perjantai 25. heinäkuuta 2014

Ainahan se on mielessä...

...loma! Ensin ajattelin että kätevää kun on se viime viikolle alunperin suunniteltu juttu jemmassa, niin voin julkaista sen tällä viikolla, jolloin koneen ääressä vietetty loma-aika tulee minimoitua. Mutta ei. Kell' loma on, se lomalla rehennelköön. Vanhoja suomalaisia sanontoja osa 247/896. Nyt Vanhoilla Jäärillä alkaa olla ensimmäinen lomaviikko takana. Monilla muilla on kuulemma loma jo kokonaan takana. Hähä. Mutta hymy hyytyy meillä kaikilla aikanaan eläkkeellä, pääsi sinne sitten 63- tai 83-vuotiaana. Eläkkeeltä ei pääse hetkeksikään lomalle, se on täysipäiväistä hommaa ja ilmeisen rankkaa ja kiireistä.

Mutta nyt olemme kuitenkin lomalla ja on:
  • vierailtu ystävien mökillä, nautittu hyvästä seurasta ja ruoasta sekä tiukan Quadralonin (noin me käänsimme neliottelun sianlatinaksi) tiimellyksestä. Ja muistuteltu mieliin kuinka loistava keksintö vesiklosetti onkaan.
  • Ommeltu tiipii. Jep, tiipii. Ei jurtta. Saatu kohderyhmään kuuluva 3,5-vuotias houkuteltua sinne muutamaksi sekunniksi parin valokuvan ottamisen ajaksi. Kukkien kastelu vesiletkulla oli inkkarileikkejä mielenkiintoisempaa. Toiveissa oli myös äidin kasteleminen, mutta äitinsä ei perhana mennyt lankaan eikä mennyt lähemmäs katsomaan kastelua vaikka sitä viattomalla naamalla pyydettiinkin.

  • Päivitelty ilmoja. Mutta emme valita kuumuudesta. Ei ei. No, emme valitakaan kun on ilmalämpöpumppu. Aina voi mennä sisälle viilentymään.
  • Parannettu parisuhdetta remontoimalla ja viihdytetty samalla naapureita. Pihavaraston kärsinyt katto vaihdettiin uudeksi huopakatoksi. Musta kattohuopa on muuten aika lämmintä auringossa. Tapahtui kaksi työtapaturmaa: Mr Vanhan Jäärän sormet paloivat ja työnjohtajan eli Mrs Vanhan Jäärän antiikkinen taukotuoli laukesi alta ja tipautti pomon persauksilleen. Oikein mulle vissiinkin...
  • Puolustettu kotiamme sokerimuurahaisten suurhyökkäystä vastaan. Niille taisi tulla liian kuuma ulkona. Koska muurahaiset haistavat pelon ja hyökkäävät iltasella aina teinin huoneeseen, on leikitty myös aivan sairaan hauskaa yöllistä sängynvaihtoleikkiä.
  • Käyty em. mökkeilevän rouvan kanssa terassikierroksella Helsingissä. Todettu että kerrankin tarkeni Kaivopuiston rannassa ja Tornin kattoterassilla palelematta.
  • Päivitelty ilmoja ja välillä jopa laitettu ilmalämpöpumppu hönkimään kylmää. Sisällä viilentyessämme ihmetelty että kuinka voi orkidea kukkia noin paljon. Tämä on loman lisäksi toinen varsinainen rehentelyn kohde. Kukkiikos teidän orkideat tuolla lailla, häh? Kukkia on yhteensä 38 jos oikein laskin. Tällainen hortonomi (vai hortologi?) täällä!
  • Katseltu laatuelokuvia telkkarista iltamyöhään. Se voi olla hyödyllistäkin. Katsellessaan parinsadan veren- (tai pikemminkin kalan-) himoisen pikku-godzillan riehumista teini totesi:"Oikeastaan muurahaiset ovat aika pieni riesa" ja meni omaan sänkyynsä nukkumaan ja pysyi siellä koko yön.
  • Ja hups meinasi unohtua eilisillan viihde: pesty terassi ympäristömerkityllä home- ja leväpesulla. Eilen näytti siltä että loistavaa, terassista on nyt normaalisköndä saatu irti, joten vihreät levälaikut erottuvat siitä entistä paremmin. Tuli mieleen ettei enää ikinä osteta mitään ympäristöystävällistä pesuainetta vaan ainoastaan sellaisia myrkkyjä, jotka pidetään kaupassa lukkojen takia ja joita ostaessa pitää esittää rikosrekisterinsä. Mutta tänä aamuna terassi näyttää paremmalta. Siinä on lähinnä valkoisia laikkuja. Ja vähänn vihreitäkin. No, on se ainakin puhtaampi.
Tässäpä ne tärkeimmät tähän asti. Pari vinkkiä kesäiseen energian säästöön. Älä rakenna puuttomalle tontille. Jos tontti on puuton, istuta puita, odota 50 vuotta ja rakenna vasta sitten. Puiden varjo pitää talon melko viileänä ilman ilmalämpöpumppuakin. Ja kun rakennat, rakenna tuulikaappi. Se estää paitsi kylmän ilman (talvella, mikä se on?) myös kuuman ilman karkaamisen ulkoa asuintiloihin. Vanha Jäärä on tapansa mukaan katsellut lehdestä asuntomessutaloja. Tuulikaapittomuus on hallitseva piirre. Kumma kun mesotaan kovasti nollaenergia- ja passiivitaloista ja energiatodistuksesta ja ties mistä (hömpästä), mutta samalla on poistettu sellainen hyvin yksinkertainen energiaa säästävä rakenne kuin tuulikaappi.

Siirryn jatkamaan lomailua.

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Tomppa kompostissa

Piti tällä viikolla kirjoittaa jostain ihan muusta, mutta maailmaan putkahti jälleen yllättävä ajankohtaisaihe. Olin ajatellut säästää kompostoinnista kirjoittamista siihen epätoivoiseen hetkeen, jolloin ei ole oikein mitään tähdellistä sanottavaa. Kompostoinnistahan voi aina iskeä tarinaa silloinkin kun muut small talk-aiheet ovat vähissä. Kokeilkaapa vaikka seuraavissa kekkereissä, joissa joudutte seurustelemaan ventovieraiden ja neljäsosatuttujen kanssa. ”Paljon väkeä täällä…Mitenhän Jokerit tulee pärjäämään KHL:ssä…Ei vaan jaksa sataa…Kompostoitko biojätteesi? Minä kompostoin…”

Jälkikompostista alkoi versoa Tomppa Tomaatti (Solanum lycopersicum)! Täytyy taas tunnustaa että kovin paljoa kasvitiedettä eikä varsinkaan hyötykasvien viljelyä ei kuulunut TKK:n opetusohjelmaan, mutta kun varsi on karvainen, lehdet näyttävät tomaatin lehdiltä ja niitä hiplatessa nenän täyttää kirpeä tomaatin tuoksu, niin olen ihan tarpeeksi vakuuttunut siitä että se on tomaatti. 

Melkoinen äkillinen ilmastonmuutos saisi iskeä, jotta Tomppa tuottaisi satoa, joten en jää sitä henkeäni pidätellen odottamaan.

Tompan innoittamana käymme nyt siis meidän biojätteemme elinkaaren läpi kauttaaltaan. Bon appetit vaan! Biojäte nakellaan keittiössä astiaan, jossa on ihan tavallinen muovinen roskapussi. Mitä pienemmäksi jätökset itse jaksaa pilkkoa, sitä parempi. Pieneliöillä on nimittäin tosi pienet hampaat eivätkä ne oikein jaksa haukata kokonaista perunaa tai leipäviipaletta. Ai mitä…eihän meillä toki kokonaisia perunoita tai leipäpaloja koskaan jää yli…eipä tietenkään…vain hedelmien kuoria ja kahvinpuruja….Mutta kananmunankuoria ei kannata laittaa kompostiin edes murskattuna ellei sitten halua ihailla kellastuneita munankuoria kukkapenkissä valmista kompostia sinne levitettyään (jotkut toki voivat haluta, enpä arvannut että vihaamillani muovirinkulamaitotölkeilläkin on ystäviä - purjehtijat). Pussi on muovipussi siksi etten halua myöskään lukea edellisvuotista Hesaria kukkapenkissä. Tai katsella Bioska-pussien riekaleita. Muovipussi siis nakataan kylmästi sekajäteastiaan.

Tässä tulee nyt se varsinainen appetizer. Kompostorin sisältö pysyy raikkaan tuoksuisena kun sinne nakkelee orvokin kukkia ;-)

Mutta kompostori ei todellakaan haise pahalle edes ilman orvokin kukkia, se tuoksahtaa suorastaan miellyttävästi maakellarille eli homeelle kuten monet koulurakennukset nykyään. Onneksi siellä ei tarvitse itse asua tai edes viettää virka-aikaa opettaen pieneliöille matematiikkaa ja fysiikkaa. Monta muuta kaveria siellä kyllä asuu ja tekee ankaraa hajotustyötään ja ehkä myös opetustyötä. Jostain syystä niitä pienoisia banaani- tai mitälie kärpäsiä ei ole tänä vuonna esiintynyt. Ne ovat hiukan ärsyttäviä ja ällöttäviä pöllähtäessään silmille kantta avattaessa ja muniessaan pitkin reunoja. Haittaahan niistä ei ole. Lisänä ötökkä rokassa.

Talvella pömpeli posahtaa kyllä jäähän. Ei ole tullut mieleenkään sukeltaa kompostoriin pää edellä upottelemaan kuumalla vedellä täytettyjä pulloja sonnan sekaan kuten käyttöohjeessa suositellaan. Olemme vain huolehtineet että kompostori on syksyllä tarpeeksi tyhjä jotta talven aikana kertyvät jätökset mahtuvat sinne. Keväällä se sitten taas hurahtaa käyntiin ihan itsestään.


 Lämpökompostorin tuotos jälkikompostoidaan perinteisessä cabriolet- eli avokompostorissa. Siellä se Tomppa siis puskee. Ainakin hänellä on ravinteikas kasvualusta. Mutta mitä tehdä kaikelle valmiille tuotokselle? Meillä on nimittäin melko vähäisesti kukkapenkkejä, joihin sitä tunkea. Suurimman osan tontista valtaava metsämaasto lannoittaa itse itsensä eikä kompostia kaipaa. Kai me alamme kasata kompostia kukkulaksi ja muutaman sadan vuoden päästä voimme perustaa laskettelurinteen. 
Liljojen ja pionin juurelle kompostia on nakeltu ja tässä tulos, jonka saavuttamisessa kyllä on käytetty myös kaupasta ostettavia lannoitteita:



Jos Tomppa vastoin kaikkia odotuksia tuottaisi satoa, niin olisiko kysessä luomu-tomaatti? Tuskin, sillä kompostin syötemateriaali ei pääosin ole luomua. Ainoa tuote, joka meillä aina ostetaan luomuna, on kananmuna ja niitähän ei kompostissamme ole.

Meidän huikea mustikkasatomme sen sijaan on luomua, koska emme lisäile yhtikäs mitään tonttimme metsäosastoon. Tänä vuonna mustikkaa tuli valtaisat 3 dl. Kesällä 2012 mustikoita tuli yli 4 l. Tämän vuoden mustikkasato on kuulemma keskinkertainen. Mitähän adjektiivia pitäisi siis käyttää vuodesta, jolloin marjoja tuli yli 10 kertaa keskinkertaista enemmän...

Luomu on muuten hyvä sana ja osoittaa jälleen suomen kielen ylivertaisuuden erilaisiin germaanisiin kieliin verrattuna. Käytetäänpä esimerkkinä ruotsia. Luomutuotteissa lukee ruotsiksi usein eko tai ekologisk. Ystäväni google-translaattorin mukaan luomu on kuitenkin organisk. Böööp! (tuo oli väärää vastausta indikoiva summeri) Tottahan kaikki sapuska on orgaanista eli eloperäistä tai hiili-hiili-sidoksia sisältävää, katsoi asiaa sitten biologin tai kemistin vinkkelistä. Eikä luomu yleensä ole niin ekologista kuin vastaava ei-luomu (katso vaikka tänne).

Nyt olisi varmaan korkea aika (hyi hyi, svetisismi sanoisi entinen äidinkielen opettajani) lopettaa, mutta koska olen ympännyt tekstiin monia koreita kuvia, niin te ette huomaakaan kuinka paljon kirjoitusta tässä on jo ollut ja jaksatte lukea vielä hiukan lisää. Tuo luomu vs. ekologinen pohdiskelu herätti ihmettelemään erilaisten -logia ja -nomia -päätteisten sanojen eroa. Ekologia on ihan eri juttu kuin ekonomia. Ja astrologia on eri juttu kuin astronomia. Jos astrologiaa ja -nomiaa käytettäisiin nimeämissääntönä, niin -logia olisi se hömppäosasto (horoskoopit) ja -nomia tiedeosasto (tähtitiede). Tämä selittääkin sitten miksi meteorologia ei vaikuta ainakaan sääennusteiden perusteella kovin eksaktilta tieteeltä, sorry vaan Toni ja Kerttu, Mrs ja Mr Vanhan Jäärän henkilökohtaiset tv-suosikit.

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Remontti ja parisuhde

Ihan varmasti näin telkkarissa mainoksen jostain tulevasta (tai menevästä) tosi-tv-ohjelmasta, jonka nimi oli suurinpiirtein ”Remontti ja parisuhde”, mutta en nyt kyllä nettiä penkomalla löydä mitään sellaista. Me hekottelimme konseptille koko perhe, joten en minä ole ainoa, joka olin näkevinäni/kuulevinani sellaisesta. Mr ja Mrs Vanhan Jäärän remonttipuuhat nimittäin pitävät parisuhteen vireänä, mutta mitään lasten katsottavaa tai pikemminkin kuunneltavaa ne eivät ole. Reipas äänenkäyttö vapauttaa henkisiä voimavaroja kuten eräs entinen naapurini sanoi. Meidän jaksomme ”Remontti ja parisuhde”-ohjelmasta olisi helppo dubata Ameriikassa esittämistä varten. Ei tarvitsisi kuin lisätä ääninauhalle piip piip piip piip piip….Suun liikkeitä ei sentään kai tarvitsisi pikselöidä, vai haittaisko tuo jos Ameriikan kuurot osaisivat lukea huulilta esim sanan ”perkele”? Me siis kiroilemme ja raivoamme aivan solkenamme aina kun remppaan tartumme. Jotkut asiat ovat tosin alkaneet vuosien varrella jo sujua hiukan vähemmällä meuhkaamisella, mutta tunnusomaista on että heti kun homma on valmis ja hanskat tipahtavat, niin kiroilu ja haukkuminen loppuvat myös siihen paikkaan ja niistä ei oteta herneitä nenuun eikä muistella pahalla. Pikemminkin parhaille herjoille ja lentäville työkaluille hihitellään jälkikäteen vielä vuosienkin päästä (lentävä vatupassi on meillä ihan legenda). 

Nikkarointi sitten taas on ihan eri juttu kuin remontointi. Nikkarointi luo uutta, remontointi korjaa vanhaa. Ja me rakastamme molempia. Nikkarointi sujuu meillä niin, että minä speksaan ja isäntä toteuttaa. Siis esim että ”kaiva noi laudat terassin alta” ja ”sahaa tosta”. Mr Vanha Jäärä joka kerta epäilee täysin aiheetta että voiko tämä homma todella onnistua. Hänen vakiosanastoaan nikkarointihommissa ovat ”Ei sitä saa suoraan”, ”Ne ei voi osua kohdilleen”, ”Ei tule pysymään kasassa”, ”Ainakin siitä tulee ruma”. Mutta koskaan hänen epäilynsä eivät käy toteen. Joo, voidaan joutua pökeltämään yksi jos toinenkin prototyyppi ja iteraatiokierros, mutta lopputulos on aina hyvä(hkö). ”Ku itte tekee saa sellaisen kuin tulee” on meidän lempisanontamme. Sanonnan isä on entinen kolleega Sakari Välikatto, joka taannoin veti erästä omassa pienessä ekosysteemissään sangen kuuluisaa työkalukehitysryhmää. Ryhmän koodaamat vermeet olivat yllättävänkin laadukkaita esimiehen mottoon nähden! Jostain syystä nikkarointi ei saa meitä aukaisemaan kirosanaista arkkuamme siten kuin remontointi. Ehkä siksi ettei ole samanlaisia suorituspaineita. Jos nikkarointi ei onnistu, mennään sitten ostamaan samanlainen tuote kiinalaisten tekemänä Clas Ohlsonilta. Vielä ei ole tarvinnut Clasuun turvautua nikkaroinnin epäonnistuttua. Muuten kyllä. Olemme käyneet muuten myös Liverpoolin Clasussa. Siinäpä ideaa kiertomatkalle, näe kaikki Euroopan Clas Ohlsonit! 

Noista (kiro)sanaisista arkuista pääsemme aasinsillan kautta eteenpäin. Mr Vanha Jäärä aina jaksaa muistuttaa että parkkipaikan rakentaminen ei sitten näemmä kuulunut diplomi-insinöörin koulutusohjelmaan. Melkein kaikki muu maan ja taivaan välillä ja vähän maan alla ja taivaassakin kuului. Tai sitten muuten vaan kaikkien alojen erityisasiantuntija eli äiti tietää ja osaa kaiken. Mutta parkkipaikan rakentaminen oli minulle aivan vierasta touhua. Erinäisten tahojen (poislukien siis Vanha Jäärä) yhteistyönä syntyi meille aikoinaan kuitenkin parkkipaikka, jota reunustavat ylä- ja alapuolella valkoiset lauta-aidat.


Aidoista jäi yli jonkin verran pohjamaalattua valkoista lautaa eri mittaisina pätkinä. Pätkät tungettiin terassin alle odottamaan nikkarointi-inspiraatiota. Muutama viikko se sitten iski ja alkoi ”kaiva noi laudat terassin alta” ja ”sahaa tosta” vaihe. Lopputuloksena syntyi arkku, jonka sisälle saa kätevästi piilotettua kaikki sekalaiset puutarhatarvikkeet. Jokunen herja tästäkin projektista jäänee elämään, kun Mr Vanha Jäärä jaksoi useassa käänteessä mainita lyövänsä nauloja vaimonsa arkkuun. Älkää häiriintykö merisairaan näköisestä hortensiasta vasemmalla, pitäisi kaiketi upottaa matkapahoinvointilääkkeitä sen multaan.



Nikkaroijat olivat joko neroja tai laiskoja, sillä arkussa ei ole pohjaa! Neroja siksi, että arkku on täten kevyempi. Sitä ei sisältöineen jaksaisi kuitenkaan kanniskella, joten ihan sama vaikkei siinä olekaan pohjaa, terassi toimii pohjana. Täytyy myöntää että laiskoja sikäli, että pohjan rakenne ei syntynyt samanlaisen jumalaisen inspiraation tuloksena kuin muu rakenne, joten se olisi vaatinut ylimääräistä päänvaivaa, kahvia ja olutta.



Sen lisäksi että on mahtavaa ihailla kättensä työtä, on hyvin tyydyttävää kun pääsee jostain epämääräisestä jätekasasta eroon rakentavalla (kirjaimellisesti) tavalla. Tyydyttääkö vai hyydyttääkö nikkarointi teitä? Sanotaan että yhden roska on toisen aarre, mutta vielä hauskempaa on kun oma roska muuttuu omaksi aarteeksi.

P.S. Tuli noista kiroiluista ja Ameriikan sensuurista mieleen kun käytiin viime viikolla teinin kanssa hyvissä ajoin (HOPLAA!!!) ostamassa ensi syksylle jo lukion toisen vuoden ensimmäisen kurssin kirjoja. Säästäväisinä tartuimme ensin käytettyjen kirjojen valikoimaan. Kädessäni oli Pitkä Matematiikka 5: Vektorit ja teini kysyi:”Onko siinä mitään edellisen käyttäjän merkintöjä?” Minä:”Eipä juuri, paitsi tämän yhden tehtävän kohdalle on kirjoitettu FUCK. Se lienee tavallista vaikeampi tehtävä!” Hetken hihittelyn jälkeen emme sitten kuitenkaan ottaneet sitä kappaletta vaikka siihen oli erityisen haastavat tehtävät ystävällisesti merkattu.

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Urpo Mulqvistin päivä

Viime viikolla naureskelin oraville ja esitin hiukan kärkeviä kommentteja niiden älykkyydestä. Arvatkaapa montako oravaa olen nähnyt sen jälkeen? En yhtään. Tasan nolla. Mitä tästä voi päätellä? 1. Oravilla ei ole itseironian tajua ja 2. Oravat osaavat käyttää internettiä ja vieläpä niin taitavasti, että ovat löytäneet ihmisnaapurinsa blogin. Pelottavaa! Joten perun kaikki aikaisemmat puheeni oravien aivokapasiteetista. Tulkaa takaisin Häntä-Heikki, Wanna-be-liito-orava, Tuhti-Kurre ja muut! Täällä on käpyjä kypsymässä ihan teitä varten, me emme niillä mitään tee:
Ja koko liikenneinfrastruktuuri on edelleen tallella, mitään ei ole kaadettu:
Joten tulkaa kurret takaisin ja olkaa niin kuin ennenkin. Olkaa niin kuin ootte vaan, me kaikki teitä kaivataan! (Kuvasta huomaa että Vanhojen Jäärien piha on nimenomaan PUUtarha)

Seuraavaksi asiaa eräästä ihmislajista. Vanha Jäärä on monesti muiden ihmisten kanssa kritisoinut minä-minä-minä-tyyppejä, jotka esimerkiksi  katsovat omistavansa tiet ja että yhteiskunnan ja työpaikkojen normaalit käyttäytymissäännöt eivät koske heitä. Koskaan tämän ilmeisesti hyvin kainon ihmistyypin edustaja ei ole ilmaantunut puolustamaan itseään: "Juu, minä olen se bemarikuski, joka kiilasin sut tänä aamuna, koska mähän saan ajaa miten huvittaa!" Päätin siis yrittää asettua tämän ihmistyypin asemaan ja kirjoittaa puheenvuoron heidän näkökulmastaan. Tarinasta tuli melko pitkä. Pahoittelen pituutta, mutta syytönhän minä olen siihen, että keskiverto Urpo Mulqvist kohtaa päivänsä aikana niin monia vastoinkäymisiä meidän luusereiden ja nutturapäiden taholta.

Urpo Mulqvistin päivä

Aamu alkaa huonosti. Meinaan liukastua eilen illalla sängyn viereen riisumiini sukkiin. Eipä ole vaimo laittanut niitä pyykkikoriin. Vaimo taisi olla eilen nukkumassa kun riisuin sukat, joten en viitsi huomauttaa asiasta. Muutenkin vaimo alkaa aina kauhean älämölön jostain tasaisesta kotityönjaosta ja siitä että hänkin on päivät töissä, jos yritän huomauttaa jostain kodinhoidollisista puutteista. Ei sellaista jaksa kuunnella heti aamusta. Tuuppaan vaan sukat sängyn alle, sieltäpä löytyvät sitten kun vaimo imuroi.
Sitten vessaan. Kas, suoli toimii poikkeuksellisen aikaisin, joten hahaa, eipä pääse vaimo mussuttamaan ylös jätetystä pytyn ringistä tällä kertaa! Mutta mitä perhanaa, se meuhkasi kuitenkin pyttyyn jättämistäni paskakiskoista. Ihan kuin paskasta pytyn pohjalla olisi mitään haittaa, enhän mä nyt paskaa sentään hieronut pytyn rinkiin! Lähteehän se paska pytystä sitten perjantaina kun vaimolla on vessanpesupäivä.
Työmatkakaan ei ala hyvin. Edellä köröttää joku täti riisikupillaan ja ajaa viittäkymppiä viiden kympin alueella. Raivostuttavaa! Eikä siitä pääse ohi kun tiessä on keskikoroke koko matkalla. Sitten se täti vielä pysähtyy suojatien eteen kun sieltä tulla köpöttää jotain kääpiöitä tai mitä lie koululaisia. Ärsyttävää! Eikö se eukko tajua että joutaa ne kävelijät odottamaan että autot menee ensin, varsinkin minä, koska mulla on kiire. Tööttään siis pari kertaa huomauttaakseni tädille oikeasta liikennekäyttäytymisestä. Se kehtaa viittoilla jotain sormimerkkejä taustapeilin kautta, uskomatonta!
Töissä keitän mikropuuron ja juon kupin kahvia. Astiat jätän likaisina tiskipöydälle. Seinällä oleva lappu ”Äitisi ei ole täällä töissä” ja plaa plaa ei koske mua. Eihän mun äitini olekaan, mutta onhan meillä se thaimaalainen siivooja. Sen hommahan se on mun puurolautaseni tiskata. Joskus joudun kyllä tiskaamaan sen itse kun kenenkään muunkaan lautasta ei satu olemaan puhtaana lainattavissa. Kumma juttu, noilla maahanmuuttajilla ei ole mitään työmoraalia!

Kesäharjoittelija tulee piipittämään että voisinko perehdyttää hänet niihin raportteihin, joista oli juttua viime viikolla. Huooh, just olin lukemassa päivän uutisia ja juoruja netistä, eikö nuorisolla ole nykyään mitään tilannetajua. Vinkkaan Kososelle että hoitais homman. Kosonen jupisee jotain että hänen pitäis saada asiasmatskut tehtyä tän päivän aikana ja että mulla ois muka paremmin aikaa hyysätä harjoittelijaa. Mulkoilen kuitenkin Kososta siihen malliin että se suostuu ottamaan harjoittelijan kontolleen. Päivitän facebookiin että kauhea härdelli töissä, onneksi sain sentään jotain hommia delegoitua. Ja sitten takaisin Iltalehden pariin.
Pari mailia tulee taas, joissa kysellään nettihuutokauppaan myytäväksi laittamastani fillarista. No, mähän myin sen langon perheelle jo kuukausi sitten. Eiköhän ne kyselijät tajua että se on myyty jo kun mä en vastaa niiden kysymyksiin mitään. En mä jaksa sitä myynti-ilmoitusta poistaa, kyselkööt pösilöt, ei mulle oo iso vaiva deletoida niiden kysymyksiä! Ja entinen naapuri kutsuu näköjään 50-v päivilleen ja pyytää vastausta kuukautta ennen juhlia eli about kolmen kuukauden päästä tästä päivästä. Siis ihan kuin mä voisin tietää käykö meille se juhlapäivä kuukautta ennen juhlia saatikka nyt. Sehän on kesäkuussa! Jos on hyvä sää, niin kyllä me tehdään jotain muuta ennemmin kuin hikoillaan jossain pönötysjuhlissa puolituttujen kanssa. Ja mistä sitä vois kuukautta etukäteen tietää onko hyvä sää. Deletoin kutsun vastaamatta mitään enkä puhu vaimollekaan siitä mitään, helpompi niin.
Perhana, pakko on tänään näköjään lukea se tuotekuvaus ja kommentoida se. Laitan sen printtautumaan, koska enhän mä jaksa 20 sivua ruudulta lukea. Kun menen hakemaan sitä printteriltä, huomaan että printteri on mennyt jumiin sivun 3 kohdalla. Voi perkeleen paperitukos. En mä jaksa ruveta sitä printteriä atomeiksi purkamaan, siinähän voi saada vaikka mustetta sormilleen ja joutuu kyykkimään. Meikäpoikahan ei kyyki kuin punttisalilla! Jätän printterin vilkuttelemaan valojaan ja menen sitten lukemaan ruudulta sitä tuotekuvausta. Rasittavaa. Toivottavasti joku poistaa sen printteritukoksen ennen kun seuraavan kerran joudun printtaamaan jotain.

Kesken raskaan luku-urakan alkaa hiukoa ja menen keittiöön syömään jogurtin välipalaksi. Syötyäni heitän purkin ja kannen johonkin keittiön kolmesta roskiksesta. Saattoi mennä siihen, jossa lukee kai biojäteKuka niistä ottaa selvää! Vaimokin on tunkenut keittiöön allaskaappiin jos jonkinlaista ämpäriä. Eihän sitä nyt jaksa fundeerata mikä jäte pitää laittaa mihinkin. Sitä paitsi yksittäisen meikäläisen puuhat ei maailmaa pelasta vaikka tunkisi roskansa 10 eri astiaan. Paitsi että maailma ei tarvitse pelastusta. Ilmastonmuutosta ei ole. Ja jos olis, se ei johtuisi ihmisen toimista. Jos johtuisi, niin kiinalaisten tehtaista. Ei suomalaisista. Ostin muuten toissa viikolla nettikaupasta hauskan härpyttimen. Siinä sanoo Made in China ja se on kello. Kello ei tosin toimi, mutta se näyttää robotilta ja siinä vilkkuu monenlaisia valoja ja sen pää pyörii ja kädet heiluu. Koska kello ei kuitenkaan toimi, taidan heittää sen roskiin tai antaa kummipojalle. Onnettomat kinuskit! Sitä paitsi olenhan mä ryhtynyt ympäristötekoihin vaikkei ees tarttis. Vaihdoin diesel-autoon. Tän uuden kolmelitrasen clean dieselin hiilimonoksidi (vai mikäsenyton) päästöt on vaan vähän alle 200g/km. Entisen auton bensakoneessa ne oli selkeästi yli 200. Nii että älkää mulle käykö urputtaan, täällä pelastetaan maailmaa jokaisella automatkalla!
Vihdoin päivä on pulkassa (Kosonenkin sai harjoittelijan perehdytettyä ja jäi vääntämään sitä asiakasmatskuaan kun lähdin)! Kotimatkalla on taas ruuhkaa, joten sukkuloin kaistalta toiselle kiihdytellen ja jarrutellen rajusti tarpeen mukaan ja näyttämättä vilkkua. Autossani on sellainen kukkahattutätien keksimä nössöfeature, että sillä ei pysty vilkuttamaan vain yhtä kertaa. Se vilkuttaa kolme kertaa kun vilkkuvipua tökkää. Ärsyttävää vilkun tuhlausta, joten en sitten vilkuta ollenkaan. Muiden autoilijoiden kyllä pitäisi reagoida mun liikkeisiini silmänräpäyksessä, mullahan on kiire, niillä ei. Joku hemmetin Toyotan räyskä meinas ajaa takakulmaan kun vaihdoin kaistaa. Jos ei sen nopeammin kerkiä jarruttaa ja on niin surkea autokin, niin eikö yhtä hyvin vois mennä bussilla, niin tiellä ois enemmän tilaa mulle!

Ainiin, pitää hakea golfmailat kiillotuksesta, joten poikkean kauppakeskukseen. Taaskaan ei ole parkkipaikkoja oven lähellä. Meikäpoikahan ei yhtään ylimääräistä askelta ota paitsi juoksumatolla salilla, joten parkkeeraan invapaikalle. Jos ne invalidit onnistuu itsensä autoon kampeamaan, niin kyllä ne pystyy käveleen tai rullaileen rullatuoleillaan parkkipaikoilla yhtä hyvin kuin muutkin. Ei ne tartte mitään erillisiä paikkoja. Oikeastaan pitäisi olla erillisiä paikkoja varattuna kiireisille businessmiehille! Mehän tätä maata pyöritetään ja veroilla maksetaan kaiken maailman invalidejen ja muiden vammaisten ja mamujen hyysäys. Nii perkele!
Kotona surffaan kännykällä netissä kun vaimo kokkaa ja jupisee jotain tapansa mukaan. Illalla lähden vielä käymään punttisalilla. Liikesarjojen välillä istun laitteessa lukemassa lehteä. Joku mummo käpöttää monta kertaa ohi ja mulkoilee. Mitähän hittoa sekin haluaa…Lopulta se alkaa piipittää että laitteesta vois nousta pois kun ei tee mitään ja antaa muidenkin käyttää laitetta. Siis eiks tollaiset mummot vois pysyä kotona kutomassa sukkaa, ei vanhoille ja/tai läskeille ihmisille mitään hyötyä salilla käymisestä kuitenkaan ole. Mä oon maksanut salin jäsenmaksusta isot rahat, joten mähän istun laitteessa jos huvittaa. Ja muahan huvittaa, sillä mä en tee yhtään ylimääräistä liikettä, kuten nosta persettäni penkistä turhaan kuten kuntoilevien mummojen takia. Mummon salimaksu on kuitenkin maksettu mun veroilla kustantamalla kansaneläkkeellä, joten mulla on suurempi oikeus treenata täällä.
Joo, sellainen päivä tänään. Olipa monenlaisia vastoinkäymisiä! Nakkaan likaiset vaatteet sängyn viereen lattialle ja käyn nukkumaan. Hyvää yötä!

Kas noin, Vanha Jäärä äänessä jälleen. Toivottavasti jaksoitte tänne asti ja osaatte nyt paremmin ymmärtää kohtaamianne Urpon kaltaisia hemmoja ja hempukoita!