Haikeaa ja vaikeaa ja hitusen ketutusta

Toissapäivänä oli haikea päivä töissä. Se oli viimeinen työpäivä niille edellisen YT-kierroksen uhreille, jotka olivat päättäneet irtisanoutua ja ottaa tukipaketin. Muiden toimiensa ohella meidän saunamajurinamme ja bileorganisaattorinamme toiminut JJ oli varannut saunan, ostanut kaljaa ja pyöräyttänyt pari täytekakkua. Totesimme yksissä tuumin, että jos työmarkkinoilla ei muuten nappaa, niin voit aina ruveta kondiittoriksi. Täytekakun leipominen on viisikymppiselle miespuoliselle insinöörille vähän harvinaisempi keittotaito. Useimmat vastaavanlaiset ihmiset keskittyvät lähinnä grillaamiseen eli monissa tapauksissa tekemään valmismarinoidusta lihasta päältä palanutta ja sisältä raakaa.

Läksiäisbileissä oli muutama muukin lähtijä ja ajattelin hiljaa itsekseni, että nämä kaikki lähtijät ovat paljon suurempia ihmisiä kuin minä jo pelkästään siksi, että tulivat paikalle. Että he halusivat vielä viettää vapaa-aikaa meidän firmaan jäävien kanssa ja uskoivat, että mekin haluamme viettää aikaa heidän kanssaan. Että emme ole toisillemme vain rattaita koneistossa, joka yrittää maksimoida osakkeenomistajien hyödyn. Itse olisin vastaavassa tilanteessa ehkä kokenut niin suurta katkeruutta niitä kohtaan, jotka saavat jäädä, että en olisi pystynyt tulemaan paikalle. No, joskus sekin vielä nähdään. Kuten läksiäislahjaa JJ:lle ojentaessani sanoin:"Vielä toistaiseksi edustamani firman puolesta haluan sanoa..." Kiitos kaikki entiset ja nykyiset työkaverit, olette kaikki opettaneet minulle paljon ihmisyydestä! Myös se yksi, josta totesimme yksissä tuumin, että hän on ainoa YT-kierroksen uhri, jonka lähdöstä olimme vilpittömästi iloisia muutama vuosi takaperin. Hän opetti millainen ei pidä olla.

 Hän sai toisenkin paketin

Innostuin torstai-iltana taas harjoittamaan potentiaalista vara-ammattiani eli ompelemaan. Syntyi kassi materiaalina jälleen kerran kierrätysfarkut.

  
Tuli mieleen, että voisin tarpeen tullen työllistää itseni markkinoimalla palvelua: "Lähetä minulle vanhat farkut ja 40 euroa, saat paluupostissa kassin ja tyynynpäällisen". Ainakin tämä on parempi palvelu kuin NetAnttilan:"Lähetä meille 40 euroa, niin et saa paluupostissa yhtään mitään." Kyllä, minäkin olen Anttilan konkurssipesän velkoja!

 40 euron paketti? Ehkä jopa 50 euron.

Kävi kyllä aika hassusti ja tähän voi todeta vain, että hintatietoisella kuluttajalla on kakkainen loppu. Olin ajatellut hankkia Kekkilän taimihyllyn erinäisten rehujen talvehtimista varten.

Havaitsin Valkoisen vuoren rinteillä -blogista, että Hobby Hallissa kyseinen tuote on roimassa alennuksessa ja maksoi alennettuna vain 59 euroa. Tein sen virheen, että aloin etsiä olisiko se jossain muualla vieläkin suuremmassa alennuksessa. Olihan se Anttilassa hintaan 40 euroa. Siispä Anttilasta tilaamaan. Postitoimitus olisi maksanut huikeat kolmisen euroa, joten valitsin toimitustavaksi noudon tavaratalosta hintaan 0 euroa. Maksutapaa valitessani mietin hetken maksaako luottokortilla vai verkkopankilla, päädyin verkkopankkiin ja  nyt kuuluisia viimeisiä sanoja:"Ei Anttila tässä välissä kerkiä kuitenkaan konkurssiin mennä."

Tiistaiaamuna ehdin saada sähköpostin, jossa kerrottiin, että tilaukseni on lähtenyt varastolta ja on matkalla valitsemaani tavarataloon. Myöhemmin tiistaina sainkin sitten tiedon, että Anttila on konkurssissa ja verkkokaupasta tilattuja tavaroita ei luovuteta tavarataloista.  Mielenkiintoista on se, että jos olisin valinnut toimitustavaksi postitoimituksen, minulla kaiketi olisi nyt 40 euron taimihylly koska kun Kusti kerran alkaa polkea, sitä ei käsittääkseni konkurssipesälainsäädäntökään kykene pysäyttämään.

Alle 50 euron saatavia konkurssipesistä ilmeisesti ei juuri koskaan palauteta, joten enpä taida jaksaa ottaa yhteyttä pesänhoitajaan. Voisin kyllä liittyä Vasemmistoliittoon ja alkaa meuhkata köyhien ihmisten puolesta. Ihminen, jolla ei ole säännöllisiä palkkatuloja ei välttämättä edes saa luottokorttia ja näin ollen hänen on netissä ostaessaan pakko maksaa verkkopankkitunnuksilla ja ottaa se riski, että konkurssin sattuessa hän ei koskaan saa rahojaan takaisin. Ja 50 euroa on pienituloiselle iso raha. Jos pienituloinen on nyt tilannut Anttilasta jotain ehdottoman tarpeellista verkkopankkimaksulla ja tuote jäi saamatta ja rahoja ei saa koskaan takaisin, niin se tekee ison loven budjettiin. Minä vaan kysyn, että onko tämä oikein? Vastaus lienee kyllä, koska niin on aina ollut ja niin on aina oleva.

40 euroa köyhempänä ja hitusen viisaampana (en enää koskaan osta netistä mitään verkkopankkimaksulla) siirryn iltapäivällä kauan odotetulle kesälomalle!