perjantai 12. kesäkuuta 2015

Rock rock yeah!

Jatkan viime viikolla alkanutta verbaalista toivekonserttia. Otsikko sopiikin mukavasti toivekonserttiteemaan. Nyt kerrotaan Tarun pyynnöstä mikä on Paasikiven-Kekkosen linja ja asia ei liity Suomen männävuosien ulkopolitiikkaan. Puhutaan tietenkin kivistä.

Suomessa asujaa auttaa, jos pitää kivistä. Kuka tahansa kukkapenkin kaivaja tai muutaman hehtaarin peltoa hevosvetoisella auralla kyntänyt tietää, että kiviä tästä maasta löytyy. Ja paljon. Onneksi suomalaiset kuitenkin rakastavat kiviä, miksi muuten niistä olisi syntynyt näin paljon sananlaskuja ja vertauksia?

Joka toiselle kuoppaa kaivaa, se kiveen siellä lapionsa lyö.
Kuin kaksi kiveä.
Mies se tulee Kivinokastakin, vaan ei turhan kaivajasta.
Ei kivi miestä pahenna, ellei mies kiveä.
Kivi kalliota soimaa, harmaa kylki kummallakin.
Sitä kivellä silmään, joka vanhoja muistelee.
Kivi on hyvä renki, mutta huono isäntä.

Meidänkin tonttimme on kivien suhteen omavarainen. Niistä muutamasta kukkapenkistä, jotka olemme kaivaneet, on löytynyt sen verran runsaasti kiviä, että on ollut paras hyödyntää niitä pihamateriaalina. Mitäpä niillä muutakaan tekisi - heittäisi kivi kerrallaan naapurin puolelle?

Mutta esitelläänpä nyt se Paasikiven-Kekkosen linja, jottei Taru kerkiä hermostua. Tässä se on:


Linja kulkee oikeassa reunassa kiviröykkiöltä kartiovalkokuuselle ja ihan vasemmassa laidassa näkyy pikkuinen paasikivi. Pohjamateriaalina toimivaa singeliä emme kyllä ole kaivaneet maasta ylös, se on tilattu ihan säkissä paikalle.


Paasikiven-Kekkosen linja on osa tätä suurempaa kokonaisuutta, joka sijaitsee talon pohjoispuolella talon ja tien välissä. Sikäli se oikeastaan onkin ulkopoliittinen linjaus. Tässä ei mikään nurmikko suostu kasvamaan - maapohja oli surkea, paikka pimeä ja edelliset asukkaat vielä laiskempia puutarhureita kuin me. Rojautettiin sitten muutama sata kiloa singeliä koko läntin päälle ja koristeltiin kivi-installaatioilla.

Löytyy meiltä myös vähän pienempiä kivi-installaatioita.

Kivellä voi olla myös jokin funktio, se ei ole pelkkä koriste-esine. Me olemme tunkeneet esiin kaivettuja kiviä vähän sinne tänne satunnaiskivigeneraattorilla, mutta joskus sattuu niin että kivelle muodostuu sijoituspaikassan jokin tehtäväkin. Joskus ehkä hiukan näennäinen sellainen.

Kivi voi toimia aitana...
...ja rappusena...
...ja parkkipaikan hulevesien imeytyspesänä...
...ja jouluvalojen johdon pidikkeenä. Siihen hommaan ei mikä tahansa kivi pystykään, siksi Mr Vanha Jäärä säilyttää näitä kolmea johtotehtäviin pätevöitynyttä kiveä kesän yli oven pielessä.

Kasvillisuus on sitä mieltä että kivikko kivikkona on ihan höpöhöpöjuttu, kivikko on vain vähän rouheampi kasvualusta. Melkein uskaltaisin antaa sellaisen puutarhanhoitovinkin, että jos joku kasvi ei tahdo menestyä ja näyttää tekevän kuolemaa, kippaa sen niskaan ronski lasti vähintään tennispallon kokoisia kiviä ja hämmästy muutaman viikon kuluttua kun kasvi alkaa sitkeästi tunkea itseään esiin kivien raoista. Loppuun vielä kuvakavalkadi satunnaisesta kiviaineksesta.

Kivien välistä versoo yhtä jos toistakin.

Osa tontista on onneksi yhtä isoa kiveä eli kalliota, sieltä ei tarvitse pelätä kaivavansa lisää pieniä kiviä esiin. Älkääkä naurako noille mahtavalle penkille ja jakkaralle.




Kuten sanottu, kivi on hyvä renki ja laiskan puutarhurin ykköskaveri. Kippaamalla kivilastin johonkin, autiomaankin saa viheriöimään kivien raoista. Kivi on kestävä ja ekologinen materiaali. Hurraa kivi!

6 kommenttia:

  1. Hurraa! Kiitos! :D Meillä on ihan selvästi samanlainen viherpeukalo, eiku kivipeukalo :D Tykkään kympillä teidän pihasta. Miksi tehdä vaikeammin, eli jatkuvaa kuokkimista, nyppimistä ym vaativaa, kun suht helpostikin saa kerralla tosi kivan lopputuloksen? En ymmärrä.

    "Sitä kivellä silmään, joka vanhoja muistelee." - Hehee, mainio!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivipeukalo! Toi oli kans hyvä :-)

      Jotkut kuulemma tykkää siitä kuokkimisesta ja nyppimisestä, minä en.

      Aidan takana kivikin on harmaampaa.
      Ahneella on kivinen loppu.
      Ei vierivä kivi pure.

      Poista
  2. Mitäpä tähän lisäisi, kuin

    Ei kivet tekemällä lopu.
    Ei auta itku kiveyksellä.
    Ei kivi pihaa pahenna.

    Meillä on ollut pihan mylläystä tänä keväänä ja sitä myötä kiviä tuntuu piisaavan. Eikä niitä tosiaan voi oikein naapurin puolellekaan viskellä... Kaikki hyvät vinkkisi kivien hyötykäyttöön tulivat siis tarpeeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei auta itku kiveyksellä! :-D No, ei auta tosiaan juu. Kivistä ois kiva muurata joku grillin tapainen, mutta siihen ei oo into riittänyt.

      Poista
  3. Kivet on aivan must. Niitä tulee esiin ihan joka paikasta ja sittenkään minun mielestä meidän pihalla ei ole niitä koskaan tarpeeksi. Tällekin syndroomalle on varmaan joku oma nimitys. Hienoja kivipenkereitä ja -jaotteluja teillä siellä!

    Tuo olikin mielenkiintoinen teoria, että kasvamattomaan maahan saa kasveja kiviä lisäämällä! Nyt kun sen sanoit, tunnistan reaktion. Pitäisiköhän heittää kiviä istutuslaatikkoon kitukasvuisten taimien päälle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Latinan- ja kreikankielen taitoni on heikkoa eli olematonta, mutta kivien ystävä ois varmaan petrafiili tai jotain sinne päin :-)

      Jos nakkaat kiviä istuslaatikkoon ja seurauksena on täystuho, niin mä en tunnusta antaneeni minkäänlaisia puutarhavinkkejä ;-)

      Poista