Kaupan tekoa ja tapetin repimistä (osa 3/N)

On se jännittävää puuhaa tuo asuntokauppojen tekeminen. Ei kuitenkaan meille, me olimme onneksi autuaan tietämättömiä kaupantekoa edeltäneistä sydämentykytyksiä erinäisille osapuolille aiheuttaneista vaiheista.Kun lampsimme perjantaina 13. päivä pankkiin, nämä kaikki myrskypilvet olivat onneksi jo hälvenneet vaikka vettä satoikin kaatamalla. Mainittu vesisade oli kuitenkin aamupäivällä aiheuttanut tulvan läheisellä rakennustyömaalla ja katkaissut sähköt ja tietokoneyhteydet pankista. Siellä oli ollut kuulemma sangen tuskainen aamupäivä, mutta lopulta kaikki oli kuitenkin alkanut toimia ja pankkitäti oli saanut printattua 50 sivua paperia meille allekirjoitettavaksi.


Välittäjä puolestaan kertoi hien nousseen otsalleen keskiviikkona, kun hän oli saanut kaupan kohteena olevan asunnon osakekirjan käsiinsä. Asunnon olivat alunperin vuonna 1981 ostaneet Matti ja Maija Meikäläinen (nimet muutettu) yhdessä, mutta myöhemmin heidän tiensä olivat erkaantuneet joko kuoleman tai avioeron takia ja asunto oli jäänyt yksin Maijan haltuun. Tätä omistussuhteiden muutosta ei kuitenkaan ollut koskaan merkitty osakekirjaan kuten olisi pitänyt. Ja nyt Maija oli myymässä asuntoa, josta osakekirjan mukaan omisti puolet Matti! Onneksi kuitenkin Maijan edunvalvojalta löytyi dokumentaatiota Maijan ja Matin omaisuuden osituksesta, jossa selkeästi sanoi, että ko. asunto jää Maijan haltuun.

Näin kaupat siis saatiin tehtyä ja me saimme asunnon avaimet plus muutaman mystisen avaimen, joista välittäjäkään ei tiennyt mitä ne ovat. Ilmeisesti asunnon aikaisemmat avaimet plus erillinen alaoven avain, jotka Maija oli jostain syystä säästänyt, vaikka asuntojen ja alaoven lukot oli vaihdettu aivan eri mallisiin. Perjantaina emme ehtineet juuri muuta kuin käydä kokeilemassa että avaimet toimivat ja räpsimässä muutamia kuvia Instagramiin laitettavaksi. Niin ja kiikuttamassa vähän siivous- ja remonttitarvikkeita paikalle.

Lauantaiaamuna pääsimme sitten tositoimiin jos nyt kaikenlaisia siivous- ja purkutoimenpiteitä voi sellaisiksi kutsua. Ovat kuitenkin valitettavan välttämättömiä varsinaisten tositoimien pohjatöitä. Vitsikäs lisäpiirre on se, ettei asunnossa ollut sähköä, joten päivänvalon voimalla mentiin. Hyvä syy lopettaa hommat ajoissa ja mennä omaan kotiin lepäämään. Toivottavasti kohta saamme taas elektronit hölkkäämään johdoissa!

Pääasiallinen ja näkyvin toimenpide oli tapetin poistaminen olohuoneen ja makuuhuoneen seinistä. Meille selvisi pian, että rakennusliike Polarin pojat olivat vähän oikaisseet 70-luvulla ja jättäneet kipsilevyt pohjamaalaamatta ennen kuin tempaisivat niihin tapetin päälle. Oikeasti tuollaisen rakentamisen pitäisi olla laitonta! Olisi pitänyt olla jo 70-luvulla. Ensimmäisestä seinästä kerkesi lähteä hiukan kipsilevyn pintapahvin pintaakin mukaan ennen kuin keksin oikean tekniikan. Se menee näin: Kostuta kaksi vuotaa tapettia liisterillä. Odota. Revi tapetin pintakerros pois. Kostuta tapetin pohjakerros liisterillä. Odota (vähän vähemmän). Revi tapetin pohjakerros pois. Tarkkaile joka käänteessä huolellisesti ettet vaan poista samalla kipsilevyn pintaa. Näillä ohjeilla pitäisi ainakin paperitapetin irrota - jopa käsittelemättömästä kipsilevystä. Jos ei, en ota mitään vastuuta.

Olin kuvitellut tapetin poistamisen paljon aikaa vievämmäksi hommaksi, mutta oikean tekniikan löydyttyä se alkoi sujua varsin sukkelasti. Ja betoniseinistä se irtosi toki aivan tuskattomasti. Valitettavasti tapetoidut betoniseinät olivat vähemmistössä luvuin 2-3. Kaikki tapetti siis tuli sullottua jätesäkkeihin kahdessa päivässä eikä kukaan kaveri pääsekään nyt repimään tapettia vaikka olin kovasti lupaillut että tällaista terapiaa saa tulla harjoittamaan jos haluaa.

Seuraavana viikonloppuna päästään maalaamaan - toivottavasti sähkövalossa! Jos sähköä on, niin ois ihan kiva hiukan imuroidakin...harja- ja rikkalapio on noissa hommissa vähän kuin ämpäriä yrittäisi tyhjentää teelusikalla.


P.S. Nyt selvisi että me puuhasteltiin viikonloppu ilman sähköä ihan huviksemme. Tyhmät sähköinsinöörit uskoivat välittäjää, joka sanoi, että sähkö on katkaistu ja vessan (kahta!) lamppua, jotka eivät syttyneet. Viisas sähköinsinööri (se, joka ei kirjoita tätä juttua) katkaisi kuitenkin virran pääkytkimestä ennen kun se toinen sähköinsinööri alkoi poistaa tapettia seinistä. Onneksi, koska muuten projekti olisi saattanut päättyä ikävästi tapetinpoistajan ennenaikaiseen kuolemaan hänen tunkiessaan liisteriä pistorasiaan!

Sijoitusasunto - The Prequel (oikeasti osa 2/N)

Sarja sijoitusasunnon hankinnasta jatkuu ja vieläkään ei päästä tositoimiin - kiitos erilaisten valtion virkamiesten. Kuinkas muuten...Asunnon myyntiinhän tarvittiin maistraatin lupa. Siinä vaiheessa kun maistraatti oli hautonut päätöstä kaksi viikkoa, otimme yhteyttä välittäjään ja kysyimme voiko maistraattia jotenkin hoputtaa. Välittäjä otti yhteyttä maistraattiin ja kas, seuraavana päivänä sieltä tuli hyväksyntä. Ilmeisesti joku tarvitsi vain kesäloman jälkeen potkun persauksille.


Seuraava haaste oli löytää kaikille osapuolille sopiva kaupantekoaika. Jäärillä on molemmilla aika joustavat duunit (työnantajamme ei siis ole Jäärä) joten me emme ole tässä hommassa pullonkaula. Mutta pankilla oli ensinnäkin hyvin vähän aikoja tarjota vaikka me kelpuutimme minkä tahansa toimipisteen pääkaupunkiseudulla. Ensimmäiseen tarjottuun vapaaseen aikaan puolentoista viikon päähän tiedusteluhetkestä välittäjä totesi että sopii hänelle, mutta pitää varmistaa myyjän edunvalvojalta. No, eikös tämä viranomainen sitten tietenkin sanonut, että hänelle ei käy.


Tämän keskustelun velloessa taustalla minä yritin pysyä hereillä tylsässä palaverissa ja surffailin samalla tiskialtaita. Menin sitten ja tilata täräytin sellaisen Netraudasta kun olivat hyvässä tarjouksessa vaikka meillä ei ole vielä kämpän avaimiakaan! Jostainhan se on remontti aloitettava. Yritän olla tilaamatta suihkuseinää ja keittiökaappeja, mies ei epäilemättä ilahdu jos joudumme varastoimaan sellaisia työ/vieras/pukeutumishuoneessamme ajanjakson, joka saattaa olla pitkäkin.


Vähän ennen kun minä aloin tilata tiskiallasta, välittäjä laittoi kyselyä edunvalvojalle, että voisiko välittäjä hoitaa kaupat valtakirjalla niin, ettei edunvalvojan tarvitse olla paikalla ollenkaan. Välittäjä sitten taas on nimittäin seuraavan viikon lomalla. Kyseessä on kahden hengen välitysfirma ja samalla ilmeisesti pariskunta, koska molemmat ovat lomalla samaan aikaan. Meitä alkoi vähitellen kyrsiä koko touhu. Tyhjyyttään ammottavan kämpän ollessa kyseessä tuntuu kohtuuttomalta, että kaupanteko menee vähintään kuuden viikon päähän tarjouksen hyväksymispäivästä! Ensin maistraatti hautoo ja hautoo, sitten pankilla ei ole aikoja ja kun on, edunvalvoja tyrmää ehdotetun ajan ja lopulta välittäjä häipyy lomalle. Toivottavasti nämä vastoinkäymiset eivät ole enteellisiä koko projektille!


No, mutta ei tässä nyt kuitenkaan pahin kauhuskenaario toteutunut. Juuri saamamme tiedon mukaan edunvalvoja suostui myöntämään välittäjälle valtakirjan kauppojen tekoon, joten asunto vaihtaa omistajaa ensi viikon perjantaina ja meidän pitkään lepotilassa olleet remonttivälineemme pääsevät jälleen töihin. Samoin kuin me itse. Hah!

Korsosta kapitalistiksi osa 1

Nyt alkaa uusi mukaansatempaava juttusarja Jääräpariskunnan sijoitusasunnon hankinnasta, remontoinnista ja vuokraamisesta. Sarjan nimi saattaa tosin vielä muuttua, mutta kun Mr Vanha Jäärä on perinteisen demariperheen vesa ja asui Korsossa kun tapasimme, niin tuo otsikon sanapari kuulosti jotenkin nasevalta.


Varokaa tylsyyttä kesälomalla! Se saattaa johtaa asuntonäytöissä hortoiluun ja jopa asuntokauppoihin. Viimeisellä kesälomaviikollamme oli tarkoitus hiukan remontoida kotona, mutta minä painoinkin jarrua juuri ennen rautakauppaan lähtöä ja sitten ei ollutkaan enää mitään tekemistä. Kuten elämän suurissa päätöksissä yleensäkin, on vaikea sanoa, kumpi keksi ja missä vaiheessa, että hankitaanpa sijoitusasunto ja lähdetäänpä näytöille. Ajatuksena oli hankkia kaksio Kivenlahdesta. Kaksio siksi, että siihen lie mahdollista saada pidempiaikainen vuokralainen kuin yksiöön. Kivenlahti siksi, että siellä asunnot ovat vielä suht kohtuuhintaisia (paitsi pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuvien mielestä), mutta niiden hinta ja alueen suosio ylipäätään tullevat nousemaan Länsimetron jatkeen valmistumisen myötä.


Ensimmäiseksi kävimme katsomassa tee-se-itse-miehen (ja naisen) unelmaa eli ihan kauheaa pommia vuodelta 1979. Sitten kävimme katsomassa paria muutakin, mutta niinhän se tietenkin oli, että se pommi piti ehdottomasti saada. Asiaa edesauttoi isännöitsijän nopea vastailu kysymyksiin ja vahva indikaatio siitä, että totaalinen kylppäriremontti onnistuisi jo tänä vuonna ja suurilta osin taloyhtiön kustantamana. Kävimme katsomassa sitä toisenkin kerran ja nukuttuamme/valvottuamme yön yli teimme tarjouksen. Tarjous meni yllättäen läpi ihan ilman mitään veivaamista ja yks kaks oltiinkin jo käsirahaa maksamassa.

Muuta kuvaa kuin pohjakuvan en vielä pysty esittelemään, koska muita kuvia kuin välittäjän ottamia ei ole enkä viitsi lisätä copyright-rikkomuksia tähän projektiin.

Juttusarjan seuraavaa osaa saakin sitten hetken odottaa koska asia on maistraatin harkinnassa. Tämän asunnon omistaja on edunvalvonnan alainen ja vaikka yleinen edunvalvoja onkin tarjouksemme hyväksynyt, tarvitaan kauppaan vielä maistraatinkin hyväksyntä. Sen pitäisi kuitenkin olla ihan läpihuutojuttu, mutta paljonko juttuja siellä nyt on saapuvan postin pinossa kesälomien jäljiltä...

Kohta ei olla ehkä edes päällepäin terveen oloisia (jos sitä ollaan nyttenkään) kun tapetti ei irtoa seinästä ja keittiökaappien irrottamisen myötä irtoaa myös seinä ja laminaatti ei todellakaan asennu just click -menetelmällä jne jne. Mutta siitä kuulemme ensi kerralla, jonka ajankohdasta en todellakaan tiedä.

Piskitön juhannus

Taas on yksi rauhaisa kaupunkijuhannus takana ja kyllä, luit otsikon oikein. Nimenomaan piskittömään juhannukseen havahduimme juhannuspäivänä, vaikka kyllä meidän juhannuksemme oli myös sangen riskitön. Juhannuspäivänä pihalla istuessani ymmärsin yks kaks mistä tämä ylimaallinen rauhallisuuden tunne johtuu: kukaan ei räkytä ja räyskytä missään. Kaikki naapuruston koirat oli viety viettämään juhannusta johonkin muualle. Koiraihminen = mökki-ihminen siis?


Itselläni ei ole koskaan ollut koiraa, joten tähän saa ihan vapaasti kommentoida, että sinä nyt et ymmärrä koiran pitämisestä mitään. En ymmärräkään - siksi en aio koiraa hankkiakaan. Valitettavasti täydellinen ymmärtämättömyys koiran pitämisestä ei estä useimpia ihmisiä hankkimasta koiraa.


Lienee muinaissuomalainen perinne, että pihapiirissä pitää olla koira pitämässä rusakot, peurat ja muut kasvinsyöjät poissa pihapiiristä ja varoittamassa mahdollisesti lähestyvistä susista tai karhuista. Jos ei muuta, niin toimiipa piski sitten edes uhrilahjana Otsolle pienen välipalan muodossa. Kokemukseni Espoosta osoittavat, että rusakoihin ja peuroihin räkytys ei auta ollenkaan ja susista ja karhuista varoittamiseen ei onneksi ole ollut tarvetta. Jostain syystä edelleen kuitenkin tavanomaista koiranhoitoa on hankkia koira ja unohtaa se sitten pihalle haukkumaan kaikkea mikä liikkuu.

Tämä kaveri hortoili paikalle sunnuntai-iltana

Hyvät ihmiset: koira-ihmissuhde ei ole yksisuuntainen katu. Jos koiran hankkii, koiran kanssa pitää olla valmis viettämään aikaa ja kouluttamaan sitä. Koiralle pitää opettaa, että kaikkea mikä liikkuu oman pihapiirin ulkopuolella, ei tarvitse haukkua. Ja koiralle pitää opettaa, että on ihan ok olla yksin kotona, ei tarvitse ulvoa. Koiran kanssa pitää käydä myös kävelyllä ja koirapuistossa, koiran liikunnaksi ei riitä sen työntäminen omalle aidatulle pihalle. Eikä koiran suhteeksi muihin koiriin riitä niille haukkuminen aidan takaa. On aivan sama, osaako koira antaa tassua, mutta jokaisen koiran pitää osata todella ainakin seuraavia käskyjä: tänne, paikka ja irti. Terveisiä vaan koiranomistajanaapureille, joista kaikille paitsi yhdelle, nämä asiat tuntuvat olevan aivan vieraita.

Täällä käytiin lauantaina. Didrichsenin taidemuseon ranta.

Jääräpariskunta pitää koirista, mutta monet koiranomistajat yrittävät parhaansa mukaan muuttaa tämän olotilan...toistaiseksi kuitenkin antipatiamme kohdistuvat vain piittaamattomiin koiranomistajiin, ei itse koiriin. Mutta olihan se kyllä mukavaa viettää muutama päivä ilman räkýtystä...

Täällä käydään aina juhannusaattona.

Wannabe sisustusbloggaaja

Vanha Jäärä on nyt saavuttanut sen, mistä kaikki sisustusbloggaajat haaveilevat: päässyt esittelemään kotiaan lehteen. Ei nyt ihan sisustuslehteen kuitenkaan, vaan Espoon-Kauniaisten-Kirkkonummen paikallislehteen Länsiväylään. No, jostainhan se on aloitettava. Kohta täällä roikkuu makrameet seinillä ja sohvalla poseeraa chihuahua taikka pari kymmenien sohvatyynyjen keskellä ja blogissa on kerrallaan kymmenen kuvaa samasta kukkamaljakosta vähän eri vinkkelistä. Hah. Ei pelkoa, ei tule tapahtumaan.

Tämä omituisten sattumusten sarja meni kuitenkin niin, että jo helmikuun loppupuolella ystäväni A oli huomannut Länsiväylästä ilmoituksen, että he etsivät persoonallisia koteja ja pihoja esiteltäväksi juttusarjaansa. A vinkkasi minulle tiukkaan sävyyn, että minun pitäisi ilmiantaa itseni ja kotini Länsiväylälle. Juuri silloin meillä oli kuitenkin iskenyt joku hullu huonekaluroudari ja kotimme ei ollut todellakaan esittelykunnossa. Kuukautta myöhemmin huonekalut olivat kuitenkin asettuneet paikoilleen ja lähestyin Länsiväylää seuraavalla sähköpostilla:

"Ystäväni vinkkasi voimallisesti, että minun pitäisi tarjota sinulle kotiani esiteltäväksi Länsiväylässä. Muut ystävät kannustivat, joten tässä sitä ollaan, vaikka itse suhtaudun kotiimme arkisena "kun itte tekee, saa semmosen kun tulee" -filosofian edustajana.

Kotimme - siis minun ja mieheni - on 100 neliöinen omakotitalo Nöykkiössä. Sitä on nyt reilut 8 vuotta asuttu, remontoitu ja sisustettu. Sisustus kai se tässä on se vitsi, talo on ihan normaali pakettitalo 90-luvulta. Minulle kierrätys on tärkeä asia ja ankaran jätteiden lajittelun lisäksi teen myös vanhoista materiaaleista kaikenlaista. Vanhoista farkuista syntyy vaikkapa kasseja, pannulappuja ja sisustustyynyjä. Pullonkorkeista, kävyistä ja lusikoista koristeita. Lp-levyistä kulhoja. Pihalta löytyneet sulat kelpaavat tauluiksi. Oheisessa hyvin heikkolaatuisessa kuvakavalkadissa joitakin esimerkkejä.

Viherkasveja on myös runsaasti vaikka naureskelenkin ihmisille, joiden mukaan viherkasvit ovat nyt trendikkäitä. Viherkasvit ovat olleet minulle yhtä olennainen osa kotia kuin sohva jo 80-luvulta lähtien, jolloin teininä aloin pelastaa äitini lähes tappamia kasveja omaan huoneeseeni. Olen kuitenkin vain sisäviherpeukalo, pihakasvien hoito ei minulta suju. Siksi olemme hyvin onnellisia kun olemme löytäneet suurimmalta osin luonnontilassa olevan tontin. On hiilinielua omasta takaa kymmenien kuusien ja mäntyjen muodossa ja hyvänä vuonna piha antaa viisikin litraa mustikkaa.

Kodissamme lienee sitä, mitä sisustustoimittajat kutsuvat kerroksellisuudeksi. On perintötavaraa 1800-luvulta, tiikkihuonekaluja 60-luvulta, Ikeaa 90-luvulta tähän päivään ja joitakin viimeisimpiä design-kotkotuksia sulassa sovussa. Minä sisustan ensisijaisesti käytännöllisyys etunojassa, mutta harkitsen huolellisesti myös ulkonäköä. Saatan harkita vuosia ennen kuin ostan jotain, en koskaan osta mitään hetken mielijohteesta. Sisustustamme ei kuitenkaan voi kutsua tarkkaan harkituksi, vaan se on kokoelma sitä, mitä sattuu olemaan. Olen sitä mieltä, että nettikirppareissa ja Kierrätyskeskuksessa on myös huono puoli: ne tekevät tavaran jatkuvan vaihtamisen vähän liian helpoksi.

Näin meillä. Jos tämä herätti kiinnostusta, ota yhteyttä."

Tämähän herätti sen verran kiinnostusta, että eräänä toukokuisena perjantaina meille saapui oikein mukava toimittaja-kuvaaja-kaksikko. He kovasti kehuivat kaikkia sisustusratkaisuja - ammatin puolesta epäilemättä. Olisipa aika tylyä tulla tekemään juttua jonkun kodista ja jupista:"Jaa vai tämmönen. Okei. Hmmm...no, yritetään nyt jotain kuvia tästä saada, jos sais jotenkin rajattua kaikkein rumimmat jutut pois..."


Jos joku jaksoi lukea tuon sähköpostin ja jaksaa vielä lukea koko Länsiväylän artikkelinkin, niin havaitsee, että juttu ei ole pelkästään ensimmäinen lehtijuttu, jossa minä esiinnyn. Se on myös ensimmäinen lehtijuttu, jonka minä olen (suurimmalta osin) kirjoittanut. Toimittaja on ansiokkaasti hallinnut ammatissaan epäilemättä keskeisen copy-paste-menetelmän käytön.

Eniten toimittaja-kuvaaja-kaksikko muuten innostui Vege Jäärältä saamastani äitienpäiväkukasta, joka on kyllä todella söpö ja kuvaa myös kukan saajaa aika kattavasti: herttainen ja pyöreä, mutta myös kiihkeä ja piikikäs. Tyttärestä sisustusaskartelijan polvi paranee.