torstai 22. joulukuuta 2016

Jouluviikon aikataulu

Niin se vaan joulu tulla jollottaa ja Vanhan Jääränkin on pitänyt alkaa tarttua toimeen, jotta pääsee sitten hyvillä mielin joulukirkkoon ja joulurauhan julistusta (telkkarista) kuulemaan. Olen muuten aina miettinyt, että ymmärtäisikö kukaan ruotsalainen siitä vankalla varsinaissuomalaisella aksentilla lausutusta keskiaikaisesta ruotsinkielisestä joulurauhan julistuksesta mitään (I morgon, vill Gud jne...)? Tunnistaisiko edes ruotsin kieleksi?

Olen ymmärtänyt, että joissakin kodeissa on kovasti vilinää vilskettä ja helinää helskettä ja äidin hommat on niin kiireiset niin että taatto, taatto läksisi mieluiten innoissaan lähipubiin joulu-joulukaljan hankintaan. Meillä puuhastellaan pikkuhiljaa, tähän malliin:

Tähän mennessä tapahtunutta:

Viime viikon sunnuntai:
Hän: Sahasi joulukuusen oikean mittaiseksi, kantoi sen sisään ja asensi jalkaan.
Minä: Yritti olla vaikuttamalta kovin krapulaiselta ja oli auttavinaan em. operaatiossa. Palellutti pyllyään istumalla tunnin pihalla värkkämässä tämän joulun fix idétään havuköynnöstä.

Maanantai:
Hän&minä: Kävi jumpassa ihmettelemässä, että onpas paljon väkeä tehnyt pikaisen joulunalus-ryhdistäytymisen. Koristeli joulukuusen.



Tiistai:
Hän: Kävi hankkimassa Vege Jäärää varten vegaanisia laatikoita (Prismasta sai). Imuroi ihan normaalisti.

Minä: Jatkoi havuköynnöksen värkkäämistä ja sai sen valmiiksi ja paikoilleen. Väisteli imuria. Törmäili joulukuuseen. Teki kauppalistan keskiviikkoa varten.



Keskiviikko:
Hän&minä: Kävi toimittamassa pienemmän kummipojan lahjan. Kävi kaupassa. Menetti hermonsa (tältä ei voi välttyä joulun kauppareissulla, ikinä) koska maustekurkut olivat loppu ja säilykekatkarapuja ei löytynyt kaupan valikoimista ollenkaan.
Minä: Pesi vessat. Ihan normaalisti, en tällä lailla. Kuva ei liity joulusiivoukseen, jota meillä ei todellakaan harrasteta, vaan lorisevan vessanpöntön äänilähteen paikallistamiseen.



Torstai:


Minä: Kävi kampaajalla. Ilahtui kovasti saadessaan kampaajalta joululahjan. Söpöintä siinä oli pöllöpussin lisäksi itse kampaaja, joka hiippaili antamisen iloa puhkuen takahuoneesta ojentamaan lahjaa ja halaamaan asiakastaan. Mun kampaaja on ihan ihana! Tästä mun perus-mies-insinöörin hiustyylistä ei ikinä arvaisi, että olen jonkun kampaajan vakioasiakas.


Minä jatkuu: Kävi toisessa kaupassa hakemassa maustekurkun (siis huom: yhden kurkun. Eilisen kaupan kurkkutynnyrissä killui vain puolikas) ja katkarapupurkin. Kävi rautakaupassa hakemassa lisää rautalankaa - jos vaikka tekisi havukranssinkin. Herätti hilpeyttä yrittämällä ottaa selfien rautakaupan joulupukin kanssa. Ystävällinen remonttireiska tuli apuun.


Vielä tapahtumatonta mutta suunniteltua: 

Torstai-ilta:
Hän&minä: Käy toimittamassa isomman kummipojan lahjan. Vie kynttilän isäni haudalle ja todennäköisesti kiroilee ruuhkaa Kehä I:llä.


Perjantai:
Hän&minä: Käy saunassa. Ihmettelee saako posti tuotua joulukortit pääsiäiseen mennessä, koska yhtään ei ole vielä tullut. (Meillä Kusti on polkenut hyvin satunnaisesti ja huomattavalla viiveellä viime aikoina)
Hän: Keittää porkkanoita, perunoita ja punajuuria salaatteja varten.
Minä: Leipoo piparkakkuja - valmistaikinasta tietenkin.

Lopuksi toivotetaan blogin kaikille lukijoille riemullista joulujuhlaa!

Slutligen tillönskas bloggens samtliga läsare en fröjdefull julhelg!



torstai 8. joulukuuta 2016

Täyttä hönkää kohti joulua

Minulla on jo vuosikaudet ollut valmis vastaus lapsille, jotka kysyvät:"Mikä on parasta aikuisena olemisessa?" Koska kukaan lapsi ei ole harmikseni innostunut tätä minulta kysymään, kerron vastauksen teille aikuisille vaikka tekään ette sitä ole minulta valitettavasti kysyneet (ettekä luultavasti edes halua tietää vastausta). Parasta aikuisena olemisessa on se, että voi syödä karkkia ennen ruokaa eikä kukaan kiellä. Sittemmin olen keksinyt pari muutakin hyvää puolta, jotka sattumoisin liittyvät ajankohtaiseen aiheeseen eli jouluun. Voi ostella itselleen kaikenlaista kivaa joulun alla ja ottaa sen saman tien käyttöön eikä tarvitse pakata sitä ja odottaa jouluun asti. Voi myös päättää mihin aikaan jouluna syödään ja mihin aikaan avataan lahjat. Voi tätä aikuusuuden riemua!

Jääräpariskunta on kierrellyt erilaisilla joulumarkkinoilla oikein urakalla ja kunnostautunut  suomalaisten pienyrittäjien ja käsityöläisten tukemisessa. Eikä tarvitse odottaa jouluun asti voidakseen ottaa käyttöön esimerkiksi seuraavat tavarat - joista kaksi kolmesta onkin jo otettu käyttöön.

Pitkään etsiskelemäni Poiju-voiveitsi löytyi Kaapelitehtaalta Ornamon Design-joulumyyjäisistä. Hyvä että löytyi, sillä tekijä (Studio Smoo) kertoi jo lopettaneensa tuotannon ja myi minulle vihoviimeisen mustan veitsen.

 
Korjaamon joulumyyjäisistä taas löytyivät nämä viehkeät Omstartin  uusiotuotokset. Korvikset on koeajettu, mutta Mr Vanha Jäärä ei ole laittanut kravattia töihin ihan vain solmioneulaa testatakseen. Tekijän mukaan solmioneulan paikallaan pysyvyys on testattu ääriolosuhteissa eli opiskelijabileissä. Luotamme tähän testiin huomattavasti enemmän kuin mihinkään rengastesteihin!

 
Olemme siis päästäneet itsemme aivan hunningolle ja luonteemme rappiolle. Mitä huligaaneja meistä vielä eläkeikään mennessä tuleekaan! Jouluaattonakin aiomme alkaa valmistella jouluateriaa jo heti joulurauhan julistuksen jälkeen ja syödä jo alkuiltapäivästä. Törkiää! Jouluaattohan on tarkoitettu lasten ja useimpien aikuistenkin karaisemiseen ja kiusaamiseen sillä, että ateriaa ja lahjojen avaamista venytetään siihen asti kunnes ainakin lapsilla alkaa olla pinna hyvin lähellä katkeamista ja vanhemmat voivat esittää vielä vihoviimeiset uhkailut vitsoista lahjojen sijaan.

Lahjoista puheen ollen en oikein ymmärrä sekä sähkö- että paperipostiin joulukuun alusta alkaen tulvineita mainoksia, joissa kehotetaan ostamaan lahjaksi sitä sun tätä sieltä ja täältä. Jos minäkin jouluhössötyksen vihollisena numero yksi olen hankkinut kaikki lahjat marraskuun aikana (yksi lahja tuli kyllä ostettua jo suunnilleen maaliskuussa), niin kai nyt kaikki jouluhössöttäjät ovat ostaneet lahjat jo elokuussa? Mitä tässä nyt enää joulukuussa kannattaa mainostaa? Vai keskittyvätkö jouluhössöttäjät vain pystyttämään tekokuusta olkkarin nurkkaan hyvissä ajoin, jotta lahjaostokset voi sitten hoitaa viime tingassa, jotta päästään asiaankuuluvaan paniikkitunnelmaan?

Yksi pieni hössötys Vanhan Jääränkin villitsee jo ennen joulua. Amaryllikset, joita sitkeästi kutsun amarylliksiksi, vaikka ne ovat kuulemma ritarinkukkia. En tiedä mikä se amaryllis sitten on, ehkä jotain ihan muuta. Tämä yksilö on Plantagenin mukaan valkoinen.

 
Mikäli Plantagen alkaa joskus myydä maalia, kannattaa värikarttoihin suhtautua enempi harhaanjohtavina kuin etäisestikään suuntaa-antavina.

Rauhaisaa joulun odotusta, älkää hössöttäkö!




perjantai 25. marraskuuta 2016

Varo mitä toivot

Tulin lähinnä vain kertomaan, että mahdolliset huhut kuolemastani ovat suht vahvasti liioteltuja. Fyysisesti olen kyllä tukevasti hengissä, henkisestä puolesta en olisi niin varma, siksi ei oikein blogijuttuja synny.

Moni tietää varmaan tunteen, kun vetää itsensä ihan piippuun töissä. Kaikki luova energia menee itse työn tekemiseen ja kaikki muu energia vastahakoisten ihmisten kanssa tappelemiseen. Oli töissä yksi aika raskas homma, joka söi kaiken energian ja vei yöunet ja lopuksi olinkin sitten kaksi viikkoa sairaslomalla. No, eihän se kaksi viikkoa mihinkään riittänyt. Töihin olen kyllä palannut, mutta haahuilen sekä töissä että kotona jonkinlaisessa puolikoomassa enkä kykene ryhtymään mihinkään vessan pesua monimutkaisempaan hommaan. Töissä minulle ei valitettavasti makseta siivoamisesta, joten jotain muuta pitäisi yrittää tehdä, mutta kun ei oikein irtoa.

 Pää ja toimisto ovat yhtä tyhjät

Sitä siis vaan tulin sanomaan, että Vanhalla Jäärällä on toistaiseksi epämääräisen kestoinen blogihiljaisuus päällä. Inspiraatiota alentaa entisestään vanha inhokkini jouluvouhotus, jonka lisäksi on tänä vuonna eräs toinenkin tosi ärsyttävä juttu, jota harjoittanevat pääosin samat ihmiset, jotka vouhkaavat joulusta. Tänne Etelä-Suomeenhan satoi muutama viikko sitten ihan reilusti lunta. Jotkut ilahtuivat siitä kovasti. Minä en. Sitten se suli pois ja ne lumen ystävät jaksavat kitistä joka ikinen päivä, että onpa kamalaa kun se lumi suli pois. Oikeastiko olisi hyvä juttu, että lunta olisi viisi kuukautta vuodesta? Näinhän voisi pahimmillaan käydä jos lumi tulee marraskuun alussa ja sulaa maaliskuun lopussa. 5/12 kuukautta vuodesta talvea!!?? Jos tämä on ihana ajatus, niin kuin joillekin tuntuu olevan, niin muuttakaa nyt ihmeessä sitten vaikka Huippuvuorille, Grönlantiin tai Siperiaan!  Jos tämä ei ole ihana ajatus, niin varo mitä toivot, saatat saada sen.

Ei mulla sen enempää. Instagramissa olen vähän vahvemmin hengissä.

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Elämää musiikkina

Taas napsahti blogihaaste, jippii jippii, ne ovat hauskoja. Tunnen itseni joka kerta Ystäväni-kirjaa täyttäväksi lapseksi. Haaste tuli Tuulentuvan Saaralta, kiitokset sinne!

Haasteessa etsitään omaan elämään sopiva laulu Youtubesta jokaisen listassa olevan otsikon alle ja julkaistaan postaus blogissa. Mukaan haastetaan muutama mielenkiintoinen bloggaaja, jonka kappalelistaus olisi mukava nähdä. Taidan jättää tuon haastamisen tällä(kin) kertaa väliin, kun melkein kaikki potentiaaliset haastettavat on haastettu jo, mutta tarttukoon haasteeseen kuka tuntee aihepiirin omakseen! En aio myöskään rajoittua Youtubeen. Jos otsikon alle parhaiten sopivaa kappaletta ei juutuupista löydy, en anna sen haitata menoa.
 
Kappale syntymävuodeltani
Saara olikin jo tehnyt tutkimusmatkan vuoteen 1968 ja päätynyt Born to be wildiin. Kovasti innostaisi kompata ja olla valitsematta Simo Salmisen Pornolaulua...Ei vaineskaan, vaikeaksi menee, sillä 1968 on näköjään tehty monia hyviä biisejä, joista millään ei kuitenkaan ole minun sydämessäni mitään erityistä sijaa eikä mikään niistä myöskään erityisesti kuvaa minua (etenkään Born to be wild saatikka Beatlesien Lady Madonna). Valitaan nyt sitten lopulta Beatlesien Hey Jude syystä että 1968 listoilla jyränneistä bändeistä ja artisteista The Beatles on minulle tutuin ja läheisin ja olen jopa käynyt heidän kotikonnuillaan Liverpoolissa. Ja Hey Jude mieluimmin kuin Lady Madonna, joka on todella kaukana meikäläisen olemukseksesta.


Laulu, jota äitini lapsuudessani minulle lauloi
Onpas kliseinen kohta...meikäläisen äitikään ei todellakaan ole mikään Lady Madonna ja keiden äidit nyt oikeasti ovat lauleskelleet jotain mieleenpainuvaa lapsilleen...hmm...no, muuta kuin iskelmiä siivotessaan? Meillä isä lauleli enemmän kuin äiti, mutta ei kumpikaan laulanut suoraan minulle. Ehkä vauvana, mutta siitä ei ole mitään muistikuvia. Skippaan tämän.

Musiikkia, jonka muistan lapsuudestani
En muista mitään. No, muistan paljonkin klassista musiikkia ja Finnhitsejä. Mutta hauskempi juttu on tämä, jota en muista, mutta joka minulle on kerrottu. En suostunut vauvana kuuntelemaan mitään muuta levyä kuin Jacques Offenbachin operettia Pariisilaiselämää. Se piti minut tyytyväisenä. Jos levy vaihtui, Vauva Jäärä alkoi oitis parkua.


Kappale ensimmäiseltä omistamaltani tallenteelta
Kun täytin 13, sain lahjaksi pienen mankan ja kolme kasettia. Yksi kasetti oli suuresti toivomani Stray Cats, toinen Abban Voules-Vouz (joka oli ilmeisesti alennuksesssa, olihan se ilmestynyt jo pari vuotta aikaisemmin) ja kolmas jotain Mozartin pianokonserttoja. Sukulaistätien saatesanat olivat, että vuosikymmenien päästä tuskin muistat enää Abbaa, mutta Mozart pysyy. Pieleen meni. Ei minulla Mozartia vastaan ole koskaan mitään ollut, mutta en sitä kasettia ole koskaan kokonaan kuunnellut. Abba soi edelleen. Vaikeus tässä valinnassa on se, että mikä noista kolmesta tallenteesta päätyi omistukseeni ensin. Luultavasti Stray Cats, koska se oli lahja vanhemmilta ja olin jo ennen syntymäpäivää penkonut sen esiin jostain jemmasta, jota minun ei ollut tarkoitus löytää. Muutenkin kaikki ansaitsevat kuulla yhden kaikkien aikojen parhaista kappaleista, joka on Stray Catsien Runaway boys.


Kappale ensimmäiseltä itse hankkimaltani tallenteelta
Tämä on vieläkin vaikeampi. Rahat olivat vähissä ja hankitut tallenteet harvassa. Kavereiden lp-levyjä kopioitiin ahkerasti c-kasetille. Arvataan ja valitaan nyt vaikka ensin hankituksi tallenteeksi The Policen albumi Ghost in the machine ja siltä kappale...apua, melkein mikä tahansa paitsi albumin suurin hitti Every little thing she does is magic...otetaan vaikka Demolition man koska joskus tunnen itse olevani vähän joku Demolition Woman kun tavarat putoilevat käsistä ja kaikki hajoaa ja leviää pitkin lattioita ;-) 

Musiikkia teini-iän tuskasta
Ei teini-iässä olisi mitään erityisempää tuskaa ollut ilman edelleenkin tuskaista äitisuhdetta. Valintani osuu siis jälleen The Policeen ja kappaleeseen Mother, joka on kyllä aika paska biisi, mutta nimenomaan tuskainen.

Lempimusiikkiani viiden vuoden takaa
En olisi Vanha Jäärä ellei se olisi samaa kuin teini-ikäisenä. On se. Uudet bändit on ihan paskoja eikä hyvää musiikkia ole tehty 80-luvun jälkeen. Ei muuten pidä paikkaansa, en ole ihan niiiiiin Wanha Jäärä. Ns. uusista bändeistä ylivoimaisesti paras on (1995 perustettu eli tosi uusi) Nickelback. Valitaan heidän tuotannostaan viime Helsingin keikalla ainakin meikäläisen totaalisesti riehaannuttanut ralli Animals. Tässä versiossa laulaja-Chadilla on vielä nuo kamalat spanielihiukset, argh!

Laulu, joka kuvaa viimeisintä parisuhdettani
Taas argh! Kuka näitä otsikoita keksii? ;-) Jottei nyt lähdetä kauhomaan lällyjen rakkauslaulujen arvaamattomille vesille, niin valitaan radikaalisti kappale, jota kuuntelemalla päätin päätyä tähän parisuhteeseen. Kun tutustuin vähän läheisemmin (joo, myös fyysisesti) työkaveriini, josta sittemmin tuli Mr Vanha Jäärä, minulla oli erinäisiä järkiperäisiä epäilyksiä, siitä, että ei ole hyvä idea ryhtyä suhteeseen itseään viisi vuotta nuoremman lapsettoman (ja Korsossa vuokralla asuvan!) työkaverin kanssa. Mutta Discon Ketä sinä odotat vakuutti minut siitä, että turhaan sinä muutakaan odottelet, tässä se prinssi nyt on. Olihan se, kyllä Discon pojat (ketä lienevät) tiesivät.

Elämääni tällä hetkellä kuvaava laulu
Näinhän se on kuten Ronan Keating on asian kuvannut, Life is a rollercoaster.  Enkä tarkoita nyt noita "we found love, oh"-sanoja vaan elämän yleistä ylös-alas ja mahat nurin -luonnetta.

Elämässäni tärkeintä asiaa tai henkilöä kuvaava laulu
Hah, tästä aiheesta onkin jo blogipostaus olemassa, selittelyt siellä. Laulu on Cat Stevensin Wild World.

Laulu, jonka haluan omistaa blogini lukijoille
Mitähän ihmettä teille pitäisi omistaa? Jaa, yksi kappale jonka muistan lapsuudesta. Muistattekos sellaista tv-sarjaa kuin Merilinja (The Onedin line)? Sen tunnusmusiikki oli minusta tavattoman hieno. No, se ei ollutkaan minkään BBC:n tunnusmusiikkisäveltäjän tusinatuote vaan Adagio Adam Hatshaturjanin baletista Spartacus. Laittakaa simmut kiinni ja keskittykää tähän. Saatatta muistaa Merilinjankin jos olette tarpeeksi vanhoja.

Kappale, jonka omistat sille, jolta haasteen sait
Vaikein pohjalla...No, koska olen käsittänyt, että Saara on matemaatikkojen huonetta ja sukua, valitsen matemaattisten säveltäjien kuninkaalta Bachilta erään tunnetuimmista teoksistaan Toccata ja fuugan.

Tässäpä nämä, kiitokset Saaralle ja tarttukoon haasteeseen ken kokee sen omakseen!

perjantai 4. marraskuuta 2016

Mustamaalausta

Voisin kyllä taas viime kertaisten ruusujen sijaan mustamaalata lääkärikuntaa, mutta ehkei mennä siihen. Tai mennään luultavasti kuitenkin. Mutta ensin tarkoitetaan mustamaalauksella erinäisiä ihan kirjaimellisia hankkeita. Mainion termin olen oppinut Romuaarteeni-blogin Jaanalta.

Desilitran purkilla Helmi-kalustemaalia saivat uuden värin kynttilälyhty ja mennävuosien suosittu Ikean pikkulaatikosto. Vielä puoli purkkia jäikin...mitähän keksisi mustamaalata...




Maalihalu kasvaa maalatessa ja niinpä homma lopulta riistäytyi käsistä. Riistäytyminen alkoi Kodin Ykkösen loppuunmyynnistä, josta ostin pitkään himoitsemani 170 euron alkuperäishintaisen blogimatto 2.0:n (versio 1.0 on se Ikean mustavalkoraidallinen matto) 42,50 eurolla. Maton sijoituspaikka oli Vege Jäärän entinen huone ja sen sininen seinä alkoi uuden maton myötä kaivata uutta väriä.

Ostin siis pienen pintarempan starttipakkauksen.


Ensin piti siirtää sänky, joka on järeänpuoleinen sohvasänky ja jota ei ole liikautettu mihinkään suuntaan sen jälkeen kun se alun perin paikoilleen saatiin. Sängyn alta löytyi Vege Jäärän salainen hiuslenkki- ja pinnijemma.


Sekä suuri aarre:Vege Jäärän yläasteaikainen elokuvakäsikirjoitus. Putosin aivan tyystin nähdessäni elokuvan nimen. "Sauvan arvoitus". Minkähänlaisesta sauvasta mahtaa olla kyse...No, se ei kyllä selvinnyt edes käsikirjoitusta lukemalla, sillä ehkä ihan pikkuisia aukkoja juonessa saattoi olla. "Siinä on syvällinen juoni" kommentoi Vege Jäärä itse tavoitettuani hänet whatsappilla. Jees, epäilemättä, mutta hiukan sekava...Huomatkaa sivun alalaitaan "liimattu" karvareuhka. Millainen sauva tosiaan...


Sitten toimeen.

Before:

After:


Siis hetkinen? Tapahtuiko oikeasti jotain? Yllättävän vähän seinän väri muuttui vaikka ostin mielestäni sangen tummanharmaata maalia entisen sinisen peitoksi. Semi-pro kotisisustajat tietenkin ostavat koe-erän eri värivaihtoehtoja ja tekevät koemaalauksia, mutta Vanha Jäärä kyllä luottaa ex-miehensä työnantajan Tikkurilan värilastuihin kuin vuoreen. Ei pahasti mennyt pieleen tälläkään kertaa.

Seinä ei ollut siis varsinainen mustamaalaus- vaan harmaamaalausprojekti. Lopputulos on joka tapauksessa tekijäänsä tyydyttävä.


Jos sitten ihan pikkuisen saisi mustamaalata yhtä lääkäriä...Nilkkani hajoamisen vuosipäivä on kohta käsillä. Viime keväänä eräs fysiatri julisti diagnoosiksi hermopinne ihan vaan nilkkaa päältä päin tutkailemalla ja mm. pisti oletettuun pinnekohtaan kaksi kertaa kortisonia, josta ei ollut mitään apua. Epäluuloni tuota diagnoosia kohtaan on kuukausi kuukaudelta kasvanut ja tällä viikolla menin vihdoin omalla kustannuksellani magneettikuvaan. Arvaatte varmaan, että nilkassa ei ole hermopinnettä. Eipä todellakaan. Sääriluun pohjan rustossa on pieni murtuma. Nyt on sitten jokin rustolääkekuuri aloitettu, se joko auttaa parissa kuukaudessa tai sitten ei. Onko ok olla ihan hivenen vittuuntunut, jos useampi kuukausi on "hoidettu" ihan väärää vaivaa koska yhden lääkärin luotto omiin kykyihinsä on niin suuri, ettei katso tarvitsevansa magneettikuvaa diagnoosin tekemiseen? Grrrhhh! Ei siitä sen enempää, mustamaalaus loppuu tähän.

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Pissalla päivystyksessä

Otsikko viittaa edelliseen juttuuni yksityisestä ja julkisesta terveydenhuollosta. Siinä viuhdoin lähinnä risuilla, mutta täytyy kai sitä ruusujakin antaa kun siihen on aihetta. Vaikka se onkin joskus kovin vaikeaa meille suomalaisille.

 Tästä yli kolme viikkoa vanhasta kimpusta riittäisi vielä kiitosruusuja jaettavaksi.

Maanantai-iltana klo 21 maissa VegeJäärä soitti ÄPP:hen (äidin palveleva puhelin) ja kuvaili oireita, jotka kuulostivat yhdistetyltä virtsatieinfektiolta ja sappikivikohtaukselta tai umpisuolen tulehdukselta. Jos olisi ollut kyse vain virtsavaivoista, olisin sanonut tylysti, että ota buranaa, laita lämpöhaude virtsarakon päälle, yritä nukkua ja mene aamulla lääkäriin. Mutta äkisti alkanut ja jo tunnin tauotta kestänyt kova kipu ylävatsassa oikealla saivat minut arvelemaan, että saattaisi olla syytä mennä lääkäriin. Vaikka äitinä olenkin kaikkien alojen erityisasiantuntija ja ÄPP osaa hoitaa useimmat ihmiselämän ongelmat, lääketieteellinen tietämykseni sisätautien osalta on hiukan rajallinen. Niinpä kehotin soittamaan terveysneuvontapuhelimeen. Siellä ei kommentoitu vatsakipuun juuta eikä jaata, mutta kehotettiin menemään todennäköisen virtsatieinfektion kanssa päivystykseen.

 Lupiinejakin näköjään voisi vielä jaella kiitoskukkina. Kuva on siis otettu tänään, 26.10.

Niinpä lähdimme oikein porukalla suorittamaan tutustumiskäynnin Haartmannin sairaalassa toimivaan terveyskeskuspäivystykseen. Tunnelma oli rauhallinen lukuunottamatta yhtä itämaista naista, joka nyyhkytti hysteerisesti poikaystävänsä kaulassa roikkuen. Käytöksen perusteella olisin arvioinut, että naisella on keskenmeno menossa, mutta lopulta osoittautuikin, että hänellä oli reikä päässä - kirjaimellisesti. Side päässä hän tuli hoitohuoneesta hihitellen siinä vaiheessa niin yli-iloisesti, että taisi olla reikä päässä kuvaannollisestikin.

VegeJäärä ei saanut sidettä päähän, sen sijaan hän tietenkin pääsi pissaamaan purkkiin. Jonotus ilmoittautumiseen ja sen jälkeen sairaanhoitajan vastaanotolle kesti puolisen tuntia, vastaanotolla meni ehkä 15 minuuttia. Hoitaja kävi joltain lääkäriltä pyytämässä antibioottireseptin ja niinpä lähdimme kohti lähes kulman takana olevaa päivystävää apteekkia. Vatsakivusta hoitaja ei kuitenkaan sanonut juuri mitään. Niin että hooh, sen takiahan MINUN arvioini mukaan päivystykseen lähdimme. Vatsakipu oli kuitenkin myöhemmin seuraavana päivänä mennyt ohi, joten mitä lie akuuttia ruoansulatusvaivaa ollut. Terveydenhuollon ammattilaiset olivat ilmeisesti oikeassa ollessaan reagoimatta siihen mitenkään.

 Ei aihetta risuihin tällä kertaa, mutta tästä niitä saa jos tarvetta ilmenee.

Yhteenvetona siis sanon, että olin hyvin tyytyväinen päivystyksen toimintaan. Henkilökunta oli asiallista ja homma hoitui sangen nopeasti. Asiakaskuntakin oli rauhallista, poislukien outo itämaan elävä. Paikalla näytti olevan myös vartija valmiina tarttumaan toimeen jos asiakaskunta olisi vähemmän rauhallista. Hyvin hoidettu Haartmannin päivystys!

perjantai 21. lokakuuta 2016

Haaste: kellota suihkusi

Vanha Jäärä ei meinaa enää itsekään muistaa, että alun perin aloitti bloggaamisen tarkoituksella kirjoittaa jotain ympäristöasioita ja energiansäästöä liippaavaa. Siitä periaatteesta on harhailtu vuosien varrella vähän joka suuntaan, mutta nyt tuli pitkästä aikaa mieleen ekologinen aihe. Suihku.

LahtiEnergia nimittäin antaa tällaisen energian "säästö"vinkin:
  • Ota tavoitteeksi viiden minuutin suihku. Suurimmat erot kotitalouksien vedenkäytössä syntyvät peseytymiseen käytetyn veden kulutuksesta.
Vai viiden minuutin suihkuun pitäisi pyrkiä. Mr ja Mrs Vanha Jäärä ovat molemmat sitä mieltä, että siihen pyrkimisestä seuraa energian haaskausta eikä suinkaan säästöä. Olemme kellottaneet kuinka kauan normaali suihkussa käyminen kestää ja kummallakin suihku kestää noin kolme minuuttia. Hiukan jopa alle. 


Ilmeisesti suurin osa porukasta kuitenkin lotraa suihkussa huomattavasti viittä minuuttia kauemmin jos viisi minuuttia on jokin jalo tavoite - ainakin Lahden seudulla. No, eläkeläisten pitäisi sentään pystyä suoriutumaan nopeammin, sillä ET-lehti puhuu radikaalisti kahden minuutin suihkujen aikaansaamasta energian säästöstä. Saattaa siinä kankeammalla mummulla ja papalla tulla jo kiirus. Tosin tietysti jos pappa (tai miksei mummukin) on kalju, niin säästää toki hiusten pesuun kuluvan ajan.



Tästä pääsemmekin itse asiaan - siis hiuksiin. Ratkaiseva tekijä suihkimisessa on hiukset. Pitkien hiusten pesu ja huuhtelu kestävät kauemmin kuin lyhyiden. Lisäksi pitkiin hiuksiin tarvitsee usein laittaa hoitoainetta - etenkin jos hiuksissa on jokin käsittely kuten väri tai permanentti. Eli siis oikea energiansäästövinkki onkin: pidä hiuksesi lyhyinä ja käsittelemättöminä. Tämä muuten myös vähentää lattiakaivojen ja viemärien tukkoisuutta. Ei mene meillä enää viemärit tukkoon kun Vege Jäärä ei ole enää tunkemassa hiuksiaan niihin. (Juu, lattiakaivoon voi hankkia myös sellaisen hiusverkon)

 
Mutta vaikka meillä suihkitaan nopeasti ja synkronoimme pissauksemme eli yhdellä vedolla hoidetaan molempien pienet hädät, niin silti lotraamme johonkin huomattavasti enemmän vettä kuin keskiverto-omakotiasukas. Kaikki suomalaiset käyttävät keskimäärin 155 litraa vuorokaudessa (sanoo Motiva) ja me olemme suurin piirtein tässä luokassa, hiukan ylikin. Veden kulutus kuitenkin jakautuu ymmärtääkseni niin, että kerrostaloissa sillä lotrataan surutta ja omakotitaloissa pihistellään ja päästään tuota 155 litraa pienempiin lukemiin (tämän vahvistaa myös HSY). Meikäläisen järjenjuoksuun tämä yhtälö ei jotenkin mahdu, koska omakotitaloissahan vettä menee lisäksi usein myös puutarhan kasteluun ja mahdollisesti johonkin pihapaljuun tai porealtaaseen. Kerrostalossa ei ole tällaisia vesisyöppöjä. 


Meillä ei ole nurmikkoa, jota pitäisi kastella, pyykkikone- ja tiskikone ovat noin 5 vuotta vanhat ja runksuttuvat kolmen tunnin pesuja pikkutilkalla vettä, joten niistäkään ei pitäisi keskiarvot ylittävä veden kulutuksemme johtua. Joku viisas kohta sanoo, että teillä on vuoto. Vaan kun ei ole, vesimittari ei hievahdakaan kun hanat ovat kiinni. Väitän, että suomalaisten vedenkulutustilastoissa on jokin harha, joka ei ainakaan meikäläiselle aukea. Tai sitten kaikki suomalaiset pökeltävät tarpeitaan koko perhe samaan pytylliseen, joka vedetään vain kerran vuorokaudessa. En tiedä.

Mutta: kauanko sinä suihkit? Jos kauemmin kuin 5 minuuttia, niin olisiko mahdollista päästä siihen 5 minuuttiin? Ehkä jopa kolmeen? Kampaajan kautta tai muuten?


keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Marinaa äitiystraumoista

Vanha Jäärä on mahdollisesti onnistunut hankkimaan itselleen uuden ja vaarallisen vihamiehen, nimittäin Anonyymit marittaja-äidit ry:n (tai olikohan se marisija-äidit...). Eräs bloggaajasuosikeistani kertoili aika hauskasti Mamma rimpuilee-blogissaan uhkaavista pyykkikasoista ja eikös jotkut marittaja-anonyymit julistaneet oitis, että asiaan on ratkaisu. Siis KonMari. Enpä malttanut sitten itsekin olla kommentoimatta asiaan jotain ja nyt odotan kauhulla, että nämä himomarittajat löytävät blogini ja alkavat riehua täällä anonyymisti kommenttikentät täyttäen. Hmm. Toisaalta kai kommenttikenttien täyttämisen turhalla tavaralla pitäisi olla yhtä tuomittavaa kuin vaatekaappien täyttämisen turhilla vaatteilla...mitähän se Marie Kondo siihen sanoisikaan...?

 T-paidan ostin minä. (Jos ihmettelet miten nää kuvat liittyy mihinkään, se selviää kyllä vielä...)

En ole itse lukenut KonMaria, mutta jostain olen saanut sellaisen käsityksen, että siinä mm. neuvotaan, että jos jokin tavara ei tuota sinulle iloa, nakkaa se menemään. Enpä usko, että paritkymmenet potkuhousut tuottavat suoranaista iloa kenellekään vanhemmalle, mutta niitä nyt vaan on pakko olla pyykkikasoiksi asti, koska muuten potkuhousuissa alkaa kehittyä sellaista pieneliöstöä, että ne alkavat potkiskella itsekseen. Muutenkin jos perheessä on pieniä lapsia tai koiria, joista kummallakin lajilla on tapana hinkata kakkaisia pyllyjään milloin mihinkin, niin pyykkikasoilta on vähän vaikea välttyä. Vaikka KonMari sanoisi mitä.

 Kato mitä ostin! (Tässä vaiheessa joku vois arvata, että äidillä ja tyttärellä on yhteinen harrastus...)

Minulle tuo KonMari nyt meni taas vähän näiden erilaisten vanhemmuusvaatimuksien kategoriaan ja otin ehkä vähän turhan herkästi herneet nenuuni. Jos et täysimetä n kuukautta ja käytä kestovaippoja ja istuta potalla x kuukauden iässä jne jne ja annat lapsen kasvaa pelottavien pyykkikasojen keskellä, niin oletpa ihan luuseri äiti. Onneksi nuo ajat ovat minulla jo kaukana takanapäin, mutta traumat pysyvät...
 Mun työkaverin koira.

Nyttemmin olen joutunut syyllistämään itseäni ihan uusista huonon äitiyden käänteistä. Missä on virallinen vaatimuslista kotoa poismuuttaneiden lapsien vanhemmille? Häh? Antakaas kuulua vaatimuksia. Yksinään on vaikea tietää mistä tässä pitäisi kulloinkin syyllistyä.

 Pystyisitköhän pienentään tätä mekkoa rinnan kohdalta?

Pääasiallinen ihmetyksen aiheeni on: kuinka usein ja millä medialla lapseen pitäisi pitää yhteyttä? Pitääkö tuntea syyllisyyttä jos ei ole viikkoon muistanut lapsen olemassaoloa? Entä jos on salaa tyytyväinen siitä, kun lapsella ei ole aikaa tulla käymään viikonloppuna ja minun ei tarvitsekaan yrittää kokata vegaaniruokaa? Jos noudattaisin jaloa:"Kohtele muita kuten toivoisit itseäsi kohdeltavan"-sääntöä en voisi soittaa tai whatsappata lapselle koskaan. Sen verran nimittäin kaipasin (ja kaipaan edelleen) yhteydenottoja omalta äidiltäni. Mutta kuvittelen kuitenkin, että suhteeni omaan lapseeni on himppasen lämpimämpi kuin suhteeni äitiini. Eli joskus voisi ehkä lapselta vähän kuulumisia kysellä. Mutta kuinka usein ilman, että lapsesta alkaa joko tuntua siltä, että äiti hengittää jatkuvasti niskaan tai toisessa ääripäässä siltä, että äiti ei piittaa hänestä pätkän vertaa ja on vain tyytyväinen kun sai lapsen pois oman kattonsa alta?

 Ois tämmönen naulakko vapaana. Kelpaako?

No, ei tämä oikeasti ole ongelma. Tai jos on, niin tämä kuuluu luokkaan  ns. ensimmäisen maailman ongelmia, joihin KonMarikin tarjoaa ratkaisuja. Tätä ei kyllä marittamalla ratkaista, marisemalla ehkä - "ei sulla kumminkaa oo aikaa tulla vanhaa äitiäs kattomaan." Tuo oli muuten myös turkulainen lähestymistapa, kuka tunnistaa "ei sulla kumminkaa..."-ilmaisun? Jos ette millään arvanneet, niin kuvat olivat sitten meidän äiti-tytär-whatsapp-kommunikaatiota.

Hyvää nimipäivää!

lauantai 8. lokakuuta 2016

It's a jungle in here!



Nyt on taas se aika vuodesta, kun yksi kotimme suosikkitiloistani pääsee täyteen arvoonsa. Nimittäin kuisti, veranta, ulkoeteinen tai valoisa jättiläistuulikaappi - rakkaalla lapsella on monta nimeä. Joskus aikaisemmin olen tainnut pohtia, että on olemassa sisä- ja ulkoviherpeukaloita. Minä olen sisäviherpeukalo. Minulla on teini-iästä asti ollut viherkasveja sisällä. Harrastus alkoi lähinnä siitä, kun pelastin äitini lahjaksi saamia henkitoreissaan viruvia sisäkasveja omaan huoneeseeni. Äitini on nimittäin ulkoviherpeukalo ja kaikkien sisäkasvien kauhu. Hänelle ei pidä antaa traakkipuuta sen enempää kuin kanarialintua ihmiselle, joka on määrätty eläintenpitokieltoon.

Useat kasvit toki viihtyvät huoneenlämmössä kesät talvet, mutta joskus sitä kaipaa vähän enemmän haasteita ja kasveja, jotka vaativat talveksi viileämmät olosuhteet. Ja olisihan mukava saada myös joitain kesällä pihalla viihtyviä kasveja selviämään talven yli hengissä. Näihin puuhiin meidän jättiläistuulikaappimme tarjoaa kohtuulliset mahdollisuudet.


Pelargoniat selviäisivät luultavasti vielä pitkään ulkona kuten muratitkin, mutta hätäännyin ensimmäisen pakkasyön uhatessa ja kiikutin pelakuut sisään. Samalla vaivalla roudasin myös muratit. Olkootpa nyt sisällä kun kerran ovat. Kuisti on hieman liian lämmin pelargonioiden talvehtimiseen, lämpötila on noin 15 astetta. Siksipä pelakuut saavat lisävaloa kasvilampusta, jonka ostin alunperin oliivipuuta varten. Oliivi ei ollut varsinainen menestys. Lisävalosta huolimatta se tiputti joka talvi melkein kaikki lehtensä, mutta koska se kasvatti joka kesä runsaasti uusia lehtiä pihalle päästyään, en raaskinut heittää sitä poiskaan. Vuosi vuodelta se muuttui pidemmäksi ja harvemmaksi. Ja nyt oliivipuu saa luvan tulla tiensä päähän. Ei ole enää talvisäilytyspaikkaa hänelle, paleltukoot ulkona.

Monelaista viritelmää on...Kekkilän taimihyllyhän on kuuluisa viime hetken ostokseni Anttilasta - nettikaupasta kaksi tuntia ennen konkurssia. Yllättäen sain sen sitten loppujen lopuksi vaikka luulin jo rahojeni kadonneen konkurssipesän syövereihin vailla vastinetta. Toivosta luopuneena kerkesin ostaa pystynaulakon, johon oli tarkoitus ripustella muratteja. Uusin käänne naulakkoasiassa on kuitenkin, että lahjoitan naulakon ripustustilan puutteesta kärsivälle Vege Jäärälle ja toinen muratti saatiin ripustettua suoraan seinään. Mutta mikä ihmeen astia on valesypressin alla? Kyllä, se on potta. Ei sattunut muutakaan koroketta löytymään ja kun meillä kuitenkin on sisävessa, niin potta jouti uudenlaisiin tehtäviin.



Kaktukset ostin kesäkukiksi kun kyrvähdin oravaan, joka kävi aina peuhaamassa yhdessä kukkalaatikossa. Eipä peuhannut sen jälkeen kun orvokit vaihtuivat kaktuksiksi.

Syksy on rehevää aikaa sisätiloissa muutenkin. Orkideat aina innostuvat kukkimaan syksyllä ja koska ne kukkivat useamman kuukauden, seuraa jouluna pienoinen evakuointioperaatio joulukuusen tieltä. Kukkiva orkidea ei tykkää hyvää joulukuusen erittämästä etyleenistä. Perhosorkidea on kyllä ehkä hinta-vääntö-helppohoitoisuus-suhteeltaan ihan paras kasvi.


Eikä tässä vielä kaikki mikä kukkii. Tiistaisella ruokakauppareissulla tarttui mukaan harvinaisen komea ruusukimppu hintaan 2,95. Mahtava hinta-vääntö-suhde tässäkin.


Ruusukimpun katveessa kelpaa juoda kahvia ja mussuttaa mustikkamuffinsseja viikonlopun kunniaksi. Raskas työ vaatii raskaat huvit - tässä siis kahden ihmisen viikonlopun muffinssiannos! Lupsakkaa viikonloppua kaikille!


sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Uusi mattoprojekti

Piikkimatto (ainakin halpamalli, pro-versiota ei kokeiltu) on humpuukia. Tai ainakin minulla on sellaiset geenit, että kehoni ei reagoi selän rei'ittämiseen toivotulla tavalla. Koska piikkimatosta ei siis seurannut nirvanaa, päätin laittaa vähän enemmän rahaa vähän isompaan ja sileämpään mattoon. Meitä on alusta alkaen nyppinyt kodinhoitohuoneen lattian hempeä väri.



Helpointa asia olisi ollut fiksata tänne muuttaessamme kylpyhuoneremontin yhteydessä, mutta budjettimme oli silloin venytetty sen verran äärimmilleen, että päätimme, että pystymme elämään pinkkien lattiakaakelien kanssa. Kuusi vuotta niiden kanssa onkin eletty. Vessan vastaavat pinkit kaakelit peitettiin heti aluksi muovimatolla, mutta koska kyseisestä matosta alkoivat kaakelien saumat kuultaa melko nopeasti läpi, emme halunneet samaa ratkaisua kodinhoitohuoneeseeen. Kesti kuusi vuotta ymmärtää, että on olemassa eri paksuisia muovimattoja - myös niin paksuja, että kaakelien saumojen ei pitäisi alkaa ajan saatossa paistaa läpi.



Havaitsimme jälleen kerran, että rakennusmiehet ovat erittäin taitavia välttelemään 90-asteen kulmia. Huoneen seinät olivat vähän joka suuntaan vinksallaan ja kahden saman suuntaisen seinän etäisyys ei ollut sama mistään kahdesta eri pisteestä mitattuna. Tämä aiheutti hieman päänvaivaa ja Jääräpariskunnan remonttihankkeisssa tyypillistä kiroilua ja melskausta. Lopulta päätimme leikata suorakulmaisen matonpalan ja tunkea sen paikalleen vaikka väkisin.  Olkkarissa oli onneksi tilaa leikellä. Siirrettävä muovimaton pala olisi muutenkin kätevä breakdance- ja flamenco-harjoituksia varten.


Ennen melskaamista piti kodinhoitohuone tietenkin tyhjentää. Pyykkikoneen siirto sujui kätevästi naapurilta lainatuilla nokkakärryillä. Naapurit suuntavasivat itse mökille ja lupasivat, että saamme lainata kaikkea mitä heidän pihaltaan löytyy. Tässä projektissa ei kuitenkaan ollut tarvetta lumilapiolle, rattikelkalle, sahapukille, 10 eriväriselle ämpärille eikä kottikärryille. Pyykkikone keittiön pöydän vieressä olisi ehkä muutenkin kätevä perheissä, joissa on tapana tiputella ruokalista paidalle.


Lopputulos on silmiä ja sielua hivelevä. Kyllä rauhoittaa mielen paljon paremmin kuin piikkimatto! Ei ehkä aivan heittämällä istunut suorakaiteen muotoinen matto vinoneliön muotoiseen huoneeseen, mutta tällaisiin tilanteisiin löytyy onneksi rautakaupoista mittava valikoima erilaisia listoja, joilla epämääräiset kohdat peitetään.




Mr Vanhan Jäärän nakutellessa listoja paikalleen (ja sahatessaan järjestelmällisesti jokaisen jalkalistan palan 0,5 cm liian lyhyeksi ja pitäessään sen mukaista melskettä) meikäläinen nylkytti ylijäämäpaloista tabletteja. Vähän ehkä ysärityyliä, mutta sopii hyvin lattiaan ja pöytätasoihin.



Mr Vanha Jäärä antoi tunnustusta ja alkoi funtsata voisiko mattotableteilla rikastua. Montako tablettia mahtaa syntyä neliöstä mattoa? "Minkä kokoisia nuo tabletit on?" hän kysyi. Minä annoin eksaktin vastauksen:"Snoopy-tarjotin plus 1,5 cm joka suuntaan."



Mattoa jäi aika paljon....taitaisi saada tabletteja leikattua kaikkien ystävien ja sukulaisten tarpeisiin. Mutta älkää peljätkö, en aio kiusata ketään ysärityylisillä mattotableteilla. Ylijäämämatto on nyt turvallisesti ulkovarastossa odottamassa seuraavaa projektia. Nyt ei muuta kuin odotellaan sitä lihasrentoutta ja unta, jota piikkimatto ei tuonut.

perjantai 23. syyskuuta 2016

Pissattaa kuin päivystyksessä

(ja muutenkin vituttaa). Hesarin mielipideosastolla on viime aikoina vellonut paljon keskustelua kokemuksista julkisen terveydenhoidon rattaissa. Keskustelu alkoi siitä, kun eräs nainen, joka on lääkäri itsekin, oli mennyt päivystykseen kovan päänsäryn (joka lopulta osoittautui aivokalvontulehdukseksi) kourissa ja kertakaikkiaan tyrmistyi kokemuksistaan. Hän oli yrittänyt etsiä hoitajaa auttamaan liikuntakyvytöntä mummoa, joka oli valittanut pissahätää, ja saanut suurin piirtein paskat silmilleen kahvihuoneesta löytämiltään hoitajilta. Tästä ei sen enempää, kuin että mustan huumorin ystävänä olen kehittänyt omaan käyttööni sanonnan "pissattaa kuin päivystyksessä", joka soveltuu käytettäväksi kun hätä on kova ja vessa jostain syystä saavuttamattomissa.



Itse olen funtsinut paljonkin sekä julkisen että yksityisen puolen hoitokäytäntöjä koska sekä itse, että tuttavapiiri alkavat olla siinä iässä että "omassa budjetoinnissa on otettava huomioon sairaanhoitomenot" kuten eilen sanoin eräälle työkaverille. Tämä työkaveri oli tehnyt metsätöitä kirjaimellisesti tyrät rytkyen eli reväyttänyt nivusensa moottorisahan kanssa heiluessaan ja hankkinut molemminpuolisen nivustyrän. Nyt hän on menossa yksityiselle sektorille tyriään leikkauttamaan vinhaan 4500 euron omakustannehintaan. Hän oli kysellyt julkiselta puolelta kauanko leikkaukseen pääsy mahtaisi kestää ja vastaus oli että noin seitsemän (7) kuukautta (!!!!). Kas kun minä ja kaikki työkaverini työksemme vain istumme, niin siinä ei tyrästä ole mitään haittaa. Julkisen terveydenhoidon kanta on, että tyrävyötä vaan tiukemmalle ja hommiin.



Mr Vanha Jäärä muisteli, että hänen veturinkuljettajasetänsä muinainen tyrä leikattiin julkisella puolella melko nopeasti. Tottakai, koska veturinkuljettajan kai vielä nykyisinkin täytyy työssään tehdä jotain muutakin kuin vain istua ohjaamossa painamassa nappia. Joten jos sairasloma ja tuottavuuden lasku uhkaa, niin julkinen terveydenhoitokin reagoi.

Omaa nilkkaani en ole edes yrittänyt näyttää julkisessa terveydenhoidossa, koska en mitenkään erityisesti nauti siitä, että minut nauretaan ulos. Yksityisen työterveyshuollon kanssa on menty. Eilen tyrmistyin totaalisesti kuin luin Omakannasta fysiatrin viime visiitistäni kirjoittaman lausunnon. Siinä sanoi: "Potilas ei pysty kävelemään normaaliin tapaan. Hän pitää kävelyä tärkeänä, koska hänellä on geeniperimänä cardiomyopathia, joka yleensä alkaa haitata 50. ikävuoden jälkeen."


Totta v*tussa minä pidän kävelyä tärkeänä, mutta käveleminen on siis ihmisessä jokin nice-to-have lisäominaisuus? Olin kuvitellut, että kävelykyky on yksi ihmisen perusominaisuuksista tai oikeuksista, joka lääkäreiden pitäisi mahdollisuuksien mukaan pystyä potilaalla säilyttämään tai sen kadottua palauttamaan. Mutta juttu on kai niin, että koska minä pystyn kyllä kävelemään työpisteen, vessan ja jääkaapin väliä ihan sujuvasti, niin olen työkykyinen ja muulla ei ole väliä. Lääkäreiden mielestä minä ilmeisesti käyn ruikuttamassa jotain extraa kuten kykyä kävellä mummovauhtia reippaammin tai jopa kykyä tanssia. Kehtaankin käydä sellaiseen lääkäreiden aikaa hukkaamassa!

Suuresti ihmetyttää kun joka paikassa toitotetaan, että harrastakaa liikuntaa, niin pysytte terveinä ja jaksatte paremmin. Mutta jos iskee jokin vamma (nilkkakanavasyndrooma tai tyrä esimerkiksi...) eikä pysty harrastamaan liikuntaa, niin se ei kiinnosta erityisemmin julkista eikä yksityistä terveydenhuoltoa niin kauan kuin ihmisen katsotaan selviävän oman ammattinsa liikunnallisista vaatimuksista, jotka nykyisin ovat aika monessa ammatissa sellaiset, että pitää pystyä nököttämään jossain asennossa tietokoneen ääressä. Voipi olla, että kyky nököttää tietokoneenkin ääressä katoaa kun selkä sanoo NAKS liikunnan puutteessa. Mutta se on sitten sen ajan murhe, lääketiede on reaktiivista eikä proaktiivista.


Kyrsii! No, tyrävyötä tiukemmalle ja hommiin! (Syntyipä nyt sitten tällainenkin sanonta) Viimeistä terveydenhoidon toimenpidettä odotellessa..