Piskitön juhannus

Taas on yksi rauhaisa kaupunkijuhannus takana ja kyllä, luit otsikon oikein. Nimenomaan piskittömään juhannukseen havahduimme juhannuspäivänä, vaikka kyllä meidän juhannuksemme oli myös sangen riskitön. Juhannuspäivänä pihalla istuessani ymmärsin yks kaks mistä tämä ylimaallinen rauhallisuuden tunne johtuu: kukaan ei räkytä ja räyskytä missään. Kaikki naapuruston koirat oli viety viettämään juhannusta johonkin muualle. Koiraihminen = mökki-ihminen siis?


Itselläni ei ole koskaan ollut koiraa, joten tähän saa ihan vapaasti kommentoida, että sinä nyt et ymmärrä koiran pitämisestä mitään. En ymmärräkään - siksi en aio koiraa hankkiakaan. Valitettavasti täydellinen ymmärtämättömyys koiran pitämisestä ei estä useimpia ihmisiä hankkimasta koiraa.


Lienee muinaissuomalainen perinne, että pihapiirissä pitää olla koira pitämässä rusakot, peurat ja muut kasvinsyöjät poissa pihapiiristä ja varoittamassa mahdollisesti lähestyvistä susista tai karhuista. Jos ei muuta, niin toimiipa piski sitten edes uhrilahjana Otsolle pienen välipalan muodossa. Kokemukseni Espoosta osoittavat, että rusakoihin ja peuroihin räkytys ei auta ollenkaan ja susista ja karhuista varoittamiseen ei onneksi ole ollut tarvetta. Jostain syystä edelleen kuitenkin tavanomaista koiranhoitoa on hankkia koira ja unohtaa se sitten pihalle haukkumaan kaikkea mikä liikkuu.

Tämä kaveri hortoili paikalle sunnuntai-iltana

Hyvät ihmiset: koira-ihmissuhde ei ole yksisuuntainen katu. Jos koiran hankkii, koiran kanssa pitää olla valmis viettämään aikaa ja kouluttamaan sitä. Koiralle pitää opettaa, että kaikkea mikä liikkuu oman pihapiirin ulkopuolella, ei tarvitse haukkua. Ja koiralle pitää opettaa, että on ihan ok olla yksin kotona, ei tarvitse ulvoa. Koiran kanssa pitää käydä myös kävelyllä ja koirapuistossa, koiran liikunnaksi ei riitä sen työntäminen omalle aidatulle pihalle. Eikä koiran suhteeksi muihin koiriin riitä niille haukkuminen aidan takaa. On aivan sama, osaako koira antaa tassua, mutta jokaisen koiran pitää osata todella ainakin seuraavia käskyjä: tänne, paikka ja irti. Terveisiä vaan koiranomistajanaapureille, joista kaikille paitsi yhdelle, nämä asiat tuntuvat olevan aivan vieraita.

Täällä käytiin lauantaina. Didrichsenin taidemuseon ranta.

Jääräpariskunta pitää koirista, mutta monet koiranomistajat yrittävät parhaansa mukaan muuttaa tämän olotilan...toistaiseksi kuitenkin antipatiamme kohdistuvat vain piittaamattomiin koiranomistajiin, ei itse koiriin. Mutta olihan se kyllä mukavaa viettää muutama päivä ilman räkýtystä...

Täällä käydään aina juhannusaattona.

Wannabe sisustusbloggaaja

Vanha Jäärä on nyt saavuttanut sen, mistä kaikki sisustusbloggaajat haaveilevat: päässyt esittelemään kotiaan lehteen. Ei nyt ihan sisustuslehteen kuitenkaan, vaan Espoon-Kauniaisten-Kirkkonummen paikallislehteen Länsiväylään. No, jostainhan se on aloitettava. Kohta täällä roikkuu makrameet seinillä ja sohvalla poseeraa chihuahua taikka pari kymmenien sohvatyynyjen keskellä ja blogissa on kerrallaan kymmenen kuvaa samasta kukkamaljakosta vähän eri vinkkelistä. Hah. Ei pelkoa, ei tule tapahtumaan.

Tämä omituisten sattumusten sarja meni kuitenkin niin, että jo helmikuun loppupuolella ystäväni A oli huomannut Länsiväylästä ilmoituksen, että he etsivät persoonallisia koteja ja pihoja esiteltäväksi juttusarjaansa. A vinkkasi minulle tiukkaan sävyyn, että minun pitäisi ilmiantaa itseni ja kotini Länsiväylälle. Juuri silloin meillä oli kuitenkin iskenyt joku hullu huonekaluroudari ja kotimme ei ollut todellakaan esittelykunnossa. Kuukautta myöhemmin huonekalut olivat kuitenkin asettuneet paikoilleen ja lähestyin Länsiväylää seuraavalla sähköpostilla:

"Ystäväni vinkkasi voimallisesti, että minun pitäisi tarjota sinulle kotiani esiteltäväksi Länsiväylässä. Muut ystävät kannustivat, joten tässä sitä ollaan, vaikka itse suhtaudun kotiimme arkisena "kun itte tekee, saa semmosen kun tulee" -filosofian edustajana.

Kotimme - siis minun ja mieheni - on 100 neliöinen omakotitalo Nöykkiössä. Sitä on nyt reilut 8 vuotta asuttu, remontoitu ja sisustettu. Sisustus kai se tässä on se vitsi, talo on ihan normaali pakettitalo 90-luvulta. Minulle kierrätys on tärkeä asia ja ankaran jätteiden lajittelun lisäksi teen myös vanhoista materiaaleista kaikenlaista. Vanhoista farkuista syntyy vaikkapa kasseja, pannulappuja ja sisustustyynyjä. Pullonkorkeista, kävyistä ja lusikoista koristeita. Lp-levyistä kulhoja. Pihalta löytyneet sulat kelpaavat tauluiksi. Oheisessa hyvin heikkolaatuisessa kuvakavalkadissa joitakin esimerkkejä.

Viherkasveja on myös runsaasti vaikka naureskelenkin ihmisille, joiden mukaan viherkasvit ovat nyt trendikkäitä. Viherkasvit ovat olleet minulle yhtä olennainen osa kotia kuin sohva jo 80-luvulta lähtien, jolloin teininä aloin pelastaa äitini lähes tappamia kasveja omaan huoneeseeni. Olen kuitenkin vain sisäviherpeukalo, pihakasvien hoito ei minulta suju. Siksi olemme hyvin onnellisia kun olemme löytäneet suurimmalta osin luonnontilassa olevan tontin. On hiilinielua omasta takaa kymmenien kuusien ja mäntyjen muodossa ja hyvänä vuonna piha antaa viisikin litraa mustikkaa.

Kodissamme lienee sitä, mitä sisustustoimittajat kutsuvat kerroksellisuudeksi. On perintötavaraa 1800-luvulta, tiikkihuonekaluja 60-luvulta, Ikeaa 90-luvulta tähän päivään ja joitakin viimeisimpiä design-kotkotuksia sulassa sovussa. Minä sisustan ensisijaisesti käytännöllisyys etunojassa, mutta harkitsen huolellisesti myös ulkonäköä. Saatan harkita vuosia ennen kuin ostan jotain, en koskaan osta mitään hetken mielijohteesta. Sisustustamme ei kuitenkaan voi kutsua tarkkaan harkituksi, vaan se on kokoelma sitä, mitä sattuu olemaan. Olen sitä mieltä, että nettikirppareissa ja Kierrätyskeskuksessa on myös huono puoli: ne tekevät tavaran jatkuvan vaihtamisen vähän liian helpoksi.

Näin meillä. Jos tämä herätti kiinnostusta, ota yhteyttä."

Tämähän herätti sen verran kiinnostusta, että eräänä toukokuisena perjantaina meille saapui oikein mukava toimittaja-kuvaaja-kaksikko. He kovasti kehuivat kaikkia sisustusratkaisuja - ammatin puolesta epäilemättä. Olisipa aika tylyä tulla tekemään juttua jonkun kodista ja jupista:"Jaa vai tämmönen. Okei. Hmmm...no, yritetään nyt jotain kuvia tästä saada, jos sais jotenkin rajattua kaikkein rumimmat jutut pois..."


Jos joku jaksoi lukea tuon sähköpostin ja jaksaa vielä lukea koko Länsiväylän artikkelinkin, niin havaitsee, että juttu ei ole pelkästään ensimmäinen lehtijuttu, jossa minä esiinnyn. Se on myös ensimmäinen lehtijuttu, jonka minä olen (suurimmalta osin) kirjoittanut. Toimittaja on ansiokkaasti hallinnut ammatissaan epäilemättä keskeisen copy-paste-menetelmän käytön.

Eniten toimittaja-kuvaaja-kaksikko muuten innostui Vege Jäärältä saamastani äitienpäiväkukasta, joka on kyllä todella söpö ja kuvaa myös kukan saajaa aika kattavasti: herttainen ja pyöreä, mutta myös kiihkeä ja piikikäs. Tyttärestä sisustusaskartelijan polvi paranee.