tiistai 27. maaliskuuta 2018

Uusi aluevaltaus

Rakkaalla tyttärelläni alias Vege Jäärällä on viehättävä tapa ostella itselleen surutta hiukan liian isoja tai väärän mallisia vaatteita, jotka hän sitten kiikuttaa luottavaisin mielin äidin edulliseen korjausompelimoon muokattavaksi. Ilmeisesti olen onnistunut näissä hommissa varsin hyvin, koska Vege Jäärä päätti aivan omatoimisesti laajentaa ompelimoni toimenkuvaa huonekaluverhoilun suuntaan.

"Äiti, ostin käytetyn nojatuolin. Voitko tehdä siihen harmaan irtopäällisen?" Näillä historiallisilla sanoilla projekti polkaistiin käyntiin. Punavuori Kierrättää -Facebook ryhmä koituu vielä hengen menoksi - entäs sitten kun lapsi ostaa sieltä jonkun Biedermeir-sohvaryhmän ja pyytää verhoilemaan sen?


Tässä tuoli alkuperäisessä asussaan. Istuin- ja selkänojatyynyt olivat ihan hyvässä kunnossa, mutta edellinen omistaja oli hiplannut käsinojia kiihkeästi tahmatassuillaan, koska niiden kangas oli sangen likainen ja kulunut - siksi tuo vilttiviritelmä. Ja mustavalkoinen raitakuosi ei muutenkaan Vege Jäärän silmää miellyttänyt.

Ennen projektin virallista aloittamista on hyvä vetää tyhjennysharjoitus, jonka tein noroviruksen avulla. Sen jälkeen mieli on kirkas ja ruumis tutiseva. Loput norovirukset kävin levittelemässä Ikeaan saatuani itseni jälleen jaloilleni. Ikeasta ostin hyvin halpaa mutta tukevaa harmaata kangasta, jonka nakkasin pesukoneeseen kutistumaan. Tuolia mittaamatta tehtyjen hihasta ravistettujen arvioiden mukaan kangasta menisi 2,5 metriä, joten ostin 4. Jos jotain projektien hallinnasta olen oppinut, niin varmuusvaraa pitää olla jokaisessa ulottuvuudessa.

Seuraavaksi kävin mittailemassa tuolia ja tein huolelliset mittapiirustukset. Säästän teidät enemmiltä tarinoilta muinaisesta pakollisiin opintoihin kuuluneesta Koneenpiirustus-kurssista. Kuvasta kuitenkin ymmärtää, että ykkönenhän siitä kurssista tuli arvosanaksi. Tärkeintä ei kuitenkaan ole tyyli vaan se, että ompelija itse ymmärtää piirustuksiaan.

 
Vähän kyllä arvelutti projektin pikkuhiljaa edetessä, että ymmärränkö sittenkään piirustuksiani, koska jättimäisen isoa kangaskasaa on melko vaikea hahmottaa ilman tuolia, jonka päälle sitä välillä sovittaa. Kappaleiden leikkausvaiheessa ilmeni jo, että eihän 4 metriä riitä mihinkään vaikka kuinka säästeliäästi yritin kappaleita leikellä. Ja ei kun takaisin Ikeaan ostamaan lisää kangasta. Saipa taas Ikean pehmistä.  Vahvan uskon varassa edettiin kunnes viime sunnuntaina oli aika palata ompeluksineni tuolin luokse ja pukea tuoli uuteen kuosiin. Lopputulos löi koko porukan ällikällä eikä vähiten itse verhoilijan.



"Sehän on kuin tehty siihen" totesi mieheni nerokkaasti. Kappas. Niinhän se on, mutta ei se automaattisesti tarkoita sitä, että se on sopiva. Mutta jostain syystä olin tällä kertaa onnistunut erinomaisesti ja se todellakin oli sopiva!

40 eurolla olisi Ikeasta saanut johonkin toiseen tuolimalliin irtopäälliset. Tämä tuoli ei ollut enää valikoimassa eikä siihen ollut päällisiäkään saatavilla. Melkein 40 euroa meni kankaisiin ja vetoketjuihin, siihen sitten vielä usean työtunnin tuntihinta päälle. Eli ei kannata alkaa ommella tuolien irtopäällisiä myyntiin. Mutta ainakin opin, että hernekeittopurkki on sopiva sapluuna kulmien pyöristykseen. Eipä siis mennyt tämäkään projekti hukkaan - oppia ikä kaikki!






perjantai 9. maaliskuuta 2018

Pelottavia terveisiä 70-luvulta

Joku oli tuonut työpaikan kahvipisteelle Anna-lehden marraskuulta 1974. Selailimme sitä villi nostalgiankiilto silmissämme. Mainokset olivat kaikkein hauskinta antia.

Kovasti valitetaan yhteiskunnan "pornoistumisesta" mutta enpä muista 2000-luvun puolella nähneeni yhtään mitään mainostettavan ilkialastomalla naisella. Hassuinta tässä on se, että nakupelle mainostaa käsisuihkua, jonka ideahan nimenomaan on, ettei tarvitse riisuutua alastomaksi peseytyäkseen. No, selvisi, ettei tuo ollut edes 70-luvun radikaalein käsisuihkumainos. Tsekatkaapa tätä munanhuuhtojaa!


 Saksimainos hämmästytti myös. Ai uutuus? Vanha Jäärä oli luullut että oranssikahvaisia Fiskarsin saksia on ollut AINA eli ainakin elokuusta 1968 lähtien. Fiskarsin sivuilta tosin selvisi, että olen oikeassa. Saksia on ollut vuodesta 1967 alkaen. Ilmeisesti 1974 on tullut vain uusi malli.


Ja kas, olikos VW Golf olemassa jo vuonna 1974! Minä luulin, että silloin oli vain kuplavolkkareita ja kleinbusseja. Yllättävän modernin näköinenkin tuo on. Ajokokemus räntäsateessa 80 km/h vauhdissa varmaan palauttaisi takaisin 70-luvulle paremmin.

Nämä joululahjavinkit olisivat nykyisin "Hanki trendikkäät retrolahjat kirppareilta"-otsikon alla.


 Muotisivut olivat täyttä törinää!

Kaikki tämä oli kovin hauskaa, mutta lääkäripalstalta löytyi kerrassaan kylmäävä kysymys-vastaus-pari, joka pisti miettimään millaisessa maailmassa 70-luvulla elettiinkään ja koska maailma muuttui.

Kysymys kuuluu näin:


 Ja palstaa pitäneen aikansa julkkislääkärin Pertti Pakarisen vastaus on tällainen:

Taitaapa todella olla aika dynaaminen mies tämä teidän aviosiippanne: isoremmi päällä koko ajan. Näitä perheristiriitoja on mahdotonta ratkoa silloin, kun toista osapuolta ei ole kuultu vielä ollenkaan. Näin ollen minunkin apuni jää mitäänsanomattomaksi nyhjäämiseksi ja sanoja joudutaan kierrättelemään kuin mälliä poskessa.

Tietysti voi olla, että miehenne elinvoima todella on melkoinen. Jos hän ei suutu silloin, kun jaksatte olla mukana, se puhuisi tämän näkökohdan puolesta. Mutta jos hän on sadisti, silloin hän kaipaisi elämäntoverikseen täydellisen masokistin; muut eivät pärjää sellaisen henkilön kanssa, ainakaan avioliitossa.

Niinpä tehtäväksenne jääkin pohdiskella sitä, oletteko masokisti, joka nauttii alentamisesta, kurituksesta ja terrorista. Jos olette, hyvä on. Mutta jos ette ole, on tehtävä johtopäätöksiä. Näitä taas teidän asioissanne ei pysty tekemään kukaan muu kuin te. 

Mutta muistakaa, että avioliitto on kahden kypsän ja aikuisen välinen liitto, joka on solmittu vapaaehtoisesti ja sen ylläpitämiseen tarvitaan molempien tahto.

Siis että mitä? Dynaaminen mies, jonka elinvoima lienee melkoinen??!! Onko lukijoiden joukossa lainoppineita: onko vuonna 1974 tilanne ollut se, että puolison pahoinpitely ei ole ollut rikos? Kammottaa ajatellakin, että olen elänyt aikana, jolloin vaimoa on saanut huoletta viskoa hiuksista pitkin lattioita ja se on ollut ihan ok.

Totta on, ettei perheristiriitoja voi ratkoa ilman molempien osapuolien kuulemista, mutta eihän tässä ole kyseessä mikään ristiriita vaan pahoinpitely, joka on poliisiasia. Paitsi, että 70-luvulla ei ilmeisesti ollut.

Jotkut jaksavat aina marista, että ennen oli kaikki paremmin, mutta kyllä pikakatsaus 70-luvulle osoitti, että eipäs ollutkaan. Edelleen toki on perheväkivaltaa, mihinkäs se maailmasta katoaisi, mutta enpä usko, että kukaan vastaisi puolisonsa pahoinpitelemälle, että "onpas teillä dynaaminen siippa".

Huh! Kylläpä elämmekin aika hyviä aikoja nykyään!
!