perjantai 8. helmikuuta 2019

Vinkkejä ekologisempaan asumiseen

Uusin Avotakka mainosti, että seuraavassa numerossa "20 vinkkiä, joilla kevennät asumisen hiilijalanjälkeä". Tuskin maltan odottaa maaliskuuta ja sitä, että alkaako sekin lista sillä perinteisellä: lämmityskaudella pidä asunnon lämpötila 21 asteessa. En muuten pidä ja ajattelin nyt itse yrittää lähestyä tätä teemaa vähän "besides the obvious" ajattelun kautta. En taida päästä 20 vinkkiin, tai voi olla että pääsisinkin, mutta ei niitä kukaan jaksaisi lukea Vanhan Jäärän jaarittelevan esitystyylin takia. Katsotaan montako tulee - ja montako jaksatte lukea.


 Suurin osa keskivertosuomalaisen  päästöistä syntyy asumisesta ja asumisessa suurimmat päästöt syntyvät lämmityksestä, lämmityksestä ja lämmityksestä, joten keskitynpä minäkin näihin teemoihin, mutta en antamaan vinkkejä kuinka selvitä hengissä 21 asteen sisälämpötilassa.

Aloitetaanpa teineistä, joiden hiilijalanjälki on jopa monta numeroa suurempi kuin koon 46 tennarinsa. Keskivertoteini ei todellakaan ole mikään Greta Thunberg vaan kuin teollisuusvaltio: ymmärtää vain rahalla ostettavia päästökiintiöitä. Siispä:

1) Sido teinin viikkoraha suihkussakäyntiaikaan. Esim. viikkoraha on N euroa ja standardisuihkun kesto 4 minuuttia. Jokainen alkava minuutti päälle neljän minuutin vähentää viikkorahaa eurolla. Tai kahdella. Mikä nyt onkaan hyvä tavoite. Tällaisia päästötavoitteita teinikin ymmärtää.

2) 5G:n tullessa jääkaapitkin maagisesti yhdistyvät internetiin ja voivat ilmoitella omistajilleen, että osta lisää (kaura)maitoa. Tätä odotellessa lie paras hankkia lasiovella varustettu jääkaappi tai jonkinlainen kamerasysteemi jääkaapin sisälle, jotta teinin ei tarvitse seistä minuuttitolkulla jääkaapin ovi auki sisältöä naama pitkänä tuijottaen. Lopputuloshan on aina sama:"Äitii/isää, miks meillä ei oo mitään syötävää?" Ehkäpä lukko jääkaapin ovessa on halvin ja varmin ratkaisu.

Naispuolinen pitkätukkainen teini lie suihkuttelun ennätyshenkilö, mutta itse kunkin on syytä tarkastella suihkussa ja saunassa käytettyä aikaa.

3) Pidä hiukset lyhyenä. Jopa kaljuna jos sopii tyyliin. Tästä olen muistaakseni kirjoittanut ennenkin. Lyhentää huomattavasti suihkussakäyntiaikaa kun ei tarvitse lotrata hoitoaineen kanssa ja huuhdella niin maan perusteellisesti joka käänteessä. Oma suihkimisaikani on hyvin lähellä kolmea minuuttia.

 Bloggaaja työssään juuri eilen kampaajalla käyneenä.

4) Älä hyvä ihminen mene suihkuun jos et tarvitse suihkua. Aikuinen ihminen ei sitä joka päivä yleensä tarvitse jos ei ole urheillut. Pese vain strategiset paikat kuten kainalot ja haaroväli lavuaarilla/vessanpytyllä. Tosin jaapa jaa, omalla kohdallani tämä menetelmä vie luultavasti enemmän vettä kuin suihkussakäynti ilman hiusten pesua, johon kuluu alle kaksi minuuttia. Mutta suosi tätä jos aina suihkun avatessasi tapaat juuttua sinne useiksi minuuteiksi.

5) Älä suhtaudu saunomiseen suihkun kaltaisena itsestäänselvyytenä. Saunominen noin kaksi kertaa vuodessa (jouluna ja juhannuksena) lie suurin syy siihen, miksi Jäärätalous käyttää huomattavasti keskiverto-omakotiasukkia vähemmän sähköenergiaa. Suhtaudu saunomiseen harvinaisena herkkuna ja juhlahetkenä. Jos saunot joka päivä, vähennä aluksi vaikkapa kertaan viikossa ja siitä edelleen kertaan kuukaudessa. Jos käyt kuntosaleilla tms urheilupaikoissa, sauno siellä. Samalla kiukaan lämmityksellä saadaan hiostettua monta saunojaa.

Sitten siitä lämmityksestä. Kiinnostaisi tietää asuvatko nämä suositusten kirjoittajat itse 21 asteen lämpötilassa? Kun meillä katselukorkeudelle asennettu lämpömittari näyttää 24 astetta, näyttää sama mittari lattialle asetettuna 21 astetta. Tässä lämpötilassa Jääräkin pärjää. Ei niin, että rinnan korkeudella on 21 ja lattialla 18.

6) Pidä jalat lämpimänä. Villasukat, huopatöppöset jne...Jos varpaat ovat lämpimät, pysyy loppukroppakin paremmin lämpimänä.



7) Vilukohtauksen yllättäessä älä mene saunaan tai kuumaan suihkuun äläkä varsinkaan kylpyyn vaan laske vatiin lämmintä vettä ja lämmitä siinä jalkaterät. Toimii mainiosti. Meidän saunan tärkein tehtävä on säilyttää Vanhan Jäärän jalanlämmitysvatia (ja siivousämpäreitä, painepesuria, tikkaita ja remonttikeittiöjakkaraa).



8) Opettele miten asuntosi lämmitys ja ilmanvaihto toimivat. Tämä on avain kaikkiin seuraaviin kohtiin ja asumisen energiatehokkuuteen ylipäätään.

9) Älä pidä kämppää pätsinä. Kuten sanottu, 21 astetta ei tarvitse olla tavoitelämpötila paitsi lattian rajassa. Minä juuri ja juuri tarkenen kotona, mutta käydessäni talviaikaan kylässä muiden kodeissa, havaitsen yleensä, että niissä on tuskaisen kuuma ja asukkaat saattavat jopa kuljeskella ilman sukkia. Sukattomia ihmisiä näkee muuten paljon myös Instagramissa. Jos kotona tarkenee ilman sukkia, siellä on todellakin aivan liian kuuma.

10) Jos lähdet matkalle tai mökille (mihin pitää tietenkin sanoa, että älä lähde!) niin pienennä asuntosi lämmitystä ja ilmanvaihtoa matkan ajaksi.

11) Kylmällä ilmalla: älä tuuleta. Jos osaat käyttää kämppäsi ilmanvaihtoa (ja se toimiikin), ei normaalisti tarvitse tuulettaa koskaan. Meillä ei tuuleteta ikinä - paitsi jos piparkakut kärähtävät pellille. Kylmällä ilmalla voi ilmanvaihtoa myös pienentää. Kuumalla ilmalla: älä tuuleta, paitsi yöllä kun ulkoilma on viileämpi kuin sisäilma. Silloin kaikki lävet auki ja ilmanvaihto täysille.

Tähän tämä lista nyt hyytyi, koska joidenkin asioiden viisaudesta ja päästöistä olen hyvin epävarma, toisin kuin jotkut ilmastolliset besserwisserit. Meillähän on nykyisin takka, joka riittää kovallakin pakkasella ainoaksi lämmönlähteeksi. Pienellä pakkasella sitä ei edes viitsi polttaa, koska tulee liian kuuma. Mutta onko ilmastollisesti parempi polttaa takkaa, josta pienhiukkaset posottavat mitenkään suodattamatta suoraan taivalle VAI käyttää lämmitykseen sähköä, jonka fossiilisiinkin perustuvassa tuotannossa lie jonkinlaiset suodattimet voimalan piipussa? Asumisen energialuokituksen mukaan puulämmitteisen talon energialuokka on automaattisesti huomattavasti parempi kuin sähkölämmitteisen. Miksi? Jos kaikkia pientaloja alettaisiin lämmittää pelkällä puulla, täällähän kuljettaisiin sellaisessa savussa ettei eteensä näkisi! Kyllä ei voi olla hyvä juttu se.



Myös öljylämmitys on energiaviranomaisten mukaan parempi kuin sähkölämmitys. Miksi fossiilisen polttoaineen polttaminen pientalossa on hyvä homma siihen verrattuna, että sitä poltetaan autossa? Miksi sähköauto on hyvä, polttomoottoriauto huono kun taas taloissa asia on päinvastoin?

Entäpä sitten vihreä sähkö? Me olemme tilanneet sellaista. Sähköinsinöörinä tiedän kuitenkin, että sähköverkossa ei ole sellaisia filttereitä, että meidän pistorasioista virtaisi vain tuulivoimalla tuotettua sähköä. Mitä tapahtuu, jos ihmiset innostuvat ostamaan vihreää sähköä enemmän kuin sitä on tarjolla? Rakennetaanko Suomeen enemmän aurinko/aalto/tuulivoimaa vai ostetaanko Ruotsista ja Norjasta enemmän vesivoimaa? Millä toimenpiteellä voin kannustaa valtiota satsaamaan uusiutuvaan energiaan - onko vihreän sähkön ostamisesta mitään apua, vai saanko sillä vain vesivoimaa naapurimaista? Pitäisi varmaan yrittää panostaa eduskuntavaaleissa sopivan puolueen ja ehdokkaan valintaan, niin sitten voi taas ainakin valittaa seuraavat neljä vuotta.