Kirjavinkit kesään - ja talveen

"Maistuu se pöytäviina vesisateessakin" totesi eräs kohta entinen työkaveri muinoin kun loma lähestyi ja sääennuste synkistyi. Jos et ole viinamäen miehiä tai naisia (kuten ei käsittääkseni ole tuo työkaverikaan oikeasti), niin on eräs toinenkin homma, joka maistuu niin sateella kuin paisteella: lukeminen. Lukeminen kannattaa aina sanoi Jörkkakin.

Anoppini ei ole lukijanaisia, mutta uhkasi eläkkeelle jäätyään lukea Suomen historian. Siitähän se on hyvä aloittaa luku-ura. Ei ole anoppi ilmeisesti vielä päässyt alkuun vaikka on jo jonkin aikaa ollut eläkeläisten kirjoissa (osuipa sattuva sanavalinta)...Jos et ole yhtä suuruudenhullu kuin anoppi, niin tässä muutamia vähän kevyempiä lukuvinkkejä loman ratoksi. Vanhalla Jäärällä on aika suoraviivainen insinöörin mieli, joten mitään Nobel-voittajia tai ylipäätään kovin vaikeaselkoisia kirjoja ei listalta löydy. Minusta asiat pitää sanoa niin kuin ne on eikä käyttää mitään kiertoilmaisuja eikä vertauskuvia. Toisaalta ihan kaikkia asioita ei tarvitse kirjoissa käsitellä ja sanoa. Sellaiset kirjailijat, joiden joka lauseessa on jokin navan alapuolisiin toimintoihin viittaava sana, saavat etsiä lukijakuntansa muualta.

Suurin osa luettelemistani kirjoista ei ole ihan viime aikojen myyntilistojen kärjessä, joten löytynevät kirjastosta ilman suurempaa jonottamista. Paitsi tietenkin jos tämä lista saa aikaan kauhean ryntäyksen kirjastoihin ympäri Suomen ;-)

Historialliset romaanit

Kaari Utrion koko tuotanto. Anoppikin voisi perehtyä Suomen historiaan vähän kevyemmin vaikka lukemalla Kaari Utriota. Joka kirjassa esiintyvästä pökkelöstä soutaa-huopaa rakkaustarinasta ei tarvitse välittää, keskittyy vaan yksityiskohtaiseen aikojen ja tapojen kuvaukseen.

Mika Waltari: Sinuhe. No tietenkin. Luettuaan Sinuhen voi kommentoida työpaikalla jokaiseen jämähtäneeseen käytäntöön ja kirjoittamattomaan, mutta typerään, sääntöön:"Niin on aina ollut, niin on aina oleva". Sinuhe on aika paksu, mutta vaivan väärti. Waltarilla on myös hieman ohuempia ja kevyempiä historiallisia romaaneja kuten Turms, kuolematon ja Mikael Karvajalka. Niin ja hiukan lähemmäs nykyhetkeä sijoittuva Kaarina Maununtytär. Oma Turmsini on muuten ensimmäistä painosta vuodelta 1955.

Jan Guillou: Arn-sarja. Ruotsin ja ristiretkien historiaa. Tie Jerusalemiin, Temppeliherra, Pohjoinen valtakunta ja Arnin perintö. Arn on niin monitaitoinen ihmemies, että välillä suorastaan naurattaa, mutta jos antaa sen mennä läpi sormien, sarja on todella mukaansatempaava. Siitä oppii myös, että Ruotsissa oli jakso, jossa kuninkaan nimi oli vuorotellen Knut Eriksson ja Erik Knutsson.

Conn Iggulden: Valloittaja-sarja. Ratsasta Tsingis-kaanin ja hänen jälkeläistensä kanssa Mongolian aroilla ja aina Unkariin asti. Lue tämä sarja putkeen ja todellisuuteen palaaminen tekee tiukkaa. Kokeiltu on.

Asko Sahlberg: Herodes. Tämän olisi pitänyt voittaa Finlandia-palkinto Jussi Valtosen kirjan sijaan. Kirjan lukemista todennäköisesti häiritsee Tiernapojat-korvamato "Herodes, hän se ajoi..." Kyseessä on kylläkin eri Herodes.

Väinö Linna: Tuntematon sotilas. Tai Sotaromaani, miten vain haluatte. Koska minulla ei ole tässä Sotakirjat-osastoa, menköön historiaosastoon. Jos et jostain syystä ole tätä vielä lukenut, nyt alkaisi olla korkea aika. Aika velikultia.

Sci-fi

Viimeksi jo mainitsin Justin Croninin The Passage-trilogian. Jos aiot koukuttua tähän, joudut lukemaan viimeisen osan toistaiseksi englanniksi. Ensimmäinen siirtokunta ja Linnake löytyvät suomeksi. Aivan superkoukuttavaa.

Dean Koontz: Ääniä yössä. Tämä kirja tuli mieleeni lukiessani noita Croninin kirjoja. 

Brian Aldiss: Helliconia-trilogia. Tavallaan tämä on enempi historiallinen romaani - ei tosin mistään Maa-planeetan kolkasta kertova. Aivan mieletön. Ja henkilöillä on mielettömät nimet -  vai mitä sanotte kuningatar Myrdem Inggalasta?

Margaret Atwood: Oryx ja Crake, Herran Tarhurit, Uusi maa. Minä vaan kertakaikkiaan olen erilaisten dystopioiden ystävä. Näissä kirjoissa on ihan omanlaisensa fiilis ja trilogia on aina parempi kuin yksi hyvä kirja.

Michael Crichton: Vieras tulevaisuudesta. Suljetun tilan trilleri samalla.

Nuorten kirjat

Älkää naurako, en oikeasti ole ainoa äiti, joka on lukenut samoja kirjoja kuin tyttärensä. Ja lukee edelleen oman nuoruutensa parhaita paloja. Pysykää kuitenkin kaukana Stephenie Meyerin Twilight-sarjasta, se on aivan uskomatonta sköndää. Kilttejä vegaanivampyyreitä, my ass... Elokuvat ovat tasan yhtä huonoja, mutta niissä on sentään silmänruokana Jacobia esittävä Taylor Lautner.

Suzanne Collins: Nälkäpeli-trilogia. Tartuin Nälkäpeliin vähän varautuneena, koska kannessa em. Stephenie Meyer suositteli sitä. Stephenie kuitenkin näköjään lukee hyviä kirjoja vaikka kirjoittaa huonoja. 10-20 vuotiaana ihminen kokee asiat jotenkin syvemmin ja voi liikuttua suuresti jostain kirjasta tai elokuvasta. Vanhempana juuri mikään ei tunnu miltään. Nälkäpeli kuitenkin hetkautti yli 40-vuotiasta meikäläistä rajusti. Sarjan kaksi seuraavaa osaa eivät ole ihan niiiiin hyviä kuin ensimmäinen. Myös elokuvat ovat hyviä, vaikka en tykkääkään siitä rahastuksesta, jossa kolmas osa pilkotaan kahdeksi leffaksi.

Susan Cooper: Pimeä nousee -sarja. Sain ensimmäisen osan joululahjaksi 12- tai 13-vuotiaana ja se on edelleen viiden kärjessä Parhaat joululahjat -listallani.

Dekkarit

Teini-iässä kyllä luin kaikki äidin hyllystä löytyvät Agatha Christiet ja Maria Langit ja sittemmin olen lukenut kaikki Leena Lehtolaisen Maria Kallio -kirjat syystä, että ne sijoittuvat kotikaupunkiini Espooseen. Mutta en ole mikään erityinen dekkarien ystävä.

John Verdon: Numeropeli, Sokkoleikki, Murhakierre, Tappakaa Peter Pan. Kohta pitäisi kaiketi ilmestyä myös Painajaisuni. Tuo Numeropeli oli jotenkin aivan mainio, en ollut lukenut sen kaltaista dekkaria ennen. Jostain syystä myös tykkään päähenkilöstä, joka ei ole mikään yli-ihminen.

C.J. Sansom: Matthew Shardlake -kirjat. Menee myös historiallisten romaanien osastoon - kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Muuta mukavaa

Carlos Ruiz Zafon: Tuulen varjo, Enkelipeli ja Taivasten vanki. Ensimmäinen on aivan käsittämättömän hieno ja ihana kirja. Toisessa lähtee vähän mopo käsistä, mutta ei se haittaa. Kolmas on täyteromaani, joka vain sitoo kahden ensimmäisen puuttuvat palaset yhteen. Varoitus: näiden lukeminen saattaa aiheuttaa vahvan halun varata lentoja Barcelonaan!

Kjell Westö: Leijat Helsingin yllä ja Missä kuljimme kerran. Nämä ovat mielestäni Kjellin parhaat. Samalla saa taas annoksen Suomen historiaa. Muutkin Kjellin kirjat ovat hyviä, hän kirjoittaa jotenkin mukavasti. Varmaankin olisivat vielä parempia, jos osaisi ruotsia niin hyvin, että pystyisi lukemaan näitä alkukielellä.

Ulla-Lena Lundberg: Jää. Vähän niinkuin Westön tyyliä, kerrotaan ihan normaaleista ihmisistä, mutta jotenkin ilmeikkäästi.

Kati Tervo: Kesäpäiväkirja. Tämän luen varmaan kerran vuodessa. Kati kirjoittaa paljon paremmin kuin miehensä, jonka kirjat kuuluvat siihen välttelemääni navanalusosastoon.

Ja voi kuulkaa, oishan näitä vielä vaikka kuinka...mutta luetellaan vaikka joskus toiste lisää. Nyt kaikki kipin kapin kirjastoon, minä vetäydyn lounaan jälkeen pihalle tempaisemaan Croninin The City of Mirrorsin loppuun. Nyyh...mitähän sen jälkeen...