perjantai 31. lokakuuta 2014

Silkkaa premiumia

Hiphop-tanssikaverini kertoi eilen joutuvansa ensi sunnuntaina lähtemään viikon työmatkalle Ameriikkaan 10 tunnin aikaeron päähän ja sinetöi tällä ilmoituksellaan tämän kertaisen jutun aiheeni. (Älkääkä nyt yhtään ihmetelkö että miten ihmeessä joku Vanhaksi Jääräksi itseään kutsuva harrastaa jotain nuorison hapatuslajia. Jääräthän joraavat melkein mitä vaan paitsi vatsatanssia ja suomalaisia kansantanhuja.)

Olin nimittäin tällä viikolla yhden yön ja kahden työpäivän työmatkalla  Oulussa. Ajatus viikon sekoilusta jet lagin kourissa Ameriikan länsirannikolla sai Oulun reissun tuntumaan todellakin kävelyltä puistossa kuten siellä Ameriikassa tavataan helpoista nakeista sanoa. Tosin kävely pimeässä Otto Karhin puiston läpi Oulussa ei vastaa tuon sanonnan tarkoitusta. Puistossa ei ole minkäänlaista valaistusta, sen läpi virtaa jonkinlainen vesieste, se on kaivettu täyteen mystisiä monttuja ja sekaan on ripoteltu satunnaisia työmaa-aidan pätkiä lisähaasteeksi. Kyseisen puiston läpi käveleminen oli kuitenkin suurin koittelemus, johon reissulla jouduin. Muilta osin reissu oli ihan premium-luokkaa kuten kuvasta näkyy!
Ensin vähän nauratti sikäli kun pystyin nälältäni juuri naureskelemaan, että onpa mahtavaa kun premium-huoneen varustukseen kuuluu kertakäyttötohvelit ja tekokasvi. Illallistreffit oli sovittu vasta puoli seitsemäksi ja puoli kuudelta hiukoi jo melko lailla puolen päivän aikaan syödyn kevyehkön työmaaruokalalounaan jäljiltä. Mutta sitten havaitsin premium-varustukseen myöskin kuuluvien tee-, kahvi- ja kaakaopussien seasta todellisen premium-yllätyksen:
Kolleega, joka oli viettänyt samassa hotellissa jo edellisenkin yön tiesi kertoa:"Parasta on että ne tankkaa niiden tilalle uudet jos ne syö!" Tätä iloa en yhden yön reissussa kerinnyt päästä kokemaan.

Hotellikokemus oli siis muuten miellyttävä paitsi se tavanomainen: äänieristys. Asuinrakennuksia koskevissa  ääneneristysmääräyksissä sanotaan että huoneistosta toiseen kantautuvat ilma- ja rakenneäänet saavat olla enintään x dB. Hotellirakentamisessa tuntuvat vallitsevan määräykset, joiden mukaan huoneesta toiseen ja käytävästä huoneeseen kantautuvien äänien pitää olla vähintään x dB.

Jos ei lasketa mukaan sitä Otto Karhin puistoa ja hotellin äänieristystä, niin kokemus Oulusta ja oululaisista oli tällä kertaa ja on muutenkin yleensä miellyttävä. Paitsi silloin kun on helkkarin kylmä. Tällä kertaa ei ollut. Jos jossain järjestettäisiin "Valitse Suomen lupsakoin murre" -äänestys, äänestäisin oitis Oulun murretta. Oululainen saa mitä arkipäiväisimmät tilanteet kuulostamaan etelämaalaisen kiireettömiltä ja noh, lupsakoilta. Kuitenkin ilman sitä oikeaa etelämaalaista tuskastuttavaa "si, mañana" -asennetta.

Mutta taas siis kamppailtiin ilmastonmuutoksen puolesta lentämällä. Oi voi. Jottei menisi pelkäksi voivotteluksi, esitelläänpä lopuksi niin sanottu "viikon DIY". Jäärä Junior sai sisustusinspiraation ja tahtoi laittaa huoneensa uusiksi. Niinpä aito 60-70-luvun kattolamppu meni vaihtoon. Kun lampusta poisti sähköosat, siitä sai vaikka:


säilytyspurkin
suojaruukun

 tuikkukupin.

Viimeksi mainittu on aika hieno ratkaisu vai kuinka? Taidankin itse asiassa jättää sen tuohon. Mutta mikä parasta, jos haluaa kyseisen esineen valaisevan taas sähkövalolla, voi ruuvata sähköosat takaisin. Nykyaikana valmistettua lamppua ei pysty purkamaan ilman peltisaksia ja rälläkkää eikä missään tapauksessa enää kasaamaan uudestaan. Kyllä ennen osattiin!

P.S. Tässä vielä kauppareissun jälkeen lisätty Halloween-special

Huomaa päälakilohkon tuuletus, jotta polla saadaan hohtamaan ilmavasti ja turvallisesti! Jäätelökauha on muuten oiva työkalu tässä hommassa.


perjantai 24. lokakuuta 2014

Papatusta pakkauksista osa II

Vaikka olenkin verbalisti enkä visualisti, niin nyt täytyy sanoa että kuvat kertovat enemmän kuin sanat. Pakkauspapatussarjan ensimmäinen osa on ilmestynyt kesäkuussa. Mahtaako tästä tulla trilogia tai pidempikin sarja...saa nähdä. Riippuu siitä kuinka mieltä kiihdyttäviin pakkauksiin jatkossa törmäilen.

Vanha Jäärä tilasi erään tuotteen oikein Internjetistä. Kuvittelin harhaisessa mielessäni, että tuote tulisi kirjekuoressa postilaatikkoon. Sain kuitenkin tekstiviestin että tuote on saapunut runsaan kolmen kilometrin päässä sijaitsevaan postiin. Hain paketin postista. Tässä kuvasarja pakkauksen purkamisesta. Pahoittelen että ensimmäisessä kuvassa esiintyy alkoholin väärinkäyttöä: oluttölkki ei ole esillä tullakseen juoduksi vaan se toimii mittakaavana.




 Tämä pakkaustaidonnäyte vetää Vanhan Jäärän ihan sanattomaksi. Moisen ylipakkaamisen ympäristövaikutukset saa kukin miettiä ihan itse. Tässä kaikki tällä kertaa. Joskus näinkin.

Ai mikä tuo pakkauksen sisältö oli? Se on korttikotelo. Ei taskumatti, johon on käytetty laajennusloitsua (Harry Potterin tai pikemminkin Hermionen ystävät tietävät mistä puhutaan).

Mutta hetkonen, lupasin vanhojentanssimekkoja käsittelevässä jutussa esitellä Jäärä Juniorin mekon jahka se saapuu. Sen toimittaminen isonpuoleisena postipakettina oli huomattavasti parempi logistinen ratkaisu kuin pakkaamattoman mekon ujuttaminen postilaatikon luukusta sisään. Aika soma, eikö?


perjantai 17. lokakuuta 2014

Mrs Farkku-Tyyny

Vanha Jäärä eksyi jostain Styleroomiin ja sen jälkeen eksyi Styleroomissa. Erilaiset kuvatulvapalvelut eivät ole Vanhan Jäärän juttu. Olen niitä (harvinaisia?) ihmisiä, joiden mielestä tuhat sanaa hakkaa yhden kuvan mennen tullen. Siellä sisustuskuvien seassa hortoillessani törmäsin Tee itse sisustustyyny -kilpailuun. No, SE olisi ollut meikäläisen juttu. Itse väkerrettyjä sohvatyynyjä meiltä nimittäin löytyy. Mutta kilpailuun osallistuminen tyssäsi teknisiin vaikeuksiin…luo kuva-albumi…siis mikä? Liitä hakusana sisustustyyny…öö mikä ja mihin? Pääosin 90-luvun alkupuoliskolla (ja osin 80-luvulla) hankitusta sähkö-DI:n koulutuksesta ei ole juuri apua näissä internetin kotkotuksissa. On pieni ihme että olen onnistunut tätä blogia julkaisemaan. Sen ulkoasu ei ole karu harkitusti, vaan siksi, ettei ole hajuakaan miten saisin sitä koristeltua.
 
En siis osallistu Styleroomin kilpailuun. Kilpailut ovat sitäpaitsi ikäviä siksi, että niissä ei aina (lue: koskaan) voita, vaikka omasta mielestään olisi voiton kiistatta ansainnut. Jos joku muu oli parempi, se käytti taatusti dopingia. Itse en ole ommellut sohvatyynyjä kiellettyjen aineiden vaikutuksen alaisena, joten esittelenpä niitä tässä, koska kilpailuun osallistuminen on teknisesti ja henkisesti turhauttavaa. Valitsin esiteltäväksi Mr Vanhan Jäärän vanhoista farkuista tehdyt tyynyt ja pari anglosaksista tyynyä, joista toisessa on myös hieman farkkua. Tästä siis tuossa profiilissani mainittu ”riistää vanhat farkut jalasta vaikka väkisin”. Nämä tyynyt eivät ole sohva- vaan sänkytyynyjä ja asuvat Jäärä Juniorin huoneessa. En voi esitellä tyynyjä niiden luonnollisessä elinympäristössä, koska siellä näyttää tältä:



Voisin kuvitella että pienten lasten vanhempien hymy hyytyy tämän kuvan nähdessään. Olette ehkä kuvitelleet että kaaos lastenhuoneessa menee joskus ohi. No,  ei tarvitse enää kaivella lego-palikoita jalkapohjistaan, mutta kaaos menee ohi siinä vaiheessa kun lapsi muuttaa pois kotoa.

Kaivoin tyynyt tuon näkymän alimmasta sedimenttikerroksesta ja kiikutin ne olohuoneen sohvalle kuvattavaksi, kas näin:



Leviksistä tehdyt tyynyt ovat tietenkin kaikkein tyylikkäimpiä. Tämäkin luonnonvara on valitettavasti uusiutumaton (kuten filmipurkit ja metalliset kärrypoletit). Mr Vanha Jäärä oli uskollisesti käyttänyt 501:iä vuosikaudet, mutta kun eräänä päivänä vuosia sitten menimme ostamaan uusia sellaisia, huomasimme kauhistukseksemme että mallia oli muutettu siihen aikaan muodissa olleiden persvaon paljastavien lökäpöksyjen suuntaan. Eihän kukaan Jäärä sellaisia voi käyttää. Päivittelimme ja paheksuimme asiaa aikamme. Sitten oli pakko myöntää ettei Toyota Corollakaan näytä samalta kuin 70-luvulla. Niin se maailma muuttuu jääräseni! Mutta Levis-valikoima on joka tapauksessa niin muuttuvainen ja sekava että siitä ei Mr Vanha Jäärä enää yritä ottaa tolkkua vaan on siirtynyt halpisfarkkuihin. Niistä ei valitettavasti saa aivan yhtä tyylikkäitä sohvatyynyjä.

Sohvatyynyjen ompelu vanhoista vaatteista, verhoista, keittiöpyyhkeistä jne. on halpaa hupaa ja mukavaa kierrätyspuuhaa. Oma roska muuttuu omaksi aarteeksi. Yksistä Mr Vanhan Jäärän ex-Leviksistä en päässyt tekemään tyynyä. Jäärä Junior löysi ne ja pyysi minua leikkaamaan niistä shortsit. Olette ehkä kuulleet boyfriend-farkuista, mutta meilläpä onkin keksitty stepfather-shortsit. Kovia kierrätysinnovaattoreita koko perhe olemme me :-)

perjantai 10. lokakuuta 2014

Naisautoilijan valinta


Bongasin paljon kokeneemman ja suositumman kolleegan Tiina H:n blogista jutun naisen autovalinnasta. Otsikon perusteella odotin Spede-show'sta tuttua naisen logiikkaa tyyliin ”auton värin pitää sointua etukäteen ostettuihin ajohanskoihin”, mutta Tiinan kriteerit ja lopullinen valinta olivatkin sangen sukupuolineutraalit ja järkevät.  Yksi Tiinan kriteereistä oli toki väri (vaikka ajohanskojen väristä ei sanottu mitään) mutta värihän on tärkeä kriteeri myös miehille. Yritääkääpä vaan tyrkyttää miehelle keltaista tai vaaleanpunaista autoa! Joka tapauksessa kiitokset Tiinalle inspiksestä kirjoittaa tämä juttu :-)

Tässä siis tulee Vanhan Jäärän autonvalintakriteerejä. Minäpä se tosiaan oikein suuri wanna-be-viherpiipertäjä olen. Ensin koko perhe lentelee ympäri Eurooppaa ja sitten hölistään vaan autoista…
Tällainen juttu pitää tietenkin kuvittaa auton kuvilla. Koska haluan mieluiten käyttää (c) Jäärä -kuvia aloin kaivella arkistojamme. Sehän olikin varsinainen "missä Jallu luuraa" -operaatio. Ei ole kuvia autoista, ei. Eläimiä, kukkasia ja melko runsas määrä veneitä löytyy, muttei autoja. Muutama auto oli sentään vahingossa joskus lipsahtanut kuvaan, niillä mennään. Voitte samalla arvailla (taas tätä, hooh) missä päin maailmaa kuvat on otettu!


Jos katsot suurennuslasilla, niin sillalla näkyy auto!

Vanhan Jäärän peruskriteeristö:

  • Autossa pitää olla soitin, joka tukee sitä formaattia, jossa on tallennettu suurin osa auton käyttäjän lastenviihdytysmateriaalista. Esim. minä olisin muinoin halunnut auton, jossa on kasettisoitin, koska minulla oli paljon satukasetteja, muttei juuri yhtään satu-cd:tä. En saanut. Jouduin tekemään lisäinvestointeja satu-cd:ihin. Nykyisinhän kriteeri voisi olla helppo kiinnitys ja sähkönsyöttö tabletille, jotta takapenkki voi katsella muumeja tai mitä nyt katseleekaan. Tämä kriteeri tosin ei ole enää validi Vanhalle Jäärälle, Junior Jäärä on poistunut takapenkiltä jo ajat sitten ja aloittelee parhaillaan autoilua opetusluvalla isänsä kanssa. Kriteeristö alkanee kääntyä kolariturvallisuuden suuntaan…
  • Penkinlämmittäjän kytkimiin pitää päästä käsiksi talvitakkiin ja hanskoihin verhoillun kätösen kanssa. Eräässä entisessä (ranskalaisessa…) menopelissäni nämä tuikitärkeät napit olivat erittäin kapeassa kolossa istuimen ja oven välissä. Ensinnäkään niitä ei nähnyt – käsikopelolla mentiin ja käsi ei meinannut edes mahtua siihen koloon jos sen päällä oli vähänkin ylimääräistä talviverhoilua.



Jonkun muun ranskalainen menopeli (samanmerkkinen vielä) kurkistaa reunasta

 
  • Häikäisysuojan tulee olla käsiteltävissä hansikoidulla kädellä. Samaisessa ranskalaisihmeessä häikäisysuoja liimautui niin tiiviisti kattoa vasten että tarvitsi lähestulkoon veitsi työntää sen ja katon väliin, jotta sitä sai liikuteltua. Hanskakädellä ei puhettakaan.
  • Ratinlämmitin. Tällaista minulla ei ole ollut vielä ilo olla, mutta kaipaan sitä aina talvisin kun lähden liikkeelle iltapäivisin työpaikan autokatoksesta, jossa ei ole mahdollista käyttää sisätilanlämmitintä. Sormet alkavat tuntua siltä että jos ne kolahtavat johonkin, ne murenevat jäämurskaksi hanskojen sisään.

Tällä säällä ratinlämmitin olisi poikaa! Auto ei varsinaisesti kaunista tätä kuvaa...


  • Tuulilasinpesunesteen vähenemisen varoitusvalo. Tämä on ehdottoman tärkeä. Siinä vaiheessa kun tuulilasiin viskoo suolaa, rapaa, kuraa, räntää ja kaikkea muuta ikävää, on hyvä olla  jatkuvasti tietoinen pissapojan tilanteesta. Jos pitäisi tehdä vaihtokauppa tämä vai bensamittari, valitsisin tämän. Bensatankin sisällön tilannehan selviää helposti trippimittarin avulla.
  • Jos on sadetunnistin, pitää olla myös manuaalinen pyyhkijäasento. Entisen autoni sadetunnistin toimi miten huvittaa milloin huvittaa. Sateen tihentyessä pyyhkimistahti ei suinkaan aina tihentynyt mukana. Jos tässä tilanteessa napsautti tunnistimen pois päältä ja sitten takaisin, se alkoi pyyhkiä aivan hullun lailla jupisten selvästikin itsestään:”No pyyhitään pyyhitään saatana kun kerran haluat!” 
 

Joku muu autoilee ja pyyhkii tuulilasia kun Jäärä Junior taapertaa sateessa sukkasillaan

 Ja sitten itsestään selvältä kuulostavaan osastoon:

  • Ratin liikkeiden mukaan kääntyvät etupyörät. Ei tunnu olevan vakiovaruste kaikissa autoissa. Ei etenkään Tapiolan Stockmannin asiakaskunnan omistamissa. Vituralleen parkkeerattuja autoja näkee missä tahansa, mutta Tapiolan Stockalla on surkuhupaisimmat tapaukset, menkää vaikka katsomaan.



Tässäpä on monta autoa sievästi parkissa


  •  Kohtalaisen pieni kääntösäde. Oletteko joskus nähneet kun henkilöauton kuljettaja koukkaa ulospäin viereiselle kaistalle kääntyessään risteyksestä? Liekö vika autossa vai fantasoiko kuljettaja olevansa täysperävaunurekan ratin takana…
  • Vilkku. Kaikkihan ovat huomanneet ettei vilkku ole vakiovaruste etenkään…sanonkominkämerkkisissä autoissa. En sano. Nykyisessä autossani on sellainen mukava ominaisuus, että vilkku vilkauttaa kolme kertaa, kun vilkkuvipua vain vähän tuuppaa. Tämä ominaisuus aiheutti kyllä hivenen sekoilua tässä naisautoilijassa ennen kuin ymmärsin sen ominaisuudeksi enkä omaksi sekoilukseni. Erään miesautoiljan kerrotaan kironneen samaista ominaisuutta. Hän haluaisi kyllä vilkuttaa, mutta vain kerran. Perhanan vilkku ei anna siihen mahdollisuutta. Jep, ikävää.
  • Pienipäästöisyys. Yllätys, yllätys. Mitä vähemmän auto syö eli polttaa bensaa (tai dieseliä), sitä vähemmän tuloksena syntyy erilaisia palamistuotteita kuten hiilidioksidia. Joten ympäristöystävällisyys on myös kukkaroystävällisyyttä! Työnantajani autopolitiikka on siitä mukava, että mitä pienemmät hiilidioksidipäästöt, sitä vähemmän käyttöetuautoilija maksaa itse leasing-hinnasta. Huomasitkos pomonpomonpomonpomo eli toimitusjohtaja, tuli kehuja!
  • Oma kuljettaja ja aivan sairaasti hevosvoimia! Jaa, valintasi on siis bussi, hienoa!


Kätevää kun bussi- ja laiva-asema ovat vierekkäin

 

Jos Mr Vanha Jäärä olisi olkapään takana hän haluaisi lisätä seuraavan:
  • Lämmitys. Mersusta lämmitys kai puuttuu, koska  naiset eivät tarkene ajaa Mersua kuin minkkiturkki päällä. (Tulipa nyt lisättyä tuokin, ehkä se hymyilyttää teitä enemmän kuin minua, joka olen kuullut tuon ehkä 47 kertaa ja se ei varsinaisesti parane joka kuulemalla)


Etualan Ooppeli ei varsinaisesti kaunista tätäkään satulinnasommitelmaa, ei siis ihme ettei autoja kuvista juuri löytynyt.

P.S. Päivän kauppareissun jälkeen tehty lisäys, joka olisi tietenkin pitänyt olla listalla ensimmäisenä:
  • Käsijarrun tulee olla sellainen, että sen sisään ei ole mahdollista pudotella esineitä. Entisen Relluni käkkärin uumenissa lienee vieläkin ST1-bonuskortti. Tänään pudotin käkkärin sisään kärrypoletin. Enkä minkä tahansa kärrypoletin, vaan metallisen, jossa on reikä avaimenperään kiinnittämistä varten. Sellaiset poletit ovat uusiutumaton luonnonvara. Voi minua onnetonta, päivä on pilalla! Seuraavaa autoa hankkiessa testaan kyllä käsijarruja tiputtelemalla koko käsilaukun ja lompakon sisällön sen päälle esine kerrallaan.

perjantai 3. lokakuuta 2014

Syksy yllätti matkailijat

Rakkaat ystävät!
Olen palannut blogisorvin ääreen. Kun lähdettiin Menorcalle, pääkaupunkiseudulla oli vielä kesä. Ilma oli ainakin lämpimämpi kuin tämän vuoden kesäkuussa. Kun palattiin, olikin jo taas se aika, jolloin ihmetellään latvustojen tuuheuksia. Katselin kerran töissä ikkunasta näkyvien vierekkäin istutettujen vaahteroiden latvustoja. Yhdessä oli vielä melkein kaikki lehdet vihreinä, toisessa ruska parhaimmillaan ja kolmas oli ehtinyt jo pudottaa melkein kaikki lehtensä. Kanssani oli ihmettelemässä kolme miestä: yksi oli melkein kokonaan kalju, toisen kaljuuntumisen alkaminen oli selkeästi havaittavissa ja kolmannella oli vielä erittäin tuuhea tukka päässään. Lohkaisin siinä sitten että:"Eihän nuo vaahterat oikeastaan niin kummallisia ole. Onhan meillä tässäkin kolme suht samanikäistä ja samanlaisissa olosuhteissa kasvanutta miestä, joiden latvustojen tuuheudessa on myös huomattavat erot!" Arvatkaa seurasiko jäätävä hiljaisuus. Tuuhealatvustoinen kaveri tukahdutti hermostuneen hihityksen ja se siitä.

Erilaisten latvustojen lisäksi kotona odotti täyteen kukoistukseen  puhjennut pelargonia. Tässä se on jo sisälle pelastettuna.



Hotellimme Menorcalla oli sattumoisin "lapsilta kiellettyä" mallia, siis sellainen, johon ei oteta alle 17-vuotiaita asiakkaita. Emme todellakaan erityisesti halunneet sellaiseen, mutta koska paikassa, johon halusimme, ei ollut kyseisellä matkatoimistolla muunkaanlaisia hotelleja tarjolla, niin menimme sitten sellaiseen leimautumaan lapsivihaajiksi. Paikan päällä alkoi mietityttää että onkohan sellainen hotelli sovelias häämatkan viettoon. (Emme itse olleet häämatkalla, ehei, johan tässä on naitu ajat sitten)

Hotellissa ei toki ollut kirkuvia kakaroita, jotka voisivat saada vastanaineet luopumaan lapsentekohaaveista - ja kaikillahan tuntuu nykyisin olevan lapset tehtynä jo ennen hääyötä. Mutta hotellissa oli jotain paljon pelottavampaa: laumoittain tynnyrimahaisia miehia rotkottamassa uima-altaalla keskivartaloaan esitellen. Se saattaa tuoda tuoreen vaimon mieleen ei-toivottuja mielikuvia omasta puolisosta 50-vuoden päästä ja aiheuttaa paniikkireaktion.

Tällaisessa pytingissä isomahaiset lapsivihaajat asustavat.


Porukka ei ollut kyllä aivan niin eläväistä kuin eräässä tällaisia hotelleja mainostavassa tv-mainoksessa jossa vanha pariskunta pulahtaa hotellin uima-altaaseen kuutamouinnille palattuaan baarikierrokselta. Jaksoivat kaikki kyllä harrastaa sitä, mitä lomahotellien asukkaat muutenkin: reipasta huonekalujen siirtelyä molemmin puolin keskiyön. Onko tämä jokin mahtava lomatraditio, jota me emme ymmärrä? Me menemme yleensä vain nukkumaan ilman että ensin pariin kertaan siirrämme huonekalut uusille paikoille.

Syynä saattoi tosin olla myös sängy, joka lähti liikkeelle, jos sen päädyssä istui seinään nojaten. Kenties mummo istui sängyssä ja sanoi aina vähän väliä papalle: "Tuuppaapa!" (sänky takaisin pakoilleen) ja pappahan tuuppasi iloisena siitä että jokin tuuppauksen alalaji vielä sujuu ketterästi. Noin ainakin meidän huoneessamme toimittiin sinä yhtenä iltana, kun yritin lukea sängyssä. Näin siis avioliitossa pitää toimia! Hyvin menee, vaikka Jäärä Junior juuri totesi meidän hitaan valssin harjoittelua katsoessaan:"Miten te jaksatte ton tanssimisen kanssa, kun te aina alatte tapella?" Kieltämättä asiaan vihkiytymätön saattaa sekoittaa tanssiharjoitukset ja remontoinnin, molemmista kuuluu välillä samantapaisia ääniefektejä. Mutta jos ei tanssittaisi ja remontoitaisi, saatettaisiin alkaa tapella jostain oikeista asioista ja muuttua onnettomiksi!

Tomaattisato ei vieläkään ole kypsä
vaikka Menorcalle oli tilattu spesiaalia ilmastonmuutosta kiihdyttävää ohjelmaakin. Siellä oli RAF:n Red Arrows taitolentotiimin näytös, jonka aivan sattumalta bongasimme. Tämän kirjoituksen ensimmäinen kuva on siitä. Hävettää tällaista wanna-be-viherpiipertäjää tunnustaa että oli se vaan aivan hemmetin mahtava kokemus. Nuo mainiot miehet (naiset?) lentävissä koneissaan. Kerosiinia palaa, mutta so not. Oli kertakaikkiaan upeaa. Hyi mua!