perjantai 17. marraskuuta 2017

Missä Suomi 100 v hössötys?

Nyt olisi taas päästellä se Vanhan Jäärän perinteinen jeremiadi aiheesta erään loppuvuoden juhlan hössöttäjät, mutta säästän teitä tällä kertaa. Ihmettelenkin sen sijaan syvästi, että missä viipyy tai piileskelee hössötys toisesta juhlasta, joka koittaa tämän vuoden joulukuussa ensimmäisen ja viimeisen kerran. Puhun tietenkin Suomen 100-vuotisjuhlasta. Missä hössötys? Laitetaanpa tämä asia nyt kuntoon.



Noin. Mutta oikeasti? Eikö kukaan somettaja tai bloggaaja aio viettää tätä juhlaa muuten kuin perinteiseen tapaan katsomalla kättelyä telkkarista? Missään lehdissä ei myöskään ole ollut vinkkejä ihanista juhlaherkuista tai helposti ja edullisesti ommeltavista iltapuvuista. Haloo???!!! Aina vaan niitä samoja j:llä alkavan juhlan juttuja. Se juhla tulee joka vuosi, mitä siitä vouhkaamaan, mutta Suomi täyttää 100 vuotta vain kerran!

Jääräpariskunta on ollut satavuotiaasta Suomesta täpinöissään jo alkuvuodesta alkaen kun rouva sai päähänsä että järjestetään itsenäisyyspäivän esivastaanotto 5.12. Järjestelyt pärähtivät käyntiin lokakuun alussa kun ystäväpiirimme postilaatikoihin kolahteli tällaista postia.


Ilmeisesti kukaan muu ei todellakaan ole järjestämässä mitään juhlia, koska osallistumisprosentti ja innostus tuntuvat olevan varsin suurta. Eräskin "Drottning Silvia" on tilannut itselleen Zalandosta ja nettikirppareilta mekkoja vaikka muille jakaa! Iskimme näköjään oivaan markkinarakoon. Olisi peräti voinut vuokrata jonkin tilan (ehkä vähän Hartwall-areenaa pienemmän) ja myydä pääsylippuja. Tämä vinkiksi jälkipolville 50 tai 100 vuoden päähän. Me pidämme nyt kuitenkin ihan ilmaiskekkerit kotonamme.

Tässä vinkkejä kodin etukäteiskoristelusta juhlatunnelmaan virittäytymistä varten.





Aitona vinkkinä muihinkin juhliin, että laseja ym astiastoa kannattaa käydä shoppailemassa kierrätyskeskuksesta (tai kirpparilta, mutta Vanhan Jäärän suosikkikauppa on Suomenojan kierrätyskeskus). Lasien ostoon mukaan otetaan kasa villasukkia. Lasit sujautetaan sitten kassalla villasukkiin ennen kassiin laittamista. Tämä on ilmeisen innovatiivinen ratkaisu, koska jokainen kierrätyskeskuksen myyjä jaksaa sitä ihastella. Juhlien jälkeen voi lasit kiikuttaa takaisin kierrätyskeskukseen ja maailma pelastuu eikä pelastajakaan paljoa köyhtynyt, vain noin 50 senttiä per lasi.

Tänä aamuna huomasin ilokseni Instagramissa, että juurikin hovihankkijani Kierrätyskeskus oli alkanut hössöttää. Kierrätyskeskuksissa on tänä viikonloppuna Suomi-teemapöydät! Hurraa!

Jos nyt siis ette vielä olleet ymmärtäneet, niin Suomi täyttää 100 vuotta 6.12.2017 ja sitä ei tapahdu toista kertaa. Joten havahtukaa nyt ihmeessä vähitellen hössöttämään tästä ettei tarvitse täällä ihan yksinään hössöttää! Iloista Suomi 100v juhlan odotusta!




7 kommenttia:

  1. Jännää, miten tämäkin sit vissiin näyttää nykyään olevan sellaista "omassa kuplassa puuhaa", koska minun kaveripiireissäni (joista iso osa opettajia tai opettajien puolisoita) on hössötetty itsenäisyyspäivästä suurin piirtein viime tammikuusta saakka. Kauheaa suunnittelua ja säätämistä ja harjoittelua ja valmistelua niin, että j-juhlaa ei kukaan ehdi ajatellakaan. Itseäni olisi kiiinnostanut järjestää jotkut pippalot itse varsinaisena juhlapäivänä, mutta kävi ilmi, että toinen puoli tuttavista oli jo lupautunut esiintymään/puhumaan/juhlimaan johonkin itsenäisyysjuhlaan ja toinen puoli ilmoitti, että jos he selviävät hengissä 5.12. koulupäivän juhlallisuuksista, niin he kyllä makaavat reporankana sängyssä koko itsenäisyyspäivän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännää! Meidänkin juhlaan on osallistumassa yksi opettaja eikä hän ole mitään puhunut että ainakaan heidän "koulupiirissään" asiasta vouhkattaisiin. Koulussa tietenkin järjestetään jotain, se lie selvää :-) Vai pitääkö itsenäisyyspäivänkin juhlinta kieltää kouluissa koska kaikki oppilaat eivät välttämättä ole Suomen kansalaisia? ;-)

      Poista
    2. Hih, "kuplien alakuplat"... ehkä se menee kunnittain? Kun yhdessä koulussa aletaan vauhkoa, niin toisille syntyy paineet kans. Kaikki oppilaat eivät osallistu itsenäisyyden juhlintaan - ainakin jehovantodistajat ovat kautta aikojen aina olleet poissa juhlintapäivän eivätkä ennen juhliakaan osallistu itsenäisyysaiheisiin askarteluihin tms.

      Poista
  2. Jotenkin tuntuu, että hössötys alkoi niin aikaisin, että siihen on jo väsytty ja kyllästytty. Saapi nähdä miten sitten h-hetkellä. Kouluissa täälläkin juhlitaan muttei mielestäni kovin "normaalista" poiketen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa?! Kun mä en oo törmänny siihen hössötykseen missään! Kai mä seuraan sitt vääriä foorumeita :-D

      Poista
  3. Kyl. Itsenäisyyspäivä taitaa olla ihan ainokainen yleinen juhlapyhä, jota me huomioidaan yhtään mitenkään. En tosin oo ainakaan suunnitellut mitään suurieleistä, mutta suuri ajatus tulee olemaan läsnä. Sentään sata vuotta, ei mikään olankohautusjuttu.

    Todella kiva ja kunnioitettava idea toi teidän vastaanotto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sitä pitää! Itse rupesin fundeeraamaan, että 100 vuotta on loppujen lopuksi aika lyhyt aika kun minäkin olen melkein puolet siitä jo heilunut kuvioissa mukana ja olen kuitenkin vain tällainen nuori tytönhupakko ;-) Mutta komea tasaluku joka tapauksessa!

      Poista