Jäi hiukan epäselväksi mitä insinööri tarkoitti sairaudella. Onko liiallisen syömisen lopputulos eli lihavuus sairaus vai onko sellainen elämäntapa, että syö enemmän kuin kuluttaa, sairaus? Aivan sama. Kävin muuten eilen sairaalla hammaslääkärillä. Kohta puoliin täytyy taas varata aika sairaalle gynekologille. Kumma juttu, että terveydenhoidon ammattilaisetkin ovat tällä lailla sairaita. Eivätkö he tiedä, että ovat LIHAVIA ja se on VAARALLISTA? Ehkä heidän läheisensä eivät ole ymmärtäneet huomauttaa heille asiasta?
Lihava voi syödä täysin ravitsemussuositusten mukaisesti, tarpeeksi kuituja, mutta tarpeeksi vähän suolaa ja tyydyttyneitä rasvoja. Hän vain saa kaloreita hieman liikaa. Lihava voi myös liikkua liikuntasuositusten mukaisesti, sekä lihaskuntoa että aerobista kuntoa kasvattaen tai ainakin ylläpitäen. Kukaan ei tunnu olevan huolissaan ns. "laihoista läskeistä", jotka eivät ole esteettinen haitta kaupungilla liikkuessaan, mutta jotka syövät päin helvettiä eivätkä liiku ollenkaan ja veriarvot ja verenpaineet ovat sen mukaiset. Mutta koska näitä ihmisiä ei voi silmämitalla erotella katukuvasta, niin heitä emme kyykytä emmekä ruoski.
Nämä insinöörit ja muut, jotka ovat kovasti huolissaan lihavuuden haitoista Suomen kansantaloudelle ovat epäilemättä itse kaikissa elintavoissaan ja kulutustottumuksissaan täydellisyyttä hipovia ihmisiä. He käyttävät liikkuessaan vain omia lihaksiaan tai julkista liikennettä. He eivät koskaan harrasta lento- tai laivamatkailua. Heidän asuntonsa lämpiää maalämmöllä. He syövät vain lähellä tuotettua kasvisruokaa huolehtien siitä, että ruoan viljely tehdään vesistöjä mahdollisimman vähän kuormittavalla tavalla. He lajittelevat kaikki jätteensä ja tuottavat sekajätettä korkeintaan ämpärillisen vuodessa. He ostavat vain suomalaisia tuotteita, mutta eivät koskaan shoppaile huvikseen vaan ostavat vain tarpeeseen.
En kiellä ollenkaan sitä, etteikö lihavuus aiheuttaisi ylimääräisiä kustannuksia kansantaloudelle, mutta turha siitä on meuhkata jos sen vähentämiseen tai torjumiseen ei haluta kansantalouden tasolla puuttua. Sokerivero tuli ja meni. Ravitsemusterapeutin palvelut eivät ole Kela-korvattavia. Ei ole tarjolla A-klinikkaa tai AA-kerhoja vastaavaa ilmaista tukitoimintaa kuten alkoholisteille on. Eli lihavan pitäisi aivan yksin ilman minkäänlaista yhteiskunnan tukea ponnistella läskeistään eroon kanssaihmisten osoitellessa sormella vieressä.
Olisiko kuitenkin syytä olla enempi huolissaan paksun sinileväpuuron peittämistä vesistöistä ja helteeseen kuumissa asunnoissaan tikahtuvista vanhuksista kuin meikäläisen ja muiden punkeroiden tanhukahvoista?
Vanha Jäärä jää tämän työpäivän jälkeen kesälomalle kerryttämään läskejään ankaralla jäätelön syönnillä!
Hyvin sanottu! Erittäin onnellista lomaa! :)
VastaaPoistaTämänkin asian syissä ja seurauksissa unohdetaan mun mielestä usein yksi tosi tärkeä asia. Aito onnellisuus ei saavu laihduttamalla, eikä ihmisarvoa pitäisi mitata henkilövaa’alla tai mittanauhalla. Onnellisuus ei synny myöskään lyttäämällä, kieltämiseen juurtumalla tai syyllistämällä, itseä taikka muita. Ja koska keho on kokonaisvaltainen koneisto, niin miten onnettomalle ihmiselle käy? No hän on todennäköisesti alttiimpi sairauksille ja kuormittaa yhteiskuntaa eniveis, itsestään ja omasta toimivuudestaan puhumattakaan. Voi jäädä jopa paljon hienoa juttuja toteuttamatta, sekä muita että itseä palvelevia, jos koko elämä ajautuu jonkin lopulta sivuseikan kyttäämiseen ja narinaan.
Mitään tutkimustietoa ei kyl oo tarjota, mutta omia havaintoja kyllä. Kokemusta on niin alipainoisuudesta ja syömishäiriöistä kuin lievästä ylipainostakin. Nyt viimeksi mainittuna olen ollut onnellisempi kuin lie koskaan. Enkä todellakaan ”pyydä anteeksi” yhtään keltään. Hah ;D
Kiitos lomatoivotuksesta :-) Ehdottomasti parempi olla hieman pönäkkä kuin alipainoinen saatikka millään lailla syömishäiriöinen. Tuo kehon kokonaisvaltaisuus aiheuttaa myös oravanpyöräefektin: masennus ja unettomuus aiheuttavat lihavuutta, mutta milläpä jaksat laihduttaa jos olet kovin väsynyt ja masentunut?
PoistaNiinpä, pyörät voi pyöriä tosi harmillisillekin urille.
PoistaIkinä ei voi myöskään tietää, mitä kovin jyrkkänä ruoka- tai kehopoliisina saattaa jollekin aiheuttaa, vaikka olisikin omasta mielestä hyvällä asialla. Mua saa kyllä nykyään ”lätkiä” ihan vapaasti, heh, oon jo niin kauan sitten itse itseni vapauttanut ja pelastanut. Näin ei kuitenkaan kaikkien kohdalla ole, eikä sitä välttis näe tai ymmärrä päällepäin.
Ensinnäkin on korostettava, että en ole puhunut kenenkään lihavuudesta kyseisille henkilöille. Mutta olen kyllä kokenut, että pitäisi pystyä puhumaan. Minulla on sukulainen, jonka lihominen on aina ollut suvun piirissä tabu. Siitä ei puhuttu silloin, kun hän vielä oli normaalilihava eikä eikä siitä puhuta varsinkaan nyt, kun hän on niin lihava, ettei pysty enää liikkumaan kodin ulkopuolella, eikä haluakaan, vaan on linnoittautunut kotiinsa. Kuitenkin tämä lihominen on vaikuttanut kovasti hänen perheeseensä - joka ei liioin sano sanaakaan asiasta. Samoin meillä oli tuttava, jolla ja jonka perheellä oli sama ongelma - josta kukaan ei koskaan sanonut sanaakaan. Kyseinen tuttava lopulta kuoli sairauteen, jonka jokainen tiesi johtuvan tästä ylilihavuudesta, vaikka sitä ei mainittu koskaan. En tarkoita, että meidän lähimmäisten olisi saarnattava laihduttamista, vaan että kyseinen ongelma ei olisi "virtahepo olohuoneessa". Minusta nykyisin puhutaan jo avoimemmin anoreksiasta, läheisen itsemurhasta, puolison alkoholismista tai lapsen huumeiden käytöstä kuin ylilihavuudesta.
VastaaPoistaOisko niin, että syömishäiriöistä, itsemurhista ja päihderiippuvuuksista on helpompi puhua koska ne ON sairauksia tai seurausta sellaisesta? Eihän ihminen sairaudelle mitään voi. Mutta lihavaksi rupeaminen ei ole sairaus, se on periaatteessa ihan oma valinta. Useimmissa tapauksissa - on toki esim lääkkeitä, jotka aiheuttavat niin hillitöntä nälän tunnetta, että sitä ei pysty vastustamaan (puhun kokemuksesta ja lopetin sellaisen lääkkeen käytön lyhyeen). Eli jos aikoo ottaa lihavuuden puheeksi, pitää kyetä puhumaan siitä, että joku ihminen on laiska, saamaton ja vailla itsekuria. Kuinka tehdä tama diplomaattisesti?
PoistaEn mina loukkaantuisi jos esim lääkäri tai terveydenhoitaja alkaisi keskustelemaan painostani, mutta hänellä pitäisi olla sitten myös tarjota konkreettisia apukeinoja siihen, kuinka sitä painoa saa pudotettua. Pelkkä huomauttelu ei johda mihinkään. Jos alkaa lihavan läheisen kanssa painosta keskustelemaan, niin olisi hyvä olla valmis myös tarjoamaan apua ja tukea läheisen laihdutusoperaatioon :-) Ei niin ettetkö sinä ja sukulaisesi varmaan olisi olleetkin jos olisitte löytäneet oikeat sanat ensin. Ettei virtahevosta olohuoneessa tulisi virtahepoa olohuoneessa ;-)
Varmasti aivan väärä tulokulma ja tyyli ottaa kantaa aiheeseen. On tosiaan vaikka mitä ilmiöitä (henkilökohtaisia valintoja), jotka ovat äärimmäisen epäkiitollisia kansantalouden näkökulmasta. Mielestäni tätä aikaa leimaa kaiken kaikkiaan sellainen kiihkoinen ja mustavalkoinen tyyli, jossa heitellään kommentteja niiden harmaita sävyjä ajattelematta.
VastaaPoistaSinänsä allekirjoitan tuon yllä olevan Anonyymin pointin siitä, että lihavuudestakin olisi hyvä pystyä puhumaan - rakentavasti. Ihan terveyden kannalta on huolestuttavaa, että ylipaino jatkuvasti lisääntyy, jo lapsillakin. Oma katseeni kääntyy eniten sinne tarveydenhoitohenkilöstöön, kuten neuvoloihin, kouluihin, työterveyteen yms. Eipä nämä tahot kai hirveästi lihavuudesta puhu... Ei siitä siis tabua ainakaan kannattaisi kehittää.
Sellainen havainto muuten myös, että laihuudesta ja vähän syömisestä tms. ylipäänsä tuntuu olevan sallittua kommentoida vaikka mitä ja ihan yhtä tökeröä se on. Rakentavuutta ja suvaitsevuutta peliin kaiken kaikkiaan.
Kuten tuossa edelliseenkin kommenttiin vastasin, niin mustakin on ihan jees jos terveydenhoitohenkilöstö ottaa lihavuuden puheeksi, mutta pelkästä puheeksi ottamisesta ei ole mitään hyötyä - pitää myös tarjota apua painon pudottamiseen. Jos se olisi helppoa ja onnistuisi keneltä tahansa kun lääkäri vaan mainitsisi asiasta, niin en usko että olisi kovin paljoa lihavia ihmisiä ;-)
PoistaTotta on mitä sanot laihuudesta kommentoimisestakin. Toisaalta luulen, että lähes jokainen ylipainoinen tietää olevansa sellainen. Mutta alipainoinen ei usein itse tiedosta tilaansa, ainakaan anorektikko. Itse huolestun aina paljon enemmän nähdessäni hyvin laihan ihmisen ja mietin pitäisikö jotenkin koittaa ottaa asia puheeksi - tietääkö ihminen itse näyttävänsä luurangolta. Lihavan ihmisen nähdessäni en koskaan epäile ollenkaan etteikö hän tietäisi olevansa lihava.