perjantai 20. tammikuuta 2017

Käänteentekevä flunssadieetti

Alkuvuodesta eri mediat pursuavat erilaisia dieettiohjeita. Meno on ehkä jossain määrin järkeistynyt vuosien varrella ja enää ei tuputeta mitään ihmedieettejä vaan ihan suht järkeviä "syö vähemmän kuin kulutat"-tyyppisiä ohjeita. Mutta eihän tammikuu olisi mistään kotoisin ilman yhtä ihmedieettiä, joten Vanhan Jäärän Epätieteellinen Tutkimuskeskus VJETK esittelee flunssadieetin.

Vanha Jäärä on marraskuusta asti ortopedin suosituksesta yrittänyt pudottaa painoaan vaihtelevalla menestyksellä. Keino on se, että neljänä päivänä viikossa syödään vain noin 1100kCal ja kolmena päivänä saa syödä normaalisti noin 1800-2000kCal. Laskennallisesti tällä menetelmällä pitäisi lähteä 400-500g viikossa, mutta totuus on matematiikkaa ihmeellisempää.

Erehdyin syksyllä näkemään osan englantilaisesta "dokumentista" (sitaattien käytön syy selviää myöhemmin), jossa lihavat ihmiset oli jaoteltu kolmeen kategoriaan heidän ylipainonsa syyn takia ja kaikille kolmelle ryhmälle neuvottiin omalle syömätyylille parhaiten sopiva dieetti. Yhden ryhmän dieetti oli muunnos pätkäpaastosta eli 5:2-dieetistä, jossa kahtena päivänä viikossa syödään hyvin vähän ja viitenä normaalisti. Mutta mullistavaa tässä oli, että ohje oli näinä kahtena vähäkalorisena päivänä karpata eli välttää hiilihydraatteja ja väittivät (paskiaiset), että kaloreita kuluu enempi, koska ketoosi alkaa jo näinkin lyhyiden karppauspätkien tuloksena.

 Porkkanajäädykettä, nam! (Oikeasti se on jäinen keittokimpale)

Minähän siis englantilais"tutkijoiden" harhauttamana aloitin touhun niin, että karppasin neljä päivää viikossa 1100kCal energiamäärällä. Kananmuniin kyllästyin alta aikayksikön. Proteiinipatukat, raejuusto, paistettu kana ja porkkanat, perhanan porkkanat, tökkivät pahasti. Ensimmäisenä viikkona paino putosi peräti 1,5 kg, mutta siihenpä hyytyi. Koska ruokavalio tökki muutenkin, päätin joulun jälkeen kokeilla samaa 3:4 menetelmää mutta unohtaen hiilihydraattien välttelyn. Hedelmät ja ruisleipä, tervetuloa! No, kappas, painohan alkoi pudota. Päätelmä: Karppaus on kusetusta. Noh, ei se taida olla, mutta sitä pitäisi harrastaa koko ajan ja pointti on kai se, että karppaamalla voi laihtua ilman, että tarvitsee pudottaa päivittäistä kalorimäärää. Meikäläisestä ei kuitenkaan ole popsimaan raejuustoa ja porkkanoita viikot läpensä. Pitää saada hedelmiä, leipää, pastaa, perunaa ja joskus hiukan karkkia ja pullaakin...

 Vanha Jäärä suosittelee säännöllisiä kimppuja laihduttajan ja/tai flunssapotilaan piristykseksi!


Sitten siihen mullistavaan flunssadieettiin. Tämän viikon tiistaina havaitsin olevani melko massiivisessa räkätaudissa, joka jatkuu edelleen. Syönyt olen samalla 1100kCal/päivä kaavalla ja tadaa, neljässä päivässä on lähtenyt 900g!!! Päätelmä: rään tuottaminen kuluttaa huomattavia määriä energiaa. Eli jos tahdot laihtua, käy halailemassa flunssaisia lähimmäisiäsi ja homma hoituu.

 Flunssadieetin tykötarpeita.

Sivupäätelmä: koska rään tuottaminen kuluttaa runsaasti energiaa, räkä todennäköisesti myös sisältää runsaasti energiaa (vrt. äidinmaito). Ehkäpä ihmiskunnan kannattaisi panostaa räkään uusiutuvana energiamuotona - sitä on yleensä runsaasti tarjolla etenkin pohjoisella pallonpuoliskolla talvisaikaan, jolloin ja jossa (äidinkielenmaikkani kierähti nyt haudassaan) energian kulutuskin on suurta. Ei aavistustakaan miten räästä saisi tehtyä sähköä, mutta siitä vaan nyt teekkarit ja muut propellipäät innovoimaan!

4 kommenttia:

  1. Ajatus kyseisen eritteen valjastamisesta sähköntuotantoon on mielenkiintoinen ja lupaan kantaa korteni kekoon mikäli joku keinon keksii ;) nyt toivotan kuitenkin käynnissä olevalle dietille pikaista loppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odottelemme Sipilän hallituksen kanssa yhdessä kuinka Suomi lähtee nousuun limaisilla innovaatioilla :-)

      Poista
  2. Tutkimustuloksistasi huolimatta toivotan pikaista paranemista. Itse uskon kyllä kaikkein eniten urheilun voimaan. Jos joka päivä - tai edes melkein joka päivä - vähän urheilee, niin saa syödä normaalista, mutta pitkällä tähtäimellä paino tippuu. Kun saa syödä hyvin, ei tule retkahduksia. Mutta toki olen itsekin välillä jonkinlaisella pikku dieetillä, jolloin voi saada vähän nopeutettua liikakilojen lähtemistä. Nyt on tavoitteena saada vuoden aikana kertyneet pari kiloa pois, ettei kilojen kerääntyminen pääse muodostumaan tavaksi! Jotenkin vuodenvaihteen jälkeen on ihan kivakin syödä kevennetyllä ruokavaliolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en usko urheilun voimaan ja nivelrikkoisella nilkalla jokapäiväinen urheilu onkin aika haastavaa. Uskon kyllä lihaskuntoharjoittelun voimaan laihduttaessa ettei lihakset haihdu ja läskit jää :-)

      Poista