Aivot päälle ja ompelemaan

Oletteko kuulleet sellaisesta kieltämättä älyttömältä vaikuttavasta menetelmästä, jossa hymyillään vaikkei hymyilytä? Suupielien  väkinäinen ylöspäinkääntäminen saa kuulemma aivot luulemaan, että tässä ollaankin hyvällä tuulella ja niin sitten lopulta ollaankin.

En ole tuota kokeillut - enkä aiokaan, mutta vahingossa löysin ihan oman menetelmän saada aivot päälle. Jos olen kovin väsynyt ja masentunut, en jaksa lukea enkä tehdä käsitöitä, nämä harrastukset vaativat aivan liian paljon keskittymistä. Lähes koko kevät ja alkukesä onkin mennyt vain telkkaria tuijottaessa. Mutta sitten jostain tuli mieleeni tarkistaa, onko Justin Cronin saanut valmiiksi viimeisen osan The Passage -trilogiaansa. Itse kirjasarjalla ei ole suomenkielistä nimeä, mutta ensimmäiset kaksi osaa on kyllä käännetty suomeksi, niiden nimet ovat Ensimmäinen siirtokunta ja Linnake. Suosittelen todella lämpimästi, jos tykkäät dystopia-scifistä kirjoitettuna Stephen Kingin henkeen. No, kolmas osa siis oli juuri ilmestynyt englanniksi ja koska suomennosta saa kuitenkin odottaa aivan sairaan pitkään, laitoin itseni kirjaston varausjonoon sijalle 15. Ja sitten piti tietenkin tarttua ensimmäiseen osaan ja aloittaa lukeminen alusta, jottei olisi aivan pihalla kun saa kolmannen osan käsiinsä. Sittemmin lukemisen edistyessä vauhdikkaasti hermostuin kirjaston jonoon ja tilasin kirjan netistä. Sitten kun saan sen luettua, aion yrittää lahjoittaa sen kirjastolle. Saapa nähdä miten se onnistuu, veikkaan, ettei heillä ole prosessia tähän oletettavasti harvinaiseen tapahtumaan.

Olen siis pitkästä aikaa lukenut ja tapahtui se ihme, että lukeminen aktivoi aivoni siihen tilaan, että tartuin yks kaks yllättäen myös käsitöihin. Olin pitkään ajatellut, että terassituoleihin pitäisi ostaa uudet istuintyynyt, koska vanhat ovat haalistuneet auringossa aivan kirjaviksi ja olivat alunperinkin aivan väärän värisiä. En ymmärrä miksi olen sen väriset tyynyt alun perin ostanutkaan, veikkaan siksi, että ne olivat hyvin halvat. Mutta pitkä ostamisen hautominen päättyi aivomyrskyyn: Miksi ihmeessä ostaa kokonaan uudet, kun vanhoihin voi ommella uudet päälliset? Ja niin Mrs Farkku-Tyyny ryhtyi taas kaivelemaan farkkuarkistojaan. Tällaisia tyynyjä sitten syntyi, kiitokset kuuluvat Justin Croninille:

Maanantaina kirkastui ja pääsin asentamaan tyynyt todelliseen käyttöympäristöönsä:

Sointuvat terassin mattoon ja nojatuolien pehmusteisiin eikö vaan?

Tällaisia tyynyt olivat alun perin. Meillä oli entisen asunnon olkkarin seinän alaosa suunnillen tätä väriä, mutta mitä ihmettä se auttaa soinnuttaa pihatyynyjen väriä sisäseinän väriin...hooh...

Sitten vielä "kultainen talja", joka on kyllä paljon vanhemman aivomyrskyn perua, mutta jota en ole muistanut esitellä. Muistattekos kun hankin kuparista spray-maalia ja sanoin, että tekee aivan sairaasti mieli suhautella kaikki mahdollinen kupariseksi? Olen onneksi onnistunut enimmäkseen hillitsemään itseni, joten hanat, vessanpytyt ja pikkulusikat ovat edelleen entisen värisiä. Pihalta löytyi kuitenkin sopiva uhri, mitälie-muovia oleva koristebambi, joka oli auringossa pahasti haalistunut ja kaikenlaista kökköä pintaansa imenyt. Bambi sai ensin kylvyn keittiön lavuaarissa ja sitten kuparia pintaan.

 
Lopputulos on niiiiiin kitschiä niin kitschiä että naurattaa!

Vanhat farkut ja kuparispray ovat tuunausmateriaaleja parhaasta päästä!

Lopuksi toivotetaan blogin kaikille lukijoille riemullista juhannusjuhlaa! 

Ikkunanpesuvertailu

Enpä voisi kutsua itseäni Vanhaksi Jääräksi, jos olisin ensimmäisten joukossa ostamassa uusia hilavitkuttimia ja kokeilemassa uusia menetelmiä ja kikkakolmosia milloin mihinkin asiaan.

Ikkunanpesun suhteen olen kuitenkin aina ollut jollain lailla uudistusmielinen, sillä mielestäni perinteinen menetelmä, jossa vesi pyyhitään ikkunasta kuivauslastalla, jota laapaksi meillä  kutsutaan, on ihan sieltä paikasta minne päivä ei paista. Siksipä meillä on käytetty ikkunanpesusuihketta ja talouspaperia välttääksemme likavesilätäköitä lattialla. Muistaakseni viime vuonna nuoremman kummipoikani äiti alkoi hehkuttaa Kärcherin ikkunapesuria tai tarkemmin sanoen ikkunakuivainta. Sen verran Jäärä tässä kuitenkin ollaan, että meni vuosi ennen kuin rohkaistuin lainaamaan kyseistä laitetta. Kolmen ikkunan testipesun jälkeen totesimme Mr Vanhan Jäärän kanssa kuin Jorma Uotinen tanssituomarina: Ei huono. Ostimme siis oman.

Koska meillä on nyt kokemusta kahdesta eri ikkunanpesumenetelmästä, aion suorittaa näiden vertailun ekologisessa ja rahallisessa mielessä.

Lähtöparametrit:

• Ikkunat pestään kerran vuodessa. Jotkut ihmiset väittävät pesevänsä ne kaksi kertaa vuodessa, mutta uskoakseni 85% heistä valehtelee. 5% ihmisistä on kokenut niin traumatisoivan lapsuuden, että he pesevät ikkunat useita kertoja vuodessa. Sinkkumiehet eivät pese ikkunoita koskaan, heidän äitinsä käyvät pesemässä poikansa ikkunat noin kerran viidessä vuodessa. Joten keskimäärin voidaan hyvin olettaa, että ikkunat pestään kerran vuodessa.
• Tarkasteluajanjakso on 10 vuotta.
• Pestäviä ikkunoita on keskikokoisen perheasunnon verran. Ei yksiö eikä kartano vaan suurinpiirteinen sellainen tönö kuin meillä.

Menetelmä 1: Suihke ja talouspaperi

Yhdellä pesukerralla kuluu 2 rullaa talouspaperia ja 1 dl suihketta. Talouspaperirullan oletushinta on 50 senttiä ja 500 ml pesuainepullon 4 euroa. Yhden pesukerran hinta on siis 1,80 e ja kymmenessä vuodessa kustannukset nykyrahassa 18 e.

Menetelmä 2: Perinteinen pesu ja kuivaus Kärcherillä

Yhdellä pesukerralla kuluu tiskiainetta niin mitättömän vähän, ettei sitä lasketa. Ämpäriä ja mikrokuituliinaa katsotaan käytettävän muuhunkin, joten niille ei tarvitse laskea hintaa. Kärcherin kuivain maksoi 59 euroa. Kymmenen vuoden aikana yhden pesukerran hinnaksi tulee siis 5,90 euroa.

Mutta: kestääkö Kärcher 10 vuotta? Muoviosat haurastuvat vanhuuttaan ja moottori laukeaa? Uuden kumin joutuu todennäköisesti kuitenkin ostamaan laappaosaan, sen hinta ei ole tiedossa. Eli menetelmä 2 on rahallisesti selkeä häviäjä.

Entäpä kumpi on ekologisempi menetelmä? En osaa yhtään sanoa kumman valmistamiseen menee enemmän energiaa ja vettä ja kumpi tuottaa enemmän hiilidioksidia: Kärcherin vai 20 talouspaperirullan ja pesuaineputelin. Veikkaisin, että Kärcherin valmistaminen rasittaa luontoa pahemmin, varsinkin kun samassa paketissa tuli mukana myös turhake: ikkunanpesin. Pieni puteli, johon oli tarkoitus kiinnittää jonkinlainen pikkuruinen pesinosa ja ladata puteli pesuaineella. Aivan älyvapaa härpäke, jonka nakkasin suoraan roskikseen, kuten muutkin tuntemani Kärcherin omistajat ovat tehneet. Tämäkin vielä huomioiden, Kärcher taitaa ottaa raskaasti takkiinsa ekologisella osastolla. Etenkin jos se laukeaa alle kymmenessä vuodessa, jota nykyelektroniikkaa käyttäneenä pidän melko todennäköisenä. Talouspaperia käyttäessä ei tarvitse tällaisia asioita miettiä.

Vaan kumpi on parempi menetelmä? No, miksipä luulette, että ostimme sen Kärcherin. Kyllä se on hyvä eikä jää raitoja ikkunoihin. Yllättävää, mutta totta. Ekologiset näkökohdat huomioiden en kuitenkaan suosittele sen ostamista vaikka itse siihen hurahdinkin. Ei auta kuin toivoa Kärcherille pitkää ikää. En todellakaan ala pestä ikkunoita useammin saadakseni hintaa per pesukerta laskettua!

Ikkunoiden pesu voi muuten olla jännittävää, suorastaan pelottavaa. Mitä teette, jos tuuletusikkunan takaa löytyy tällainen:

Ehkäpä suljette ikkunan ja alatte odottaa pakkasia. Näin ainakin meillä toimittiin. Tosin tämä tapahtui jo viime vuonna, pesä on nyt onnellisesti poistettu.

Morsiamen äiti ottaa nyt kahvia

Viime lauantaina monet lapset ja nuoret päättivät jonkin koulun tai luokan. Blogia seuranneilla ei ole ehkä jäänyt huomaamatta, että Vege Jäärän ylioppilasjuhlat olivat kovasti suunnitteilla. Vege Jäärä painoi valkolakin päähänsä ja juhlat on onnistuneesti juhlittu, ketä kiinnostaa enää? No, vaikkei teitä kiinnostaisi pätkän vertaa, niin tässä teille kuitenkin pieni yo-juhlakatsaus kun Vege Jääräkin ystävällisesti lupasi, että hänestä saa julkaista kuvia.

Lakitustilaisuuden ohjelma oli sangen musiikkipainotteinen ja hienoiset kauhunväreet kulkivat lävitseni, kun huomasin, että ensimmäisenä ohjelmanumerona oli muutaman oppilaan (ja musiikinopettajan) tulkinta Queenin kappaleesta Who wants to live forever. Queenin musiikin laulamisesta ei Freddie Mercuryn jälkeen ole suoriutunut kunnialla kuin yksi ihminen ja hän - Adam Lambert - esiintyikin Queenin kanssa Kaisaniemen puistossa lakkiaisjuhlaa edeltävänä iltana. Kuinka ollakaan, seuraavana päivänä löytyi toinen kunniakkaasti Freddie Mercuryn saappaat täyttävä ihminen ja hän esiintyi Pohjois-Tapiolan lukion päättäjäisjuhlassa. En mainitse neitokaisen nimeä, koska en tiedä toivooko hän laulutaitoaan mainostettavan internetissä, mutta oli kyllä käsittämätön suoritus.

Käsittämätön suoritus itseltäni oli, että suoriuduin Suvivirrestä ja Gaudeamus igiturista äänen värisemättä ja kyynelenkään vuotamatta. Minusta on taitanut vanhemmiten tulla kovis. Huomaa kylmänviileä olemukseni aurinkolasien takana.

Koululta säntäsimme Mr Vanhan Jäärän kanssa pakkaamaan kakkuja ym autoomme ja porhaltamaan kohti Vege Jäärän isän residenssiä, jossa juhlat pidettiin. Kakut kyydissä ajoimme noin viisi minuuttia, sitten minä hihkaisin:"Lahja unohtui!", Mr Vanha Jäärä tempaisi u-käännöksen ja niin päin pois. Meillä oli oikein lista kaikesta mitä piti ottaa mukaan, mutta päiväsankarin lahja tai kortti eivät olleet listalle päätyneet.

Kun juhlissa on pöytä katettu ja emäntä tai isäntä huhuilee, että käykääpä ottamaan, kumpi on mielestänne oikea toimintatapa:
a) suunnistat oitis reippaasti kohti pitopöytää tarkkaillen sen verran kanssaihmisiä, ettet vahingossa taklaa Hilma-tätiä tai juutu ladonovimaisen Ville-serkun kanssa oviaukkoon
b) olet kuin et olisi kuullut koko kutsua ja kyräilet silmäkulmastasi muita ihmisiä ja kyttäät, että suurin osa porukasta lähtisi pöytää kohti ennen sinua, jottei kukaan vaan luule sinua ahneeksi tai porukan vanhimmaksi. Odotat, että emäntä esittää kutsun vähintään kolme kertaa ja hänen ääneensä on hiipinyt pieni vitutus, ennen kuin suvaitset suunnistaa kohti pitopöytää

Minusta toimintapa a) osoittaa enemmän kohteliaisuutta juhlan järjestäjiä kohtaan. Joten kun mummut ja mummit alkoivat kyräillä toisiaan, minä ponnahdin pystyyn kuin vieteriukko ja ilmoitin reippaasti:"Morsiamen äiti lähtee nyt ainakin ottamaan sapuskaa!" Jopas oli tunnelmaa keventävä freudilainen lipsahdus parhaasta päästä. "Morsiamen" äiti hihitteli lautastaan lastatessaan ylioppilaan parhaalle ystävälle että "Sä oot sitten vissiin kaaso!" Sulhasta ei näkynyt. Morsian - eiku ylioppilas - leikkaa tässä kakkua ihan itsekseen.

Tämän kummempia kohokohtia juhlissa ei ollut. Normikekkerit siis. Ylioppilas ja juhlaväki olivat tyytyväisiä.

Jääräpariskunnan värkkäämät lohileivät saivat perinteiseen tapaan runsaasti kehuja, joten ruokablogataanpa hetki ja jaetaanpa teillekin helppous-herkullisuus-suhteeltaan loistavan suolaisen juhlaherkun ohje. Maistuvat myös joustaville vegaaneille kuten Vege Jäärälle.

200g maustamatonta Valio Viola-tuorejuustoa
120 g smetanaa
150g kylmäsavulohta
kuivattua tilliä
sitruunamehua
ruisleipää, esim Real

Sekoita tuorejuusto ja smetana. Turauta sekaan hiukan sitruunamehua ja runsaasti tilliä. Silppua kala sekaan, tämä onnistuu parhaiten saksilla (ja on helppo nakittaa miehen tehtäväksi). Sekoita ja plätki pienten ruisleipien päälle. Neljään osaan leikattu Real-leipä toimii testatusti hyvin.

Näin meillä.

The Human Haketin ja muita puuhia

Tässä kun on sairaslomalla pyöriskellyt pitkin ja poikin pihalla, niin täytyy todeta, että silmä vähän kerkesi tympääntyä erinäisiin kohtiin ja piti aloittaa korjaavat toimenpiteet. Kaikella kunnioituksella mielenterveyskuntoutujia kohtaan, mutta osa puuhistani tuntuu olevan kuin tempaistu jostain mielenterveyskuntoutujien työpajasta. Tai ehkä minulla on täysin väärä käsitys sellaisista. Todennäköisesti mielenterveysongelmaisille ei tarjota enää minkäänlaista kuntoututtavaa toimintaa. Niin tai näin, penkistä

tuli haketta

ja keittiöpuutarha.

Penkin jalat olivat liian lahot klapeiksi, joten yhden päivän olin The Human Haketin ja silppusin ne paljain käsin hakkeeksi. Tai oli minulla hanskat kädessä. Hanskoistakin tuli silppua ja päätyivät roskikseen. Onneksi ei käsistä.

Kesäkukkiakin saatiin hankittua. Säälittävältähän tämä vielä näyttää, mutta hopealehti kyllä pian kasvaa ja täyttää laastisaavin.

Kannabikseksi epäilemäni kasvi voi hyvin vaikka sen lehtiä on joku huumehörhö jyrsijä puputtanut. Ei tosin aivan kilpaile alppiruusun kanssa komeudessa. Ja taitaa se olla hevoskastanja kuitenkin. Meillä kasvaa myös paljon tammen taimia - pihamme on ilmeisesti dementoituneen oravan jemmapaikka.

Terassille unohtunut ukkelikin on vaihtanut asentoa.

Nyt on edessä enää pahin: Vege Jäärän ylppärijuhlien valmistelevat toimenpiteet. Olen hyvin onnellinen, että juhlia ei pidetä meillä. Ei ole siivousenergia mitenkään huipussaan. Mutta eiköhän tämä tästä suju, tarvitsee vain vääntää pari kakkua. Ylioppilas-pikkuleipiä tuli tehtyä koe-erä jo muutama viikko sitten. Näyttävät kyklooppikuoriaisilta. Niitä pitäisi myös vääntää kasapäin lisää, koe-erä on tietenkin syöty ja hyväksi havaittu.

Tärkein on joka tapauksessa jo hommattu:

Kippis! Saa onnitella ylioppilaan äitiä!