torstai 28. elokuuta 2014

Tomaatin poskesta Pestiin

Joitakuita ehkä kiinnostaa miten sujui viime viikolla mainitsemani vanhojentanssimekkojen sovituskierros. Vastaus on: yli odotusten. Ilmassa oli suurta äiti-tytär-urheilujuhlan tuntua, jota monilla äiti-tytär-pareilla ei ehkä ollut ollut sitten vauvamuskarin. Me emme harrastaneet vauvamuskaria, joten taisi olla ihan ensimmäinen urheilujuhla meille. Tyttäret sovittivat kolttuja henkilökunnan avustamina minkä kerkisivät ja mammat istuivat tuolilla kommentoimassa sekä oman että vieruskaverin tyttären mekkoja. Meillä mammoilla oli selkeästi hauskempi ja helpompi homma. Kuohuviiniä ja pientä suolapalaa olisi tosin vielä toivonut tarjolle...Ja voi miten nättejä tyttösiä, mutta oma oli tietenkin kaikkein kaunein. Syvällisen mietinnän ja kaverikommentoinnin jälkeen päätös saatiin tehtyä jo samana iltana. Eikä syntynyt edes mitään "ei tommosta Spidermanin morsian-asua" -kriisiä. Malli on sellainen että sen voi myöhemmin tarvittaessa lyhentää, joten on edes yksi kierrätysoptio!

Joitakuita muita ehkä kiinnostaa mitä kuuluu muutama viikko sitten esittelemälleni kompostista versovalle tomaatille vai oliko se tomaatti ensinkään. Tomaattihan se on ja pieniin päin!


Tomaatin ympärille tekee mieli rakentaa kasvihuone, sillä ilmastonmuutos ei taida millään ehtiä kiihtyä riittävästi tomaattien kypsymiseksi. Ei, vaikka perheemme tänä loppukesänä ja alkusyksynä harrastaakin poikkeuksellisen aktiivista kamppailua ilmastonmuutoksen puolesta eli laiva- ja lentomatkailua.
Huomenaamulla Vanha Jäärä lentää tyttärineen viikonlopuksi Budapestiin, jossa Mr Vanhalla Jäärällä on parin viikon pesti Pestissä. Maantietoisku jälleen: usein ihmiset sanovat matkustavansa Budaan, vaikka yleensä he viettävät suurimman osan ajastaan Pestissä. Tonava halkaisee Budapestin ja länsiranta on nimeltään Buda ja itäranta Pest. Lausutaan paikallisella kielellä Budapesht. Mutta matkailun hiilidioksidipäästöistä tulee jonkinlainen spektaakkeli myöhemmin – seuraavan lentomatkan yhteydessä kenties…

Maisema Budasta Pestiin katsottuna näytti kymmenen vuotta sitten tältä. Silloin olin siellä työmatkalla silloisen kolleegani Jack Bayn kanssa ja kerkesimme toikkaroida turisteina ympäri kaupunkia kuin vanha aviopari konsanaan. Jack oli erinomaista matkaseuraa sen lisäksi että hän oli myös oiva työkaveri. Muutaman oluen nautittuamme Jack kysyi minulta oliko Mr Vanha Jäärä mustasukkainen kun lähdin "vieraan" miehen kanssa matkaan. Mrs Bay oli kuulemma ollut hyvinkin mustasukkainen (huom: jostain täysin käsittämättömästä ja perusteettomasta syystä). En tiennyt kuinka olisin diplomaattisesti ilmaissut että matkani Mr Bayn seurassa ei aiheuttanut Mr Vanhassa Jäärässä mitään mustasukkaisuuden häivähdystäkään. Mr Bay ja Mr Vanha Jäärä siis tuntevat toisensa oikein hyvin työkuvioista. Olisi ehkä pitänyt valehdella että Mr Vanha Jäärä oli aivan suunniltaan ja kirkui että sen komean karpaasin kanssa et kyllä lähde mihinkään...Todellisuudessa Mr Vanha Jäärä olisi tuskin ollut mustasukkainen vaikka olisi kuullut että jouduimme Jackin kanssa jakamaan saman hotellihuoneen.


Takaisin vielä noihin tomaatteihin (koska en Budapestista saa millään rakennettua aasinsiltaa seuraavaan aiheeseen), jotka ovat niin kiiltäviä ja sileitä että niistä tulee mieleen – ei vauvan peppu – vaan Cheekin poski.
  
Jotta saisitte kunnolla selitystä sille, miksi kutsun itseäni Vanhaksi Jääräksi, niin kommentoinpa hiukan viime aikoina kovasti tapetilla ja stadionilla ollutta ilmiötä nimeltä Cheek. Minä nostan aina hattua yritteliäisyydelle, joten kaikki kunnia Cheekille ja rahat pois tädeiltä. Mutta en voi olla ihmettelemättä uutisissakin näkyneitä äiti-tytär –pareja keikoilla. Vanha Jäärä ei todellakaan veisi tytärtään keikalle, jossa mies ”laulaa” (jos sitä nyt voi laulamiseksi kutsua, ei tee ainakaan hyvää äänihuulille niin kireä äänenkäyttö) ihailevasti viinalla läträämisestä ja naisten iskemisestä. Turha on kitistä että naisen euro on 80 senttiä, jos keski-ikäiset naiset vaeltavat laumoittain kuuntelemaan artistia, joka kutsuu naisia mm. nimityksillä kisu, (dokaaja)kinkku ja ämmä. En edes tiedä vastaavanlaisia nimityksiä miehille kuten kisu ja kinkku (kolli ja kankku?), saati että käyttäisin niitä. Koska en hänen tyyliään tajuu, mulla ei sitt todellakaan kai ole tyylitajuu ja hyvä niin. Ja kisut lakkaa sitten vaan kitisemästä naisten pienistä palkoista, kiitos. "Ihme vanha jäärä" sanovat nyt Cheekin ystävät. Niinpä niin. MOT. 

Vielä tuosta kamppailusta ilmastonmuutoksen puolesta. Mr Vanhalla Jäärällä oli kolleega, jonka perhe harrastaa mainittua kamppailua äärimmäisen aktiivisesti. Koko perhe käy vähintään kaksi kertaa vuodessa jossain rantalomalla ja lisäksi perheen äiti parilla viikonlopun kaupunkimatkalla. Kerran kävi niin että koko perheen rantaloma jonain koulun loma-aikana jostain syystä peruuntui. Perheen poikia nolotti niin, että kun kaverit koulussa kysyivät että missäs kaukana tällä kertaa kävitte, niin pojat valehtelivat tuskisssaan että "Ööö, Kreetalla!" Mitäpä tähän sanoisi? Kommentoikaapas jotain, koska Vanha Jäärä on edelleen ihan sanaton, vaikka siitä on jo yli vuosi kun kuulin tämän karmaisevan tositarinan.


Olipas juttuja laidasta laitaan tällä kertaa, mekoista tomaatin kautta Cheekiin ja matkailuun! Nyt pakkaamaan, garh, matkailun nurja puoli.

perjantai 22. elokuuta 2014

Koltut kiertoon tai käyttöön

Vanha Jäärä ei ole niin jämäkkä jurmottaja kuin voisi luulla vaan pikemminkin herkkis, joka menettää yöunensa pienimmistäkin muutoksista fyysisessä tai psyykkisessä ympäristössä. Turinoitiin tästä joskus työpsykologin kanssa ja hän kysyi, onko minulle herkästä luonteesta ollut mitään hyötyä. Pidin kysymystä lähinnä kompakysymyksenä ellen peräti vittuiluna ja vastasin että ei todellakaan. ”Eikö edes tyttäresi kasvatuksessa?” kysyi psykologi tietäväisesti hymyillen. No, pakko myöntää että ilmeisesti on. Tästä todistusaineistona muutama päivä sitten saamani ”ihanalle äidille” osoitettu synttärikortti, jonka B-puolelle oli tekstattu seuraava sitaatti:



Pusertuuko tippaa linssiin vai tuumaatteko kyynisesti että tuo on pohjustusta ensi vuonna koittaviin vanhojen tansseihin, jotta äiti maksaisi mukisematta kaikki kulut? Itse valitsen tietenkin ensimmäisen vaihtoehdon ja pusertelen edelleen minkä kerkiän, mutta pohdinpa nyt hiukan vanhojen tanssit –nimellä tunnettavaa huikeaa kulutusjuhlaa, joihin valmistautuminen alkaa monessa lukion 2-luokkalaisen tytön perheessä jo näihin aikoihin. Ja joka aiheuttaa Vanhalle Jäärälle oikeinkirjoituksellista päänvaivaa. Vanhojen tanssit ja vanhojentanssimekko?? Vanhojen tanssimekko taas on ihan eri asia. Vaikeaa...

Löysin tällaista statistiikkaa: ”Vuonna 2006 ylioppilastutkintoja suoritettiin lähes 33 000. Nykyisin ylioppilastutkinnon suorittavista 58 prosenttia on naisia”. Oletetaan että vanhojen tansseihin ei osallistu enempää tyttöjä kuin mitä poikia on tarjolla vaikka osa tytöistä tanssiikin esim vuotta nuoremman pojan kanssa ja pieni osa lehmäparissa (tuosta termistä ei saa feministit suuttua, sehän on vain härkäparin naisversio). Tällä logiikalla saadaan tanssiparien määräksi 13 860. Osa suorittaa yo-tutkinnon iltalukiossa tai ammattikoulussa, joissa ei tietääkseni tanssahdella. Arvataan siis edelleen että 10 000 tyttöä vuodessa osallistuu vanhojen tansseihin. Mitä tapahtuu kaikille niille satiini-sifonki-paljettiluomuksille kertakäytön jälkeen?

Oma kertakäyttöinen ja itse ommeltu asuni vuodelta -86 päätyi ainakin roskikseen. Enpä tiedä onko Roswitha Möhringillä vielä minulle tietämättään lainaamansa mustat hanskat tallella. Sorry Roswitha, poltin niihin tupakalla reiän, tunnustan sen nyt lähes 30 vuoden jälkeen! Nyt olen sen verran rahoissani että voin ostaa sinulle vaikka uudet hanskat. Ota yhteyttä mikäli olet juhlahanskoja vailla!

Bongaa kuvista tuttuja ja Roswithan hanskat! Luulen että kuvissa esiintyvät eivät tästä julkaisusta pahastu, koska hädin tuskin tunnistan tuosta itseni saati ketään muita.



Mekkomuoti on n. 30 vuodessa hiukan muuttunut! Silloin dinosaurusten aikaan itse ommeltu mekko ei ollut mikään harvinaisuus. Ja vaikka varsinaiset "vanhat" asut olivat jo silloin katoamassa, niitä jonkin verran kuitenkin näkyi. Voimme tehdä luotettavaa vertailevaa tutkimusta, koska tytär on samassa lukiossa kuin äitinsä aikoinaan. 

Minulla oli asussani sentään kierrätysosuus: hanskat. Alun perin mekkonikin piti olla kierrätystä ihan parhaasta päästä: äidinäitini juhlamekko 1930-luvulta. Muutamaa päivää ennen juhlaa äitini kuitenkin rykäisi herneet nenäänsä jostain älyttömästä asiasta kuten hänellä on tapana tehdä, ja minun piti ottaa pikaisesti käyttöön plan B. Onneksi olin jo silloin ompelutaitoinen. 

Pahoin pelkään että tanssiaismekkojen kierrätys on kuitenkin melko vähäistä vaikkei kierrätyksen esteenä olisikaan epäluuloisen persoonallisuushäiriön aiheuttamat perheensisäiset ristiriidat. Jonkin verran mekkoja näkyy myytävänä nettikirppiksillä, muttei todellakaan tuhansittain. Ja useammat haluavat juuri tietynlaisen mekon – jos vaan vanhempien kukkaro suinkin antaa myöten. Eivät kierrätyskappaletta, jonka malli tai väri eivät omaa silmää aivan tarkalleen miellytä. Enhän minäkään voi pikku mussukaltani kieltää juuri sellaista mekkoa kuin hän haluaa kun hän teki niin ihanan synttärikortinkin (jep, suunnitelmansa onnistui)! Tai kyllä voin jos yrittää ostattaa esim tällaisen Spidermanin morsian -tyylisen pornokermakakun (kuva kopioitu täältä)!


Mitäpä noille kertaalleen käytetyille "ihanuuksille" voisi tehdä jotteivat jää komeroon pölyyntymään? Ykkösvaihtoehto on tietenkin laittaa se sellaisenaan kiertoon. Mutta muitakin hiukan luovempia vaihtoehtoja tuli mieleen. Jos malli on sellainen, että helman voi lyhentää, mekosta saisi tehtyä vähemmän juhlavan version elämän hiukan pienempiin juhliin. Itse en ole iltapukutyyppistä ratkaisua tarvinnut kertaakaan vanhojen tanssien jälkeen. Jos materiaali olisi sellaista, että sen voisi valkaista, mekon voisi uusiokäyttää morsiuspukuna. Siinäpä business-idea: valkaistavat vanhojentanssimekot! Useimmitenhan ne ovat keinokuitua, jonka valkaiseminen ei onnistu, joten tuotekehitystä peliin. Tätä ideaa saa hyödyntää ihan vapaasti, en taida itse jaksaa alkaa värkkäillä valkaistavien mekkojen parissa. Oheisbusineksena voi pyörittää laihdutusvalmistekauppaa ja personal trainer -palveluita, jotta saadaan pari lasta pyöräyttäneet entiset vanhojentanssijat tungettua uudelleen samaan mekkoon. 

Kolmas vaihtoehto on simppeli: koltut käyttöön. Iltapukua päälle vaan kun naapuri pyytää kahville tai kun piipahtaa parille paikalliseen. No, ehkei ihan noihin tilaisuuksiin, mutta voisihan sitä alkaa järjestää bileet aina sillä mentaliteetilla että paras asu palkitaan. Jos ei iltapukua komerosta löydy, saa tulla muussakin asussa, mutta olemassa olevan iltapuvun käyttö pakollista tai ainakin erittäin suotavaa.

Iltapäivällä lähdetään aloittamaan sovituskierrosta, wish me luck and patience!

perjantai 15. elokuuta 2014

Raisio-Espoo express

Terveisiä tuolta edellisen postauksen kuva-arvoituksen paikasta. Paikkahan oli siis sellainen, josta löytyy myös tämä patsas. Huomatkaa erityisesti kyrilliset kirjaimet patsaan jalustassa.


Joko alatte epäillä omia aikaisempia arvauksianne tai tietojanne? Eipä mekään kyllä oltu tuota patsasta aikaisemmin huomattu. Löytyi sieltä muitakin ihan uusia elämyksiä, mutta säästän teidät niiltä, koska tämä ei ole mikään matkailublogi. Piinaan teitä sen sijaan seuraavalla vuodatuksella. Tämä tuntuukin olevan opastekylttiblogi, tieopasteet kiihdyttivät mieltä myös Hangon reissulla.

Kotimatka oli mielenkiintoinen - diplomaattisesti ilmaistuna. Suoraan sanoen kuski Mr Vanha Jäärä ja apukuski Mrs Vanha Jäärä kiehuivat kiukusta ja käyttivät lähes yhtä värikkäitä ilmaisuja kuin remontoidessaan. Tällä kertaa eivät kuitenkaan toisiaan kohtaan. Tiesittekös että opasteet Turun satamasta kohti Helsinkiä vievät reitille Raision kautta? 95% samasta laivasta lähteneistä matkustajista tuntui tietävän eivätkä seuranneet opasteita vaan ajoivat suorinta tietä kohti Turku-Helsinki -moottoritietä. Mutta me pöljät - suorastaan pöljien kuningaspari - seurasimme opasteita. Jos maantiedon tietämykseenne ei sisälly Raisiota, mikä on toki melko todennäköistä, voin avittaa kertomalla että Raisio sijaitsee Turun pohjoispuolella mutta Helsinki ei. Jälkimmäisen faktan kaikki ehkä tietävätkin. Mittailin seuraavana päivänä kartalta että opasteita seuraamalla matka muuttui 9 km pidemmäksi ja muutenkin hitaammaksi, koska kiertotiellä ei todellakaan ollut 120 km/h rajoitusta. Kokonaismatka Turun satama - Jääräkoto piteni lähes 6%. Mitä ihmeen järkeä on ollut rakentaa moottoritie jatkumaan lähestulkoon Turun keskustaan asti jos sitä ei kerran Turusta poistuessaan saa käyttää? Oliko kyseessä raisiolaisten kauppiaiden sponsoroima operaatio, sillä reitti vei kauppakeskus Raision Myllyn ja sen läheisyydessä olevien Ikean, Bauhausin jne ohi? Vielä olisi ennen klo 21:tä ehtinyt johonkin niistä ostoksille. Arvatkaa mentiinkö...taas näitä Vanhan Jäärän arvausleikkejä...no EI TODELLAKAAN MENTY! PRKL!

Alankin nyt kirjailla ehdotusta Helsingin kaupungin liikenneosastolle, että opastuksen Länsisatamasta Turkuun tulee ohjata autoilijat ensin pohjoiseen kohti Tuusulanväylää ja sitten Kehä I:n kautta Turun moottoritielle. Näin saadaan suunnilleen samanpituinen lisälenkki turkulaisille ja raisiolaisille kun palaavat autolla Tallinnan risteilyltä. Hah!

Vanha Jäärä ei pysty ymmärtämään mitä lisäarvoa tuo pidempien lenkkien ajattaminen autoilijoilla. Eikö pitäisi pyrkiä säästämään polttoainetta ja täten vähentämään hiilidioksidipäästöjä eikä suinkaan kasvattamaan niitä - tässä tapauksessa noin 6%:lla? Ilmeisesti ei, ainakaan turkulaisten ja raisiolaisten liikennesuunnittelijoiden mielestä. Lisäpäästölähteenä kiertotiellä oli jatkuva punainen aalto. Lähes jokaisiin liikennevaloihin piti pysähtyä.

Lopuksi mainittakoon että tämä teksti on melko kaunisteltu ja suurimmat tunteenpurkaukset on poistettu syystä että Vanhan Jäärän ystävä Saintly Thomason o.s. Maryland on Turusta kotoisin. Tosin Saintlykin on tunnustanut kerran Turussa lausuneensa paatoksella:"V*ttu pitäkää Turkunne, mä en tuu tänne enää koskaan!" Niin sitä pitää :-)

Terveisin Vanha Jäärä...


...kuvassa vielä iloisena lomatunnelmissa, nyt jo hieman ahdistuneena maanantaina koittavasta töihin paluusta.

torstai 7. elokuuta 2014

Kuva-arvoitus

Aivan poikkeuksellinen torstaipostaus!

Viikko sitten jutun aiheena oli Hangon musiikillinen matkailumainos. Minäpä nyt mainostan erästä aluetta kuvallisesti vaikka kuvallisuus ei suinkaan ole ydinosaamisaluettani. Sinne matkamme suuntautuu huomenaamuna muutaman vuoden tauon jälkeen ja joillain aikaisemmilla matkoilla sattui olemaan kamera mukana. Vanha Jäärä lie entisessä elämässään ollut sfinksi (tai Klonkku), koska hänen mielestään arvoitukset ovat niin hauskoja. Arvatkaa tai tietäkää mistä paikasta on kyse. Ja arvuutelkaa vaan ihan keskenänne, koska minä en muutamaan päivään ole linjoilla kommentoimassa osuvatko arvaukset oikeaan. No osuuhan ne, tämä on ihan lällärikamaa.

Aloitetetaan helpolla vinkillä, sillä kuvassa esiintyvän kaltaisia rakennuksia ei Suomessa montaa ole. Tämä lie alueen tunnetuin ihmisen tekemä nähtävyys. Sen vieressä on toinen suosittu kohde: golf-kenttä. Eipä taidettu olla kolopalloa vielä keksitty 1300-luvulla kun tätä pytinkiä alettiin rakentaa.


Näin joskus lapsille suunnatun kielitestin, jossa oli kuvassa monia tavanomaisia asioita kuten sammakko. Olisin kaiketi reputtanut kyseisen testin, koska minulla ei ollut aavistustakaan että sammakko on ruotsiksi groda. Olen melko varma ettei sammakko kuulunut 80-luvun peruskoulun ja lukion B-ruotsin opetussisältöön, koska ainoa stipendi, jonka olen koskaan saanut, tuli koulun parhaasta ruotsinkielen pistemäärästä yo-kokeessa. Tosin jossain ruotsin harjoituskuuntelussa ihmettelin pitkään mikä on kysymyksissä esiintyvä sana, jonka tavutin mielessäni bio-dling. Lopulta tajusin että sanan osat ovat bi ja odling. Niin että Vanhan Jäärän ruotsinkielen taito ei ole ihan kauhean loistava vaikka se yo-arvosana laudatur olikin...Mutta muistanen lopun ikäni että sammakko = groda.


Sammakoihin ei tuolla alueella nyt varsinaisesti kompastu, mutta näihin seuraaviin elukoihin ei voi olla törmäämättä. Kuinka kukaan voi syödä karitsan lihaa tällaisia paijailuaan? Mrs ja Mr Vanha Jäärä kyllä voivat, mutta pitää kuvitella syövänsä vanhaa ja rumaa lammasta.


Palokuntamuseo, jossa lipunmyyjä kehoitti sulkemaan oven etteivät lampaat vaella museoon, villitsi nykyisen teinin, silloisen esiteinin, aivan täysin kun selvisi että paloautoihin saa mennä sisälle ja sammutusvälineistöllä leikkiä. Tässä on tiukka tilanne päällä. Jos teillä on lapsosia ja tuolla päin maailmaa liikutte, menkää ihmeessä!


Luonto on hämmästyttävän monimuotoista. Siellä tulee aina hortoiltua pitkin metsiä ja rantoja enemmän kuin koko loppuvuotena yhteensä. Löytyy myös pirunpeltoja. Vanha Jäärä oli taas ihmeissään kun yritti googlettaa enemmän tietoa pirunpelloista. Ensimmäisenä tuli tyrkylle linkkejä samannimiseen kotimaiseen tv-sarjaan, joita Vanha Jäärä karttelee kuin ruttoa. Tässä siis OIKEA pirunpelto, jonka virallinen nimi on muinaisranta. Ja en todellakaan tiedä mitä se on ruotsiksi...


Mr Vanha Jäärä ei tosin taida tietää vieläkään mitä laastari on ruotsiksi, vaikka joutui sitä ostamaan leirintäalueen kioskista vailla yhteistä kieltä myyjän kanssa, kun silloinen esiteini haavoittui näillä raunioilla, joilla aikoinaan käytiin vähän isompi taistelu ja haavoittumisiin ei tainnnut laastari juuri auttaa etenkään kun laastaria ei oltu Krimin sodan aikoihin vielä keksittykään. Tuli muuten helkkarin pitkä lause. Enpä korjaa sitä vaan jätän sen tuleville abiturienteille esimerksi lauseesta, jonka kaltaista ei kannata kirjoittaa yo-aineeseen.



Vehreistä lehdoista karuihin rantamaisemiin:



Parin ihmisen tekemän nähtävyyden ja yleisen luonnossa toikkaroinnin lisäksi uiminen on oikeastaan ainoa viihdemuoto. Siksi kenties silloinen esiteini totesi muutama vuosi sitten että "ens kerralla saatte tulla tänne ihan keskenänne" ja näin nyt sitten teemme pienen tauon jälkeen.


Luonnossa toikkaroidessaan pitää olla varovainen ettei putoa ja katoa ikuisiksi ajoiksi kallionkoloon!



Alueella asuu ilmeisen luovaa porukkaa. Minusta tämä on aivan mahtava istutus - hehe, yleensä istunto/istutus tuon esineen päällä on vähän erilainen...


Ja jos et millään arvaa, sanon suoraan sulle sen. Tässä lepää eräs alueen tunnetuimmista ihmisistä. Toinen tunnettu saman alueen saman ammatin edustaja ei onneksi vielä lepää vaan voitti Finlandia-palkinnon vuonna 2012 aivan mahtavalla kirjalla.

Me siis häippäsemme tuonne ja jätämme teinin isänsä huomaan odottelemaan innokkaana koulun alkua. Ainakin teiniin pitkä ja tylsä kesäloma on tehnyt tehtävänsä ja kouluun palaa iloisena hän. Hej så länge!


perjantai 1. elokuuta 2014

Kesähitin uhri

Sen verran paljon on tullut hoilattua mukana Kasmirin Vadelmaveneen tahdissa, että maanantaina oli suorastaan pakko suorittaa päivämatka Hankoon. "Minä en kyllä soutamaan lähde, autolla mennään" sanoi Mr Vanha Jäärä ja niin sitten autoiltiin. Hangon matkailutoimiston ei ehkä ihan meidän reissumme takia kannata mitään matkailun edistämis -kiitoskorttia lähettää Kasmirille. Hankoa voi kuitenkin tituleerata todelliseksi kesäkaupungiksi, sillä montaa sataa metriä emme ehtineet siellä hortoilla kun perinteisistä perinteisin suomalainen kesäsää jo iski: vesisade. Ja ensimmäinen ravitsemusliike, johon pyrimme sadetta pakoon, tervehti meitä tylysti CLOSED MONDAY -kyltillä. Kaikenkaikkiaan Hangon ravintoloitsijat hyötyivät meistä kahden capuccinon, yhden cola-juoman, kahden pasta-annoksen ja kahden jäätelöannoksen verran. Hangon kaupiaiden saalis oli tätäkin vähäisempi. Sisustusliikkeet myivät sitä vaaleaa romanttista tyyliä terästettynä merihenkisyydellä. Sanomattakin on selvää ettei se iske Vanhaan Jäärään. Ja naistenvaateliikkeiden ulkopuolella ale-rekeissä roikkuvat retingit oli suunnattu vielä huomattavasti vanhempien jäärien makuun. Mutta Säästöpörssistä ostimme 7 paria sukkia ja 4 postikorttia! Hiukan ennen Hankoa sijaitseva muutaman propellin tuulivoimala oli meille sähköinsseille ehkä kaikkein mielenkiintoisin nähtävyys. Taidamme olla vähän säälittäviä. Kameraakaan emme edes yrittäneet muistaa ottaa mukaan. Jos tahdotte nähdä kuvia Hangosta, valitkaa järkkärin kanssa heiluva kuvallisemmin suuntautunut bloggaaja.

Paluumatka oli vaiherikas...Poikkesimme jossain Karjaan tuolla puolen sijainneessa Kodintavaratalossa. Vielä mahtavampi paikka kuin Säästöpörssi! Noista maakuntien miljoonabutiikeista voi löytää ihan mitä vaan! Löysimme mm. kuvassa näkyvät peltiesineet:


Ja sitten iskikin se, joka Mrs Vanhaan Jäärään yleensä automatkoilla iskee: pissahätä. Jonkin matkan kuluttua oikein tielaitoksen virallinen kyltti mainosti huoltamoa ja lusikkaa&haarukkaa ristissä. Näistä paikoista löytyy yleensä myös WC, joten sinne siis. Paikka oli kuitenkin erinomaisen kiinni. Oli selkeästi ollut jo jonkin aikaa. Viereiseltä huoltoasemalta olisi saanut bensiiniä ja talopaketteja! Mahtava yhdistelmä - kerrankos sitä nyt tankatessaan innostuu talopaketin ostamaan - mutta ei auttanut siihen hätään (kirjaimellisesti) yhtään, joten jatkoimme matkaa. Kohta löytyi ABC, mutta porhalsimme siitä tylysti ohi, sillä päätin kaikkien nykyisten ja entisten 51-tien huoltamon- ja kahvilanpitäjien kiusaksi pidätellä kotiin asti. Kiusa se on pienikin kiusa. Älkää tielaitos ihmeessä päivittäkö kylttejä, muillekin pissahätäisille tekee terää tehdä pieni turha kurvi!

Hangon rannat näyttivät kyllä idyllisiltä -varsinkin autioina. Ei ollut lihaa tirisemässä hiekalla, luulimme että ohut pilviverho oli karkoittanut melanooman ystävät. Lähempi tarkastelu paljasti kuitenkin toisen potentiaalisen syyn siihen, että katsoimme autiota hiekkarantaa kuin Katri-Helena: rantavesi oli täynnä sinileväpuuroa. Kasmirin biisin sanat "aallot lyövät vaahtokarkkeja rantaan" saivat ihan uuden merkityksen. Sulatettua oksennuksen väristä vaahtokarkkia rannat täynnä. Sinilevä on kiusallisen kouriintuntuva esimerkki siitä, mitä ihminen pahimmillaan tekee ympäristölle.

Toinen perinteinen kesäkaupunki on tietenkin Tallinna, jossa poikkesimme eilen. Siellä satoi ja ukkosti jonkin verran, kuten kuulemma tällä Suomessakin. Muuten aika normimeininki. Teini hymyili kotiin päästyään autuaana ja totesi että tuli tehtyä parhaat ostokset ikinä. Ette kyllä arvaa missä: Kaubamajan elintarvikeosastolla! Don't ask...Olemme koko perhe kai vähän säälittäviä shoppailijoita.

Paluumatkalla Katajanokalta hymyilytti bongattu rekkari MUN-11. 80% autoilijoista on mielestään keskivertoa parempia kuskeja, mutta ei tuo kaveri. Hän kertoo avoimesti ja rehellisesti puutteistaan ajotaidossaan, niin muut osaavat suhtautua asianmukaisesti. Loistavaa! Tosin saattoihan kyseessä olla myös kanalan omistaja. Ovatkohan rekkarit TYR-11, SUT-11, NYK-11 ja JUM-15 käytössä?