perjantai 27. maaliskuuta 2015

Kevät toi, kevät toi...

Kevät toi, kevät toi muurarin...Voi olla että toi senkin, mutta kevät toi monta muutakin asiaa. Kevät esimerkiksi täyttää blogit sipulikukkaistutuskuvilla (en tahdo nähdä enää yhtään betoniruukkuun olkkarin pöydälle lakastumaan tungettua helmihyasinttia). Katukuvaan ilmestyvät sinihuuliset- ja sääriset ihmiset, jotka katsovat pukeutumisohjeet kalenterista eivätkä ulkolämpömittarista. Koirankakka- ja katupölykeskustelut ovat myös varmoja kevään hittejä, mutta säästän teidät niiltä.

Vanhalle Jäärälle pärinäpoikien ilmaantuminen katukuvaan on ehdottomasti raivostuttavin kevään merkki, jolle koirankakka jää kirkkaasti kakkoseksi. Koskaan en ole yöuniani menettänyt koirankakan takia, yli-innokkaiden mopoilijoiden takia sen sijaan useinkin. Hiljaisiakin mopoja on olemassa, tytöt useimmiten ajelevat skoottereilla, joista kuuluu vain vienoa pörinää. Mutta poikien mopoissa: mitä kammottavampi meteli, sitä mahtavampi menopeli. Pistää miettimään (taas kerran...) mitä tämä kertoo mies- ja naissukupuolen aivotoiminnan eroista.


Kevään ääniä...kuva täältä

Viime viikolla iskin kultasuoneen kirjoittamalla introverteistä ja juttu levisi netissä kuin avokadopasta. "Liekö liian myöhäistä ryhtyä eduskuntavaaliehdokkaaksi tällä kierroksella..." funtsasi Mr Vanha Jäärä vaimonsa lukijamääriä ihmetellessään. No, en ajatellut perustaa introverttien puoluetta, mutta kokeillaanpa onko masentuneilla samanlainen viidakkorumpu kuin introverteillä. Olen sangen varma että ei ole - masentuneena ei paljon jaksa rummutella. Kirjoitanpa kuitenkin muutaman sanasen aiheesta ihan yleisen sympatian ja sipulikukkaketutuksen vuoksi.


Meidän kevätkukille kuuluu takatalvea, näille näkymille saa ihan vapaasti naureskella vahingoniloisesti...


...naapurimme rusakkokin nimittäin taitaa naureskella että kannatti suojata ne krookukset verkon taakse, kuka tuommosia jäisiä kitukasvuisia versoja haluaisi syödäkään!

Eräs psykiatri - jonka vastaanotolla kävin aikoinaan masennuksen takia - sanoi että kevät on erittäin kiireistä aikaa psykiatreille. Lisääntynyt valo ja ne sipulikukat ynnä muut keväthössötykset ajavat talven aikana masennuksensa joten kuten aisoissa pitäneet joukoittain rautakauppaan ostamaan köyttä. Tai ainakin käymään tiuhemmin psykiatrin vastaanotolla. Toivottavasti vain jälkimmäiseen. Tähän sopii seuraava korkeakulttuurillinen lainaus kuin nenä päähän:

Huhtikuu on kuukausista julmin, se työntää
sireenejä kuolleesta maasta, sekoittaa
muiston ja pyyteen, kiihoittaa
uneliaita juuria kevätsateella.
Talvi piti meidät lämpiminä, kietomalla
maan lumeen ja unohdukseen, kätkemällä
elämän hivenen kuiviin juurikyhmyihin.

- T.S. Eliot: Autio maa (runon alku, käännös Lauri Viljanen)

Keväällä on armoton paine olla iloinen ja onnellinen ja rakastunut ja lisääntymishaluinen ja ties mitä yltiöpositiivista. Vaan entäs kun et ole? Masentuneena mieluimmin katselee koirankakkoja kuin joka puolelta esiin puskevia narsisseja (ja narsisteja) ja kuuntelee lintujen aamuyöllä alkavaa sirkutusta. Ylivirittyneessä kevätmielentilassa olevat kanssaihmiset ryntäävät kirjaimellisesti ja kuvaannollisesti takki auki kohti uusia seikkailuja. Mutta masentuneen hartioita välikausitakki painaakin enemmän kuin talvitakki.

Jos alkaisin eduskuntavaaliehdokkaaksi, saattaisi yksi kampajateemoistani olla ylenpalttisen jouluhössötyksen kieltäminen lailla. Keväthössötystä en kuitenkaan halua kieltää. Neljä vuodenaikaa on mahtava asia, jonka positiivisista puolista kannattaa ottaa kaikki ilo irti niiden, jotka siihen kykenevät. Muuten vaivumme koko kansa vielä krooniseen vuodenajasta riippumattomaan masennukseen. Talven ainoa positiivinen puoli on muuten se, että ei ole pärinäpoikia. Kesti yli 40 vuotta että keksin että talvella ON positiivinen puoli. Joten keväästä ahdistuvat, älkää menettäkö toivoa, muutaman kymmenen vuoden mietinnän jälkeen saatatte keksiä jonkun lohdullisen hyvänkin puolen keväästä.

Ne, joita kevät ahdistaa: Älkää välittäkö keväästä. Ei ole pakko olla iloinen kuin laululintunen. Sitäpaitsi epäilen, etteivät ne keväiset laululintuset mitään iloisia ole, nälkää ja kylmää tipuparat vaikertavat. Eivätkä ne sipulikukkaistutusten väsääjät ja pakkasaamuina shortseissa bussia odottavat mitään kadehdittavan onnellisia ihmisiä ole. Jos he saavat positiivisia viboja mullasta kynsien alla ja kylmänkyhmyistä asiattoman pukeutumisen vuoksi, se heille suotakoon. Se ei velvoita ketään muuta tuntemaan samoin.


 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti