perjantai 29. tammikuuta 2016

Haloo sano alien kun kotio soitti

Tapahtuuko teille koskaan mitään outoja juttuja? Vanhalle Jäärälle tapahtuu joskus ihan X-files tasoisia asioita. Luulisin. En ole koskaan katsonut X-filesiä, mutta käsittääkseni siinä on kummia juttuja. Viime perjantain ja lauantain välisenä yönä tapahtui seuraavaa:

Heräsin keskellä yötä siihen, että joku sanoi "haloo". Niin ainakin luulin. Makasin silmät pyöreinä ja korvat höröllä pimeässä ja ihmettelin. Koska mitään elon merkkejä itseni lisäksi ei näkynyt eikä kuulunut, luulin haloon olleen osa unta. Kunnes se kuului uudestaan. Iätön ja sukupuoleton ääni sanoi "haloo" jossain selvästi lähistöllä. Siinä vaiheessa aloin epäillä omaa mielenterveyttäni. Harvakos sitä ääniä kuulee yön hiljaisuudessa, miksi en minäkin. Mutta kun "haloo" kuului hetken päästä kolmannen kerran uskoin, että se on ihan oikea ääni eikä merkki orastavasta skitsofreniasta. Mutta en kerta kaikkiaan pystynyt ymmärtämään mistä ääni tulee. Ei tuntunut tulevan ikkunan takaa eikä viereisestä huoneesta vaan - kääk - samasta huoneesta. Murtovaras sängyn alla? Neljännellä haloolla selvisi. Ääni tuli vatsastani. Keskellä yötä olin päättänyt ruveta vatsastapuhujaksi. Onneksi siinä vaiheessa ei tullut mitään "alien phone home" ajatusta mieleen, olisi saattanut lipsahtaa paniikin puolelle. Koska ei tullut, käänsin kylkeä, sain suoliston rauhoittumaan ja jatkoin unia.

 Aamulla kerroin tästä tietenkin puolisolleni ja hän hymähteli, että kaikkea sitä sulle sattuukin ja että miten muka voi vatsasta kuulua "haloo", normaalistihan sieltä kuuluu "goaarr". Aamiaisen jälkeen marssin pakastimelle kaivamaan esiin edellisenä päivänä hankitun jäätelöpaketin (Omar-jätskiä, Vanha Jäärä suosittelee!), joka oli poikkeuksellisesti säilynyt seuraavaan päivään asti koskemattomana koska irtokarkkeja oli ollut riittävästi. Siinä vaiheessa Mr Vanhalla Jäärällä leikkasi. "Ilmankos se sun maha huusi haloo keskellä yötä! Se muisti koko ajan, että pakastimessa on jäätelöä ja oli koko illan kärsivällisesti odottanut sitä kunnes menetti hermonsa yöllä." Nyt jos kuulen jonkun sanovan haloo, alkaa yllättäen naurattaa. Haloo sano alien kun kotio soitti!

Pysytään vatsaontelossa tai -osastossa ja leikitään kerrankin ruokabloggaajaa. Kehitin nimittäin ihan itse jonkun ruokalajin yöllistä haloota seuranneena päivänä. Tai ainakin melkein itse, inspiraation sain jostain Kokkikartanon kasviskiusauksesta tms, jonka havaitsin kohtuullisen hyvän makuiseksi ja mietin, että jotain saman tapaistahan voisi tehdä itsekin. Tadaa, tässä teille hyvin helppo Välimeren kiusaus (Mr Vanha Jäärä kontribuoi keksimällä nimen).

Välimeren kiusaus (2 annosta)

500g perunasipulisekoitusta
1/2 paprika
6-8 kirsikkatomaattia
n. 10 mustaa kivetöntä oliivia
1 paketti Apetina snack yrttimaustettua fetaa
2 dl ruokakermaa
2 viipaletta cheddar-sulatejuustoa (tai jotain muuta sulatejuustoa)
1 tl Provencen yrtit maustesekoitusta
suolaa, mustapippuria

Pilko paprika, halkaise kirsikkatomaatit ja leikkaa oliivit renkaiksi. Kuumenna kerma kattilassa ja liuota siihen sulatejuustoviipaleet. Sekoita perunasipulisekoitus, kasvikset ja fetajuusto uunivuoassa. Mausta. Kaada kerma-juustosekoitus päälle. Paista 225 asteessa noin 50 minuuttia.



Helppoa ja hyvää oli Jääräpariskunnan mielipide eikä vatsakaan huudellut enää haloota. En kuitenkaan malta lopettaa tähän kun olen ohjeiden jakelemisessa vauhtiin päässyt. Vanhan Jäärän laboratorio testasi eilen netistä lukemaansa tummuneen hopean puhdistusvinkkiä. Liekö Marttojen kemian osaston keksimä vai kenen. Vuokaan alumiinifoliota ja suolaa. Siihen asetellaan tummuneet hopeat ja sitten päälle kaadetaan kiehuvaa vettä.

Tässä lähtötilanne. Lusikat eivät olleet mitenkään läpikotaisin tummuneita, tummimmasta yksilöstä lähikuva.

Veden kaatamisen jälkeen seurasi yksi elämän harvinaisista "It's a miracle" hetkistä. Tässä tilanne välittömästi veden kaatamisen jälkeen.


Että toimiipa tämäkin mystinen vinkki toteaa Vanhan Jäärän puolueeton ja erittäin poikkitieteellinen laboratorio. Innostuin puhdistamaan hopeisia korvakorujakin samalla menetelmällä ja niistä tuli kuin uusia. Ja ei kun hopeoita putsailemaan kaikki!

perjantai 22. tammikuuta 2016

Ystäväkirja-haaste

Taas pukkasi haasteen, mikä aina helpottaa elämää, kun ei tarvitse itse keksiä aihetta. Kiitos Jaana Romuaarteeni-blogista! Haaste on alun perin kotoisin Napsahduksia-blogista. Haasteen säännöt löydät tämän postauksen lopusta.

Haasteessa vastataan ystäväkirjamaisiin kysymyksiin. Ystäväkirjatkin ovat hauskoja, mutta eivät voita Minä-vihkoa. Ai mitä? Kun Vanha Jäärä oli yläasteella (ja oli itseasiassa siis Nuori Jäärä), muotia oli Minä-vihko. Se on ystäväkirjan kehittyneempi versio, jossa valmiin templaatin täyttämisen sijaan saa kertoa itsestään kollaasimaiseen tapaan aivan omin kuvin ja sanoin. Kuinka sattuukaan, minulla on vielä tallella Minä-vihkoni vuosilta 1981-1982. Vihko kiersi niin ahkeraan myös rinnakkaisluokkalaisten keskuudessa, että täytyy tunnustaa, ettei minulla tänä päivänä ole aavistustakaan keitä jotkut vihkoon kirjoittaneet ovat. Silti se on ihan älyttömän ihana muisto varhaisilta teinivuosilta.

 Yksi poikakin oli eksynyt Minä-vihon täyttäjien joukkoon.

Sitten asiaan ja vastaamaan kysymyksiin.

1. Pituutesi ilman korkkareita?
Onko tämä kompakysymys? Tietenkin 9 cm vähemmän kuin korkkareiden kanssa, buahhahhahaa :-D Leikki sikseen, oikea vastaus on: kohta 170 cm. Viranomaisten toimesta minut on mitattu viimeksi joskus 80-luvulla, jolloin tulos oli 165 cm. Viime joulun alla olin kuitenkin silmämääräisesti selkeästi pidempi kuin kouluviranomaisten 166 cm pituiseksi julistama teini. Sen mukaan alan siis vanhemmiten lähestyä 170 cm:n rajaa. Piti siis oikein tarkistaa kotona. Rautakaupasta ostetun raksamitan mukaan pituuteni on jossain 165 ja 166 sentin välillä - villasukat jalassa.



2. Lempinimesi ja mistä se on peräisin?
Virallisen nimen lyhennelmä. 80-luvulla Pohjois-Tapiolan koulupiireissä minut tunnettiin myös erilaisilla väännöksillä kuten Kimi, Rimi, Rimilla (Kakkonen) ja Kamssu. Ei niin lempinimiä olivat myös Kamomilla ja Kammomilla.

 Minä ekaluokalla ja ysiluokalla. Permanentti oli kova sana 80-luvulla -lyhyessäkin tukassa.

3. Minkä ruoan valitset lauantai-illalle jos ei tarvitse miettiä kaloreita?
Viikonloppuisin meillä ei yleensä mietitä kaloreita muutenkaan. Mutta ei meillä myöskään syödä ruokaa iltaisin, koska viikonloppuisin ja lomilla mennään yhdellä pääaterialla. Lauantaipäivälle valitsen mielelläni aterian vaikkapa intialaisessa tai nepalilaisessa ravintolassa, jotka kaiketi eroavat toisistaan kuin suomalainen ja ruotsalainen perinneravintola eli eivät juurikaan.

 Nepalilaisia herkkuja

4.TOP4 asiaa, joita arvostat eniten ystävyydessä?
Olisi mielenkiintoista tutustua ihmiseen, joka vastaisi tähän esim. epärehellisyyttä, epäluotettavuutta, pitkävihaisuutta ja huumorintajuttomuutta. Em. vastausten käänteisarvojen lisäksi sanoisin, että en taida arvostaa ihan totaalista rehellisyyttä ystävyydessä. Pikemminkin tietynlaista hienotunteisuutta. Jos ystäväni mielestä mieheni on täysi mulkqvisti ja oma vaatemakuni on säälittävän huono, en välttämättä halua kuulla ystävältäni viiltävän rehellistä analyysiä näistä asioista. Toisaalta eräänlainen suoruus olisi tärkeä asia etenkin naisten välisessä ystävyydessä, miehiltä se luontuu helpommin (koska miehen aivot toimivat yksinkertaisemmin ihmissuhdeasioissa). Useinkin käy niin, että naiset ylitulkitsevat toista ihmistä ja jäävät miettimään "suuttuikohan se nyt jostain?" tai ottavat itse herneen nenäänsä aivan turhan takia. Usein olisi paras heti kysyä, että "mitä sä oikein tarkoitit tuolla vai tarkoititko yhtään mitään?" eikä jäädä murehtimaan tai murjottamaan.

5. Telkkarista: Moderni perhe, Kimmo, Salkkarit, Greyn anatomia vai Hottikset?
Täytyy ihmetellä tässäkin kohtaa, että onko tämä kompakysymys. Eihän tässä ole yhtään mitään järjellistä katsottavaa?! Ja mikä/kuka hiivatti on Kimmo? Kimmo?!? Nevöhööd. Greyn anatomiaa varmaan teoriassa voisin katsoa, koska olen kyllä aikoinani katsonut Tehistä ja Chicagon lääkäreitä. Modernia perhettä itse asiassa yritimme katsoa, mutta se oli säälittävän huono ja lopetimme muutaman jakson jälkeen. Ja Hottikset?! Hrrrhh (kauhun väreitä). Tosi-tv-sarjat, joissa wanna be-julkkikset esittelevät pärstäänsä ja sen takana vallitsevaa tyhjiötä eivät ole Vanhan Jäärän juttu. Anteeksi. Olen sitä mieltä, että vaikka joku on ängennyt itsensä ehdoin tahdoin julkisuuteen, häntä EI saa suomia sanan säilällä aivan surutta. Mutta kun en nyt maininnut ketään yksittäistä minkään sarjan osallistujaa, niin annettakoon minulle ilkeä kommenttini anteeksi.

6. Rakkaimmat harrastuksesi ja onko sinulla haaveissa aloittaa jotain uutta harrastusta?
Viime viikolla tulikin esiteltyä henkisten voimavarojen laturini eli käytännössä rakkaimmat harrastukseni. Aina on haaveissa kokeilla jotain uutta tanssilajia tai alkaa harrastaa paritanssia enemmän kilpatanssivinkkelistä (keep dreaming darling...Mr Vanha Jäärä kun on entinen kilpatanssija). Bollywoodia tai irkkutanssia olisi kiva kokeilla. Mutta saisi nyt ensin nilkan kuntoon, jotta voisi harrastaa edes noita nykyisiä lajeja! On se jo paljon parempi, kiitos kysymästä!

 Flamenco-uran huipentuma Espoon kulttuurikeskuksen Tapiola-salissa.

7. Haaveita, joiden toivot toteutuvan lähitulevaisuudessa?
Itsellä on oikeastaan jo kaikki jos vaan saisi sen nilkan kuntoon ja pysyisi muuten suht terveenä. En osaa haaveilla kenenkään muun puolesta, mutta toivon, että Jäärä Junior suoriutuisi kunnialla yo-kirjoituksista ja pääsisi haluamaansa opiskelupaikkaan.

8. Hattaraa vai pehmistä?
Seuraa traumaattinen lapsuusmuisto: Lapsena katselin silmät pyöreänä hattaroita Lintsillä. En ollut koskaan maistanut sellaista, joten pyysin sellaista ja sainkin. Pettymys oli kauhea, ihanan näköinen pinkki pilvi olikin ylimakeaa ja jymähti suussa sitkeäksi kikkareeksi. Sen sijaan "Mmmm...pehmistä..." Lausutaan, kuten Homer Simpson sanoo:"Mmmm....beer..."

9. Ripsiväri, kestoripset vai naturel?
Naturel, paitsi juhlatilaisuuksissa ripsiväri, joka ehtii yleensä jymähtää putkiloonsa juhlatilaisuuksien välillä.
 Minä en koreile ripsillä vaan roikkuvilla korvakoruilla, joita on useita kymmeniä pareja.

10. Mottosi?
Viitaten kohtaan 7: What you don't have, you don't need it now. Se oli U2:n biisistä Beautiful day. Jaa joo ja töissä: Älä koskaan aliarvioi kuulijan tietämättömyyttä aiheesta.

En kehtaa samoja blogikavereitani aina rassata haasteilla, joten tarttukoon tähän ken haluaa. Jos tarttuu, niin kysymykseen 5 voisi vastata yksinkertaisesti kertomalla, mitä katselee telkkarista - jos mitään. Kimmo???

Haasteen säännöt:

Voit kopioida nämä säännöt postaukseesi.
Kiitä haasteen antajaa ja mainitse Napsahduksia-blogi 
haasteen alulle panijana.
Vastaa sinulle annettuihin Ystäväkirja-kysymyksiin.
Lisää kuvaksi/kuviksi parhaiten itseäsi kuvastavia kuvia.
Keksi uudet (tai käytä vanhoja :D) kysymykset blogiystävillesi.
Haasta mukaan ihania bloggaaja frendejä.

perjantai 15. tammikuuta 2016

Henkisistä voimavaroista

Vuonna miekka ja kirves, tarkalleen ottaen kaiketi 2000-2001 (melkein siis vuonna yks ja kaks) minulla oli seinänaapurina perhe, jonka isäntä oli entinen tai ehkä nykyinenkin narkomaani. Heidän vuorokausirytminsä ei ihan vastannut tavallisen päivätyössä käyvän ihmisen vuorokausirytmiä. Eräänä yönä hermostuin totaalisesti naapurista kuuluvaan kolinaan ja ryminään ja marssin soittamaan ovikelloa. Isännän tuttavapiirin luonteesta kertoo se, ettei hän edes avannut ovea, vaan huhuili aidan takana olevasta pihaovesta, että kuka siellä. Minähän siellä olin ja räyhäsin niin, että naapurusto raikasi. "Mä oon just pakkaamassa ja siivoamassa" vastasi hän "Me muutetaan pois." "HYVÄ!" karjaisin minä ja marssin takaisin kotiin.

Seuraavana päivänä kerroin yöllisestä selkkauksesta silloiselle taloyhtiön puheenjohtajalle, mainitsin huutaneeni kitarisat levällään. "Reipas äänenkäyttö vapauttaa henkisiä voimavaroja" totesi hän. Tätä lakonista kommenttia jaksan naureskella vielä nykyäänkin. Mutta se on ihan totta. Kokeilkaa vaikka. En ota valituksia vastaan perheenjäseniltänne tai työkavereiltanne kun olette testanneet äänijänteidenne voimia heidän läsnäollessaan.

Miten niitä karjuessa vapautuvia henkisiä voimavaroja ladataan? Vanhalle Jäärälle ovat omat henkisen energian laturinsa tulleet selviksi kun yhden niistä  eli tanssin käyttö on lääkärin määräyksellä estetty. Laitanpa tähän kuvitukseksi erästä henkisen energian muotoa eli kyldyyriä valotaiteen muodossa. Olette varmaan kyllästymiseen asti nähneet viime viikonlopun Lux Helsingin kuvia somessa tai ehkäpä olitte itse paikan päällä. Sorry. Tässä niitä lisää kun Vanha Jäärä kerrankin oli kyldyyritapahtumassa.



Lukeminen ja telkkarin katsominen ovat ajanvietettä, jotka voivat olla hyödyllisiäkin. Etenkin lukeminen parantaa keskittymiskykyä. Molemmat vievät hetkeksi pois arjen murheista. Jonkun toisen tuottaman sisällön passiivinen vastaanottaminen ei kuitenkaan Vanhan Jäärän kokemuksen mukaan lataa kovin paljoa henkisiä voimavaroja. Siihen tarvitaan omilta aivoilta ja mahdollisesti myös muilta ruumiinosilta aktiivista toimintaa. Ei välttämättä mitenkään luovaa toimintaa. Ristikon tai sudokun täyttäminen tai ihan perussukan kutominen voi toimia hyvin. Ei kovin luovaa, mutta jumppauttaa aivoja ja/tai sormia ihan eri lailla kuin telkkarin katsominen. Tavattoman luova toiminta voi jopa lyhyellä aikavälillä syödä henkisiä voimavaroja, joten en suosittelisi kattofreskojen maalaamista tai romaanin kirjoittamista ajanvietteeksi kovan työstressin kanssa kamppailevalle.



Vanhan Jäärän henkisen energian latureita ovat:

Tanssi. Aivojen ja raajojen yhteistoimintaa parhaimmillaan. Koreografiaa opetellessa ei kertakaikkiaan kerkiä miettiä maailman murheita ja uusien liikkeiden opettelu aktivoi hermoratoja. Parasta on, että tanssilajeja on niin monenlaisia. Jos vatsatanssi ei ole oma juttu (kuten ei todellakaan ole), voi kokeilla vaikka rivitanssia. Joku nappaa varmasti. Itse harrastan paritanssia, flamencoa ja hiphopia. Kaikissa on omat eri lailla lataavat ominaispiirteensä.


 Blogi. Tarvitseeko sanoa enempää? Romaanin kirjoittaminen olisi aivan liian raskasta. Nämä pienet tekstinpätkät sen sijaan hierovat harmaita aivosoluja (kuten Poirot sanoo) oikein mukavasti.


Käsityöt. Joskus tulee tehtyä luovempiakin projekteja, mutta sukan kutominenkin toimii. Nimittäin nyt kun vihdoin olen oppinut kutomaan kantapään. Sitä ennen sukan kutomisen ajatteleminenkin aiheutti vain stressiä.

Ystävät. Ekstrovertille ja hyvin sosiaaliselle ihmiselle tämä on täysin ilmeinen ja välttämätön asia - kuin nukkuminen tai ruoka kenelle tahansa. Minä tarvitsen ruokaa joka päivä, mutta en joudu näkemään erityistä vaivaa pureskellakseni tai sulattaakseni sitä enkä koe saavani syömisestä mitään henkistä energiaa. Ainoastaan välttämätöntä fyysistä. Luulen, että ystävät ovat ekstrovertille kuin ruoka kenelle tahansa. Selkeä perustarve, jonka tyydyttäminen ei vaadi erityisiä ponnisteluja eikä sen täyttämisestä saa mitään ekstrabonusta.


Introvertille ystävien pelkkä olemassaolo on ekstrabonusta. Ystävien kanssa seurustelu syö lyhyellä aikavälillä jonkin verran henkisiä voimavaroja, mutta pidemmällä aikavälillä lataa niitä huomattavasti. No pain, no gain. Vähän kuin punttisalilla käyminen. Salille lähtö on sinänsä positiivinen asia, mutta lähteminen vaatii pienen henkisen kynnyksen ylittämisen - olisi kuitenkin helpompi jäädä sohvalle. Painojen nostelu on sinänsä kivaa, mutta vaatii hetkellisiä suuria ruumiillisia ponnistuksia saada painot nousemaan. Jälkeen päin lihasten ja voiman kasvu korvaa moninkertaisesti hetkelliset ponnistelut ja ähellykset. Kuulostaako tämä vertaus kanssaintroverteistä yhtään järkevältä?

Mikä sinun henkiset akkusi lataa? Ensi viikolla niitä lataa Vanhan Jäärän vastaukset Jaanan heittämään Ystäväkirja-haasteeseen. Siihen asti!

perjantai 8. tammikuuta 2016

Road to hell

Taas on se aika vuodesta, kun tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikomuksilla kuten ameriikkalaiset ystävämme sanovat. Ehkei tuo sananlasku liity suoraan siihen, mitä tammikuussa tapahtuu, mutta ainakin on ihan helvettiä olla jumpassa tai punttisalilla kun ympärillä törmäilee laumoittain hyvin aikomuksin aloittavia kuntoilijoita, joista 80% kyllästyy touhuun helmikuun loppuun mennessä ja palaa sohvannurkkaan puputtamaan sipsejä. Taidan mussuttaa tästä joka vuosi...sorry!

Myös tipaton tammikuu ärsyttää Vanhaa Jäärää - taidan jupista tästäkin joka vuosi. No, kai minä saan jupista jos muut saavat sitä viettää. Suurelle osalle tipatonta viettävistä orastavista alkoholisteista yksi viinaton kuukausi on vain syy jatkaa alkoholin käyttöä entiseen malliin vuoden muut 11 kuukautta. Sillä vain todistetaan itselle, että jos pystyn olemaan kuukauden juomatta kokonaan, ei minulla VOI olla minkäänlaista alkoholiongelmaa. Onneksi tipattoman viettäjiä ei ole sentään niin paljoa, että heistä aiheutuisi kohtuuttomia tulonmenetyksiä ravintoloitsijoille! Joku keksii vielä kahvilanpitäjien kiusaksi kahvittoman kesäkuun!

 Pallovalovati jatkaa sisustuksessa loppiaisen jälkeenkin, kaikki valo on arjessa tarpeen!

Vanha Jäärä on urheillut sinnikäästi ja innovatiivisesti (kuinka urheilla liikuttamatta jalkoja, kas siinäpä pulma) hajonneen nilkkansa kanssa koko kahden viikon joululoman ja alkoholin käyttökin on ollut sangen vähäistä, mutta voi sitä suklaan ja joulutorttujen kavalkadia, joka on leipäläpeeni iloisesti marssinut. Niinpä tämän viikon maanantaina koitti karu arki. Hah. Ei hyvin sujunut. Onneksi ei ole alkoholiongelmaa, tipattomani kariutuisi heti alkuunsa.

Arkiherätyskin oli karu, mutta ei niin karu kuin monella vuorokausirytminsä tyystin sotkeneella. Kertokaapa olemmeko ihan perverssejä kun meillä on lomalla herätyskello soimassa klo 8. Maanantaiaamuna normaali arkiaamiainen, kaksi palaa ruisleipää kevytjuustolla ja kuppi teetä. Töissä kevyt kenttälounas eli salaattia ja pari palaa leipää. Kotiin päästyään olikin sitten jo niin nälkäkuoleman partaalla, että piti tehdä ensin ruoanlaittoruokaa eli syödä pari riisikakkua maapähkinävoilla (omituinen herkku, jonka Jäärä Junior on minulle opettanut) ennen kuin pystyi alkamaan laittaa varsinaista ruokaa.

 Ritarinkukatkin onneksi jaksavat vielä ilahduttaa meidän arkeamme.

Maanantai-iltana oltaisiin normaalisti menty paritanssitunnille ja ostettu sieltä palatessa Lidlistä parit saksansämpylät (70-luvun lapset tuntevat tämän termin vaikka Lidl kutsuu niitä vain vehnäsämpylöiksi, mutta saksansämpylöitähän kaikki Lidlin sämpylät ovat, hah haa) ja Vanhat Autot-karkit. Mutta ei tällä nilkalla paljoa parketilla pyörähdellä. Niinpä Mr Vanha Jäärä lähti jumppaan ja minä jäin yksin kotiin himoamaan sokeria. Kas, pakkasessa oli vielä torttutaikinalevyjä...ei muuta kun taikinaa sulamaan. Taikinan sulattaminen ja paistaminen kesti niin kauan, että ensiavuksi piti ottaa mukillinen Dufvenkrooksia.


Siis mitä? Chilin ja suklaan makuista ruotsalaista glögiä. Suosittelen hankkimaan jos Ruotsissa poikkeatte! Glögimukillisen lämpiäminen mikrossakin kesti niin kauan, että sen aikana piti kauhoa kaksin käsin rusinoita naamaansa. Helkkarin kauan kesti myös tortuntäytteen jäähtyminen syömäkelpoiseksi, en sentään polttanut suutani!

 Odottavan aika on pitkä ja uunin luukku saastainen.

Täytteen jäähtymistä odottavan aika on myös pitkä.

Ei siis aivan kitkatta sujunut paluu arkeen. Yli 20 asteen pakkasetkaan eivät varsinaisesti ole auttaneet asiaa. Keskiviikkona paluuta kevensi ja ruokavaliota raskautti loppiainen, lisää natsitorttuja ja loput pakastetaikinapiparkakut...Mitään terveen elämän tai muitakaan uuden vuoden lupauksia en tee, rusinoiden mussuttaminen liittyi siis aivan normaalin arjen aloittamisen haasteisiin. En muutenkaan harrasta mitään lupailua itselleni tai kenelläkään muulle. Ja miksi ihmeessä jonkinlainen elämänmuutoksen aloitus pitäisi muutenkaan ajoittaa juuri vuoden vaihteeseen? Vai pitäisikö? Onko lukijoissa tammikuussa uuden uljaan elämän aloittavia? Haluaisin kuulla perusteluja sille, miksi juuri nyt. Miksei tipatonta voisi viettää toukokuussa? Tai miksei mieluimmin voisi vähentää alkoholin käyttöään tasaiset 8,3% (=1/12) ympäri vuoden? Miksei kuntoilua voi aloittaa marraskuussa? Kertokaa jos tiedätte!




perjantai 1. tammikuuta 2016

Eläimellistä menoa

Ajattelin näin uuden vuoden alkuun ilahduttaa teitä kuvilla toissapäiväiseltä Korkeasaaren visiitiltämme ja vähän muiltakin eläintarhavisiiteiltä. Jos ette tienneet, niin nyt tiedätte, että Korkeasaaressa ei kannata käydä kesällä hikoilemassa kun eläimet ovat veteliä ja lapset kiukkuisia kuumuudesta. Syksy, talvi ja kevät ovat parhaita aikoja. Talvella olemme joka kerta kuulleet mm. leijonan karjuvan. Kylmyyttä vissiin valittaa hän. Ekalla kerralla meinasi tulla pisut housuun vaikka olimme turvallisesti häkin ulkopuolella. Housut taatusti kastuisivat jos kuulisi äänen Afrikassa yöllä pelkkä telttakangas itsensä ja leijonan välissä.

 Joo, tiedetään, että tää on ihan eri kisu. Ei satu vaan olemaan leijonasta kuvaa.

Eläintarhat eivät ole moraalisesti aivan yksiselitteinen juttu. Onneksi nykyisin ns. sivistyneissä maissa ei enää luonnosta pyydystetäkään eläimiä tarhoihin. Mutta mitä sitten nykyisille tarhoissa oleville eläimille pitäisi tehdä? Ei tunnu hyvältä ajatukselta tappaa niitä kaikkia, sillä luonnollista kauttakaan niistä ei kaikista mitenkään pääse eroon. Esimerkiksi erittäin uhanalainen lumileopardi lisääntyy Korkeasaaressa sangen tehokkaasti. Vuodesta 1960 alkaen Korkeasaaressa on syntynyt 120 lumileopardia! Eikä niiden elämä aivan synkkää ole ainakaan lumisena talvena kuten tämä viitisen vuotta sitten kallellaan kuvattu mäenlaskuvideo osoittaa.

video

Reilu vuosi sitten kävimme hikoilemassa Budapestin eläintarhassa ja siellä meininki oli osin arveluttavampaa kuin Korkeasaaressa. Eläintenhoitajat ilmeisesti antavat elikoille ruokaa aidan yli, jotta eläimet tulisivat aidan luokse toivoen saavansa herkkuja myös turisteilta. Vai mitäpä tuumaatte tämän kirahvin ja etenkin virtahevon käytöksestä?


Korkeasaaren laiskiaisen emme ole koskaan nähneet hievahtavankaan, joten tämä vikkelä Budapestin laiskiainen herätti epäilykset kiellettyjen lääkeaineiden käytöstä.

video

Pienillä elämillä on eläintarhoissa nähdäkseni paljon paremmat oltavat kuin monella lemmikkieläimellä pienessä häkissä lastenhuoneen nurkassa. Suosikkejamme Korkeasaaressa ovat palleroiset gundit, joiden pyöreä ulkomuoto hämää. Ne loikkivat vauhdikkaasti lähes pystysuoraa seinää ylös.




 Gundit myös tykkäävät läjittyä lämmittelemään.

Budapestissä ei marsuilla ainakaan vaikuttanut olevan huonot oltavat, niillä oli oma kaupunki. Jäärä Juniorin mielessä tämä näky kuulemma herätti ahdistavan vision marsujen maailman valloituksesta.


Noh, jos marsut joskus nousevat kapinaan ihmiskuntaa vastaan, vallankumous alkaa varmaankin Perusta, missä marsu on elintarvike eikä lemmikki. Meillä lie täällä aikaa kehitellä täsmäaseita marsuja vastaan ennen kuin eurooppalaisetkin marsut tarttuvat aseisiin.  

On toki niin, että eläimet eivät pääse toteuttamaan normaalia käyttäytymistään liian pienissä tiloissa ja saattavat häiriintyä pahastikin. Tämän havaitsimme myös Korkeasaaressa, jossa yhdessä häkissä oli kolme suurikokoista ihmisapinaa, kaksi urosta ja yksi naaras. Kaikki kolme siivosivat innokkaasti häkkinsä pleksiseiniä ja betonilattiaa. Siivoaminen ei todellakaan ole lajityypillistä käytöstä etenkään urospuolisille Homo sapiens- lajin edustajille, joten pahasti olivat nämä otusparat seonneet.

 En uskaltanut kuvata näitä oudosti käyttäytyviä otuksia kovin läheltä.

Viereisen häkin kaveri katseli suurikokoisten serkkujensa touhua aivan ihmeissään.

Tällaiselle innokkaalle sisäviherpeukalolle Korkeasaaren trooppisten talojen kasvillisuuskin on elämys.
Talvella rillit menevät totaalisen huuruun astuessa tähän tropiikkiin ja saa pelätä astuvansa sokkona näiden talossa villisti viipottavien tipujen päälle.


Ollaan siis edistytty näistä ajoista, jolloin Korkeasaaressa karhua pidettiin tällaisessa pömpelissä.


Niinpä niin. Mutta onko tiikeri yksikäsitteisesti arvokkaampi eläin kuin hamsteri? Taatusti tiikerillä on eläintarhassa liian vähän elintilaa. Mutta onko kaikilla marsuilla tai hamstereillakaan jyrsijän arvoista elämää pienessä häkissä laiskan lapsen sattumanvaraisessa hoidossa? Erilaisia tuotantoeläimiä en tähän keskusteluun edes aio ottaa.

Joka tapauksessa Vanha Jäärä aikoo jatkossakin vierailla Korkeasaaressa ja mahdollisuuksien mukaan maailman muissakin eläintarhoissa. Mitäpä te olette mieltä eläintarhoista?

Hyvää 2016:tta! Villi-, tarha- ja lemmikkieläimet on taas peloteltu perusteellisesti kauhealla paukkeella eilen illalla. Raketit olisivat mukavampia, jos ne olisivat äänettömiä.