perjantai 31. heinäkuuta 2015

Muovinkeräys - ekologistako?

Kuten olen joskus todennut, kaikki elämän erilaisissa tilanteissa tarvittavat osuvat sitaatit löytyvät kolmesta teoksesta: Tuntemattomasta sotilaasta ja animaatioelokuvista Madagaskar ja Keisarin uudet kuviot. Tällä kertaa turvaudun Tuntemattomaan ja suosikkiini Antti Rokkaan:"Perkele, mie oon saant tarpeeksein! Pohja se on miunkii säkis."

Kuten tiedätte, Vanha Jäärä on armoton kierrättäjä ja jätteen lajittelija, joka empimättä työntää käsivartensa kyynärpäätä myöten työpaikan biojäteastiaan kaivaakseen sieltä asiaankuulumatonta ainesta pois. Mutta pääkaupunkiseudulle suunniteltu vapaaehtoinen muovinkeräyspakko on Vanhalle Jäärälle yhtä liikaa kuin Rokalle pyöreiden kivien asettelu korsupolkujen pieliin.

Hesarissa julkaistun jutun mukaan muovijäte pitäisi toimittaa puhtaana ja kuivana keräyspisteisiin, josta eräs yksityinen yritys hakee sen raaka-aineekseen. Omakotiasukkaiden ei ole pakko lajitella muoveja, mutta oletetaan, että he haluvat näin tehdä, koska säästävät täten rahaa voidessaan harventaa sekajäteastian tyhjentämistä. Mikä tässä nyt sitten muka mättää? No, vaatimus jätteen puhtaudesta. Vähärasvaistakin ainetta, kuten rahkaa tai jogurttia, sisältäneen purkin huuhtelu vaatii muutaman desilitran vettä. Hiukan vähemmän lämmintä vettä, hiukan enemmän kylmää. Rasvaisia aineita sisältävät purkit pitäisi sitten ilmeisesti tiskata. Margariinirasian tiskaamiseen menee jo aika paljon lämmintä vettä ja tiskiainetta. Ja kuinka kummassa edes tiskataan ruokaöljypullo? Entä miten tiskataan tuubinmuotoiset pakkaukset?

 Miten nämä saadaan puhtaaksi? Todellista ongelmajätettä.


Erilaisia jauheita sisältävien pakkausten luulisi olevan helppo nakki, käytä tyhjäksi ja nakkaa keräykseen. Mutta pitääkö nekin tiskata jos muoviroskan todella pitää olla puhdasta? Jauhetta kuitenkin jää purkin seinämiin. 


Pesuainepulloja kun ryhtyy huuhtelemaan, niin vettä kuluu armotta, jotta saisi kaiken vaahdon ulos pullosta. Kyllä tässä vähemmästäkin alkaa ihminen vaahtoamaan!



Minkä omakotiasukas jäteastian tyhjennyksessä säästää, sen lämpimässä vedessä maksaa. Ei siinä mitään, minä voin jopa maksaa ollakseni ympäristöystävällisempi, mutta kun en alkuunkaan usko, että muovipurkkien peseminen lämpimällä vedellä ja tiskiaineella toimittaakseen niitä uusiomuoviteollisuuden raaka-aineeksi on ollenkaan ekologista. Jos joku näyttää minulle selkeät laskelmat, että näin on, niin selvä, minä alan täyttää tiskikaappia kuivuvilla jogurttipurkeilla ja keksin jonkin keinon saada hammastahnatuubin sisäpuolen pestyä.

 Keksi- ja pilleripakettien pitäisi sentään olla helppoa kierrätettävää. Kekseistä ei jää koskaan muruakaan jäljelle...

Hesari julkaisi paria päivää myöhemmin "10 kysymystä muovinkeräyksestä"-jutun mukamas tuomaan jotain valoa aikaisemman jutun aiheuttamaan hämmennykseen. Kappas kummaa, kysymysten joukossa ei ollut:"Onko todella kannattavaa käyttää lämmintä vettä muovijätteen tiskaamiseen?" vaikka usea alkuperäisen artikkelin kommentaattori oli tätä ihmetellyt.

Mutta ei hätää, jotta hämmennys olisi täydellinen, Hesari julkaisi vielä kolmannenkin kirjoituksen, jossa sanottiin, että öljypullot ja pesuainepakkaukset pitäisi huuhtaista ennen kierrätystä. Eli öljypullo, jossa on pelkän öljyn sijaan öljyä ja vettä onkin sitten kierrätyskelpoinen? Ota tästä nyt selko.

Joku tasapainoisempi ja kompromissihakuisempi ihminen kenties tahtoisi sanoa minulle, että ei tarvitse toimittaa kaikkea muovijätettä erilliskeräykseen, ainoastaan ne pakkaukset, jotka saa ilman suunnatonta vedellä lotraamista puhtaaksi. Mutta kun Vanha Jäärä on "kaikki-tai-ei-mitään"-ihminen. Minä joko lajittelen kaikki muovipakkaukset erikseen tai sitten en ollenkaan. Valitsen jälkimmäisen vaihtoehdon kunnes näen luotettavia laskelmia siitä, että lämpimällä vedellä lotraaminen kannattaa.

Lopuksi vielä vihoviimeisen kerran mustikoista. Tämä ei toki ole kaikkein ekologisin mustikan käyttötapa, mutta aika hauska kyllä. 




perjantai 24. heinäkuuta 2015

Mustikkamaniaa

Mikä meihin järkeviin suomalaisiin menee kesällä kun marjasadon kypsyttyä pitää sankoin joukoin rynnätä metsään könyämään äärimmäisen epäergonomisissa asennoissa kaikenlaisten hyönteisten syötävinä? Marjamania! Marjamania on eri asia kuin tällä viikolla oppimani termi "marjaraivo". Marjaraivo ei ole hyvä asia, mutta marjamania on. Suurin osa marjasadosta jää muiden luontokappaleiden syötäväksi ja mätänemään metsään, kaikkea ei komppaniallinenkaan ahkeria thaimaalaisia marjanpoimijoita saa kerättyä (marjaraivon valtaamien alkuasukkaiden heitä hätistellessä). Mrs ja Mr Vanha Jäärä ovat sentään yrittäneet tyhjentää oman metsäpalstansa mustikoista huolellisesti. Sen ekologisempaa sapuskaa on vaikea kuvitella kuin metsämarjat! Tosin jos ajaa autolla 100 km poimiakseen litran mustikoita niin...mutta meidän ei tarvitse ajaa yhtikäs mihinkään poimiaksemme mustikoita.
 Ettäs tiedätte! Kuva täältä.

Olin tarkkaillut mustikkasadon kypsymistä ja tullut siihen tulokseen, että "ei vielä" kun viime lauantaina havaitsimme kaksi pulua-jotka-sanoo-huhuu (sepelkyyhky luulisin) innokkaasti popsimassa mustikoita omin nokkinensa omiin nokkiinsa. Pakkohan se oli rynnätä hätistämään pulut pois ja mennä itse tilalle suorittamaan valikoivaa poimintaa, sillä kaikki marjat eivät tosiaan vielä olleet kypsiä. Tällaista täällä Espoon erämaassa on, joutuu kamppailemaan ravinnosta villieläinten kanssa!

Tämäkin villieläin pitää mustikoista! Kuva täältä.

Olettekos kuulleet Werner Brosin kappaleen, jossa lauletaan "Mustikanpoiminta on mukavaa toimintaa..."? Valitettavasti sitä ei löydy Youtubesta, joten en pääse pilaamaan teidänkin mustikanpoimintaanne. Tuo kappale on kerrassaan pirullinen jäynä Wernereiltä, sen kun kerran kuulee, niin mustikoita poimiessaan ei voi tehdä muuta kuin kuunnella tuota biisiä päänsä sisässä, ei tosiaan voi "samalla ajatella monia asioita" kuten kappaleessa pirullisesti väitetään.

Lauantaiaamupäivän poiminnan tiimellyksessä peruutin pylly edellä puolisoni otsalohkoon, jolloin törmäyksen voimasta päässä onneksi vaihtui levy ja alkoi soida:"Poi(mi)mme yhdessä ain, poi'mme aina rinnakkain...Vaikka esteitä on tiellä marjasadon, poi'mme yhdessä ain rinnakkain" Sanat meni siis uusiksi, sävelen varmaan arvaatte. Olihan se sentään vaihtelua perinteiseen mustikanpoimintabiisiin.

 Mustikkaa puskassa...

Sunnuntai-iltana yllätimme mustikoiden parista kymmenpäisen räksäparven ja silloin hätä iski uudestaan. Pakko oli hyökätä totaalisen berserkkiraivon vallassa poimimaan lisää. Siinä vaiheessa kroppa oli jo edellispäivän poiminnan jäljiltä niin jumissa, että päässä ei poppi soinut, ainoat ajatukset koskivat sitä, että selkään sattuu aivan perkeleellisen paljon. Jossain vaiheessa selkä turtui ja päässä vilahteli seuraavanalaisia pätkiä: "Poimitaan me poimurilla" (sävel "Ajetaan me tandemilla" ja me ei muuten todellakaan poimita poimurilla) ja "Poimin niin että selkä pettää" (Happoradio: HC sää, jossa ikävöidään niin, että selkä pettää). Wernereiden kirous on siis voitettu!

Nyt on 5 litraa mustikoita pakkasessa ja olen keksinyt uuden konseptin. Se on mustikkapiirakkapäivä ja sen avulla seuraavan kesän pitäisi tulla nopeammin. Syksyn, talven ja kevään aikana leivotaan yksi mustikkapiirakka kuukaudessa esim. kuukauden ensimmäisenä lauantaina. Seuraavan kuukauden piirakkaa odotellessa kesä tulee nopeasti. Saapa nähdä, mutta kokeillaan. Puoli litraa jos vielä saisi pelastettua villieläimiltä ja tehtyä piirakan ihan tuoreeltaan!

 ...ja mustikkaa kulhossa.

Ei voi kuin ihmetellä mummoja (ja pappoja), jotka poimivat satoja litroja marjoja. Miten ihmeessä niillä selkä ja jalat kestää? Mr Vanha Jäärä ehdotti, että ne mummot ovat verrytelleet nuorena lypsämällä sata lehmää päivässä ilman lypsyjakkaraa. Har har sanoisi mummo. Oma mummoni ei koskaan poiminut mustikkaa poimurilla, ainoastaan puolukkaa. Eikä lypsänyt lehmiä, sitä varten oli karjakko. Voi olla että, muut mummot oikaisevat ja käyttävät poimuria mustikkaankin, mutta silti täytyy todella nostaa hattua 70-80-vuotiaille, jotka könyävät metsässä tuntikausia useana päivänä. En kertakaikkiaan tajua miten ne pystyvät siihen! Pois halveeraavat ilmaukset mummoista ja marjanpoimijoista ja hus metsään kaikki, joilla selkä vähänkään kestää! (Mutta älkää tänne meidän tontille änkekö.)

Nyt alkaa kesäloma! Onneksi ei tarvitse sitä pilata poimimalla mustikkaaaaaaa...aaaarrrghhh!

 Pikkupupu ei mustikasta välitä, päivänkakkarat maistuvat paremmalta.


perjantai 17. heinäkuuta 2015

Sköndää

...eli skeidaa, shittua, Scheissea (saksalaisittain tietenkin isolla alkukirjamella), jöötiä, sontaa, kakkaa...rakkaalla tuotoksella on monta nimeä. Ajattelin kerrankin puhua paskaa. Siis kirjoittaa paskasta.

Mutta ensin jotain ihan muuta, suorastaan päinvastaista. Kesäisissä leivontaohjeissa kehotetaan joskus koristelemaan kakku "syötävillä kukilla". Nyt selvisi, että ohjeissa tarkoitetaan esimerkiksi päivänkakkaroita. Viime lauantaina Mr Vanha Jäärä huusi huolestuneena makuuhuoneen ikkunan äärestä:"Tuu katsomaan. Onks toi sallittua?"


Tuollainen söpö pikkukaveri meillä popsii päivänkakkarat. Olin ihmetellyt onko hän metsäjänis vai rusakko, mutta kun eräänä päivänä autolla kotiin ajaessani peläytin hänet juosta vipeltämään auton edellä karkuun, havaitsin selkeästi, että hänellä on kaksivärinen häntä, päältä musta ja alta valkoinen. Eli hän on rusakko.

Sitten siihen paska-aiheeseen alkukevennyksen kautta. Viikko sitten olin lähdössäni Pornaisissa mökkielämää viettävän ystäväni kanssa perinteiselle terassikiertueelle Helsinkiin. Viestittelimme ahkerasti tapaamisen suunnitelmista. Hän tituleerasi itseään maalaiseksi havaitessaan, että bussiyhtiöiden mielestä maalaisten kai pitää pysyäkin maalla, koska busseja kulkee kovin harvoin. Sitten kun hän oli lopulta matkalla bussille, sääennuste alkoi luvata sadetta, mutta se ei ystävääni haitannut: "Ei haittaa vaikka sataa, mulla on sontaa mukana!"viestitti tämä maalainen bussista matkallaan kaupungin valoihin.  Hurraa ÄLYpuhelinten arvaava tekstinsyöttö taas kerran, sontaahan sitä tietenkin otetaan mukaan sateen varalta eikä sontsaa!

 Eipä juurikaan tarvittu sontsaa eikä kohdattu sontaa.

Ja lisää paskaa Vanhan Jäärän tietotoimistosta ja tutkimuslaboratoriosta. Toimittajat katsovat aina välillä asiakseen valistaa lukijoita siivoamisen tärkeydestä ja otsikoivat raflaavasti:"Tiedätkö mikä on kotisi likaisin paikka? Lue juttu ja ylläty". Väittävät näissä jutuissa, että se on hanan vivun alapuoli, vessanpytyn nuppi, keittiön tiskirätti tai jokin ovenkahva. Ei muuten ole. Vanhan Jäärän tutkimuslaboratorio osoittaa visuaalisesti ilman bakteeriviljelyitä, että se on vessanpytyn vesisäiliön ulkopohja.

5 vuotta vanhan pytyn vesisäiliön pohja

20 vuotta vanhan pytyn vesisäiliön pohja

Kuinka usein tulee hinkattua tätä paikkaa? Meillä ei vielä koskaan, mutta lomalla meinataan rohkaistua koskemaan noihin sedimentteihin. Vaatii muuten melkoista notkeutta könytä tuota sontakertymää siivoamaan. Olitko tietoinen tästä kertymästä omassa pytyssäsi? Käypä kiltisti kontillesi pytyn viereen katsomaan, kyllä sen sieltä pitäisi löytyä. Se ei tarkoita, että säiliö vuotaa, vaan, että säiliön pintaan kondensoituva kosteus valuu säiliön alapinnalle ja kökkööntyy siellä rauhassa itsekseen. En itsekään ollut tästä ilmiöstä tietoinen kunnes eräänä päivänä vessaa siivotessani huomasin, että tuon 20 vuotiaan pytyn ulkoreunaa pitkin valuu paskanoro lattialle.

Ennen muinoin mainostettiin jotain siivousainetta iskulauseella: Se räjäyttää lian pois. Pahoin pelkään, että noihin pytyn pohjiin ei dynamiittia tehottomampi räjäyttäjä toimi. No, eipä käy viikon päästä alkavalla lomalla aika pitkäksi kun yritetään innovoida lian räjäyttämistä muiden mukavien lomahommien lomassa.

perjantai 10. heinäkuuta 2015

Mitä minusta tulee isona...

...eli pappi, lukkari, talonpoika, kuppari...nykyisin AD, koodari, psykologi, roudari...

Kun kirjoitan tätä, on tiistaiaamu ja töissä on suorastaan EMP:n jälkeinen maailmanlopun tunnelma. Mitkään firman sisäiset yhteydet eivät toimi, ainoastaan internet ja sinnekin pääseminen vaati vippaskonsteja. Tässä on siis hyvää aikaa miettiä syntyjä syviä ja palkka juoksee.

 Pappi on ammatti, jossa mietitään myös syntyjä syviä?

Jäärä Junior valmistautuu ensimmäiseen erään yo-kirjoituksia syksyllä ja miettii siinä ohessa vaikeaa kysymystä: Mitä minusta tulee isona? Tämä on nykyisin vielä vaikeampi kysymys kuin Vanhan Jäärän nuoruudessa, jolloin ennen 90-luvun lamaa vielä oli kaikille halukkaille töitä tarjolla koulutuksesta riippumatta. Jäärä Juniorin uusin suunnitelma on seuraava: Hänestä tulee fysioterapeutti. Paras kaverinsa on tähtäämässä lääkikseen, joten Junior aikoo mennä naimisiin kaverinsa lääkäriksi valmistuvan opiskelukaverin kanssa, jolloin perheen tulotaso on paremmin taattu. Muuten hyvä suunnitelma, mutta epäilen että Juniorin on paras olla valmis olemaan joustava seksuaalisen suuntautumisensa kanssa, koska miespuoliset lääketieteen opiskelijat on luultavasti hyvin äkkiä "syöty parempiin suihin".

 Monen pikkupojan toiveammatti, kaivinkoneen kuljettaja!

Ei ole todellakaan helppoa tietää mitä kannattaisi ja haluaisi opiskella ja sitten vielä päästä haluamaansa opiskelupaikkaan. Tällaisena maallikkona myös ihmettelen koulutuspaikkojen ja tarjolla olevien töiden epäsuhtaa. Kummipoikani pääsi juuri opiskelemaan tieto- ja tietoliikennetekniikan insinööriksi. Ensimmäinen reaktioni (jonka jätin kertomatta kummipojalle) oli:"Ai niitä koulutetaan vielä Suomessa?!" Mihin tarkoitukseen? Valmistuneitakin sellaisia on aika riittävästi työttöminä. Viimeisimmät terveiset tietotekniikka-alalle Suomessa toimitti Microsoft keskiviikkona. Sopii toivoa, että muutaman vuoden kuluttua maailman tietotekniikan tekemisen markkinat kierähtävät ympäri ja asioita tehdään taas Suomessa ja lapsille inkkarileikit tarkoittavat taas samaa kuin Vanhan Jäärän lapsuudessa.
 Karhulan AMK:sta valmistunut insinööri työssään.

Inkkarileikkissähän on nykyisin esimerkiksi seuraavia hahmoja: Raj projektipäällikkö, Maneesh koodari, Dipak testaaja ja Chandra asiakastuki. Leikki menee niin, että Raj yrittää saada Maneeshin ja Dipakin tekemään jotain, mutta tämä parivaljakko käyttää kaiken aikansa syytellen toisiaan. Dipak Maneeshia surkean koodin  ja Maneesh Dipakia älyttömien testikeissien tekemisestä. Välillä kuviota hämmentää Chandra, joka yrittää saada Maneeshin ja Dipakin keskittymään asiakkaiden löytämien vikojen korjaamiseen. Optionaalinen rooli tässä leikissä onkin asiakas, joka höykyttää Chandraa, minkä kerkiää.  Ei siis ole mitään päällikkö Istuvaa Härkää ja sulkapäähineitä, vaan inkkarit ovat sieltä, minne Kolumbus yritti alun perin mennä.
 Vanhojen hyvien aikojen inkkarileikkijä.

Itseänikin edelleen kohta 47-vuotiaana kaihertaa kysymys: Miksi minä haluaisin isona? Tämän isommaksi en toivottavasti enää tule ja jos en marssi opetusministeriöön ja ilmoita laittavani Suomen koulutuspolitiikkaa kertaheitolla kondikseen, niin mitä teen? Jatkanko tällä aikoinaan laiskuuttani valitsemallani alalla kunnes minunkin työni siirretään Intiaan (tai Kiinaan)? En ole koskaan välittänyt oppikirjojen lukemisesta, joten valitsin opiskelupaikan sillä perusteella, että pääsen sisään ilman, että tarvitsee lukea minuuttiakaan pääsykokeisiin. Näin päädytään diplomi-insinööriksi. Samalla menetelmällä lie moni muu päätynyt moneen muuhun ammattiin. Luulen, että harva meistä on jo nuorena tiennyt haluavansa juuri tietyn ammatin edustajaksi ja vielä kaiken huipuksi päässyt tavoittelemaansa opiskelu- ja myöhemmin työpaikkaan. Onnellisia ovat ne, joille työ on hauska harrastus, josta kaiken huipuksi saa rahaakin. Onko lukijoiden joukossa sellaisia?

 Ratsupoliisin ammatti on hauska harrastus hevosten ystävälle.

Laiskuuttani taidan kuitenkin jatkaa tällä alalla - ainakin siihen asti kun töitä ja terveyttä riittää. Sivutoimisesti täytyy lähivuosi keskittyä toimimaan Jäärä Juniorin opinto-ohjaajana. Toivottavasti riittävän kiinnostava kutsumus löytyy ja opiskelupaikan ja myöhemmin työpaikan ovet aukenevat.


Mutta loppujen lopuksi kaikki on turhaa paitsi puutarhanhoito!




perjantai 3. heinäkuuta 2015

En ole koskaan...

Laiskottaa, siksipä menen siitä missä aita on matalin ja tartun haasteeseen, jonka poimin Tarun blogista. Olettekos koskaan leikkineet "En ole koskaan" -seuraleikkiä? Siinä saa pisteen, jos ei ole koskaan tehnyt jotain, mitä vähintään yksi toinen osallistuja on tehnyt. Tämä on pisteetön blogiversio.

Isälläni oli tapana sanoa:"En ole koskaan tehnyt rehellistä työtä!" Arvaattekos mikä hän oli ammatiltaan? Hampuusi? Murtovaras? Huumediileri? Juu ei. Hän oli apulaisprofessori TKK:lla ja dosentti Helsingin yliopistossa, alana matematiikka. Se ei ole rehellistä työtä, ettäs sitten tiedätte. Siitä piste isävainaalle. Tuota paremmaksi en pysty omalla listallani pistämään, mutta yritetään.

1. En ole koskaan käynyt Euroopan ulkopuolella.
Eikö ollutkin shokeeraava aloitus? Kaikkihan lomailevat nykyisin jossain Balilla tai Kuubassa. Isäni olisi kyllä pistänyt tässäkin paremmaksi, hän olisi voinut sanoa:"En ole koskaan käynyt Suomen "vanhojen rajojen" ulkopuolella - enkä lentokoneessa". Miksi mennä merta edemmäs kalaan? Kaukaisin paikka, missä olen käynyt, on Cadiz Espanjassa. En tunne erityistä intoa istua tuntikausia lentokoneessa tai kärsiä jet lagistä - saatikka vielä maksaa siitä. Lisäksi haluan välttää käymistä törkeiden ihmisoikeusrikkoumusten maissa, jotka esim. käytännössä sallivat lapsiprostituution (Thaimaa) tai tuomitsevat homot kuolemaan (Arabiemiirikunnat).


Mr Vanha Jäärä ihmettelee Cadizia.

2. En ole koskaan ollut rapujuhlissa
(Tämäkin tuli mieleen Tarun kirjoituksesta). Älkääkä kuvitelko, että asiahan pitää korjata. Ihmiset kuorivat hengiltä keitettyjä vesinilviäisiä sormet verillä, kiskovat välillä raakaa viinaa ja hoilottavat (ruotsinkielisiä) juomalauluja. Need I say more? Sanon kuitenkin: rapukuvioidut lautasliinat ym. aiheeseen liittyvät tilpehöörit (rapukuvioiset tötteröhatut?)  ovat karmeita!

3. En ole koskaan käyttänyt tekokynsiä
Tämän kopioin suoraan Tarulta kun en oikein keksinyt muutakaan. Mutta totta se on. Omat kynteni ovat jostain tuntemattomasta syystä erittäin vahvat ja hyväkuntoiset, joten en edes tarvitsisi tekokynsiä, mikäli tuntisin tarvetta käyttää pitkiä kynsiä. Vaan kun en tunne, niiden alle vaan menisi kaikenlaista kökköä.

4. En ole koskaan nauttinut kosmetologin käsittelystä
Uusi version anglosaksisesta hevosta ja vettä koskevasta sananlaskusta: Voit viedä naisen kosmetologille, mutta et voi pakottaa häntä nauttimaan siitä. Parhaimmillaan se on tylsää, pahimmillaan erittäin kivuliasta (mustapäiden puristelu). Ennen 40-vuotispäiviä piti oikein varottaa kavereita, että älkää missään nimessä hankkiko lahjaksi lahjakorttia kosmetologille. Nyt ei ehkä tarvitse muistuttaa uudestaan 50-vuotispäiviä varten, kun se on nyt kirjattu tähän.

5. En ole koskaan omistanut lemmikkieläintä
Hau. Elikot ovat söpöjä. En kuitenkaan usko, että niiden tuottama ilo kompensoisi niistä irtoavia karvoja, niiden tuhoamia huonekaluja, niistä huokuvia hajuja, niiden aiheuttamia unettomia öitä ja lopulta niiden kuoleman aiheuttamaa surua. Hauvat ja vauvat ovat parhaimmillaan kun ne kuuluvat jollekulle toiselle ja itse voi vain hetken pitää sellaista sylissä ja ojentaa takaisin kun se alkaa parkua tai paskoa.


Henni-hauva söpöilee

6. En ole koskaan välittänyt lakoista
Enkä tarkoita nyt erilaisia työtaisteluita vaikka en niistäkään niin välittäisi, vaan niitä kellertäviä marjoja, joita pohjoisen ihmiset kutsuvat hilloiksi ja virallinen kasvioppi suomuuraimeksi. Eivät ne pahoja ole, mutta eivät niin hyviäkään, että niiden siementen rouskuttamisen ärsyttävyys alkuunkaan kompensoituisi. Parhaimmillaan lakka on lakkaliköörissä, siinä en koskaan ole törmännyt ensimmäiseenkään siemeneen.

7. En ole koskaan ohjannut mitään vesikulkuneuvoa
Olen ollut kyydissä parissa purjeveneessä ja moottoriveneessä, mutta peräsinkammesta ja ruorista tai mitä ne veneen ratit ovatkaan olen pitänyt näppini visusti erossa. Useiten olen istunut soutaen-olisit-jo-perillä -tyyppisellä perämoottorilla varustetussa soutuveneessä. Olen kyllä soutanutkin, mutta koska soudan erinomaisen toispuoleisesti ja ilman peränpitäjää vene kiertäisi ympyrää, ei tässäkään yhteydessä voida puhua veneen ohjaamisesta.

Suomen Joutsen olisi hankala ohjattava 11-vuotiaalle.

8. En ole koskaan omistanut kosketusnäyttöpuhelinta
Enkä ymmärtänyt termiä älypuhelin. Se, että laitteella voi surffata netissä ja asentaa erilaisia appseja (muitakin kuin ÄPP:n) ei vielä tee siitä älykästä. Vaikka surullinen totuus lie, että moni puhelin hakkaa silti älykkyydessä käyttäjänsä. Minulla ei ole siitä pelkoa (johtuu siis puhelimesta, ei itsestäni). En tosin kyllä omista tätäkään puhelinta, se on työnantajan omaisuutta. Voisin siis jopa sanoa: "En ole koskaan omistanut kännykkää". Tällä muuten luulisi irtoavan jo piste, jos tämä olisi pistekisa.


9. En ole koskaan tapetoinut
Melkein kaikki remonttihommat ovat läheisesti tuttuja, myös Mr Vanhan Jäärän "kannustaminen" lähietäisyydeltä lasketaan omaksi kokemukseksi. Mutta tapetointia lähimmäs pääsin vuonna 1996 kun kuuntelin exän ja ex-appiukon voimallista kiroilua makkarin tapetoinnin yhteydessä. Oli sen verran pelottavan kuuloista puuhaa, etten uskaltanut edes kuunnella, saati katsoa. Taidan pysyä erossa tapeteista jatkossakin.

10. En ole koskaan liikkunut julkisuudessa MELONI - KOKONAINEN -teksti toisen rintani päällä.
Mutta viime tiistaina käytti läheltä kun lauantaina ostetun  melonin punnitustarralappu oli mystisesti tarttunut neuletakin rinnuksiin. Onneksi huomasin asian ennen kotoa poistumista. Vahinko vai Mr Vanhan Jäärän megajäynä...hän ei tunnusta mitään.

Vaan eikö olisi hauskempaa lukea "Olen kerran..." -listaa, jolla on lueteltu tempauksia, joihin oletettavasti hyvin harvat kanssaihmiset ovat kyenneet? Luultavasti listalla on enimmäkseen älyvapaita tempauksia ja surkeita sattumuksia. Tietenkin "Olen saanut Nobelin rauhanpalkinnon,"  "Olen pelastanut naapurin koiran palavasta talosta" ja "Olen perustanut 100 hehtaarin luonnonsuojelualueen" kuuluvat listalle, mutta en odota vastaavia juuri kenenkään listalla näkeväni. Ainoastaan selvin päin tehdyt teot lasketaan - tai korkeintaan rattijuopumuksen rajaa (alapuolelta) hipovassa tilassa tehdyt. Pitäisiköhän olla rohkea ja ryhtyä tällaisen listan laadintaan...lähtisiköhän kukaan muu rohkea mukaan...?