perjantai 19. helmikuuta 2016

Suomi taas digitalisoituu

Vanha Jäärä tuli lopulta siihen tulokseen, ettei tarvitse passia mihinkään ja päätti korvata vanhaksi menemässä olevan passin henkilökortilla. Eri asia on, että tarvitseeko tässä kohta passia matkalla Ruotsiinkin, etteivät luule turvapaikanhakijaksi, mutta eipä mennä nyt siihen.

Aiheen mukaiset kuvat tästä jutusta olisivat niin tylsiä, että ilahdutan teitä sen sijaan täysin asiaankuulumattomilla tunnelmilla espoolaisten abien eilisistä penkkariajoista.

 Tässä kuvassa on sentään aiheeseen liittyvä poliisi(auto).

Kävin passikuvassa, passikuvat tallentuivat suoraan johonkin poliisin systeemin, josta sitten liitin ne henkilökorttihakemukseeni, laitoin hakemuksen vireille ja varasin ajan poliisin lupatoimistossa asioimista varten. Saattaa kuulostaa monimutkaiselta, mutta tähän asti kaikki on sujunut sangen mukavasti. Lupapalvelupisteessä virkailija ilmeisesti katsoi, että naamani vastaa järjestelmään tallenettua kuvaa, otti allekirjoitukseni yhteen paperiin ja antoi minulle paksun pumaskan papereita ja sanoi että "tässä on tietoa mmghhhgjjnn...sta". Kotona aloin perehtyä papereihin enkä saanut niihin kirjoitetusta tekstistä yhtään sen enempää selvää kuin virkailijan mutinastakaan. Niissä puhuttiin jostain PIN-koodeista ja PUK-koodista, jota tarvitaan, jos antaa väärän PIN-koodin liian monta kertaa. Missään ei puhuttu, että mihin näitä PIN-koodeja voi näpytellä ja mihin niitä käytetään. Heitin paperipumaskan pois.

 Orange is the new blackin ystäviä ilmeisesti

Jonkin ajan kuluttua sain tekstiviestin, että korttini on noudettavissa poliisilaitokselta (mysteeri on miksi passin voi noutaa R-kioskilta - ainakin jonkun kanssaihmisen passin, ei kaiketi välttämättä omaansa - mutta henkilökorttia ei) ja samoihin aikoihin sain lisää papereita, tällä kertaa postin välittämänä. Kirjekuoresta löytyi kaksi PIN-koodia sekä suunnilleen sama mystinen lötinä, joka menee tarkalleen ottaen näin:

Tämä kirje sisältää kansalaisvarmenteen asiointikäyttöön tarvittavat henkilökohtaiset tunnuslukunne (PIN1 ja PIN2).
  • PIN1 on perustunnusluku, joka syötetään tunnistauduttaessa sähköisiin palveluihin
  • PIN2-tunnusta käytetään sähköiseen allekirjoitukseen.
Teille varmaan kaikille selvisi tämän informaatiopläjäyksen jälkeen mitä ovat sähköiset palvelut ja minkä näköisellä laitteella niitä käytetään ja mihin PIN-koodi näpytellään ja mitä ja millä vempeleellä voi allekirjoittaa sähköisesti? Vanhalle Jäärälle edelleenkään ei.

 ...kuha valmistuu...hehe :-) Ja banaanit kans.


Mutta ahaa, paperin toisella puolella luki: Maksuttoman kortinlukijaohjelmiston voi ladata osoitteesta www.fineid.fi. Sinne siis - selvästikin läppärillä tai tabletilla voi kortin jollain ilveellä lukea. Ihmettelin kyllä millä, asetetaanko kortti läppärin kameran eteen ja siitä otetaan valokuva? Vai syötetäänkö henkilökortissa oleva kryptinen numerosarja johonkin kortinlukijaohjelmistoon ja PIN-koodi sitten perään?

Tuo kirjeessä mainittu linkki vie tällaiselle edelleen tavattoman informatiiviselle (NOT!) sivulle. Sivun vasemmasta laidasta keksin sentään löytää Kortinlukijaohjelmisto ja varmenteen testaus -linkin. Myönnetäköön, etten lukenut kaikkea tuolta sivulta löytyvää tekstiä ennen kuin asensin kortinlukijaohjelmiston asennussivulta, jolta löytyi kaikkea mökin mummolle ja Vanhalle Jäärälle hyödyllistä tietoa kuten:

Tiedoston nimi: DigiSignClient_for_vrk_4.0.1(5230b).exe
Tiedoston koko: 48 976 928 bytes
SHA1 tiiviste: 37 08 EF DA 54 74 FB CF CD FC 51 66 EB DA 3C 6B 47 04 BA CD
SHA256 tiiviste: 60 C8 4F 1F CB FB 76 95 00 C9 AF 65 75 50 13 86 D4 14 66 10 EF FE 49 5F 00 A3 94 4E 17 82 AC 


 Köyhät kyykkyyn! Jäärä Juniorista näkyy lehmäkuvioinen käsivarsi vasemman etukulman mustan tytön takana.

No, ohjelmisto tuli asennettua, mutta ei se kyllä tehnyt mitään. SITTEN havaitsin tuon Kortinlukijaohjelmisto ja varmenteen testaus -linkin takana löytyvän tekstin: Ennen varmenteiden testaamista tulee kortinlukijan ja kortinlukijaohjelmiston olla asennettuna työasemaan.

Siinä vaiheessa alkoi valjeta. Ja huom: se oli todellakin ainoa paikka kaikilla poliisin ja väestörekisterikeskuksen sivuilla, jossa puhuttiin mistään kortinlukijasta mitään.Vielä on selvittämättä, että JOS nyt sattuisin haluamaan olla sähköisen kansalaisvarmenteen pioneeri, niin mistä hiivatista voisin ostaa tuollaisen kortinlukijan ja mitähän se maksaa.

Eli siis...hooh...poliisin minulle antamassa paperipumaskassa ja väestörekisterikeskuksen varmennesivuilla pitäisi lukea ensimmäiseksi: Sinä kansalainen et tee näillä PIN-koodeilla paskaakaan ellei sinulla ole tietokoneeseen liitettävää kortinlukijaa. 

 Minä kansalainen sain mittavan saaliin. Karkki voittaa PIN-koodit.

Minä ymmärrän, että IT-palvelujen tuottaminen on vaikeaa. Mutta kuinka pirskatin vaikeaa voi olla tuottaa ymmärrettävää kommunikaatiomateriaalia kansalaisille? En ihmettele ollenkaan kun moititaan viranomaisten kapulakieltä ja sanotaan, että Suomi on jäämässä jälkijunaan julkisen hallinnon "digitalisoimisessa". Näin todellakin on. Julkinen hallinto tuottaa sellaista kirjallista materiaalia, että IT-alalla työskentelevä diplomi-insinööri ei tajua siitä tuon taivaallista. Miten vanhusten ja maahanmuuttajien pitäisi ottaa tällaisesta kommunikaatiosta mitään tolkkua - puhumattakaan yhteiskuntaopin tunnit kattoon syljeskelemällä viettäneistä abiturienteistä? HÄH?

P.S. Tuli tippa silmään kun lapsi vilkutti iloisesti kuorma-auton lavalta kuin nelivuotias karusellista. Minun iso tyttöni. Minun pieni tyttöni. Siellä se menee kohti elämää.

4 kommenttia:

  1. No jopas! Mihin sitä sähköistä kansalaisvarmennetta sitten tarvitaan jos nyt sattuisi omistamaan kortinlukijan ja sen ohjelmiston ja jotain ymmärtämään ohjeista?

    Kyllä se varmasti herkistää kun oma lapsi sieltä auton lavalta vilkuttelee - tsemppiä Jäärä Juniorille kevään koitoksiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä kansalaisvarmennetta voisi kai käyttää esim Kelan tms palveluissa tai kanta.fi:ssä, johon useimmiten tunnistaudutaan pankkitunnuksilla. Tätäkään ei kyllä siellä varmennesivuilla tai saamissani papereissa kerrottu.

      Kiitos Juniorin puolesta, toivotaan parasta (ja pelätään pahinta pitkän matikan osalta).

      Poista
  2. Voin kuvitella, että äidin silmät kostuvat tuossa tilanteessa. Mietin jo sitä, kun ensi vuonna meillä tanssitaan vanhojen tansseja... Kaikki nämä tällaiset tapahtumat ovat isoja siirtymäriittejä - väkisinkin vanhempana herkistyy - on samalla onnellinen ja ylpeä mutta olo haikea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla aina vähän omat oudot liikutushetkeni - vanhojen tansseissa ei juurikaan silmäkulma kostunut. Se tais kostua jo ennen tansseja mekkoliikkeessä sovitusreissulla. Poikien kanssa pääsee kyllä siitä spektaakkelista paljon halvemmalla ja pienemmällä hössötyksellä :-)

      Poista