Minä tiedän mitä teen: kirja-arvostelen

Vanha Jäärä ajankohtaisen kulttuuriaiheen parissa. Hui. Seuraa kirja-arvostelu. Eipä ole Vanha Jäärä sellaista laatinut lukioaikojen jälkeen ja niistä on muutama vuosi päässyt vierähtämään. Arvostelun kohteena paljon hypetetty Finlandia-palkinnon voittaja Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät. Kirja kuulosti aiheensa perusteella mielenkiintoiselta, joten tilasin sen pukinkonttiin jo ennen kun Finlandia-voittajaa oli julistettukaan. Voiton jälkeen hyrisin tyytyväisenä että osasin tilata voittajan jo etukäteen. Mutta sitten...

Finlandia-voiton julkistamisen jälkeen alkoi niin valtava hypetys ja yleinen ylistyslaulu tajunnanräjäyttävän mahtavasta must-lukukokemuksesta että tartuin kirjaan melko skeptisin ennakko-odotuksin. Vastarannankiiskimäisen luonteeni mukaan en kertakaikkiaan suostu automaattisesti uskomaan, että jokin juttu on mahtava jos puoli Suomea toitottaa niin. Pakko siis myöntää että lukukokemukseni oli hiukan negatiivisen ennakkoasenteen värittämä.

He eivät tiedä mitä tekevät.

Sitä eivät tiedä taustalla näkyvät eläimetkään, jotka ovat pelanneet samaa jätkänshakkierää vuosikaudet.

Aluksi positiivinen huomio: Valtonen on loistava kuvaamaan lapsiperheen elämää ja absurdia dialogia, johon vanhemmat joutuvat niin leikki-ikäisten poikien kuin murrosikäisten tyttärien kanssa. Kohtaus, jossa isä porhaltaa kesken aterian raivoa puhkuen markettiin etsimään "No added sugar"-tekstillä varustettua salsaa tyttärelle on kirjan ehdoton huippuhetki. Myös leikki-ikäiset veljekset, jotka kommentoivat aina toivorikkaasti:"Sä oot varmaan tulossa kipeäksi" kun joku hiukankin yskähtää merkkejä, ovat mainiot. Tahtoisin lukea Valtoselta Eve Hietamiehen Yösyötön ja Tarhapäivän kaltaista hillitöntä lapsiperhekuvausta, sellaiseen hänellä selvästi on kykyjä.

Valtosella ei tainnut kuitenkaan olla lukiossa samaa äidinkielenopettajaa kuin Vanhalla Jäärällä. Vanhan Jäärän ope muisti aina muistuttaa:"Tiivistä, tiivistä, tiivistä!" ja "Älä jaarittele!" Kirjan pahin vika on sama, kuin useimmilla 2000-luvun elokuvilla: se on kertakaikkiaan liian pitkä. Aihe on sinänsä kiinnostava, mutta asiat olisi vain pitänyt kertoa huomattavasti tiiviimmin. Vika lie kustannustoimittajassakin, asiansa osaava kustannustoimittaja olisi hokenut Vanhan Jäärän muinaisen äikänmaikan mantroja kunnes olisi saanut viestinsä perille. Tai ehkä hokikin ja sai sivumäärän tiivistettyä 800:sta reiluun 550:een. Mene ja tiedä.

Vanhalla Jäärällä oli välillä vähän puuduttavaa lukunurkkauksessaan, mikä ei johtunut nurkkauksen ergonomiasta vaan käsitellystä aineistosta.

Suomalainen yliopistomaailma viran- ja apurahanjakoprosesesseineen saa kritiikkia kyllästymiseen ja tahattomaan huvittavuuteen asti. Alkoi vaikuttaa suorastaan ilmeiseltä että kirjassa mainitun suihkua karttelevan tohvelisankarin kaltainen hemmo on joskus vienyt viran Valtosen nenän edestä. Kritiikki lie aivan perusteltuakin, mutta suomalaiseen yliopistomaailmaan perehtymättömälle se on pääosin turhaa täytettä, jonka olisi voinut käsitellä huomattavasti lyhyemmin.

Kirjan aihepiiri on sinänsä kiinnostava: eläinkokeet ja virtuaalisessa some-todellisuudessa eläminen, joista etenkin jälkimmäisestä Vanhalla Jäärällä on omat vanhoilliset mielipiteensä, ja jonka takia kirjan tilasin. Mutta niiden käsittely ei ottanut tulta mitenkään tajunnanräjäyttävällä tavalla. Tekotaiteellisesti päälleliimatut magicicada-kaskaat häiritsivät koko matkan. Niiden rooli ei Vanhalle Jäärälle alkuunkaan auennut. Häiritsevää oli myös englanninkieliseksi ajatellun dialogin suomenkielinen asu. Käännösromaanissa yhdysvaltalainen yliopistoväki puhuisi ehdottomasti keskenään kirjakieltä. Valtosen kirjassa teksti oli kuitenkin suomalaista puhekieltä tyyliin "Mä en tajuu mitä sä meinaat". Tämäkin alkoi Vanhaa Jäärää nyppiä.

Kokonaisuutena kirja ei ole huono. Annan sille kouluarvosanan 8 ja maininnan "Tiivistä, Jussi, tiivistä!" Mutta se ei ole kirja, jota ehdottomasti suosittelisin luettavaksi, kuten monet muut kirjan arvioitsijat tekevät. Jos et lue sitä, et jää mitään erityistä paitsi.

Mr Vanha Jäärän luku-urakka eteni eilen kirjan puolen välin paikkeille ja hän totesi:"Ei oo kovin kummosia kirjoja kirjoitettu Suomessa viime vuonna jos tää on niistä paras."

Mrs ja Mr Vanhalla Jäärällä alkavat kirjat kohta putoilla niskaan - kirjaimellisesti.

Varsinaisen kirjahyllyn täytyttyä rakennettu arkisto.

Olemme harkinneet e-kirjoihin siirtymistä, ei pelkästään säilytystilojen loppumisen takia vaan myös ekologisista syistä. Paperikirjojen printtaaminen on kieltämättä melko älytöntä. Samoin toki sanomalehtien, mutta niin vaan meille tulee päivittäinen Hesarikin. Lainaamme jonkin verran kirjoja myös kirjastosta, mutta yleensä pyrimme ostamaan lukemamme kirjat (niin kauan kuin rahaa ja töitä riittää) koska kirjailijat ovat todella palkkansa ansainneet. E-kirjakauden avauksen alkuinvestointi vaan on kallis, koska pitää hankkia kaksi lukulaitetta. Tabletti tai läppäri ei kelpaa, koska kirjojen lukeminen on usein juuri myöhäisillan hupia ja näistä laitteista säteilevä sininen valo voi viedä yöunet.  Varmasti yöunet vie myös Valtosen kirjassa esitelty iAm-laite (täky, täky, lukekaa kirja, jos haluatte tietää mikä se on). Toivottavasti sellaista ei koskaan tule!