Hitaasti haudutettu innovaatio

Nyt näyttää tulleen kuin tilauksesta sellainen kausi, että ei ole mitään sanottavaa. Joten mennäänpä käsityöosastolle, koska sellaisia juttuja oli tilauksessa. Tämä juttu ei ole mikään pahan päivän varalle säästelty, vaan ihan viime aikoina syntynyt.

Jäärä Junior on innostunut katsomaan antaumuksella Supernatural-sarjaa Netflixistä. Mikäs siinä muuten, mutta kun minä (nössö) en uskalla katsoa sitä. Joten kun olkkarin tv-ruutu peittyy erilaisten demonien roiskimaan hurmeeseen, minun täytyy keksiä jotain muuta tekemistä. Eräänä iltana aloin epätoivoissani silittää kahvipussivarastoani (selkä telkkariin päin tietenkin). Havaitsin, että kahvipussit mahtuvat silitettynä paljon pienempään tilaan. No, mahtavaa sinänsä. Mutta paria päivää myöhemmin keksin, että ne ratkaisevat myös erään pitkään vaivanneen ongelman, joka piilee täällä:

Kuten näkyy, meillä säilytetään vaatteita korijärjestelmässä koko seinän levyisten liukuovien takana. Huomasin jo kaksi asuntoa sitten, että tämä on ehdottomasti paras tapa säilyttää vaatteita. Peiliovet saavat huoneen tilavamman näköiseksi ja korit imevät tavaraa käsittämättömän paljon. (Eri asia sitten tarvitseeko ihmisillä olla käsittämättömän paljon tavaraa.) Korkealla olevista koreista on kieltämättä vaikea ottaa tavaraa, mutta koreja on helppo siirtää, jolloin kesävaatteet voi siirtää talveksi piippuhyllylle ja päin vastoin. "The ongelma" on se, että alimmaisiin vaatteisiin syntyy ajan mittaan ei alkuunkaan tyylikäs korinpohjakuvio, joka asettuu päälle puetussa vaatteessa vielä vähemmän tyylikkäästi suoraan vatsan päälle.

Jotta ei tarvisisi kulkea ruutuvatsaisena, korien pohjalle pitäisi saada jotain. Mutta mitä? Sitä olen pähkäillyt vuodesta 1996 alkaen. Vuonna 2015 se sitten ratkesi. Jotkut innovaatiot syntyvät siis aika hitaasti. Työnantajani on odottanut (turhaan, aivan turhaan kuin Joel Hallikainen) vuodesta 1994 lähtien että alkaisin tehdä toimialaansa liittyviä innovaatioita, mutta näyttää siltä, että niitä alkaa syntyä vasta eläköitymiseni jälkeen - jos silloinkaan. Korien pohjalle olen kuitenkin yrittänyt aktiivisesti keksiä jotain - toisin kuin töissä. Olen pähkäillyt pahvia, pleksiä, vanhoja peittoja saamatta minkäänlaista prototyyppiä aikaiseksi. Mutta silitetyt kahvipussit lopulta toivat ratkaisun asiaan. Kiitos Supernaturalin pojat tai pikemminkin demonit, kyllä minä niitä poikia voisin katsella...

 Kuva täältä

Kuusi kahvipussia vaan ommellaan yhteen, brumm brumm. Ompelukoneen hurina myös peitti kätevästi Supernaturalin demonien uhrien kirkumisen. Sarjatyömoodissa yhden korinpohjan ompelu kesti noin 15 minuuttia.

Silittäessä pussit tuoksahtivat kyllä kahvilta, mutta ei niistä enää miksikään vaatekaapin tuoksuttimiksi ole. Ehkä hyvä niin, en haluaisi tulla tunnistetuksi jo nurkan takaa leijuvan Juhla Mokan hajun takia.

Muutama korinpohja pitäisi vielä saada aikaiseksi, jotta päästäisiin lopullisesti ruudullisista vaatteista eroon. Eli seuraavaa Jäärä Juniorin Supernatural-sessiota odotellaan...