perjantai 11. joulukuuta 2015

Valoa kansalle...

...joka pimeydessä vaeltaa. Sitä tarvitaan tähän vuodenaikaan. Vanha Jäärä ei kaikissa asioissa ole suinkaan vanhanaikainen. Miksi valjastaa hevonen kärryjen eteen kun moottoriajoneuvotkin on keksitty? Miksi pestä pyykkinsä soikossa pyykkilaudan avulla kun pyykkikonekin on keksitty? Ja miksi ährätä kynttilän valossa kun sähkölamppukin on keksitty?


Vanha Jäärä ei alkuunkaan ole niitä ihmisiä, jotka viettäisivät hämärän hyssyä kynttilän valossa. Voin minä kynttilöitäkin poltella muistaessani, mutta niiden lisäksi on täysi sähkövalaistus päällä. Tässä suhteessa en alkuunkaan ymmärrä appivanhempiani, jotka eivät todellakaan asu Benidormissa vaan Kemijärvellä ja heillä ei edes ole kattolamppua olohuoneessa, ainoastaan pari pöytä- ja lattiavalaisinta. Nekään eivät ainakaan molemmat yleensä ole päällä, valon lähteenä toimivat kynttilät. Täytyy sanoa, että minä pimahtaisin sellaisessa valaistuksessa alle viikossa. Tässä valossa (mahtava ilmaisu tähän saumaan) myös viime viikolla esittelemäni päästölaskurin sähkönkulutustulokset tuntuvat myös oudoilta. Meillä ei sähkövalon määrässä säästellä.


Kynttiläkin on aika uusi ja valovoimainen keksintö. Päreen valossahan täällä Suomessa on perinteisesti häärätty talvisin. Puistattaa ajatellakin. Sähkövalon kunniaksi esittelen juhlallisesti valaisimiamme. Hurraa sähkövalo! Ja hatunnosto kaikkien ihmisten sähköasentajaenoille/sedille. Mr ja Mrs Vanhan Jäärän empiiristen sosioekonomisten sukututkimusten mukaan kaikilla 40-50 vuotiailla suomalaisilla on vähintään yksi setä tai eno - ehkä jopa isä - joka on koulutukseltaan sähköasentaja. Lisäksi samalta ihmisryhmältä löytyy vähintään yksi setä tai eno, joka on nimeltään Markku. Vanhan Jäärän tapauksessa nämä piirteet peräti yhdistyvät yhdessä ja samassa henkilössä, sähköasentaja-Markku-enossa. Miten tämä liittyi asiaan? Ei varsinaisesti mitenkään. Tässä niitä lamppuja pitkin ja poikin tätä tekstiä, olkaa hyvä. (Tekisi mieli livauttaa sekaan kuva Markku-enostakin, mutta jätetään väliin)


Lamppujen - kuten kenkienkin - määrä usein yllättää ihmisen kun niitä oikein alkaa laskea. Kuvakavalkadissa eivät suinkaan näy kaikki lamppumme. Niitä on 26 - tai ainakin jotain sinne päin. Melkoinen määrä saisi olla kynttilöitä tuottamaan sama valomäärä. Ei taitaisi itse sekaan mahtua eikä tarvita muuta lämmitystä. Varsinkaan sen jälkeen kun koko talo olisi muuttunut yhdeksi isoksi kynttiläksi...Kynttilöiden polttaminen on kuulemma vaarallista muutenkin kuin tulipalovaaran takia. Tuottavat kuulemma pienhiukkaspäästöjä kuin Kehä I ruuhka-aikaan tai yökerhon tupakkakoppi. Kivihiilellä tuotettu sähkökin kieltämättä tuottaa päästöjä, mutta ei se voimala onneksi ainakaan minun olohuoneessani tupruta. Niin että jos ei jaksa/muista sytytellä kynttilöitä ollenkaan, voi riemuita siitä, että säästää itsensä ja läheisensä passiivista tupakointia vastaavalta vaikutukselta. Onkohan todella ihan noin...hiukan epäilyttää.




Gallup: Istutaanko teillä talvisin pelkässä kynttilänvalossa vai sähkövalossa? Montako lamppua huushollistanne löytyy? Entä löytyykö sähköasentaja- ja/tai Markku-enoa/setää?


Ja mistä saisi valoa päänsisäiseen pimeyteen? Siihen eivät korvavalotkaan auta (eivät ne tosin auta ilmeisesti kaamosmasennukseenkaan). Vanhaa Jäärää suoraan sanoen vituttaa aika voimallisesti. Pari kuukautta hiukan kiukutellut nilkka laukesi totaalisesti viikko sitten. Ei auttanut kuin klenkata lääkäriin, joka lähetti edelleen fysioterapeutille, joka asetti Vanhan Jäärän kolmen viikon tanssi- ja lenkkeilykieltoon ja kehotti välttämään kaikkea ylimääräistä kävelyä muutenkin. Muutenhan tämä vielä menisi, kyllä minä keksin istualtaan sujuvaa tekemistä vaikka kuinka paljon (ja maailma hukkuu villasukkiin) mutta kun selkä ei kestä paikallaan oloa, joten pitää epätoivoisesti yrittää keksiä liikuntaa, jota voi harjoittaa kävelyaskelia ottamatta. Älkääkä ehdottako uintia, lääkäri teki sen jo, se ei ole meikäläisen juttu ollenkaan. Eilen keksin pelata Just Dance -peliä paikallaan seisten ja vain käsiä heilutellen, sillä tässä kai sitten mennään parin ohjatun jumpan ja omaehtoisen selkäjumpan lisäksi. Muistakaa siis olla iloisia jos liikuntakykynne on tällä hetkellä tallella! Jos ei ole, niin saatte kaiken sympatiani!

9 kommenttia:

  1. Itse liputan hämärän hyssyn puolesta, yksin kotona ollessani oleilen oikeasti pimeässä. Pikaisen laskutoimenpiteen tuloksena sain meidän lamppujen määräksi 27 + varastojen ja autotallin lamput. Mussa asuu nykyään pieni lamppuhamstraaja, vanhat teollisuusvalaisimet on miltei ylipääsemätön kohta. Sähköasentajasetää tai enoa meillä ei ole mutta yksi alalle kouluttautunut asuu näiden seinien sisällä, joskin on sittemmin kouluttautunut aivan toisaalle. Niin ja onhan serkkunikin noita sähkömiähiä ;) "ennen vanhaan" lapsuudessani meillä teki sähkötyöt Einari, joka oli niin lyhyt, että mahtui istumaan kaapin päälle katon rajassa olevaa sähkötaulua roplatessaan. Ja me lapset saatiin aina Einarin jäljiltä kerätä johdonpätkät ;) Tsemppiä nilkan paranteluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä jännää, että toinen meistä valon lapsi on ja toinen pimeää rakastaa :-)Mua joskus ravintolassakin ärsyttää ns. tunnelmavalaistus kun ei meinaa nähdä mitä syö!

      Einari oli valinnut oikean alan, sähkömiehelle on nimittäin hyötyä siitä, että ainakin kädet on pienet, niin pienissä koloissa joutuu joskus piuhoja ropeloimaan. Tosin voihan lyhyelläkin äijällä olla valtavat lapiokourat, mene ja tiedä...

      Poista
  2. Kyllä meillä hämärästäkin tykätään. Tai riippuu siitä mitä tehdään. Iltapalalla voin himmentää valaistusta ja laittaa kynttilää pöytään arkenakin.
    Pikaisen päässälaskun tuloksena päädyin 33 lampuun jos pihavalotkin otetaan huomioon. En laskenut jouluvaloja enkä sisustusvalopalloja. Eikä meillä ole edes vielä yläkerrassa lamppuja rempan vuoksi! Kylläpäs niitä onkin. Enpä ole tullut ajatelleeksi.
    Sähköasentajaenoa meillä ei ole. Käykö muurari? :)
    Voi harmi tuon nilkan kanssa. Kyllä ihmisen sentää tanssia pitäisi voida ja saada! Itse olen kiitollinen siitä että kykenisin lenkille, harmissani sen vuoksi, etten ole viime aikoina kauheasti ehtinyt (jaksanut).
    Valoa viikonloppuun teille Jäärät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos mun kommentit sun blogiin tulee kolmin kappalein, niin sun kommentit tänne tulee kaksin kappalein ;-) Kävipä "hauskasti": poistin ylimääräisen, mutta väärän eli sen johon olin jo itse kommentoinut ja katosi mun kommenttikin. Mä oon nero!

      Eiköhän muurarikin kelpaa, sekin tuntuu olevan suosittu ammatti vanhempien sukulaismiesten keskuudessa!

      Enkä mäkään laskenut ulkovaloja tai mitään jouluvaloja missään. Keittiön välitilassa olevat 5 led-valaisintakin laskin yhdeksi.

      Poista
    2. Onpa kummallista, miksi nämä meidän kommentit tuplaantuvat tai triplaantuvat? Ensin luulin, että olen jotenkin epähuomiossa kaksosklikannut tai jotain, mutta nyt en usko niinkään tehneeni. Eipä mitään, poistellaan ylimääräisiä...

      Poista
  3. Minä nautin sähkövalon ja kynttilöiden kombinaatiosta tähän vuodenaikaan. Oikeastaan joulun tunnelman saan lähes pelkästään juuri kynttilöistä, eli ehkä niiden käyttö liittyy joulutunnelman synnyttämiseen. Paljon muita koristeita ei sitten tarvitakaan. Mutta sähkölampun laadukkuus, tunnelma ja sävy ovat äärimmäisen tärkeitä. En siis kannata lamppuja lamppujen vuoksi vaan valonlähteen pitää olla juuri oikeanlainen! Niin ja, Markku löytyy, mutta sähköasentajaa ei. Olisin niin mielelläni nähnyt kuvan asentaja-Markusta ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kans kombinoin joskin oon huono muistamaan sytyttää kynttilöitä. Jaa että oisit halunnu nähdä asentaja-Markun ;-) En taida kuitenkaan kehdata julkaista enon kuvaa ilman lupaa ja lupaa en kehtaa kysyä ;-)

      Poista
  4. Meillä on paljon valaisimia. Tutut sanooki että kyllä huomaa et on sähkäri talossa. (vara-ammatiks luin)
    Meillä on jo eteisessä 11 valaisinta. Ennen eteinen kulutti sähköä 375W, nyt enää 48w, kun vaihdoin polttimoiks ledit, eikä valoteho pienentynny yhtään. Huima on ero entiseen. Netistä saa hyviä polttimoita kohtuuhintaanmutta siellä tarttee tietää mitä ostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ledit on huima kehitysaskel energiansäästölamppuihin verrattuna. Niiden kanssa piti todella tietää mitä ostaa tai muuten meni hermot ja rahat. Meillä meni aika usein...

      Poista