perjantai 14. heinäkuuta 2017

Moni kakku päältä kaunis

Vanha Jäärä on taas pakertanut sorvin ääressä pari viikkoa puolipäiväisesti ja turhautuminen valtasi mielen välittömästi, kun tällä viikolla selvisi, mikä on yksi tiimimme prioriteeteista lähitulevaisuudessa. Teemme kauneusleikkauksen tai annamme ainakin botox-pistoksen tiimimme varsinaiselle lopputuotteelle, jotta erilaiset johtajat vakuuttuisivat siitä, että työmme on tärkeää. Jaaha. Kun tämä tieto vihdoin läpäisi tajuntani, aloin ensimmäiseksi hakata otsaani neuvotteluhuoneen pöytään.

Laajemmin ajatellen ei ole kyse vain siitä, että johtoporras on niin tyhmää, että tällaiset kauneusleikkaukset vetoavat heihin, vaan siitä, että kukaan muukaan ei näe kakun kuorrutusta syvemmälle. Erityisesti tämä on nähtävillä asuntokaupassa.

Etenkin ruotsalaisissa, mutta enenevissä määrin myös suomalaisissa myynti-ilmoituksissa asunnot ovat stailattu aivan viimeisen päälle ja kuvia on runsaasti. Ei minulla sinänsä sitä stailausta vastaan mitään ole, uuden ammattikunnan syntyhän on vain hyvä asia. Mutta monissa myyntikuvissa ei näy itse asunnosta kuin pieni kaistale seinää ja keskiössä on jokin kauppaan oletettavasti kuulumaton harkitusti aseteltu kasa irtaimistoa. Tähän tyyliin. Huom: Karhut eivät todellakaan kuulu kauppaan, jos talomme joskus myymme.



Jos asunto on rumasti sisustettu ja täynnä ei-trendikästä roinaa, kauppoja ei synny. Onneksi! voimme todeta nykyistä edellisen asuntomme tapauksessa. Kyseinen asunto oli ollut pitkään myynnissä ennen kuin me törmäsimme siihen eikä yhtään tarjousta ollut tullut. Me havaitsimme heti, että asunnossa ei ollut yhtikäs mitään vikaa. Keittiöremonttia se kyllä kaipasi, mutta sehän on pikku juttu. Tarjousten tekijät kuitenkin ilmeisesti karkoitti pieneen keittiöön tungetut kolme erilaista pakastinta, aivan täyteen rumia huonekaluja ja kuihtuvia viherkasveja tungettu olohuone ja postimerkin kokoinen piha, josta puolet valtasi ränsistyvä pensasaita ja loput sekalainen joukko rehuja ja vadelmaa, joiden sekaan ei juurikaan mahtunut edes seisomaan. Kaupat tuli ja raivaussaha alkoi heilua! Keittiöstä ei tullut ollenkaan hullumpi kun sieltä ensin kantoi kolme pakastinta pois ja vaihtoi kaiken muunkin. Vieläkin muistelen kaiholla noita välitilan kaakeleita. Mr Vanha Jäärä tosin muistelee niitä kauhulla, sillä ne olivat lähes timantinkovaa ainetta, johon ei tahtonut saada reikää edes iskuporakoneella.


Nykyisen asunnon tapauksessa ei myöskään jouduttu kamppailemaan kilpailevien tarjousten kanssa, vaikka "stailaus" edusti aivan päinvastaista tyylisuuntaa kuin edellisessä asunnossa. Tuolikin on löytänyt kaverin olkkarin nurkassa!


Eipä ole mitään isompaa vikaa tässäkään asunnossa vaikkei tätäkään kukaan muu halunnut. Toisilla ihmisillä on kyky nähdä pintaa syvemmälle ja toisilla ei. Töissä, asunnoissa, ihmissuhteissa...ja kakuissa! Nam. Huomenna taidankin pyöräyttää reilusti räjähtäneen näköisen mansikka-marenkikakun, josko sen voimalla jaksaisi vielä viikon töissä ennen lomaa!


lauantai 1. heinäkuuta 2017

Upponallet ja käsityökallet

Kuluneen viikon aikana olen katsonut enemmän uppopalloa kuin koko tähänastisen elämäni aikana yhteensä - mikä ei ole kauhean paljon, mutta huomattavasti enemmän kuin 99,9%:lla Maapallon väestöstä. Suomessa on meneillään lajin EM-kisat. Ai et ole kuullutkaan? No kas, mikään valtaisan tunnettu laji ei ole kyseessä vaikka tällä kertaa laji ja kisat ovatkin saaneet aika paljon julkisuutta. Kummipoika Seniorin pikkuveli oli haastateltavana oikein televiisioissa, Ylen Aamu-tv:ssä ja Iltalehdessä oli lajista juttu, jossa oli haastateltu em. poikien isää. En aio tässä nyt perehtyä uppopallon saloihin, varsinkaan siksi, koska en ymmärrä siitä hölkäsen pöläystä, mutta sitä katsellessa tuli auttamatta mieleen, että kaikkea merkillistä sitä ihmiset harrastavatkin. Mutta voisi kai sitä ihmisellä huonompiakin harrastuksia olla. Uppopallossa ei näköjään esimerkiksi pienestä tai vähän isommastakin ylipainosta ole haittaa, melkein koko Norjan joukkue muistutti ruumiinrakenteeltaan hylkeitä. Ilmankos ovat niin hyviä. Merileijona ui ja sukeltaa paremmin kuin rantaleijona. 

 Kisastudio

Eräs urheiluharrastuksen valintaan vaikuttava luonteenpiirre on ehdottomasti kilpailuhenkisyys. Jos ei ole yhtään kiinnostonut pelaamisesta saatikka voittamisesta, ei varmastikaan kannata ryhtyä uppo- tai miksikään muuksikaan palloilijaksi. Kanssaihmistensä kilpailuhenkisyyttä on helppo tarkkailla lautapelien yhteydessä. Jotkut ottavat ne kovin tosissaan, jotkut pelaavat vain lämpimikseen. Ja kaikkein patologisimmat tapaukset eivät pelaa ollenkaan, koska eivät kertakaikkiaan kestä häviämistä edes Afrikan tähdessä.

Itse en todellakaan ole kilpailuhenkinen enkä ole koskaan jaksanut innostua mistään joukkuepelistä enkä yksilölajeissakaan kilpailemisesta. Tanssi onkin tällaiselle kilpailuvietittömälle nyhverölle oikein erinomainen laji. Kyllähän tanssissakin kilpailuja järjestetään, mutta en kyllä tunne pienintäkään vetoa siihen suuntaan. On aivan tarpeeksi jännittävää ja adrenaliinitasoja nostattavaa kokeilla paritanssitunnilla opittua monimutkaista kuviota ensimmäistä kertaa julkisuudessa tanssilavalla. Kuvio kuin kuvio saattaakin muuttua ns. Titanic-liikkeeksi eli päättyä katastrofiin.



Harrastukset voidaan jakaa ainakin kahteen tyyppiin: liikunnallisiin ja taiteellisiin. Lisäksi on olemassa postimerkkien keräily. Tanssi on yhdistelmä näitä kahta tyyppiä. Käsityöt kuuluvat pääasiassa taiteellisten harrastusten ryhmään, mutta toisaalta käsitöitä tehdessään voi saada erinäiset niska- ja hartiaseudun lihasryhmät huomattavasti pahempaan jumiin kuin missään liikuntaharrastuksessa. Kuluneella viikolla tuli uppopallon seuraamisen ohessa myös ommeltua pitkästä aikaa. Tuotoksia näkyy kuvissa. Mikäli palkkatyössä ei tunnu syntyvän mitään näkyvää tai hyödyllistä, erilaiset käsityöt ovat erittäin suositeltu vastapainoinen vapaa-ajan harraste. Ja töissä hankittu niskajumi täydentyy entisestään.



Ensi viikolla oma palkkatyöni alkaa taas haitata harrastuksia. Mutta sairasloma on ollut kaiketi riittävä sikäli, että olen jaksanut palata edes harrastusten pariin. Voisi kuvitella, että onnellisia ovat ne, jotka voivat muuttaa harrastuksensa elannoksi. Ei muuten kuitenkaan lähivuosina kannata haaveilla rikastuvansa ammatti-uppopalloilijana. Mutta vaarana voi toisaalta olla, että harrastus alkaakin maistua puulta, jos siitä joutuukin repimään elantonsa. Tämä vaara lie erityisen suuri puusepillä, heh heh. Tähän puujalkavitsiin päätämme tältä erää.