perjantai 29. toukokuuta 2015

Suomen säälittävin piha

Käsi pystyyn, kuka katsoi Suomen kaunein piha -ohjelmaa! Nyt käsi alas (yhdellä kädellä olikin aika vaikea näpytellä). En oikein tiedä miksi jäin siihen koukkuun, Vanha Jäärä ei ole mikään puutarhanhoitoihminen. Siksi meillä on nimenomaan puu-tarha, siellä kasvaa mm. mäntyjä ja kuusia ihan itsekseen ja mustikkaa ja sammalta niiden juurella. Pihamme ei todellakaan ole mikään Suomen kaunein piha -kandidaatti. Ennemminkin Suomen säälittävin piha -kandidaatti. Perusteluna, että naapureidenkin pihat ovat aika säälittäviä. Yhdellä nököttää vielä jouluna asennettu kauralyhde keskellä pihaa tyhjentyneen ja kattonsa pudottaneen lintulaudan vieressä. Toisella on valtaisat rompeläjät varastoituna erilaisten pressuviritysten alle odottamassa, että talonväki alkaa vetää tehokkaita  piristeitä saadakseen siivoustoimenpiteitä tehtyä. Kolmannella taas sijauspatja odotti tamppausta sateessa ja paisteessa parisen viikkoa.

Taas täytyy toivoa etteivät naapurit koskaan löydä tätä blogia!

Naapureihin verrattuna olemme siis aika innokkaita ja myöskin innovatiivisia pihan hoitajia. Edelliseen kirjoitukseen sain runsain määrin (eli kolme...mutta iso kiitos niistä!) toiveita aiheista. Yksi toive oli lisää käsityö- ja nikkarointijuttuja. Tämä on nyt vähän sinne päin.

Vanha Jäärä osti muutama vuosi sitten polkupyörän. Vanhalla Jäärällä on ortopedin diagnoosin mukaan "pitkä ja hyvin heiluva häntä" eli häntäluu, jonka päällä ei kovin pitkiä aikoja pysty istumaan. Etenkään pyörän satulassa. Mutta ajattelin, että josko nyt edes lähikauppaan voisi joskus sotkea fillarilla. Fillari tuli valittua puhtaasti ulkonäöllisten ja imagollisten seikkojen perusteella. Osoittautui, että käytännölliset ominaisuudet ovat ihan nollassa. Välitys on tolkuton. Jos polkisi sellaista miellyttävää kierrosnopeutta, pyörä kulkisi varmaan kuuttakymppiä. Vaaditaan tosin pitkä suora lievässä alamäessä ja myötätuulessa sekä muhkeat reisilihakset, jotta pyörällä yleensäkään olisi miellyttävä polkea. Pyörän satula on korkealla ja huipulla tuulee, ohjattavuus heikko ja meno hyvin epävarmaa. Käytyäni pyörällä kerran parin kilometrin päässä puistojumpassa aloin välittömästi harkita sen myymistä. Lopulta tulin siihen tulokseen, etten halua rangaista ketään kanssaihmistäkään moisella helvetinkoneella. Pyörä seisoi talon vieressä tyhjän panttina odottamassa, että tulisi edes joku ja varastaisi. Ei tullut.

Viime vuonna aloimme hiljakseen visioida fillarille jotain puhtaasti älyvapaata käyttöä ja tänä keväänä toteutimme visiomme. Siinä se nyt nököttää kannon nokkaan rautanauloilla iskettynä.


Otimme renkaista kumit pois torjumaan varkausyrityksiä, koska nyt emme enää toivokaan sen katoavan mystisesti yön aikana.


Toinen viimeaikainen pihaprojekti on kestokesäkukat. Pääoven viereen tuli hankittua kukkalaatikko. Aluksi siinä taisi olla orvokeita. Orava kävi kuitenkin säännöllisesti peuhaamassa laatikossa, muisteli ilmeisesti, että olisi joskus jemmannut sinne kävyn, ja orvokit olivat aivan vinksallaan. Vanha Jäärä kyrvähti kiipivään jyrsijään taas kerran, ryhtyi vastaiskuun ja istutti laatikkoon kaktuksia. Ei ole laatikossa peuhattu sen koommin. Talveksi kaktukset piti tietenkin siirtää sisään, mikä oli melko tuskallinen toimenpide, koska emme halunneet siirtää koko kukkalaatikkoa sisään, joten kaktukset istutettiin uudelleen pienempiin ruukkuihin. Kaktuksen siirtäminen ruukusta toiseen on jonkin verran helpompi ja kivuttomampi operaatio kuin lääkkeen syöttäminen kissalle, mikä ei tee sitä vielä kovinkaan helpoksi kuten kissanomistajat tietävät. Tänä keväänä hirvitti kaktusten ruukusta laatikkoon siirtotoimenpide siinä määrin, että hätä keksi keinon: ruukut laatikon päälle sellaisenaan.

Syntyi Meksiko-Japani-Suomi -fuusio.  Tälle kissalle ei tarvitse syöttää lääkkeitä. Katkennut häntä tarvitsisi kyllä kipsata.

Kaikki kunnia niille, jotka saavat kesäkukat kuten pelargoniat talvehtimaan. Minä en kuulu niihin. Kaktusten pitäminen hengissä talven yli onnistuu hyvin, oliivipuun juuri ja juuri, mutta jälki ei ole kaunista:

Säälittävin risu -kilpailun voittaja.

Yhden ja saman kesäkukan käyttäminen vuodesta toiseen lie ympäristöystävällisempää kuin joka vuosi uuden ostaminen. Kesäkukkien kasvattaminen kasvihuoneissa Suomessa tai niiden lennättäminen ulkomailta syönee huomattavasti enemmän energiaa ja vettä kuin sen yhden ja saman kukkasen pitäminen sisällä talven yli. Kätevä ja viitseliäs kylvää kukkansa itse siemenistä. Minä en kuulu niihinkään. Kaktusfarmin pitämisen lisäksi kyllä myös ostan joitakin kesäkukkia - kuten metsäfillarikuvista näkyy. En näe tässäkään asiassa syytä ryhtyä totaaliseksi viherpiipertäjäksi. Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan!


perjantai 22. toukokuuta 2015

Juhlajulkaisu

Tänään on melko tasan vuosi siitä, kun aloitin bloggaamisen. Huomenna olisi ihan tasan. Ajattelin juhlistaa tilaisuutta jollakin hiukan interaktiivisemmalla toiminnalla. Mutta millä? Testattu on ainakin seuraavia:
  • Arvonta. Ei toimi. Tai toimii hyvinkin ystäväni Johannan kannalta. Yhtä hyvin voin kiikuttaa palkinnot suoraan hänelle.
  • Triviatyyppiset kysymykset. Ei toimi. Kukaan ei ole lukenut samoja kirjoja tai katsonut samoja tv-sarjoja kuin Vanha Jäärä - tai ei ainakaan kehtaa tunnustaa. Paitsi Titta, jonka kanssa voin kyllä muistella Duran Durania ja muita 80-luvun villityksiä muutenkin.
  • Kommenttien pyytäminen. Ei toimi. Ei epäsuorasti eikä suoraan. Joskus niitä sitten taas tulee ihan pyytämättä ja yllättäen kuin Jäätteenmäelle fakseja. Koskaan ei voi arvata millainen juttu kirvoittaa lukijoiden kommenttisuonen.
Lempipaikkani ja vuodenaikani.

Jatkan siis tätä hyväksi tai huonoksi havaittua synkkää yksinpuheluani. Kuvitan jutun sekalaisilla kuvilla, jotka kertovat minusta jotain. Synkissä yksinpuheluissa ei sinänsä ole mitään vikaa, ne voivat olla hyvin virkistäviä kuten entisen esimiehen esimieheni organisaatiolleen noin kerran kuussa netin välityksellä järjestämät infosessiot. Joidenkin mielestä ne olivat tylsiä. Minusta ne olivat tavattoman virkistäviä, nukuin yleensä melkein koko session ajan. Ehkäpä jotkut lukevat näitä Vanhan Jäärän horinoita unilääkkeeksi juuri ennen nukkumaanmenoa! Sekin on erittäin arvokas käyttötarkoitus.

Pidän söpöistä eläimistä, etenkin läjittymään taipuvista sellaisista, kuten gundeista.

Noh, katsaus menneeseen kuitenkin. Alkuperäinen ajatukseni oli todellakin yrittää ympätä jonkinlainen ympäristönäkökulma jokaiseen kirjoitukseen. Siitä olen aika usein lipsunut. Kyllä se olisi mahdollista, mutta menisi usein väkisinkirjoittamiseksi ja tekstiin tarttuisi saarnaamisen sivumaku.
 Kaikenlainen tanssiminen on suosikkiharrastukseni. Aina parempi, kun pääsee joskus esiintymäänkin. (Minä olen tuo sinihameinen takana)

Toisinaan harkitsen lopettamista kun ihmettelen, että kenelle ja miksi oikein kirjoitan. Lukijatilastoista päätellen 30-40 ihmistä seuraa touhujani viikoittain. Se on huomattavasti suurempi määrä kuin niiden ihmisten määrä, jotka saattavat perhe- tai ystävyyssuhteen takia tuntea velvollisuudekseen pysyä ajan tasalla jutuistani. En koskaan kuvitellutkaan saavani tuhansia lukijoita, mutta joskus kieltämättä nappaa, kun itse on miettinyt ja kirjoittanut ankarasti ja saanut mielestään aikaseksi hauskan jutun, jossa on jonkinlainen viisas ajatuskin takana ja katso: ei ensimmäistäkään kommenttia. Samaan aikaan toisaalla suosittu sisustusbloggaaja on ostanut uuden pöytäliinan, julkaisee siitä 5-10 valokuvaa eri kulmista ja kirjoittaa:"Ostin pöytäliinan" ja saa välittömästi 50 kommenttia, joissa kaikissa kehutaan että onpas kaunis pöytäliina ja sopii mahtavasti verhoihin.

 Lukemisessa olen Jörn Donnerin linjoilla: Lukeeminen kannattaa aina. En ymmärrä ihmisiä, jotka eivät välitä lukemisesta.

Ilmeisesti kuitenkin tuon jonkinlaista lisäarvoa harvojen ja valittujen fiksujen ja filmaattisten ihmisten elämään. Siksi jatkan. Satunnainen ystävällinen kommentti piristää käsittämättömästi ja antaa kirjoitusvirtaa moneksi viikoksi. (Vihje, vihje!!!) Yhtään nettihäirikköä tänne ei ole eksynyt, mistä olen tavattoman iloinen. Jos lukijamäärät liikkuisivat tuhansissa, väistämättä jokunen häirikkökin joukkoon eksyisi. Parempi näin.

 Puutarhanhoito on rasittavaa. Onneksi tonttimme puskee mustikkaa ihan itsekseen. Tänä vuonna näyttäisi tulevan hyvä sato.

Aiheita minulla kyllä riittää ihan omasta takaa, mutta kysyn kuitenkin - ja masennun kun kukaan ei sano mitään - mutta: Mistä haluaisitte minun kirjoittavan? Enempi kierrätyskäsitöiden ja nikkarointien esittelyä (niitä kyllä löytyy)? Perheemme ajankohtaisista kuulumisista (voi olla tylsää sillä mä olen nainen, jolle ei koskaan tapahdu mitään)? Ympäristöasioista (saattaa joskus mennä saarnaamiseksi)? Pohtivan maailman kaikenlaisia merkillisyyksiä? Kirja-arvosteluja? Ostettujen pöytäliinojen ja muiden sisustusesineiden esittelyjä (tämäkin kyllä järjestyy, mutta 10 valokuvaa samasta kohteesta ei)?


perjantai 15. toukokuuta 2015

Mä mestarileipuri oon...

...eli terveisia Vanhan Jäärän koekeittiöstä. Ruokateemalla jostain syystä taas jatketaan. En kyllä ole mestarileipuri (enkä edes kuuntele keittiössä luontevasti Popedaa leipoessani), mutten ihan tumpulakaan leipomisasioissa toisin kuin muut perheeni jäsenet, jotka voisivat tehdä oman kokkishow'n telkkariin nimellä "Vaikeuksien kautta voittoon". Oli taas kuulemma mahtava meininki keittiössä äitienpäivänä, onneksi en ollut sitä itse näkemässä. Itselläni on parantamista lähinnä osumatarkkuudessa. Miten se liittyy leivontaan, haulikollako meillä leivotaan? Leipoessa (ja kokatessa) täytyy usein kaataa jotain purkista kulhoon tai kulhosta toiseen. Yleisin kommenttini tällaisen operaation jälkeen on ylpeä:"Vain osa meni ohi!" Mr Vanha Jäärä katsoo kauhuissaan vieressä ja ihmettelee että miten niinkin suuri osa aineesta päätyi oikeaan osoitteeseen niin huolettomalla kaatotekniikalla.

Mutta jos joudun kirjaamaan jonkun reseptin ylös (yleensä perheen vähemmän kokenutta kokkikaksikkoa varten), huolettomuus on minusta kaukana. Reseptit pitää aina kirjoittaa kuin idiooteille. Kokeneemmat leipurit ja kokit voivat sitten vain hypätä itsestään selvien kohtien yli. Useat lehdissä julkaistavat reseptit eivät ole tarpeeksi selkeitä Vanhalle Jäärällekään. Pitäisi kai lisätä Recipe Management 2.0:aan kohdat:
  • Testaa. 
  • Huomioi ja kirjaa ylös reseptin puutteet ja epämääräisyydet.
  • Testaa uudestaan ottaen huomioon tekemäsi korjaukset ja täsmennykset.
Wapuksi tein Kinuskikissan Mississippi Mudcakea. Resepti löytyi oikein kuvilla varustettuna Unelmien Talo&Koti -lehdestä. Kuvien informatiivinen arvo osoittautui lopulta harhaanjohtavaksi. Kuorrutukseen asti meni mukavasti. Kuorrutusta käskettiin keittää aika mittava määrä, jolla koko leipomuksen olisi pinnoittanut paksusti kauttaaltaan. Kuvassa kuitenkin kuorrutusta oli vain pieninä raitoina. Lisäksi selvisi kantapään kautta, että leipomuksen olisi pitänyt antaa jäähtyä ennen kuorrutuksen levittämistä, mutta siitä ei ollut minkäänlaista mainintaa. Lopputuloksena ohjetta kirjaimellisesti noudattamalla oli leivonnainen, johon kuorrutus oli imeytynyt kauttaaltaan pohjaa myöten ja ulkonäkö oli melko tympäisevän tasaruskea eikä suinkaan sievästi raidallinen. Miksi sitä kuorrutusta käskettiin keittää koko pataljoonan makeannälkään eikä vain raidoittamiseen tarvittava määrä?  Miksei käsketty odottaa pohjan jäähtymistä ennen kuorrutuksen levittämistä? Korjattu ohje pääsee kokeiluun joskus...

 Ohje näyttää idiootti- ja lapsivarmalta, mutta eipä ollutkaan edes jäärävarma.

Helatorstain aatoksi tein Suklaisen juustokakun suolakinuskilla. Ohjeen piti Koti&Keittiö -lehden mukaan olla "melko helppo". Tämän leivonnaisen vaikeudet alkoivat jo alussa. Pohjaan piti murskata brownie- tai tummia suklaahippukeksejä ja sekoittaa ne voisulaan. Ohje olisi voinut mainita, että lopputulos muistuttaa kasvissyöjän hyvin toimivan suoliston tuotoksia, koska ainakin minussa se herätti hämmennystä. Syntynyt pötäys olisi pitänyt levittää pohjastaan leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Tässä kohtaa ohje muutti luonnettaan melko helposta erittäin hankalaksi. Sopii kokeilla. Onnistui lopulta joten kuten. Jupina ja kiroilu oli ankaraa.

 Tällainen ähkyn eikun aterian viimeistelijä pitäisi ohjetta seuraamalla syntyä.

Aivan selkeän puutteen ohjeessa huomasin otettuani kakun uunista ulos. Ohjeessa luki:"Laita vuoan alle folio tai leivinpaperi, koska vuoasta saattaa tihkua rasvaa." Saattaa tihkua! My ass, understatement of the year! Ohjeesta siis puuttui seuraava teksti: "Tästä säälittävästä varotoimenpiteestä huolimatta rasva  vuotaa uunin pohjalle, josta se valuu edelleen uuninluukun tiivisteiden ohi alapuolisen peltiensäilytystilaan. Hyvällä tuurilla rasva ei valu sieltä edelleen lattialle. Rasvan vuotaminen vuoasta jatkuu kakun uunista ottamisen jälkeenkin, joten kaikki tasot (esim hella tai työtaso), jolle kakun hölmöyksissäsi asetat ilman kunnollisia alasuojia, saavat perusteellisen rasvakäsittelyn. Mikäli et halua rasvakäsittelyä myös jääkaappiin, laita esim. talouspaperia vuoan alle ennen vuoan laittamista jääkaappiin" (Kyseisen kakun on siis tarkoitus tekeytyä vuoassaan seuraavaan päivään ennen koristelua)

Koristeluvaiheessa ohje ei kertonut mitä tehdä yli jäävälle suolakinuskille. Jotta leivonnainen tällä kertaa olisi ohjeen mukaisesti raidallinen eikä tasabeige, en käyttänyt kaikkea.

Maistuisiko 200g tönkkösuolaista ja ällömakeaa suoraan muovipussista suuhun pursotettuna?

Vanhaa Jäärää ärsyttävät tällaiset ohjeet, joissa tavaraa jää yli. Minut on kasvatettu menetelmällä, jossa "Älä leiki ruoalla äläkä heitä sitä pois" olisi voinut olla Kymmenen käskyn joukossa jossain vitosen paikkeilla. Siksipä tunnen suurta tarvetta jo leipoa marenkeja yli jääneestä valkuaisista jos johonkin ohjeeseen käytetään vain munan keltuaisia. Ruokatoimittajilla ei ilmeisesti tällaisia pula-ajan perintöjä eikä ekologisia periaatteita ole. Liekö sitten kellään muulla kuin Vanhalla Jäärällä...


Loppujen lopuksi meni ainakin melkein niin kuin Strömsössä! Suorastaan hämmästyttävä yhdennäköisyys ohjeen kuvan kanssa.

perjantai 8. toukokuuta 2015

Ruokahypeä

Riemuni oli rajaton eilen illalla kun kuulin nimityksen Kolme Ässää. Joo, tässähän he ovat. Kuvassa vasemmalta oikealle: Sipilä, Soini (ei voi erehtyä!) ja ilmeisesti naisellisen puolensa löytänyt Stubb. Soinilla näyttää olevan ministerinsalkkukin jo!

 Kyseisen lastenohjelman nimi siis todellakin on Kolme Ässää, jos joku kulttuurillisesti sivistymätön ei sitä tiennyt. Sitten asiaan.

Vanhalla Jäärällä on taipumus ärsyyntyä useimmista hype-ilmiöistä. Onneksi ei ole taipumusta korkeaan verenpaineeseen. Kun oikein ärysttää, hyräilen Happoradion "Tavikset tahtovat tosi-teeveen..." ja heti helpottaa. Tosi-tv-ohjelmiakaan ei meillä yllättäen katsota. Ruoditaanpa nyt joitakin massahysterian aiheuttaneita ruokia.

Kuvitus jälleen Jäärien arkistojen kätköistä. Perhana, että oli todella vaikea löytää ruokakuvia - me pistellään sapuskat poskeemme aina niin vikkelästi ilman, että todellakaan tulee mieleen kaivaa kameraa esiin.

Muistan 40-v synttäreilläni nimenomaan hihkuneeni, että muistettiinpa kerrankin kuvata ruokapöytä.

Nyhtöpossu.
Mitä ihanaa on ylikypsässä lihassa? Äitini sitäpaitsi on keksinyt sen jo 70-luvulla. Meillä ei syöty jouluisin kinkkua vaan ylikypsäksi mössöksi paistettua porsaan ulkofilettä. Jossain vaiheessa 90-luvulla se vaihtui ylikypsään naudan ulkofileeseen. Eipä ollut 70- tai 80-luvulla kanavaa, jolla oltaisiin voitu hypettää tätä mahtavaa hampaankoloihin juuttuvaa keksintöä, josta ei silmämääräisesti tunnista onko kyseessä liha vai hienojakoinen kuorikate.

Tämä Jäärä Juniorin 8v synttärikuva on tärkeä myös kasvitieteelliseltä kannalta, pöydällä on orkidea, joka on näköjään tullut taloon 2005 ja näytti kesällä 2014 vähän muhkeammalta mutta kukat vähemmän keltaiselta. Mielenkiintoista!

Avokadopasta
Tunnustan: meilläkin tätä ruokalajia on tehty muutaman kerran. Ensimmäisen kerran varmaan pari vuotta reseptin julkaisemisen jälkeen. Kyllä tämä on aivan syötävää, mutta vaiva-herkullisuus-ravintoarvo -suhteeltaan heikkoa. Pitää pilkkoa chiliä, valkosipulia, avokadoa ja yrttejä, pusertaa limetti ja raastaa kahta lajia juustoa. Mr Vanhan Jäärän kylmäkkötaidoilla tähän kaikkeen menee reilu tunti. Ei siis mitään pikaruokaa eikä kuitenkaan niin herkullista, että olisi kaiken työn arvoista.

 Budapestin kauppahallista saa aineksia monenlaiseen ruokaan - ja aivan sairaan hyviä banaaneita.

Gluteeniton näkkäri
Tämä on uusin nettihitti kuten gluteenin vältteleminen yleensäkin. Ihmiset, joilla ei ole keliakiaa, ovat sankoin joukoin todenneet, että heidän herkkä elimistönsä ehdottomasti kaipaa vain gluteenitonta sapuskaa. Kyseiset ihmiset eivät ole tainneet kuulla, että on olemassa ihan oikeita keliaakikoita, joille gluteenittoman näkkärin paistaminen ei ole mitään hauskaa ruokahifistelyä vaan pakko. Moni keliaakikko varmaan mielellään söisi ruisleipää ja vehnäpastaa, mutta kun ei voi. Jos olisin keliaakikko, minua risoisi nuo gluteenittoman näkkärin paistajat ihan kybällä. Kun en onneksi ole, ne risovat vain keskinkertaisesti.

 Vanha Jäärä tapasten äärellä. Toisena päivänä samassa paikassa maltettiin ottaa yksi valokuvakin.

Sushi
Maailman sivu on laitettu graavilohisiivu karjalanpiirakan päälle. Kun tästä combosta poistaa ruiskuoren, se onkin huippuherkullinen ja muodikas japanilainen herkku, sushi! Kylmää riisiä käärittynä merilevään - siis miettikää nyt oikeasti onko tässä mitään tolkkua!

Karppaajat
Tämä trendi on ilmeisesti menossa jo ohi, mutta pakko kommentoida vielä, että eniten meikäläistä on ärsyttänyt kyseinen termi itsessään. Kuten kaikki epäilemättä tietävät, termihän tulee sanasta hiilihydraatti, engl. carbohydrate ja se on siis se ravintoaine, jota karppauksen harrastajat yrittävät välttää! Sama kuin harrastaisi juoksemista yrittäen kaikin keinoin välttää kävelemistä lenkin aikana ja kutsuisi itseään kävelijäksi.

 Hääkakku on karppaajan kauhistus. Huomatkaa ihana koristelu ikkunalaudalla, ihan itse keksin!

Aamiainen sängyssä
Tämä on ajankohtainen aihe näin äitienpäivän kynnyksellä. Sunnuntaina on joillakin äideillä taas kahvit yöpaidan rinnuksilla ja murusia sängyssä. Tätä touhua en kertakaikkiaan tajua. Onhan pöydän ääressä syöminen huomattavasti helpompaa kuin sängyssä ja useimpien ihmisten täytyy käydä aamulla pissalla ennen aamiaisen syömistä, joten sieltä sängystä on kuitenkin kertaalleen jo noustu. Miksi siis könytä sinne takaisin saadakseen leivänmuruja seuraavan yön riesaksi?

Kaikkein ikävin ruoka on kuitenkin poisheitetty ruoka. Haa, pääsinpäs pitkästä aikaa paasaamaan jostain ympäristöasiasta. Myönnän, että meilläkin joskus tulee tehtyä jotain sapuskaa kertakaikkiaan liikaa muttei niin paljoa liikaa, että siitä riittäisi kuitenkaan pakastettavaksi ja niin joskus tulee heitettyä jotain pois. Mutta sitä en käsitä että ihmiset heittävät leipää pois, leipä on eräs "suosituimmista" poisheitettävistä ruoista. Käsi pystyyn kellä ei ole pakastinta! Leipäähän on järjettömän kätevä pakastaa ja ottaa pakkasesta aina pieni erä kerrallaan, jolloin leipä ei pääse kuivumaan saatikka homehtumaan. Muita ruokahävikkiä estäviä vinkkejä:
  • älä kuvittele, että lapset oppivat syömään parsakaalia ja selleriä, pitäydy suosiolla esim. kurkussa ja porkkanassa
  • älä pidä hillomuseota pakastimessa tai muuallakaan, inventoi pakastin ja jääkaappi säännöllisesti
  • älä kuvittele, että juhlavierailla on sapelihammastiikerin ruokahalu, yhdelle vieraalle ei todellakaan tarvitse varata viittä perunaa ja kolmea korvapuustia
  • muista, että työpaikkaruokalassakin poisheitetty ruoka on tuhlausta, älä lapioi lautasellesi metsämiehen annosta ellei sinulla ole todella aikomusta syödä sitä
  • jäätelö on ekologista, sitä ei koskaan tarvitse heittää pois. Se säilyy tosin pakastimessakin valitettavan huonosti, harvemmin edes seuraavaan päivään.

perjantai 1. toukokuuta 2015

Papatusta pakkauksista osa III ja kosmista telepatiaa

Ensin skandaaliuutinen. Olemme joutuneet rikoksen uhreiksi. Tapahtui kompostiherätepurkin luvaton käyttöönotto! Menin maanantaina viemään biojätteitä kompostoriin ja tyrmistyin, koska kompostiherätepurnukka oli kadonnut. Ainoa - joskin todella oudolta vaikuttava - selitys oli, että se on varastettu. Myöhemmin samana päivänä löysimme tyhjän purkin naapurin tontilta ja korkinkin samasta kohtaa kadun varresta. Silloin Mr Vanha Jäärä tajusi sherlockmaisesti mitä on meidän tontin kohdalla tielle kaadettu ruskea "erivärinen hiekka".

Olisi mielenkiintoista haastatella henkilöä, joka on suorittanut näin törkeän rikoksen. Nauroimme koko perhe, kun kuvittelimme esiteini-ikäisen wanna-be-gangstan selittävän kavereilleen:"Arvatkaa mitä mä tein viime viikonloppuna! Pöllin kompostiherätepurkin yhden talon pihalta ja kaadoin sen sisällön tielle niiden kohdalle. Tyhjän purkin nakkasin niiden naapurin pihalle. Enkö oo kova jätkä, mitä häh?" Kyllä tuollainen tempaus varmasti nostaa katu-uskottavuuden ihan uusiin huippulukemiin.

Sitten otsikon mukaiseen asiaan. Tuli taas tilattua internetin kautta jotain, tällä kertaa korvakorut. Pakkauksesta voisi päätellä että korvat ovat kovilla noita koruja käyttäessä. Alkoholia käytetään taas väärin mittatikkuna. Niin, nythän on Wappu. Useimmat käyttävät sitä johonkin muuhun tarkoitukseen näinä päivinä.

Luulin siis ressukka että korvakorut saapuisivat kirjeessä postilaatikkoon, mutta vähänpä taas ymmärsin tämänkin tavarantoimittajan logistiikkaa.



Edellisen pakkausihmeen löydät täältä.

Juuri kun viime viikolla kun arvelin että ehkei meillä ole hiiriä (ja myyriä) sisällä talossa naapuruston kissojen ansiosta, pihalle ilmaantui kettu kertomaan, että ei tässä mitään kissoja tarvita, kyllä minä kaikenlaiset jyrsijät nappaan ja rouskuttelikin yhden myyrän malliksi pihan perällä. Kosmista telepatiaa taas kerran kuten loukkaantuneiden oravienkin tapauksessa.


Kapinen kettuparka surkeine häntineen. Ei se meitä pelännyt juuri yhtään ja liikkui keskellä päivää, ei todellakaan terve eläin. Eli taidetaan tarvita niitä kissoja kuitenkin.

Hiukan etäisempi kuva todisteeksi siitä ettei edellinen kuva ole jostain Luontoliiton sivulta.

Tällaista menoa täällä, nuorisorikollisia ja kettuja. Jäärä Junior kyllä huomautti, että ei ole mitään todistusaineistoa siitä, että kompostiherätteen luvaton käyttöönottaja on nuori. Ei niin. Toinen epäilty on eräs vartiointiyritys, joka on innokkaasti suoramarkkinoinut palveluitaan tällä alueella viime aikoina ja saanut suuren osan naapureista asiakkaikseen. Ehkä se on suorittanut tämän rikoksen saadakseen meidät tuntemaan olomme turvattomiksi ja halukkaiksi ostamaan vartiointipalveluita. 

Bloggaajat ovat muuten merkillistä porukkaa, riehaantuvat kyllästymiseen asti milloin mistäkin juhlapäivästä tai muusta sesonkiasiasta, mutta Wapun päästävät ohi aivan minimaalisilla merkinnöillä. Olisin kyllä odottanut ohjeita trendikkäimmästä tavasta asetella serpentiinit!