perjantai 27. toukokuuta 2016

Sleepless in Espoo

Nyt olisi taas mahtavasti aikaa kirjoitella juttuja blogiin, lääkäri nimittäin määräsi meikäläisen keskiviikkona ottamaan parin viikon aikalisän jotta saisin taas nukkumisvaihteen jollain lailla päälle. Nukkumatti ei ole ollut ystäväni viime aikoina. Mutta Nukkumatin poissaolosta johtuen ei myöskään ole inspiraatiota kirjoitella juttuja. Jos olisi aikaa tuhlata rahaa, ei ole rahaa. Ja jos olisi aikaa kirjoitella juttuja, ei ole juttuja. Näin se menee.

Koitanpa nyt hereillä pysyäkseni ruotia joitakin tavallisimpia ohjeita, joita unettomuutta kokemattomat ihmiset latovat eteen kun väsynyt avaa suunsa ja möläyttää nukkuneensa huonosti jo pidemmän aikaa. Koska kuvat joko nukkuvista tai sängyssä pyörivistä ihmisistä olisivat aika tylsiä, laitan tähän vaihteeksi Silmä ei totu -kuvia meidän pihaltamme.



Kattava kokoelma näitä naiiveja unenhuoltovinkkejä löytyy esim Työterveyslaitoksen sivuilta. Jos olet ns. amatööriuneton, saatat vaikkapa hyötyä joistakin niistä. Tässä niistä Vanhan Jäärän mielestä itsestään selvimpiä tai sitten hankalimpia toteuttaa.

Sänky on vain nukkumista tai seksiä varten
Tämä oli itse asiassa hyödyllinen vinkki vauvanhoidossa. Vauvalle sänky on vain nukkumista varten tietenkin. Vauvan sängyn yläpuolelle ei pidä ripustaa mitään mobilea vauvaa viihdyttämään - vauvan on tarkoitus nukkua sängyssä eikä viihtyä siellä. Kun vauva aamulla herää, tempaise vauva heti pois sängystä ja laita vauva illalla sänkyyn vasta kun vauva on selvästi uninen. Toimi aivan mahtavasti pikkuruisen Vege Jäärän (joka silloin vielä käytti sekä äitinsä että korvikeotuksen maitoa) kohdalla.



Jos uni ei tule 20 minuutissa, nouse ylös, tee jotain muuta ja yritä uudestaan. Toista kunnes uni tulee.
Tämä on ehkä kaikkein älyttömin vinkki niille, joiden aivot eivät sammu saman tien kun pää koskettaa tyynyä. Miten voi edes yrittää nukahtaa, jos samaan aikaan pitää tarkkailla onko 20 minuuttia jo mennyt? Ja 20 minuuttia ei riitä mihinkään kun nukahtamisesta on kyse. Tätä ohjetta noudattamalla saisin vältettyä nukkumisen sujuvasti aivan kokonaan ja pompittua koko yön sänkyyn ja pois.


Makuuhuoneen tulee olla pimeä, viileä ja hiljainen.
Pimeä: Suomessa on vuodessa ehkä noin kaksi yötä, jolloin auringon nousu- ja laskuajat ovat optimaaliset ja voisi nukkua ilman verhoja. Mää ihmettelen vallan kauhiast niitä sisustuslehdissä, -blogeissa ja -ohjelmissa näkyviä makuuhuoneita, joissa on koko seinän kokoinen ikkuna tai kattoikkuna, jota on mahdoton peittää verhoilla. Vanhalla Jäärällä on tietenkin pimentävä rullaverho.

Viileä: Viileä on hyvä, mutta sitä EI toteuteta talvella niin, että jätetään makuuhuoneen ikkuna auki ja ikkunan alla oleva patteri huutamaan punaisena. Se toteutetaan sulkemalla se patteri ja pitämällä makuuhuoneen ovea kiinni, jotta muistakaan asunnon tiloista ei pääse huoneeseen lämmintä. Kesähelteellä tuuletetaan öisin. Päivisin ikkunoiden auki pitäminen lämmittää asuntoa. Luulisi, että nämä asiat olisivat aivan selviä kenelle tahansa, mutta kun kävelee asuinalueella ja katselee ikkunoita kesällä tai talvella, niin kappas, eivät ole.

Hiljainen: Helpommin sanottu kuin toteutettu melkein missä tahansa. Erityisen haastava kerrostalossa. Meluisassa paikassa asuva joutuu helposti korvatulppakierteeseen, joka on riippuvuus, josta ei puhuta tarpeeksi.

Ratkaisu pimeyteen, viileyteen ja hiljaisuuteen on japanilaisen kapselihotellin kaltainen nukkumatila. Miksei asuntoihin rakenneta sellaisia? Pieni tila on helppo äänieristää, sen lämpötilaa on helpompi säätää ja sen saa taatusti pimeäksi. Lisäksi siellä ei voi tehdä muuta kuin nukkua tai harrastaa seksiä lähetyssaarnaaja-asennossa. Miksi makuuhuoneisiin edes tehdään ikkunoita - niistähän on nukkumisen kannalta vain haittaa koska ne päästävät sekä valoa että ääntä lävitseen nukkujan kiusaksi?

Syö illalla kevyesti mutta riittävästi. Juo vain vähän.
Oikea syöminen ja juominen ne vasta vaikea taiteenlaji ovatkin nukkumisen kannalta. Jo päivällä pitää ymmärtää välttää mahdollisesti närästystä aiheuttavia ruokia. Mitä ne kunakin päivänä ovat, riippuu ilmeisesti kuun vaiheesta. Juomisen lisäksi pitää välttää diureetteja kuten ananasta ja mansikoita. Kyseiset herkut pitävät ainakin Vanhan Jäärän sängyn ja vessan välisessä liikkeessä koko yön.

Pidä illalla huolihetki, jotta huolet eivät tule häiritsemään nukkumistasi.
Kyllä jämpti on niin, etteivät huolet huolihetkellä lopu. Niitä kyllä riittää koko yöksi. Tai sitten jotain muuta mietittävää. Aivot kyllä keksivät puuhaa kun pitäisi nukahtaa.

Tuossapa noita. Hyvää yötä ja huomenta. Ehdit myöhemmin nukkua. (Don Huonot: Hyvää yötä ja huomenta)

6 kommenttia:

  1. Kyllä on närästäviä ohjeita joo. Jonkun kirosanankin voisin laittaa perään, sen verta on kokemusta, joka oikeuttaa arvosteluun… Suurin huutonauru tulee ehkä ”huolihetken” kohdalla. Ettäkö siitä vaan hetkessä huolet sileäksi, itsestä kiinni vain. Haha.

    Saakeli. Parempia aseita ja jaksamista sulle! Nukkumatti sais luvan opetella käyttäytymään, sellaset terveiset sille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, noi ohjeet on pääosin valvomisen ja murehtimisen amatöörejä varten ;-) Kertoisin terkut Nukkumatille jos saisin sen kiinni...

      Poista
  2. Voihan yhden kerran! Onpa harmillista. Ikävä vaiva tuo unettomuus. Kun oikein yrittää nukahtaa, niin silloin ei varmana. Toivottavasti nukkumatti tulee teille pian kylään. Pikkuapulaisen sanoin: "Hyvää yötä ja lamppu!" Nii-in, ei mekään tiedetän mitä tuo "ja lamppu" siinä lopussa meinaa. On sanonut noin jo pari vuotta iltaisin.
    Mutta asiaan siis: tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Hyvää yötä ja lamppu!" Okei, tämä selvä. Lapset on hauskoja :-) Pitää ehkä kokeilla sitä itseen, ties jos ois vaikka toimiva mantra!

      Poista
  3. No voi! Täällä kärsitään unettomuudesta yleensä silloin, kun on huolia, joten eiköhän se liene kaikkein tärkeintä, että yrittää poistattaa huolen aiheet. Joo, helpommin sanottu kuin tehty, jos varsinkin on jokin kestohuoli päällä. Mutta jos on hoitamattomia asioita (joista saan unettomuutta) niin niihin tepsii se, että tekee listan illalla ettei tarvitse koko yötä ns. muistaa, mitä pitäisi huomenna tehdä. No, meillä kaikilla on kyllä varmaan niin erilaiset unettomuuden aiheuttajat. Ainiin, ja yli kaksi lasia viiniä aiheuttaa itselläni myös heikon unenlaadun, joten olen todennut senkin, että on varsin huono idea yrittää hukuttaa huoliaan lasiin ;). Pikaisesti parempia unia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ihan sama "ongelma" alkoholin kanssa: Jos otat, et nuku. Toisaalta tuo on hyvä juttu, estää melko tehokkaasti oikean alkoholiongelman kehittymisen :-)

      Poista