perjantai 30. tammikuuta 2015

Recipe management 2.0

Lukijat varmaan ihmettelevät että mitähän tuo Vanha Jäärä mahtaa tehdä työkseen (eli kuka hullu senkin on palkannut). Nyt se selviää. Vanha Jäärä on prosessinhämmentäjä. Nyt ei puhuta prosessiteollisuudesta, jossa esim. sellusta mystisesti syntyy paperia, vaan mistä tahansa toiminnasta, joka voidaan yleensä aina kuvata prosessilla. Vanha Jäärä saa palkkansa lähinnä ohjelmistotuotantoon liittyvien prosessien hämmentämisestä.

Prosessikuvauksessa on yleensä erilaisia aktiviteetteja, syötteitä ja tulosteita. Mahdollisesti myös suorittamiseen osallistuvat roolit. Prosessissa saatetaan myös käsitellä erilaista tietoa, jonka hallitsemiseen tarvitaan usein erillinen tiedonhallintaprosessi. Useimmat arkipäiväisetkin aktiviteetit voidaan kuvata prosessina. Alla yksinkertaistettu esimerkki hyvin yleisestä arki- ja pyhäpäiväisestä prosessista. Prosessissa voisi olla lisäksi jonkinlainen odotustila varatun pikkulan tapauksessa ja poikkeuskäsittely wc-paperin loputtua.


Joko olen saanut kaikki vaivutettua uneen? Harmi, sillä yhteiset - joskin usein dokumentoimattomat - prosessit ovat erittäin tärkeitä yhteiskunnan toimivuuden kannalta. Ilman niitä vajoamme anarkiaan ja joskus myös saastaan. Jälkimmäiseen vajoamisesta toimii esimerkkinä viime viikolla mediassa esiintynyt Uimahallissa käynti -prosessia noudattamattomien naisten tapaus, jossa naiset menevät vesijuoksuun ja -jumppaan pesemättömin hiuksin ja kasvoin. Hyi hyi!

Nyt aion esitellä Vanhan Jäärän uudistetun reseptienhallintaprosessin. Kyseessä ei ole parannus kuuluisaan e-reseptiin, vaan ruoanlaitto- ja leivontaprosesseihin liittyvä tiedonhallintaprosessi. Vanha prosessi kaipasi uudistamista, koska se keräsi paljon turhaa tietoa. Lisäksi itse tietokanta alkoi olla melko räjähtänyt. Esittelen siis itse prosessin lisäksi siihen liittyvät tietokantajärjestelmät.

Reseptejä löytyy toki runsaasti netistä, mutta jos kokkaa ja leipoo Jamie Oliverin tyyliin kuten Vanha Jäärä eli erittäin sotkuisesti, ei kannata pitää mitään kalliita elektroniikkalaitteita esillä keittiössä prosessin suorittamisen aikana vaan on parempi turvautua paperille tulostettuihin resepteihin.

Tässäpä Recipe management 2.0. Ei ole vuosien varrella töissä kertynyt ammattitaito mennyt hukkaan, siitä on kerrankin hyötyä myös kotioloissa.


Välivarastona toimii peltinen Oreo-keksin näköinen purkki, jonka ostin alunperin Jäärä Juniorille. Junior popsi keksit, muttei halunnut purkkia. Purkki pyöri aikansa tyhjän panttina keittiön työtasolla kunnes siihen vaan alkoi pikkuhiljaa kertyä reseptejä, joita en jaksanut heti tallentaa lopulliseen reseptivarastoon.


Vanha ja alkuperäinen lopullinen reseptitietokanta tunnetaan nimellä Kissavihko. Ostin joskus 90-luvun alkupuolella kaksi kissavihkoa, toisen kannessa oli yksi kissa ja toisen kannessa kaksi. Kysyin silloiselta mieheltä (Jäärä Juniorin isä) mielipidettä siitä, kumpi otetaan reseptitietokannaksi. Vastaus oli varma:"Otetaan kahden kissan vihko, koska kahdessa kissassa on enemmän syötävää kuin yhdessä." (Kissanomistajat älkää hermostuko, meillä ei ole syöty eikä tulla syömäänkään yhtään kissaa)

Uusi prosessi muotoutui ikäänkuin varkain vain yleisen laiskuuden seurauksena. Koska Kissavihko todellakin alkoi olla sangen räjähtänyt ja paikoitellen myös aika tuhruinen, mm. mokkapalojen kuorrutteesta ei saanut oikein enää selvää, piti myös lopullinen tietokanta uudistaa. Datamigraatio vanhasta tietokannasta uuteen oli mittava operaatio eikä  sujunut täysin kupruitta vaikken ulkoistanutkaan sitä mihinkään halpakoodarimaahan.

Migraatio käynnissä. Mutta mihin fileerausveistä tarvitaan? Uteliaiden hätistelemiseksi?

Uusi lopullinen varasto kuvastaa jollain lailla sisältöään - ruoastahan saa energiaa. Muuten kansikuva liittyy sisältöönsä vielä huonommin kuin vanhassa versiossa. Kahdessa kivessä on toki enemmän syötävää kuin yhdessä...



Suosittelen lämpimästi Recipe management 2.0:n käyttöönottoa kaikille vanhakantaisille ja sotkuisille kokkaajille, jotka paperireseptejä edelleen keräävät. Voi toki olla että Vanha Jäärä on ainoa (tässäkin) lajissaan ja Recipe management 2.0:n käyttäjäkunta rajoittuu meidän huusholliimme.

Loppukevennys taas vaihteeksi, tällä kertaa IT-alalta: Veikkolan nuoriso tietää että pilvipalvelut ovat päivän sana.




perjantai 23. tammikuuta 2015

Vihtorin salaisuus, äiti ja maapallo

Enpä arvannut mihin kaikkeen vielä joudunkaan kun vuonna 1996 päästin pienen vuokralaisen asumaan kohtuuni 9 kuukaudeksi. Ei kaikkea tielleen osuvaa osannut arvata silloinen tuleva Mr Vanha Jääräkään vuonna 2004 pestessään silloin Hiukan Nuoremman Jäärän kummipojan pikkuveljen kakkaraitaisia Batman-kalsareita. Mutta se on ihan toinen tarina.

Viime aikoina Vanha Jäärä on mm. joutunut ompelemaan vannealushameen, koska oli liian pihi ostaakseen sellaisen, lyhentämään varsinaista vanhojentanssipukua, koska periyttämänsä pituusgeenit ovat hobittien suvusta ja avustamaan pukeutumisessa eli nyörittämään tätä kolttua kunnon kamarineidon tyyliin. Sekä toimimaan harjoitusvastustajana Jäärä Juniorin kerratessa tanssikuvioita kotona. Harjoitusvastustaja todellakin kuvaa tempoilevaa äheltämistä paremmin kuin harjoitustanssipari.


Montako nuppineulaa löytyy kuvasta ja kuvan ulkopuolelta? Liian monta. Huh.


Tiesittekös että Body Shop on nyt alusvaatemerkki? Alushameen kiinnityssysteemi on kunnon kierrätystä.






Tämäkin on alusvaatemerkki. Suosittu todellisten metsuriseksuaalien keskuudessa."Näkyyks kahvat?" kysyi Mr Vanha Jäärä nostaessaan paitaansa poseeratessaan. Vastaavan naisten alusvaatemerkin malleilla ei ainakaan näy. (Ai että, vihdoinkin löysin jonkun aiheen, johon saan ympättyä Vihtorin Salaisuuden)

 
Kaikki em. ompeluoperaatiot olivat tietenkin yhtä juhlaa, mutta silti jos minulta kysyttäisiin, voiko ihminen elää onnellisen ja täysipainoisen elämän lapsettomana (ja kerran on muuten kysyttykin), vastaukseni on ehdottomasti kyllä. Jos on lapseton, ei voi koskaan tietää mistä jää paitsi, joten voi olla aivan onnellisena menettämättä yhtikäs mitään. Eri asia on toki jos on lapseton vasten omaa tahtoaan. Siihen en osaa sanoa mitään :-(

Maailmassahan on väkeä melko lailla liikaa Maa-planeetan kantokykyyn nähden. En vain tällä koulutuksella kykene ymmärtämään niitä juttuja (esim tätä), joissa esim. jo alkuvuodesta ilmoitetaan että nyt on ihmiskunta käyttänyt loppuun maapallon tuotantokyvyn tältä vuodelta. Tai että ihmiskunta kuluttaa vuodessa 1,5 kertaa maapallon resurssit. Ei (Elon laskuopin mukaan) ihmiskunta kertakaikkiaan voi vuodessa kuluttaa enempää kuin Maa vuodessa tuottaa ellei edellisenä vuonna ole tuotettu säästöön ja näin ei todellakaan tapahdu. Paitsi tietysti fossiilisia polttoaineita on tuotettu säästöön miljoonia vuosia sitten. Ilmeisesti avainresurssi on juuri nuo fossiiliset, banaaneista kun ei vuodessa voi saada aikaiseksi kolmen vuoden satoa. Jotenkin tämä tilanne pitäisi saada selitettyä ja havainnollistettua niin että ihmiset sen ymmärtävät.

Koska maapallon kantokykyä ei voida maagisesti kasvattaa, niin ihmisten määrää pitäisi jollain konstilla rajoittaa. Yleensä näitä rajoitustoimenpiteitä kohdistetaan kehitysmaihin. Mutta onko oikein pyrkiä rajoittamaan syntyvyyttä kehitysmaissa jos teollisuusmaiden ihmiset saavat pullautella ihan niin monta lasta kuin haluavat? Eikö maapallomme olekaan kaikille ihmisille yhteinen? Tästä päästäisiin mm. maahanmuuttopolitiikkaan, mutta siihen en sekaannu etteivät Hommafoorumin heput ja hempukat tule tänne riehumaan!

Itse olen onnellinen, että saan olla Jäärä Juniorin äiti ja kohdata aina uusia ja jännittäviä haasteita, joita ihmistaimen kasvu mukanaan tuo. Toivoisin, että kaikilla olisi mahdollisuus ja myös kyky toimia vanhempana niin monelle lapselle kuin haluaa, oli haluttu määrä sitten 0 tai 10. Toivoisin myös, että voisimme jättää lapsillemme tämän epäreilusti jaetun maapallomme hiukan paremmassa tilassa kuin missä se on nyt. Kumpikin toiveeni on valitettavasti epärealistinen niin kauan kuin ihmiskunnan enemmistö on porukkaa, joka tekee kaikki valintansa  vain omat lyhytnäköiset etunsa mielessä. Ei kaikkien tarvitse superviherpiipertäjiksi muuttua ja muuttaa luolaan asumaan, mutta jos kaikki alkaisivat edes joskus miettiä mitä minä (siis kukin yksilö itse, ei Vanha Jäärä) voin tehdä antaakseni jälkipolville perinnöksi paremmassa kunnossa olevan maapallon ja myös toteuttaisivat näitä aatoksiaan, oltaisiin oikealla tiellä. Kiitos. Olipa syvällistä Vanhalta Jäärältä vaikka itse sanookin. Ei muuta tällä kertaa.

perjantai 16. tammikuuta 2015

Lätinää lajittelusta

Tapahtuipa eräänä päivänä työpaikan kahvipisteellä niin, että puheenaiheeksi nousi jätteiden lajittelu. Kävi ilmi, että Vanha Jäärä oli ainoa, joka sitä siinä porukassa varsinaisesti harrasti. Vanha Jäärä hämmästyi suuresti. Olin aina ollut myöskin hämmästynyt lukiessani uutisia, joiden mukaan Suomi on yhdyskuntajätteen kierrätyksessä eurooppalaista keskitasoa. En voinut ymmärtää miten on mahdollista olla vain keskitasoa, koska minun luuloni mukaan KAIKKI suomalaiset erottelevat ainakin paperin, metallin, lasin, biojätteen ja pahvin. Mutta näin ei olekaan. Olin pöyristynyt ja olen edelleen.

Ilmankos töissä biojäteastiasta löytyy toisinaan pahvimukeja ym sinne kuulumatonta! Olen pahasti yliarvioinut suomalaisten jätteidenlajittelutaidot ja -halut. Tosin ovat ne sentään huomattavasti paremmat kuin intialaisilla. Nyt kun samassa kerroksessa ei työskentele enää laumaa intiaaneja (ei Pohjois-Amerikan sellaisia), jätteet ovat huomattavasti paremmin lajiteltu. Jäteastioissa on siis selkeät englanninkieliset tekstit kertoen mitä kuuluu mihinkin astiaan. Luulen että Intiassa jätteiden lajittelun katsotaan kuuluvan kastittomien toimenkuvaan eikä kunnianarvoisa IT-työntekijä voi sellaisella päätään vaivata saati kätösiään liata. Ilmeisesti useat suomalaiset ajattelevat samalla tavalla. Intialaisten puolustukseksi voi sanoa, että he ovat ehkä hieman syyntakeettomia "paskaduuniasioissa" pitkän kastilaitosperinteen takia. Mutta mikä on suomalaisen tekosyy sille, että jätteiden lajittelu ei kuulu minulle?

Nyt esittelyssä Jäärien Jäteasema. Tulette havaitsemaan miten helppoa ja hauskaa jätteiden lajittelu on!

Pahvin välivarastoiminen on hauskaa, kun pahvipömpeli näin hymyilee.



Pahviosaston vieressä on palautuspullojen ja -tölkkien osasto.

Tiskikaappikin on paikka jonne päivä ei paista. Myös sanonta "Tunge se sinne, mihin päivä ei paista" sopii hyvin tarkoittamaan johonkin tiskikaapin keräysastioista tunkemista.


Esittelyssä vasemmalta oikealle: muovikassit ja nestekartonki, metalli, lasi, sekajäte ja sekajätteen takana oikeassa reunassa biojäte. Aikaisemminkin olen valaissut biojätteen keräystä. Tämän komean rivistön taakse tungetaan erilaisista kaupoista kertyvät paperikassit sekalaiseen järjestykseen odottamaan toimimistaan lasin- ja metallin välivarastoina. Tällä hetkellä metalli keräytyy kuitenkin muovikassiin kun paperikassia ei sattunut olemaan vapaana. Keittiöihin on nykyisin tarjolla ulosvedettäviä jätevaunuja, mutta minusta tämä perinteinen kaappimalli toimii aivan mainiosti. Toki kapeammassa allaskaapissa pienemmät astiat ulosvedettävässä vaunussa on parempi vaihtoehto.
 
Ainoa mikä tässä touhussa kyrsii Vanhaa Jäärää ihan tosissaan, on melko usein täynnä olevat keräysastiat - yleensä pahvinkeräysastiat. Silloin joutuu kiltisti säilyttämään pahvejaan autossa kunnes sattuu löytämään keräyspisteen, johon pahvit mahtuvat. Useimmat ihmiset tosin vain jättävät pahvinsa maahan keräyspisteen ulkopuolelle. Myönnettäköön että jos olisin bussilla tai kävellen kulkenut mahtavan roskalastin kanssa jätepisteelle, niin minullakin olisi sangen suuri ja todennäköisesti vastustamaton kiusaus jättää kaikki jätteet täyden jätepisteen viereen, kenties jopa viskoa niitä kiroillen ja raivoten ympäriinsä.

Maailma on pääosin onneksi järjestetty niin että autottomat ihmiset asuvat taloyhtiöissä, joista löytyy jäteastiat useimmille lajeille. On toki poikkeuksiakin, mutta suurimmalla osalla ihmisistä pitäisi suurimman osan jätteistä lajittelu onnistua suuremmitta ongelmitta. Niin että mikä tässä mättää?


Kierrätyskierrätyskassi, johon paperi kerääntyy, on akviivilukijoille jo entuudestaan tuttu.

 
Viinipullojen korkit ovat tietenkin oma jätelajinsa, Jäteastian täyttäminen niillä on muuten kova homma, etenkin jos ei edes pidä viinistä (paitsi kuohuviinistä) kuten Vanha Jäärä. Kuvan astia on jo saatu täyteen ja korkit kertyvät purkkeihin ja pussukoihin sinne tänne. Erittäin ystävällistä ja hiukan huvittavaa on, että Vanhan Jäärän ystävät toisinaan antavat hänelle viinipullon korkkeja - ilman siis sitä korkkiin kuuluvaa täyttä viinipulloa. Viinipullonkorkeista voi askarrella kaikenlaista - luulisin. Toistaiseksi en ole saanut aikaiseksi kuin erilaisia seppeleitä/pannunalusia, joita olen jaellut joidenkin ystävien kiusaksi. Täytyypä joskus esitellä niitä - korkkitekeleitä, ei ystäviä.

Koska jätteiden kierrätys ei ilmeisesti kiinnosta juuri ketään, laitetaan loppukevennys bonukseksi niille, jotka ovat kiltisti jaksaneet lukea koko jutun. Olimme viime lauantaina Tallinnassa. Mr Vanha Jäärä keskitti huomionsa paikallisten vastakkaisen sukupuolen edustajien jalkinemuotiin (eli tiiraili minihameisten tipusten sääriä) ja totesi:"Tuollaiset pitkät yli polven ulottuvat saappaat tuntuvat olevan muotia täällä!" Johon minä:"Hutsubuutsit on aina muotia entisissä Neuvostotasavalloissa!" Hutsubuutsit! On mullakin hetkeni :-)

perjantai 9. tammikuuta 2015

Minä tiedän mitä teen: kirja-arvostelen

Vanha Jäärä ajankohtaisen kulttuuriaiheen parissa. Hui. Seuraa kirja-arvostelu. Eipä ole Vanha Jäärä sellaista laatinut lukioaikojen jälkeen ja niistä on muutama vuosi päässyt vierähtämään. Arvostelun kohteena paljon hypetetty Finlandia-palkinnon voittaja Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät. Kirja kuulosti aiheensa perusteella mielenkiintoiselta, joten tilasin sen pukinkonttiin jo ennen kun Finlandia-voittajaa oli julistettukaan. Voiton jälkeen hyrisin tyytyväisenä että osasin tilata voittajan jo etukäteen. Mutta sitten...

Finlandia-voiton julkistamisen jälkeen alkoi niin valtava hypetys ja yleinen ylistyslaulu tajunnanräjäyttävän mahtavasta must-lukukokemuksesta että tartuin kirjaan melko skeptisin ennakko-odotuksin. Vastarannankiiskimäisen luonteeni mukaan en kertakaikkiaan suostu automaattisesti uskomaan, että jokin juttu on mahtava jos puoli Suomea toitottaa niin. Pakko siis myöntää että lukukokemukseni oli hiukan negatiivisen ennakkoasenteen värittämä.


He eivät tiedä mitä tekevät.
Sitä eivät tiedä taustalla näkyvät eläimetkään, jotka ovat pelanneet samaa jätkänshakkierää vuosikaudet.

Aluksi positiivinen huomio: Valtonen on loistava kuvaamaan lapsiperheen elämää ja absurdia dialogia, johon vanhemmat joutuvat niin leikki-ikäisten poikien kuin murrosikäisten tyttärien kanssa. Kohtaus, jossa isä porhaltaa kesken aterian raivoa puhkuen markettiin etsimään "No added sugar"-tekstillä varustettua salsaa tyttärelle on kirjan ehdoton huippuhetki. Myös leikki-ikäiset veljekset, jotka kommentoivat aina toivorikkaasti:"Sä oot varmaan tulossa kipeäksi" kun joku hiukankin yskähtää merkkejä, ovat mainiot. Tahtoisin lukea Valtoselta Eve Hietamiehen Yösyötön ja Tarhapäivän kaltaista hillitöntä lapsiperhekuvausta, sellaiseen hänellä selvästi on kykyjä.

Valtosella ei tainnut kuitenkaan olla lukiossa samaa äidinkielenopettajaa kuin Vanhalla Jäärällä. Vanhan Jäärän ope muisti aina muistuttaa:"Tiivistä, tiivistä, tiivistä!" ja "Älä jaarittele!" Kirjan pahin vika on sama, kuin useimmilla 2000-luvun elokuvilla: se on kertakaikkiaan liian pitkä. Aihe on sinänsä kiinnostava, mutta asiat olisi vain pitänyt kertoa huomattavasti tiiviimmin. Vika lie kustannustoimittajassakin, asiansa osaava kustannustoimittaja olisi hokenut Vanhan Jäärän muinaisen äikänmaikan mantroja kunnes olisi saanut viestinsä perille. Tai ehkä hokikin ja sai sivumäärän tiivistettyä 800:sta reiluun 550:een. Mene ja tiedä.


Vanhalla Jäärällä oli välillä vähän puuduttavaa lukunurkkauksessaan, mikä ei johtunut nurkkauksen ergonomiasta vaan käsitellystä aineistosta.


Suomalainen yliopistomaailma viran- ja apurahanjakoprosesesseineen saa kritiikkia kyllästymiseen ja tahattomaan huvittavuuteen asti. Alkoi vaikuttaa suorastaan ilmeiseltä että kirjassa mainitun suihkua karttelevan tohvelisankarin kaltainen hemmo on joskus vienyt viran Valtosen nenän edestä. Kritiikki lie aivan perusteltuakin, mutta suomalaiseen yliopistomaailmaan perehtymättömälle se on pääosin turhaa täytettä, jonka olisi voinut käsitellä huomattavasti lyhyemmin.

Kirjan aihepiiri on sinänsä kiinnostava: eläinkokeet ja virtuaalisessa some-todellisuudessa eläminen, joista etenkin jälkimmäisestä Vanhalla Jäärällä on omat vanhoilliset mielipiteensä, ja jonka takia kirjan tilasin. Mutta niiden käsittely ei ottanut tulta mitenkään tajunnanräjäyttävällä tavalla. Tekotaiteellisesti päälleliimatut magicicada-kaskaat häiritsivät koko matkan. Niiden rooli ei Vanhalle Jäärälle alkuunkaan auennut. Häiritsevää oli myös englanninkieliseksi ajatellun dialogin suomenkielinen asu. Käännösromaanissa yhdysvaltalainen yliopistoväki puhuisi ehdottomasti keskenään kirjakieltä. Valtosen kirjassa teksti oli kuitenkin suomalaista puhekieltä tyyliin "Mä en tajuu mitä sä meinaat". Tämäkin alkoi Vanhaa Jäärää nyppiä.

Kokonaisuutena kirja ei ole huono. Annan sille kouluarvosanan 8 ja maininnan "Tiivistä, Jussi, tiivistä!" Mutta se ei ole kirja, jota ehdottomasti suosittelisin luettavaksi, kuten monet muut kirjan arvioitsijat tekevät. Jos et lue sitä, et jää mitään erityistä paitsi.

Mr Vanha Jäärän luku-urakka eteni eilen kirjan puolen välin paikkeille ja hän totesi:"Ei oo kovin kummosia kirjoja kirjoitettu Suomessa viime vuonna jos tää on niistä paras."

Mrs ja Mr Vanhalla Jäärällä alkavat kirjat kohta putoilla niskaan - kirjaimellisesti.

Varsinaisen kirjahyllyn täytyttyä rakennettu arkisto.


Olemme harkinneet e-kirjoihin siirtymistä, ei pelkästään säilytystilojen loppumisen takia vaan myös ekologisista syistä. Paperikirjojen printtaaminen on kieltämättä melko älytöntä. Samoin toki sanomalehtien, mutta niin vaan meille tulee päivittäinen Hesarikin. Lainaamme jonkin verran kirjoja myös kirjastosta, mutta yleensä pyrimme ostamaan lukemamme kirjat (niin kauan kuin rahaa ja töitä riittää) koska kirjailijat ovat todella palkkansa ansainneet. E-kirjakauden avauksen alkuinvestointi vaan on kallis, koska pitää hankkia kaksi lukulaitetta. Tabletti tai läppäri ei kelpaa, koska kirjojen lukeminen on usein juuri myöhäisillan hupia ja näistä laitteista säteilevä sininen valo voi viedä yöunet.  Varmasti yöunet vie myös Valtosen kirjassa esitelty iAm-laite (täky, täky, lukekaa kirja, jos haluatte tietää mikä se on). Toivottavasti sellaista ei koskaan tule!

perjantai 2. tammikuuta 2015

Asumisen kansallisia erikoisuuksia

Hetki sitten oli talvi. Ainakin oli tämän viikon maanantaina 15 pakkasasteessa ja auringonpaisteessa. Siksi aiheena on asumisen kansallisia erikoisuuksia eli uusavuttomat asukit talvisäässä. Puhutaanpa samaan hengenvetoon tai näppäimistön nitinään myös toisesta kansallisesta erikoisuudesta eli englantilaisten kylmänsietokyvystä, koska tämän hetkinen säätila muistuttaa enemmän Britteinsaarten talvea.

Mutta ensin palataan hetkeksi ystäviimme joulufiileihin. Rohkenin varovasti joulun jälkeen alkaa taas seurata blogeja ja mitä huomasinkaan: useat joulufiilit olivat purkaneet joulun ja tunkeneet rekvisiitan takaisin komeroihin jo joulupäivänä. Ikään kuin olisi odottanut etelänmatkaa monta kuukautta ja ensimmäisen lomapäivän jälkeen todennut, että aurinko onkin liian kirkas, meri liian suolaista ja pöksyihin tunkeva hiekka on oikeasti aika ärsyttävää ja viettänyt loppuloman hotellihuoneessa katsoen telkkaria. Ihan sama asia. Jos joulua vietetään, niin sitten vietetään kunnolla. Kuusi on pystyssä loppiaiseen asti. Nii prkl! Amatöörit...Joillakin Tosi Jäärillä kuusi toki seisoo Nuutinpäivään asti. Siihen Vanha Jääräkään ei kykene. Tällaista joulukalustoa meiltä vielä löytyy:





Sitten asiaan. Kovasti puhutaan siitä, että asuntojen lämmittämiseen kuluvaa energiaa pitäisi säästää. Rakennetaan jopa ns. passiivi- ja nollaenergiataloja. Väitän, että ihan perinteisissä taloissakin pystyttäisiin lämmitysenergiaa säästämään huomattavasti, jos asukkaat koulutettaisiin asumaan vähemmän tuhlaavasti. Maahanmuuttajia varten on tehty tällainen asumisopas, jonka lukeminen olisi erittäin hyödyllistä suurelle osalle ihan kantasuomalaisistakin asukeista.

Todella usein näkee, että asunnoissa on tuuletusikkuna(t) auki kovallakin pakkasella jokseenkin vuorokauden ympäri. Olen melko varma, että näissä asunnoissa ei kuitenkaan käytetä makuuhuonetta kylmävarastona, vaan avoimen ikkunan alla on patteri, joka huutaa posket punaisena yrittäen pitää huoneen lämpötilan asuttavana pakkasilman puhaltaessa ikkunasta sisään. Tästä älyvapaasta tuulettamisesta kun saataisiin kansalaiset eroon, niin energiaa säästyisi huomattavat määrät. Olemme asuneet nykyisessä asunnossamme nyt neljä vuotta ja KERRAN on tarvinnut avata kaikki tuuletusikkunat ja yrittää oikein viuhtoa ilmaa sisään. Tämä johtui Vanhan Jäärän savuttavasta kokkauskokeilusta, jossa ilmakuivattua kinkkua kuivatettiin (entisestään) uunipellillä. Savun hälvettyä totesimme lopputuloksen rapeaksi ja maukkaaksi, mutta ei todellakaan uuden savustuksen arvoiseksi.


Ja jos taloihin edelleen vaivauduttaisiin rakentamaan niitä tuulikaappeja, joista olen muistaakseni joskus aikaisemminkin messunnut, niin sekin säästäisi lämpöenergiaa kun kylmä tuuli ei puhaltaisi läpi koko asunnon joka kerta ulko-ovea avattaessa. Joku johtava alivaltioarkkitehti on ilmeisesti päättänyt että tuulikaapit ovat syvältä. Meillä on oikein ihana de luxe tuulikaappi eli kuisti. Se on siitäkin mainio, että sen voi pitää muita sisätiloja viileämpänä ja yrittää talvettaa kasveja, jotka eivät viihdy talvisin huoneenlämmössä. Noh, onnistuu miten onnistuu, kuten tässä jouluasussaan olevasta oliivipuusta voi päätellä.




Mutta englantilaisilla ei ole tällaisia lämmitysenergian säästöongelmia, koska heitä ei kylmä haittaa pätkän vertaa. Kaikki ovat varmaan jossain päin maailmaa törmänneet englantilaisiin olosuhteissa, joissa muiden kansallisuuksien edustajat kiskovat pipoa syvemmälle päähän, mutta englantilaiset kulkevat shortseissa ja t-paidassa ilmeenkään värähtämättä. Karmeinta on se, ettei edes lapsia pueta lämpimästi. Ilmeisesti jatkuvassa alilämmössä elämisestä ei ole mitään suurempaa haittaa, koska englantilaiset eivät kuitenkaan ole kuolleet sukupuuttoon. Aivotoimintaansakaan kylmyys ei hirveästi haittaa, koska he osaavat tehdä aivan loistavia tv-sarjoja. Tosin ei aavistustakaan osaavatko englantilaiset tehdä yhtään mitään muuta ja kuinka montaa prosenttia Britannian väestöstä tv-sarjojen tekijät edustavat.


Jäärä Juniorin bestis vietti viime vuoden vaihto-oppilaana Liverpoolissa ja paleli raukkaparka koko talven. Yritti salaa aina säätää asunnon termostaatteja isommalle, mutta perheen äiti kävi heti huomattuaan pienentämässä lämmitystä ja mulkoili pahasti hullua suomalaista, joka tahtoi asua yli +15 asteen lämpötilassa. Minulla oli ennen espanjalainen kolleega ja hänellä oli vankka ja selkeä mielipide siitä, mikä on parasta Suomessa: se, että sisällä on lämmin talvella.


The Albert Dock Liverpoolissa joulukuussa 2013.


Onko teille muuten selvinnyt että miksi valtiovallan mielestä sähkön käyttö auton voimanlähteenä on hyvä asia, mutta asunnon lämmittämisessä ihan kamalan huono asia? Jos on, niin kertokaa ihmeessä minullekin. Samoissa voimalaitoksissa se sähkö käsittääkseni tehdään.

Lämmintä talvea sisätiloihinne! Pitäkää lävet ummessa!  Ja kuusi puretaan sitten vasta loppiaisena!