perjantai 25. maaliskuuta 2016

Vege Jäärä

Pitäisi kai kirjoittaa Mr Netflixille, että voisitteko ystävällisesti poistaa kaikenlaiset dokumentit valikoimasta, koska lapset voivat saada niistä epäsuotuisia vaikutteita. Jättäkää vain hömppäleffat ja -sarjat jäljelle, kiitos.

Pääsiäisen kunniaksi kuvitan tämän jutun karitsoilla ja lampailla - ja niiden loputtua kileillä. Ehkä joku saa epäsuotuisia pääsiäisen menun mullistavia vaikutteita (syökää kanaa!).




Jäärä Junioria on yleensä pitänyt muistuttaa sammuttamaan valot huoneestaan sieltä poistuessaan, olemaan hengailematta jääkaapilla tai ulko-ovella ovi auki, hoputtaa pois suihkusta, jotta lämmintä vettä jäisi edes tilkkanen muille perheenjäsenille ja kiroillen kiskoa sekajäteastiasta pois sinne neidin mättämiä asiaankuulumattomia aineksia.  Hmm...tuon lauseen rakenteesta verbimuotojen osalta taisi tulla aika sekava, mutta onneksi minulla on äidinkielen yo-kirjoitukset jo suoritettu ajat sitten.


No, tämä neitonen siis katsoi Netflixistä jonkun dokumentin karjankasvatuksen ympäristövaikutuksista ja julistautui kasvissyöjäksi ympäristösyistä. Syö kyllä maitotuotteita tarjottaessa ja kalaa ja kanaa toisinaan ja munia ei välttele. Sinänsä hyvä juttu, minäkin jopa kerran tein lasagnea soijarouheesta tytärtä miellyttääkseni. Kyllähän sitä söi, mutta on soijarouheessa sellainen tympeä haju, että ei auta hengittää nenän kautta juuri kun haarukka on menossa suuhun. Taidan nimetä tästä lähtien Jäärä Juniorin siis Vege Jääräksi. Jos tapahtuu paluu sekasyöjäksi, en ehkä kuitenkaan nimeä häntä uudelleen Seka Jääräksi, siitä tulee ihan muut aineet mieleen.

Itsekään en mitenkään älyttömän paljoa syö lihaa ja syömästäni lihasta suuri osa on kanaa tai possua, jotka ovat käsittääkseni nautaa ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja. Hiukan vain ihmetyttää, että voiko soija- tai mantelimaito todella olla ympäristöystävällisempää kuin lehmän maito? Jos lehmä ja maidon juoja asuvat molemmat Suomessa, ei maidon matka kuluttajan jääkaappiin ole kovin pitkä ja monimutkainen. Valion sivujen mukaan yksi lehmä voi elämänsä aikana tuottaa jopa 100 000 kiloa maitoa. Jokaista tuottamaansa maitolitraa kohti lehmä juo kaksi litraa vettä ja syö tietenkin paljon rehua ja päästelee molemmista päistään kasvihuonekaasuja. Mitä tästä voi päätellä? No ei yhtikäs mitään.

Yritin etsiä netistä tietoa lehmänmaidon ja kasviperäisten "maitojen" ekologisuudesta ja hiilijalanjäljestä ja vedin aika tyylikkään vesiperän. Pakko mainita, että Vauva-lehden keskustelupalsta rulettaa jälleen. Hakusanaparilla "soijamaito hiilijalanjälki" ensimmäinen linkki vie Vauva-lehden keskusteluun. Mitä tämä kertoo soijamaidon ekologisuudesta? Väittäisin, että sitä, että soijamaitotuottajilla ei ole esittää mitään luotettavaa aineistoa soijamaidon hiilijalanjäljen pienuudesta lehmänmaitoon verrattuna, koska ensimmäinen hakutulos vie noin poikkitieteelliseen paikkaan. Seuraavat hakutulokset eivät olleet juuri sen parempia. Toisaalta WWF sanoo, että lähes 100% Suomeen tuodusta soijasta käytetään eläinten rehuna. Onko siis järkeä syöttää soija ensin lehmälle, eikö olisi helpompaa pusertaa siitä soijasta suoraan maitoa ilman lehmän toimimista välikätenä?


Sanon suoraan, että en tiedä. Ei tiedä ilmeisesti kukaan muukaan tai sitten tietää, mutta ei kerro, koska kertominen voisi aiheuttaa epätoivottua käytöstä kuluttajilta. Sen tiedän, että nämä erilaiset kasvisperäiset maidonkorvikkeet ovat selkeästi kalliimpia kuin vastaavat maitopohjaiset tuotteet. Onko opiskelijan järkevää kuluttaa vähäisiä rahojaan niihin? Voisiko sanoa ekologiselle omatunnolleen, että siirryn kalliiseen kasvisravintoon, sitten kun olen valmistunut ja varakkaampi? Minä en ainakaan aio laittaa mitään vege-lisää Vege Jäärälle antamaani rahalliseen tukeen. Eipä hän ole sitä pyytänytkään vaan tienaa soijajogurttipennosensa myymällä lehmänlihaa Burger Kingissä - ironista sinänsä. Toivon todella, ettei Netflixistä löydy vielä vaikuttavampia lihan vastaisia dokumenttejä jotka saisivat Vege Jäärän irtisanoutumaan työpaikastaan! Siinä vaiheessa äitinsä alkaa kyllä huutaa ja melskata, että pientä rajaa nyt tähän hömpötykseen.



Internetti on ihan kiva asia, mutta etenkin tällaisista ekologisuusasioista on todella vaikea löytää mitään puolueetonta tutkimustietoa. Joskus yritin selvittää suomalaisten kasvihuonetomaattien ekologisuutta Espanjasta tuotuihin tomaatteihin verrattuna. En löytänyt mitään - nada. Tulin taas kerran siihen tulokseen, että tiedon puute tarkoittaa sitä, että MTK puolustaa omiaan ja tiedot kasvihuonetomaattien järkyttävästä energiankulutuksesta pidetään huolellisesti salassa. Vai mitä luulette? Paras olisi tietysti popsia pelkkää porkkanaa ja kaalia läpi talven eikä tomaatteja ollenkaan, mutta en minä ainakaan jaksa. Tahtoo lehmänmaitotuotteita ja tomaatteja!

Iloista pääsiäistä kaikille toivottavat Vanha Jäärä ja keväiseen sulkahattuun sonnustautunut Misha!


perjantai 18. maaliskuuta 2016

Hyvä tavaton - hyvät tavat on...tai ei

Koska tämä juttu käsittelee jossain määrin työtä, kuvituksena on eilen toimistolta paremman kuvitusidean puutteessa räpsimiäni otoksia. Niissä yritetään konttorirotan lisäksi viitata joihinkin muihinkin ammatteihin. Sitten itse asiaan, joka ei mielestäni kuulu tänne:



Piti kerrankin katsoa jokin ihmisistä kertova dokumentti telkkarista, kun siinä esiintyi tuttuja herroja. Harvemmin ketään tuttuja näkee telkkarissa. Yleensä jos katson jotain dokumentaarista, siinä esiintyy eläimiä. Tässäkin dokumentissa oli onneksi ihmisten lisäksi aika lailla eläimiä - metsästyskoiria. Ja peltopyitä, jotka olivat valitettavasti vain saaliseläimen roolissa. Kyseessä on Virpi Suutarin dokumentti Eleganssi, joka on ainakin vielä nähtävillä Yle Areenassa. Dokumentissa esiintyvät minulle tutut miekkoset ovat Jorma Ollila ja Heikki A. Reenpää. Molemmat ovat entisiä kolleegoitani - tavallaan. Kolmatta miestä Antti Herliniä en tunne henkilökohtaisesti.


Katsokaa dokumentti (kestää alle puoli tuntia) jos jaksatte, ei sillä väliä. Jutun juuri on muisteloni kohtaamisistani näiden herrojen kanssa. Keväällä 1987 olin reilut pari kuukautta sisälähettinä kustannusosakeyhtiö Otavassa. Sähköposti ja sähköinen viestintä ylipäätään on syönyt tämänkin kunniakkaan ammatin, mutta se on toinen tarina, jota en aio kertoa. Heikki A. Reenpää työskenteli samassa talossa hiukan eri tehtävissä, hän oli siihen aikaan Otavan hallituksen puheenjohtaja. Serkkunsa Olli Reenpää työskenteli samaan aikaan samassa talossa yhtiön toimitusjohtajana. Ja minä siis lähettityttönä. Uskallan sanoa, että Olli oli tyypillinen yritysjohtaja, ei kiinnittänyt minkäänlaista huomiota vertaisiaan vähäpätöisempään olentoon. Hän ei koskaan tervehtinyt minua, ei kiittänyt postinsa tuomisesta, ei ylipäätään vaivautunut huomaamaan, että lähetin kaltaisia matosia on olemassa.


Heikki sen sijaan tervehti aina kohteliaasti ja muodollisesti sanomalla "Hyvää huomenta" tai "Hyvää päivää" ja nostamalla hattua mikäli satuimme kohtaamaan ulkona. Hän myös aina avasi minulle oven mikäli olimme samasta ovesta samoihin aikoihin änkeämässä. Tämä oli kertakaikkiaan tyrmistyttävä kokemus 18-vuotiaalle tyttöselle, jolle ei ollut paljoa hattua nosteltu sitä ennen - eikä muuten ole sen jälkeenkään. Heikki oli tuolloin 65-vuotias mutta sangen pitkä ja komea mies vielä senkin ikäisenä. Ja se hatunnosto...miksi hiivatissa hatut eivät ole enää muodissa? Huokaus. Heikki teki minuun lähtemättömän vaikutuksen ja pointti on nyt tämä. Tai siis ei ole tämä. Äh. No: Pointti ei ole se, että miesten pitäisi availla ovia naisille (vaikka ei sekään olisi pahitteeksi). Vaan pointti on se, että jos naisille avataan ovi, niin ovi avataan lähettitytölle siinä missä Englannin kuningattarellekin. Ja jos työkavereita tervehditään, niin niitä sitten tervehditään kaikkia lähettityttöä myöten, ei ainoastaan samanarvoisia tai ylempiä otuksia.



Aikoinaan kun aloitin työt Nokialla muutamaa vuotta tätä lähettipestiä myöhemmin, päätin ylevästi Heikki A. Reenpäältä tapakasvatusta saaneena, että tervehdin kaikkia ihmisiä töissä, tunsin heitä sitten entuudestaan tai en ja oli ihminen sitten ammatiltaan siivooja tai toimitusjohtaja. Päätökseni romuttui jo seuraavana aamuna, kun kohtasin jonkun nörtin näköisen hiipparin kahvipisteellä ja töräytin reippaasti hyvät huomenet. Hiippari vilkaisi minua pelästyneenä, päästi ehkä pienen kauhistuneen ynähdyksen ja luikki karkuun uskaltamatta edes ottaa kahvia, jota oli ilmeisesti tullut hakemaan.


Jorma Ollilan uinailua katselin sitten muistaakseni vuonna 2002, jolloin silloinen tuotekehitysprojektimme osallistui vuosittaiseen Nokian laatukilpailuun. Finalistit esittelivät projektinsa saavutuksia enemmän tai vähemmän arvovaltaiselle raadille pääkonttorilla. Ja Jormalla ei ole minkäänlaista havaintoa meidän esityksestämme, hän veteli sikeitä istualtaan leuka rintaa vasten koko spektaakkelin ajan. Kuorsausta ei sentään kuulunut. Ei kauhean kohteliasta vedellä hirsiä kun toiset yrittävät hiki päässä pitää jotain himputin esitelmää. Varmaan Jorma oli matkaillut ympäri maailmaa (laukussa leipää ja piimää vaan) ja kärsi jet lagista ja väsymyksestä, mutta miksi hänet sitten edes piti raahata sinne auditorioon torkkumaan ja saamaan laatukilpailijan osallistujat kokemaan, ettei heidän esityksistään olla aidosti kiinnostuneita?



Jäärä Junior puolestaan kertoo yövuorosta Kampin Burger Kingissä. Espoon kultahammasrannikon kultalusikka suussa syntyneet nuoret (ja varmaan muunkinlaiset espoolaisnuoret) toivot tulevat baarireissulta palatessaan ja Espoon suunnan bussia odotellessaan kohtelemaan "paskaduunia" tiskin takana tekeviä ikätovereitaan alentuvasti ja viskomaan roskia ja ruoantähteitä ympäriinsä. Kyllä olen hyvin iloinen, että minun lapseni on se "paskaduunin" tekijä eikä sikailija.

Executive summary muillekin kuin Jorman ja Heikin kaltaisille executive officereille: Ei ole paskaduunia. On vain duunia. Ja arvostus ja hyvät tavat kuuluvat kaiken työn tekijöille työn luonteesta, vaadittavasta koulutuksesta ja palkasta riippumatta. Nostetaanpa siis hattua kaikille, kuten ystäväni (heh heh) Heikki A tekisi! Ja hoidetaan nukkuminen kotona...Jorma huomio!


perjantai 11. maaliskuuta 2016

Sekaisin kuparista

Kaikki ne, joiden miehen intiaaninimi on Asuu-Sisustajan-Kanssa, ovat varmasti huomanneet, että kupari on kovasti muotia sisustuksessa tällä hetkellä. No kappas. Meillä on kuparia ollut aina jossain muodossa. Kupari on entisinä aikoina ollut erityisen pakkomuodikasta keittoastioissa kun se on ollut valuraudan ja saven lisäksi ainoa kypsennysastiamateriaali. Niin wanha Vanha Jääräkään ei ole, että olisi kuparikattiloihin perehtynyt - olen syntynyt emalikattiloiden valtakaudella ja omat kattilani ovat pääosin terästä. Mutta lapsena palmusunnuntain trulliasuuni kuulunut kahvipannu on päätynyt meille äitini huushollista ilmeisesti Jäärä Juniorin myös käytettyä sitä virvontarekvisiittana. Kohta muuten on taas se aika!


60-luvulla kupari oli muodikasta myös palkintopysteissä, nykyisin se taitaa olla liian arvokasta niihin. Aika ironista sinänsä. Meillä on vuosikaudet asustanut pari isäni palkintopystiä ajalta ennen Vanhan Jäärän syntymää, olen siis ollut edelläkävijä tässä kuparimuodissa. Vasemmanpuoleinen maljakko taas on 9-vuotiaan Mr Vanhan Jäärän tuotantoa posliininmaalauskurssilta, jonne hän änkesi äitinsä kius...ääh, seuraksi. Siihen on ansiokkaasti sudittu kuparimaalia jo vuonna 1982, isäntä täällä onkin todellinen sisustusmuodin edelläkävijä!


Yhteen aikaan - ja meillä edelleen tähänkin aikaan - saunakiulut ja kuupat olivat usein kuparia. Sittemmin teräs ja muovi suorittivat esiinmarssin saunakiuluissa, mutta ehkäpä kupari taas palaa muotiin saunassakin. Meillä on saunan paneelitkin naulattu kuparinauloilla - yhtenäinen tyyli on kaikki kaikessa saunassakin. Tai sitten minulla on vain kaiken voittava perverssi mieltymys kupariin. Mr Vanha Jäärä ei siitä kiittänyt nakutellessaan sangen paksuja kuparinauloja saunan kattoon. Tai en ainakaan usko, että ne olivat kiitossanoja...



Naureskelin tuossa taannoin Jaanan kupari-spraymaali-innostukselle, että kohta teillä kissatkin hohtaa kuparisina. Nyt ei naurata enää, kun ostin oman purkin. Voi veljet, että tekee mieli suihkutella jokseenkin kaikki mahdollinen kuparinkiiltoiseksi. Edes yksi Barbie-nukke ja laittaa se alasti makaamaan mahalleen Barbie-sängylle - asetelma vähemmän tunnetusta James Bond -elokuvasta Kuparisormi! Onneksi ei ole Barbie-sänkyä ja Jäärä Juniorin vanhat Barbiet on tungettu vintille, josta ne ovat sangen vaikeasti haettavissa.

Ehkä noin 30 vuotta sitten ostin Tukholman NK:lta ruusun muotoisen metallisen seinäkoukun. Se oli vaaleanpunainen, silloin minulla oli jokin ohi menevä hempeä kausi. Koukku pyöri siellä täällä vuosikausia, taisi se jossain vaiheessa olla lyhyen aikaa käytössäkin. Nyt se vihdoin sai uuden elämän kuparinhohtoisena kuten myös vanha perintöhenkari. Eikä tietenkään tullut mieleen ottaa koukusta ennen-kuvaa. Muuta en ole vielä kuparisuhauttanut vaikka mieli tekee kovasti.


 Onks tukka hyvin, näkyyks kello...sta, että sen reuna on kuparin värinen?


Jäärä Juniorin entinen huone alkaa olla kuparin vallassa. Homma alkaa selkeästi riistäytyä käsistä. Kuparimaaripurkissa lukee onneksi, että ei kestä pyyhkimistä. Sillä ei siis kannata suihkuttaa mitään, josta kuvittelee haluavansa pyyhkiä pölyt jossain vaiheessa. Niinpä pöytälamppu ja lattialamppu taitavat jäädä rauhaan. Kuparin värinen mankeli olisi kyllä aika räyhäkkä!


Tällainen kevyt kuparihöpinä tällä kertaa. Viime aikoina on tuo nilkka ja jonkinlainen kevätväsymys aiheuttanut sen, ettei oikein synny mitään syvällistä tai edes kevyttä pohdintaa mistään olennaisesta aiheesta. Ehkä taas joskus. Kaikki ei ole kuparia mikä kiiltää! Vielä...




lauantai 5. maaliskuuta 2016

Täällä ollaan taas

Onpas mukavaa olla kaivattu! Sen ainoan kerran kun en ole julkaissut blogia perjantaina, tulee oitis whatsappin kautta tuohtunutta lukijapalautetta, että missäs perskeleessä blogi luuraa. No, ei se palaute kyllä ihan tuollaisessa muodossa tullut, mutta tuli kuitenkin. Kiitos siitä, lämmitti mieltä kun olin hortoillut päivän sateisessa Tukholmassa. Siellä satoi koko ajan, mikä on toki parempi vaihtoehto kuin se, että välillä sataa ja välillä ei, jolloin joutuu säätämään sateenvarjon kanssa ees taas. Nyt ei ollut sitä ongelmaa, sontsa vaan pystyyn ja menoksi.

Seuraa epäolennaisten yksityiskohtien kuvareportaasi kohta ehkä perinteiseksi muodostuvalta (tämä oli toinen kerta) maaliskuiselta äiti-tytär-risteilyltä Tukholmaan.

 Risteily lähti tästä Helsingin kaupunginosasta. Tunnetko paikan? Katajanokkaahan tämä ufokatoksellinen talo on.

Viking Mariellan LXB-hytti ennen kuin räjäytimme sen tavaroillamme. Tämä sitten ei ole mikään kaupallinen blogiyhteistyö Ville Vikingin kanssa, vaan ihan omilla rahoilla maksettu reissu.

Laivaa oli hiljattain remontoitu - noo, minulle on ihan sama millaiset päällyset yökerhon tuoleissa on, mutta pyyheliinat oli vaihdettu myös uusiin. Se oli ilahduttavaa, vanhat alkoivat olla aika puhkikuluneita.
Myös saippua-annostelijat oli uusittu ja ensimmäinen kohtaamiseni tämän härvelin kanssa aiheutti yhtä paljon ihmetystä kuin henkilökortin PIN-infomateriaali. "Tuu nyt sinäkin katsomaan" huutelin hädissäni Jäärä Juniorille kun laite ei luovuttanut saippuaa vaikka miten yritin ronkkia. No, salaisuus selvisi lopulta. Enpäs piruuttani kerro sitä teille.
Kuohuviiniä ja Leijonan luolaa. Mitä muuta ihminen voi elämältä toivoa?

Hmm...no, tietenkin lissää viinaa. Oikeanpuoleinen drinksu oli oikein hyvä. En orvokkia arvannut kuitenkaan syödä, ois mennyt ihan hippimeiningiksi.

Mariellan totaalisen kammottava discoluola oli remontoitu sangen kelvolliseksi pubimaiseksi tilaksi. Tämä oli hyvä uudistus, nyt laivalla on jokin muukin paikka kuin yökerho, missä hengailla. Täällähän me sitten hengailtiin trubaduuria kuunnellen.


Sitten päästiin Tukholmaan asti. Täydet pointsit Gallerian-ostoskeskuksen BikBokille. Siellä oli mukava lepotila väsyneille äideille ja poikaystäville.

Hollisterin lepotila oli kaupan eteisessä. En valitettavasti tajunnut hyödyntää sitä vaan änkesin kauppaan sisään kymmenien teinien sekaan sokkeloiseen ja pimeään liikkeeseen. Huh. Selvisin sentään hengissä pois.
Jäärä Juniorilla alkoi soijalattehammasta kolottaa kesken shoppailun.

Virallisen lounastauon terveelliset antimet. Olen muistaakseni ennenkin yrittänyt opettaa, että laskiaispulla on ruotsiksi semla. Sämpylä on fralla. Voileipä on macka. Niin. Kertaus on opintojen äiti. Ruotsalainen semla hakkaa suomalaisen laskiaispullan 6-0 ja ruotsalaiset eivät ole mistään hillopullista kuulleetkaan. Heja Sverige!!

Slussen on räjäytetty. Mitä lie tapahtunut vanhoille "Slussenin sisseille"? Eivät ainakaan romanialaiskerjäläisten seassa pyörineet kaupungilla.


Jäärä Juniorin suosikkikauppa Ruotsissa. Sieltä pitää aina hakea Noccoa. Jotain myrkkyä on se. Sokeritonta kofeiinipitoista lisäaine-, vitamiini-, aminohapposotkua. Yök.


Nyt palataan hetkeksi Jäärä Juniorin lapsuuteen. Hän tykkäsi katsoa Disneyn Fantasiasta sitä pätkää, jossa on kentaureja. Äitinsä taas tykkäsi viikonloppuillan tullen ottaa hömpsyn Camparia. Kerran lapsi tuli pyytämään äitiään leikkimään:"Äiti, leikitäänkö niitä campareja?" En tiennyt olisiko pitänyt nauraa vai pelätä, että sosiaaliviranomaiset tulevat ottamaan lapsen huostaan. 

No, minä keksin paluumatkalla, että leikitäänpäs vihdoinkin niitä campareja ja tilasin meille Campari-soodat. Ja höpsis. Yksin sain leikkiä, ei maistunut Juniorille. 


Kokonaisuutena reissu ei mennyt mitenkään munilleen vaikka vettä satoikin ja camparejakin jouduin leikkimään yksin. Ostin mm. tipuja ja munia.


Ja myönnetään..."vähän" sidukkaa kans...kyllä se ainakin Noccon voittaa.

 
Noniin, tässä se nyt oli ja innokkaimman lukijan päivä pelastettu! Ensi viikolla taas perjantaina!