perjantai 13. marraskuuta 2015

Serpentiinit hukassa - eipä ole enää!

"Äiti, missä meillä pidetään tyhjiä jogurttipurkkeja?" kysyi eräs tuttu lapsi muinoin saatuaan koulusta jotain siemeniä kylvettäväksi. Oli lapsonen isomummonsa luona saanut sen käsityksen, että tokihan kaikilla ihmisillä on yksi keittiön kaappi täynnä tiskattuja jogurtti- ja viilipurkkeja. Ja toinen täynnä muovipusseja ja pakastusrasioita jne...Meillä(kään) ei pidetä tyhjiä jogurttipurkkeja missään muualla kuin roskiksessa odottamassa tyhjennystä, mutta nytpä tiedän missä meillä pidetään serpentiiniä.

Keittiöremontti ja Jäärä Juniorin poismuutto muutaman kuukauden välein aiheuttivat sellaisen tavaravaelluksen kodissamme, että kukaan - en edes minä - oikein tiennyt missä jotkut harvemmin käytettävät esineet sijaisevat. Tulipa eräänä iltana mieleen, että voisi kaivaa tuikkukupit kesäsäilöstä ja tuikutella joskus illan iloksi. Vaan eipä ollut mitään hajua mihin ne tuli viime talven jälkeen tungettua ja mahdollisesti keittiöremontin yhteydessä siirrettyä. Lisäksi en ollut aivan varma kuinka montaa tuikkukupposta olinkaan etsimässä - kuinka isosta piilosta mahdollisesti on kyse. Ei löytynyt mitään eteisen miljoonakaapista, ei mistään keittiön kaapista eikä laatikosta, ei olohuoneen kirjahyllyn alakaapista. Lopulta löytyi yhdestä näistä tötteröistä.


Aika hyvä jemma. Mihinköhän nämä ensi kesäksi piilottaisi...



Mutta käykö teillä Wapun alla aina niin, että havahdutte viime hetkellä siihen, että jotain rekvisiittaakin kai pitäisi viritellä? Sitten mietitte, että onko teillä serpentiiniä ja ilmapalloja ja tulette siihen tulokseen, että on, mutta ei aavistustakaan missä. Eikä auta muu kuin napata lähikaupasta pari-kolme pötköä (ikäänkuin kukaan koskaan viskoisi sitä puolta pötköä enempää) serpentiiniä ja pussi ilmapalloja, joihin osoittautuu mahdottomaksi puhaltaa ilmaa normaali-ihmisen keuhkoilla. Yli jääneet serpentiinit ja ilmapallot tungetaan johonkin, mistä niitä ei seuraavana Wappuna löydä. Pikkuhiljaa alkaa eri puolille asuntoa kertyä pieniä serpentiini- ja ilmapallojemmoja. Meille ainakin on aina käynyt näin.

Riehaannuin onnellisesti päättyneestä tuikkukuppietsinnästä niin, että päätin kerrankin etsiä kaikki serpentiini- ja ilmapallojemmat. Luulen löytäneeni kaikki. Nyt ovat kaikki yhdessä paikassa odottamassa seuraavaa Wappua. Saapa nähdä muistuuko sijainti mieleen silloin, no, täältähän sen voi tarkistaa jos sattuu muistamaan kirjoittaneensa aiheesta.


Missä sitten ovat kaikki kadonneet sukat? Me jo kerkesimme hiljattain luulla ensimmäistä kertaa jäärähistoriassa, että pesukone söi yhden sukan. Tai että se luiskahti pyykkikorista mustaan aukkoon. Mitä outoa niille nyt tapahtuukaan. Olen kuullut, että joiltain ihmisiltä katoaa mystisesti sukkia useinkin. En ymmärrä miksi - nimittäin tämäkään sukka ei lopulta kadonnut.  Se singahti eilen verkkarinlahkeesta kuin tykinsuusta kun kiskoin juuri kaapista ottamiani puhtaita verkkareita jalkaani.Musta aukko pyykkikorissa tai pyykkikoneessa osoittautui siis myytiksi ja sukka oli vain päättänyt viettää parin viikon loman housunlahkeessa. Mr Vanhan Jäärän jalkahien tuntien, en ihmettele.

Kaikki sukat ovat siis tallessa. Mutta missä on kaksipuoleinen teippi? Kuumaliimapistooli? Nippusidenippu? Fondue-pata? Verenpainemittari? Kakkukynttilät? Vähän hakusessa...mutta kyllä kai keittiörempasta ja Jäärän Juniorin poismuuton jälkipyykistä joskus vielä selvitään!

Iloista Wapun odotusta ja pitäkää sukkanne ja serpentiininne tallessa!

6 kommenttia:

  1. :D niin tuttua! Pari viikkoa olen etsinyt pattereilla varustettuja led-valoja, tuloksetta. Vannon laittaneeni ne yhden tietyn kaapin yhdelle tietylle hyllylle, mutta eipä löydy ei.... kuka lie vienyt, kukaan ei ainakaan myönnä. Serpentiinien ja ilmapallojen kanssa on käynyt muutaman kerran hassusti myös, vanhat avaamattomat paketit löytyvät kun uusia työntää kaappiin niiden seuraksi... Samoin pyykkikoneen kanssa on ollut samanlaisia epäilyjä mutta aina nekin on perättömiksi osoittautuneet. Outoa. ;)
    Ps. blogissani on sinulle haaste :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulikin mieleeni, että meillä ON kadonnut yksi asia mustaan aukkoon. Sellainen puhallettava kahluuallas. Ei siis ihan pieneen aukkoon ole humpsahtanut se. Luultavasti ollaan havaittu, että se on rikki ja heitetty roskiin, mutta ei mitään muistikuvaa kummallakaan...

      Kiitos haasteesta, täytyypä vastata siihen ehkä jo ensi viikolla :-)

      Poista
  2. Huomenta Nurmeksesta! Mukavasti kirjoittelet. Et kai käytä huuhteluainetta pyyhkeisiin? Siinä olisi yksi syy huonoon kuivaamiseen. Finlayson kertoo ko asiasta. Joten luotettavalta taholta tietoni. Mukavaa joulunodotusta tv Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä en käytä huuhteluainetta mihinkään ja olen tietoinen, että se vie pyyhkeistä imukyvyn. On sitä puteli ostettuna joitain sähköistyviä juhlavaatteita varten, mutta sitä tarvitaan noin kerran viidessä vuodessa, joten se jymähtää pulloon ;-)

      Poista
  3. Eihän tuo mitään jos vuosi sitten piilottamaan tarpeellisia (?) tavaroita ei löydä. Minä en löytänyt viime viikonloppuna hartaudella tekemääni isänpäivälahjaa mistään. Olin varma että meillä on käynyt varkaita. Vähän ihmetytti että juuri sen olivat vieneet muttei muuta.
    Lahja löytyi isänpäivän iltana, ehti oikeaksi päiväksi, mutta hajamielisyyteni noteerattiin uusiin lukemiin 😕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, varkaalla ois ollu tarve saada vain ja ainoastaan isänpäivälahja :-) Oishan se voinut löytyä oikeaksi päiväksi vaikka seuraavana vuonna. Joululahjojen kanssa meinaa joskus käydä niin. Onneksi ei tarvii niitä enää kauheasti piilotella kun lapsi ei asu enää kotona eikä se oo muutenkaan niitä tainnut moneen vuoteen enää etsiskellä ;-)

      Poista