maanantai 31. joulukuuta 2018

Pahepäiväkirja tueksi elämänmuutokseen

Taas on se aika vuodesta kun tehdään jaloja lupauksia aloittaa uusi ja terveempi elämä. Vanhalla Jäärällä olisi tarjolla ihan uusi menetelmä laihduttamiseen, nenän valkaisuun ja tupakoinnin lopettamiseen. Kokeilepa tällaista: älä muuta elintapojasi aluksi mitenkään mutta tee paheistasi julkisia ja ala pitää haluamassasi some-alustassa niistä päiväkirjaa.


Annan esimerkin omasta erittäin paheellisesta päivästä noin viikkoa ennen joulua (kaikki maininut herkut jaettiin kahteen pekkaan): ruokakaupasta tarttui mukaan Maraboun mint-choko rulla ns. second breakfastiksi. Sekä Ben&Jerry-jätsipaketti jälkiruoaksi korvaamaan edellisenä päivänä syödyn huonoksi osoittautuneen jäätelön aiheuttama mielipaha. Iltapäiväkahvin kaveriksi ostettiin tietenkin pullat. Illalla poikkesin vielä Prismaan etsimään kuminauhaa ja vegaanisia joululaatikoita. Jälkimmäisiä ei löytynyt, joten ostinkin 300g pussin lakritsia.

Jos karkkipussitkin ovat vuosien varrella kasvaneet, niin kyllä ovat alkoholipakkauksetkin. Tässä päiväkirjamenetelmessä viinien hanapakkaukset ovat kiellettyjä ellet sitten aio heilua mittasetin kanssa ja raportoida juomaasi viiniä senttilitran tarkkuudella. Viinipullosta on sentään helppo hahmottaa kulutus - ja kahteen pekkaan viinipullo hupenee yllättävän vikkelästi. Olutta ja vastaavia on helppo mitata pullon/tölkin tarkkuudella, mutta tässäkin lajissa on yleistynyt 24 kpl laatikon ostaminen. Ennen oli tapana päättää etukäteen paljonko juo. Että pistänpä nyt elämän risaiseksi ja ostan 7 pulloa kaljaa. Nykyään ostetaan laatikko kerrallaan ja juodaan niin monta kuin sattuu sillä hetkellä tekemään mieli - mikä saattaa olla hyvinkin enemmän kuin 7.



Tupakan kanssa kannattaa poltettujen savukkeiden määrän raportoinnin lisäksi julkaista itsestään kuvia sauhuttelemassa antaumuksella. Veikkaisin herättävän jonkinlaisia reaktioita.

Ja pahepäiväkirjojen lukijat: paheksuva sana on vapaa. Ei mennä kuitenkaan henkilökohtaisuuksiin siinä mielessä, että alettaisiin haukkua ihmisiä läskeiksi ja juopoiksi vaan päivitellään vaan niitä merkintöjä. "Aikamoinen sokeripläjäys yhdelle illalle" "Meni näköjään alkoholin riskikäytön rajat reippaasti rikki kolmatta kertaa tässä kuussa" "Et sitten pysty edes kahta tuntia olemaan polttamatta"



Eiköhän tällaisen tuomitsevan tukiryhmän luulisi johtavan tuloksiin melko nopeasti. Tai sitten päiväkirjan pitämisen lopettamiseen...No, kannattaa kokeilla! Itse en kyllä aio. Mutta kokeilkaa te muut! Hyvää tai ainakin kohtuullisen hyvää vuotta 2019!

perjantai 14. joulukuuta 2018

Minäkö jouluihminen?

Ne, jotka Vanhan Jäärän tuntevat tai ovat ainakin lukeneet aikaisempien vuosien jouluaiheisia kirjoituksia, tietävät, että tähän aikaan vuodesta on v-käyrä huipussaan kun sekä reaalimaailma että some pursuavat joulu sitä ja joulu tätä. Kaikkein ärsyttävimpiä ovat somen joulukalenterit. Tänä aamuna keksin uuden ärsytyksen kohteen: "apua, joulu on jo noin lähellä ja kauheasti kaikkea on vielä tekemättä" -voivottelun. Mitä ihmettä pitää niin kauheasti pökeltää ennen joulua, että oikein kiirettä ja stressiä pukkaa?


Jouluna tarvitsee olla jotain sapuskaa pöydässä ja ainakin lapsille lahjoja. Siinäpä ne tärkeimmät. Ja tämä lahja-asia sai minut tajuamaan, että minähän se olenkin kaikista jouluihmisistä kaikkein jouluisin. Oikea joulumielisten kantaäiti. Minä nimittäin ostelen joululahjoja ympäri vuoden, joten minulla on aina joulu tehtynä sydämeeni. Ensimmäiset lahjat ostetaan pian menneen joulun jälkeen alkuvuoden alennusmyynneistä. Iittalan ja Finlaysonin alet ovat vakiojouluostospaikkojani - tammikuussa! Tänä vuonna käytin kirjakaupan bonuspisteet alkukesästä miehen kummipojan joululahjaan. Kesän maakuntamatkoilla on aina joulu mielessä. Maakunnista löytää paljon hauskaa perus-Prisman tarjonnasta poikkeavaa pienten firmojen ja käsityöläisten tuotantoa laitettavaksi pukinkonttiin. Loput tilkkeet pukinkonttiin ostetaan sitten lähempänä joulua erilaisilta joulumarkkinoilta, pääasiassa Ornamon designmarkkinoilta. Siksi en ikinä voi päästä tavoitteeseeni saada kaikki joululahjat hankittua viimeistään syyskuun aikana.

Meillä on vaatekaapissa yksi kori varattu lahjojen säilytykseen ympäri vuoden. Nytkin siellä on tavaraa odottamassa joulua 2019, koska tämän vuoden tammikuussa hankittujen juttujen tilalle löytyikin kesällä parempia juttuja. Mutta suomalainen design ei mene ikinä pois muodista, joten sielläpä odottelevat. Ja jurvempikin suomalainen design tulee uudestaan muotiin kun tarpeeksi kauan odottelee. Ymmärrän, että kerrostalokolmiossa lasten kanssa asuessa on mahdoton piilotella kesäalesta ostettua lego-pakettia jouluun asti. Kahden aikuisen taloudessa tällainen kestojemmasysteemi toimii mainiosti. Tälle joululle valitut ja pakatut lahjat "piilotetaan" kekseliäästi tuolin alle.



Jouluruoan suhteen en sitten olekaan mikään joulukokkien kuningatar. Jos minulta kysytään, perinteiset jouluruoat voi unohtaa kokonaan. Mieluimmin söisin jouluna(kin) jotain HYVÄÄ. Kinkkua nyt toki pystyy syömään, mutta onhan olemassa paljon parempiakin lihoja. Mistään laatikoista ja rosollista ja kaloista en tykkää ollenkaan. Mr Vanha Jäärä kuitenkin tahtoo kinkkua ja laatikoita, joten niillä mennään. Itselleni keitän kinkun lisäkkeeksi perunoita ja teen herkkusienikastiketta.

Mutta kukapa on joulukeittiön kuningatar- heidän äidit tekee meidän äitien jouluruoat. Jouluhan on valmisruoan ja puolivalmisteiden ylistämisen juhlapyhä. Jos nyt erehdyn kysymään, että kuka muka tekee sitä ja tätä itse, saan kyllä hep-huutoja, mutta sanoisin, että suurin osa hankkii laatikot ja piparkakku- ja joulutorttutaikinat valmiina. Mitäs sitä sitten enää muuta tarvitaan kuin valmiiksi paistettu kinkku ja valmiiksi graavattu lohi? Helppo homma. MUTTA jos minulta kysyttäisiin, eipä olisi noitakaan. Paitsi joulutorttuja.  Joka tapauksessa kenenkään ei kannata jouluruokien takia hankkia burn-outia, ostaa vaan suosiolla niiden toisten äitien tekemiä sapuskoja.



Isäni oli kyllä kaikkien aikojen kylmähermoisin joululahjojen hankkija. Hän saapasteli Stockmannille perinteisesti aattoaamuna. Silloin muilla osastoilla kuin Herkussa oli typötyhjää ja lahjaostokset sai tehdä aivan rauhassa. Tätä menetelmää ei ehkä aivan kaikille voi suositella.

Stressitöntä joulua, vähemmän on enemmän! Ja myöhemmin on aikaisemmin ei kun aikaisemmin on myöhemmin tai jotain...


perjantai 7. joulukuuta 2018

Jos kaikki ois niin kuin mä...

Itsenäisyyspäivän jälkihumussa on hyvä pohtia hieman suomalaisuutta.

Eli jos kaikki suomalaiset alkaisivat käyttäytyä kuin Vanha Jäärä, mediassa olisi pian tällaisia otsikoita:

Katastrofin ainekset ilmassa - Oodin avajaisiin ei tullut ketään

"Mitä ihmettä minä näillä teen?" - kauppiaalle jäi 1000 ämpäriä kouraan

Mitä Redille pitäisi tehdä - vieläkään ei yhtään asiakasta

Mökkeily vähentynyt dramaattisesti - mökkikuntien yrittäjiä joukolla konkurssiin

Finnair joutuu miettimään strategiansa uusiksi - kaukolennoille ei enää kysyntää

Käänne suomalaisten ruokatottumuksissa - makkara ei myy enää ollenkaan
 - toisaalta suklaan ja jäätelön suosiota ei uhkaa mikään

Kansa kuivui - alkoholin kulutus romahti alle kahden litran

Joukkotyöttömyys uhkaa kotimaista viihdealaa - "Koodariksiko pitää opiskella?" ihmettelee Aku Hirviniemi

Poliitikkojen pelkäämä kysely paljastaa kaupunkilaisten kannan: Länsimetroa ei olisi pitänyt rakentaa ollenkaan

Kupla puhkesi, valmistus lopetettu - nyhtökaura ei koskaan ollutkaan hyvän makuista

Kosmetiikkafirmat kummissaan - eivätkö naiset enää meikkaa?

 Tässä Jäärät kerrankin siellä missä muutkin - Amos Rexissä

Oli helppo keksiä asioita, joita minä (ja armas mieheni) harjoitamme vähemmän kuin keskivertosuomalaiset. Jos kaikki muutkin suomalaiset alkaisivat käyttäytyä samalla lailla, se varmasti päätyisi otsikoihin. Vaikeampi oli keksiä mitä me teemme ja ostamme enemmän kuin keskivertokansalaiset. Kaikki omat puuhathan tuntuvat ihan normaaleilta - eivätkö kaikki tee näin? Mutta jotainhan meidän täytyy syödä makkaran sijaan ja jossain käydä erilaisten avajaisten sijaan.

Miesten uusi aluevaltaus - täyttävät ryhmäliikunta- ja tanssitunnit

Tanssikansa nuortuu - lavoilla säännöllisesti käyvien keski-ikä painui alle 70 vuoden

Pullaa pullaa, enemmän pullaa - pullabuumille ei näy loppua

Alkoholittomien oluiden ja siiderien kysyntä kasvoi eksponentiaalisesti

Kuplia kehiin - kansa tahtookin viininsä nyt vain ja ainoastaan kuohuvana

Irtokarkkilaarit tyhjenevät perjantaisin - perjantaipullolle terveellisempi (?) korvaaja

Mitä ihmiset oikein tekevät Tallinnassa?  Matkailu kasvaa, viinaralli vähenee

Nasevia otsikoita, eikö? Oisko Vanhasta Jäärästä iltapäivälehden toimittajaksi? :-D


torstai 15. marraskuuta 2018

Normaali raksaprojekti eli takka

Pari vuotta oli Jääräpariskunta funtsannut, että pitäisi hankkia takka siltä varalta, että Putin kääntää kaasuhanat kiinni, sähköä aletaan säännöstellä ja meitä uhkaa silloin pakkasella hypotermia ja vesijohtojen jäätyminen.


Niinpä keväällä 2018 aktivoiduin asian suhteen joillakin messuilla. Haastattelin paria takkafirmaa aiheesta "Saako teiltä takan avaimet (eli tulitikut) käteen periaattella?" Ensimmäinen firma sanoi epämääräisesti:"Joooo...ollaan me sellaisiakin projekteja hoidettu..." Toinen taas kuulosti vakuuttavalta ja kertoi, että heidän kauttaan hoituu asentamisen lisäksi myös rakennusluvan haku. Suuntasimme siis takkamyynnin kovimpaan sesonkiaikaan eli kesäkuussa tähän jälkimmäiseen firmaan.

Aluksi kaikki meni ok, valittiin takka, saatiin tarjous ja hyväksyttiin se. Sitten takkafirma ja rakennusfirma tulivat käymään ja mittailemaan paikkoja. Rakennusfirmalle annoin sosiaaliturvatunnukseni rakennusluvan hakemista varten. Sitten ei kuulunutkaan mitään. Espoon kaupungin rakennusvirasto kuitenkin tiedotti nettisivuillaan, että heillä on ruuhkaa, joten emme odottaneet ihmeitä tapahtuvan kovin pikaisesti. Löysin rakennusviraston päätökset netistä ja aloimme kytätä niitä. Elokuun lopussa pöytäkirjoista löytyikin, että meille on myönnetty lupa takkaan ja hormiin. Meille ei kuitenkaan tullut mitään lupapäätöstä, oletimme, että se on lähetetty ainoastaan "agentillemme", joka haki luvan puolestamme. Sitten aloimme innokkaasti odottaa, että takkafirma ottaisi meihin yhteyttä. Kun lupapäätöksestä oli kulunut kolme viikkoa, kärsivällisyytemme petti ja otimme itse yhteyttä takkafirmaan. Sieltä vastattiin aivan muina miehinä, että "juu, takka ja hormi toimitetaan teille ensi viikolla, sen jälkeen voitte ottaa yhteyttä rakennusfirmaan". Jaaha. Tällä tiedottamisella siis parhaassa tapauksessa jonain päivänä olisi vaan saattanut mystisesti tupsahtaa isoja paketteja keskelle pihaa sillä välin kun olemme töissä. Kuljetusfirma sentään onneksi soitteli etukäteen.

Tavara saapui pahvilaatikoihin pakattuna ja hetken päästä alkoi sataa vettä kuin saavista kaataen. Rakennusfirman kanssa ei tietenkään oltu saatu sovittua asennusaikaa samalle viikolle, joten siinä sitä sitten raahattiin pahiten vettynyt paketti itse sisään ja käärittiin loppuja paketteja pressuihin. Piiiiiiitkä piippu vaatii muuten aika ison pahvilaatikon.



Seuraava käänne ennen asennusta oli rakennuslupalaskun saapuminen. Kaupunki osasi mystisesti laskun kyllä lähettää minulle vaikkei itse lupapäätöstä osannutkaan. Lasku hiukan hämmensi, kun siinä oli rakennuslupamaksun lisäksi 90 euron maksu "työnjohdosta märkätiloissa". Eipä ole kaupungin työnjohtajaa meillä näkynyt eikä takka myöskään ole tulossa kylpyhuoneeseen. Tähän löytyi hirvittävällä googlaamisella selitys. Työnjohto ei tietenkään tarkoita työnjohtoa, vaan jotain muuta kaupungin virkamiehen suorittamaa puuhastelua (ei oikein selvinnyt mitä) ja märkätilat olivat lyhenne ilmaisusta "märkätilat ja muut vähäiset toimenpiteet". Suurta hämmennystä siis saatiin aiheutettua pienellä vaivalla.

Asentajan piti tulla yhdeksältä eräänä sunnuntaiaamuna. Puhelin soi noin klo 8.10 ja asentaja ilmoitti bensan loppuneen autostaan ja olevansa kävelemässä kohti bensa-asemaa. Tässä vaiheessa teki mieli ilmoittaa, että unohda koko juttu. Ei anna kovin vakuuttavaa kuvaa ihmisestä bensan loppuminen, vai antaako? 9.30 hän kuitenkin saapui haalittuaan bensaa jostain. Takka asentui sillä välin kun olimme itse Kotkassa katsomassa 10-tanssin SM-kisoja. Lopputuloksesta ei ole ainakaan amatöörin silmin muuta valittamista kuin että takka on seinään nähden hieman vinossa. Sitä ei pelkkää takkaa katsomalla huomaa, mutta takan edessä olevasta kipinälasista huomaa, että sen reuna ei ole saman suuntainen lattialankkujen saumojen kanssa. Tämä voisi jotakuta tosi tarkkaa ihmistä ahdistaa pahastikin. Me emme onneksi ole niin nökönuukia. Mutta jokunen miinuspiste tästä pitää antaa silti.



Olimme alunperin kuvitelleet, että takan asentamiseen riittäisi toimenpidelupa, mutta koska kerran rakennuslupa oli myönnetty, rupesimme arvelemaan, että ehkä rakennusluvan alainen toimenpide edellyttää valmistuttuaan kaupungin rakennustarkastajan käyntiä. Soitto kaupungille osoitti tämän oletuksen todeksi. Lisäksi kaupungilta selvisi, että nimenomaan rakennusfirman  (ei meidän) pitäisi sopia tarkastuksesta kaupungin kanssa. Jaaha. Yhteyttä rakennusfirmaan, josta selvisi, että kaupungille pitää myös toimittaa paperi ko. rakennusfirman toimimisesta hankkeen valvojana. Se onkin tosiaan varmasti paras hoitaa vasta sen jälkeen, kun hanke on jo toteutettu.

Sitten jäimme odottamaan, että rakennusfirma sopii tarkastusajan, jotta uskallettaisiin polttaa takassa muutakin kuin kynttilää. Onneksi myöskään työnantajamme ei ole kovin nökönuukaa sorttia sen suhteen, että työntekijä ilmoittaa yllättäen olevansa ajankohtana T kotona päästämässä rakennustarkastajan sisään.



Seuraava vaihe oli se, että rakennusfirma ilmoittaa meille, ettei kaupungin rakennustarkastaja vastaa puhelimeen tai soittopyyntöihin ja että voisimmeko me yrittää sopia tarkastusajan. Voi pyhä sylvi. Rakennustarkastaja ei vastannut meidänkään puheluihimme, mutta sähköpostiin kyllä, joten saimme lopulta varattua tarkastusajan noin kuukauden päähän asennusajasta. Tämän jälkeen rakennusfirma kertoi meille, että verottajalle pitää tehdä ilmoitus rakennushankkeesta. Tässä kohtaa aikaa tarkastushetkeen oli hiukan yli kaksi viikkoa ja verottajan sivuilla sanoi, että menee noin kaksi viikkoa, että päätöksestä tulee kuittaus, joka pitää olla mukana rakennustarkastuksessa. Jännäksi menee! Onneksi verottajakaan ei ollut muuten kovin nökönuuka vaan ehti myöntää minulle uuden verokortin ilmoittaessani kotitalousvähennyksestä rakennushankkeesta, josta en ollut tiennyt ilmoittaa.

Rakennusfirma muistutti myös, että meidän pitää esittää myös lupapäätös tarkastuksessa. MIKÄ V***N lupapäätös - eihän meille ole sellaista lähetetty ollenkaan!!

Mikä kaikki meni pieleen? No IHAN KAIKKI mitä tiedottamiseen tulee.
1. Takkafirman olisi pitänyt tiedottaa tavaran saapumisesta oma-aloitteisesti
2. Kaupungin olisi pitänyt lähettää lupapäätös myös sille, jonka puolesta lupaa haettiin
3. Kaupungin laskussa voisi sanoa selkokielellä mistä maksetaan
4. Rakennusfirman olisi pitänyt etukäteen hoitaa valvojailmoituspaperi
5. Rakennusfirman olisi pitänyt kertoa, että tarvitaan kaupungin tarkastajan käynti ja että takassa ei saa polttaa tulta ennen sitä.
6. Rakennusfirman olisi pitänyt kertoa hyvissä ajoin, että verottajalle pitää tehdä ilmoitus
7. Rakennusfirman olisi pitänyt sopia tarkastuskäynti yli kahden viikon päähän siitä hetkestä kun verottajan ilmoittaminen on hoidettu.

Vai olenko väärässä? Pitääkö mun kaikki hoitaa ja potkiskella eri tahoja eteenpäin? Noh, takka on nyt jopa rakannustarkastettu ja käyttöön hyväksytty. Ei vaan vielä olla keritty suorittaa koepolttoa muulla kuin kynttilällä. Aika jämerä (ja kallis) kynttilänjalka...



Jos yhden vaivaisen takan asentaminen on näin vaikeaa, miten helvetin hankalaa voi olla talon rakentaminen? Masokistejako ovat ihmiset, jotka tekevät sen jopa useammin kuin kerran?

En tiedä ovatko masokisteja ne, jotka ovat alkaneet rakennuttaa taloa meidän naapuriin, mutta heidän kaivurikuskinsa on joka tapauksessa sadisti. Heppu ei millään malta odottaa klo 7.00:aan asti aamulla ennen kun alkaa nostella kivenmurikoita kuorma-auton lavalle, vaan ryske ja ryminä alkaa jossain 6.53-6.56 hujakoilla. Mielelläni nukkuisin nuokin tärkeät minuutit, mutta kaivurikuski on eri mieltä. Grrr!






perjantai 5. lokakuuta 2018

Introvertti ystävänä

Edellinen kirjoitukseni introverteistä, sillä kertaa työntekijöinä, saavutti niin valtaisan suosion, että lienee aika taas (kolmen ja puolen vuoden jälkeen) käsitellä introverttejä uudestaan. Tällä kertaa ystävän roolissa. Kukaan introvertti älköön ottako hernettä nenäänsä vaikkei osuisi ja uppoaisikaan, kokemukseni ja näkemykseni ovat kuitenkin vain omiani vaikka kirjoitankin yleistäen.

Vanhalla Jäärällä on erittäin ekstrovertti ystävä, joka viittaa muihin ihmisiin usein termillä "eräs hyvä ystäväni". Arvelen, että maailmassa on noin 200 ihmistä, joista hän käyttää tätä termiä. Maailmassa on aika tasan 6 ihmistä, joista Vanha Jäärä käyttää termiä ystävä uskaltamatta laittaa edes niin rajua adjektiivia kuin hyvä sen eteen.



Introverttikin mielellään tapaa ystäviään ja hiukan etäisempiäkin tuttujaan kunhan homma tapahtuu hallitusti. Jos joku pyytää, että lähdetkö huomenna syömään/kahville/leffaan/kävelylle/pakohuoneeseen/hoploppiin/ihanmihinvaan, introvertti vastaa refleksiivisesti:"En, koska <tilanteeseen sopiva tekosyy>." Ex-tempore -tapaamiset eivät ole introverttia varten. Hän tarvitsee sosiaaliseen kanssakäymiseen valmistautumis- ja myös palautumisaikaa.

Tämä nimenomainen introvertti järjestää mielellään erilaisia juhlia ja kissanristiäisiä, koska silloin hänellä on tilanne hallinnassa. Hän saa päättää ketä kutsutaan ja koska, mitä on tarjolla ja jossain määrin myös mitä tehdään. Koska introvertillä on kuitenkin sangen vähän ystäviä, jotka usein ovat ekstrovertimpiä kuin hän itse ja siksi paljon buukatumpia, introvertin on usein vaikea saada mitään tilaisuutta järjestettyä osallistujien puutteessa. Koska ekstrovertit ystävät panostavat mieluimmin ex-tempore -tapaamisiin silloin kun heillä sattuu olemaan aikaa, introvertti tuntee joskus olevansa hiukan hyljätty.


Pelkän lankapuhelimen aikakaudella introvertti oli suuressa vaarassa menettää vähäisetkin ystävänsä. Puhelinhan on introvertille sielunvihollinen numero yksi. Introvertti ei ikinä tartu puhelimeen vain kysyäkseen mitä kuuluu tai pyytääkseen kahville (parin viikon päästä lauantaina). Tekstiviesti, sähköposti ja nykyisin myös Whatsapp ym tekstuaalisen viestinnän välineet ovat introvertille siunaus. Tosin näilläkin kanavilla introvertti saattaa tuntea toisinaan itsensä hyljätyksi, kun kukaan ei jaksa alati vastailla hänen toisinaan erittäin runsaaseenkin kirjoitettuun puhetulvaansa.

Introvertti kaihtaa konflikteja. Tosin en ole aivan varma, onko tämä geneerinen introverttien piirre, vai oma henkilökohtainen piirteeni johtuen elämästä jatkuvasti konfliktihakuisen äidin kanssa. Introvertti ei sano ystävälle vastaan eikä ilmaise suuttuneensa jostain ystävän toimista, vaikka saattaa useinkin kokea itsensä loukkaantuneeksi, koska introvertilla on harmillinen tapa ylitulkita ihmisiä. Jossain vaiheessa introvertillä saattaa kuitenkin keittää yli ja silloin hän saattaa antaa yllättävän ja valitettavan suoraa palautetta tunteitaan loukanneelle ystävälleen. Introvertti on valmis kuitenkin pyytämään anteeksi, mutta toisaalta hän odottaa samanlaista kyvykkyyttä ystävissään. Tämä saattaa johtaa pattitilanteisiin, mikäli tällainen kyvykkyys ystäviltä puuttuu.



Introvertille olisi aivan tuskaa joutua hengailemaan cocktail-kekkereissä kymmenien tuntemattomien tai korkeintaan puolituttujen kanssa, koska introvertti vastuuntuntoisena ihmisenä kokee velvollisuudekseen käyttäytyä tilanteen edellyttämällä tavalla, muttei kuitenkaan pysty siihen. On olemassa myös ihmistyyppi "hiljainen ekstrovertti", joka viihtyy tällaisissa tilaisuuksissa vaikkei itse välttämättä sano sanaakaan kenellekään. Hiljainen ekstrovertti tykkää vain kuunnella muita ihmisiä ja olla heidän ympäröimänään. Introvertille taas puolituttujen höpinän kuunteleminen on täysin yhdentekevää ja pahimmillaan ahdistavaa.

Introvertillä voi toisaalta olla paljonkin sanottavaa tai jossain muussa muodossa kuten esimerkiksi musiikin tai tanssin kautta esitettävää jos hän katsoo sen tarpeelliseksi. Osa introverteistä toimiikin opetustehtävissä tai esittävän taiteen parissa. Itselläni ei esimerkiksi ole juurikaan vaikeuksia pitää puheita tai esitelmiä kunhan tiedän, että yleisö on vastaanottavaisessa tilassa tai ainakin tarpeeksi kohteliasta esittääkseen sellaista. Yläkoulun opettajaksi introvertistä ei siis todennäköisesti ole.


Intovertin sosiaalisuus on joskus purskeista. Hän saattaa olla kuukausia hiljaa viestien vain teksipohjaisesti, kunnes hän yhtäkkiä vaikkapa syyskuussa saa päähänsä haluavansa nähdä ystäviään marraskuun keskivaiheilla. Ja tietenkin hän masentuu, kun selviää, että kaikkien ystävien marraskuu on jo täyteen buukattu. Seuraava yritys ehkäpä ensi vuoden huhtikuussa. Intovertti saattaa petyttyään vannoa, ettei enää koskaan yritäkään tavata ketään, mutta koska ystävien tapaaminen kuitenkin on hänelle tärkeää, hän silti yrittää sinnikkäästi kerta toisensa jälkeen.

Näin mutkikasta on ystävyys intovertille. Yritäthän ymmärtää minua ekstrovertti tai erilailla introvertti ystäväni tai kaverini!

P.S. Tämä kirjoituksen laatiminen vei tekstinsyötöllisesti lahjakkaalta introvertiltä noin 10 minuuttia.

maanantai 17. syyskuuta 2018

Kurret kyykkyyn

Kyllä on pientaloasujan elämä yhtä jatkuvaa kamppailua luonnonvoimia vastaan. Enkä tarkoita nyt mitään tsunameja ja pyörremyrskyjä vaan erilaisia jyrsijöitä. Jyrsijöiksi voidaan laskea myös ampiaiset ja muurahaiset, koska ampiaiset jyrsivät esimerkiksi harjanvarsia ja pihavaraston ovea pesän raaka-aineeksi ja muurahaiset jyrsivät tavalla tai toisella tiensä talon sisään kun sille päälle sattuvat. Mutta tällä kertaa puhumme kiipivästä rotasta, joka myös nimellä orava tunnetaan.

Orava on onneksi päiväeläin, joten kun se muuttaa talon rakenteisiin, se ei yleensä melskaa öisin vaan on yöt yleensä hiljaa ja pitää aamulla aikaisin jonkin verran mekkalaa lähtiessään töihin. Mutta ei silti ole hyvä homma saada oravaa alivuokralaiseksi, koska se ei noudata mitään omakotiasujan käsikirjaa vaan remontoi paikkoja ihan oman mielihalunsa mukaan. Eli syö reikiä puurakenteisiin, pissii villoihin, jemmailee käpyjä sinne tänne ja kaivelee villoja haluamallaan tavalla.

Melko pian sen jälkeen kun muutimme tähän taloon, kuulimme meteliä yläpohjasta. Siellä käyminen paljasti välittömästi kutsumattoman vieraan lajin: hän oli jättänyt jälkeensä kävyn. Tämä orava ei kuitenkaan onneksi tullut jäädäkseen. Muistakin taloomme yrittäneistä oravista päästiin aika hyvin eroon, kun kaadettiin kaikki puut, joilta ylettyi hyppäämään katolle. Nyt kuitenkin joku sinnikäs sissi päätti muuttaa olohuoneemme kattorakenteisiin. Siitäkös Vanha Jäärä hermostui, se nyt vielä puuttuu, että yhtenä päivänä tupsahtaa orava olohuoneen katon läpi sisään. On siis tukittava oravan kulkutiet kattorakenteisiin.

Tästä lähtökohdasta ryhtyi Dynamic Duo Mr ja Mrs Vanha Jäärä jälleen toimimaan. Tuttuun tapaan rouva innovoi ja herra toteutti. Syntyi KurreStop oravaeste tiilikatolle.



Hinta asennettuna 20 euroa/kappale. Emme tosin tule niitä teidän kattoihinne asentamaan näillä näkymin mistään hinnasta, mutta jos perustaisimme KurreStop Oy:n niin hinta voisi olla tuota luokkaa. Asennus tapahtuu niin, että herra asentaa ja kiroilee räystään reunalla ja rouva pitelee tikkaita pystyssä. Näitä menee keskikokoiseen omakotitaloon 200 +/- N kappaletta eli aivan pieni homma ei ole kyseessä. Meidän taloon taisi mennä 238. Mutta on se sen arvoista, koska saa nähdä "vituttaa kuin pientä oravaa" -ilmaisun toteutuvan käytännössä.



Raportoimme myöhemmin toimivuudesta jahka saamme havainnoitua tilannetta hieman pidemmältä tarkkailujaksolta. Toistaiseksi on ollut hiljaista yläkerrassa ja eilen bongattiin kuistin katolta selvästi masentuneen näköinen orava. Alustava analyysi siis sanoo: Toimii!





keskiviikko 29. elokuuta 2018

Loman lopetus -vinkki numero 1

Taitaa tätä kesää silmällä pitäen tulla loman lopetus- ja töihin paluu -vinkit liian myöhään, mutta aina kannattaa vinkit laittaa korvan taakse seuraavaa kesälomaa varten. Ne ihmiset, joille työ on kuin rakas harrastus ja vakaa kutsumus ja tarvitsevat ennemminkin vinkkejä siihen, kuinka raaskia jäädä lomalle, voivat lopettaa lukemisen tähän. Suurin osa meistä ei taida valitettavasti kuulua tuohon joukkoon.

Itselläni ainakin tuppaa usein viimeinen kesälomaviikko menemään vähän harakoille, kun ajatukset alkavat väkisin kääntyä voivottelemaan töihin paluuta. Tänä kesänä aivan vahingossa keksittiin Mr Vanhan Jäärän kanssa kuinka tällaiselta ikävältä ilmiöltä voi välttyä. Kannattaa järjestää loman loppuun jotain tekemistä, joka vie kaiken ajan, energian ja aivokapasiteetin, ettei kertakaikkiaan kerkiä murehtia loman loppumista. Meillä tällainen tekeminen oli Vanhan Jäärän 50-vuotisjuhlien järjestäminen loman toiseksi viimeiselle päivälle. Osoittautui erittäin tehokkaaksi. Jos ei satu mitään merkkipäivää loman loppuun, voihan sitä järjestää pirskeet muuten vaan! Tai tarjoutua pito- ja ohjelmapalveluksi jonkun muun pippaloihin.

Kannattaa loman aikaisemmissa vaiheissa myös vähän lämmitellä etukäteen vaikkapa ompelemalla omat juhlavaatteensa. Minulle on näköjään alkanut muodostua perinteeksi pukeutua erilaisissa pyöreiden vuosien juhlissa vanhoihin verhoihin. Tällä kertaa oman lastenhuoneeni verhoihin. Hyvänä säilynyt tuo kangas puolisen vuosisataa vaikka oli välillä Vege Jääränkin ikkunassa.


Jos valitsee tällaiseksi harhautustoiminnaksi nimenomaan juhlien järjestämisen, niin hyvä ajankohta juhlille on loman toiseksi viimeinen päivä. Juhlien jälkeisenä yönä ei tule juuri nukuttua, joten viimeinen lomapäivä menee ajatellessa "Koska saa mennä nukkumaan?" eikä "Kohta pitää mennä töihin!" ja töitä edeltävänä yönä uni maittaa oivallisesti.

Jotta saa varmasti kaiken ajatustoiminnan valjastettua johonkin muuhun kuin loman loppumisen vatvomiseen, täytyy juhlaruoat valmistaa ehdottomasti itse. Siinä hommassa ei kuitenkaan kannata menettää hermojaan syyttä suotta ja hyvä vinkki siihen on kehittää pariskunnan vähemmän Master Chef -kykyiselle osapuolelle jokin yksinkertainen, aikaa viepä mutta kuitenkin hyödyllinen keittiöhomma, jotta se varsinainen Master Chef saa rauhassa keskittyä olennaiseen. Meillä Mr Vanha Jäärä hoiti hitaasti mutta varmasti italiansalaatin ainesten pilkkomisen.


Italiansalaatti a la Vanha Jäärä  (kuvassa pilkotaan 6-kertaista määrää)
1 omena
1 herkkukurkku
1 dl pakasteherneitä
1 iso porkkana
1 iso peruna TAI 1 dl keitettyä makaroonia
Kastike:
1 prk kermaviiliä
turaus (oisko max 2 rkl...) majoneesia
1 tl dijon-sinappia
mustapippuria, suolaa
Kastiketta on hiukan liikaa tuohon määrään, meidän salaatissa oli 6 omenaa jne ja 5 purkkia kermaviiliä.

Kakun täyte oli myös tykätty, paljastetaanpa senkin salaisuus.
Perussatsi täytettä
1 prk (250g) mascarponea
2 dl vispi- tai kuohukermaa vatkattuna
5 dl vadelmia
0,5 dl sokeria
100g sulatettua valkosuklaata
Tuollaiseen pellin kokoiseen kolmikerroskakkuun meni kolme satsia täytettä.


Tällainen ihmismäärä ei aivan suoriutunut koko kakusta eikä läheskään koko italiansalaatista. Toki tarjolla oli kaikenlaista muutakin...



Näin sitä sujuvasti palattiin töihin tämän viikon maanantaina ilman, että yhtään tuskailtiin sitä etukäteen. Ensi vuonna täytyy kyllä ehkä keksiä jokin muu harhautusoperaatio, juhlat 30 ihmiselle ruokineen, koristeluineen ja ohjelmineen on aika rankkaa tällaiselle 50 vuotta täyttäneelle vanhukselle joka vuosi ;-) Vaikka onhan tuo ukko tietenkin vielä nuori ja vetreä!



torstai 26. heinäkuuta 2018

Läski otti herneen nenään

Hesarin mielipideosastossa on viime aikoina käyty viihdyttävää ja kiihdyttävää keskustelua ylipainon vaaroista kansantaloudellemme. Keskustelu alkoi kirjoituksella, jossa kirjoittaja ehdotti suorastaan kansalaisvelvollisuudeksi huomautella läheisille ihmisille heidän lihavuudestaan. Tähän vastasivat muutamat ihmiset järjen äänellä, että huomautteluko se saa ihmisen laihtumaan, ikään kuin lihava ihminen ei tietäisi olevansa lihava ja että lihavuus on terveydelle haitallista. Tällä viikolla iski sitten eräs insinööri, joka sai Vanhan Jäärän ensimmäistä kertaa elämässään syvästi epäilemään insinöörien järkevyyttä. Insinööri kirjoitti mm. että lihavuudesta huomauttamista parempi keino lienee yrittää ohjata lihava ihminen ravintoterapeutille (anteeksi mille?) koska kyseessä on kuitenkin SAIRAUS. Tässä kohtaa Vanha Jäärä (painoindeksi jossain hiukan alle 30:n korvilla) otti herneet syvälle nenään.



Jäi hiukan epäselväksi mitä insinööri tarkoitti sairaudella. Onko liiallisen syömisen lopputulos eli lihavuus sairaus vai onko sellainen elämäntapa, että syö enemmän kuin kuluttaa, sairaus? Aivan sama. Kävin muuten eilen sairaalla hammaslääkärillä. Kohta puoliin täytyy taas varata aika sairaalle gynekologille. Kumma juttu, että terveydenhoidon ammattilaisetkin ovat tällä lailla sairaita. Eivätkö he tiedä, että ovat LIHAVIA ja se on VAARALLISTA? Ehkä heidän läheisensä eivät ole ymmärtäneet huomauttaa heille asiasta?

Lihava voi syödä täysin ravitsemussuositusten mukaisesti, tarpeeksi kuituja, mutta tarpeeksi vähän suolaa ja tyydyttyneitä rasvoja. Hän vain saa kaloreita hieman liikaa. Lihava voi myös liikkua liikuntasuositusten mukaisesti, sekä lihaskuntoa että aerobista kuntoa kasvattaen tai ainakin ylläpitäen. Kukaan ei tunnu olevan huolissaan ns. "laihoista läskeistä", jotka eivät ole esteettinen haitta kaupungilla liikkuessaan, mutta jotka syövät päin helvettiä eivätkä liiku ollenkaan ja veriarvot ja verenpaineet ovat sen mukaiset. Mutta koska näitä ihmisiä ei voi silmämitalla erotella katukuvasta, niin heitä emme kyykytä emmekä ruoski.



Nämä insinöörit ja muut, jotka ovat kovasti huolissaan lihavuuden haitoista Suomen kansantaloudelle ovat epäilemättä itse kaikissa elintavoissaan ja kulutustottumuksissaan täydellisyyttä hipovia ihmisiä. He käyttävät liikkuessaan vain omia lihaksiaan tai julkista liikennettä. He eivät koskaan harrasta lento- tai laivamatkailua. Heidän asuntonsa lämpiää maalämmöllä. He syövät vain lähellä tuotettua kasvisruokaa huolehtien siitä, että ruoan viljely tehdään vesistöjä mahdollisimman vähän kuormittavalla tavalla. He lajittelevat kaikki jätteensä ja tuottavat sekajätettä korkeintaan ämpärillisen vuodessa. He ostavat vain suomalaisia tuotteita, mutta eivät koskaan shoppaile huvikseen vaan ostavat vain tarpeeseen.

En kiellä ollenkaan sitä, etteikö lihavuus aiheuttaisi ylimääräisiä kustannuksia kansantaloudelle, mutta turha siitä on meuhkata jos sen vähentämiseen tai torjumiseen ei haluta kansantalouden tasolla puuttua. Sokerivero tuli ja meni. Ravitsemusterapeutin palvelut eivät ole Kela-korvattavia. Ei ole tarjolla A-klinikkaa tai AA-kerhoja vastaavaa ilmaista tukitoimintaa kuten alkoholisteille on. Eli lihavan pitäisi aivan yksin ilman minkäänlaista yhteiskunnan tukea ponnistella läskeistään eroon kanssaihmisten osoitellessa sormella vieressä.

Olisiko kuitenkin syytä olla enempi huolissaan paksun sinileväpuuron peittämistä vesistöistä ja helteeseen kuumissa asunnoissaan tikahtuvista vanhuksista kuin meikäläisen ja muiden punkeroiden tanhukahvoista?

 Vanha Jäärä jää tämän työpäivän jälkeen kesälomalle kerryttämään läskejään ankaralla jäätelön syönnillä! 

torstai 19. heinäkuuta 2018

Viilentämisen vaarallisuudesta

Nyt taitaa vihdoin olla tullut aika julkaista tämä melkein neljä vuotta sitten valmistelemani ja kunnollista hellekautta odottelemaan jäänyt juttu ilmalämpöpumpun viilennyskäytön vaarallisuudesta. Jutun kuvituksena hyötykasveja mukaanlukien yksi iso vihannes.

Tosiaan hupaisaa on, että mediassa suorastaan demonisoidaan ilmalämpöpumpun (eli ilpon eli pulmalämpöimpun) käyttöä viilentämiseen. Kaikki talvella säästynyt energia kuulemma haaskataan viilennystä käyttämällä ja talon rakenteet kostuvat ja homehtuvat kun sisällä on viileämpää kuin ulkona. "HAH!" sanoo tähän Vanha Jäärä ja etenkin Mr Vanha Jäärä, jolla on numeerista dataa ilpon käyttämästä ja säästämästä sähköstä.



Jos viilennystä pitää päällä 24/7 useita viikkoja, niin varmasti haaskataan talvella säästynyt energia. Mutta ilmastonmuutos ei ole mennyt vielä ihan niin pahaksi, että Suomessa kesän keskilämpötila huitelisi +30:n korvilla ja tarvittaisiin jatkuvaa viilennystä. Tosin aika lähellä tätä aletaan näinä päivinä olla...mutta silti riittää että pumpulla viilentää muutaman tunnin vuorokaudessa. Se ei koko talven säästöjä todellakaan syö. Ja kun illalla ulkolämpötila laskee sisälämpötilan alapuolelle, niin sitten saa kerrankin avata ne ikkunat ja laittaa poistoilmanvaihdon (jos sellainen on) isommalle ja tuulettaa sydämensä kyllyydestä. Viime yönä meidän talo viileni ihan mukavasti yhdellä tuuletusikkunalla ja huippuimurin 3/4 asetuksella. Silloin harvoin kun näissä säissä jaksaa ulkona käpötellä, ihmettelee, että täytyy olla todella kuuma monissa asunnoissa kun niitä kannattaa tuulettaa päiväsaikaan läpivedolla ulkoilman ollessa kolmenkympin hujakoilla. 


 Mitä taas viilentämisestä toimittajien mukaan seuraavaan homeongelmaan tulee niin en ole aineen olomuotomuutosten asiantuntija, mutta käsittääkseni lämpötilaeron pitää olla selkeästi enemmän kuin 5 astetta, jotta kosteus alkaa tiivistyä eri lämpöisten rakenteiden rajapintaan. Jos ulkona on +30 ja sisällä pitää lämpötilan +25:ssä, niin ei taatusti tule mitään kosteusongelmaa. Eivät muuten nuo aineen olomuotomuutosten asiantuntijat ole mitään Suomen kielen asiantuntijoita. Miksi ihmeessä muutos kiinteästä kaasuksi on hienostuneen ulkomaalaisittain sublimoitumista, mutta vastakkaisen suuntainen muutos härmistymistä? Jälkimmäinen kuulostaa pikemminkin poliittiselta termiltä vtr. suomettuminen, mutta Suomea vastaakin Härmä.



Tänä vuonna ei olla käyty asuntomessuilla eikä käydä, mutta muutamien aikaisempien vuosien messutaloissa ollaan kiinnitetty huomiota viilennyslaitteiden puuttumiseen. Talot ovat uusia ja hienoja ja muuten niissä on varustetta jos jonkinlaista asennettu pennosia säästämättä, mutta yhteen vaivaiseen ilmalämpöpumppuun ei ole ollut varaa. Kesä tulee melkein joka vuosi (viime vuosi jäi ainakin Espoossa tosin väliin), niin eikö kannattaisi hiukan rahaa laittaa sen haittapuolien torjumiseen? Mutta ilmeisesti tässä(kin) asiassa pätee "kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat" -periaate.  On jotenkin sosiaalisesti hyväksytympää hehkuttaa somessa ja muualla, kuinka on niin kovin vaikea nukkua näillä säillä kun on niin kuuma kuin hehkuttaa, että onpa mukava tulla ulkoa sisään ilmastoituun kotiinsa.


Kuten huomaatte, tässä asiassa Vanha Jäärä ei suostu ottamaan mitään ilmastonmuutospaineita. Toiset käyttävät sähköä saunan lämmittämiseen, meillä sitä käytetään päinvastaiseen tarkoitukseen ja saunotaan korkeitaan kerran kuukaudessa. Näillä keleillä ei todellakaan ollenkaan.

Koittakaahan selvitä helteistä!


tiistai 12. kesäkuuta 2018

Näin asennat parketin

Nyt on vihdoin lattiassa parketti, jota olen aina halunnut, mutta olen aikaisemmin ollut liian persaukinen hankkiakseni. Noin kuusi kertaa enempi maksoi kuin halvin mahdollinen laminaatti ja kokemusta on myös halvimmasta mahdollisesta laminaatista - ei siinäkään mitään vikaa ole. Mutta on tämä nyt kuitenkin ehkä 66 kertaa hienonpaa ja tietenkin lämpöisempää kroonisesti palelevien varpaitteni alla kuin laminaatti.

Tällaista siitä sitten tuli.


Tämä on mattalakattua lattiaa. Ei todellakaan mitään öljyvahattua. Kiinnostaisi tietää, kuinka moni öljyvahatun parketin valinnut huoltovahaa parkettiaan ohjeiden mukaisesti pari kertaa vuodessa. Tai edes kerran. Epäilen, ettei kovinkaan moni. Itselläni ei ole ainakaan pienintäkään halua siirrellä tavaroita ja huonekaluja ees taas pari kertaa vuodessa lattian vahauksen tieltä.

Homma tietenkin aloitetaan purkamalla vanha lattia pois. Näin saadaan aikaan ainakin vuosi pari sitten kovasti trendikäs betonilattia.


Seuraavaksi asennetaan alusmateriaali. Tähän asti kaikki on vielä aika helppoa ja mukavaa.



Sitten aletaan päästä tosi toimiin ja vähäksi aikaa kaikki helppous ja mukavuus katosivat kuin mattoveitsellä leikaten. Jos joku muukin harkitsee Parlan parketin asentamista, niin tässäpä täsmävinkit Parlan ohjeiden seuraamiseen:
  1. KATSO tarkkaan mitä asennusvideon ukko tekee sillä kädellään, jossa ei ole lyöntikapulaa
  2. Älä ota kirjoitettuja ohjeita aivan kirjaimellisesti
Erilaiset lukkoponttiparketit ja -laminaatithan asennetaan niin, että rivin n+1 urosponttinen sivu asennetaan rivin n naaraspontin huulille ja sitten kullekin parketille ominaiselle menetelmällä  klikataan/kilkutellaan/nytkytellään/hytkytellään/kiroillaan palaset tiiviisti yhteen.

Parlalla heidän ParlaFix-parkettinsa vastaava ohje kuuluu näin:
"Laudan pitkänsivun urospontti asetetaan kevyesti edellisen laudan naarasponttiin siten, että lauta jää lepäämään omalla painollaan hieman pystyyn. Lautaa ei saa vääntää kiinni. Naputa kevyesti lautaa pitkänsivun pontista asennuskalikalla kunnes se laskeutuu alas."

Tähänhän me uskoimme kuin toiset KonMariin. Jos olisimme olleet uskossamme väkeviä, harrastaisimme kevyttä naputtelua edelleen jossain olohuoneen puolen välin paikkeilla. Ei nimittäin tapahdu yhtikäs mitään jos naputtelee kevyesti. Siirryimme siis naputtelemaan raivoisasti. Kolmen parkettirivin jälkeen Mr Vanha Jäärä oli erittäin hikinen ja tavattoman kiukkuinen ja jonkin matkaa parketin ponttia oli aivan paskana ankarasta hakkaamisesta. Siinä vaiheessa laitettiin kalikat ja vasarat pussiin siltä päivältä.

Palattiin tuijottamaan asennusohjevideota. Onko siinä jokin piilosanoma, jota emme ole huomanneet? Kyllä siinä oli. Ukkohan painaa vapaalla kädellään parkettia alas samalla kun naputtelee toisella kädellä. Ilmeisesti hän ei ollut lukenut ohjetta, jossa sanotaan, että lautaa ei saa vääntää kiinni. Seuraavana päivänä uusin menetelmin työn touhuun. Isäntä naputtaa - ei tosin edelleenkään kovin kevyesti, sillä siitä ei ole mitään hyötyä - ja samalla emäntä painaa kädellä parkettisiivua kohti lattiaa. Kas, näinhän tämä alkoi sujua. Asennusvideossa esiintyvä parketti on kyllä jotain erityismallia, sillä meidän parkettimme ei todellakaan niin hentoisella naputtelulla olisi asettunut paikoilleen millään. Meidän puuhistamme olisi kyllä saanut paljon hauskemman asennusvideon - jätimme sen kuitenkin tekemättä.


Loppujen lopuksi raskain vaihe tässä projektissa kolmen ensimmäisen parkettirivin jälkeen oli tavaroiden roudaaminen ees taas. Onhan se ihan kivaa että on satoja kirjoja, cd- ja lp-levyjä silloin kun ne vain nököttävät paikoillaan hyllyssä. Mutta niiden kiikuttaminen sinne ja takaisin ei ole ollenkaan niin hauskaa. VegeJäärän entinen huone muistutti jossain vaiheessa huonosti ylläpidettyä kirpputoria. Ja saunahan on aina oiva säilytyspaikka.




Kaikkein pahin homma oli eteisen miljoonakaapin purkaminen ja siirtäminen. Ikean kalusteet eivät aina ole suunniteltu kestämään uudelleen kokoamista, mutta onneksi tämän kaapin liukuovimekanismi sen kesti. 

Vielä sananen toleransseista. Parketin reunan ja seinään väliin pitäisi jättää 10 mm rako parketin elämisen varalta. Normaali jalkalista on 12 mm paksua. Siinähän on huikeat 2 mm pelivaraa välttää rako jalkalistan edessä. Normitalo on rakennettu niin, että seinät kiemurtelevat hiukan sinne tänne. Että kun parkettisoiron alkupäässä on 10 mm rako seinään, niin loppupäässä saattaa hyvinkin olla 14 mm rako. Tarkka ihminen olisi tietenkin sahannut päädyt tarvittaessa vinoon. No, me emme vaivautuneet siihen saatikka edes kovin tarkkaan mittaamiseen. Menetelmä oli ennemminkin että parkettisoiron alkupäässä oli 12 mm rako ja loppupäässä 16 mm rako. Oho. Onneksi on paljon huonekaluja seinän vierustalla...

Jalkalistojen asentamisessa Mr Vanha Jäärä kyllä kaiken kaikkiaan tsemppasi ja kunnostautui. Ei voi kuin nostaa ison peukun pystyyn tästä työn jäljestä.


Ja ilmeisesti myös siitä, että listat ylipäätään asennettiin heti lattian asentamisen jälkeen. Joku miehen työkaveri oli nimittäin kysynyt hiukan hämmästellen, että meinaatko asentaa listatkin saman tien. Kaipa sitä sitten todellakin on ihmisiä, jotka saattavat asua pitkiäkin aikoja ilman jalkalistoja.

Muutama vuosi sitten kun aloin höpistä olkkarin lattian vaihtamisesta, eräs ystävä kysyi "Miksi?" Ehkäpä tämä kuva makuuhuoneen ja eteisen rajamaastosta vastaa kysymykseen.



Aivan lähiaikoina ei kyllä ruveta makkareiden lattioita vaihtamaan ja tällainen parketti olisi turhan järeää makkareihin muutenkin. Onpa jotain puuhaa tuleville vuosillekin - niin kauan kun jaksetaan könytä lattialle ja ylös tuhat kertaa vuorokaudessa!




tiistai 27. maaliskuuta 2018

Uusi aluevaltaus

Rakkaalla tyttärelläni alias Vege Jäärällä on viehättävä tapa ostella itselleen surutta hiukan liian isoja tai väärän mallisia vaatteita, jotka hän sitten kiikuttaa luottavaisin mielin äidin edulliseen korjausompelimoon muokattavaksi. Ilmeisesti olen onnistunut näissä hommissa varsin hyvin, koska Vege Jäärä päätti aivan omatoimisesti laajentaa ompelimoni toimenkuvaa huonekaluverhoilun suuntaan.

"Äiti, ostin käytetyn nojatuolin. Voitko tehdä siihen harmaan irtopäällisen?" Näillä historiallisilla sanoilla projekti polkaistiin käyntiin. Punavuori Kierrättää -Facebook ryhmä koituu vielä hengen menoksi - entäs sitten kun lapsi ostaa sieltä jonkun Biedermeir-sohvaryhmän ja pyytää verhoilemaan sen?


Tässä tuoli alkuperäisessä asussaan. Istuin- ja selkänojatyynyt olivat ihan hyvässä kunnossa, mutta edellinen omistaja oli hiplannut käsinojia kiihkeästi tahmatassuillaan, koska niiden kangas oli sangen likainen ja kulunut - siksi tuo vilttiviritelmä. Ja mustavalkoinen raitakuosi ei muutenkaan Vege Jäärän silmää miellyttänyt.

Ennen projektin virallista aloittamista on hyvä vetää tyhjennysharjoitus, jonka tein noroviruksen avulla. Sen jälkeen mieli on kirkas ja ruumis tutiseva. Loput norovirukset kävin levittelemässä Ikeaan saatuani itseni jälleen jaloilleni. Ikeasta ostin hyvin halpaa mutta tukevaa harmaata kangasta, jonka nakkasin pesukoneeseen kutistumaan. Tuolia mittaamatta tehtyjen hihasta ravistettujen arvioiden mukaan kangasta menisi 2,5 metriä, joten ostin 4. Jos jotain projektien hallinnasta olen oppinut, niin varmuusvaraa pitää olla jokaisessa ulottuvuudessa.

Seuraavaksi kävin mittailemassa tuolia ja tein huolelliset mittapiirustukset. Säästän teidät enemmiltä tarinoilta muinaisesta pakollisiin opintoihin kuuluneesta Koneenpiirustus-kurssista. Kuvasta kuitenkin ymmärtää, että ykkönenhän siitä kurssista tuli arvosanaksi. Tärkeintä ei kuitenkaan ole tyyli vaan se, että ompelija itse ymmärtää piirustuksiaan.

 
Vähän kyllä arvelutti projektin pikkuhiljaa edetessä, että ymmärränkö sittenkään piirustuksiani, koska jättimäisen isoa kangaskasaa on melko vaikea hahmottaa ilman tuolia, jonka päälle sitä välillä sovittaa. Kappaleiden leikkausvaiheessa ilmeni jo, että eihän 4 metriä riitä mihinkään vaikka kuinka säästeliäästi yritin kappaleita leikellä. Ja ei kun takaisin Ikeaan ostamaan lisää kangasta. Saipa taas Ikean pehmistä.  Vahvan uskon varassa edettiin kunnes viime sunnuntaina oli aika palata ompeluksineni tuolin luokse ja pukea tuoli uuteen kuosiin. Lopputulos löi koko porukan ällikällä eikä vähiten itse verhoilijan.



"Sehän on kuin tehty siihen" totesi mieheni nerokkaasti. Kappas. Niinhän se on, mutta ei se automaattisesti tarkoita sitä, että se on sopiva. Mutta jostain syystä olin tällä kertaa onnistunut erinomaisesti ja se todellakin oli sopiva!

40 eurolla olisi Ikeasta saanut johonkin toiseen tuolimalliin irtopäälliset. Tämä tuoli ei ollut enää valikoimassa eikä siihen ollut päällisiäkään saatavilla. Melkein 40 euroa meni kankaisiin ja vetoketjuihin, siihen sitten vielä usean työtunnin tuntihinta päälle. Eli ei kannata alkaa ommella tuolien irtopäällisiä myyntiin. Mutta ainakin opin, että hernekeittopurkki on sopiva sapluuna kulmien pyöristykseen. Eipä siis mennyt tämäkään projekti hukkaan - oppia ikä kaikki!






perjantai 9. maaliskuuta 2018

Pelottavia terveisiä 70-luvulta

Joku oli tuonut työpaikan kahvipisteelle Anna-lehden marraskuulta 1974. Selailimme sitä villi nostalgiankiilto silmissämme. Mainokset olivat kaikkein hauskinta antia.

Kovasti valitetaan yhteiskunnan "pornoistumisesta" mutta enpä muista 2000-luvun puolella nähneeni yhtään mitään mainostettavan ilkialastomalla naisella. Hassuinta tässä on se, että nakupelle mainostaa käsisuihkua, jonka ideahan nimenomaan on, ettei tarvitse riisuutua alastomaksi peseytyäkseen. No, selvisi, ettei tuo ollut edes 70-luvun radikaalein käsisuihkumainos. Tsekatkaapa tätä munanhuuhtojaa!


 Saksimainos hämmästytti myös. Ai uutuus? Vanha Jäärä oli luullut että oranssikahvaisia Fiskarsin saksia on ollut AINA eli ainakin elokuusta 1968 lähtien. Fiskarsin sivuilta tosin selvisi, että olen oikeassa. Saksia on ollut vuodesta 1967 alkaen. Ilmeisesti 1974 on tullut vain uusi malli.


Ja kas, olikos VW Golf olemassa jo vuonna 1974! Minä luulin, että silloin oli vain kuplavolkkareita ja kleinbusseja. Yllättävän modernin näköinenkin tuo on. Ajokokemus räntäsateessa 80 km/h vauhdissa varmaan palauttaisi takaisin 70-luvulle paremmin.

Nämä joululahjavinkit olisivat nykyisin "Hanki trendikkäät retrolahjat kirppareilta"-otsikon alla.


 Muotisivut olivat täyttä törinää!

Kaikki tämä oli kovin hauskaa, mutta lääkäripalstalta löytyi kerrassaan kylmäävä kysymys-vastaus-pari, joka pisti miettimään millaisessa maailmassa 70-luvulla elettiinkään ja koska maailma muuttui.

Kysymys kuuluu näin:


 Ja palstaa pitäneen aikansa julkkislääkärin Pertti Pakarisen vastaus on tällainen:

Taitaapa todella olla aika dynaaminen mies tämä teidän aviosiippanne: isoremmi päällä koko ajan. Näitä perheristiriitoja on mahdotonta ratkoa silloin, kun toista osapuolta ei ole kuultu vielä ollenkaan. Näin ollen minunkin apuni jää mitäänsanomattomaksi nyhjäämiseksi ja sanoja joudutaan kierrättelemään kuin mälliä poskessa.

Tietysti voi olla, että miehenne elinvoima todella on melkoinen. Jos hän ei suutu silloin, kun jaksatte olla mukana, se puhuisi tämän näkökohdan puolesta. Mutta jos hän on sadisti, silloin hän kaipaisi elämäntoverikseen täydellisen masokistin; muut eivät pärjää sellaisen henkilön kanssa, ainakaan avioliitossa.

Niinpä tehtäväksenne jääkin pohdiskella sitä, oletteko masokisti, joka nauttii alentamisesta, kurituksesta ja terrorista. Jos olette, hyvä on. Mutta jos ette ole, on tehtävä johtopäätöksiä. Näitä taas teidän asioissanne ei pysty tekemään kukaan muu kuin te. 

Mutta muistakaa, että avioliitto on kahden kypsän ja aikuisen välinen liitto, joka on solmittu vapaaehtoisesti ja sen ylläpitämiseen tarvitaan molempien tahto.

Siis että mitä? Dynaaminen mies, jonka elinvoima lienee melkoinen??!! Onko lukijoiden joukossa lainoppineita: onko vuonna 1974 tilanne ollut se, että puolison pahoinpitely ei ole ollut rikos? Kammottaa ajatellakin, että olen elänyt aikana, jolloin vaimoa on saanut huoletta viskoa hiuksista pitkin lattioita ja se on ollut ihan ok.

Totta on, ettei perheristiriitoja voi ratkoa ilman molempien osapuolien kuulemista, mutta eihän tässä ole kyseessä mikään ristiriita vaan pahoinpitely, joka on poliisiasia. Paitsi, että 70-luvulla ei ilmeisesti ollut.

Jotkut jaksavat aina marista, että ennen oli kaikki paremmin, mutta kyllä pikakatsaus 70-luvulle osoitti, että eipäs ollutkaan. Edelleen toki on perheväkivaltaa, mihinkäs se maailmasta katoaisi, mutta enpä usko, että kukaan vastaisi puolisonsa pahoinpitelemälle, että "onpas teillä dynaaminen siippa".

Huh! Kylläpä elämmekin aika hyviä aikoja nykyään!
!

perjantai 23. helmikuuta 2018

Hyväosaisten kupla

Olen tainnut ennenkin kirjoittaa tästä aiheesta, mutta menköön toisenkin (tai kolmannenkin?) kerran, koska toisto on dementian äiti. Nykyäänhän ihmiset elävät kaltaistensa kanssa kuplassa, oli kupla sitten punavihreä, oranssiturkoosi, pinkkiruskea tai mikä vaan. Me elämme sellaisessa kuplassa, jonka väristä en tiedä, mutta jonka sisällä olevat matkustelevat paljon. Tässä kuplassa on ihan yhtä normaalia kysyä:"Missä olette viime aikoina käyneet?" (ja vastaukseksi ei odoteta kirjastossa tai lähikaupassa) kuin:"Mitä kuuluu?" Tuntemani ihmiset (itsemme mukaan lukien) ovat viimeisen noin vuoden aikana käyneet ainakin seuraavissa paikoissa: Meksiko, Vietnam, Dubai, Kambodza, Lontoo, Alpit (en muista tarkemmin missä), Malta, Tokio, Florida ja läntisen Välimeren risteily lähtien Barcelonasta.

Menee kauan ennen kuin Suomessa näyttää taas tältä.

Huomatkaa että listalla ei esimerkiksi esiinny Thaimaata koska se on "so last season". Lisäksi Jääräpariskunta on tuttavapiirissään melkein ainoa, joka harrastaa jotain niin säälittävää kuin Tukholman risteilyt. Viimeisen puolen vuoden aikana olemme itsekin matkustelleet "ansiokkaasti". Syksyllä tosiaan Välimeren risteilyllä ja viime viikolla kävimme Lontoossa, josta tämän jutun kuvat ovat. Pääsiäisen jälkeen on varattu säälittävä Tukholman risteily. Viimeksi mainittua lukuunottamatta ei siis ole tarvinnut häpeillen mumista jotain epämääräistä vastausta "Missä olette viime aikoina käyneet?" -kysymykseen. Mutta hei haloo, onko tässä mitään järkeä? Aktiivista kamppailua ilmastonmuutoksen puolestahan tämä ees taas lentely ja laivailu on.


Tylypahkan suuri sali...


...ja pikajuna.

Mitäpä sitä sitten tekisi ylenmäärin läjittyvälle rahalle jos ei matkustelisi? Ankara shoppailukaan ei ole ekologinen vaihtoehto. Sijoittaisi rahansa poikimaan lisää rahaa - ja olisi entistä suuremmissa ongelmissa kasaantuvan likviditeetin kanssa. Paras tapa päästä rahasta eroon on varmasti sijoittaa lähialueen palveluihin ja ruokaan. Kun keski-ikäinen syö, se on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Kaikki tarttuu takuuvarmasti reunoille.


Kiinalaisen uuden vuoden koristelua.

Toivottavasti joku edes havaitsee tässä pientä ironiaa. Hävettääkö Vanhaa Jäärää? No kyllä hävettää. Minä en tunne ollenkaan niitä ihmisiä, joilla ei todellakaan ole varaa matkustella - edes Tukholmaan. Tai jotka eivät voi tuosta vaan ostaa uutta lamppua olkkariin vaikka vanha vielä toimii tai uusia kenkiä mätsäämään hiljattain hankitun käsilaukun kanssa. En välttämättä halua laajentaa kuplaani, mutta haluaisin, että tässä omani kaltaisessa kuplassa kelluvat ihmiset ymmärtäisivät kuinka etuoikeutetussa asemassa he ovat. Ja että oman kuplan ihmisten matkailu- ja shoppailuaiheiset some-päivitykset eivät ole mikään uusi normaali.

 The White Tower.

Hesarissa oli hiljattain juttua siitä, että työn ja varallisuuden uusjako saa jopa hyvin toimeentulevat kettuuntumaan. Kas kun ihminen ei vertaa tilannettaan omaan tilanteeseensa 20 vuotta sitten, jolloin asuttiin kaksiossa ja kuljettiin bussilla ja oltiin iloisia jos päästiin Tallinnaan, vaan vertaisiinsa nykyhetkessä, jolloin ottaa älyttömästi päähän kun naapurilla on hienompi auto. Vaikka itselläkin on omakotitalo, Mersu ja matkalippu Balille.

Mr Vanha Jäärä ja hopeinen kylpyamme vai jättiläissokerikko? Oikea vastaus samppanjajäähdytin.


Victoria&Albert-museosta löytyi myös suomalaisen Kim Simonssonin teos nurkasta häpeämässä.

Jos olet samankaltaisessa kuplassa kuin minä, käypä katsomassa Tuntuuko tutulta? Valokuvia suomalaisesta arjesta -näyttely Valokuvataiteen museossa. Eipä juuri näyttänyt tutulta. Sateenkaari ja sairaala näyttävät samalta köyhälle ja rikkaalle, ihminen itse ja hänen kotinsa eivät. Ajatuksen aihetta itse kullekin.