perjantai 30. lokakuuta 2015

Unikko-show

Kuka muistaa sellaista tv-ohjelmaa kuin Iltalypsy? Itsekään en kyllä muista siitä juuri muuta kuin että ohjelman loppupuolella oli aina joku julkisuuden henkilö (taisi yleensä olla poliitikko) esittelemässä jotain omituista omaisuuttaan kansallispukuiselle Karjakolle, joka pyöritteli silmiään kameralle, että kaikkea pervoa nuo idiootit kaappeihinsa kasaavatkin. Jäärä Juniorin isä sanoi aikoinaan että jos hän joutuisi tuohon, hän esittelisi sukkiaan. Minä voisin esitellä Unikko-kuosisia tavaroitani.

Vanha Jäärä tajusi, että vuosien varrella on kertynyt melkoinen kokoelma Marimekon Unikko-tuotteita ja niiden kuvakavalkadi valtaa tämän postauksen. Jo Jäärä Junior tiesi päiväkodissa mistä kukkasista äiti pitää ja valitsi oitis oikean kuosin kukkaruukkuaskarteluun. Taitaa muuten olla ainoa koskaan saamani lahja, jossa antaja on oikein todella miettinyt mistä minä pidän.


Mukin värisinä löytyy myös suunnilleen Vanhan Jäärän itsensä ikäiset verhot. Tuo väritys on oma suosikkini ja yksi alkuperäisistä, ellei sitten jopa The Alkuperäinen.


En ole muuten mikään erityinen Marimekon ystävä. God is in the details muistan lukeneeni joskus jostain ja detaljeissa Marimekko ei ole alkuunkaan jumalainen. Pyyhkeissä ei ole ripustuslenksuja. Ainakaan niissä, jotka olen vuosia sitten ostanut. Uusia en ole ostanut koska ripustuslenksujen ompeleminen ei jostain syystä kuulu lempiharrastuksiini.


Pyyhe roikkuu tukevasti itseommellun lenksun varassa.

Keittiöpyyhkeet eivät ime vettä kymmenien pesujenkaan jälkeen. Siksipä yksi niistä jouti hyvin istuintyynyn päälliseksi.

Lakanat on tehty niin lyhytkuituisesta puuvillasta että näyttävät harmailta kuituhitujen takia. Mutta Unikko on jostain syystä ystäväni, toivoisin sen vaan esiintyvän hieman laadukkaammissa tekstiileissä.
 Vanhan Jäärän kuvaustaidolla ja kameralla ei saa lakanakankaan laaduttomuutta esiin.

Hempeämmässä värityksessä kankaan laaduttomuus ei erotu senkään vertaa.

Marimekon nettisivuilta löytyy jotain tietoa ympäristöasioista, mitä monesta muusta yrityksestä ei voi sanoa. Vaikea toki ulkopuolisena tietää mitkä ovat vain kauniita sanoja ja mitkä todellisuutta. Jos yritys sanoo lajittelevansa kaikki jätteet, mutta yksittäiset työntekijät eivät osaa olla työntämättä pahvimukeja biojätteisiin (kuten moni Vanhan Jäärän kolleega), niin käytäntö ei aivan noudata hienoja periaatteita.


Kun aloin luonnostella tätä juttua jo muutama kuukausi sitten, Marimekon sivuilla sanoi :"Tekstiilien valmistusprosesseissa, kuten valkaisussa, värjäämisessä, painamisessa ja viimeistelyssä käytetään aineita, jotka ovat tärkeitä tekstiilien ulkonäölle ja ominaisuuksille. Viimeistelyaineita lukuun ottamatta suurin osa aineista pestään pois värjäyksen tai painamisen jälkeen. Kangaspainostamme ei mene myrkyllisiä päästöjä ilmaan, sillä emme käytä haihtuvia liuottimia." Mutta nyt tuota viimeistä lihavoitua lausetta ei sieltä enää löydy. Ovatko siirtyneet haihtuvien liuottimien käyttöön vai yllättäen havainneet käyttäneensä niitä koko ajan ja poistaneet lauseen kaikessa hiljaisuudessa huomattuaan asian? Mielenkiintoista. Oli haihtuvia liuottimia tai ei, jotain on prosessissa pielessä kun tuloksena on keittiöpyyhkeitä, jotka eivät ime vettä, eli turhakkeita.



Jos haluaa suosia yhtiötä, joka maksaa yhteisöveronsa Suomeen, tahtoisi kovasti saada rahoilleen vastinetta, koska rahaa todella saa käyttää runsaita määriä etenkin Marimekon tuotteita hankkiessaan. Siksi on melko kohtuutonta, että rahan lisäksi joutuu käyttämään vielä runsaasti aikaakin esim. pyyhkeiden ripustuslenksujen ompelemiseen.


Muutama plagiointikohukin on Marimekon ympärillä vellonut, mutta kas kun tästä yhdestä selkeästä plagiaatista ei ole ollut mitään juttua. Vanha Jäärä paljastaa nyt jälleen yhden Marimekon plagiaatiorötöksen. Oletteko ameriikkalaisissa tv-sarjoissa huomanneet, että sairaaloiden potilasvaatetuksessa on aina sama kuosi, nimittäin tällainen:

 Kuva täältä.

Ettei vaan hivenen muistuttaisi Marimekon Muija-kuosia? Vai onko asia toisin päin - jenkkisairaalat lainaavat tylysti Maija Isolan vuonna 1968 suunnittelemaa kuosia? Pitäisi päästä katsomaan ennen vuotta 1968 tehtyjä sairaalasarjoja - millaisissa vetimissä potilaat pötköttävät. Pötkötetäänkö teillä Tasaraita-yöpaidassa tai oletteko muuten Marimekon ystäviä?

Kuvituksesta jäivät puuttumaan seuraavat Vanhan Jäärän Unikko-tuotteet: 3 patalappua ja 1 patakinnas, 3 keittiöpyyhettä, 2 tyynyliinaa ja 2 sivuverhoa. Liika on liikaa...

perjantai 23. lokakuuta 2015

Syysjurputus

Jokaista tervejärkistä ihmistä jurppinee kun päivät lyhenevät ja kylmenevät, mutta ei mennä nyt siihen, vaan jurputetaan syksyn kunniaksi kaikista muista tympeistä asioista. Voisitte kuvitella, että Vanhaa Jäärää vituttaa eniten kaikki. Mutta ei sentään, ainostaan melkein kaikki.  Tässä niistä muutama.

Olemattomaan aikaisempaan kontaktiin viittaava myyntitaktiikka
Tästä oli muistaakseni juttua mediassakin taannoin. Vanhuksia on höynäytetty ostamaan ties mitä kun puhelin- tai nettimyyjä uskottelee, että ollaan tässä aikaisemminkin oltu juttusilla ja annoit mummo ymmärtää olevasi hyvinkin kiinnostunut tekemään kauppoja. Itse olen aikaisemmin törmännyt tähän vain s-postimarkkinoinnissa, joissa selkeästi tekaistuilla nimillä esiintyvät "henkilöt" viittavat olemattomiin aikaisempiin keskusteluihin ja minun mukamas esittämääni kiinnostukseen. Tällä viikolla törmäsin tähän ensi kertaa puhelinmarkkinoinnissa. Joku naisihminen aloitti puhelun toki ensin esittelemällä itsensä ja jatkoi sitten pokkana:"Lupasin aikaisemmin, että soittelen sitten syksyllä..." Olisi pitänyt siinä vaiheessa alkaa jo kirkua, että et muuten ainakaan mulle ole luvannut koska ei olla ennen puhuttu, mutta tämä oli taas niitä myyntitykkejä, joille ei saanut sanottua väliin yhtikäs mitään. Saipa sentään myyntipuheen päätteeksi sanottua "Ei kiitos!"


Ylimääräiset pronominit
Vanha Jäärä on armoton radiokanavasukkuloija. En kertakaikkiaan jaksa kuunnella radiosta yhtään puhetta, koska se on kieliopillisesti täysin luokatonta. Yleensä toki myös asiasisällötöntä ("Hei, soittakaa meille ja kertokaa jotain jutskaa..."), mutta jostain syystä älytöntä höpinää maustetaan ylimääräisillä pronomineilla. "Ja lämpömittari se näyttää kolme astetta..." "Ne maahanmuuttajat ne on tulleet..." "Se on tiistai..." AARGH. Toinen kestoärsykki on tietenkin kaupan kassalta tuttu:"Elikkä kakskytkolme ja viiskyt". "Elikkä nyt se on ensimmäinen soittaja langalla..."

Piittaamattomat parkkeeraajat
Jos olisi ollut pelihousut mukana, olisin repäissyt ne suurieleisesti lähtiessäni eräänä päivänä töistä kotiin ja  havaitessani joutuneeni seuraavan parkkeerausjäynän kohteeksi.


Oikeanpuoleinen auto on siis minun, jos et osannut arvata. Tarkkasilmäinen toki huomaa, että itsekin olen parkkeerannut melko lailla ruudun vasempaan laitaan, mutta se johtuu siitä, että saapuessani molemmilla puolilla olevat autot olivat valinneet vasemman laidan linjan ja jouduin tälläämään autoni käytettävissä olevan tilan keskelle. No, myöhemmin saapunutta vasemmanpuoleisen auton kuljettajaa ei ole paljoa kiinnostanut pääseekö kukaan muu autoon kuljettajan puoleisesta ovesta.

Taitavia parkkeeraajia näkee meillä töissä enemmänkin. Ja muuallakin. Seuraava otos edustaa ihmistyyppiä "en aio ottaa yhtään ylimääräistä askelta, vaan parkkeeraan lähelle ovea, oli siinä parkkipaikkaa tai ei".


Tämähän on suorastaan kuva-arvoitus: Etsi virheet. Ja arvatkaa tekikö mieli jättää taitavasti parkkeeratun Volvon rekkari peittämättä.


Jäkäläkäpälät
Nyt on taas se aika vuodesta, kun jäkälällä ja sammalella koristellut itse tehdyt asetelmat ilmaantuvat blogeihin ja Vanha Jäärä joutuu pukemaan jäkäläpoliisin koppalakin ja meuhkaamaan:"Tiesithän, että jäkälän ja sammalen keruu ei kuulu jokamiehen oikeuksiin? Ilmeisesti et. Nyt tiedät." Kasvattakaa ruojat jäkälänne itse, jäkälän kasvamista katsellessa aika kuluu vieläkin rattoisammin kuin maalin kuivumista katsellessa. Kestää nimittäin useita vuosia.

(Helkkari, osuiko kuvaan koirankakka oikeassa yläreunassa?! Koirankakankeräämättäjättäjät ovat ihan oma lukunsa, jota en tänään kuitenkaan kirjoita)

Jäkälävarkaat eivät ole ilmeisesti huomanneet, että syysasetelmissa tarvittavaa kanervaakin kyllä kasvaa metsissä. Kas kun eivät revi sitäkin. Voisihan metsästä riistetyn kanervan itse maalata suhumaalilla (jostain syystä tuo sana kuuluu myös jurpinnan kohteisiini) vaikka neonturkoosiksi jos luonnollinen väri on liian laimea. Toivottavasti tästä ei tullut nuhdesaarnan sijasta viikon vinkki ja kanervakin alkaa kadota metsistä!


Onneksi syksy on kuitenkin ihmisen parasta aikaa, joten ei täällä koko aikaa vaan jurputeta! Jäärä Junior sanoi kerran äidin hermostuessa:"Äiti, aina sä stimuloidut!" ja loppujen lopuksi nauratti kaikkia. Älkäähän stimuloituko turhista ja nauttikaa syksystä! Ja energiaa säästäen keitetyistä kananmunista...

Vielä siis ihan oikea joskin asiaankuulumaton viikon vinkki, jonka bongasin Kuluttaja-lehdestä. Toimittajan ameriikkalainen vieras oli kummastellut suomalaisen kananmunankeittoa ja käski vääntämään levyn pois päältä ja laittamaan kannen päälle jahka muna alkaa kiehua. Näinköhän se toimii mietti toimittaja. Toimi kuulemma. Enhän minäkään sitä uskonut testaamatta. Vanha Jäärä tahtoo munansa kovana (älkää hihitelkö siellä senkin pervot) ja tässä kuva munasta, joka laitettiin ensin kylmään veteen, sitten annettiin kiehua ilman kantta 2 minuuttia (joo, pelasin varman päälle), sitten kansi päälle, levy pois päältä ja kannen alla vielä 7 minuuttia. Uskottava se on, kyllä jenkki tietää!



perjantai 16. lokakuuta 2015

Paperiprinssi ja Digitaalidooris

Luin synttärilahjaksi saamani Kaari Utrion kirjan Paperiprinssi, joka on takakansitekstin mukaan "kunnianosoitus suomalaisen paperinteon uranuurtajille". Tosiaan. Kaari on perehtynyt paperin tekemiseen lumpusta perinpohjaisesti - kuten moneen muuhunkin asiaan pitkän kirjallisen uransa aikana. Ihme nainen tuo Kaari! Kirjan naispuolinen päähenkilö Wilhelmina pohtii voisiko maailma lainkaan toimia ilman paperia. Näin 1830-luvulla, mutta pohdinta jatkuu yhä. Tällä kertaa tässä ja nyt.



Vielä muutama vuosi sitten muistan jonkun sujuvasanaisen ihmisen todenneen, että paperiton toimisto on vielä yhtä kaukana kuin paperiton wc. Silloin olin jokseenkin samaa mieltä. Jouduin usein katselmoimaan monikymmensivuisia dokumentteja ja tapanani oli printata ne ja tehdä kommenttini tekstin sekaan perinteiseen tapaan punakynällä. Lukeminen paperilta on edelleen mielestäni ruudulta lukemista miellyttävämpää, mutta olen taipunut entistä globaalimman toimintaympäristön haasteisiin. Jos minun pitää kommentoida esim. intialaisen kolleegan tuottamaa dokumenttia, on melko raskas proseduuri ensin printata se, tehdä kynämerkinnät ja sitten skannata merkitty versio ja lähettää se sähköpostilla Intiaan.

Näinpä olen omalta osaltani siirtynyt täysin paperittomaan toimistoon kuten myös useimmat kolleegani. Työnantaja myös pakottaa - anteeksi kannustaa - paperittomuuteen tai ylipäätään maallisen omaisuuden karttamiseen toimistolla, jossa ihmisillä ei ole omia paikkoja. Olemme toimistonomadeja. Paitsi me raihnaisimmat, jotka olemme onnistuneet fysioterapeutin määräyksellä hankkimaan jotain erityisiä ergonomia-apuja.

WC:ssä kuitenkin käytän edelleen paperia sekä toimistolla että kotona. Voi toki olla, että toimistolla siirrytään uusien säästötoimenpiteiden myötä BYOP-wc:hen (bring-your-own-paper). Se johtaa tietenkin siihen, että kaikki yrittävät säästää isot asiansa kotiin, mutta koska naisten on joka tapauksessa kiikutettava omaa wc-paperirullaa mukanaan, miehet yrittävät aina pummia naisilta wc-paperia ison hädän yllättäessä toimistolla. Mielenkiintoisia tulevaisuuden skenaarioita..."anna ny pari arkkia..."


Miten käy paperilehden? Erinäisiä aikakaus- ja sanomalehtiä on vuosien varrella kadonnut kokonaan tai siirtynyt pelkäksi verkkojulkaisuksi. Onhan toki tavallaan järjetöntä touhua painaa edellispäivän uutisia paperille ja kantaa sitä paperia ihmisten postilaatikoihin yön pimeydessä. Mutta enhän olisi Vanha Jäärä vaan jotain muuta ellen edelleen tilaisi sinnikkäästi paperi-Hesaria. En osaa selittää tätä paperille painetun sanan lukemisen tarvetta. Kirjojen suhteen olemme harkinneet lukulaitteen hankkimista hupenevan kirjahyllytilan takia. Mutta jokin takaraivossani kamppailee myös lukulaitetta vastaan. Miksi?



Olisi aika kovaa hommaa pitää tätä blogiakin paperilla ja jakaa sitä lentolehtisinä ympäriinsä. Kulkisin parkkipaikoilla kiinnittämässä viimeisimmän kirjoitukseni autojen tuulilasiin, yrittäisin kauppakeskuksissa tyrkyttää sitä ohikulkijoille, kyttäisin kerrostalojen alaovilla päästäkseni livahtamaan rappuun ja tunkemaan tuotostani postiluukkuihin. Ei tulisi mitään. Kyllä netti on mielestäni tuonut paljon enemmän hyvää kuin pahaa - esim. itselleni mahdollisuuden jakaa näitä jorinoitani tuikituntemattomille ihmisille. Viime viikolla sain myös jaettua raihnaisen kaktuksen bloggaajakolleegalle, diagnosoidulle sisustusmaanikolle. Ilman nettiä kaktus-parka olisi päätynyt roskiin.



Mutta toisaalta taas google tekee elämän vähän tylsäksi. Ei ole enää mitään mieltä väitellä siitä, minä vuonna Diana kuoli, onko sinivuokko rauhoitettu, missä sijaitsee Topkapin palatsi ja minä vuonna paperin valmistus alkoi Suomessa. Googlekaan ei tiedä minä vuonna se loppuu. Ainakin wc-paperia aina tarvitaan - muun paperin tarve on oikeasti aika kyseenalaista, mutta pyllyn pyyhintää ei voi digitalisoida. Omassa ekologisessa ajattelussa heikko kohtani on selkeästi paperi - perverssi riippuvuuteni painetusta sanasta.

Lopuksi vielä Papatusta pakkauksista osa ...ööö... 5? / N ja aiheena juurikin se paperi, jonka käytölle ei loppua näy. Jos wc-paperipakkauksen kantolenkkiä ei pysty käyttämään kantolenkkinä, koska sen toinen pää irtoaa heti kun pakkauksen paino lasketaan sen varaan, miksi asentaa sitä ollenkaan? Vielä halvempaa on jättää se kokonaan asentamatta. Niin että terveisiä per***stä vaan Lambi-lampaallekin!

perjantai 9. lokakuuta 2015

Käsitöitä ja/tai hanurijuttuja

Oltiin Kummipoika Juniorin (niitä on kaksi, Kummipoika Senior on 22 v ja tämä Junior 2 kk ja rapiat) isän 40-v synttäreillä viime viikonloppuna. Synttäreitä edelsi tyypillinen piina: mitä antaa lahjaksi suomalaiselle miehenköriläälle, jolla ei ehkä ole ihan kaikkea, mutta joka ei ole mitenkään intohimoisen kiinnostunut mistään eikä kauhean aktiivisesti harrastakaan mitään. Muutaman päivän mietinnän jälkeen palasimme perusasioihin: mistä päivänsankari pitää? Ensimmäinen mieleen juolahtanut vastaus oli yksikäsitteinen ja selkeä: saunomisesta. Syntyipä sitten lahjaksi pari kustomoitua peflettiä.



Kangasväriä löytyi vielä Vanhan Jäärän askarteluosastosta, ei ollut kuivunut pulloon vaikka värin edellisestä käyttökerrasta on jokunen vuosi vierähtänyt. Kangasväri oli aikoinaan yhden jos toisenkin juhlatilaisuuden pelastus. Jäärä Junior tahtoi pienenä(kin) antaa rakkailleen lahjoja, mutta hänen rahavaransa olivat (ja ovat) sangen vähäiset. Niinpä äidin pienellä (tai vähän isommallakin) avustuksella syntyi usein lahjaksi erilaisia kustomoituja tekstiilejä. Jotkut niistä ovat noohhh..."kyllä se mummi laittaa päälleen mitä vaan kun se on lapsenlapsen tekemä" -osastoa, mutta jotkut jopa ihan suht tyylikkäitä. Vai mitä sanotte tästä t-paidasta?



Takaisin niihin synttäreihin, joissa lahjapeflettien innoittamana alettiin kertoa parhaita peflettiosaston juttuja vuosien varrelta. Minä annoin kontribuutioni persjuttuihin appiukon jutulla, jonka hän kertoo joka kerta, mutta onneksi juttu on aika hauska, joten kyllä sen jaksaa kuunnella aina kun tavataan.

Tapahtuipa joitakin vuosia sitten, että appiukon työpaikalla hankittiin kaikille sähkömiehille kännykät tavoitettavuuden parantamiseksi. Appiukolla oli varsinainen tekniikan ihmelapsi kolleegana, kutsukaamme häntä vaikka Jantuseksi. Jantunen ei ollut koskaan kännykkää käyttänyt eikä kännykkä oikein hyvin hänen kouraansa istunut. Hän sai kuitenkin appiukon neuvojen avulla tallennettua muutaman puhelinnumeron muistiin ja sitten hän alkoi harjoitella tekstiviestin lähettämistä. Tarkoitus oli lähettää poliittisesti korrekti "Terveisiä perseestä!" testiviesti appiukon kännykkään. Jantunen ähräsi ja näpytti ja puhisi ja kiroili, mutta ei vaan appiukon kännykkään tullut mitään viestiä. Yks kaks kuitenkin Jantusen oma kännykkä piippasi vastausviestin merkiksi. Viestissä sanoi:"Ja kukahan siellä perseessä mahtaa olla?"

Tarinan loppu oli sikäli onnellinen, että terveisiä ei ollut saanut esimerkiksi firman toimitusjohtaja vaan Jantusen poika.

En tohdi kertoa enempää näitä alapään juttuja, ne eivät mahdollisesti ole ihan yhtä hauskoja blogiin kirjoitettuna kuin pienessä nousuhumalassa kuultuna. Pysytään käsityöaiheessa ja laitetaan vielä suorastaan ylevöittävä kuva silkkisestä sohvatyynyn päällisestä, jonka ompelin Jäärä Juniorin uuteen kotiin koristamaan tulevaa harmaata sohvaa.


Muistakaa vielä viikon vinkki vaikkapa jo joulua varten: kangasvärit. Tumpulammaltakin lapselta onnistuu kangasväreillä taiteilu, vaikkeivat muut käsityöt kuten virkkaaminen tai neulominen luonnistuisikaan. Vanha Jääräkin oppi kutomaan sukan kantapään vasta yli nelikymppisenä, oppia ikä kaikki, mutta ihan pelkillä kangasväreillä ei menty siihen asti.


perjantai 2. lokakuuta 2015

Kersa ulos ja kissa tilalle

Kieltämättä oli aika hupaisaa ja jotenkin kohtalokasta, kun perjantaina Jäärä Junior vastaanotti uuden oman (vuokra)asuntonsa avaimet ja lauantaiaamuna meidän terassillemme ilmestyi tuttavallinen kissa. Muut kissat, jotka käyttävät talomme ympäristöä hiekkalaatikkona ja täten ilmeisesti torjuvat pikkujyrsijät nurkistamme, luikkivat enemmän tai vähemmän vikkelästi karkuun jos ihminen ilmaantuu paikalle. Muta ei tämä kissa, jota emme olleet ennen nähneet. Hän kävi hinkkaamassa kylkeään kaikkiin vertikaalisiin pintoihin terassillamme, mukaanlukien meikäläisen sääret ja vaikutti siltä, että olisi marssinut omistajan elkein taloon sisään, jos olisin antanut siihen tilaisuuden. Eli terassimme ja minä olemme nyt kyseisen kissan omaisuutta. Lähetimme Jäärä Juniorille valokuvan:


"Vaihdettiin sut kissaan. Joko kohta kannetaan sun loput kamppeet pois?"

Kannettiinhan ne. Sillä välin kun Jäärä Junior pakkasi tavaroitaan isänsä kanssa, me Mr Vanhan Jäärän kanssa ahkeroimme tiukasti Juniorin vanhassa huoneessa. Ei teinimuseota meille, ei todellakaan, ei hetkeksikään! Tässä kun on ollut runsaasti aikaa valmistautua henkisesti ja fyysisesti lapsen poismuuttoon, niin ei tehnyt tiukkaakaan ryhtyä heti mittaviin uudelleenkalustamistoimenpiteisiin (liekö tuo kokonaisuudessaan yhdyssana...aika komea!).

Khh:ssa olleet kirjoituspöytä ja mankeli siirtyivät uuteen työ/askartelu/ompelu/vierashuoneeseen. Mankeli asettui Juniorin entisen itse viritellyn kirjoituspöydän päälle.



Yövieraita varten on lukemista. Jos uni ei tule, suosittelen erityisesti puuduttavan puisevaa Twilight-sarjaa. Hotellihuoneissa on aina Uusi Testamentti. Me panemme paremmaksi ja tarjoamme yövieraille luettavaksi koko Raamatun. Virsikirjakin löytyy, mutta toivomme, että yövieraat eivät innostu kovin äänekkäästi veisamaan.



Khh:sta vasta avara tuli. Samalla siitä tuli sellainen muodikas pukeutumis/riisuutumishuone, jolle taannoin naureskelin. Ei olisi kannattanut. Jakkaralla istuen voi riisua sukkia jalastaan. Suihkun jälkeen odottavat puhtaat vaatteet voi nakata vaatetelineelle. Likaiset vaatteet kätevästi jakkaran toiselle puolelle pyykkikoriin.


Ensimmäistä kertaa lähes puolen vuosisadan aikana Vanhalla Jäärällä on käänteinen säilytystilaongelma: sitä on liikaa! Olen melko varma, että oikea ratkaisu ei ole hankkia lisää tavaraa täyttämään laatikot. Pahoin pelkään, että käytännössä kaikki tyhjät kolot tulevat vähitellen täyttymään kirjoilla. No, voisi sitä ihmisellä huonompiakin harrastuksia olla kuin kirjojen ostelu.

 Yet-another 70-luvun umpipuinen uudelleen maalattu ja vetonupitettu huonekalu.

Olen elämässäni myynyt kolme huonekalua nettikirppiksellä. Kaksi niistä oli keltaisia tuoleja - totaalisia hutiostoksia. Yksi oli parvisänky, jota oli melko mahdoton uudelleensijoittaa mihinkään muuhun huoneeseen kun Jäärä Junior halusi palata normaalikorkeudelle nukkumaan. Mutta kaikki muu tavara kiertää sitkeästi huoneesta ja asunnosta toiseen. Jos tietää mistä tykkää ja ostaa kohtalaisen kestäviä tavaroita, niitä ei tarvitse koskaan myydä. Ne voivat pyöriä suljetun kierron systeemissä kunnes omistajasta aika jättää. Kestävää ja ekologista (kunnes perikunta viskoo jäämistöä kiroillen jätelavalle)!

 Aika näppärästi askartelin tämän taulun siihen nähden, että kameraa en saa pidettyä suorassa...