perjantai 23. syyskuuta 2016

Pissattaa kuin päivystyksessä

(ja muutenkin vituttaa). Hesarin mielipideosastolla on viime aikoina vellonut paljon keskustelua kokemuksista julkisen terveydenhoidon rattaissa. Keskustelu alkoi siitä, kun eräs nainen, joka on lääkäri itsekin, oli mennyt päivystykseen kovan päänsäryn (joka lopulta osoittautui aivokalvontulehdukseksi) kourissa ja kertakaikkiaan tyrmistyi kokemuksistaan. Hän oli yrittänyt etsiä hoitajaa auttamaan liikuntakyvytöntä mummoa, joka oli valittanut pissahätää, ja saanut suurin piirtein paskat silmilleen kahvihuoneesta löytämiltään hoitajilta. Tästä ei sen enempää, kuin että mustan huumorin ystävänä olen kehittänyt omaan käyttööni sanonnan "pissattaa kuin päivystyksessä", joka soveltuu käytettäväksi kun hätä on kova ja vessa jostain syystä saavuttamattomissa.



Itse olen funtsinut paljonkin sekä julkisen että yksityisen puolen hoitokäytäntöjä koska sekä itse, että tuttavapiiri alkavat olla siinä iässä että "omassa budjetoinnissa on otettava huomioon sairaanhoitomenot" kuten eilen sanoin eräälle työkaverille. Tämä työkaveri oli tehnyt metsätöitä kirjaimellisesti tyrät rytkyen eli reväyttänyt nivusensa moottorisahan kanssa heiluessaan ja hankkinut molemminpuolisen nivustyrän. Nyt hän on menossa yksityiselle sektorille tyriään leikkauttamaan vinhaan 4500 euron omakustannehintaan. Hän oli kysellyt julkiselta puolelta kauanko leikkaukseen pääsy mahtaisi kestää ja vastaus oli että noin seitsemän (7) kuukautta (!!!!). Kas kun minä ja kaikki työkaverini työksemme vain istumme, niin siinä ei tyrästä ole mitään haittaa. Julkisen terveydenhoidon kanta on, että tyrävyötä vaan tiukemmalle ja hommiin.



Mr Vanha Jäärä muisteli, että hänen veturinkuljettajasetänsä muinainen tyrä leikattiin julkisella puolella melko nopeasti. Tottakai, koska veturinkuljettajan kai vielä nykyisinkin täytyy työssään tehdä jotain muutakin kuin vain istua ohjaamossa painamassa nappia. Joten jos sairasloma ja tuottavuuden lasku uhkaa, niin julkinen terveydenhoitokin reagoi.

Omaa nilkkaani en ole edes yrittänyt näyttää julkisessa terveydenhoidossa, koska en mitenkään erityisesti nauti siitä, että minut nauretaan ulos. Yksityisen työterveyshuollon kanssa on menty. Eilen tyrmistyin totaalisesti kuin luin Omakannasta fysiatrin viime visiitistäni kirjoittaman lausunnon. Siinä sanoi: "Potilas ei pysty kävelemään normaaliin tapaan. Hän pitää kävelyä tärkeänä, koska hänellä on geeniperimänä cardiomyopathia, joka yleensä alkaa haitata 50. ikävuoden jälkeen."


Totta v*tussa minä pidän kävelyä tärkeänä, mutta käveleminen on siis ihmisessä jokin nice-to-have lisäominaisuus? Olin kuvitellut, että kävelykyky on yksi ihmisen perusominaisuuksista tai oikeuksista, joka lääkäreiden pitäisi mahdollisuuksien mukaan pystyä potilaalla säilyttämään tai sen kadottua palauttamaan. Mutta juttu on kai niin, että koska minä pystyn kyllä kävelemään työpisteen, vessan ja jääkaapin väliä ihan sujuvasti, niin olen työkykyinen ja muulla ei ole väliä. Lääkäreiden mielestä minä ilmeisesti käyn ruikuttamassa jotain extraa kuten kykyä kävellä mummovauhtia reippaammin tai jopa kykyä tanssia. Kehtaankin käydä sellaiseen lääkäreiden aikaa hukkaamassa!

Suuresti ihmetyttää kun joka paikassa toitotetaan, että harrastakaa liikuntaa, niin pysytte terveinä ja jaksatte paremmin. Mutta jos iskee jokin vamma (nilkkakanavasyndrooma tai tyrä esimerkiksi...) eikä pysty harrastamaan liikuntaa, niin se ei kiinnosta erityisemmin julkista eikä yksityistä terveydenhuoltoa niin kauan kuin ihmisen katsotaan selviävän oman ammattinsa liikunnallisista vaatimuksista, jotka nykyisin ovat aika monessa ammatissa sellaiset, että pitää pystyä nököttämään jossain asennossa tietokoneen ääressä. Voipi olla, että kyky nököttää tietokoneenkin ääressä katoaa kun selkä sanoo NAKS liikunnan puutteessa. Mutta se on sitten sen ajan murhe, lääketiede on reaktiivista eikä proaktiivista.


Kyrsii! No, tyrävyötä tiukemmalle ja hommiin! (Syntyipä nyt sitten tällainenkin sanonta) Viimeistä terveydenhoidon toimenpidettä odotellessa..










lauantai 17. syyskuuta 2016

1001 asentoa itämaisella matolla

Älkää peljätkö. Nyt ei seuraa aikuisviihdettä (tai kauhua) kuten otsikon perusteella ehkä voisi kuvitella. Jääräpariskunta ei ole alkanut testata Kama Sutran oppeja olkkarin matolla.


Ostin uuden, hieman pienemmän itämaisen maton. Nimittäin piikkimaton. Talvella minulle useampikin ihminen suositteli sellaista selkäkipuihin ja yritinkin silloin etsiä sellaista kiihkeästi. Takavuosien hittituote oli vaan täydellisesti kadonnut kaikkien liikkeiden valikoimista. Hiljattain minun ja piikkimaton ystävä ja nuoremman kummipoikani äiti vihjasi, että sellaista on Hong Kongista saatavilla. Hong Kong on kuitenkin aika kaukana (no, oikeasti parin kilometrin päässä), joten piti odottaa, että Mr Vanha Jäärä sairastuu ensin flunssaan ja sitten poskiontelontulehdukseen, jolloin saatoin lähettää hänet toipilasvaiheessaan Honkkariin keskellä päivää piikkimattoa hankkimaan.

Nyt olen sitten muutaman päivän testaillut 1001 asentoa - tai ainakin kolmea - piikkimaton kanssa. Kiihkeimmät piikkimaton ystävät ovat yhtä vakuuttuneita suosikkinsa kaikkivoipaisuudesta kuin avantouinnin ystävätkin. Piikkimatolla makailu kovettaa löysän vatsan, pehmentää kovan vatsan, parantaa peräpukamat ja reumatismin, paikkaa vatsahaavan ja alkavan kaihin sekä ennen kaikkea tehoaa kaikkiin selkävaivoihin ja rentouttaa mielen ja kehon aivan totaalisesti. En ehkä aivan kaikkiin mainospuheisiin usko (eikä ihan tuollaisia mainospuheita oikeasti olekaan...), mutta avoimin mielin lähdin kuitenkin kokeilemaan.


Yhden netistä löytämäni ohjeen mukaan niskan alle asetettu matto auttaa "päänsärkyyn, huimaukseen ja sekavaanoloon, jotka aiheutuvat turhan paljosta ajateltavasta ja stressistä". No, sekavaolo tässä on viime aikaoina hieman ollutkin kun töissä on turhan paljon ajateltavaa. Mutta en kyllä pystynyt makailemaan matto niskan alla. Asento on vähän sellainen kuin korvaisi tyynyn patjan alle asetetulla tiiliskivellä. Joten sekavaolo pysyköön. Olen makoillut joka päivä matto selän alla ja testannut sitä myös vatsan ja jalkapohjien alla. Tuloksena päätin pitäytyä pelkässä selässä.

Tulokset: ei tapahdu mitään. Paitsi jälki ei kyllä ole kovin kaunista. Tässä pala selkää 10 minuutin makoilun jälkeen.

 
 Maton pitäisi aluksi kuulemma tuntua hieman epämiellyttävältä, mutta hetken kuluttua alkaa miellyttävä lämmön tunne. Ahaa. Ei muuten ala. Matto ei varsinaisesti satu, mutta kyllä se sen verran epämiellyttävältä tuntuu, ettei sen päällä varsinaisesti rentoudu. Tulkintani on se, että jotkut ihmiset ovat immuuneja akupunktiolle, johon maton tehon pitäisi perustua. Joitain kertoja fysioterapeutit ovat tunkeneet niskaani akupunktioneuloja väittäen niiden rentouttavan lihakset, mutta kertaakaan en ole huomannut mitään vaikutusta. Jos akupunktioneulat eivät minuun "pure", niin ehkei sitten piikkimattokaan. Aion kuitenkin sitkeästi jatkaa makailua. Tuskin siitä mitään haittaakaan on. Kaikki keinot on otettava käyttöön sekavanolon vaivatessa :-)

Jos joku ei muutama vuosi sitten vielä saanut "yllätys"joululahjaksi piikkimattoa ja olisi nyt innokas kokeilemaan, niin ei, täältä ei saa vähän käytettyä halvalla, vaan käyttämättömiä lienee edelleen tarjolla Hong Kongissa.


sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Kotitöistä eli suomalaisten pitkä vuorokausi

Tämän aamun Hesarissa oli juttua kotitöiden jakamisesta ja niihin käytetystä ajasta. Tämä aihe saa aina Jäärä-pariskunnan riehaantumaan. Me nimittäin koemme kaiketi jonkinlaista alemmuudentunnetta koska emme ole läheskään niin kotityöteliäitä kuin suomalaiset keskimäärin. Suomalainen nainen käyttää kotitöihin keskimäärin 3,5 tuntia vuorokaudessa ja suomalainen mies 2,5 tuntia. Oikeasti??!!

Lasketaanpa. Työpäivä kestää 8 tuntia, siihen keskimääräiset työmatkat päälle = 9 tuntia. Unta palloon 8 tuntia. Aamutoimet 0,5 tuntia (toisilla enemmänkin, toisilla vähemmän). Kotitöitä 3,5 tuntia. Televisiota katsotaan muistaakseni 3 tuntia. Suomalainen harrastaa ankarasti kävelylenkkeilyä tai muuta liikuntaa ja käy sen päälle myös suihkussa = 2 tuntia. Jaa juu, syödäkin pitäisi = 0,5 tuntia. Kännykkää räplätään maltilliset 0,5 tuntia. Suomalaiset ovat myös lehtiä ja kirjoja lukevaa kansaa, sanotaanpa 0,5 tuntia. Tästä tulee yhteensä 27,5 tuntia vuorokaudessa. Eipä ihme, että joistakin tuntuu, että vuorokaudessa ei ole tarpeeksi tunteja. Yleensä kai sitten karsitaan nukkumisesta. Mutta hei, mitä jos karsisitte niistä kotitöistä? Mitä ihmettä kaikki oikein puuhaavat nuo 3,5 tai 2,5 tuntia päivässä?

 Pyykkikone tekee enemmän kotitöitä kuin minä!

Itse emme ole koskaan yrittäneet sekuntikello kädessä mitata kotitöihin kuluvaa aikaa, mutta todella isoilta nuo keskivertosuomalaisen lukemat kuulostavat. Laitoin esimerkiksi juuri pyykkikoneen päälle. Sen täyttämiseen ja käynnistämiseen meni noin kaksi minuuttia. Kone ilmoitti hyrskyttävänsä pyykkiä noin 1,5 tuntia. Laskevatko jotkut tämän pyykkikoneen tekemän työn omiin kotitöihinsä vai mistä noihin lukemiin päästään? Koneen tyhjentäminen vie noin 5 minuuttia. Pyykit kuivuvat itsekseen ilmankosteudesta riippuen useita tunteja. Onko tämäkin kotitöihin käytettyä aikaa? Niiden viikkaaminen kaappiin vie kymmenisen minuuttia. Lakanoiden vetäminen ja mankelointi ovat melko aikaaviepä operaatio, mutta se tapahtuu noin kerran kahdessa kuukaudessa.

Tämä osuus hoituu ihan itsekseen.

Ilmeisesti myös koirien ulkoiluttaminen ja muiden elikoiden hoito (poislukien maanviljelijöiden hyötyeläimet) ovat tilastojen valossa olevinaan kotitöitä. Toki on vaikeaa erotella koirankarvojen aiheuttamaa imurointiajan pitenemistä, mutta lemmikit ovat kuitenkin nähdäkseni harrastus, eivät pakollisia kotitöitä. Koiran aamulenkki voi tuntua tuskastuttavan pitkältä kun hauva ei suostu vääntämään torttua ja töihinkin pitäisi ehtiä, mutta onko se kotityötä? Ei ole.

 Minäkö muka aiheutan kotityötä? Minähän vaan näytän söpöltä.

Vaikeaa on myös erotella paljonko lastenvaatteet pidetävät pyykkihuoltoon käytettyä aikaa, mutta onko lapsen vaipan vaihtaminen tai läksyissä auttaminen kotityötä? Eipä ole sekään, anteeksi vaan ruuhkavuosissa rimpuilijat. Ja kyllä, been there, done that ja tuntenut laiminlyöväni sekä lapsen, kodin että duunin, mutta lastenhoito ei ole kotityötä vaan vanhemmuutta.

Itse käytän ehkä 30 minuuttia viikossa viherkasvien hoitoon. Mutta kukas piru minun käski sellaisia hankkia riesakseni? Ei kukaan, joten kyseessä ei ole kotityö vaan harrastus. 

Kuka käski hankkia orkideoja riesakseen?

Jos arkisin käytetään kotitöihin vähän vähemmän aikaa, niin viikonloppuisin pitäisi sitten pukertaa kotitöiden parissa lähes koko valveillaoloaika. Ettette nyt kuitenkin kyselyihin vastaajat hieman liioittele?

Meillä käytetään viikossa siivoamiseen enintään kaksi tuntia, yleisemmin noin tunti. Siis viikossa. Pari kertaa vuodessa siivotaan tarkemmin, mutta siitäkään ei montaa minuuttia per päivä tule kun sen jakaa tasaisesti joka päivälle. Ja otetaanpa huomioon Vege Jäärän kaltaiset ihmiset, jotka käyttävät siivoamiseen viikossa noin 0,5 minuuttia. Otanta ei nähdäkseni ole kattava jos huithapelit eivät ole mukana tilastossa.

Arkena ruoanlaittoon menee 3-30 minuuttia. 3 minuuttia on valmisruoan tai itse aikaisemmin tehdyn ruoan lämmittäminen mikrossa. Ja tätä rataa. Ei hohhoijaa, kyllä olisin todella pahasti burn outin partaalla jos minun naisena pitäisi palkkatyöpäivän päälle tempaista vielä puolen työpäivän setti kotitöitä. 
 Tässä valmistellaan lasagnea, jonka lämmittäminen vie huomenna 3 min per annos.

Kuinkas teillä? Kuulostavatko nuo keskivertosuomalaisen huikeat lukemat tutuilta? Entä onko lemmikkien ja lasten hoito mielestänne kotityötä?

perjantai 2. syyskuuta 2016

Money, money, money...

Sitten kun saatte Abban pois korvistanne, niin jutellaanpas rahasta, jota aina riittää. (On sellainen juomalaulu, joka alkaa "Lauletaanpas vedestä, jota aina riittää...") Tai ei niinkään siitä riittääkö sitä vai eikö riitä, vaan siitä, miten sitä jaetaan ja käytetään perheissä horisontaali- ja vertikaalisuunnissa. Kavereiden kanssa tulee aina toisinaan puhuttua siitä, miten he pariskuntina jakavat omat ja yhteiset rahansa, ja käytäntöjä tuntuu olevan yhtä monia kuin pariskuntiakin.

Niin ja älkää rakkaat ystävät suuttuko vaikka käytän teiltä kuulemiani juttuja tässä surutta esimerkkeinä - yritän säilyttää neutraalin sävyn, vaikka teidän tapanne hämmentävät minua aivan yhtä paljon kuin minun tapani teitä.

Koska raha ja rakkaus kulkevat käsi kädessä, kuvituksena sydämiä. Pidättäydyn kuitenkin hienotunteisesti käyttämästä kuvaa ystäväni reidessä olevasta sydämenmuotoisesta palovammasta.

1. Sun ja mun rahat
Toisissa pariskunnissa puolisot räknäävät hyvin tarkasti kumpi maksaa mitäkin. Eräässä pariskunnassa esimerkiksi mies maksaa aina ruokakaupassa ja kuukauden lopussa rouva laskee kaikki kassakuitit yhteen ja maksaa miehen tilille puolet tästä summasta. Toisessa pariskunnassa mies lainasi hoitovapaalla olevalle vaimolleen rahaa perheen yhteistä ulkomaanmatkaa varten. Meillä ei räknätä loppusummia eikä lainata toisillemme, mutta käytännössä minä maksan suurimman osan käyttötavaroista sekä lainanlyhennykset kun taas mies  laittaa palkastaan minua enemmän rahaa ns. jemmatilille, jolta maksetaan kaikki kiinteistön kustannukset kuten sähkö, vesi, jätteet, vakuutus, kiinteistövero ja isommat remontit. Mutta meillä ei todellakaan lasketa kuka maksoi mitä, rahamme ovat symbioosissa keskenään kuten me itsekin. Symbioosi - hmm, keksin juuri vahingossa täydellisen määritelmän toimivalle parisuhteelle. Olemme kuin muurahainen ja kirva. Tai merivuokko ja vuokkokala. Typpibakteeri ja herne. "Rakas herneeni, anna mun olla bakteeri sun juuressas!"



2. Toi tienaa enempi kuin mä
Kun itse olin aikoinaan äitiyslomalla ja tuloni huomattavasti normaalia pienemmät, jouduin hankkimaan uudet kengät, joihin rahani eivät todellakaan riittäneet. Jouduin kääntymään silloisen mieheni puoleen ja pyytämään:"Voitko antaa mulle rahaa, jotta saan kengät?" Huomaa, että pyysin antamaan rahaa, en lainaamaan. Symbioosi. "Tottakai" sanoi hän ja asia oli hänen osaltaan tilisiirron jälkeen sillä selvä. Mutta minua kaihertaa vieläkin, että jouduin pyytämään toiselta rahaa. En ole koskaan ollut sellaisessa suhteessa, jossa toinen tienaisi huomattavasti enemmän kuin toinen, mutta jos olisin, näkisin toimivaksi ratkaisuksi yhteisen tilin, jolle enemmän tienaava laittaa aina palkastaan rahaa, jotta vähemmän tienaavallakin olisi aina käyttörahaa ilman erillistä anomusta. Itse olen vain äitiyslomalla ollut sellaisessa tilanteessa, että tienaan vähemmän kuin mieheni. Itseäni enemmän tienaavan miehen kanssa alkaisin varmaankin kärsiä jonkinlaisesta alemmuuskompleksista. Se siitä symbioosista sittenkin vai?


3. Lasten opettaminen rahan käyttöön
Miten lapsille opetetaan rahan käyttöä sen enempää kuin annetaan seksuaalivalistusta? En tiedä. Siivousvalistuksen antamiseni meni ainakin mönkään, kuten viime viikon jutussa kerrotaan. Luulen, että lapset imuroivat suhtautumisensa rahaan ja politiikkaan vanhempien esimerkin kautta. Jos keski-ikäinen vanhempi saa vielä omilta vanhemmiltaan jotain rahallista avustusta, lapsikin oppii hyödyntämään omia vanhempiaan taloudellisesti. Jos taas vanhemmat tienaavat joka pennosensa omalla työllään, lapsikin oppii että "otsa hiessä sinun on leipäsi syömän" tai jotain muuta periluterilaista hapatusta. Meillä on annettu jälkimmäisen kaltaista esimerkkiä ja Vege Jäärä ei halua ottaa mitään ylimääräisiä rahoja vastaan keneltäkään. Toki häntä avustetaan taloudellisesti, mutta ennalta sovitulla summalla. Ylimääräistä hän ei huoli. Siivousapua kyllä...huooh.



4. Mihin rahan pitäisi riittää?
Mitkä ovat sellaisia asioita, joihin keskituloisen suomalaisen palkan pitäisi riittää? Vaikuttaa siltä, että normiksi on tullut, että palkan pitää riittää vähintään kahteen ulkomaanmatkaan vuodessa. Pitääkö todella? Ja jos autoa tarvitaan, sen pitää olla kohtalaisen iso ja hieno vaikka sillä ajeltaisiin vain kaupunkiajoa. Miksi? Minun nähdäkseni keskituloisen ihmisen rahojen pitäisi riittää siihen, ettei tarvitse jokaisella kauppareissulla etsiä tarjoustuotteita. Jos kutsuu ystäviä kylään, voi hankkia heille tarjottavat eikä tarvitse järjestää nyyttäreitä. Ja että pystyy säästämään sen verran, että jos pyykkikone hajoaa, löytyy jemmatililtä rahat uuden hankkimiseen. Jos pystyy säästämään sen verran, että pääsee toisinaan rantalomalle, se on plussaa. Ei normi.


Rahallisia ulottuvuuksia on monia muitakin, mutta en uuvuta teitä niillä sen enempää. Parisuhteen toimivuuden kannalta on olennaista, että molemmat osapuolet edustavat samanlaista ajattelumallia. Pihi ja pihi ne yhteen soppii, samoin kuin tuhlari ja tuhlari. Jälkimmäisestä yhdistelmästä tosin saattaa seurata konkurssi ja avioero...

Onko sinulla puolisosi kanssa samanlainen vai erilainen rahakatsomus?