perjantai 25. syyskuuta 2015

Läskin häviämättömyyden laki

Muistattehan koulun kemian tai fysiikan tunneilta aineen häviämättömyyden lain: suljetussa systeemissä ainetta ei synny eikä häviä, vaikkakin se voi muuttaa muotoaan. Lähes puolen vuosisadan empiiriset kokeet omalla keholla ja muiden ihmisten tarkkailu, on saanut Vanhan Jäärän laatimaan läskin häviämättömyyden lain: Läski ei katoa, se vain siirtyy ihmisestä toiseen. Kun yksi laihtuu, toinen lihoo.

 Mitä sapuskaa pitää valita, jotta a) laihtuu tai b) lihoo?

Läski (siis aine, ei lihava ihminen, joskin pätee tämä tosi lihaviin ihmisiinkin) ei jaksa ilman kantajaa liikkua kovin kauas, joten laihtuvasta ihmisestä se siirtyy johonkin laihtujan tuntemaan ihmiseen. Tällä kertaa Vanhan Jäärän pudottaman muutaman kilon uhri näyttää olevan eräs samalla hiphop-tunnilla käyvä naisihminen, jonka pylly näyttää hieman levenneen. Laihdutettu läski on kuitenkin demokraattista, se voi jakautua enemmän tai vähemmän tasaisesti useammankin ihmisen kesken.

Havaitsin tämän ilmiön jo itseasiassa noin 15 vuotta sitten, jolloin tuli laihdutettua lähemmäs 30 kg. Ystäväni meinasi tukehtua Belmontiinsa, kun selitin tämän lain tupakkapaikalla ja hän vaati todisteita:"Okei, mihin sun läskit sitten on muka siirtyneet?" Onneksi läskieni kohde sattui juuri ilmaantumaan näköpiiriin, nyökäytin vaivihkaa hänen suuntaansa ja mutisin lakonisesti:"Arja Miettusen perseeseen."(Nimi yllättäen muutettu)

Nykyisin sentään ymmärretään, että pullea/vanttera/lihava/pyylevä ihminen ei automaattisesti ole mikään tuleva taakka yhteiskunnalle. Terveellisesti (mutta paljon) syövä ja runsaasti urheileva punkero voi olla terveempi kuin laiha, mutta kevytlimsalla ja pizzalla elävä sohvaperuna. Asiassa tietenkin on jonkinlainen ekologinenkin aspekti: mitä kevyempi olet, sitä vähemmän tarvitset energiaa ja sitä vähemmän siis kulutat luonnonvaroja. Toisaalta taas yli 180 senttinen normaalipainoinenkin mies kuluttaa automaattisesti enemmän energiaa kuin hieman pulskakin alle 160 senttinen nainen. Ehkä emme siis ehdota nykyhallitukselle mitään elopainon mukaan määräytyvää energiaveroa. Stubbin mielestä idea olisi kyllä varmaan mainio, Soinin mielestä vähän vähemmän mainio...

Majakka ja perävaunu. Kuva täältä.

Köyhät kyykkyyn -puoluetta kannattava herttainen äitimuorini (tuo naurattaa kaikkia, jotka tuntevat äitini) on sitä mieltä, että lihavien ihmisten lihavuudesta johtuvat sairaanhoitokulut eivät kuulu yhteiskunnan maksettavaksi. Maksakoot punkerot itse verenpainelääkkeensä, mitäs ovat mäyssyttäneet itsensä sellaisiksi! Onhan niin huutava vääryys, että selkärankareumaa ilman omaa syytään sairastava köyhä vanhus (jolla superkarttumalla kerrytetty työeläke, lesken eläke ja vuokratuloja yksiöstä Helsingin keskustassa) ei saa yhteiskunnalta kaikkiin lääkkeisiinsä täyttä korvausta. Ei tarvitse ihmetellä, että minulla on jonkinlaisia painonhallintaongelmia, kun teinistä asti olen saanut kuulla tällaisia lausuntoja ja samalla keskivartaloani on mulkoiltu syyllistävästi. Nuorena en muuten edes ollut yhtään lihava...en vaan ollut alipainoinenkaan, mikä on ainoa äidilleni ja monelle muullekin kelpaava naisen mitta.

 Miksi mikään terveellinen ei maistu yhtä hyvältä kuin jäätelö (tai edes melkein)?

Nyt kun tunnet läskin häviämättömyyden lain, voit alkaa tarkkailla itseäsi ja kanssaihmisiä uudella silmällä. Jos itse tunnut yks kaks lihovan pelkästään kakkupalaa vilkaisemalla, voit olla varma, että lähistöltä löytyy joku, jonka dieetti puree ja pylly kapenee kohisten. Ja jos itse olet saanut painon lähtemään iloiseen alamäkeen, voit huvitella etsimällä tutuistasi sitä, jonka reunoille karistamasi läskit ovat alkaneet tarttua. Se onneton löytyy kyllä, usko pois. Joskus - itse asiassa aika useinkin - läski tekee bumerangit ja palaa alkuperäiseen kohteeseensa. Se on valitettavaa, mutta vääjäämätön osa läskin ikuista kiertokulkua.

perjantai 18. syyskuuta 2015

Oma koti ihka eka

Ennen hiihdettiin kouluun ja töihin kesät talvet, leluja oli vähän ja nekin patterin välissä! Ei nykynuorisosta ole mihinkään kun autolla pitää päästä joka paikkaan ja ensimmäiseen omaan kotiinkin pitää saada upouusia huonekaluja!

Vanhan Jäärän ensimmäisessä omassa - silloisen poikaystävän kanssa jaetussa - kodissa oli makuuhuoneessa Ikiwanhojen Jäärien (siis vanhempieni) vanhat (oikeasti vanhat, hiukan yli 20 vuotiaat) sängyt, he käyttivät tilaisuutta hyväkseen ostaakseen itselleen uudet. Oli myös vanhempieni vanha kirjoituspöytä, aito umpipuinen Muurame jostain 60-70-lukujen taitteesta ja HOAS-talomme siivousurakasta löytynyt kirjahylly. Olkkarissa Ellokselta halvalla ostetut sohva ja sohvapöytä, tv-tasona omassa huoneessani ollut stereotaso. Jouduimme joksikin aikaa pakoon totaaliremonttia ja väliaikaisessa asunnossa keittiössä oli seinään kiinnittyvä klaffipöytä, jonka klaffimekanismi oli rikki, joten oli vain pöytälevy. Sen alle kasasimme kaljakoreja, niin ei tarvinnut japanilaiseen tyyliin ruokailla. Näin ennen.


Muurame palvelee kodinhoitohuoneessa

Nyt on niin, että Muuramen kirjoituspöytä ei enää jatka matkaansa äidiltä tyttärelle enää kolmannessa polvessa. Tytär jatkaa hyväksi havaitsemaansa linjaa ja tekee koulutyöt jatkossakin ruokapöydän ääressä. Eikä yksiöön mahdukaan sekä ruokapöytää että työpöytää. Omassa kodissa vaan ei ole ketään, jolle jupista pakkoruotsista ja jolta kysyä apua matematiikassa ja fysiikassa. No, ÄPP toimii yhä. Ja kyseinen ruokapöytä on sentään äidiltä tyttärelle kiertävä laatukaluste, vanha kunnon Alvar Aalto.

Mitä tapahtuu lapsen entiselle huoneelle? Sitä ei pidä jättää teinimuseoksi neuvoi Hesari pari viikkoa sitten ja opasti, kuinka tehdä siitä pukeutumishuone. Pukeutumishuone! Tarvitaanko siihenkin oma huone? Pitäiskö ehkä erikseen olla riisuutumishuone? Kyllä myös erillinen hampaidenharjaushuone olisi poikaa! Puhumattakaan kynsienleikkuuhuoneesta. Järki hoi...Meillä Juniorin huoneesta tulee yhdistetty ompelu/askartelu/vierashuone. Paitsi ettei meillä juuri koskaan käy yövieraita. Älkää kukaan paljastako millekään maahanmuuttoviranomaiselle, että meillä on yksi ylimääräinen huone. Minä en ole valmis ottamaan sinne irakilaisperhettä, valitan. Kaikki kunnia niille, jotka majoittavat pakolaisia kotiinsa, mutta minulle tekee tiukkaa selvitä jo appivanhempien erittäin harvinaisista parin yön visiiteistä.

Vanha Jäärä suosii kierrätyshuonekaluja vielä kauan opiskeluaikoijen jälkeenkin. Isäni kuoleman jälkeen meille muutti isäni kirjahylly. They don't make them like they used to. Katsokaapa tätä viilupintaa. Ei saa Ikeasta tällaista - ei edes Iskusta tai Askosta. Kyllä jostain saa tällaista varmasti vieläkin, mutta maksaa ihan mansikoita ja pari puolukkaa päälle!


...ja pari puolukkaa päälle. Tässä pihamme koko kallisarvoinen sato.


Olohuoneen sohvapöytänä on äitini suvun peruja oleva arkku jostain 1800-luvulta. Tällaisia talonpoikaishuonekaluja näkee toisinaan valkoisiksi maalattuna. Hyi! Pitäisi olla jokin muinaisesineiden suojelulaki, joka kieltää moisen häväistyksen.


Jäärä Juniorin uuteen kämppään ei kierrä ihan yhtä vanhoja ja laadukkaita kalusteita - paitsi se mainittu ruokapöytä. Muut kierrätyskalusteet ovat pääasiassa Ikeaa. Yllättäen Ikeankin lipastot kestävät useamman muuttoreissun, nyt niille koittaa kolmas matka kodista toiseen. Sohva on pakko ostaa uutena, sellaista ei loju nurkissa ylimääräistä - ainakaan tarpeeksi pientä. Käytettyä sohvaa en uskalla hankkia, kun pölypunkkien joukkomurhan jälkeen uusiksi pienlemmikeiksi ja petikavereiksi ovat uutisten mukaan muodostuneet lutikat.



Pitääkö kotoa muuttaneen lapsen uudessa kodissa olla kaikki uutta ja hienoa ja viimeisen päälle sisustettua? Vanhan Jäärän jääräpäisen mielen mielestä ei. Ja toisaalta...pitääkö kenenkään kodissa? Pelkästään uusilla huonekaluilla sisustetut asuntomessukodit näyttävät yleensä väkisinkin huonekalukaupalta.  Ja miksi ihmeessä heittää tai myydä vanhoja ehjiä ja yleensä myös laadukkaita kalusteita pois? Sisustus on parhaimmillaan luonteva sekoitus vanhaa ja uutta.

Jäärä Juniorilla on jonkin verran rahaa ostella kämppäänsä mitä haluaa - osa lapsilisistä päätyi aikoinaan säästötilille. Tähän muuten voisin sanoa, että eivät hyvin toimeentulevat ihmiset mitään lapsilisiä tarvitse kun ne menevät kuitenkin ajokortin hankintaan tai ensimmäisen oman asunnon sisustamiseen. Niin että hallitus huomio, täällä olisi lisää säästökohteita tarjolla! Eikä tämä ollut vitsi. Tuntuu melko hullulta, että Jäärä Junior tulee ostamaan asuntoonsa pyykkikoneen veronmaksajien rahoilla. Nolottaa suorastaan. Että kyllä olisi säästökuurille käyttöä. Verojakin saisi puolestani nostaa progetyyliin.

P.S. Olkoon vaan Suomi tänään seis, mutta meidän työpaikan luottamusmiehiltä tullut tiedote oli aika radikaali ja työtaistelutunnelmaa nostattava. Siinä sanoi mm: "Jos teet tänään etäpäivän, voit osoittaa mieltäsi käymällä vaikka ulkoilemassa lounaan yhteydessä!" Aika hurja veto, kyllä siinä jo hallituksen puntit tutisee kun Vanha Jäärä ja muut insinöörit lähtevät lounasaikaan kävelylle!

perjantai 11. syyskuuta 2015

Otan rohkeasti haasteen vastaan

1.9. oli historiallinen päivä. Sain silloin elämäni ensimmäisen (ja mahdollisesti viimeisen) henkilökohtaisen blogihaasteen. Voi kiitos Tuulentuvan Saara! Haaste oli tarkoitettu "pienbloggaajille" joille on oletettavasti alle 200 lukijaa. Myöntääköhän EU muuten jotain pienbloggaustukea? Minusta oli hyvin herttaista kun Saara pahoitteli, jos on arvannut jonkun lukijamäärän ihan pieleen. Olisihan kieltämättä noloa kun ajattelisi jostain blogista:"Sillä on kyllä niin jurvat jutut, että hyvä jos äitinsä jaksaa niitä lukea eikä niitä kukaan koskaan kommentoikaan, joten sillä ei voi olla montaa lukijaa", toimittaisi blogille pienblogihaasteen ja saisi silmilleen verisesti loukkaantuneen bloggaajan, jolla on kymmeniä tuhansia lukijoita. No, tästä ei ole pelkoa Vanhan Jäärän tapauksessa. Lukijamäärä on silti hienoisessa kasvussa, keväällä arvioin lukijoita olevan 30-40, nyt luulisin että yli 50.

Haasteessa pitäisi vastata haastajan esittämiin 11 kysymykseen, keksiä uudet 11 kysymystä ja toimittaa haaste eteenpäin 11 pienbloggaajalle. Eräänlainen virtuaalinen kiertokirje siis.

1. Mikä saa sinut inspiroitumaan?
Pakko. Kun vastaan tulee jokin ylipääsemättömältä vaikuttava remontointi- tai korjausongelma, aivot alkavat suoltaa erilaisia vaihtoehtoisia viritelmiä melko pian.

2. Vanha vai uusi?
Kehtaako tätä tunnustaakaan...pari vuotta sitten uusin kaikki alushousuni jokseenkin kerralla, kun melkein kaikista vanhoista alushousuista oli se puuvillainen haarakiila/vuorikappale ratkeillut, repeillyt, hiutunut ja kaikenkaikkiaan kadonnut olemattomiin. Vanha saa palvella niin kauan kun siinä henki pihisee. Niin, onhan meillä tosiaan tällainen pyykinkuivaustelinekin. Jos toinenkin muovirinkula hajoaa, sitten täytynee ostaa uusi. Toistaiseksi kasaamme telineen edelleen (jo yli 10 v ajan) kengännauhan avulla.



3. Paras ja nopein arkiruokareseptisi?
Voi kääk sanoi Aku. En osaa kirjoittaa kokkaustani reseptinä, koska määrät on aina vähän sinne päin. Sattuipa eräänä päivänä syntymään aurajuusto-porkkanakastiketta. Yritetään nyt purkaa se sanoiksi jos joku ei vaikka onnistu päättelemään reseptiä alla olevaa kuvaa katsomalla.



1/2 sipuli
Pieni kimpale margariinia
Ehkä noin 2 rkl vehnäjauhoja
1/2 lihaliemikuutio
Valkopippuria
About 2,5 dl vettä
1-2 dl ruokakermaa (esim Valio 15%)
100g auramuruja
2-3 porkkanaa karkealla terällä raastettuna

Silppua sipuli. Kuullota sipulisilppua margariinissa, lisää jauhot, paistele hetki, mutta älä ruskista, kantsii käyttää teflon-kattilaa. Lisää vesi, kerma ja liemikuutio. Sekoita tasaiseksi. Lisää juusto ja porkkanaraaste. Mausta pippurilla. Keitä n. 10 minuuttia, jotta porkkana pehmiää. Tarjoa pastan kanssa. Tuosta satsista syö about kolme henkeä.

4. Joulu vai juhannus?

Juhannus. Juhannuksena pääsee Lintsille! :-) Muut perustelut (joulunvastaiset sellaiset) löytyvät täältä.

5. Mikä on paras valokuvausvinkkisi?
 Muista ottaa kamera mukaan! Tämä on erittäin tärkeä vinkki meidän perheessä. Monet tilaisuudet on räpsitty pelkällä kännykällä. Tosin meidän pokkari on niin onneton, että kännykän kamera on melkein yhtä hyvä.

6. Kaupunki vai maaseutu?
Maaseutu kaupungissa on paras asuinympäristö minulle. Molempia tarvitaan. Mutta en ole sitä mieltä, että koko Suomi pitää pitää asuttuna keinolla tai hinnalla millä hyvänsä.

7. Ketä haluaisit kiittää? Miksi?
Elämässäni ei ole ketään yhtä suurta vaikuttajaa, jonka kokisin ansaitsevan suuret ja nöyrimmät kiitokseni. Haluaisin kiittää kaikkia ihmisiä, joiden kanssa kulloinkin olen tekemisissä, silloin kun he kiitoksen ansaitsevat. Ja se on muuten aika usein. Me suomalaiset olemme vaan aika huonoja kiittämään ja ei ihme, kun meidän on kasvatettu "Kissa kiitoksella elää" -mentaliteetilla.

8. Aamu vai ilta?
Jos ketä tahansa kanssani samassa huushollissa asunutta haastateltaisiin ja kysyttäisiin olenko minä aamu- vai iltaihminen, haastateltava luultavasti räpyttelisi hetken silmiään hämmentyneenä ja kysyisi sitten:"Onko tämä kompakysymys?" Minä en todellakaan ole aamuihminen. Aamut voisi minun puolestani deletoida (kuten myös talvet ja etenkin talviaamut). Arkiaamuna makaan ensin puoli tuntia sängyssä päällimmäisenä ajatuksena:"Miten mä jaksan tätä eläkkeelle asti?" ja seuraavat kaksi tuntia menevät asteittain lievenevän maailmantuskan ja murhanhimon välimaastossa, useimmiten puhumatta sanaakaan kenellekään vaikka muita ihmisiä olisikin läsnä. Niin että ilta. Kiitos.

9. Mikä tai missä on sielunmaisemasi?
Ei minulla taida olla sellaista. Espoolainen, jonka äiti on Satakunnasta ja isä Viipurinlahdelta, on vähän juureton reppana. Länsisuomalaisessa suht tasaisessa ja avarassa peltomaisemassa tunnen itseni kuitenkin kotoisemmaksi kuin itäsuomalaisessa, jossa tiet kiemurtelevat mäkisessä maastossa metsien keskellä. Pidän silti metsistä ja puista, onhan tonttimmekin puu-tarha.


10. Mustavalkoinen vai värikäs?

Pitäisiköhän tähän vastata väriopillisesti vai filosofisesti? Kokeillaan vähän molempia. Nuorempana maailma näytti paljon mustavalkoisemmalta. Vanhempana melkein kaikissa asioissa on laaja kirjo harmaan sävyjä. Kyky nähdä harmaan sävyjä auttaa kovasti ymmärtämään kanssaihmisiä.

Väriopillisesti taas vaatetuksessa olen aika mustavalkoinen, mutta sisustuksessa värikäs. Puutarhanhoidossa en ollenkaan suunnittele istutuksia kukkien värien mukaan, vaan sen mukaan, minkä kuvittelen ehkä pystyväni pitämään hengissä.

11. Mistä omasta saavutuksestasi olet eniten ylpeä?
Mikään ponnistus ei nouse yli muiden - onhan noita pieniä saavutuksia vuosien varrella kertynyt. Mutta juuri nyt on kirkkaana mielessä viimeaikaisin saavutus: Sain hankittua Jäärä Juniorille vuokrayksiön viikossa (joka tuntui puolelta vuodelta). Ja siis nimenomaan MINÄ. Juniorin tehtävä oli ilmaantua asuntonäyttöihin ja näyttää herttaiselta, missä hän kieltämättä onnistuikin erinomaisesti. Rohkenen lainata yhtä välitysfirman kuvista. Vasta putkiremontoitu kylppäri ja kaikki, ta-daa!



Sitten pitäisi vielä keksiä uudet kysymykset.

1. Mitä haluaisit tehdä eläkkeellä?
2. Mikä on salainen tai julkinen paheesi?
3. Entäpä hyveesi?
4. Minkälaisesta musiikista pidät? Suosikkisäveltäjä, -bändi tai -laulaja/muusikko?
5. Miten kuvailisit huumorintajuasi? Anna jokin esimerkki (kerro vitsi, kerro tositapahtumasta, jossa pokka ei pitänyt, mainitse tv-ohjelma tai laita linkki johonkin mielestäsi sikahauskaan juttuun).
6. Mikä oli toiveammattisi lapsena?
7. Kuinka paljon harjoitat koti- ja ulkomaan matkailua?
8. Miten tarkasti lajittelet jätteet?
9. Oletko käynyt oopperassa/baletissa? 
10. Mitä harrastat (muutakin kuin netissä notkumista)?
11. Jos olisit auto, millainen auto olisit?

Kysymysten keksiminen oli helppoa tähän viimeiseen tehtävään verrattuna - toimita haaste eteenpäin 11 pienbloggaajalle. Apua, ainoat, jotka tunnen ovat saaneet haasteen jo! Ottakoon siis haasteen vastaan minun puolestani ihan ketkä vaan, oli lukijoita sitten 20, 200 tai 2000. Onneksi tässä haasteessa ei uhattu, että vasen rinta riipahtaa, jos katkaisee ketjun, kuten Saaraa oli jossain kiertosähköpostissa uhkailtu. Uskallan siis yrittää olla löytämättä 11 pienbloggaajaa.

Haluan kuitenkin nostaa hattua kaikille kaltaisilleni pienbloggaajille, hyvä me! Kannattaa jatkaa tässä tuotesijoitteluja sisältävien suurbloggajien hallitsemassa viidakossa vaikka välillä tympisikin. Niin kauan kun yhtäkin lukijaa onnistuu ilahduttamaan, hommassa on mieltä.

perjantai 4. syyskuuta 2015

Hippi vai ei? Hei hei!

Kaksi viikkoa töitä loman jälkeen ja siinä sivussa vuokrakämpän metsästystä Jäärä Juniorille. Minä vilpittömästi luulin, että asunto vuokrataan siten, että otetaan yhteyttä asunnon omistajaan tai välittäjään, käydään katsomassa sitä ja jos se vaikuttaa hyvältä, allekirjoitetaan vuokrasopimus. Mutta pirkale sentään eihän noita välittäjiä varsinkaan liiemmälti kiinnosta vuokra-asuntoja välittää. Joitain kylläkin, mutta ei kaikkia. Sanon siis kuin Nasu pokeripöydässä: Puh huijaa ja kirjoitan jotain ihan höpönpöpöä kuten otsikosta voi päätellä. Siitä olisi pitänyt voida päätellä, että aiheena on väärin kuullut laulun sanat.

Ensin kuitenkin vakavampaa asiaa eli kuuluisa Papatusta pakkauksista -sarja jatkuu. Onkohan nyt menossa osa 3 vai 4...en muista itsekään enää. Jos jossain tuotteessa pakkausta uudistetaan, voimme olla luottavaisia sen suhteen, että uudistus ei ole positiivinen. Uudistus = halvemmat tuotantokustannukset ja jälki on sen mukaista. Vai mitä sanotte Becel-paketin uuden suojafolion avattavuudesta? Aukeaa kätevästi viidessä eri palassa, ennen aukesi yhtenä kappaleena.



Sitten sitä höpönpöpöä. Laulajien artikuloinnissa on usein toivomisen varaa, mutta sehän tekee musiikin kuuntelun vain hauskaksi kun kuulee jotain ihan muuta kuin mitä sanoittaja on tarkoittanut. Antti Isokangas on koonnut pari kirjaakin aiheesta: Minä suojelen sinua taiteelta ja Villejä rubiineja. Ohessa muutamia Vanhan Jäärän ja hänen tuttavapiirinsä kuulohäiriöitä musiikin alalta. Joku niistä on taidettu julkaista Antin kirjassakin, vissiin tuo Pikarakastuminen. Aiheen kuvituksena tietenkin kaikki meiltä löytyvät musiikki-instrumentit.

Kukkopilli, jolla voi soittaa Smoke on the waterin kitarariffin. Eikä sitten muuta juuri voikaan.

Tavoittelen alla olevassa kokoelmassa samanlaista otetta kuin Alivaltiosihteeri palindromirunokirjassaan Retki - Dikter, jossa jokaisella runolla on naseva otsikko, joka saattaa olla pidempi kuin itse runo. Esimerkiksi:

Vaimoni suvussa ei kruusailla
Anoppi kittaa, paatti kippona.

Tässä sitten näitä kuulohäiriöitä.

Millalla on syömishäiriö
Milla hei sun täytyy muuttuu, sun elämältäs suunta puuttuu, sä aina tartut pikkuleipään!
(Anssi Kela: Milla "...sä aina tartut tikkuun lyhimpään")

Madonnasta ei aina tiedä
I fell in love with some Pedros...
(Madonna: La Isla Bonita "I fell in love with San Pedro")

 Näillä voisi soittaa jotain muutakin kuin Smoke on the waterin - jos osaisi. Isäntä osaa, emäntä ei.

Pikarakastuminen
Suddenly it crossed my mind, I want you to be my baby!
(Terence Trent D'arby: "Sign your name across my heart...")

Keekillä on identiteettikriisi
Hippi vai ei? Hei hei!
(Cheek: Jippikayjei-hei-hei!)

Mutta mitähän hän?
Jos mun pokka pettää on se hän.
Tai mun sydämeni jättää. Mutta hän.
(Haloo Helsinki: Jos mun pokka pettää "...tai mun sydämeni jättää mut tähän")

 Nokkahuilu on kestänyt äidiltä tyttärelle. Se ei hajoa, vaikka hermostunut musikantti paiskaisi sen seinään.

Kappale sisältää tuotesijoittelua
Annoin pikkusormen - ja Veikolta Kone.
(Aki Sirkesalo: Naispaholainen "Annoin pikkusormen - se vei koko käden")

Romanttinen treffipaikka
Tule pupusein Alepaan.
(Patti Labelle: Lady Marmalade "Voulez-vous coucher avec moi?")

 Oletteko joskus ihmetelleeet miten kastanjetit asennetaan käteen? No näin!

Parhaat väärin kuullut (melko lailla tahallaan) laulunsanat IKINÄ on kuitenkin seuraavassa biisissä, jossa ranska kuulostaa ruotsilta. Jos ette ikinä ole klikanneet mitään tarjoamiani linkkejä auki, niin ihan ookoo ja älkää klikatko jatkossakaan, mutta klikatkaa tämä. Lupaan, että vaiva saa palkkansa hymynä, todennäköisesti jopa hysteerisenä hekotteluna. Dom ser farbrorn trött på marsipan ettäs tiedätte.