Silkkaa premiumia

Hiphop-tanssikaverini kertoi eilen joutuvansa ensi sunnuntaina lähtemään viikon työmatkalle Ameriikkaan 10 tunnin aikaeron päähän ja sinetöi tällä ilmoituksellaan tämän kertaisen jutun aiheeni. (Älkääkä nyt yhtään ihmetelkö että miten ihmeessä joku Vanhaksi Jääräksi itseään kutsuva harrastaa jotain nuorison hapatuslajia. Jääräthän joraavat melkein mitä vaan paitsi vatsatanssia ja suomalaisia kansantanhuja.)

Olin nimittäin tällä viikolla yhden yön ja kahden työpäivän työmatkalla  Oulussa. Ajatus viikon sekoilusta jet lagin kourissa Ameriikan länsirannikolla sai Oulun reissun tuntumaan todellakin kävelyltä puistossa kuten siellä Ameriikassa tavataan helpoista nakeista sanoa. Tosin kävely pimeässä Otto Karhin puiston läpi Oulussa ei vastaa tuon sanonnan tarkoitusta. Puistossa ei ole minkäänlaista valaistusta, sen läpi virtaa jonkinlainen vesieste, se on kaivettu täyteen mystisiä monttuja ja sekaan on ripoteltu satunnaisia työmaa-aidan pätkiä lisähaasteeksi. Kyseisen puiston läpi käveleminen oli kuitenkin suurin koittelemus, johon reissulla jouduin. Muilta osin reissu oli ihan premium-luokkaa kuten kuvasta näkyy!

Ensin vähän nauratti sikäli kun pystyin nälältäni juuri naureskelemaan, että onpa mahtavaa kun premium-huoneen varustukseen kuuluu kertakäyttötohvelit ja tekokasvi. Illallistreffit oli sovittu vasta puoli seitsemäksi ja puoli kuudelta hiukoi jo melko lailla puolen päivän aikaan syödyn kevyehkön työmaaruokalalounaan jäljiltä. Mutta sitten havaitsin premium-varustukseen myöskin kuuluvien tee-, kahvi- ja kaakaopussien seasta todellisen premium-yllätyksen:

Kolleega, joka oli viettänyt samassa hotellissa jo edellisenkin yön tiesi kertoa:"Parasta on että ne tankkaa niiden tilalle uudet jos ne syö!" Tätä iloa en yhden yön reissussa kerinnyt päästä kokemaan.

Hotellikokemus oli siis muuten miellyttävä paitsi se tavanomainen: äänieristys. Asuinrakennuksia koskevissa  ääneneristysmääräyksissä sanotaan että huoneistosta toiseen kantautuvat ilma- ja rakenneäänet saavat olla enintään x dB. Hotellirakentamisessa tuntuvat vallitsevan määräykset, joiden mukaan huoneesta toiseen ja käytävästä huoneeseen kantautuvien äänien pitää olla vähintään x dB.

Jos ei lasketa mukaan sitä Otto Karhin puistoa ja hotellin äänieristystä, niin kokemus Oulusta ja oululaisista oli tällä kertaa ja on muutenkin yleensä miellyttävä. Paitsi silloin kun on helkkarin kylmä. Tällä kertaa ei ollut. Jos jossain järjestettäisiin "Valitse Suomen lupsakoin murre" -äänestys, äänestäisin oitis Oulun murretta. Oululainen saa mitä arkipäiväisimmät tilanteet kuulostamaan etelämaalaisen kiireettömiltä ja noh, lupsakoilta. Kuitenkin ilman sitä oikeaa etelämaalaista tuskastuttavaa "si, mañana" -asennetta.

Mutta taas siis kamppailtiin ilmastonmuutoksen puolesta lentämällä. Oi voi. Jottei menisi pelkäksi voivotteluksi, esitelläänpä lopuksi niin sanottu "viikon DIY". Jäärä Junior sai sisustusinspiraation ja tahtoi laittaa huoneensa uusiksi. Niinpä aito 60-70-luvun kattolamppu meni vaihtoon. Kun lampusta poisti sähköosat, siitä sai vaikka:

säilytyspurkin

suojaruukun

 tuikkukupin.

Viimeksi mainittu on aika hieno ratkaisu vai kuinka? Taidankin itse asiassa jättää sen tuohon. Mutta mikä parasta, jos haluaa kyseisen esineen valaisevan taas sähkövalolla, voi ruuvata sähköosat takaisin. Nykyaikana valmistettua lamppua ei pysty purkamaan ilman peltisaksia ja rälläkkää eikä missään tapauksessa enää kasaamaan uudestaan. Kyllä ennen osattiin!

P.S. Tässä vielä kauppareissun jälkeen lisätty Halloween-special

Huomaa päälakilohkon tuuletus, jotta polla saadaan hohtamaan ilmavasti ja turvallisesti! Jäätelökauha on muuten oiva työkalu tässä hommassa.