella katsetta käsityöstä telkkariin ja takaisin tuosta vaan. Hyvä puoli on se, että kielitaito kehittyy, koska ulkomaisia ohjelmia katsoessa on pakko kuunnella puhetta, koska tekstitystä ei kerkiä lukea jos zoomailee välillä kutimeen. Tähän ei ole mitään apua, pakko vain sopeutua.

Eilen tutustuin vähän tunnettuun, mutta hyvin yleiseen vaivaan, joka on todellakin ansainnut paikkansa keski-ikäisen käsikirjassa. Aivan yllättäen alkoi oikeassa silmässä näkökentän reunoilla välähdellä kirkkaita valoja ja sitten näkökenttään ilmaantui sinnikkäästi roikkuva kärpänen. Se ei kuitenkaan näyttänyt kärpäseltä, vaan ikäänkuin vesipisaralta lasilla, jonka läpi maailma näkyy hieman vääristyneenä. Kun se seuraavana aamunakin vielä pysytteli seuralaisenani ja valojakin toisinaan hiukan välähtelee, vakuutuin google-diagnoosini oikeellisuudesta: lasiaisen irtauma. En ollut sellaisesta koskaan kuullutkaan, mutta 2/3 ihmisistä kokee sen jossain vaiheessa elämäänsä ja kokemusta aikaistaa vankka likinäköisyys. Vaiva on ärsyttävä (todellakin!!) mutta vaaraton. Paitsi jos siitä seuraakin verkkokalvon repeämä, se on huono homma joten kannattaa siis tarkkailla tilannetta. Koska Terveyskirjasto ohjeistaa: "Jos lasiaisen irtauma on todettu silmälääkärin vastaanotolla, suositellaan tässä yhteydessä usein voimakkaan fyysisen rasituksen välttämistä kuukauden ajaksi" niin minäpä annan sitten vinkin, että älkää menkö silmälääkärin vastaanotolle niin voitte jatkaa fyysistä rasittumista kaikessa rauhassa. Luulen kyllä että tuolla tarkoitetaan jotain painonnostoa silmämunat pullistuen eikä tavallista kuntoliikuntaa. Kohtahan se selviää...aion jatkaa liikuntaa normaalisti.

Kappale 2: Karvat
Tasan eivät käy keski-ikäisten karvat. Miehillä ne vähenevät ja naisilla lisääntyvät. No, ei naisillakaan tukka varsinaisesti tuuhene, mutta mikään kohta naisen ruumiissa ei osoita karvoituksen vähenemisen merkkejä. Paitsi minulla käsivarret. Kyynärvarteni näyttivät lapsesta asti siltä, kuin esi-isissäni olisi ollut paljonkin gorilloja. "Ne ovat sikiökarvoja ja lähtevät pois kouluikään mennessä" lohdutti lastenlääkäri pikkuista Vanhaa Jäärää ja hänen vanhempiaan. No, minä pysyin sikiönkaltaisessa tilassa keski-ikään asti mutta sitten karvat yks kaks putosivat. Eli jos olet nainen ja kärsit karvaisista kyynärvarsista, toivoa on!

Säärikarvat taas eivät naisilla häviä mihinkään, mutta miehillä alkaa ilmaantua kaljuja läikkiä sääriin. Tähän voisi joku kehittää karvansiirron naisen säärestä miehen sääreen. Meilläkin isäntä harmittelee entisten lähes hobitinkaltaisten kinttujensa paljaita kohtia. Minä mielelläni siirrättäisin omista edelleen karvaisista kintuistani erittäin aktiivisia karvatuppia hänen koipiinsa. Lääkärit hoi, tällaista proseduuria kehittämään kiitos!

Naisilla alkaa myös kasvaa parta. Pakko se on myöntää. Ei tässä nyt joulupukiksi olla muuttumassa, mutta leuka on täynnä vaaleaa hitulaa. Onneksi sentään vaaleaa. Erilaisille karvanpoiston ammattilaisille riittää siis työmaata väestön vanhentuessa.

Käsikirjan seuraavissa osissa tulemme tutustumaan ainakin tuki- ja liikuntaelimistön, naisten alapään ja molempien sukupuolten yläpään vaivoihin. Sikäli jos muistan mitä ajattelin niistä sanoa...






keskiviikko 22. tammikuuta 2020

Remonttiyhteenveto Osa 1: Eteinen

Nyt on remontti vihdoin ihan valmis ja vuokralainen etsinnässä. Aika tehdä yhteenveto siitä mitä saatiin aikaan ja mitä vastoinkäymisiä kohdattiin. Tai ehkä on paras etten kerro ihan kaikista henkisistä vastoinkäymisistä ettei mene kauhujutuiksi. Tajusin eilen, että viime vuonna meillä meni suuri osa vapaa-ajasta kaikenlaisiin projekteihin. Ennen kuin aloitettiin remontointi sisätiloissa, meillä oli suht mittava pihaprojekti kun koko kadunvarsi laitettiin tien asfaltoinnin yhteydessä uusiksi. Silloin ravattiin ees taas puutarhamyymälässä ja kyykittiin pihalla selkä kipeäksi. Syksyllä sitten ravattiin ees taas rautakaupassa ja kiivettiin rappusia reidet kipeiksi. Ilmankos sitä alkoi jossain vaiheessa tuntua että nyt olen ihan loppu - slut - the end. Ja mies oli vihainen kuin perseeseen ammuttu karhu. Tehdäänpä tätä yhteenvetoa siis pienissä paloissa etten minä uuvu tähänkin. Ja ettette te uuvu lukemaan pitkiä vuodatuksia kerralla.







Eteinen oli ylivoimaisesti parhaassa kunnossa oleva huone ja helpoin remontoitava. Siellä oli paljon kaappeja, jotka olivat yllättävän hyvässä kunnossa. Jos olisi remontoinut itseä varten, olisi varmaankin kääntänyt kaapit aukeamaan makuuhuoneeseen, mutta nyt ei siihen ollut inspiraatiota. Sitäpaitsi jos kaapit ovat "julkisessa tilassa" voi asuntoa käyttää myös kahden ihmisen soluasuntona. Kaappien ovissa oli susirumat muovivetimet ja ovet olivat pinttyneen likaiset. Nämä ongelmat hoituivat Universal Stonella ja uusilla vetimillä. Universal Stone tosin ei ollut optimaalinen ratkaisu likaan noin suurilla pinnoilla, ovissa näkyy pyyhkimisen jälkiä vaikka kuinka yritin hinkata tasaisesti ja huuhtoa ja kuivata. Onneksi eteinen on vähän pimeä, niin tämä ei kovin paljoa näy.


Kuudesta kaapinovesta vain yhden takaa paljastui hyllyjä, kaikissa muissa oli vain vaatetanko. Ostimme siis ritiläkoreja kahden oven taakse. Oliko 70-luvun loppupuolella tapana säilyttää sukat ja kalsaritkin henkarilla roikkumassa? Ei ainakaan meidän kotona.


Lattiaan tempaistiin sama laminaatti kuin muuallakin asunnossa. Pinta-alaltaan eteinen oli toki pieni, mutta laminaatin asennus vei mutkien ja kulmien takia paljon aikaa. Eikä mikään seinä tietenkään ollut suora, joten reunoja joutui mukavasti viistoamaan joka käänteessä. Katto oli vähän kirjavan näköinen ja ruiskurapattu - valitettavasti, vaatii paljon habaa ja hermoja maalarilta. Mr Vanha Jäärä sen sitten jupisten ja puhisten maalasi. Kaikki seinät piti suojata, joten koko eteinen vedettiin muovipussiin. Hyvä ratkaisu myös lapsiperheessä norovirusepidemian aikaan.






Pieni työmäärä mutta suuri innovaatio oli reunastaan kulahtaneen ulko-oven sisäoven uudistaminen. Mitäpä sitä koko ovea maalaamaan jos vain pieni soiro on maalin tarpeessa. Erilaisten sopimusten laatimisen konkarikolleegani MK kannusti hakemaan mallisuojaa ovelle, josta puolet tai vähemmän on erivärinen kuin muu osa. En hakenut.










Vanha naulakko oli ihan ok vaikka hattuhylly onkin hieman notkolla. Kun seinässä oli valmiit reiät juuri tätä naulakkoa varten eikä tunnettu halua rei'ittää betonia yhtään sen enempää kuin on pakko, niin vanha naulakko laitettiin seinän maalaamisen jälkeen takaisin. Sitten vaan lattialistat seinään ja niks naks, eteinen oli valmis. Lattialistoista ja niiden asentamiseen käytetystä superporasta (tunnetaan virallisemmin nimellä poravasara) enemmän joskus myöhemmin. Ennen superporan lainaamista mies istui eteisen lattialla painaen tavallista iskuporakonetta kaikin voimin seinään ja minä seisoin hänen takanaan pitäen käsillä seinistä kiinni ja työnsin toista jalkaa miehen selkää vasten, jotta ukko pysyisi paikallaan. Silti ei pora uponnut seinään. Kun on kaksi kättä (tai neljä kättä ja yksi jalka) ja Black&Decker niin...lainaa kaverilta kunnon porakone.


Näin eteinen. Seuraavaksi jokin muu huone, en ole arponut vielä mikä. Onneksi ryhdyin kirjoittamaan yksi huone kerrallaan kun tästäkin tuli näin piiiiitkä juttu vaikka oli helpoin huone!