maanantai 17. syyskuuta 2018

Kurret kyykkyyn

Kyllä on pientaloasujan elämä yhtä jatkuvaa kamppailua luonnonvoimia vastaan. Enkä tarkoita nyt mitään tsunameja ja pyörremyrskyjä vaan erilaisia jyrsijöitä. Jyrsijöiksi voidaan laskea myös ampiaiset ja muurahaiset, koska ampiaiset jyrsivät esimerkiksi harjanvarsia ja pihavaraston ovea pesän raaka-aineeksi ja muurahaiset jyrsivät tavalla tai toisella tiensä talon sisään kun sille päälle sattuvat. Mutta tällä kertaa puhumme kiipivästä rotasta, joka myös nimellä orava tunnetaan.

Orava on onneksi päiväeläin, joten kun se muuttaa talon rakenteisiin, se ei yleensä melskaa öisin vaan on yöt yleensä hiljaa ja pitää aamulla aikaisin jonkin verran mekkalaa lähtiessään töihin. Mutta ei silti ole hyvä homma saada oravaa alivuokralaiseksi, koska se ei noudata mitään omakotiasujan käsikirjaa vaan remontoi paikkoja ihan oman mielihalunsa mukaan. Eli syö reikiä puurakenteisiin, pissii villoihin, jemmailee käpyjä sinne tänne ja kaivelee villoja haluamallaan tavalla.

Melko pian sen jälkeen kun muutimme tähän taloon, kuulimme meteliä yläpohjasta. Siellä käyminen paljasti välittömästi kutsumattoman vieraan lajin: hän oli jättänyt jälkeensä kävyn. Tämä orava ei kuitenkaan onneksi tullut jäädäkseen. Muistakin taloomme yrittäneistä oravista päästiin aika hyvin eroon, kun kaadettiin kaikki puut, joilta ylettyi hyppäämään katolle. Nyt kuitenkin joku sinnikäs sissi päätti muuttaa olohuoneemme kattorakenteisiin. Siitäkös Vanha Jäärä hermostui, se nyt vielä puuttuu, että yhtenä päivänä tupsahtaa orava olohuoneen katon läpi sisään. On siis tukittava oravan kulkutiet kattorakenteisiin.

Tästä lähtökohdasta ryhtyi Dynamic Duo Mr ja Mrs Vanha Jäärä jälleen toimimaan. Tuttuun tapaan rouva innovoi ja herra toteutti. Syntyi KurreStop oravaeste tiilikatolle.



Hinta asennettuna 20 euroa/kappale. Emme tosin tule niitä teidän kattoihinne asentamaan näillä näkymin mistään hinnasta, mutta jos perustaisimme KurreStop Oy:n niin hinta voisi olla tuota luokkaa. Asennus tapahtuu niin, että herra asentaa ja kiroilee räystään reunalla ja rouva pitelee tikkaita pystyssä. Näitä menee keskikokoiseen omakotitaloon 200 +/- N kappaletta eli aivan pieni homma ei ole kyseessä. Meidän taloon taisi mennä 238. Mutta on se sen arvoista, koska saa nähdä "vituttaa kuin pientä oravaa" -ilmaisun toteutuvan käytännössä.



Raportoimme myöhemmin toimivuudesta jahka saamme havainnoitua tilannetta hieman pidemmältä tarkkailujaksolta. Toistaiseksi on ollut hiljaista yläkerrassa ja eilen bongattiin kuistin katolta selvästi masentuneen näköinen orava. Alustava analyysi siis sanoo: Toimii!





3 kommenttia:

  1. No nyt on innovoitu! Toivotaan että kurret pysyy poissa teidän reviiriltä :)

    VastaaPoista
  2. Ymmärrän ongelmasi täydellisesti. Ampiaiset asuivat taloni ullakolla ja tekivät pesän. Minun piti taistella niitä vastaan ​​pitkään.

    VastaaPoista