Vastaisku joulufiileille

Eräs melko kuuluisa näytelmärepliikki on:"Jos kuulen sanan ‘kulttuuri’, poistan varmistimen Browningistani!" Vanhan Jäärän suussa se taipuu muotoon:"Jos kuulen sanan 'joulu' loka-marraskuussa, poistan varmistimen ilmakivääristäni!" Vähän laimeaa ehkä, mutta muutakaan ampuma-asetta ei Vanhalla Jäärällä ole joulufiilien hätistelemiseksi - ja hyvä niin. Nytpä sanoin itsekin tuon sanan: joulu. Jupisen sydämeni kyllyydestä nyt ja vaikenen ainakin ensi jouluun asti.

On pieni mutta äänekäs joukko ihmisiä, jota kutsun joulufiileiksi, ja joita palvelemaan kaupat ja media valmistautuvat hyvissä ajoin - joskus valitettavasti jo lokakuussa. Joulufiili alkaa suunnitella joulua heti juhannuskokon sammuttua, ensin toivottavasti salaa, mutta loka-marraskuussa jo koko maailmalle iloista joulunodotustaan julistaen.

Vaan on myös olemassa joukko (todennäköisesti joulufiilien joukkoa suurempi, mutta hiljaisempi) ihmisiä, joita joulun lähestyminen ahdistaa ja kaikenlainen ennenaikainen joulusta touhottaminen suoraan sanoen ketuttaa. Näiden ihmisten lapsuuden jouluista ei yleensä kerrota Reippahasti käypi askeleet -laulussa vaan ennemminkin Eppujen Murheellisten laulujen maassa.

 

 Kuva täältä

Fyysisen kirveen sijasta voi heilua myös henkinen kirves, joka ei kaunista joulumieltä tuo sekään. On myös yksinäisiä ihmisiä, jotka haluaisivat viettää perinteikästä joulua, mutta joilla ei ole ketään, jonka kanssa sitä viettää.

Kuva täältä

.
Vanha Jäärä pyrkii rauhanomaiseen rinnakkaiseloon yrittämällä vältellä joulufiilien fiilistelyiden tuotoksia eikä todellakaan halua kieltää heiltä heidän iloaan vuosittain jokseenkin samanlaisena täsmälleen samaan aikaan toistuvan tapahtuman odottamisesta. Vanha Jäärä vain toivoo kainosti että joulufiilit ymmärtäisivät että suurin osa ihmisistä ei odota joulua yhtä tohkeisssan kuin he ja eräs osajoukko ajattelee aivan vastakkaisesti.

Noin. Nyt on vuodatettu eikä ollut tarkoitus pahoittaa joulufiilien mieltä. Edellinen vuodatus ei tarkoita sitä etteikö Vanha Jäärä viettäisi joulua siinä missä muutkin tapakristityt. Tässä vaiheessa vuotta Vanha Jäärä alkaa hiukan miettiä joululahjojen hankkimista, sillä sitä ei ole viisasta jättää aivan viime tinkaan. Tosin oma isäni meni lahjaostoksille aina aattoaamuna, kaupoissa (muualla kuin ruokaosastolla) oli kuulemma hyvinkin rauhallista silloin.

Mutta mitä ostaa kun haluaa välttää turhaa krääsää, joka vain turhaan kuormittaa maapalloa elinkaarensa jokaisessa vaiheessa?

Lämpöpupu, jonka vatsassa on mikrotettava lämpötyyny ei tietenkään ole turhaa krääsää vaan Mr Vanhan Jäärän lämmittävä älynväläys viime joululta. Käyttöohje tosin oli turhaa krääsää: "Ota lämpötyyny ulos pupusta. Lämmitä tyyny mikrossa. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi ennen käyttöä"  Vinkki: Säästää sähköä jättää mikrotusvaihe väliin, jos kerran huoneenlämpöä kuumempaan tyynyyn ja pupuun ei saa koskea!

Aineettomia lahjojahan aina suositellaan: lahjakortteja erilaisiin palveluihin - palveluntarjoajana joko jokin yritys tai lahjan antaja itse ("lupaan hoitaa tiskit ja koiran aamupissatuksen puolen vuoden ajan") tai erilaisia hyväntekeväisyyskohteita (vuohi, lapsen koulutus, rokotuksia, malarialääkkeitä...). Kyllä kyllä, nämä ovat ehdottoman kannatettavia ekologisia vaihtoehtoja, mutta Vanha Jäärä on sen verran lapsenmielinen että tunnustaa masentuvansa jos pukinkontista paljastuisi vain kortteja, joissa lukee:"Nimissäsi on ostettu afrikkalaiskylään vuohi" tai "Sinun ei tarvitse huolehtia vessanpönttöjen kuuraamisesta vuonna 2015". Kaikken pahin olisi lahjakortti kosmetologille! Inhoan sitä kun vieras ihminen käpälöi naamaani ja puristelee siitä mustapäitä ilman minkäänlaista puudutusta. Hammaslääkärikin on toisinaan miellyttävämpi kokemus. Hmmm...lahjakortti hammaslääkäriin joululahjaksi...epämieluisalle anopille?

Älkää lähettäkö minua Afrikkaan! T. Sami

Joku myi tällaisia käsintehtyjä kynttilöitä töissä lapsensa leirikoulun hyväksi. Vanhan Jäärän ystävät muistavat sitten näyttää aidosti yllättyneiltä jos sattuvat saamaan tällaisen kouraansa kutsuttuaan Jäärät jouluglögeille!

Eräästä mieltä ja jossain määrin myös luontoa kuormittavasta joulutoimenpiteestä Vanha Jäärä luopui jo vuosia sitten: joulukorttien lähettämisestä. Joulukortit ovat kuin Facebook, jossa Vanha Jäärä ei tietenkään ole. Ne, joiden kanssa olen tekemisessä säännöllisesti, saavat minulta jouluntoivotukset muutenkin. Ne, joiden kanssa minulla ei ole muuta kanssakäymistä kuin joulukorttien lähettäminen, pärjännevät ihan hyvin ilman sitäkin. (Edellisiin lauseisiin voi vaihtaa joulukortin tilalle sanan Facebook soveltuvassa muodossa.) Jos joulukorttiin ilmaantuu uusia nimiä ja pitää arvuutella onko kyseessä koira, lapsi vai kenties hylje, onko tällaisessa yhteydenpidossa mitään järkeä? Hylje? Onneksi meidän tuttava- tai sukulaispiirissämme ei kukaan ole erehtynyt nimeämään minkäänlaista perheenjäsentä Kuutiksi. Ja jos on, ei taida lähettää meille enää joulukorttia tämän jutun luettuaan ;-)

 Kuva täältä

Eikä kukaan joulufiili taida lukea Vanhan Jäärän juttuja enää koskaan...tässäkö nyt oli bloggarin ammatillinen itsemurha jos KAIKKI blogilukijat ovatkin joulufiilejä? Hauskaa joulunodotusta kuitenkin niille, jotka siitä nauttivat, ja muille oikein synkkää, vesisateista ja syksyistä marraskuuta!

Haastava treenivaatehaaste

Helppoa olisi bloggaajan elämä jos ei itse yrittäisikään keksiä aiheitaan vaan poimisi aiheet muista blogeista ja niissä kiertävistä blogihaasteista. Tällä kertaa Vanha Jäärä tarttuu Coconut Whiten treenivaate-haasteeseen. Treenivaatteiden kautta saa puserrettua juuri ja juuri jonkinlaisen kiikkerän aasinsillan ympäristönäkökulmaan, jonka olen moneen otteeseen uhonnut olevan tämän blogin kantava teema. Jostain muusta haasteesta se olisi huomattavasti sananmukaisesti haastavampaa (kerrankin löytyi tuolle pomojen ja konsulttien suosimalle vaikean korvikkeelle sopiva käyttökohde). Esimerkiksi sisustusblogeissa on kiertänyt "esittele viisi kotisi väriä viitenä eri päivänä" -haaste. Meni kenties vaikeaksi. Tässä ovat kotimme vaaleanpunaiset/myrkynvihreät/mummokalsarinväriset nurkat. Kyseinen värihän on sisustuksessa ekologinen koska....???

Nämä blogihaasteet tuovat mieleen varhaiset pre-internet pyramidihuijaukset Vanhan Jäärän lapsuudesta 70-luvulta: eläinpostikortit. Joskus tupsahti postilaatikkoon eläinkortti, jossa oli ohjeet kuinka monelle ja millä logiikalla muutama eläinkortti pitäisi lähettää eteenpäin ja luvattiin että "muutamassa viikossa saat 96 (tai jotain) eläinpostikorttia". Vanha Jäärä oli jo pienenä melkoinen skeptikko eikä tainnut koskaan osallistua näihin korttihaasteisiin koska ei ymmärtänyt miten ihmeessä noita kortteja muka tuollainen määrä kertyisi. Mutta ajatus on kiertävä ja pohjimmiltaan hyväntahtoinen sekä eläinkorteissa että blogihaasteissa!

Treenivaatteita löytyy Vanhalta Jäärältä moneen lajiin. Haastavaa (taas kerran) tässä haasteessa on niiden valokuvaaminen. Lisäksi minuun iski ensimmäistä kertaa moneen vuoteen flunssa, joten en ainakaan jaksa kiskoa kaikkia kamppeita päälleni kuvattavaksi. Tulee siis pääosin 2D-kuvia. Oli kai jo aikakin saada flunssa tai julistautua immunologiseksi Ihmejääräksi.

Aloitetaan normijumppakamppeista. Näitä paitoja ja housuja käytetään lajeissa, joissa tulee ankarasti hiki. Niihin kuuluvat erilaiset jumpat sekä hikisemmät tanssilajit. Tällä hetkellä Vanhan Jäärän kalenterissa tällaisia lajeja ovat pump ja hiphop. Vinkki: älkää koskaan laittako neonkeltaista paitaa puistojumppaan, ampiaiset luulevat kukkaseksi. Ei ollut hauskaa.

Vasemmanpuoleisia kenkiä käytetään vähemmän tanssillisissa ja oikeanpuoleisia ns. tanssilenkkareita enemmän tanssillisissa lajeissa.

Paritanssin treenivaatestandardi EI ole "mahdollisimman jurvat alennysmyynnistä löydetyt romppeet" vaikka Vanhan Jäärän paritanssivaatteista näin voisikin (aivan oikein) päätellä. Monet naiset tanssivat hameessakin, minä suosin stretch-housuja ja pyllyn peittävää kauhtanaa.

Edellä kuvattuja tanssilenkkareita tykkään käyttää fuskua, jiveä ja salsaa (kumma kyllä) tanssittaessa, alla olevan kuvan vasemmanpuoleisia korollisia kenkiä muissa lajeissa. Oikeanpuoleisia koiran syömän näköisiä kenkiä käytän treenisalien ulkopuolella kuten lavoilla ja laivoilla (kas, näissä tanssipaikoissa on vain yhden kirjaimen ero). Tanssipaikoilla ei yleensä pyöri koiria jaloissa järsimässä kenkiä, laivoilla pyörii usein kyllä lapsia, mutta eivät hekään yleensä iske hampaitaan tanssijoiden kenkiin. On siis täysi mysteeri mistä nuo nirhamat ovat mahtaneet tulla...koskaanhan kukaan ei astu kenenkään varpaille...

Sitten varsinaiseen tanssin juhlaan: flamencoon. Ei ole ehkä juhlaa katsoa kun Vanha Jäärä tanssii flamencoa, mutta flameco-varusteet ovat vaan niin ihania! Viuhkoja, huiveja ja kenkiä voisin ostaa vaikka kuinka paljon, mutta etenkin huivien ja kenkien kohdalla tulevat taloudelliset rajoitukset vastaan. Flamenco on Vanhan Jäärän pimeä naisellinen piste. Muuten en pukeudu alkuunkaan naisellisesti enkä jaksa innostua kukkasista ja röyhelöistä, mutta flamencossa kyllä.

Perustreenisetissä on hame ja yleensä mikä tahansa päälle sattunut t-paita, kuvassa tavattoman tyylikäs Åland-paita.

Kenkiä minulla on kahdet, vasemmanpuoleiset nauloilla ja oikeanpuoleiset ilman. Con ja sin clavos kuten espanjaksi sanotaan. Nauloja tarvitaan metelin maksimoimiseksi, mutta kyllä meidän ope saa valtavan töminän aikaan vaikka sukkasillaan. Naulattomia tarvitaan esiintyessä paikoissa, jotka eivät halua esiintymislavoihinsa hakattavan vasaralla kuoppia eli siis kaikkialla.

Flamenco- ja paritanssikenkien kanssa käytän aina kuvassa näkyvän kaltaisia mustia 40 denierin sukkia tai sukkahousuja siksi ettei tarvitse ajella säärikarvoja talvellakin.


Tältä ne naulat näyttävät.

Pesäpallossa merkki päällä? Viuhka on ehdoton suosikkivälineeni. Niitä ei voi naisella olla liikaa!

Bata de cola eli laahushame. Vaikea ommeltava, vaikea käytettävä ja vaikea kuvattava yksinään onnettoman pokkarikameran kanssa. Saatte tyytyä tähän kuvaan, en kuvaa enkä ompele tuollaista enää koskaan. Vanhan Jäärän innokkaimmat fanit (siis mitkä??) huomaavat että kierrätyskierrätyskassi on yhä käytössä. Kuvassa myös huiveistani toinen - tai ainakin osa siitä...

Vielä toinenkin huivi.

Sellaisia treenikamppeita täältä löytyy. Sitten se pakollinen ympäristönäkökulma. Tämän hetken harrastuspaletti aiheuttaa 100 km autoilua viikossa. Viikossa! Toisaalta tuo 100 km tulee Nyhtänköljän papalle täyteen jo yhdellä viikottaisella bingoreissulla kirkonkylälle (yhteen suuntaan...). Pääsisi täällä toki bussillakin liikkumaan, mutta pahimmillaan matkoihihin käytetty aika viisinkertaistuisi. Ekologisinta olisi toki hyökätä vain suoraan ovesta lenkille, harrastan minä joka toinen sunnuntai sitäkin kun lenkkikaverini autoilee tänne enkä minä sinne.

Mikä olisi sitten kaikkein epäekologisin harrastus: moottoriurheilu, laitesukellus, laskuvarjohyppy...? Kaikissa näissä ainakin palaa paljon bensaa. Näihin verrattuna Vanhan Jäärän harrastusten hiilijalanjälki on melko maltillinen. Kaikissa asioissa ei voi eikä pidäkään laskea päästöjä - saanen silti sanoa että kaikenlainen moottoriurheilu on ihan älytöntä. Mutta jos motocross on ainoa, joka pitää sinut pirteänä ja jaksat sitten paremmin arkea, niin mikä ettei. Vai?

Silkkaa premiumia

Hiphop-tanssikaverini kertoi eilen joutuvansa ensi sunnuntaina lähtemään viikon työmatkalle Ameriikkaan 10 tunnin aikaeron päähän ja sinetöi tällä ilmoituksellaan tämän kertaisen jutun aiheeni. (Älkääkä nyt yhtään ihmetelkö että miten ihmeessä joku Vanhaksi Jääräksi itseään kutsuva harrastaa jotain nuorison hapatuslajia. Jääräthän joraavat melkein mitä vaan paitsi vatsatanssia ja suomalaisia kansantanhuja.)

Olin nimittäin tällä viikolla yhden yön ja kahden työpäivän työmatkalla  Oulussa. Ajatus viikon sekoilusta jet lagin kourissa Ameriikan länsirannikolla sai Oulun reissun tuntumaan todellakin kävelyltä puistossa kuten siellä Ameriikassa tavataan helpoista nakeista sanoa. Tosin kävely pimeässä Otto Karhin puiston läpi Oulussa ei vastaa tuon sanonnan tarkoitusta. Puistossa ei ole minkäänlaista valaistusta, sen läpi virtaa jonkinlainen vesieste, se on kaivettu täyteen mystisiä monttuja ja sekaan on ripoteltu satunnaisia työmaa-aidan pätkiä lisähaasteeksi. Kyseisen puiston läpi käveleminen oli kuitenkin suurin koittelemus, johon reissulla jouduin. Muilta osin reissu oli ihan premium-luokkaa kuten kuvasta näkyy!

Ensin vähän nauratti sikäli kun pystyin nälältäni juuri naureskelemaan, että onpa mahtavaa kun premium-huoneen varustukseen kuuluu kertakäyttötohvelit ja tekokasvi. Illallistreffit oli sovittu vasta puoli seitsemäksi ja puoli kuudelta hiukoi jo melko lailla puolen päivän aikaan syödyn kevyehkön työmaaruokalalounaan jäljiltä. Mutta sitten havaitsin premium-varustukseen myöskin kuuluvien tee-, kahvi- ja kaakaopussien seasta todellisen premium-yllätyksen:

Kolleega, joka oli viettänyt samassa hotellissa jo edellisenkin yön tiesi kertoa:"Parasta on että ne tankkaa niiden tilalle uudet jos ne syö!" Tätä iloa en yhden yön reissussa kerinnyt päästä kokemaan.

Hotellikokemus oli siis muuten miellyttävä paitsi se tavanomainen: äänieristys. Asuinrakennuksia koskevissa  ääneneristysmääräyksissä sanotaan että huoneistosta toiseen kantautuvat ilma- ja rakenneäänet saavat olla enintään x dB. Hotellirakentamisessa tuntuvat vallitsevan määräykset, joiden mukaan huoneesta toiseen ja käytävästä huoneeseen kantautuvien äänien pitää olla vähintään x dB.

Jos ei lasketa mukaan sitä Otto Karhin puistoa ja hotellin äänieristystä, niin kokemus Oulusta ja oululaisista oli tällä kertaa ja on muutenkin yleensä miellyttävä. Paitsi silloin kun on helkkarin kylmä. Tällä kertaa ei ollut. Jos jossain järjestettäisiin "Valitse Suomen lupsakoin murre" -äänestys, äänestäisin oitis Oulun murretta. Oululainen saa mitä arkipäiväisimmät tilanteet kuulostamaan etelämaalaisen kiireettömiltä ja noh, lupsakoilta. Kuitenkin ilman sitä oikeaa etelämaalaista tuskastuttavaa "si, mañana" -asennetta.

Mutta taas siis kamppailtiin ilmastonmuutoksen puolesta lentämällä. Oi voi. Jottei menisi pelkäksi voivotteluksi, esitelläänpä lopuksi niin sanottu "viikon DIY". Jäärä Junior sai sisustusinspiraation ja tahtoi laittaa huoneensa uusiksi. Niinpä aito 60-70-luvun kattolamppu meni vaihtoon. Kun lampusta poisti sähköosat, siitä sai vaikka:

säilytyspurkin

suojaruukun

 tuikkukupin.

Viimeksi mainittu on aika hieno ratkaisu vai kuinka? Taidankin itse asiassa jättää sen tuohon. Mutta mikä parasta, jos haluaa kyseisen esineen valaisevan taas sähkövalolla, voi ruuvata sähköosat takaisin. Nykyaikana valmistettua lamppua ei pysty purkamaan ilman peltisaksia ja rälläkkää eikä missään tapauksessa enää kasaamaan uudestaan. Kyllä ennen osattiin!

P.S. Tässä vielä kauppareissun jälkeen lisätty Halloween-special

Huomaa päälakilohkon tuuletus, jotta polla saadaan hohtamaan ilmavasti ja turvallisesti! Jäätelökauha on muuten oiva työkalu tässä hommassa.

Papatusta pakkauksista osa II

Vaikka olenkin verbalisti enkä visualisti, niin nyt täytyy sanoa että kuvat kertovat enemmän kuin sanat. Pakkauspapatussarjan ensimmäinen osa on ilmestynyt kesäkuussa. Mahtaako tästä tulla trilogia tai pidempikin sarja...saa nähdä. Riippuu siitä kuinka mieltä kiihdyttäviin pakkauksiin jatkossa törmäilen.

Vanha Jäärä tilasi erään tuotteen oikein Internjetistä. Kuvittelin harhaisessa mielessäni, että tuote tulisi kirjekuoressa postilaatikkoon. Sain kuitenkin tekstiviestin että tuote on saapunut runsaan kolmen kilometrin päässä sijaitsevaan postiin. Hain paketin postista. Tässä kuvasarja pakkauksen purkamisesta. Pahoittelen että ensimmäisessä kuvassa esiintyy alkoholin väärinkäyttöä: oluttölkki ei ole esillä tullakseen juoduksi vaan se toimii mittakaavana.

 Tämä pakkaustaidonnäyte vetää Vanhan Jäärän ihan sanattomaksi. Moisen ylipakkaamisen ympäristövaikutukset saa kukin miettiä ihan itse. Tässä kaikki tällä kertaa. Joskus näinkin.

Ai mikä tuo pakkauksen sisältö oli? Se on korttikotelo. Ei taskumatti, johon on käytetty laajennusloitsua (Harry Potterin tai pikemminkin Hermionen ystävät tietävät mistä puhutaan).

Mutta hetkonen, lupasin vanhojentanssimekkoja käsittelevässä jutussa esitellä Jäärä Juniorin mekon jahka se saapuu. Sen toimittaminen isonpuoleisena postipakettina oli huomattavasti parempi logistinen ratkaisu kuin pakkaamattoman mekon ujuttaminen postilaatikon luukusta sisään. Aika soma, eikö?

Mrs Farkku-Tyyny

Vanha Jäärä eksyi jostain Styleroomiin ja sen jälkeen eksyi Styleroomissa. Erilaiset kuvatulvapalvelut eivät ole Vanhan Jäärän juttu. Olen niitä (harvinaisia?) ihmisiä, joiden mielestä tuhat sanaa hakkaa yhden kuvan mennen tullen. Siellä sisustuskuvien seassa hortoillessani törmäsin Tee itse sisustustyyny -kilpailuun. No, SE olisi ollut meikäläisen juttu. Itse väkerrettyjä sohvatyynyjä meiltä nimittäin löytyy. Mutta kilpailuun osallistuminen tyssäsi teknisiin vaikeuksiin…luo kuva-albumi…siis mikä? Liitä hakusana sisustustyyny…öö mikä ja mihin? Pääosin 90-luvun alkupuoliskolla (ja osin 80-luvulla) hankitusta sähkö-DI:n koulutuksesta ei ole juuri apua näissä internetin kotkotuksissa. On pieni ihme että olen onnistunut tätä blogia julkaisemaan. Sen ulkoasu ei ole karu harkitusti, vaan siksi, ettei ole hajuakaan miten saisin sitä koristeltua.

 

En siis osallistu Styleroomin kilpailuun. Kilpailut ovat sitäpaitsi ikäviä siksi, että niissä ei aina (lue: koskaan) voita, vaikka omasta mielestään olisi voiton kiistatta ansainnut. Jos joku muu oli parempi, se käytti taatusti dopingia. Itse en ole ommellut sohvatyynyjä kiellettyjen aineiden vaikutuksen alaisena, joten esittelenpä niitä tässä, koska kilpailuun osallistuminen on teknisesti ja henkisesti turhauttavaa. Valitsin esiteltäväksi Mr Vanhan Jäärän vanhoista farkuista tehdyt tyynyt ja pari anglosaksista tyynyä, joista toisessa on myös hieman farkkua. Tästä siis tuossa profiilissani mainittu ”riistää vanhat farkut jalasta vaikka väkisin”. Nämä tyynyt eivät ole sohva- vaan sänkytyynyjä ja asuvat Jäärä Juniorin huoneessa. En voi esitellä tyynyjä niiden luonnollisessä elinympäristössä, koska siellä näyttää tältä:

Voisin kuvitella että pienten lasten vanhempien hymy hyytyy tämän kuvan nähdessään. Olette ehkä kuvitelleet että kaaos lastenhuoneessa menee joskus ohi. No,  ei tarvitse enää kaivella lego-palikoita jalkapohjistaan, mutta kaaos menee ohi siinä vaiheessa kun lapsi muuttaa pois kotoa.

Kaivoin tyynyt tuon näkymän alimmasta sedimenttikerroksesta ja kiikutin ne olohuoneen sohvalle kuvattavaksi, kas näin:

Leviksistä tehdyt tyynyt ovat tietenkin kaikkein tyylikkäimpiä. Tämäkin luonnonvara on valitettavasti uusiutumaton (kuten filmipurkit ja metalliset kärrypoletit). Mr Vanha Jäärä oli uskollisesti käyttänyt 501:iä vuosikaudet, mutta kun eräänä päivänä vuosia sitten menimme ostamaan uusia sellaisia, huomasimme kauhistukseksemme että mallia oli muutettu siihen aikaan muodissa olleiden persvaon paljastavien lökäpöksyjen suuntaan. Eihän kukaan Jäärä sellaisia voi käyttää. Päivittelimme ja paheksuimme asiaa aikamme. Sitten oli pakko myöntää ettei Toyota Corollakaan näytä samalta kuin 70-luvulla. Niin se maailma muuttuu jääräseni! Mutta Levis-valikoima on joka tapauksessa niin muuttuvainen ja sekava että siitä ei Mr Vanha Jäärä enää yritä ottaa tolkkua vaan on siirtynyt halpisfarkkuihin. Niistä ei valitettavasti saa aivan yhtä tyylikkäitä sohvatyynyjä.

Sohvatyynyjen ompelu vanhoista vaatteista, verhoista, keittiöpyyhkeistä jne. on halpaa hupaa ja mukavaa kierrätyspuuhaa. Oma roska muuttuu omaksi aarteeksi. Yksistä Mr Vanhan Jäärän ex-Leviksistä en päässyt tekemään tyynyä. Jäärä Junior löysi ne ja pyysi minua leikkaamaan niistä shortsit. Olette ehkä kuulleet boyfriend-farkuista, mutta meilläpä onkin keksitty stepfather-shortsit. Kovia kierrätysinnovaattoreita koko perhe olemme me :-)