Talviloma korona-aikaan

Pitäisi ilmeisesti kiittää tien toisella puolella asuvia idioottinaapureita eli Big Jimin porukkaa koska inspiroivat meidät aktivoitumaan talvilomalla. Big Jim on saanut nimensä itseään muistuttavalta Under the Dome -sarjan hahmolta, oikeaa nimeä emme tiedä, koska ainoan kerran kun olemme yrittäneet puhua hänen kanssaan, hän on uhannut hakea aseen. Tällä Big Jimin vetämällä vaihtuvajäsenisellä kommuunilla on tapana harrastaa öistä autoilua ja etenkin auton ovien paukuttelua parinkymmenen metrin päässä makuuhuoneistamme. Tällainen herkkäuninen ihminen ei oikein tykkää sellaisesta. Mutta minkäs teet - kommunikaatioyritykset eivät ensikontaktin jälkeen innosta ja poliisiakaan ei oikein voi soittaa, sillä eihän se nyt laitonta ole autolla ajella yöllä ees taas ja paiskoa ovia ja takakonttia tarmokkaasti monen monta kertaa. Päätimme siis lopulta panostaa äänieristykseen kun muitakaan vaihtoehtoja ei ole poismuuttamisen lisäksi (avustettu poisnukkuminen varmaan onnistuisi jos alkaisimme haastaa riitaa Big Jimin kanssa).

Lähtötilanne oli tavallinen makuuhuone (ennen-kuvia löytyy täältä), jossa on yhdellä seinällä ikkuna. Tämän ikkunan takana melskaa Big Jimin poppoo öisin, joten sen ja itseni väliin täytyi saada lisää massaa. Se järjestyi rakentamalla ikkunaseinän suuntainen väliseinä. Jotta huoneen peräosaan ei tarvitsisi kulkea ikkunan kautta, seinään tehtiin myös oviaukko, johon laitettiin ääntä eristävä ovi. Lopputuloksena syntyi pikkuruinen makuukammari, johon mahtuu juuri ja juuri 120 cm leveä sänky ja hiukan isompi ja yllättävänkin tilavan oloinen työhuone, johon mahtuu samaan aikaan IT-työpiste ja ompelupiste. Molempia hommia ei tosin mahdu tekemään yhtä aikaa, IT-työläistä saattaisi ompelukoneen jyrinä aika lailla ärsyttää muutenkin.

Itse seinän rakentaminen oli suhteellisen helppo ja nopea homma - ihme kyllä. Koolaukset vaan kiinni lattiaan, seiniin ja kattoon ja sitten kipsilevyä puolin ja toisin, villaa väliin. Kaikkiin rakoihin AkustoSeal-massaa. Vanha parketti jäi paikalleen ja väliseinän alle. Tästä eteenpäin oli sitten säätöä ja vääntöä jos jonkinlaista ja homma alkoi eskaloitua. Maalata me osaamme, mutta nyt piti tietenkin kokeilla osaammeko tapetoida. Ikäänkuin tässä koronaeristyksessä ei olisi parisuhteen happotestiä tarpeeksi. Katsoin Bauhausin nettisivuilta tapetit etukäteen, molempia valitsemiani malleja piti olla saatavilla. Mutta eipä sitten tietenkään ollutkaan, joten jouduinkin tekemään valinnat lennossa rautakaupassa. Tämä oli itse asiassa aika hyvä tapetinvalintamenetelmä. Tapettejahan on miljoonia erilaisia sekä netissä että rautakauppojen tapettikirjoissa. Mutta jos päättää, että tapetin on löydyttävä niistä rullista, joita rautakaupassa X sattuu sillä hetkellä löytymään, on valikoima huomattavasti suppeampi ja elämä niin ollen helpompaa. Makuuhuoneen puolelle tuli kullalla sävytettyä tapettia ja työhuoneen puolelle hopeansävyistä. Molemmat insinööripariskunnalle sopivia geometrisiä malleja. Alunperin kaavailemani oksakuvio olisi ollut aivan liian hempeä.

Onneksi aloitimme tapetoimisen makuuhuoneen puolelta tapetista, joka osoittautui huomattavasti helpommin asennettavaksi. Jos olisimme aloittaneet vaikeammasta tapetista, olisimme ensimmäisen vuodan silpuksi repimisen jälkeen todennäköisesti marssineet takaisin rautakauppaan vaihtamaan avaamattomat rullat maaliin. Tapetoinnissa tarvitaan lehmän hermojen lisäksi muuten parvekelaatikko. Onneksi sellainen sattui löytymään. Lopputulos ei ole ehkä täydellinen, mutta olemme kyllä paljon huonomminkin asennettuja tapetteja nähneet. Emme kerro missä. Nämä tapetit asennettiin levittämällä liisteri seinään ja läväyttämällä kuiva tapetti sitten siihen päälle. Luulen, että se on helpompaa kuin perinteinen tapettivuotien etukäteen liisteröiminen. En tahdo koskaan asentaa venyvää paperitapettia, tällaisessa kuitutapetissakin oli aika lailla hommaa. Etenkin työhuoneen tapetissa, joka ei missään tapauksessa tahtonut tulla asennetuksi.

Makuuhuoneeseen rakennettiin 120 cm leveä sängynrunko kääntämällä entisen 160 cm leveän sängynrungon pitkät sivut ylösalaisin  ja kaventamalla sälepohjaa 40 cm. Uusi patja piti tietenkin tilata. Vanhat tempur-patjat olivatkin yli 15 v vanhoja, mutta kylläkin ihan siistejä ja hyväkuntoisia. Emme kuitenkaan kehdanneet tarjota niin vanhoja patjoja kenellekään edes ilmaiseksi, joten kaatopaikallehan ne sitten vietiin. En tiedä miksi valtion kodinhoitoviranomaiset käskevät vaihtaa patjoja kauhean usein - ehkä heillä on patjafirmojen osakkeita. Tulipa nyt kuitenkin vaihdettua, olisi ollut melko hankalaa sahata 21 cm paksua tempur-patjaa kapeammaksi...

Makuuhuoneen puolelle tuli väsättyä ylijäämätapetista vielä rasia ja tuikitärkeä silmälasihylly. Hämmästytin askartelutaidoillani eniten itseni. Molempia tapetteja jäi lähes kokonainen rulla - askartelumateriaalissa siis löytyy. Valitettavasti origami-intoni hiipui heti alkuunsa.

Työhuoneen puolelle syntyi ennalta suunnittelematon työpöytäjärjestelmä. Meillä on työpöytänä palvellut lapsuudenkodista saamani kaksi umpipuista vanhaa kunnon Muuramen laatikostoa ja niiden päällä pöytälevy. Uudessa tilassa pieni pöytälevy alkoi näyttää vähän säälittävältä ja visioin L-muotoisen työtilan, johon tosiaan saisi yhtaikaa ompelu- ja IT-pisteen. Käytiin siis ostamassa metritolkulla puista työtasoa ja sahautettiin ne oikeaan mittaan. Lopputulos on sangen tyylikäs ja professionaali. Samasta tasosta tehtiin vielä pieni hylly koruilleni. Entiset liukuovet ja entinen kattolamppu sopivat uusien materiaalien kanssa erinomaisesti yhteen vaikka itse sanonkin.

Mutta eipä tässä vielä kaikki - pitäähän ergonomiaankin upottaa rahaa. Joten ostimme vielä erillisen näytön ja työtuolin, jossa on säädettävät käsinojat. On muuten kummallista miten vähän on työtuoleja, joissa ylipäätään on käsinojat saatikka että niitä voisi säätää. Kiinteillä käsinojilla ei toki mitään funktiota olekaan, koska ne eivät kuitenkaan ole oikealla korkeudella. Käsinojien sijaan voisi toki käyttää pöydänreunaan kiinnitettävää kyynärtukea, kuten minä käytän firman toimistolla, mutta niitä oli vähän vaikeasti saatavilla. Miksi niitä muuten ei myydä missä tahansa huonekaluliikkeessä??

Nukkua saa nyt umpipimeässä jos haluaa. Kauan olen himoinnut ikkunatonta makuuhuonetta. En ymmärrä ollenkaan miksi uusissa taloissa on makkareissa valtavia ikkunoita ja vielä muutama pikkuikkuna siellä täällä. Talosuunnittelijoilla on kai paksummat silmäluomet kuin muilla ihmisillä. Onneksi olemme sen verran viisaita insinöörejä että ymmärsimme toteuttaa makuuhuoneeseen myös ilmanvaihdon, niin ei tarvitse nukkua vintti hapenpuutteesta kokonaan pimeänä. Makuuhuoneen ja vessan väliseen seinään kairattiin reikä, jolloin vessan poistoilmaventtiili imee ilmaa makuuhuoneesta etenkin kun vessan oven muistaa pitää yöllä kiinni. Korvausilmaa varten taas tehtiin reikä eteiseen vievän oven alaosaan. Ymmärsimme olla rei'ittämättä sitä äänieristysovea.

Kyllä tätä projektia jonkin verran harkitsin ja ajattelin, että ihmiset pitävät minua hulluna, kun rupean pilkkomaan muutenkin pieniä huoneita vielä pienemmiksi. Lopulta tulin onneksi siihen tulokseen, että minähän perkele rakennan omaan (ei edes enää yhtään pankin) talooni väliseiniä jos sattuu huvittamaan. Pitäkää siis minua hulluna aivan vapaasti, itse olen kuitenkin erittäin tyytyväinen lopputulokseen ja sehän tässä ratkaisee. Erityisen onnellinen olen ompelupisteestä, jossa ompelukone saa nököttää valmiusasemissa koko ajan. Sellaista olen kaivannut koko aikuisikäni. Mi casa es mi casa.

Koronapäiväkirja tulevaisuuden nettiarkeologeille

Pakkohan se on tänne kirjoittaa jotain omista kokemuksistaan ja tuntemuksistaan tämän koronaeristyksen aikana vaikkei liiemmälti huvitakaan. Varmasti tämä on joskus tulevaisuudessa - ehkä omassakin tulevaisuudessa - mielenkiintoista luettavaa. Ehkä jopa tärkeää kun joku historioitsija aikoinaan tutkii vuoden 2020 koronapandemian vaikutuksia ihmiskunnan henkiseen elämään. Tästä tulee pitkä vuodatus, en pahastu jos kukaan ei jaksa nyt lukea tätä juuri alkua pidemmälle. Kirjoitan tätä enemmän itseäni ja tulevia historiantutkijoita varten. Sadan vuoden päästä tämä voi olla hyvinkin kiintoisaa luettavaa - toisin kuin muut tähän astiset Vanhan Jäärän turinat. Jos tämä nyt sataa vuotta jossain kiintolevyjen uumenissa säilyy...Laitoin tähän kuvia hautausmaalta, eikös ne ole aika sopivia tähän aiheeseen?

Nyt on seitsemän viikkoa siitä, kun hallitus alkoi julistaa erilaisia poikkeustoimia ja kokoontumisrajoituksia. Ensi töikseni itse peruin seuraavalle viikonlopulle suunnitellut naisten bileet, jotka oli tarkoitus pitää miehen ollessa tapaamassa vanhempiaan Lapissa. Tätä ennen mies oli jo ehtinyt perua Lapin matkansa, jottei vahingossa kiikuttaisi koronaa pallolaajennuksesta toipuvalle isälleen. Ja sitten jatkettiin töitä kotitoimistolla kuin mitään ei olisi tapahtunut. Koska eilen hallitus ilmoitti, että rajoituksia aletaan pikkuhiljaa lieventää kesäkuun alusta alkaen, on nyt paras tuikata tämä tarina ulos ettei muutu ihan vanhentuneeksi tämä juttu. No, en kyllä usko hetkeäkään, että tämä tilanne normalisoituu ihan äkkiä...

Se, että kaikki palkkatyö tietokoneen äärellä tapahtuu nyt kotona, aiheuttaa sen, että millään ei tee mieli avata konetta työajan ulkopuolella esimerkiksi blogatakseen. Tai lähinnä blogatakseen - enpä minä muuta oikeastaan vapaa-aikana isommalla koneella teekään. Kaikki pienempimuotoinen sometus ja surffailu hoituu kännykällä. Ylimääräistä vapaa-aikaakaan ei oikeastaan ole. Kaikki työ- ja harrastusmatkoista säästynyt aika menee ruokalistojen suunnitteluun ja kauppalistojen tekemiseen. Tämä ei ollut vitsi. Kaupassakäyntiä on harvennettu ja kaupassa käydään vuorotellen. Tosin aluksi minä kävin kaupassa vain ja ainoastaan yksinäni kun miehellä oli pari viikkoa jotain kummallista hengitystieoiretta. Tiedä sitten oliko koronaa vai jotain muuta - minä olen ollut koko ajan täysin oireeton. Mihinkään testiinhän kukaan ei pääse - en tiedä mitä ihmisiä ovat ne tuhannet päivittäin testattavat, koska terveydenhoitohenkilökuntakin kertoo, ettei testeihin juuri pääse.

Outoa kyllä, valmisruokaan tai noutoruokaan ei meillä ole juurikaan turvauduttu. Ehkä alitajuisesta pelosta, että kun sille linjalle kerran sortuu, paluuta ei enää ole. Minun kaukonäköisyyteni keittiössä riittää enintään kolmen ruoan keksimiseen kerrallaan. Kahden tuplasatsin, joita syödään kaksi päivää, ja yhden kerta-annoksen. Näin yleensä. Meillä syödään nyt vain yksi lämmin ateria päivässä. Paitsi että muutama päivä sitten mies alkoi valittaa aliravitsemustilaa ja teki itselleen makaroonilaatikkoa, jota vetelee päivän toiseksi ateriaksi. Onpa tullut testattua uusia reseptejä, joista osa on osoittautunut tosi hyviksi. Kiitokset kaikille medioille, joissa reseptejä jaetaan: K-ruoka, Valio, Pirkka, Yhteishyvä ja Helsingin Sanomat! Nämä ovat pääasialliset lähteeni. Ilman niitä olisi aika vaikeaa ja ankeaa.

Jääkaapin täyttöasteessa on voimakas aaltoliike. Kauppareissun jälkeen se on kuin nuijalla lyöty ja siitä se pikkuhiljaa lähtee tyhjenemään saavuttaakseen margariinirasia ja vanhentunut hillosipulipurkki -tilan ennen seuraavaa kauppareissua. Miehen suhteellisesta aliravitsemuksesta huolimatta tässä ei tietenkään olla mitenkään nälänhädän partaalla, mutta suhteettoman paljon ruoka-asiat hallitsevat elämää tällä hetkellä. Näin tuntuu olevan monella muullakin. Reseptejä ja noutoruokavinkkejä jaellaan netissä vilkkaasti. Itsekin olen tällä saralla kunnostautunut jakamalla muutaman reseptin nuoremman kummipojan äidille nirson kohta-5-vuotiaan ja muunkin perheen ruokkimisen helpottamiseksi.

Jotta kaikki ruoka ei kertyisi reunoille (kuten ex-appiukkoni tapaa sanoa), täytyy huolehtia myös liikunnasta. Huvittavaa on, että tarvittiin pandemia, ennen kuin mekin saimme kaikki lähimetsät rymyttyä jollain lailla läpi. Moni muu ei ole rynnännyt niihin edes tässä vaiheessa. Nuuksioon kuulemma kyllä, siellä on ruuhkaa. Mutta lähimetsissä saa toikkaroida suht rauhassa. Pelkkä metsähortoilu ei kuitenkaan riitä liikunnaksi, se on ehkä enemmän viherterapiaa kuin liikuntaa. Ikävintä tässä eristyneisyydessä on se, ettei pääse normaaleihin tanssi- ja jumppaharrastuksiin, joita meillä molemmilla olisi normaalisti viitenä päivänä viikossa. Netissä on onneksi jonkinlaista apua tähänkin, mutta olemme kehittäneet myös ihan oman lajimme lihaskunnosta huolehtimiseen, sen nimi on DancePump (R). Jos ihmiset hamstrasivat aluksi ruokakaupoista vessapaperia, niin urheiluvälineliikkeistä hamstrattiin käsipainot. Meillä oli alun perin yhdet yhden kilon ja yhdet kahden kilon käsipainot. No, eihän sellaisilla tee juuri mitään, paitsi niin, että ottaa samaan käteen yhden kumpaakin sorttia, näin kasvavat samalla myös sormivoimat. Onneksi etsintäkierroksen jälkeen löytyi yhdet viiden kilon käsipainot kaupasta.

DancePumpiin tarvitaan pelikonsoli, jolla on mahdollista pelata Just Dance - peliä ja käsipainoja/levytanko/kahvakuulia ym painoja ja kokemusta lihaskuntotunneista kuten pumpista. Koska meillä ei riitä tilaa eikä välineitä harjoittaa  samaa lajia (tanssia eikä voimailua) yhtaikaa, DancePumpissa tanssi- ja voimailuosiot vaihtuvat kahden kappaleen välein. Toinen tanssahtelee Wii-kapula kourassaan pelihuoneessa ja toinen voimailee keittiössä. Kas näin:

Hän:            Minä:
Dance         Jalat
Dance         Olkapäät
Jalat            Dance
Olkapäät     Dance
Dance         Selkä
Dance         Rinta
Selkä          Dance
Rinta          Dance
Dance         Hauis
Dance         Ojentaja
Hauis          Dance
Ojentaja      Dance
Dance         Vatsa
Dance         Jotain (pakara, kylki tms)
Vatsa           Dance
Jotain          Dance

Dance-vuorossa oleva tietenkin valitsee musiikin, joten hupaisaa tässä on, kun ei koskaan tiedä etukäteen minkä biisin tahdissa joutuu mitäkin lihasta harjoittamaan. Tätä on nyt tehty kaksi kertaa viikossa. Kumpikin on osoittautunut sangen tiukaksi pump-vetäjäksi. Yksinään ei viitsi löysäillä. Varmaankin tämän ansiosta meillä ei kotitoimiston puutteellinen ergonomia ole aiheuttanut mitään suurempia selkävaivoja.

Joku joskus kertoi tällaisen viisauden, että jos haluatte testata parisuhteen toimivuutta, tapetoikaa huone yhdesssä. Sitäkin on nyt vihdoin kokeiltu osana tätä suurta parisuhde- ja perhetestiä kun ei muuten tuntunut olevan tarpeeksi haastavaa (tästä tulee ehkä juttu myöhemmin). Meillä menee kaikinpuolin mukavasti. Mitä nyt saadaan hysteerisiä naurukohtauksia useammin kuin normaalioloissa. Jos toisen seuraa alkaa hetkittäin tympiä, mietimme kumpikin että tässä voisi olla myös hyperaktiivinen 3-vuotias viihdytettävänä tai flegmaattinen 14-vuotias etäkoulun pariin patistettavana, joten tulemme tämän mietinnän jälkeen aina siihen tulokseen että mahtavasti menee.

Yritimme auttaa myös sairaanhoitajia tarjoamalla autottomille hoitajille käyttöön toista autoamme, joka on seissyt aivan tyhjän panttina. Emme vaan oikein tienneet kuinka. HUS:in palautekanava ei vastannut yhteydenottoomme mitään. Ei ehkä ihme, varmaan siellä ovat kaikki kanavat tukossa. Sitten mies otti yhteyttä pikkuserkkuunsa, joka työskentelee hoitajien päätoimisena luottamusmiehenä. Tähänkin alle viiden kilometrin päässä asuvaan sukulaiskontaktiin tarvittiin pandemia...Kyseinen luottamusmies piti ajatusta hyvänä ja lupasi kysellä olisiko kellään tarvetta lainata autoa. Vaan eipä ollut - pysäköinti sairaalassa on hoitajille melko kallista ja sairaanhoitopiiri ei tietenkään alenna maksuja pikku pandemian takia. Ja etenkin jos on sattunut juuri hankkimaan vaikkapa vuoden bussikortin etukäteen, niin eipä kai sitä ylimääräisiä kuluja halua vaikka matkanteko nopeutuisikin. Saattaa myös olla niin, että monilla hoitajilla on nyt auto käytettävissä siksi, että perheen toinen elättäjä on etätöissä eikä tarvitse autoa. Auto meni sitten lainaan tälle luottamusmiehelle itselleen, koska hänet komennettiin kokopäiväisistä edunvalvontahommista takaisin oikeisiin töihin. Onpa nyt edes yhdelle hoitsulle siis siitä jotain hyötyä.

Oikein kun miettii, että mikä elämässä on muuttunut, niin tuon ruoka- ja harrastepuolen lisäksi ei juuri mikään. Me emme tapaa ystäviä kovin usein normaalistikaan. Teatterissa, konserteissa ja museoissa tulisi kyllä normaalisti käytyä. Viimeiseksi kulttuurielämykseksemme ennen pandemiaa jäi Bryan Adamsin konsertti. Bryan joutuikin sitten peruuttamaan loput kiertueestaan, kiva että me kerkesimme nähdä ja kuulla hänet. Töissä käymisessä kaipaan ehkä eniten sitä, että saisi jonkun toisen tekemää lounasta. Toiseksi viimeinen YT-kierros vei töistä ainoat varsinaiset ystäväni vuosi sitten. Olisi toimistolla muutenkin kiva käydä jonkinlaista ihmiskontaktia saadakseen, mutta en ketään ihmistä sieltä syvällisemmin kaipaa. Tanssiminen ja voimailu olisi todellakin helpompaa ja mukavampaa oikeiden tanssinopettajien ja jumppavetäjien sekä kanssaharrastajien kanssa, mutta sujuu tämä näinkin.

Vaikkei tällaisella introvertillä suurempaa hätää eristyksissä olekaan, onneksi on kuitenkin WhatsApp ja Instagram. WhatsAppilla pidetään (lähes) päivittäin yhteyttä tyttäreen ja läheisempiin ystäviin. Tyttären kanssa myös soitellaan ja nyt taas myös tapaillaan, kun hänkin parantui mystisestä pitkäkestoisesta flunssasta. On aivan mahdollista että meidän perheessä kaksi on sairastanut jonkin lievän mutta pitkäkestoisen koronaversion ja yksi oireettoman version. Instagramissa näkee että on paljon muitakin ihmisiä joiden elämä jatkuu ja saa kivoja kommentteja nettitutuilta.

Tekee pahaa ajatella niitä perheitä, joissa ei voida neljän seinän sisällä hyvin. Joissa on henkistä ja fyysistä väkivaltaa päihteiden käytöllä tai ilman. Omassa lapsuudenkodissani ei juuri käytetty alkoholia, mutta äitini oli (ja on) henkisen väkivallan mestari. Kammottaa ajatellakin, että tällainen tilanne olisi tullut päälle joskus 80-luvulla. Mutta monilla on nyt sellainen tilanne, jolta itse onneksi vielä vanhempien kanssa asuessani vältyin.

Kesäkuun alusta kokoontumisrajoitus nousee 50 henkilöön ja erilaisia julkisia tiloja aletaan avata. Me aiomme jatkaa kotona kykkymistä kuten tähänkin asti, odottelemme suosiolla toisen epidemia-aallon ohi menoa. Työnantaja onneksi ei ole ihan tyhmä vaan toimistolle on tarkoitus palata neljässä aallossa muutaman viikon välein. Itse kuulun viimeiseen aaltoon, joka palaa toimistolle todennäköisesti vasta syksymmällä.

Talvilomaa pidettiin pääsiäisen yhteydessä ja aika olisi kyllä tullut pitkäksi ilman remonttiprojektia, joka ansaitsisi oman juttunsa. Katsotaan syntyykö jossain vaiheessa. Remonttikin meni ilman suurempaa räyhäämistä, mitä nyt siinä tapetoinnissa syntyi vähän kiihkeämpää keskustelua. Täytyy olla tyytyväinen itseensä, että on osannut aikoinaan löytää itselleen niin hyvin sopivan miehen, että sukset eivät mene ristiin näissä poikkeusoloissakaan. Toivottavasti teilläkin kaikki hyvin ja perheessä rauha maassa!