perjantai 2. helmikuuta 2018

Valoa kansalle

Sisustus Jäärä täällä pitkästä aikaa, hei! Tai ehkä pikemminkin Valaistus Jäärä. Tapahtui nimittäin niin, että Vanha Jäärä sanoi olohuoneessaan:"Tulkoon valkeus!" ja valkeus tuli. Tai ehkä pikemminkin keltaisuus, mutta eipä mennä vielä yksityiskohtiin.

Meillä oli olkkarissa tällainen lamppu, joka ostettiin 14,5 vuotta sitten edelliseen asuntoon.


Edelliseen asuntoon se osoittautui liian pitkävartiseksi ja kiinnitettiin kattoon ilman tuota kettinkiä. Vanhan olkkarin se valaisi ihan kiitettävästi, siellä meillä ei ollut kuin yksi toinen lamppu ja sekin oli lukunurkkauksessa, jota kukaan ei koskaan käyttänyt. Tässä nykyisessä asunnossa sai kiinnittää lamppuun roimasti kettinkiä, mutta valoteho ei riittänyt alkuunkaan. Niinpä meillä on vähän joka nurkassa jonkinlainen lisävalaisin, kattolampun lisäksi olkkarista löytyy viisi (5) muutakin valaisinta. Oli siis aika sanoa "tulkoon valkeus", mutta sitä edelsi kyllä piiiiitkä harkinta.

Nyt uskallan julkisesti tunnustaa myös mieheni Asuu-Sisustajan-Kanssa nähden, että ensiksi harkitsin Flosin megalomaanista kattokruunua. Siis tätä.

FLOS 2097/30 valaisin kromi
Kuva Laatukalusteen sivulta

Mutta siivoamista inhoava mutta siisteydestä kuitenkin pitävä sivupersoonani tuumaili, että nuo lukuisat sähköjohdot alkavat varmasti näyttää kammottavilta kerättyään pölykerroksen päälleen. Ja pölyjen pyyhkiminen sähköjohdoista ei kyllä ole kenenkään hommaa. Eikä tuo ole kovin halpakaan...

Vaan sitten suosikkimme Remppa vai Muutto saapui apuun. Jillian oli erääseen keittiöön valinnut lampun, josta Mr Vanha Jäärä tokaisi heti:"Toi on aika kiva" ja se polkaisi vaimonsa päässä olkkarin lampunvaihtoprojektin heti täyteen käyntiin. Seuraavana päivänä olinkin jo tilannut cdon.comista, jonka en sitä ennen edes tiennyt myyvän lamppuja, House Doctorin Molecular 5 valaisimen. Ostos oli suorastaan edullinen - ainakin tuohon Flosin häkkyrään verrattuna - koska se sattui olemaan alennuksessa ja yli 100 € ostoksista ei tarvinnut maksaa edes huimia 4,90€ postikuluja.  Muissa kaupoisssa kyseinen lamppu maksaa 240-260€, mutta cdon:in tarjouksesta kotiutin sen 181€:llä. Kylläpä taas säästin. Tällainen valaisin on siis kyseessä.


Noudettuani paketin postista ja tutkailtuani asennusohjeita ja liittimiä lähetin Mr Vanhalle Jäärälle viestin:"Minäpä nyt sanon sen, niin sun ei tarvitse: ei sitä pysty asentamaan ilman ylikonemestarin papereita!" Mr Vanhalla Jäärällä on nimittäin tapana aloittaa kaikenlaiset projektit toteamalla ne ensin mahdottomiksi. Mutta tällä kertaa minustakin näytti mahdottomalta saada lamppu kattoon mukana tulleiden ohjeiden ja liittimien avulla.

Mahtiohjeet. Esimerkiksi vasemman alakulman kuvassa lukee minun englanninkielen taidollani käännettynä:"Madalla osa katosta". Ahaa.


Ohjeet unohtamalla pystyimme järkeilemään, että toinen näistä osista olisi pitänyt ruuvata katon sähkörasiaan kiinni ja toinen osa sitten siihen kiinni. 


Muuten varmaan aivan mahtava idea, mutta kaksi pientä vikaa siinä on: Ensiksikin ruuvien etäisyys toisistaan ei vastaa Suomessa yleisesti käytettäviä sähkörasioita. Toisekseen, sähkö lamppuun pitää sitten ottaa jostain muualta jos sähkörasian päällä on tällainen mötikkä.

Siispä sähköinsinöörit nakkasivat nämä osat metallinkeräykseen ja lähtivät rautakauppaan. Sieltä ei tietenkään löytynyt mustia "lampputötteröitä" mutta onneksi maali on keksitty.


Miksi oi miksi ei kattolampuissa voi olla yksinkertaisesti tällainen tötterö mukana eikä jotain tanskalais-intialaista ihmeviritystä (House Doctor on tanskalainen firma ja lampussa sanoi Made in India)?

Perinteisin keinoin siis lamppu kattoon, siihen Ikeasta hankitut komeat palluralamput ja hoplaa, valkeus tuli.


Tai kuten aikaisemminkin sanoin, keltaisuus. Näiden lamppujen värisävy on aika kellertävä. Halusin ehdottomasti tuollaiset isot pallurat ja mistään en löytänyt (ainakaan kohtuuhinnalla) esteettistä silmääni miellyttäviä valkoista valoa säteileviä palluroita. Mutta kyllä lumeneita on nyt ainakin riittävästi vaikka kelvinit eivät olekaan ihan kohdallaan. Toisaalta nyt kun tuohon keltaisempaan valoon on tottunut, se muistuttaa auringosta ja kun asettuu lampun alle paistattelemaan ja ilmalämpöpumppu puhaltaa kuumaa ilmaa suoraan päälle, voi kuvitella olevansa jossain etelässä. Tai Suomessa hyvänä kesänä. Ja meidän sekalaiseen ja aika tummasävyiseen sisustukseen keltainen valo sopii ihan hyvin. Ultramoderniin valkoiseen kotiin se ei passaisi ollenkaan.


Vanha lamppu lähtee hyvin palvelleena Kierrätyskeskukseen. Hetken harkitsin sen myymistä jollain nettikirppiksellä, mutta sitten totesin, että en jaksa alkaa sopia tapaamisia ohareita tekevien potentiaalisten ostajien kanssa saadakseni ehkä kympin. Pääasia on, että tavara kiertää eikä se, saanko minä pari euroa. Jeh.

Valoa teidänkin lopputalveenne! Valoa heijastavaa materiaalia tuli eilen ainakin tänne etelärannikolle taivaalta ihan kiitettävästi.

8 kommenttia:

  1. Onpa hieno lamppu ja antaa varmasti hyvän valon.
    Mä ainakin tartten hyvät valot, en tahdo nähdä lukea tai kutoa jos on vain ns. tunnelma valaistus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä mullakin silti tarttee kans olla kohdevalo lisäksi jos luen. Perussukan kutominen sujuu kyllä melko pimeässäkin mutta sukan parsiminen ei.

      Poista
  2. Hieno on! Noista ongelmistanne johtuen en ole uskaltanut itse lähteä tilaamaan koskaan lamppuja ulkomailta, mutta mahtavaa, että ratkaisitte haasteen ilmeisesti pienemmällä työllä kuin katon madalluksella :). Mielestäni nuo isot pallolamput ovat aika uutta keksintöä ja olen pannut myös merkille, että ne ovat aika lämpimiä sävyltään. Mutta eiköhän kehitys kohta kehity senkin suhten ja kirkkaampia varmaan alkaa ilmestyä markkinoille, jos siis valon sävy alkaa teitä myöhemmin mietityttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun uskoni siihen että kaikki kuitenkin ongelmat on mahdollista ratkaista erilaisilla viritelmillä on rajaton :-) Joo, eipä noi lamput kestä ikuisesti kuitenkaan joten ties millaisia on tarjolla sitt kun noi pimenee. Mutta tykkään kyllä lämpimästä valosta päivä päivältä yhä enemmän!

      Poista
  3. Makee lamppu! Viimeisen päälle hieno ja tyylikäs, olen ihaillut tuota muuallakin. Nuo isot palluralamput näyttävät siinä kivoilta.
    Itse laitoin taannoin kaikki kellertävä lamput vaihtoon - halusin kait vähän raikastusta ja iänäkö iski. Mutta voi valkoinen valo mennä överiksin. Meillä on alapihalla kahdessa lampussa niin kirkkaat ja valkoiset valot, että lähinnä näyttää siltä kuin sinne olisi laskeutunut UFO. Täytynee vaihtaa ne, ennen kuin joku ehtii valittaa niistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Liika on liikaa minkä tahansa värisessä valossa! Ei kiva jos alkaa tulla ufo-havaintoja :-)

      Poista
  4. Vanha juttu, mutta suomennos pikemminkin alempi osa kattoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se varmaan yritti sanoa, mutta oikea partikkeli olisi ollut kaiketi "to" eikä "of". No, lamppu on joka tapauksessa pysynyt katossa oman virityksen avulla :-)

      Poista