torstai 2. kesäkuuta 2016

The Human Haketin ja muita puuhia

Tässä kun on sairaslomalla pyöriskellyt pitkin ja poikin pihalla, niin täytyy todeta, että silmä vähän kerkesi tympääntyä erinäisiin kohtiin ja piti aloittaa korjaavat toimenpiteet. Kaikella kunnioituksella mielenterveyskuntoutujia kohtaan, mutta osa puuhistani tuntuu olevan kuin tempaistu jostain mielenterveyskuntoutujien työpajasta. Tai ehkä minulla on täysin väärä käsitys sellaisista. Todennäköisesti mielenterveysongelmaisille ei tarjota enää minkäänlaista kuntoututtavaa toimintaa. Niin tai näin, penkistä


tuli haketta

ja keittiöpuutarha.

Penkin jalat olivat liian lahot klapeiksi, joten yhden päivän olin The Human Haketin ja silppusin ne paljain käsin hakkeeksi. Tai oli minulla hanskat kädessä. Hanskoistakin tuli silppua ja päätyivät roskikseen. Onneksi ei käsistä.

Kesäkukkiakin saatiin hankittua. Säälittävältähän tämä vielä näyttää, mutta hopealehti kyllä pian kasvaa ja täyttää laastisaavin.


Kannabikseksi epäilemäni kasvi voi hyvin vaikka sen lehtiä on joku huumehörhö jyrsijä puputtanut. Ei tosin aivan kilpaile alppiruusun kanssa komeudessa. Ja taitaa se olla hevoskastanja kuitenkin. Meillä kasvaa myös paljon tammen taimia - pihamme on ilmeisesti dementoituneen oravan jemmapaikka.


Terassille unohtunut ukkelikin on vaihtanut asentoa.


Nyt on edessä enää pahin: Vege Jäärän ylppärijuhlien valmistelevat toimenpiteet. Olen hyvin onnellinen, että juhlia ei pidetä meillä. Ei ole siivousenergia mitenkään huipussaan. Mutta eiköhän tämä tästä suju, tarvitsee vain vääntää pari kakkua. Ylioppilas-pikkuleipiä tuli tehtyä koe-erä jo muutama viikko sitten. Näyttävät kyklooppikuoriaisilta. Niitä pitäisi myös vääntää kasapäin lisää, koe-erä on tietenkin syöty ja hyväksi havaittu.


Tärkein on joka tapauksessa jo hommattu:


Kippis! Saa onnitella ylioppilaan äitiä!

8 kommenttia:

  1. Onnea ylioppilaan äidille, niin ja itse ylioppilaalle, mukavia juhlia! :)

    VastaaPoista
  2. Suu hymyssä lueskelen sun blogia ;)) hauskasti kirjottelet !

    VastaaPoista
  3. No kyllä onnittelen oikein superrunsain mitoin!! Kunpa itsekin saisin joskus ylioppilaan äitinä patsastella kuohuvaa kaatamassa ja pikkuleipiä tuputtamassa :). Ihanaa päivää teille ja kauniita muistontäyteisiä hetkiä. Aurinkokin paistaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juhlat menivät mukavasti ja onneksi helle oli jo ohi, niin kukaan ei saanut lämpöhalvaustakaan.

      Poista
  4. Onnittelut äidille ja tietysti isäjäärälle ja jäätäylioppilaalle! Kiva kuulla että juhlat meni hyvin. Ja pihakin on kunnossa :)

    VastaaPoista