Iloista odotusta

Mistä luulette otsikon perusteella olevan kyse? Ei, meille ei todellakaan ole tulossa vauvaa. Eikä edes koiraa. On kyse paljon vauvoja ja koiria iloisemmasta asiasta: keittiöremontista. Tuosta voidaan kai olla montaa mieltä, mutta 50 vuoden iän lähestyessä vääjäämättä uuden keittiön paapominen hakkaa ihmis- tai eläinvauvan hyysäämisen ihan 6-0.

Maaliskuun alkupuolella pääsemme taas purkamaan parisuhteessa kertyneitä aggressioita räjäyttämällä vanhan keittiön ja rakentamalla uuden. Ennen kuin siihen asti päästään, voi vain verestää muistoja neljän vuoden takaisesta remontista. Ostimme tämän talon marraskuussa 2010, jolloin alkoi muutaman kuukauden ankara rutistus, jossa maalattiin kaikki sisäseinät, kaikki katot (paitsi olkkarin korkea katto), oven karmit, keittiön ovet ja keittiön kaakelit. Purettiin vanhoja komeroita, parvisänky ja sauna. Asennettiin liukuovia ja kasattiin liukuovikomeroita. Teetettiin totaalinen kylpyhuoneremontti. Pintaremontoitiin wc. Pidin silloin jonkinlaista remonttipäiväkirjaa. Ohessa muistelo yhdestä hyvin onnettomasta ja yhdestä hyvin vauhdikkaasta remonttipäivästä sekalaisella kuvamateriaalilla varustettuna.

 Pieni yllätys löytyi suihkutilan ja saunan välisestä seinästä. Tai yllättävää oli pikemminkin että kosteutta löytyi vain siitä.

Miksi ihmeessä halusin maalata noin kauniin vihreät kaakelit?

26.11.2010 - Onneton päivä

Vapaapäivä mallia yksi askel eteenpäin ja kuusi taaksepäin. Aloittelin keittiön laatikoiden maalausprojektia. Siinä vaiheessa kun varsinainen maalaus alkoi, pudotin ensi töikseni avatun pohjamaalipurkin keittiön lattialle. Siinä sitä sitten itkin ja kiroilin, mitään ei ollut tehtävissä. Onneksi se rajoittui sentään keittiön puolelle, parit pienet roiskeet olkkarista sain pyyhittyä tärpätillä. Siispä keittön lattiakin menee vaihtoon. Että ihminen voi olla tumpelo. Tuntui siltä etten tee enää koskaan mitään koska aiheutan vaan enempi tuhoa kuin hyötyä. Mieskään ei varsinaisesti lohduttanut, se alkoi voivotella miten mahdoton homma on keittiön lattian vaihto. Kiitos vain, en minä tahallani sitä purkkia pudottanut ja oli ihan tarpeeksi onneton olo muutenkin. No, kyllä se sitten lopulta tajusi että mä lähden kohta hakemaan köyttä jos vielä voivotellaan ja puhistaan. Sain sentään ne laatikot maalattua vaikka se oli melko vaikeaa kun en kyyneleiltäni meinannut nähdä mitään.

Kaatunutta maalia on turha itkeä.

10.12.2010 - Vauhdikas päivä

Olipas päivä eilen. Me oltiin molemmat vapaalla ja paukattiin heti seitsemäksi talollemme roudaamaan rojua. Tarkoitus oli viedä puretut osat kylppäristä ja saunasta (ovet, paneelit, lattialaatat) sekä muuta purettua tavaraa (mm 8 erikokoista räihnäistä vaatekaappia, pakastin, pari pöytää, kiuas...) kaatikselle. Ongelmana oli tämä nykyinen lumitilanne. Rojut olivat osin terassilla ja osin talon "yläpäädyssä" eli juuri mahdollisimman kaukana parkkipaikasta. Jos ei ois tätä lunta, oltais parkkeerattu paku kadulle talon yläpäädyn kohdalle ja roudattu rojut sitä kautta. Mutta se ei käynyt koska katu oli lumen aurauksen takia kavennut niin ettei pakusta ois päässyt kukaan ohi. Eli ensin piti raahata tavarat puolen metrin hankeen lapioitua polkua pitkin talon yläpäädystä parkkikselle. Saatiin me sentään ne komerot raahattua ennen kuin mies lähti puoli ysiltä hakemaan pakua - minä raahasin sitten kaikki paneelit yksinäni.

Tämä parvikin patjoineen oli kaatopaikkakuormassa. Patja oli kammottavassa kunnossa. Siis että joku ihminen piti lastaan nukkumassa sellaisessa saastakasassa...?!? Lapsi oli tosin pyyhkinyt kaikki räkänsä kattoon, joten ehkä patja oli hänen siisteyskäsitykselleen aivan sopiva.

Sitten kun paku ja romukasa olivat vierekkäin parkkipaikalla, niin mies rupesi ensimmäiseksi voivottelemaan että eihän nuo voi millään mahtua kaikki kyytiin. Teki mieli paiskata äijä sinne pakuun alimmaiseksi ja romut niskaan. Ruveta nyt vielä lietsomaan tappiomielialaa! Kyllä ne mahtui mutta kyllä ne about 2/3 pakun tilavuudesta vei. Aikataulussakin oltiin mukavasti, 10.50 oltiin sitten jo lähdössä kaatopaikalta pois. Kaatiksen päässähän homma oli helppoa ja yhtä juhlaa kun sai vaan nykiä tavarat ulos pakusta ja viskoa ne lavalle.

Seuraava etappi tankkausta Hesessä ja sitten K-rautaan hakemaan uudet ovet saunaan ja kylppäriin, suihkuseinä, kylppärin kattopaneelit ja 8 pakettia Elfa-koreja. Sekin sujui ihan mukavasti. Aatelkaas, K-rauta Merituulesta on tullut ihan kummallinen paikka - siellä saa palvelua! Espoon keskuksen K-raudan palvelu on edelleen sillä piilottelu ja murahtelu -linjalla, mutta Merituulessa on tapahtunut jonkinlainen mullistus. Sitten vielä Bauhausista hakemaan yksi taso keittiöön. Senkin sahauttaminen mittaansa siellä sujui vain noin puolen tunnin odottelulla. Sitten kuorman kanssa kotio ja siellä meitä odotti ihme - ensimmäinen remonttireiska oli parkkeerannut vanhan Mersunsa suoraan rappustemme eteen. Ensin siis hätyyttelemään kyseistä reiskaa siirtämään autoaan. Tämä ei ollut ihan helppo homma koska reiska oli kuulosuojaimet päässä kyyryssä saunassa jyrnyttämässä rälläkällä kaakeleita irti. Ei sitä uskaltanut mennä olkapäähänkään koputtamaan ettei se sipaise sillä rälläkällä itseään tai koputtajaa jalkaan…

Mersu saatiin kuitenkin siirrettyä ja tavarat kannettua sisään. Siinä vaiheessa huomattiin että unohdettiin ties mitä siitä kaatopaikkakuormasta - mm ovet ja pöydät. Huoooh - mutta ei se mitään, päivähän oli vielä nuori ja kamat kyytiin ja hiukan ennen kahta lähdettiin uudestaan körötteleen kohti Ämmässuota. Finnoontiellä hiukan ennen kehä III:a meikäläinen puhkeaa yks kaks suoraan huutoon:"OH MY GOD, se sälekaihdinmies!!!" Meille piti tulla sälekaihdinten asentaja klo 14-15 välillä, mutta se me onnistuttiin täpinöissämme tietenkin unohtamaan. Onneksi muistin sen siinä vaiheessa kello 14.08. Oman puhelimenikin olin tietenkin unohtanut talolle, joten en olisi voinut siihen edes vastata jos asentaja ois siihen yrittänyt soittaa ja kysyä missä luuraan. Yritin epätoivoisesti soittaa sälekaihdinfirman numeroon miehen kännyllä mutta siellähän vaan puhuttiin toista puhelua, sain kuitenkin vastaajaan jätettyä viestin. Ei kun ympäri Lidlin pihalla ja takaisin päin hiki hatussa (ja kaiken maailman köröttelijöitä tietenkin tien tukkeena). Vähän ennen taloa tulee toinen pakettiauto vastaan - onkohan se se asentaja? Huidottiin hullun lailla oman pakumme ohjaamosta ja saatiin toinen paku pysähtymään - jebulis, sehän oli se asentaja. Huh huh, tiukalle meni.

Muistelo-osuus päättyi tähän. Saa nähdä millaista vauhtia ja millaisia vaarallisia tilanteita keittiöremontissa tulee vastaan. Vähän säälittää luopua ihan hienosti kaluste- ja kaakelimaalilla pikafiksatusta keittiöstä. Kyllä vanhan korjaaminen isommassakin mittakaavassa aina uuden ostamisen voittaa. Mutta joskus täytyy hankkia uuttakin, ei siitä mihinkään pääse -vaikka vanha ja nykyisin varmaan seksistiseksi tuomittava mainos sanoikin:"Pinotexia pintaan vaan, niin vanhakin näyttää nuorelta. Vai mitä vaimo?" Pinotex-kikat on kuitenkin meidän keittiön osalta nyt käytetty.