perjantai 4. marraskuuta 2016

Mustamaalausta

Voisin kyllä taas viime kertaisten ruusujen sijaan mustamaalata lääkärikuntaa, mutta ehkei mennä siihen. Tai mennään luultavasti kuitenkin. Mutta ensin tarkoitetaan mustamaalauksella erinäisiä ihan kirjaimellisia hankkeita. Mainion termin olen oppinut Romuaarteeni-blogin Jaanalta.

Desilitran purkilla Helmi-kalustemaalia saivat uuden värin kynttilälyhty ja mennävuosien suosittu Ikean pikkulaatikosto. Vielä puoli purkkia jäikin...mitähän keksisi mustamaalata...




Maalihalu kasvaa maalatessa ja niinpä homma lopulta riistäytyi käsistä. Riistäytyminen alkoi Kodin Ykkösen loppuunmyynnistä, josta ostin pitkään himoitsemani 170 euron alkuperäishintaisen blogimatto 2.0:n (versio 1.0 on se Ikean mustavalkoraidallinen matto) 42,50 eurolla. Maton sijoituspaikka oli Vege Jäärän entinen huone ja sen sininen seinä alkoi uuden maton myötä kaivata uutta väriä.

Ostin siis pienen pintarempan starttipakkauksen.


Ensin piti siirtää sänky, joka on järeänpuoleinen sohvasänky ja jota ei ole liikautettu mihinkään suuntaan sen jälkeen kun se alun perin paikoilleen saatiin. Sängyn alta löytyi Vege Jäärän salainen hiuslenkki- ja pinnijemma.


Sekä suuri aarre:Vege Jäärän yläasteaikainen elokuvakäsikirjoitus. Putosin aivan tyystin nähdessäni elokuvan nimen. "Sauvan arvoitus". Minkähänlaisesta sauvasta mahtaa olla kyse...No, se ei kyllä selvinnyt edes käsikirjoitusta lukemalla, sillä ehkä ihan pikkuisia aukkoja juonessa saattoi olla. "Siinä on syvällinen juoni" kommentoi Vege Jäärä itse tavoitettuani hänet whatsappilla. Jees, epäilemättä, mutta hiukan sekava...Huomatkaa sivun alalaitaan "liimattu" karvareuhka. Millainen sauva tosiaan...


Sitten toimeen.

Before:

After:


Siis hetkinen? Tapahtuiko oikeasti jotain? Yllättävän vähän seinän väri muuttui vaikka ostin mielestäni sangen tummanharmaata maalia entisen sinisen peitoksi. Semi-pro kotisisustajat tietenkin ostavat koe-erän eri värivaihtoehtoja ja tekevät koemaalauksia, mutta Vanha Jäärä kyllä luottaa ex-miehensä työnantajan Tikkurilan värilastuihin kuin vuoreen. Ei pahasti mennyt pieleen tälläkään kertaa.

Seinä ei ollut siis varsinainen mustamaalaus- vaan harmaamaalausprojekti. Lopputulos on joka tapauksessa tekijäänsä tyydyttävä.


Jos sitten ihan pikkuisen saisi mustamaalata yhtä lääkäriä...Nilkkani hajoamisen vuosipäivä on kohta käsillä. Viime keväänä eräs fysiatri julisti diagnoosiksi hermopinne ihan vaan nilkkaa päältä päin tutkailemalla ja mm. pisti oletettuun pinnekohtaan kaksi kertaa kortisonia, josta ei ollut mitään apua. Epäluuloni tuota diagnoosia kohtaan on kuukausi kuukaudelta kasvanut ja tällä viikolla menin vihdoin omalla kustannuksellani magneettikuvaan. Arvaatte varmaan, että nilkassa ei ole hermopinnettä. Eipä todellakaan. Sääriluun pohjan rustossa on pieni murtuma. Nyt on sitten jokin rustolääkekuuri aloitettu, se joko auttaa parissa kuukaudessa tai sitten ei. Onko ok olla ihan hivenen vittuuntunut, jos useampi kuukausi on "hoidettu" ihan väärää vaivaa koska yhden lääkärin luotto omiin kykyihinsä on niin suuri, ettei katso tarvitsevansa magneettikuvaa diagnoosin tekemiseen? Grrrhhh! Ei siitä sen enempää, mustamaalaus loppuu tähän.

15 kommenttia:

  1. Jes, siitä se lähtee, kohta mieli miettii esineen jos toisenkin kohdalla mustamaalausta... ;) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinne! Vielä ois sitä kuparimaaliakin jäljellä... ;-)

      Poista
  2. Toi on ärsyttävää siis ton lääkärin käytös. Ittellä samantyyppisiä vastaanottoja. On niinkuin potilas ei tunne ja tiedä omaa tilaansa. Lääkäri näkee melkein tekee diagnoosin ilman koskemista. Tää lonkkaleikkaus meni vähän noin, ei kertaakaan edes kattonut jalkaani/lonkkaani, että olisin ottanut edes päälyhousuja pois.
    Muuten toi seinä on upeen värinen, sopii hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kirurgi oli ilmeisesti henkisesti läsnä ja silmät auki sun öeikkauksessa, kun olet sentään yhtenä kappaleena siitä selvinnyt!

      Poista
  3. Hienot ja onnistuneet maalaukset! Ja haha, hiuslenkki- ja pinnisäilön olisi voinut laittaa helpomminkin lähestyttävään paikkaan :D Vaan ehkäpä ne olivatkin elokuvakäsikirjoituksen rekvisiittaa kaikki..?

    No voi prkl. Tota sun nilkkahommaa. Ei mikään ihme, jos hivenen v*tuttaa. Toivottavasti edes (jo) nyt lähtisi parempaan päin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä salaperäisen sauvan kesyttämiseen tosiaan tarvitaan hiuslenkkejä ;-) Ei VOI johtua niistä lääkkeistä mutt miksi nyt särkee yks kaks molempia polvia? No, ehkä se menee ohi...

      Poista
  4. Minä sain odotella nelisenkytä vuotta että diagnoosi osui kohdalleen, se tosin voitiin todeta vasta jollain ihan uudella koneella jolla päästiin kattomaan selkää millimilliltä.

    Suurin moka oli vuonna 1967 annettu ohje, että tarttee olla erittäin notkea ja venytellä hyvin päivittäin. Uuden koneen myötä moiset kiellettiin ehdottomasti mutta nyt selkäni voikin tavallaan paremmin. :D Edellisen diagnoosin on kymmenet lääkärit todenneet hyväksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo, sä voitat tän diagnoosin kestokisan! Ja vielä tasan väärät ohjeetkin annettu, hienoa. Munkin pitää kuulemma mennä johonkin kartiokeilakuvaukseen jos ei nilkka näillä pillereillä tokene, siinä pitäis näkyä tasan tarkkaan mikä mättää.

      Poista
  5. Nyt kun pääsit alkuun, niin veikkaan että puolen vuoden päästä teillä yhtä Sun toista mustaa 😃 Blogimatto ja seinä on hieno! Meillä sama matto sai parin kuukauden jälkeen lähtöpassit kun en sentään juuri rempattua olkkaria viitsinyt uudelleen alkaa tapiseeraamaan, ehkä sitten yläkertaan.
    Voi itku tot diagnoosia! Toivottavasti tällä kertaa alkaa hoidot tepsiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ei sillä jäljelle jääneellä puolella desillä ihan koko irtaimistoa mustaksi sudita ;-) Meillä ei matto taatusti saa lähtöpasseja kun seinä nimenomaan sitä varten maalattiin.

      Poista
  6. Ai vitsit maalaamiseen tulee himo - minulle riittää jo ihan muiden maalaushimosta lukeminen, kun meinaan väkisin tarttua johonkin projektiin, jolle ei ole mitään todellista tilausta. No, järjen on pakko voittaa ja joudun hillitsemään itseni. Kyllä tuli hienoa, tumman harmaa etenkin on kovin tyylikäs!

    Saat hyvinkin mustamaalata tuota lääkäriä. Joskus tervehtyminen kroonistuu ihan toden teolla, jos ei ihan alussa tuollaisia murtumia tms. löydetä ja hoideta oikein. Sori, en halua manata, mutta alku on kriittisin, näin valelääkärin diagnoosina. Toivottavasti kuitenkin saat nyt jotenkin mutkan kautta jalan kuntoon, kun luvassa on oikeanlaista hoitoa. Pidän peukkuja pystyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, itsekin olen kovin tyytyväinen seinään :-)

      Allekirjoittaakohan lääkärit valmistuessaan jonkin keskinäisen YYA-sopimuksen? Ne eivät meinaan kritisoi toistensa toimia tai diagnooseja vaikka syytä olisi. No, toivotaan joka tapauksessa että mun jalan peli ei oo vielä menetetty!

      Poista
    2. Eivät halua "maalata piruja seinille" toisistaan ;)

      Poista
  7. Oli pakko tulla kertomaan ilouutiset; Ruissahvonilta tulee uusi kirja...tosin vasta vuonna 2018, mutta on ainakin jotain mitä odottaa. Neljäs ja viimeinen osa tuohon unohdettujen kirjojen hautausmaahan:

    http://www.carlosruizzafon.co.uk/news/new-novel-come-2018/

    Ihanaa joulunodotusta toivotellen, Maria / At Maria's

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olen huomannut ja aattelin että tars kans kertoa sulle, mutta en ole muistanut/ehtinyt. Hyvä kun oot kans asian huomannut ja kiitokset muistuttamisesta :-)

      Mukavaa joulunodotusta teidänkin huusholliin!

      Poista