tiistai 19. syyskuuta 2017

Ison laivan käyttöohje

Vanhaa Jäärää Instagramissa seuraavat tietävät, että viime viikon olemme seilanneet ja luistelleet vierailla vesillä. Päätimme aikoinaan viettää 10v hääpäivää matkailemalla vähän tymäkämmin ja työkaverin kokemusperusteisen kannustuksen johdosta päädyimme risteilemään läntiselle Välimerelle Royal Caribbean varustamon Freedom of the Seas -aluksella.


Etukäteen jännitti hiukan, että osaakos tällainen pohjolan tumpelo toimia suuren maailman eli Ameriikan meiningissä. Asiaa ei auttanut, että varustamon omilta sivuilta oli hyvin vaikea löytää ymmärrettävää tietoa mistään. Mutta erinomaisesti kaikki lopulta sujui ja tuli taas todettua, että tankerolla ja suomalaisjärjellä pärjää missä vaan. Tässä nyt kuitenkin pientä käyttöohjeen tynkää jos joku sattuisi harkitsemaan vastaavanlaista seikkailua.

 Missä me ollaan ja oonks mäkin siellä?


Terminaaliin saapuminen
Tämä risteily lähti Barcelonasta kuten moni muukin. Itse Barcelonan "rannasta" on vielä aika pitkä matka itse laivaterminaaleihin, mutta rannasta pääsee sinne sukkulabussilla, joka maksoi pari euroa. Bussi ei todellakaan lähde La Ramblan päässä olevalta Kolumbuksen patsaalta kuten bussifirman nettisivut väittävät, vaan patsaalta vielä enempi rantaa kohti ja oikealla näkyvän rakennuksen rannanpuoleiselle seinustalle. Myös taksi on kelpo vaihtoehto, kaikki näkemämme taksit olivat keltamustia virallisia takseja. Katalonian taksiliikenne lie yhtä säänneltyä kuin Suomen, mutta ei yhtä kallista.

 Jos mahdollista, La Ramblalla käveleminen kannattaa ajoittaa aamukahdeksan hujakoille.

Terminaalissa
Varaudu jonottamaan, jonottamaan ja jonottamaan. Ensin pitää hankkiutua eroon matkalaukusta, joka toimitetaan hytin ovelle tai hyttiin henkilökunnan toimesta. Siihen piti etukäteen kiinnittää matkadokumentaation mukana tullut tägi (joka piti itse printata). Noh...koska sitä ei tietenkään viitsinyt laittaa kiinni vielä lentomatkan ajaksi eikä nitojan pakkaaminen mukaan tuntunut hyvältä ajatukselta, niin jonkin aikaa säädettiin että löydettiin kaveri, jolla on nitoja. Hemmot kirjoittivat kyllä tägejä myös käsin. Härdelli oli aikamoinen, mutta tämä oli oikeastaan koko reissun pahimpia härdellejä. Siitä eteenpäin ei tarvinnut kuin jonottaa. Ja vastata kieltävästi jokaiseen jonkun Ameriikan terveysviraston kyselyyn, jossa kyseltiin onko nuhaa, kuumetta, visvasyylää jne...Onneksi Mr Vanha Jäärä kehitti flunssan vasta pari päivää myöhemmin, niin ei tarvinnut edes valehdella.

Terminaalin tiskillä pitää tällä nimenomaisella varustamolla esittää PASSI vaikka matkaillaankin Schengen-alueella. Olimme varmuuden vuoksi ottaneet mukaan printattuna KAIKEN mahdollisen ohjeenmukaisen dokumentaation. Dokumentissa, jonka kannessa luki TICKET, oli lähemmäs 20 sivua. Mutta sitä ei tarvittu ollenkaan. Dokumentissa nimeltä Set Sail Pass oli kolme sivua ja niistä tarvittiin päällimmäinen. Valokopiota passista ei tarvittu ollenkaan. Mutta suosittelen silti ottamaan mukaan kaiken mahdollisen vaikka se tarkoittaakin kansiollista paperia. Kaiken jonottamisen ja kaavakkeiden täyttelyn ja "mugshotin" ottamisen jälkeen saimme kouraamme luottokortin kokoiset Sea Passit, joilla kaikki hoitui siitä eteenpäin.

Hytissä
Ensimmäiseksi normaalissa kahden erillisen yksilön parisuhteessa olevat kiroavat sängyssä olevaa tuplapeittoa. Vaan ei hätää, soitto Housekeepingin numeroon tai ennemmin tai myöhemmin törmäys hyttipalvelijan kanssa, tankeroa kehiin ja hoplaa, iltaan mennessä teillä on kaksi erillistä peittoa.

 Sängyt pedattiin siivoojan toimesta joka päivä, joten enimmän aikaa oli siistin näköistä.

Siivooja teki muutakin kuin petasi. Mainittakoon tässä välissä että omia rantapyyhkeitäkään ei tarvitse ottaa mukaan.

Buffet-ruokaa
Laivan kannella 11 on buffet-ruokailu, joka kuuluu risteilyn hintaan. Etenkin ensimmäisenä päivänä kokemus muistutti post-apokalyptistä kaaosta, jossa eri kansallisuuksien henkiin jääneet edustajat kamppailevat kiivaasti jäljelle jääneistä ruokavaroista ja pöytäpaikoista. Ja niitä buffet-pöytiä on sitten aika monta ja niissä on erilaisia sapuskoita, älkää jämähtäkö ensimmäisen pöydän ääreen. Älkää ottako pihviä. Erilaiset liha/tofu-kastikkeet sen sijaan olivat hyviä. Täällä saa ruoan kanssa hakea laseittain vettä, limonaadia ja jääteetä. Muualla laivassa on ilmaiseksi tarjolla vain jäävettä. Ja kahvia. Laivan peruskahvi on kyllä aivan erinomaisen hyvää. Tarjoilijoilta olisi varmasti saanut tilata maksullisia alkoholi ym juomia, mutta emme nähneet kenenkään tekevän niin. Kukaan ei varsinaisesti halua jäädä hengailemaan tuohon kaaokseen, sapuskat vaan naamariin ja äkkiä pois. Aamiainen tarjoillaan samassa tilassa, se on vaan kestettävä. Mutta ameriikkalaiset pannukakut mansikkasurvoksen ja kermavaahdon kanssa kyllä antoivat hyvän startin päivälle!

Vettä
Laivan hanavettä ei kenties kannata juoda vaikka se ainakin hytissä tulee Oraksen hanasta. Se on jonkun satamamaan vesijohtovettä. Maistuu vahvasti kalkilta. Kannattaa varustautua isosuisella juomapullolla, jota voi tankata laivan vesijakelupisteistä. Mutta ei suoraan säiliöstä vaan lasin kautta. Siksi isosuinen pullo.

A la carte-ruokaa
Joka ilta on mahdollista nauttia listalta tilattavaa ruokaa vähän fiinimmässä ympäristössä. Ainakin sellaisessa, jossa on pirskatin iso kristallikruunu. Tähän on kaksi vaihtoehtoa, varata jo etukäteen matkavarauksen yhteydessä tietty kattausaika (18.30 tai 21.00 muistaakseni) TAI ottaa My Time Dining vaihtoehto, jossa voi periaatteessa joka ilta varata pöydän erikseen eri aikaan. Me kyllä varasimme koko viikoksi samaan aikaan kun sellaista vaihtoehtoa tarjottiin.

A la carte -kokemus oli hiukan outo ja vaihteleva. Ensimmäisenä iltana söimme elämämme kiistatta parhaat porsaanleikkeet. Seuraavana iltana kokemus olikin heikkoa työpaikkaruokalatasoa. Monet ihmiset rupattelivat runsaasti tarjoilijoiden kanssa herra ties mistä. Emme ole mielestämme snobeja, mutta meillä on kyllä tapana tulla ravintolaan syömään eikä seurustelemaan henkilökunnan kanssa.

Ameriikkalaisia erikoisuuksia: jahka saat pyllysi penkkiin, tarjoilija levittää lautasliinan polvillesi. Tämä ilmeisesti siksi, että keskiverto Texasin mies ripustaisi sen muuten roikkumaan kauluksestaan. Ja ruokalaji "beef sliders" on sitten hienompi nimi hampurilaisille. Tulipa sekin testattua.

Kahtena iltana viikosta on a la carte -ravintolassa "formal" pukukoodi. Meidän ruotsinlaiva-buffet-tasoinen asustuskin olisi kuulemma kelvannut, mutta koska osa porukasta todellakin oli pukeutunut smokkeihin ja pitkiin iltapukuihin, emme kehdanneet mennä joukkoon tummaan (ja kimaltelevaan).

 About 5 m korkea kristallikruunu teki Titanic-vaikutuksen!

Viinaa ja limppaa
Sitähän saa kun tilaa. Ameriikan tyyliin hinnastojen hinnat eivät sisällä veroja, mikä on kyllä ihan perverssiä. On mahdollista tilata etukäteen juomapaketteja, joko virvoitusjuoma tai viinapaketti. Olimme ilmeisesti suunnilleen ainoat ihmiset, joilla ei sellaisia ollut. Olisin voinut tilata YHDEKSI päiväksi viinapaketin ja tempaista lärvit, mutta paketit piti tilata vähintään neljäksi päiväksi ja jotta paketti olisi ollut taloudellisesti kannattava, olisi pitänyt juoda noin 8 (kahdeksan!!!) annosta alkoholia päivässä. Hiukan liikaa minulle useampana peräkkäisenä päivänä! Ja kalleimmat juomat eivät edes olleet paketin piirissä. Siihen nähden että kaikilla ilmeisesti oli viinapaketti, näimme sangen vähän kännisiä ihmisiä. Nimittäin tasan kaksi ja nämäkin Rooman retkellä. Huom: Eivät olleet suomalaisia!

Hih, ja ilmaista viinaakin saa kun malttaa kuunnella taidehistorialuentoja kannen 4 taidegalleriassa. Luennotkin olivat ihan mielenkiintoisia, kestivät noin puoli tuntia ja kuohari oli hyvää.

 Cocktailia ja kalpeita kinttuja.

Muuta snäksiä
Kannella 5 on Silja Linen tyylinen promenadi, joskin ehkä hivenen pidempi ja prameampi...Siellä on kahvila, josta saa iltapäivällä erilaisia täytettyjä patongin pätkiä lounaaksi. Varteenotettava vaihtoehto kannen 11 post-apokalyptiseen kaaokseen verrattuna. Jälkiruoaksi saa kakkuja ja herkullisia Ameriikan keksejä. On myös pizzeria, josta saa taattua Dr Oetker laatua viipaleittain. Onpa sekin vaihtelua. Outoa on se, että koko laivalta ei saa karkkia. Tai ehkä sitä olisi voinut ostaa promenadin "general store" myymälästä, mutta todennäköisesti ei, emme käyneet missään laivan kaupoista. Että satamissa kannattaa suunnata supermercadoon jos karkkihammasta kolottaa useinkin. Villefrancen satamassa eräs irtokarkkikauppias oli havainnut markkinaraon ja perustanut myyntipisteen aivan terminaalin ulkopuolelle.

 Pusuposeeraus promenaadilla

 Perusvälipala. Mmmm....cookies!

Ohjelmaa
Laivalla on Helsingin Kaupunginteatterin kokoinen (tai ehkä vähän isompi) teatteri, jossa on aivan mielettömiä esityksiä joka ilta. Laivan tanssijat, laulajat ja muusikot ovat tosi tosi tosi hyviä. Näissä spektaakkeleissa unohtaisi olevansa laivalla ellei yleisössä olisi ihmisiä, jotka katsovat asiakseen tulla ja mennä miten huvittaa kun pääsylipusta ei kerran tarvitse erikseen maksaa. Viimeisen illan hupaisa jonglöörisetä laittoi ainakin muutaman kesken esityksen eturiviin hiippailleen ojennukseen. Hän ryntäsi lavalta katsomon käytävälle hihkuen:"Rakkaat ystävät, pääsitte sittenkin paikalle, oi, olen niin iloinen" ja loikkasi näiden mattimyöhästen kaulaan. Kysäisi sitten myös mistä nämä ovat kotoisin. Virginiasta. Hetken päästä toista katsomon käytävää hiippaili joku muu kohti eturiviä. "Kas, lisää virginialaisia hiippailemassa sisään!" hihkaisi setä. Oikein niille.

Aika lailla oli myös erilaista interaktiivista ohjelmaa, erilaisia kilpailuja ja toki myös erilaisia bändejä ym muusikoita. Alusta alkaen tunsimme olomme kotoisaksi koska laiva oli tehty Suomessa, kapteeni oli norjalainen ja paras bändi ruotsalainen. Harry Potter -visassa meillä oli pieniä vaikeuksia koska terminologia oli meillä hallussa pääosin vain suomeksi. Aivan epistä että espanjalaiset saivat vastata espanjaksi! Olisi pitänyt saada vastata myös suomeksi! No, Avada kedavra on Avada kedavra kuitenkin. Luistelemaankin pääsi yhtenä päivänä. Ja oli ihan avartava kokemus havaita kuinka pieni luistinrata on, pari potkua ja jää loppui. Sai arvostamaan luisteluesityksiä ihan eri lailla, tyypit hyppelivät tyynesti ainakin kaksoishyppyjä kun itse sai hädin tuskin käännyttyä samassa tilassa.

 Piti olla jääprinsessaposeeraus, mutta näyttääkin lätkätuomarilta antamassa 2-minuuttista!

Joka ilta hyttiin jaetaan seuraavan päivän ohjelma, joka on A3-kokoinen paperi täynnä tekstiä molemmin puolin. Vähän harmitti että vasta viimeisenä päivänä löysimme pingispöydät kannelta 12, sitä olisi voinut lätkiä enempikin. Ei ollut ruuhkaa ainakaan silloin. Suffausgeneraattoria emme uskaltaneet kokeilla, mutta Mr Vanha Jäärä suoritti seinäkiipeilyseinän ihan apinana.

 Kanna minut metsään apinamies! Mutta ei noin korkealle!

Tämä poika oli ihan pro-surffari.

Maissa
Laiva pysähtyi viitenä päivänä jossain satamassa, viimeisenä päivänä vain porhallettiin takaisin lähtöpisteeseen. Retkiä voi varata etukäteen, jolloin paikka retkellä on taattu. Retkiä voi varata myös laivalta jos tilaa on. Retkelle lähtö saattaapi sisältää taas kerran odottelua ja jonotusta. Itse otimme vain Rooman ja Pompeijin retket. Jälkimmäisellä oli aivan erinomainen opastus ja Pompeiji on ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka.
 
 Awww <3 sanoi Ameriikan rouva Pompeijin forumilla kun nappasin ukon halaukseen

Roomaan otimme kolmen stopin omatoimihortoilun. Se oli ihan toimiva vaihtoehto, mutta raskas. Ei kannata yrittää sisään Colosseumille tai Pietarin kirkkoon, aika ei riitä. Mutta enpä tiedä onko niissä sisäpuolella sen kummempaa katsottavaa kuin ulkopuolellakaan.

 Jo muinaiset roomalaiset ottivat selfieitä colosseumin edessä

Marseille, Villefrance ja La Spezia olivat ihan kelpo paikkoja ihan vaan hortoiltavaksi itsekseen. La Speziassa kannattaa ehdottomasti suunnata meri(sota)tekniikan museoon, joka maksoi huikeat 1,55 euroa ja jossa oli katsottavaa vaikka kuinka, Yellow Submarinea myöten. Marseillessa kannattaa panostaa noin 500 metrin kävelyyn, jolloin pääsee ilmaiseen kaupungin keskustaan vievään sukkulabussiin. Laivan sukkulabussi oli tolkuttoman kallis, 20 euroa muutaman kilometrin matkasta.

 Ei olla The Beatlesin kotiseudulla nyt

Kuka tämän lystin maksaa...
Halpaa hommaahan tämä ei ole. Meikäläisen matkabudjetilla sellainen "once or twice in a lifetime" -tyyppinen elämys. Mutta pointti on se, että luottokortti kannattaa rekisteröidä etukäteen varustamon erinomaisen sekavaan systeemiin. Sitten voi vain vingutella Sea Passia ja luottokorttia veloitetetaan automaattisesti jälkikäteen. Hytin telkkarista voi tarkistaa ostoksensa. Jos ei toimi näin, joutuu risteilyn viimeisenä päivänä jonottamaan todella, todella ankarasti maksaakseen ostoksensa laivan respassa. Tuntui hyvin hämmästyttävältä, että ihmisillä, jotka ovat niin varakkaita ostaakseen tällaisen risteilyn, ei tunnu olevan luottotiedot sen vertaa kunnossa, että saisivat luottokorttia.

Viimeinen vinkki
Lentokentällä kannattaa tsekata mihin ne matkatavarat tulevat...Helsingissä lento saapui terminaalin 1 puolelle ihan baggage claim 1:n viereen (mitä riivattua tuo on suomeksi?) mutta koneesta ulostauduttuessa näkyi kyllä ihan selkeä kyltti, että laukut tulevat baggage claim 2A:han. Mutta kun ensimmäinen koneesta poistuja oli sokea tai tumpelo, kaikki ihmiset laumaeläiminä marssivat joukolla baggage claim 1:een. Paitsi tietysti Jääräpariskunnan kaltaiset alfa-yksilöt, jotka mumisivat toisilleen suupielestä:"Pitäiskö noille sanoa että ne on menossa väärään paikkaan?" "Nääh, ei jaksa." Menimme sitten keskenämme hakemaan laukkumme 2A:sta. Olimme jo pelastaneet kännisen pariskunnan Roomassa menemästä väärään bussiin ja auttaneet ameriikkalaisrouvaa ostamaan metrolipun Barcelonassa, joten emme enää olleet kovin palveluhalukkaita reissun loppupuolella.

Lopuksi kaikista tärkein asia: älä ripusta henkaria sprinkleriin!































sunnuntai 13. elokuuta 2017

Asuntomessujen kotkotuksia

Asuntomessut Mikkelissä ovat tänään menossa (kuin) viimeistä päivää, joten tänään on niistä raportoitava, jos aikoo olla ajan hermolla. Tuossa edellisessä "ihanan kallista" -postauksessa mainittiin, että kävimme asuntomessuilla ostamassa Universal Stonen ja lampaantaljan. Mutta katselimme me asuntojakin. Keskityin bongaamaan suurimpia rakenteellisia ja sisustuksellisia kummallisuuksia. Tässäpä niistä kirpein kommentein varusteltu kuvakavalkadi.

Tämä on aika yleinen ilmiö asuntomessuilla vuodesta toiseen: olkkarissa on telkkari, mutta sitä ei pysty katselemaan miltään istumapaikalta. Jos ja kun kyseessä on messusisustus, niin miksi laittaa sinne sitten telkkaria ollenkaan - sehän nyt ei varsinaisesti kuitenkaan kaunista sisustusta.


Yleisenä trendinä näytti olevan viime vuosina muotiin tulleiden yläkaapittomien keittiöiden väistyminen. Näköjään on havaittu, että astioita ei sittenkään ole kätevä säilyttää saunan lauteiden alla. Mutta tässä asunnossa oltiin menty aivan toiseen laitaan, onpa todella YLÄkaappeja!


Kohde-esittelijäkin totesi vitsikkäästi (varmaankin tuhannennen kerran) että tuolla ylhäällä säilytetään tavaroita, joita tarvitaan vain muutossa. Missähän säilytetään tikkaita, joilla nuo muutossa tarvittavat tavarat kaivetaan esiin?

Aina jaksan myös ihmetellä makuuhuoneita, joissa on isoja ja/tai paljon ikkunoita. Eikä verhoja minkäänlaisia kuten tässä esimerkkitapauksessa. Niinkö tosiaan kaikki muut kuin Jääräpariskunta nukkuvat sujuvasti valoisassa?


Kaikki eivät kaipaa minkäänlaista yksityisyyttä muutenkaan, ainakaan oman perheen kesken. Lapsiperheen kodissa on aikuisten makuuhuoneeseen lasiovet olohuoneesta. Lapsiluku on ilmeisesti saatu täyteen - ainakaan meikäläisen ei tekisi mieli ryhtyä peuhaamaan lasiovien takana. Tämä kuva on muuten kohteesta, jolla on willein nimi: Casa Wellikulho. Rakennuttajat lienevät kukkakauppiaita tai muuten kyseenalaisen sanamuunnoshuumorin ystäviä...


Sitten joukko ainakin Vanhalle Jäärälle aivan ennennäkemättömiä ja innovatiivisia (tai jotain...) ratkaisuja. Ensimmäisenä takka-telkkari-toteemipaalu, jota sitäkään ei pysty istualtaan katselemaan kuin rahin päältä. Niinköhän telkkari tykkää takan lämmöstä...


Keittiön kaapistoon rakennettu istumapaikka. Ensin luulin tätä kääpiöiden työtasoksi, mutta kyllä se istumapaikka on, koska siinä on patja. Enpä osaa muuta sanoa kuin öööö, okei...??!!


Lasiset tilanjakajat. Tai tilanviejät kuten minä ne hahmotan. Mihin tällaisia tarvitsee normaalissa asuinkäytössä? No ei mihinkään! Ilmeisesti ne on asennettu vain messu/markkinointitarkoituksessa. Mutta eikö toimistotilaratkaisuille lie omat messunsa?


Sokerina pohjalla aidosti hauska ratkaisu. Corona-pöytä sohvapöytänä. Vaatii tosin kestokykyä aikuisten pelaajien polvilta.


Tällaisia ratkaisuja vuoden 2017 asuntomessuilta Mikkelistä! Laadukkaampia kuvia vähemmän näsäviisain kommentein löytyy useista sisustusblogeista.

torstai 10. elokuuta 2017

Tonnin pesuaine

Nordean tekemän selvityksen mukaan suomalaisen kotitalouden kesälomabudjetti on noin 1400 euroa. Vanha Jäärän selvityksen mukaan budjetti menee siliäksi kahdessa päivässä tehokkaalla kotimaan matkailulla. Yleisesti ottaen minua kyllä kiinnostaisi tuossa Nordean selvityksessä mitä siihen sisältyy. Ihmisten kun normaalisti tarvitsee syödä joka päivä olivat sitten lomalla tai eivät. Kotitalouden ja sen jäsenten koosta riippuen ruokaan menee kuukaudessa joka tapauksessa jokunen sata euroa. Sisältyykö normaali ruoka lomabudjettiin vai ei? Sitäpä emme tiedä, mutta tehokkaalla ravintolasyömisellä 1400 euroa ei riitä kuukaudessa mihinkään.

Suoritimme aikaisemmin tällä viikolla kahden yön Punkaharju-Savonlinna-Mikkeli -kierroksen. Kuitteja ei ole tallella, mutta melko hyvässä (tuskallisen hyvässä) muistissa on vielä mitä kaikki maksoi joten tässä summittainen Jääräpariskunnan parin päivän lomakulutus.

1. päivä, maanantai:
Menomatkalla lounas Kenkäverossa + shoppailua siellä ja Tertin kartanossa: 125 e

Kenkävero

Välikahvit ja illallinen Hotelli Punkaharjussa: 130 e



Hotelli Punkaharju
2. päivä tiistai:
Pääsyliput Olavinlinnaan ja ns. välilörtsyt: 30 e

 
Tästä kuvasta saattaa saada väärän käsityksen Suomen kesästä...
 
 
Sisävesiristeily S/S Punkaharjulla ja välikalja&limppari:  90 e

 
Tästä kuvasta saa realistisen käsityksen Suomen kesästä...

Lounas Savonlinnassa: 30 e
Shoppailua Savonlinnassa: 100 e
Iltapala K-market Punkaharjusta: 10e (tässä säästettiin, huom huom!!!)



3. päivä keskiviikko:
Kirjautuminen hotellista ulos: 360 e

 
Petäjä-huoneen oleskelu- ja tv-tila. Ihana!

Pääsyliput asuntomessuille + pysäköinti: 60 e
Ostoksia messuilta Universal Stone ja lampaantalja: 60 e
Lounas messuilla sisältäen tosi pahat lihapullat: 30 e
Paluumatkalla kahvit ja shoppailua Nanson myymälässä Heinolassa: 45 e

Tästä tulee yhteensä komiat 1070 euroa. Ei päästy ihan kuukausibudjetin 1400 euroon, mutta jotain se täytyy jäljelle jäävänä 25 lomapäivänäkin syödä! Mikä on siis otsikossa mainettu tonnin pesuaine? Messuilta ostettu 25 euroa maksanut jokaisen kätevän emännän ja isännän tuntema Universal Stone tietenkin. Se on ainoa järkevä menoerä koko reissulla. Universal Stonea ei nimittäin normaalikaupoissa myydä ja olin jo pitkään pitänyt silmäni auki sitä myyvän konsulentin varalta, koska edellinen kivi on reilun kymmenen vuoden käytön jälkeen käynyt vähiin.

Jos talouteemme kuuluisi alaikäisiä lapsia, olisi tuolla reissulla kulunut rahaa lisäksi tietenkin Visulahden hurvituksiin ja jollain huoltoasemalla tempaistuun hobittienkin harjoittamaan "second breakfastiin" sillä Hotelli Punkaharjun aamiainen ei kyllä olisi keskiverto pikkukulinaristiin uponnut. Puuroonkin olivat menneet tunkemaan jotain siemeniä!

Muuten Hotelli Punkaharju oli kyllä ehdottomasti visiitin arvoinen paikka - pienellä budjetilla vaikka vain kahvit terassilla jos ei muuta! Kyllä varmaan Putinkin on tykännyt :-)






tiistai 1. elokuuta 2017

JJ - In memoriam

Reilu vuosi sitten kirjoitin näin jälkikäteen ajatellen yllättävänkin koskettavan kirjoituksen YT-neuvottelujen aiheuttamista läksiäisbileistä, jotka järjesti ystäväni ja kolleegani JJ. Tänä aamuna sain toiselta ystävältä ja kolleegalta sydäntä kylmäävän viestin:"Ei helvetti, JJ on kuollut!" Helvetillä ei sinänsä ole asian kanssa mitään tekemistä, vaan JJ on siirtynyt taivaallisen konsulttitoimiston palvelukseen ja jättänyt ison aukon maalliseen IT-alan konsultointiin ja meidän entisten ja nykyisten työkavereiden sekä ennen kaikkea tietenkin ystävien ja perheen sydämiin.

JJ ei tehnyt töitä tai elänyt elämäänsä hammas irvessä vaan todellakin irvi hampaassa, kieli poskella ja pilke silmäkulmassa. Veijarimaisesta olemuksestaan huolimatta JJ oli rautainen alansa ammattilainen. Minä osaan vastata kun kysytään, mutta JJ osasi auttaa organisaatiota löytämään toimintansa ongelmakohdat ja korjaamaan ne. On vaikea ymmärtää että JJ:n alati nauravainen olemus on poissa. YT-neuvotteluiden lopputuloksesta on yleensä turha valittaa, Viikatemiehelle vielä turhempi. Hyvästi JJ, perästä tullaan!

Kun Viikatemiehen työkalu nappaa yllättäen vieruskaverin, keski-ikäistä kylmää. Normaalin surun ja ikävän lisäksi tulee ikävän henkilökohtainen pelko: Se olisin voinut olla minä. Tai puolisoni. Miksipä se ei osuisi kohdalle jos läheltäkin käyttää. Tällaisena hetkenä on hyvä muistaa pitää huolta itsestään ja läheisistään ja vaikeuttaa Viikatemiehen työtä. Mutta kohtuu kaikessa sillä elämä ja ennen kaikkea kuolema ovat myös sattuman kauppaa.  Olisipa ankeaa elää koko elämänsä askeetikkona ja joutua nelikymppisenä rattijuopon yliajamaksi. Eikä tarvita kuin pieni sähköhäiriö sydämeen, joka jääkin päälle ja se on menoa. Tai kriittinen suoni joko tukkeutuu tai repeää. Hei hei.

Siirtyä ajasta iäisyyteen on aika kaunis ilmaisu. Käytetäänpä aikamme viisaasti niin kauan kuin täällä ajassa olemme. Ei pidetä läheisiämme itsestään selvyyksinä, mutta ei kuitenkaan murehdita turhia. Olen joskus sanonut, että kaikki tarvittavat kirjalliset sitaatit löytyvät Tuntemattomasta sotilaasta sekä Keisarin uudet kuviot - ja Madagaskar-piirretyistä. Tähän loppuun sopii taas pätkä Tuntematonta: "Älä pelkää! Mennähän rauhas ei s'oo ihmises se on suuremmas käres."

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Moni kakku päältä kaunis

Vanha Jäärä on taas pakertanut sorvin ääressä pari viikkoa puolipäiväisesti ja turhautuminen valtasi mielen välittömästi, kun tällä viikolla selvisi, mikä on yksi tiimimme prioriteeteista lähitulevaisuudessa. Teemme kauneusleikkauksen tai annamme ainakin botox-pistoksen tiimimme varsinaiselle lopputuotteelle, jotta erilaiset johtajat vakuuttuisivat siitä, että työmme on tärkeää. Jaaha. Kun tämä tieto vihdoin läpäisi tajuntani, aloin ensimmäiseksi hakata otsaani neuvotteluhuoneen pöytään.

Laajemmin ajatellen ei ole kyse vain siitä, että johtoporras on niin tyhmää, että tällaiset kauneusleikkaukset vetoavat heihin, vaan siitä, että kukaan muukaan ei näe kakun kuorrutusta syvemmälle. Erityisesti tämä on nähtävillä asuntokaupassa.

Etenkin ruotsalaisissa, mutta enenevissä määrin myös suomalaisissa myynti-ilmoituksissa asunnot ovat stailattu aivan viimeisen päälle ja kuvia on runsaasti. Ei minulla sinänsä sitä stailausta vastaan mitään ole, uuden ammattikunnan syntyhän on vain hyvä asia. Mutta monissa myyntikuvissa ei näy itse asunnosta kuin pieni kaistale seinää ja keskiössä on jokin kauppaan oletettavasti kuulumaton harkitusti aseteltu kasa irtaimistoa. Tähän tyyliin. Huom: Karhut eivät todellakaan kuulu kauppaan, jos talomme joskus myymme.



Jos asunto on rumasti sisustettu ja täynnä ei-trendikästä roinaa, kauppoja ei synny. Onneksi! voimme todeta nykyistä edellisen asuntomme tapauksessa. Kyseinen asunto oli ollut pitkään myynnissä ennen kuin me törmäsimme siihen eikä yhtään tarjousta ollut tullut. Me havaitsimme heti, että asunnossa ei ollut yhtikäs mitään vikaa. Keittiöremonttia se kyllä kaipasi, mutta sehän on pikku juttu. Tarjousten tekijät kuitenkin ilmeisesti karkoitti pieneen keittiöön tungetut kolme erilaista pakastinta, aivan täyteen rumia huonekaluja ja kuihtuvia viherkasveja tungettu olohuone ja postimerkin kokoinen piha, josta puolet valtasi ränsistyvä pensasaita ja loput sekalainen joukko rehuja ja vadelmaa, joiden sekaan ei juurikaan mahtunut edes seisomaan. Kaupat tuli ja raivaussaha alkoi heilua! Keittiöstä ei tullut ollenkaan hullumpi kun sieltä ensin kantoi kolme pakastinta pois ja vaihtoi kaiken muunkin. Vieläkin muistelen kaiholla noita välitilan kaakeleita. Mr Vanha Jäärä tosin muistelee niitä kauhulla, sillä ne olivat lähes timantinkovaa ainetta, johon ei tahtonut saada reikää edes iskuporakoneella.


Nykyisen asunnon tapauksessa ei myöskään jouduttu kamppailemaan kilpailevien tarjousten kanssa, vaikka "stailaus" edusti aivan päinvastaista tyylisuuntaa kuin edellisessä asunnossa. Tuolikin on löytänyt kaverin olkkarin nurkassa!


Eipä ole mitään isompaa vikaa tässäkään asunnossa vaikkei tätäkään kukaan muu halunnut. Toisilla ihmisillä on kyky nähdä pintaa syvemmälle ja toisilla ei. Töissä, asunnoissa, ihmissuhteissa...ja kakuissa! Nam. Huomenna taidankin pyöräyttää reilusti räjähtäneen näköisen mansikka-marenkikakun, josko sen voimalla jaksaisi vielä viikon töissä ennen lomaa!


lauantai 1. heinäkuuta 2017

Upponallet ja käsityökallet

Kuluneen viikon aikana olen katsonut enemmän uppopalloa kuin koko tähänastisen elämäni aikana yhteensä - mikä ei ole kauhean paljon, mutta huomattavasti enemmän kuin 99,9%:lla Maapallon väestöstä. Suomessa on meneillään lajin EM-kisat. Ai et ole kuullutkaan? No kas, mikään valtaisan tunnettu laji ei ole kyseessä vaikka tällä kertaa laji ja kisat ovatkin saaneet aika paljon julkisuutta. Kummipoika Seniorin pikkuveli oli haastateltavana oikein televiisioissa, Ylen Aamu-tv:ssä ja Iltalehdessä oli lajista juttu, jossa oli haastateltu em. poikien isää. En aio tässä nyt perehtyä uppopallon saloihin, varsinkaan siksi, koska en ymmärrä siitä hölkäsen pöläystä, mutta sitä katsellessa tuli auttamatta mieleen, että kaikkea merkillistä sitä ihmiset harrastavatkin. Mutta voisi kai sitä ihmisellä huonompiakin harrastuksia olla. Uppopallossa ei näköjään esimerkiksi pienestä tai vähän isommastakin ylipainosta ole haittaa, melkein koko Norjan joukkue muistutti ruumiinrakenteeltaan hylkeitä. Ilmankos ovat niin hyviä. Merileijona ui ja sukeltaa paremmin kuin rantaleijona. 

 Kisastudio

Eräs urheiluharrastuksen valintaan vaikuttava luonteenpiirre on ehdottomasti kilpailuhenkisyys. Jos ei ole yhtään kiinnostonut pelaamisesta saatikka voittamisesta, ei varmastikaan kannata ryhtyä uppo- tai miksikään muuksikaan palloilijaksi. Kanssaihmistensä kilpailuhenkisyyttä on helppo tarkkailla lautapelien yhteydessä. Jotkut ottavat ne kovin tosissaan, jotkut pelaavat vain lämpimikseen. Ja kaikkein patologisimmat tapaukset eivät pelaa ollenkaan, koska eivät kertakaikkiaan kestä häviämistä edes Afrikan tähdessä.

Itse en todellakaan ole kilpailuhenkinen enkä ole koskaan jaksanut innostua mistään joukkuepelistä enkä yksilölajeissakaan kilpailemisesta. Tanssi onkin tällaiselle kilpailuvietittömälle nyhverölle oikein erinomainen laji. Kyllähän tanssissakin kilpailuja järjestetään, mutta en kyllä tunne pienintäkään vetoa siihen suuntaan. On aivan tarpeeksi jännittävää ja adrenaliinitasoja nostattavaa kokeilla paritanssitunnilla opittua monimutkaista kuviota ensimmäistä kertaa julkisuudessa tanssilavalla. Kuvio kuin kuvio saattaakin muuttua ns. Titanic-liikkeeksi eli päättyä katastrofiin.



Harrastukset voidaan jakaa ainakin kahteen tyyppiin: liikunnallisiin ja taiteellisiin. Lisäksi on olemassa postimerkkien keräily. Tanssi on yhdistelmä näitä kahta tyyppiä. Käsityöt kuuluvat pääasiassa taiteellisten harrastusten ryhmään, mutta toisaalta käsitöitä tehdessään voi saada erinäiset niska- ja hartiaseudun lihasryhmät huomattavasti pahempaan jumiin kuin missään liikuntaharrastuksessa. Kuluneella viikolla tuli uppopallon seuraamisen ohessa myös ommeltua pitkästä aikaa. Tuotoksia näkyy kuvissa. Mikäli palkkatyössä ei tunnu syntyvän mitään näkyvää tai hyödyllistä, erilaiset käsityöt ovat erittäin suositeltu vastapainoinen vapaa-ajan harraste. Ja töissä hankittu niskajumi täydentyy entisestään.



Ensi viikolla oma palkkatyöni alkaa taas haitata harrastuksia. Mutta sairasloma on ollut kaiketi riittävä sikäli, että olen jaksanut palata edes harrastusten pariin. Voisi kuvitella, että onnellisia ovat ne, jotka voivat muuttaa harrastuksensa elannoksi. Ei muuten kuitenkaan lähivuosina kannata haaveilla rikastuvansa ammatti-uppopalloilijana. Mutta vaarana voi toisaalta olla, että harrastus alkaakin maistua puulta, jos siitä joutuukin repimään elantonsa. Tämä vaara lie erityisen suuri puusepillä, heh heh. Tähän puujalkavitsiin päätämme tältä erää.

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Masentuneen arkiveisu

Mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito - eikä sekään ole kovin tärkeää. Näin sanoi muistaakseni joku muinainen kiinalainen. Uskon viimeaikaisten kokemusteni perusteella, että sanonnan isä (kaikki muinaiset jotain sanoneet tuppaavat olemaan miespuolisia) oli masentunut. Sitä minäkin olen viime aikoina ollut ja fiilis on ollut todellakin kuin entisellä kiinalaisella. Eipä tässä mitään maailmaa mullistavia huolia ole, vain perinteinen työuupumus iski jälleen ja suisti meikäläisen raiteiltaan. Mutta onneksi on puutarha.



Kirjoitukseni introverteistä oli kaikkien aikojen hitti kun se päätyi jakoon johonkin introverttien nettisivulle. Katsotaanpa jos tästä tulee vaikka samanlainen hitti masentuneiden keskuudessa. Vaarana tosin on, että masentuneet eivät jaksa puutarhanhoidon lisäksi kauheasti jakaa nettilinkkejä kun taas introvertit eivät juuri muuta teekään kuin mellastavat netissä.

Nyt pahin on jo selätetty - sen huomaa sivullinenkin siitä, että tämä kirjoitus on ylipäätään syntynyt. Oikein tarkkaavainen sivullinen saattaa huomata, että jotain ennusmerkkejä oli ilmassa jo viime talvena ja keväällä, kun Vanha Jäärä lipsui viikottaisesta julkaisutahdistaan pahasti. Masentuneena ei jaksa edes lukea, paitsi päivän lehteä, saatikka kirjoittaa.


Aamulla herättyäni käyn pitkän neuvottelun itseni kanssa: noustako vai eikö nousta. Miksi nousta, mitä iloa tästä päivästä on minulle ja mitä iloa minusta maailmalle? Vaikka vastaus molempiin kysymyksiin on melko lähellä "ei mitään", olen aina saanut viimeistään tunnin kamppailun jälkeen kammettua itseni pystyyn järkeilemällä että jossain vaiheessa on kuitenkin pakko nousta kun tulee nälkä (ja pissahätä, mutta vessassa käynnin jälkeen voi kyllä sujuvasti köllähtää takaisin sänkyyn). Minun onneni lie, että masennus ei kovin herkästi vie ruokahalua. Testattua valitettavasti on, että siihen tarvitaan läheisen ihmisen kuolema tai (kuviteltu) vakava sairaus.


Ylösnousemuksen jälkeen alkavat päivän vaativat tehtävät kuten aamupesu, aamiaisen valmistus, kaupassa käyminen jne. Jokaista tehtävää edeltää sisäinen kamppailu. Mene nyt sinne kauppaan! Ja hei, vaihda ne verkkarit pois ja voisitko mitenkään kammata myös hiuksesi. Kaikki on hyvin vaikeaa ja uuvuttavaa. Eikös vaan sairaslomalla olisi kiva käydä vaikka shoppailemassa ja museoissa vähän piristämässä itseään? Hah, hyvä kun ruokakauppaan saa itsensä raahattua.


Mutta onneksi on puutarha. Ja onneksi sattuu olemaan kesä. Enpä tiedä missä jamassa olisin, jos asuisin kerrostalossa. Aluksi kaikenlaiset pihatyötkin sujuivat vain hammasta purren. Mutta jonkin ajan kuluttua ei tuntunut hassummalta mennä pihalle nyppäämään muutama valikoitu rikkaruoho. Haluaisin tarjota kaikille masentuneille mahdollisuuden kellahtaa kotiovelta suoraan omalle pihalle. Juu, voihan masentunut kaupunkiasukki kävellä bussipysäkille ja hurauttaa lähimpään korpeen samoilemaan, mutta tuollainen suoritus on huomattavan korkean kynnyksen takana. Ja muutama viimeaikainen surullinen tapaus osoittaa, ettei masentuneita ole hyvä päästää korpeen yksinään ollenkaan, koska matka saattaa muuttua yksisuuntaiseksi.

Ensi viikon jälkeen olisi tarkoitus palata takaisin töihin, aluksi kolmeksi viikoksi osapäiväsairaslomalla. Sitten onneksi koittaakin kesäloma. Valoa näkyy tunnelin päässä ja kuvittelen jopa, että se ei ole juna. Kyllä tämä tästä - mutta pidemmällä tähtäimellä täytyy kyllä miettiä uusiksi mitä aion tehdä isona. Tätä rataa ei voi jatkaa eläkkeelle asti tai radalla todellakin tulee juna vastaan. Mutta tätä eksistentiaalista kriisiä käsittelemme ensi kerralla. Tai jollain kerralla. Siihen asti Ilkka Kanervaa mukaillen: Hoitakaa puutarhaanne! Ja mukavaa Juhannusta!