perjantai 14. joulukuuta 2018

Minäkö jouluihminen?

Ne, jotka Vanhan Jäärän tuntevat tai ovat ainakin lukeneet aikaisempien vuosien jouluaiheisia kirjoituksia, tietävät, että tähän aikaan vuodesta on v-käyrä huipussaan kun sekä reaalimaailma että some pursuavat joulu sitä ja joulu tätä. Kaikkein ärsyttävimpiä ovat somen joulukalenterit. Tänä aamuna keksin uuden ärsytyksen kohteen: "apua, joulu on jo noin lähellä ja kauheasti kaikkea on vielä tekemättä" -voivottelun. Mitä ihmettä pitää niin kauheasti pökeltää ennen joulua, että oikein kiirettä ja stressiä pukkaa?


Jouluna tarvitsee olla jotain sapuskaa pöydässä ja ainakin lapsille lahjoja. Siinäpä ne tärkeimmät. Ja tämä lahja-asia sai minut tajuamaan, että minähän se olenkin kaikista jouluihmisistä kaikkein jouluisin. Oikea joulumielisten kantaäiti. Minä nimittäin ostelen joululahjoja ympäri vuoden, joten minulla on aina joulu tehtynä sydämeeni. Ensimmäiset lahjat ostetaan pian menneen joulun jälkeen alkuvuoden alennusmyynneistä. Iittalan ja Finlaysonin alet ovat vakiojouluostospaikkojani - tammikuussa! Tänä vuonna käytin kirjakaupan bonuspisteet alkukesästä miehen kummipojan joululahjaan. Kesän maakuntamatkoilla on aina joulu mielessä. Maakunnista löytää paljon hauskaa perus-Prisman tarjonnasta poikkeavaa pienten firmojen ja käsityöläisten tuotantoa laitettavaksi pukinkonttiin. Loput tilkkeet pukinkonttiin ostetaan sitten lähempänä joulua erilaisilta joulumarkkinoilta, pääasiassa Ornamon designmarkkinoilta. Siksi en ikinä voi päästä tavoitteeseeni saada kaikki joululahjat hankittua viimeistään syyskuun aikana.

Meillä on vaatekaapissa yksi kori varattu lahjojen säilytykseen ympäri vuoden. Nytkin siellä on tavaraa odottamassa joulua 2019, koska tämän vuoden tammikuussa hankittujen juttujen tilalle löytyikin kesällä parempia juttuja. Mutta suomalainen design ei mene ikinä pois muodista, joten sielläpä odottelevat. Ja jurvempikin suomalainen design tulee uudestaan muotiin kun tarpeeksi kauan odottelee. Ymmärrän, että kerrostalokolmiossa lasten kanssa asuessa on mahdoton piilotella kesäalesta ostettua lego-pakettia jouluun asti. Kahden aikuisen taloudessa tällainen kestojemmasysteemi toimii mainiosti. Tälle joululle valitut ja pakatut lahjat "piilotetaan" kekseliäästi tuolin alle.



Jouluruoan suhteen en sitten olekaan mikään joulukokkien kuningatar. Jos minulta kysytään, perinteiset jouluruoat voi unohtaa kokonaan. Mieluimmin söisin jouluna(kin) jotain HYVÄÄ. Kinkkua nyt toki pystyy syömään, mutta onhan olemassa paljon parempiakin lihoja. Mistään laatikoista ja rosollista ja kaloista en tykkää ollenkaan. Mr Vanha Jäärä kuitenkin tahtoo kinkkua ja laatikoita, joten niillä mennään. Itselleni keitän kinkun lisäkkeeksi perunoita ja teen herkkusienikastiketta.

Mutta kukapa on joulukeittiön kuningatar- heidän äidit tekee meidän äitien jouluruoat. Jouluhan on valmisruoan ja puolivalmisteiden ylistämisen juhlapyhä. Jos nyt erehdyn kysymään, että kuka muka tekee sitä ja tätä itse, saan kyllä hep-huutoja, mutta sanoisin, että suurin osa hankkii laatikot ja piparkakku- ja joulutorttutaikinat valmiina. Mitäs sitä sitten enää muuta tarvitaan kuin valmiiksi paistettu kinkku ja valmiiksi graavattu lohi? Helppo homma. MUTTA jos minulta kysyttäisiin, eipä olisi noitakaan. Paitsi joulutorttuja.  Joka tapauksessa kenenkään ei kannata jouluruokien takia hankkia burn-outia, ostaa vaan suosiolla niiden toisten äitien tekemiä sapuskoja.



Isäni oli kyllä kaikkien aikojen kylmähermoisin joululahjojen hankkija. Hän saapasteli Stockmannille perinteisesti aattoaamuna. Silloin muilla osastoilla kuin Herkussa oli typötyhjää ja lahjaostokset sai tehdä aivan rauhassa. Tätä menetelmää ei ehkä aivan kaikille voi suositella.

Stressitöntä joulua, vähemmän on enemmän! Ja myöhemmin on aikaisemmin ei kun aikaisemmin on myöhemmin tai jotain...


perjantai 7. joulukuuta 2018

Jos kaikki ois niin kuin mä...

Itsenäisyyspäivän jälkihumussa on hyvä pohtia hieman suomalaisuutta.

Eli jos kaikki suomalaiset alkaisivat käyttäytyä kuin Vanha Jäärä, mediassa olisi pian tällaisia otsikoita:

Katastrofin ainekset ilmassa - Oodin avajaisiin ei tullut ketään

"Mitä ihmettä minä näillä teen?" - kauppiaalle jäi 1000 ämpäriä kouraan

Mitä Redille pitäisi tehdä - vieläkään ei yhtään asiakasta

Mökkeily vähentynyt dramaattisesti - mökkikuntien yrittäjiä joukolla konkurssiin

Finnair joutuu miettimään strategiansa uusiksi - kaukolennoille ei enää kysyntää

Käänne suomalaisten ruokatottumuksissa - makkara ei myy enää ollenkaan
 - toisaalta suklaan ja jäätelön suosiota ei uhkaa mikään

Kansa kuivui - alkoholin kulutus romahti alle kahden litran

Joukkotyöttömyys uhkaa kotimaista viihdealaa - "Koodariksiko pitää opiskella?" ihmettelee Aku Hirviniemi

Poliitikkojen pelkäämä kysely paljastaa kaupunkilaisten kannan: Länsimetroa ei olisi pitänyt rakentaa ollenkaan

Kupla puhkesi, valmistus lopetettu - nyhtökaura ei koskaan ollutkaan hyvän makuista

Kosmetiikkafirmat kummissaan - eivätkö naiset enää meikkaa?

 Tässä Jäärät kerrankin siellä missä muutkin - Amos Rexissä

Oli helppo keksiä asioita, joita minä (ja armas mieheni) harjoitamme vähemmän kuin keskivertosuomalaiset. Jos kaikki muutkin suomalaiset alkaisivat käyttäytyä samalla lailla, se varmasti päätyisi otsikoihin. Vaikeampi oli keksiä mitä me teemme ja ostamme enemmän kuin keskivertokansalaiset. Kaikki omat puuhathan tuntuvat ihan normaaleilta - eivätkö kaikki tee näin? Mutta jotainhan meidän täytyy syödä makkaran sijaan ja jossain käydä erilaisten avajaisten sijaan.

Miesten uusi aluevaltaus - täyttävät ryhmäliikunta- ja tanssitunnit

Tanssikansa nuortuu - lavoilla säännöllisesti käyvien keski-ikä painui alle 70 vuoden

Pullaa pullaa, enemmän pullaa - pullabuumille ei näy loppua

Alkoholittomien oluiden ja siiderien kysyntä kasvoi eksponentiaalisesti

Kuplia kehiin - kansa tahtookin viininsä nyt vain ja ainoastaan kuohuvana

Irtokarkkilaarit tyhjenevät perjantaisin - perjantaipullolle terveellisempi (?) korvaaja

Mitä ihmiset oikein tekevät Tallinnassa?  Matkailu kasvaa, viinaralli vähenee

Nasevia otsikoita, eikö? Oisko Vanhasta Jäärästä iltapäivälehden toimittajaksi? :-D


torstai 15. marraskuuta 2018

Normaali raksaprojekti eli takka

Pari vuotta oli Jääräpariskunta funtsannut, että pitäisi hankkia takka siltä varalta, että Putin kääntää kaasuhanat kiinni, sähköä aletaan säännöstellä ja meitä uhkaa silloin pakkasella hypotermia ja vesijohtojen jäätyminen.


Niinpä keväällä 2018 aktivoiduin asian suhteen joillakin messuilla. Haastattelin paria takkafirmaa aiheesta "Saako teiltä takan avaimet (eli tulitikut) käteen periaattella?" Ensimmäinen firma sanoi epämääräisesti:"Joooo...ollaan me sellaisiakin projekteja hoidettu..." Toinen taas kuulosti vakuuttavalta ja kertoi, että heidän kauttaan hoituu asentamisen lisäksi myös rakennusluvan haku. Suuntasimme siis takkamyynnin kovimpaan sesonkiaikaan eli kesäkuussa tähän jälkimmäiseen firmaan.

Aluksi kaikki meni ok, valittiin takka, saatiin tarjous ja hyväksyttiin se. Sitten takkafirma ja rakennusfirma tulivat käymään ja mittailemaan paikkoja. Rakennusfirmalle annoin sosiaaliturvatunnukseni rakennusluvan hakemista varten. Sitten ei kuulunutkaan mitään. Espoon kaupungin rakennusvirasto kuitenkin tiedotti nettisivuillaan, että heillä on ruuhkaa, joten emme odottaneet ihmeitä tapahtuvan kovin pikaisesti. Löysin rakennusviraston päätökset netistä ja aloimme kytätä niitä. Elokuun lopussa pöytäkirjoista löytyikin, että meille on myönnetty lupa takkaan ja hormiin. Meille ei kuitenkaan tullut mitään lupapäätöstä, oletimme, että se on lähetetty ainoastaan "agentillemme", joka haki luvan puolestamme. Sitten aloimme innokkaasti odottaa, että takkafirma ottaisi meihin yhteyttä. Kun lupapäätöksestä oli kulunut kolme viikkoa, kärsivällisyytemme petti ja otimme itse yhteyttä takkafirmaan. Sieltä vastattiin aivan muina miehinä, että "juu, takka ja hormi toimitetaan teille ensi viikolla, sen jälkeen voitte ottaa yhteyttä rakennusfirmaan". Jaaha. Tällä tiedottamisella siis parhaassa tapauksessa jonain päivänä olisi vaan saattanut mystisesti tupsahtaa isoja paketteja keskelle pihaa sillä välin kun olemme töissä. Kuljetusfirma sentään onneksi soitteli etukäteen.

Tavara saapui pahvilaatikoihin pakattuna ja hetken päästä alkoi sataa vettä kuin saavista kaataen. Rakennusfirman kanssa ei tietenkään oltu saatu sovittua asennusaikaa samalle viikolle, joten siinä sitä sitten raahattiin pahiten vettynyt paketti itse sisään ja käärittiin loppuja paketteja pressuihin. Piiiiiiitkä piippu vaatii muuten aika ison pahvilaatikon.



Seuraava käänne ennen asennusta oli rakennuslupalaskun saapuminen. Kaupunki osasi mystisesti laskun kyllä lähettää minulle vaikkei itse lupapäätöstä osannutkaan. Lasku hiukan hämmensi, kun siinä oli rakennuslupamaksun lisäksi 90 euron maksu "työnjohdosta märkätiloissa". Eipä ole kaupungin työnjohtajaa meillä näkynyt eikä takka myöskään ole tulossa kylpyhuoneeseen. Tähän löytyi hirvittävällä googlaamisella selitys. Työnjohto ei tietenkään tarkoita työnjohtoa, vaan jotain muuta kaupungin virkamiehen suorittamaa puuhastelua (ei oikein selvinnyt mitä) ja märkätilat olivat lyhenne ilmaisusta "märkätilat ja muut vähäiset toimenpiteet". Suurta hämmennystä siis saatiin aiheutettua pienellä vaivalla.

Asentajan piti tulla yhdeksältä eräänä sunnuntaiaamuna. Puhelin soi noin klo 8.10 ja asentaja ilmoitti bensan loppuneen autostaan ja olevansa kävelemässä kohti bensa-asemaa. Tässä vaiheessa teki mieli ilmoittaa, että unohda koko juttu. Ei anna kovin vakuuttavaa kuvaa ihmisestä bensan loppuminen, vai antaako? 9.30 hän kuitenkin saapui haalittuaan bensaa jostain. Takka asentui sillä välin kun olimme itse Kotkassa katsomassa 10-tanssin SM-kisoja. Lopputuloksesta ei ole ainakaan amatöörin silmin muuta valittamista kuin että takka on seinään nähden hieman vinossa. Sitä ei pelkkää takkaa katsomalla huomaa, mutta takan edessä olevasta kipinälasista huomaa, että sen reuna ei ole saman suuntainen lattialankkujen saumojen kanssa. Tämä voisi jotakuta tosi tarkkaa ihmistä ahdistaa pahastikin. Me emme onneksi ole niin nökönuukia. Mutta jokunen miinuspiste tästä pitää antaa silti.



Olimme alunperin kuvitelleet, että takan asentamiseen riittäisi toimenpidelupa, mutta koska kerran rakennuslupa oli myönnetty, rupesimme arvelemaan, että ehkä rakennusluvan alainen toimenpide edellyttää valmistuttuaan kaupungin rakennustarkastajan käyntiä. Soitto kaupungille osoitti tämän oletuksen todeksi. Lisäksi kaupungilta selvisi, että nimenomaan rakennusfirman  (ei meidän) pitäisi sopia tarkastuksesta kaupungin kanssa. Jaaha. Yhteyttä rakennusfirmaan, josta selvisi, että kaupungille pitää myös toimittaa paperi ko. rakennusfirman toimimisesta hankkeen valvojana. Se onkin tosiaan varmasti paras hoitaa vasta sen jälkeen, kun hanke on jo toteutettu.

Sitten jäimme odottamaan, että rakennusfirma sopii tarkastusajan, jotta uskallettaisiin polttaa takassa muutakin kuin kynttilää. Onneksi myöskään työnantajamme ei ole kovin nökönuukaa sorttia sen suhteen, että työntekijä ilmoittaa yllättäen olevansa ajankohtana T kotona päästämässä rakennustarkastajan sisään.



Seuraava vaihe oli se, että rakennusfirma ilmoittaa meille, ettei kaupungin rakennustarkastaja vastaa puhelimeen tai soittopyyntöihin ja että voisimmeko me yrittää sopia tarkastusajan. Voi pyhä sylvi. Rakennustarkastaja ei vastannut meidänkään puheluihimme, mutta sähköpostiin kyllä, joten saimme lopulta varattua tarkastusajan noin kuukauden päähän asennusajasta. Tämän jälkeen rakennusfirma kertoi meille, että verottajalle pitää tehdä ilmoitus rakennushankkeesta. Tässä kohtaa aikaa tarkastushetkeen oli hiukan yli kaksi viikkoa ja verottajan sivuilla sanoi, että menee noin kaksi viikkoa, että päätöksestä tulee kuittaus, joka pitää olla mukana rakennustarkastuksessa. Jännäksi menee! Onneksi verottajakaan ei ollut muuten kovin nökönuuka vaan ehti myöntää minulle uuden verokortin ilmoittaessani kotitalousvähennyksestä rakennushankkeesta, josta en ollut tiennyt ilmoittaa.

Rakennusfirma muistutti myös, että meidän pitää esittää myös lupapäätös tarkastuksessa. MIKÄ V***N lupapäätös - eihän meille ole sellaista lähetetty ollenkaan!!

Mikä kaikki meni pieleen? No IHAN KAIKKI mitä tiedottamiseen tulee.
1. Takkafirman olisi pitänyt tiedottaa tavaran saapumisesta oma-aloitteisesti
2. Kaupungin olisi pitänyt lähettää lupapäätös myös sille, jonka puolesta lupaa haettiin
3. Kaupungin laskussa voisi sanoa selkokielellä mistä maksetaan
4. Rakennusfirman olisi pitänyt etukäteen hoitaa valvojailmoituspaperi
5. Rakennusfirman olisi pitänyt kertoa, että tarvitaan kaupungin tarkastajan käynti ja että takassa ei saa polttaa tulta ennen sitä.
6. Rakennusfirman olisi pitänyt kertoa hyvissä ajoin, että verottajalle pitää tehdä ilmoitus
7. Rakennusfirman olisi pitänyt sopia tarkastuskäynti yli kahden viikon päähän siitä hetkestä kun verottajan ilmoittaminen on hoidettu.

Vai olenko väärässä? Pitääkö mun kaikki hoitaa ja potkiskella eri tahoja eteenpäin? Noh, takka on nyt jopa rakannustarkastettu ja käyttöön hyväksytty. Ei vaan vielä olla keritty suorittaa koepolttoa muulla kuin kynttilällä. Aika jämerä (ja kallis) kynttilänjalka...



Jos yhden vaivaisen takan asentaminen on näin vaikeaa, miten helvetin hankalaa voi olla talon rakentaminen? Masokistejako ovat ihmiset, jotka tekevät sen jopa useammin kuin kerran?

En tiedä ovatko masokisteja ne, jotka ovat alkaneet rakennuttaa taloa meidän naapuriin, mutta heidän kaivurikuskinsa on joka tapauksessa sadisti. Heppu ei millään malta odottaa klo 7.00:aan asti aamulla ennen kun alkaa nostella kivenmurikoita kuorma-auton lavalle, vaan ryske ja ryminä alkaa jossain 6.53-6.56 hujakoilla. Mielelläni nukkuisin nuokin tärkeät minuutit, mutta kaivurikuski on eri mieltä. Grrr!






perjantai 5. lokakuuta 2018

Introvertti ystävänä

Edellinen kirjoitukseni introverteistä, sillä kertaa työntekijöinä, saavutti niin valtaisan suosion, että lienee aika taas (kolmen ja puolen vuoden jälkeen) käsitellä introverttejä uudestaan. Tällä kertaa ystävän roolissa. Kukaan introvertti älköön ottako hernettä nenäänsä vaikkei osuisi ja uppoaisikaan, kokemukseni ja näkemykseni ovat kuitenkin vain omiani vaikka kirjoitankin yleistäen.

Vanhalla Jäärällä on erittäin ekstrovertti ystävä, joka viittaa muihin ihmisiin usein termillä "eräs hyvä ystäväni". Arvelen, että maailmassa on noin 200 ihmistä, joista hän käyttää tätä termiä. Maailmassa on aika tasan 6 ihmistä, joista Vanha Jäärä käyttää termiä ystävä uskaltamatta laittaa edes niin rajua adjektiivia kuin hyvä sen eteen.



Introverttikin mielellään tapaa ystäviään ja hiukan etäisempiäkin tuttujaan kunhan homma tapahtuu hallitusti. Jos joku pyytää, että lähdetkö huomenna syömään/kahville/leffaan/kävelylle/pakohuoneeseen/hoploppiin/ihanmihinvaan, introvertti vastaa refleksiivisesti:"En, koska <tilanteeseen sopiva tekosyy>." Ex-tempore -tapaamiset eivät ole introverttia varten. Hän tarvitsee sosiaaliseen kanssakäymiseen valmistautumis- ja myös palautumisaikaa.

Tämä nimenomainen introvertti järjestää mielellään erilaisia juhlia ja kissanristiäisiä, koska silloin hänellä on tilanne hallinnassa. Hän saa päättää ketä kutsutaan ja koska, mitä on tarjolla ja jossain määrin myös mitä tehdään. Koska introvertillä on kuitenkin sangen vähän ystäviä, jotka usein ovat ekstrovertimpiä kuin hän itse ja siksi paljon buukatumpia, introvertin on usein vaikea saada mitään tilaisuutta järjestettyä osallistujien puutteessa. Koska ekstrovertit ystävät panostavat mieluimmin ex-tempore -tapaamisiin silloin kun heillä sattuu olemaan aikaa, introvertti tuntee joskus olevansa hiukan hyljätty.


Pelkän lankapuhelimen aikakaudella introvertti oli suuressa vaarassa menettää vähäisetkin ystävänsä. Puhelinhan on introvertille sielunvihollinen numero yksi. Introvertti ei ikinä tartu puhelimeen vain kysyäkseen mitä kuuluu tai pyytääkseen kahville (parin viikon päästä lauantaina). Tekstiviesti, sähköposti ja nykyisin myös Whatsapp ym tekstuaalisen viestinnän välineet ovat introvertille siunaus. Tosin näilläkin kanavilla introvertti saattaa tuntea toisinaan itsensä hyljätyksi, kun kukaan ei jaksa alati vastailla hänen toisinaan erittäin runsaaseenkin kirjoitettuun puhetulvaansa.

Introvertti kaihtaa konflikteja. Tosin en ole aivan varma, onko tämä geneerinen introverttien piirre, vai oma henkilökohtainen piirteeni johtuen elämästä jatkuvasti konfliktihakuisen äidin kanssa. Introvertti ei sano ystävälle vastaan eikä ilmaise suuttuneensa jostain ystävän toimista, vaikka saattaa useinkin kokea itsensä loukkaantuneeksi, koska introvertilla on harmillinen tapa ylitulkita ihmisiä. Jossain vaiheessa introvertillä saattaa kuitenkin keittää yli ja silloin hän saattaa antaa yllättävän ja valitettavan suoraa palautetta tunteitaan loukanneelle ystävälleen. Introvertti on valmis kuitenkin pyytämään anteeksi, mutta toisaalta hän odottaa samanlaista kyvykkyyttä ystävissään. Tämä saattaa johtaa pattitilanteisiin, mikäli tällainen kyvykkyys ystäviltä puuttuu.



Introvertille olisi aivan tuskaa joutua hengailemaan cocktail-kekkereissä kymmenien tuntemattomien tai korkeintaan puolituttujen kanssa, koska introvertti vastuuntuntoisena ihmisenä kokee velvollisuudekseen käyttäytyä tilanteen edellyttämällä tavalla, muttei kuitenkaan pysty siihen. On olemassa myös ihmistyyppi "hiljainen ekstrovertti", joka viihtyy tällaisissa tilaisuuksissa vaikkei itse välttämättä sano sanaakaan kenellekään. Hiljainen ekstrovertti tykkää vain kuunnella muita ihmisiä ja olla heidän ympäröimänään. Introvertille taas puolituttujen höpinän kuunteleminen on täysin yhdentekevää ja pahimmillaan ahdistavaa.

Introvertillä voi toisaalta olla paljonkin sanottavaa tai jossain muussa muodossa kuten esimerkiksi musiikin tai tanssin kautta esitettävää jos hän katsoo sen tarpeelliseksi. Osa introverteistä toimiikin opetustehtävissä tai esittävän taiteen parissa. Itselläni ei esimerkiksi ole juurikaan vaikeuksia pitää puheita tai esitelmiä kunhan tiedän, että yleisö on vastaanottavaisessa tilassa tai ainakin tarpeeksi kohteliasta esittääkseen sellaista. Yläkoulun opettajaksi introvertistä ei siis todennäköisesti ole.


Intovertin sosiaalisuus on joskus purskeista. Hän saattaa olla kuukausia hiljaa viestien vain teksipohjaisesti, kunnes hän yhtäkkiä vaikkapa syyskuussa saa päähänsä haluavansa nähdä ystäviään marraskuun keskivaiheilla. Ja tietenkin hän masentuu, kun selviää, että kaikkien ystävien marraskuu on jo täyteen buukattu. Seuraava yritys ehkäpä ensi vuoden huhtikuussa. Intovertti saattaa petyttyään vannoa, ettei enää koskaan yritäkään tavata ketään, mutta koska ystävien tapaaminen kuitenkin on hänelle tärkeää, hän silti yrittää sinnikkäästi kerta toisensa jälkeen.

Näin mutkikasta on ystävyys intovertille. Yritäthän ymmärtää minua ekstrovertti tai erilailla introvertti ystäväni tai kaverini!

P.S. Tämä kirjoituksen laatiminen vei tekstinsyötöllisesti lahjakkaalta introvertiltä noin 10 minuuttia.

maanantai 17. syyskuuta 2018

Kurret kyykkyyn

Kyllä on pientaloasujan elämä yhtä jatkuvaa kamppailua luonnonvoimia vastaan. Enkä tarkoita nyt mitään tsunameja ja pyörremyrskyjä vaan erilaisia jyrsijöitä. Jyrsijöiksi voidaan laskea myös ampiaiset ja muurahaiset, koska ampiaiset jyrsivät esimerkiksi harjanvarsia ja pihavaraston ovea pesän raaka-aineeksi ja muurahaiset jyrsivät tavalla tai toisella tiensä talon sisään kun sille päälle sattuvat. Mutta tällä kertaa puhumme kiipivästä rotasta, joka myös nimellä orava tunnetaan.

Orava on onneksi päiväeläin, joten kun se muuttaa talon rakenteisiin, se ei yleensä melskaa öisin vaan on yöt yleensä hiljaa ja pitää aamulla aikaisin jonkin verran mekkalaa lähtiessään töihin. Mutta ei silti ole hyvä homma saada oravaa alivuokralaiseksi, koska se ei noudata mitään omakotiasujan käsikirjaa vaan remontoi paikkoja ihan oman mielihalunsa mukaan. Eli syö reikiä puurakenteisiin, pissii villoihin, jemmailee käpyjä sinne tänne ja kaivelee villoja haluamallaan tavalla.

Melko pian sen jälkeen kun muutimme tähän taloon, kuulimme meteliä yläpohjasta. Siellä käyminen paljasti välittömästi kutsumattoman vieraan lajin: hän oli jättänyt jälkeensä kävyn. Tämä orava ei kuitenkaan onneksi tullut jäädäkseen. Muistakin taloomme yrittäneistä oravista päästiin aika hyvin eroon, kun kaadettiin kaikki puut, joilta ylettyi hyppäämään katolle. Nyt kuitenkin joku sinnikäs sissi päätti muuttaa olohuoneemme kattorakenteisiin. Siitäkös Vanha Jäärä hermostui, se nyt vielä puuttuu, että yhtenä päivänä tupsahtaa orava olohuoneen katon läpi sisään. On siis tukittava oravan kulkutiet kattorakenteisiin.

Tästä lähtökohdasta ryhtyi Dynamic Duo Mr ja Mrs Vanha Jäärä jälleen toimimaan. Tuttuun tapaan rouva innovoi ja herra toteutti. Syntyi KurreStop oravaeste tiilikatolle.



Hinta asennettuna 20 euroa/kappale. Emme tosin tule niitä teidän kattoihinne asentamaan näillä näkymin mistään hinnasta, mutta jos perustaisimme KurreStop Oy:n niin hinta voisi olla tuota luokkaa. Asennus tapahtuu niin, että herra asentaa ja kiroilee räystään reunalla ja rouva pitelee tikkaita pystyssä. Näitä menee keskikokoiseen omakotitaloon 200 +/- N kappaletta eli aivan pieni homma ei ole kyseessä. Meidän taloon taisi mennä 238. Mutta on se sen arvoista, koska saa nähdä "vituttaa kuin pientä oravaa" -ilmaisun toteutuvan käytännössä.



Raportoimme myöhemmin toimivuudesta jahka saamme havainnoitua tilannetta hieman pidemmältä tarkkailujaksolta. Toistaiseksi on ollut hiljaista yläkerrassa ja eilen bongattiin kuistin katolta selvästi masentuneen näköinen orava. Alustava analyysi siis sanoo: Toimii!