maanantai 22. huhtikuuta 2019

Lähimatkailu kunniaan

Kirjoitin reilu vuosi sitten siitä, että säännöllisen lentomatkailun ei pitäisi olla mikään uusi normaali. Ilokseni olen huomannut, että muutkin tahot ovat alkaneet aiheesta kirjoittaa. Tosin esimerkiksi Helsingin Sanomia pidän tässä asiassa aika kaksinaismoralistisena. Välillä julkaistaan artikkeleita lentomatkailun vaarallisuudesta ilmastolle, mutta jokaisessa Lauantai-liitteessä on kuitenkin normaalit monisivuiset esittelyt milloin mistäkin matkakohteesta, jotka eivät todellakaan yleensä ole junamatkan päässä.

Itse olen viimeksi lentänyt juurikin tuolloin reilu vuosi sitten. En ole tehnyt mitään pyhää päätöstä olla koko vuosi 2019 lentämättä saatikka ikinä lentämättä, mutta vähentää on tarkoitus tähän astisesta noin kerran vuodessa tapahtuneesta/tapahtuvasta lentelystä Euroopan sisällä. En myöskään halua kieltää lentomatkailua keneltäkään kokonaan. Enkä laivamatkailua - varsinkaan itseltäni, koska pakko tunnustaa, että Jäärät ovat sangen innokkaita Tukholmassa ja Tallinnassa laivalla kävijöitä. Tallinnassa saatamme käydä ihan ilman mitään virallisempaa tarkoitusta kuten viinalastin noutaminen. Onko sosiaalisesti hyväksyttävämpää käydä Tallinassa, jos samalla roudaa sieltä kymmeniä litroja alkoholijuomia? Me saatamme käydä siellä ihan vaan syömässä ja ostamassa pari marsipaanieläintä. Hyi hyi!

 Tämä viehättävä ympäristö löytyy jostain Helsinki-Vantaan lentoasemalta.

Nyt Jäärillä on edessä melkein kahden viikon pääsiäisestä Wappuun kestävä keväinen talviloma ja kyllä ei lennetä. Eikä edes laivailla. Me menemme Tampereelle. Ja lisäksi singahtelemme ees taas täällä pääkaupunkiseudulla. Eli aitoa oikeaa lähilomailua. Henkilöautoa tulemme kyllä käyttämään sangen paljon, mutta parempi se kuin lentomatka kuitenkin.

Tässä Vanhan Jäärän hyväksihavaitut vinkit iloiseen ekologiseen lähilomailuun. Reportaasi itse lomasta tulee ehkä myöhemmin...

1) Hyödynnä ravintoloita monipuolisesti. Hotellit tarjoavat normaalisti aamiaista myös muille kuin hotellivieraille. Nuku kotona ja porhalla herättyäsi hotelliaamiaiselle. Brunsseja on yleensä tarjolla vain viikonloppuisin, niiden etsimisessä kannattaa käyttää googlea apuna. Niitä on jos ja vaikka minkälaisia. Arkisin kannattaa perehtyä ennakkoluulottomasti erilaisten peruslounasravintoloiden tarjontaan. Niistä voi löytyä helmiä. Itse kun olen perjantait vapaalla, käyn normaalisti aina syömässä läheisen turkkilaisen ravintolan lounaspöydän herkullisen ihan suomalaistyyppisen lohikeiton. Ja jonain iltana voi tietenkin panostaa oikein kunnolliseen kolmen ruokalajin gourmet-ateriaan jossain.

 Voi sitä tietysti aina kotonakin grillata - sateessa, joka alkaa takuuvarmasti kun grillin laittaa päälle.

2) Museokortti, museokortti ja museokortti. Meillä on kohta vuoden ollut museokortit ja tulemme ehdottomasti uusimaan ne. Museokortti on niiiiiin hyvä juttu. Museokortilla ilmaiseksi avautuvia museoita on todella runsaasti pitkin ja poikin Suomea ja museovisiitti tekee piipahtamisen missä tahansa paljon mielenkiintoisemmaksi. Lisäksi poistuu tuska siitä, että pitäisi nyt väkisin jaksaa katsella tämän surkean taiteilijan ahdistavia teoksia kun tästä on kerran maksettu. Ei pidä. Kun ei ole sisäänpääsystä mitään maksanut, voi surutta marssia vaikka saman tien ulos jos näyttely ei miellytä.

 Ratikkamuseo on muutenkin ilmainen

3) Leiki turistia. Jos olet kaupungissa, jossa on tarjolla kiertoajeluita tai kiertokävelyitä, kokeile niitä. Jos ei, kaupungin nettisivut antavat kyllä matkailuneuvontaa. Katso mitä siellä vinkataan tekemään ja näkemään ja tee perässä. Leiki turistia omilla kotikulmillasi. Etenkin Helsingissä kävellessäsi: katsele ylöspäin. Tulet hämmästymään arkkitehtuurista.

 Ylöspäin kannattaa katsella muutakin kuin taloja.

4) Panosta hotelliin. Viikon matkalla on normaali-ihmisen harvoin varaa yöpyä neljän tai viiden tähden hotellissa. Suomessa hotellit ovat kieltämättä törkeän kalliita, mutta ei-sesonkiaikaan voi löytää hyviä hintoja hienoistakin hotelleista. Yövy yksi yö luksustunnelmissa. Me olemme ensi viikolla menossa  yhdeksi yöksi hotelli Tammerin presidenttisviittin. Alle 200 euroa jäi hinnaksi. Kallis on kyllä, mutta uskon, että minulle jää siitä parempi mieli kuin siitä, että olisin lentänyt viikoksi Kanarialle. Jossa en muuten ole koskaan käynyt, repikää siitä huumoria!

Tämäkin on viehättävä (ja kallis) hotelli hienoissa maisemissa.

Kesän tullen tällainen kotiterdellä lomailukin on ihan juhlaa. Kesää odotellessa - jahka tämä talviloma ensin hoidellaan.