sunnuntai 13. elokuuta 2017

Asuntomessujen kotkotuksia

Asuntomessut Mikkelissä ovat tänään menossa (kuin) viimeistä päivää, joten tänään on niistä raportoitava, jos aikoo olla ajan hermolla. Tuossa edellisessä "ihanan kallista" -postauksessa mainittiin, että kävimme asuntomessuilla ostamassa Universal Stonen ja lampaantaljan. Mutta katselimme me asuntojakin. Keskityin bongaamaan suurimpia rakenteellisia ja sisustuksellisia kummallisuuksia. Tässäpä niistä kirpein kommentein varusteltu kuvakavalkadi.

Tämä on aika yleinen ilmiö asuntomessuilla vuodesta toiseen: olkkarissa on telkkari, mutta sitä ei pysty katselemaan miltään istumapaikalta. Jos ja kun kyseessä on messusisustus, niin miksi laittaa sinne sitten telkkaria ollenkaan - sehän nyt ei varsinaisesti kuitenkaan kaunista sisustusta.


Yleisenä trendinä näytti olevan viime vuosina muotiin tulleiden yläkaapittomien keittiöiden väistyminen. Näköjään on havaittu, että astioita ei sittenkään ole kätevä säilyttää saunan lauteiden alla. Mutta tässä asunnossa oltiin menty aivan toiseen laitaan, onpa todella YLÄkaappeja!


Kohde-esittelijäkin totesi vitsikkäästi (varmaankin tuhannennen kerran) että tuolla ylhäällä säilytetään tavaroita, joita tarvitaan vain muutossa. Missähän säilytetään tikkaita, joilla nuo muutossa tarvittavat tavarat kaivetaan esiin?

Aina jaksan myös ihmetellä makuuhuoneita, joissa on isoja ja/tai paljon ikkunoita. Eikä verhoja minkäänlaisia kuten tässä esimerkkitapauksessa. Niinkö tosiaan kaikki muut kuin Jääräpariskunta nukkuvat sujuvasti valoisassa?


Kaikki eivät kaipaa minkäänlaista yksityisyyttä muutenkaan, ainakaan oman perheen kesken. Lapsiperheen kodissa on aikuisten makuuhuoneeseen lasiovet olohuoneesta. Lapsiluku on ilmeisesti saatu täyteen - ainakaan meikäläisen ei tekisi mieli ryhtyä peuhaamaan lasiovien takana. Tämä kuva on muuten kohteesta, jolla on willein nimi: Casa Wellikulho. Rakennuttajat lienevät kukkakauppiaita tai muuten kyseenalaisen sanamuunnoshuumorin ystäviä...


Sitten joukko ainakin Vanhalle Jäärälle aivan ennennäkemättömiä ja innovatiivisia (tai jotain...) ratkaisuja. Ensimmäisenä takka-telkkari-toteemipaalu, jota sitäkään ei pysty istualtaan katselemaan kuin rahin päältä. Niinköhän telkkari tykkää takan lämmöstä...


Keittiön kaapistoon rakennettu istumapaikka. Ensin luulin tätä kääpiöiden työtasoksi, mutta kyllä se istumapaikka on, koska siinä on patja. Enpä osaa muuta sanoa kuin öööö, okei...??!!


Lasiset tilanjakajat. Tai tilanviejät kuten minä ne hahmotan. Mihin tällaisia tarvitsee normaalissa asuinkäytössä? No ei mihinkään! Ilmeisesti ne on asennettu vain messu/markkinointitarkoituksessa. Mutta eikö toimistotilaratkaisuille lie omat messunsa?


Sokerina pohjalla aidosti hauska ratkaisu. Corona-pöytä sohvapöytänä. Vaatii tosin kestokykyä aikuisten pelaajien polvilta.


Tällaisia ratkaisuja vuoden 2017 asuntomessuilta Mikkelistä! Laadukkaampia kuvia vähemmän näsäviisain kommentein löytyy useista sisustusblogeista.

8 kommenttia:

  1. on ne vaan niin perssonaalisi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä toi takka-telkkari-toteemipaalu ainakin :-D

      Poista
  2. Hehheh, aika hauskaa asumista :). Aikamoisille individualisteille, ei keskivertoasujalle tosiaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asuntomessurakentajat lienevät ihan oma ihmistyyppinsä muutenkin :-)

      Poista
  3. Huah hah hah haa! Eikä! "Casa Wellikulho" - no jää ainakin mieleen. Itse en ole käynyt asuntomessuilla ainakaan kymmeneen vuoteen. En ole oikein koskaan ymmärtänyt niiden ideaa. Lisäksi saan ihmarin siellä tungoksissa enkä pysty keskittymään olennaiseen. Sinä sen sijaan olet kyllä löytänyt ehdottomasti parhaat palat :) Toteemipaalu - heh :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asuntomessut tuntuu olevan pikemminkin sisustusmessut nykyään. Varmaan 90% yleisöstä tiirailee vaan noita toteemipaaluja ym. 10% suunnittelee rakentamista ja on kiinnostuneita lämmitysjärjestelmistä, talopaketeista, ikkunoista jne. Yleensä mekin ollaan käyty vaan jos messut on osuneet lähelle pääkaupunkiseutua, mutt tulipa nyt huvikseen käytyä vähän kauempana :-)

      Poista
  4. Juup, samanlaisissa ajatuksissa täälläkin. Ei silti, en ole käynyt kuin yhdet asuntomessut kun omilla nurkilla sattuivat olemaan. Onneksi ei tarvitse mennä toiste. :D mitä tavaroita tarvitaan muuttoon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutossa tarvitaan tietenkin niitä tavaroita, joita ei tarvita oikeasti ikinä, mutta joita ei raaskita heittää poiskaan ;-)

      Poista