Suomen säälittävin piha

Käsi pystyyn, kuka katsoi Suomen kaunein piha -ohjelmaa! Nyt käsi alas (yhdellä kädellä olikin aika vaikea näpytellä). En oikein tiedä miksi jäin siihen koukkuun, Vanha Jäärä ei ole mikään puutarhanhoitoihminen. Siksi meillä on nimenomaan puu-tarha, siellä kasvaa mm. mäntyjä ja kuusia ihan itsekseen ja mustikkaa ja sammalta niiden juurella. Pihamme ei todellakaan ole mikään Suomen kaunein piha -kandidaatti. Ennemminkin Suomen säälittävin piha -kandidaatti. Perusteluna, että naapureidenkin pihat ovat aika säälittäviä. Yhdellä nököttää vielä jouluna asennettu kauralyhde keskellä pihaa tyhjentyneen ja kattonsa pudottaneen lintulaudan vieressä. Toisella on valtaisat rompeläjät varastoituna erilaisten pressuviritysten alle odottamassa, että talonväki alkaa vetää tehokkaita  piristeitä saadakseen siivoustoimenpiteitä tehtyä. Kolmannella taas sijauspatja odotti tamppausta sateessa ja paisteessa parisen viikkoa.

Taas täytyy toivoa etteivät naapurit koskaan löydä tätä blogia!

Naapureihin verrattuna olemme siis aika innokkaita ja myöskin innovatiivisia pihan hoitajia. Edelliseen kirjoitukseen sain runsain määrin (eli kolme...mutta iso kiitos niistä!) toiveita aiheista. Yksi toive oli lisää käsityö- ja nikkarointijuttuja. Tämä on nyt vähän sinne päin.

Vanha Jäärä osti muutama vuosi sitten polkupyörän. Vanhalla Jäärällä on ortopedin diagnoosin mukaan "pitkä ja hyvin heiluva häntä" eli häntäluu, jonka päällä ei kovin pitkiä aikoja pysty istumaan. Etenkään pyörän satulassa. Mutta ajattelin, että josko nyt edes lähikauppaan voisi joskus sotkea fillarilla. Fillari tuli valittua puhtaasti ulkonäöllisten ja imagollisten seikkojen perusteella. Osoittautui, että käytännölliset ominaisuudet ovat ihan nollassa. Välitys on tolkuton. Jos polkisi sellaista miellyttävää kierrosnopeutta, pyörä kulkisi varmaan kuuttakymppiä. Vaaditaan tosin pitkä suora lievässä alamäessä ja myötätuulessa sekä muhkeat reisilihakset, jotta pyörällä yleensäkään olisi miellyttävä polkea. Pyörän satula on korkealla ja huipulla tuulee, ohjattavuus heikko ja meno hyvin epävarmaa. Käytyäni pyörällä kerran parin kilometrin päässä puistojumpassa aloin välittömästi harkita sen myymistä. Lopulta tulin siihen tulokseen, etten halua rangaista ketään kanssaihmistäkään moisella helvetinkoneella. Pyörä seisoi talon vieressä tyhjän panttina odottamassa, että tulisi edes joku ja varastaisi. Ei tullut.

Viime vuonna aloimme hiljakseen visioida fillarille jotain puhtaasti älyvapaata käyttöä ja tänä keväänä toteutimme visiomme. Siinä se nyt nököttää kannon nokkaan rautanauloilla iskettynä.

Otimme renkaista kumit pois torjumaan varkausyrityksiä, koska nyt emme enää toivokaan sen katoavan mystisesti yön aikana.

Toinen viimeaikainen pihaprojekti on kestokesäkukat. Pääoven viereen tuli hankittua kukkalaatikko. Aluksi siinä taisi olla orvokeita. Orava kävi kuitenkin säännöllisesti peuhaamassa laatikossa, muisteli ilmeisesti, että olisi joskus jemmannut sinne kävyn, ja orvokit olivat aivan vinksallaan. Vanha Jäärä kyrvähti kiipivään jyrsijään taas kerran, ryhtyi vastaiskuun ja istutti laatikkoon kaktuksia. Ei ole laatikossa peuhattu sen koommin. Talveksi kaktukset piti tietenkin siirtää sisään, mikä oli melko tuskallinen toimenpide, koska emme halunneet siirtää koko kukkalaatikkoa sisään, joten kaktukset istutettiin uudelleen pienempiin ruukkuihin. Kaktuksen siirtäminen ruukusta toiseen on jonkin verran helpompi ja kivuttomampi operaatio kuin lääkkeen syöttäminen kissalle, mikä ei tee sitä vielä kovinkaan helpoksi kuten kissanomistajat tietävät. Tänä keväänä hirvitti kaktusten ruukusta laatikkoon siirtotoimenpide siinä määrin, että hätä keksi keinon: ruukut laatikon päälle sellaisenaan.

Syntyi Meksiko-Japani-Suomi -fuusio.  Tälle kissalle ei tarvitse syöttää lääkkeitä. Katkennut häntä tarvitsisi kyllä kipsata.

Kaikki kunnia niille, jotka saavat kesäkukat kuten pelargoniat talvehtimaan. Minä en kuulu niihin. Kaktusten pitäminen hengissä talven yli onnistuu hyvin, oliivipuun juuri ja juuri, mutta jälki ei ole kaunista:

Säälittävin risu -kilpailun voittaja.

Yhden ja saman kesäkukan käyttäminen vuodesta toiseen lie ympäristöystävällisempää kuin joka vuosi uuden ostaminen. Kesäkukkien kasvattaminen kasvihuoneissa Suomessa tai niiden lennättäminen ulkomailta syönee huomattavasti enemmän energiaa ja vettä kuin sen yhden ja saman kukkasen pitäminen sisällä talven yli. Kätevä ja viitseliäs kylvää kukkansa itse siemenistä. Minä en kuulu niihinkään. Kaktusfarmin pitämisen lisäksi kyllä myös ostan joitakin kesäkukkia - kuten metsäfillarikuvista näkyy. En näe tässäkään asiassa syytä ryhtyä totaaliseksi viherpiipertäjäksi. Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan!