Leikkii sisustusblogistia

Ajattelin tehdä uuden aluevaltauksen kuin Putin konsanaan - ja aivan rauhanomaisesti. Mikäli jatkan tällä alueella, käyttäkää toki mitä tahansa pakotteita saadakseni minut palaamaan omien alkuperäisten rajojeni sisälle.

Vanha Jäärä leikkii nyt sisustusblogistia. Yleensähän Vanha Jäärä vain leikkii blogistia. Tässäpä muutama kuva meidän innovatiivisesta eteisen seinästä.

 Siispä ensin kaksi yleiskuvaa eri kulmista ja sitten kaksi yksityiskohtaa. Seinän funktio on toimia matkamuistojen ja muun sälän kaatopaikkana. Siihen uppoavat nätisti monet heräteostoina tehdyt hirvitykset ja kauniimmatkin asiat, askartelut ja sekalaiset löydöt. Huomaatteko että avainkaappi maastoutuu tuonne aivan muina kaappeina!

Vanha Jäärä tunnustaa seuraavansa satunnaisesti joitain sisustusblogeja. Niissä on usein suorastaan ammattitasoisia kuvia. Näillä blogisteilla on huomattavasti järeämpää kuvauskalustoa ja paljon enemmän kiinnostusta ja kykyjä valokuvaamiseen kuin Vanhalla Jäärällä. Mutta joillakin heistä on myös aimo annos päättämättömyyttä. Jos ette vielä tajunneet, niin tuo neljä kuvaa yhden sijaan oli sarkasmia. Joillain sisustusblogisteilla on useinkin se ongelma, etteivät osaa päättää mikä kuva parhaiten kuvaisi kohdettaan. Niinpä laitetaan kymmenen kuvaa siitä samasta symmetrisestä tuikkukupista hiukan eri kulmista otettuna. Tämä on aivan sama asia kuin jos tällainen verbaalisemmin suuntautunut blogisti kirjoittaisi saman lauseen kymmenellä eri tavalla. Kuinka moni jaksaisi lukea enää kolmatta lausetta huomattuaan kahden ensimmäisen lauseen sisällön samaksi? Eikö ollutkin osuva vertaus? Syntyipä mahtava metafora! Osuinpa kerrankin naulan kantaan (toisin kuin Mr Vanha Jäärä nikkaroidessaan). Am I right or am I right? Vai mitä sanotte? Noniin, syntyi vain viisi lausetta, mutta oletettavasti kerkisitte kyllästyä jo niitäkin lukemaan.

Jotkut sisustusblogistit myös kantavat tavaraa sisään ja ulos suorastaan hälyyttävällä tahdilla. Sama pätee varmasti muotiblogisteihin, mutta ne ovat Vanhalla Jäärällä vahvasti evvk-kategoriassa. Tavara kantautuu ulos yleensä jonkinlaisen nettikirppiksen kautta - suoraan blogissa myytynä tai jollain varsinaisella nettikirppiksellä. Vanhalla Jäärällä on alkanut herätä kysymys ovatko nettikirppikset pelkästään hyvä asia.  Niillä on vähän liian helppo päästä eroon kyllästyttävistä tavaroista, jolloin on puolestaan helppo ostaa tilalle uutta tavaraa, joka alkaa ennen pitkää luultavasti myöskin kyllästyttää. Ehkä sitä ensimmäistä ostopäätöstä harkitsisi hieman tarkemmin jos ei olisi "mähän voin sitt myydä sen netissä jos se ei ookaan passeli" -takaporttia tarjolla. Kauppiaat toki kiittävät, luonto ei.

Vanhan Jäärän eteisen seinän tavaroista suuri osa olisi pitänyt heittää roskiin ilman tuota seinäinnovaatiota. Kukaan täysjärkinen ei olisi halunnut ostaa tuollaista krääsää. Paitsi ehkä toiseksi viimeisen kuvan nenäliinan. Minkähän olympialaisten mainostavarasta mahtaa olla kyse? Tietenkin Suomen isännöimät kisat ovat kyseessä.  Oikeassa reunassa hieman keskikohdan yläpuolella on kuitenkin Natsi-Saksan lippu vaikka hakaristi onkin tuossa aika röhnäinen. Olen kuullut että kaikki ihmiset eivät ole näistä kisoista kuulleet, joten yleissivistäkää itseänne ja selvittäkää asia, jos ette sitä jo tiedä :-)

Loppukevennys: Tämä uutinen on varmaan jo jokaisen irvileuan blogissa, mutta pakko laittaa se tännekin: Uimakoulu Simsalabim teki katoamistempun kerättyään kausimaksut asiakkailtaan.  En ole aikoihin hihitellyt näin runsaasti Hesaria lukiessani. Asia ei varmaankaan naurata kyseisiä entisiä asiakkaita, mutta minkäs teet: Nomen est omen! :-D

Hautamuistomerkkejä

Episodissa Remontti ja parisuhde kehuin että Mr and Mrs Vanhan Jäärän nikkaroinnit eivät koskaan mene pieleen. Jos tuumitte siihen silloin että ”just joo ja heko heko” olitte aivan oikeassa. Ajattelin nyt kokeilla useille pörssiyrityksille vierasta lähestymistapaa eli rehellisyyttä ja avoimuutta ja esitellä sen yhden pieleen menneen hankkeen. Okei, saatan joskus esitellä toisen ja kolmannenkin joskus kun oikein innostun…

Tältä näyttää kun johonkin on koira haudattuna:

Paitsi että siihen ei ole haudattu koiraa eikä edes oravaa. Sehän on kukkapenkki, joka odottaa purkamistaan ja sulauttamistaan takaisin luontoon. En tiedä missä ihmeen mielenhäiriössä sain aikoinaan päähäni että tuohon pitäisi saada kukkapenkki. Koko päähänpistosta ei ole ollut kuin riesaa kun monenlaista rehua olemattomassa multakerroksessa (siksi siihen ei saisi haudattua edes chihuahuaa) tavattoman kuivalla paikalla on yritetty saada kasvamaan. Huonolla menestyksellä tietenkin. Tuo koiran romahtanut hautaristi on aita, joka piti viime vuonna unikoiden lehtiä poissa maksaruohon päältä. Sitä ei juurikaan tarvittu tänä vuonna kun toistaiseksi ainoa viihtyjä unikkokin totesi ettei hän täällä yksinään jaksa kukoistaa. Jos vaatimus on järjetön, mikään speksaaminen ja toteuttaminen ei voi saada siitä toimivaa nikkarointitulosta. Siperia opettaa.

Pihaltamme kyllä löytyy myös ihan oikeakin hautamuistomerkki. Siihen on haudattu:

Koska kaiverrus hautakivessä on tehty spriitussilla, joka on päässyt vuosien saatossa hiukan haalistumaan, kerrottakoon että siinä lukee: HANI PÖÖ - HAMSTERI. Meillä ei ole osaa eikä arpaa tuossa hankkeessa – siis hamsteriparan hengen menossa eikä sitä seuranneissa seremonioissa. Hamsteri oli ilmeisesti taloa meitä ennen asuttaneiden poikien lemmikki. Kauhistuttaa ajatellakin millaisen lyhyen ja vauhtia ja vaarallisia tilanteita pursuavan elämän Hani Pöö on viettänyt. Olemme nimittäin kuulleet sen verran mielenkiintoisia lausuntoja näistä pojista naapureilta. IT-alalla työskentelevä naapurinrouva luonnehti poikia diplomaattisesti ”ehtiväisiksi”. Kun kerroimme tämän lausunnon toisella puolella asuvalle lastenpsykiatrille, hän sanoi:”Vai ehtiväisiä poikia! HAH! Kauheita riiviöitä ne olivat!” Siinä siis ammatti-ihmisen lausunto. Nyt tiedätte mitä psykiatrin mielessä liikkuu kun hän kirjoittaa reseptiä pienen Jonne-Jantterin ADHD:hen. (Ja totta tosiaan toivon vahvasti ettei em. naapuri koskaan lue tätä!)

Nyt on pakko pysähtyä ihmettelemään että miten kummassa saan näistä hautamuistomerkeistä väännettyä millään lailla ympäristöasioita liippaavan jutun. Vanha parrakas ystävämme Karl Marx taisi aikoinaan sanoa että uskonto on oopiumia kansalle, mutta paras etten lähde sille tielle pohtimaan hautausmaiden tarpeellisuutta ja sitä, voisiko ihmisen maallisten jäännösten loppusijoittamisen hoitaa jotenkin ympäristöystävällisemmin. Pohtikoon tätä kukin ihan tykönään mikäli tahtoo. Tuskin tahtoo. Koska muuten olette viimeksi käyneet hautausmaalla moikkaamassa edesmenneitä sukulaisia ja ystäviä? Vanha Jäärä on haudannut edesmenneet rakkaansa sydämeensä ja käy hyvin harvoin hautausmailla. Hautausmaathan ovat ihan mukavia puistoalueita kuitenkin, joten jätetäänpä ne asukkaineen rauhaan ainakin tässä blogissa. Ehkäpä opetus on että jättäkää myös pihanne rauhaan, päästäkää se luonnontilaan älkääkä yrittäkö rakennella sinne mitään koiran hautaa muistuttavia kukkapenkkejä.

Ympäristönäkökulma jäi melko vaisuksi tällä kertaa. Yritetäänpä ensi viikolla uudella innolla ja paatoksella.

Tomaatin poskesta Pestiin

Joitakuita ehkä kiinnostaa miten sujui viime viikolla mainitsemani vanhojentanssimekkojen sovituskierros. Vastaus on: yli odotusten. Ilmassa oli suurta äiti-tytär-urheilujuhlan tuntua, jota monilla äiti-tytär-pareilla ei ehkä ollut ollut sitten vauvamuskarin. Me emme harrastaneet vauvamuskaria, joten taisi olla ihan ensimmäinen urheilujuhla meille. Tyttäret sovittivat kolttuja henkilökunnan avustamina minkä kerkisivät ja mammat istuivat tuolilla kommentoimassa sekä oman että vieruskaverin tyttären mekkoja. Meillä mammoilla oli selkeästi hauskempi ja helpompi homma. Kuohuviiniä ja pientä suolapalaa olisi tosin vielä toivonut tarjolle...Ja voi miten nättejä tyttösiä, mutta oma oli tietenkin kaikkein kaunein. Syvällisen mietinnän ja kaverikommentoinnin jälkeen päätös saatiin tehtyä jo samana iltana. Eikä syntynyt edes mitään "ei tommosta Spidermanin morsian-asua" -kriisiä. Malli on sellainen että sen voi myöhemmin tarvittaessa lyhentää, joten on edes yksi kierrätysoptio!

Joitakuita muita ehkä kiinnostaa mitä kuuluu muutama viikko sitten esittelemälleni kompostista versovalle tomaatille vai oliko se tomaatti ensinkään. Tomaattihan se on ja pieniin päin!

Tomaatin ympärille tekee mieli rakentaa kasvihuone, sillä ilmastonmuutos ei taida millään ehtiä kiihtyä riittävästi tomaattien kypsymiseksi. Ei, vaikka perheemme tänä loppukesänä ja alkusyksynä harrastaakin poikkeuksellisen aktiivista kamppailua ilmastonmuutoksen puolesta eli laiva- ja lentomatkailua.

Huomenaamulla Vanha Jäärä lentää tyttärineen viikonlopuksi Budapestiin, jossa Mr Vanhalla Jäärällä on parin viikon pesti Pestissä. Maantietoisku jälleen: usein ihmiset sanovat matkustavansa Budaan, vaikka yleensä he viettävät suurimman osan ajastaan Pestissä. Tonava halkaisee Budapestin ja länsiranta on nimeltään Buda ja itäranta Pest. Lausutaan paikallisella kielellä Budapesht. Mutta matkailun hiilidioksidipäästöistä tulee jonkinlainen spektaakkeli myöhemmin – seuraavan lentomatkan yhteydessä kenties…

Maisema Budasta Pestiin katsottuna näytti kymmenen vuotta sitten tältä. Silloin olin siellä työmatkalla silloisen kolleegani Jack Bayn kanssa ja kerkesimme toikkaroida turisteina ympäri kaupunkia kuin vanha aviopari konsanaan. Jack oli erinomaista matkaseuraa sen lisäksi että hän oli myös oiva työkaveri. Muutaman oluen nautittuamme Jack kysyi minulta oliko Mr Vanha Jäärä mustasukkainen kun lähdin "vieraan" miehen kanssa matkaan. Mrs Bay oli kuulemma ollut hyvinkin mustasukkainen (huom: jostain täysin käsittämättömästä ja perusteettomasta syystä). En tiennyt kuinka olisin diplomaattisesti ilmaissut että matkani Mr Bayn seurassa ei aiheuttanut Mr Vanhassa Jäärässä mitään mustasukkaisuuden häivähdystäkään. Mr Bay ja Mr Vanha Jäärä siis tuntevat toisensa oikein hyvin työkuvioista. Olisi ehkä pitänyt valehdella että Mr Vanha Jäärä oli aivan suunniltaan ja kirkui että sen komean karpaasin kanssa et kyllä lähde mihinkään...Todellisuudessa Mr Vanha Jäärä olisi tuskin ollut mustasukkainen vaikka olisi kuullut että jouduimme Jackin kanssa jakamaan saman hotellihuoneen.

Takaisin vielä noihin tomaatteihin (koska en Budapestista saa millään rakennettua aasinsiltaa seuraavaan aiheeseen), jotka ovat niin kiiltäviä ja sileitä että niistä tulee mieleen – ei vauvan peppu – vaan Cheekin poski.
  
Jotta saisitte kunnolla selitystä sille, miksi kutsun itseäni Vanhaksi Jääräksi, niin kommentoinpa hiukan viime aikoina kovasti tapetilla ja stadionilla ollutta ilmiötä nimeltä Cheek. Minä nostan aina hattua yritteliäisyydelle, joten kaikki kunnia Cheekille ja rahat pois tädeiltä. Mutta en voi olla ihmettelemättä uutisissakin näkyneitä äiti-tytär –pareja keikoilla. Vanha Jäärä ei todellakaan veisi tytärtään keikalle, jossa mies ”laulaa” (jos sitä nyt voi laulamiseksi kutsua, ei tee ainakaan hyvää äänihuulille niin kireä äänenkäyttö) ihailevasti viinalla läträämisestä ja naisten iskemisestä. Turha on kitistä että naisen euro on 80 senttiä, jos keski-ikäiset naiset vaeltavat laumoittain kuuntelemaan artistia, joka kutsuu naisia mm. nimityksillä kisu, (dokaaja)kinkku ja ämmä. En edes tiedä vastaavanlaisia nimityksiä miehille kuten kisu ja kinkku (kolli ja kankku?), saati että käyttäisin niitä. Koska en hänen tyyliään tajuu, mulla ei sitt todellakaan kai ole tyylitajuu ja hyvä niin. Ja kisut lakkaa sitten vaan kitisemästä naisten pienistä palkoista, kiitos. "Ihme vanha jäärä" sanovat nyt Cheekin ystävät. Niinpä niin. MOT. 

Vielä tuosta kamppailusta ilmastonmuutoksen puolesta. Mr Vanhalla Jäärällä oli kolleega, jonka perhe harrastaa mainittua kamppailua äärimmäisen aktiivisesti. Koko perhe käy vähintään kaksi kertaa vuodessa jossain rantalomalla ja lisäksi perheen äiti parilla viikonlopun kaupunkimatkalla. Kerran kävi niin että koko perheen rantaloma jonain koulun loma-aikana jostain syystä peruuntui. Perheen poikia nolotti niin, että kun kaverit koulussa kysyivät että missäs kaukana tällä kertaa kävitte, niin pojat valehtelivat tuskisssaan että "Ööö, Kreetalla!" Mitäpä tähän sanoisi? Kommentoikaapas jotain, koska Vanha Jäärä on edelleen ihan sanaton, vaikka siitä on jo yli vuosi kun kuulin tämän karmaisevan tositarinan.

Olipas juttuja laidasta laitaan tällä kertaa, mekoista tomaatin kautta Cheekiin ja matkailuun! Nyt pakkaamaan, garh, matkailun nurja puoli.

Koltut kiertoon tai käyttöön

Vanha Jäärä ei ole niin jämäkkä jurmottaja kuin voisi luulla vaan pikemminkin herkkis, joka menettää yöunensa pienimmistäkin muutoksista fyysisessä tai psyykkisessä ympäristössä. Turinoitiin tästä joskus työpsykologin kanssa ja hän kysyi, onko minulle herkästä luonteesta ollut mitään hyötyä. Pidin kysymystä lähinnä kompakysymyksenä ellen peräti vittuiluna ja vastasin että ei todellakaan. ”Eikö edes tyttäresi kasvatuksessa?” kysyi psykologi tietäväisesti hymyillen. No, pakko myöntää että ilmeisesti on. Tästä todistusaineistona muutama päivä sitten saamani ”ihanalle äidille” osoitettu synttärikortti, jonka B-puolelle oli tekstattu seuraava sitaatti:

Pusertuuko tippaa linssiin vai tuumaatteko kyynisesti että tuo on pohjustusta ensi vuonna koittaviin vanhojen tansseihin, jotta äiti maksaisi mukisematta kaikki kulut? Itse valitsen tietenkin ensimmäisen vaihtoehdon ja pusertelen edelleen minkä kerkiän, mutta pohdinpa nyt hiukan vanhojen tanssit –nimellä tunnettavaa huikeaa kulutusjuhlaa, joihin valmistautuminen alkaa monessa lukion 2-luokkalaisen tytön perheessä jo näihin aikoihin. Ja joka aiheuttaa Vanhalle Jäärälle oikeinkirjoituksellista päänvaivaa. Vanhojen tanssit ja vanhojentanssimekko?? Vanhojen tanssimekko taas on ihan eri asia. Vaikeaa...

Löysin tällaista statistiikkaa: ”Vuonna 2006 ylioppilastutkintoja suoritettiin lähes 33 000. Nykyisin ylioppilastutkinnon suorittavista 58 prosenttia on naisia”. Oletetaan että vanhojen tansseihin ei osallistu enempää tyttöjä kuin mitä poikia on tarjolla vaikka osa tytöistä tanssiikin esim vuotta nuoremman pojan kanssa ja pieni osa lehmäparissa (tuosta termistä ei saa feministit suuttua, sehän on vain härkäparin naisversio). Tällä logiikalla saadaan tanssiparien määräksi 13 860. Osa suorittaa yo-tutkinnon iltalukiossa tai ammattikoulussa, joissa ei tietääkseni tanssahdella. Arvataan siis edelleen että 10 000 tyttöä vuodessa osallistuu vanhojen tansseihin. Mitä tapahtuu kaikille niille satiini-sifonki-paljettiluomuksille kertakäytön jälkeen?

Oma kertakäyttöinen ja itse ommeltu asuni vuodelta -86 päätyi ainakin roskikseen. Enpä tiedä onko Roswitha Möhringillä vielä minulle tietämättään lainaamansa mustat hanskat tallella. Sorry Roswitha, poltin niihin tupakalla reiän, tunnustan sen nyt lähes 30 vuoden jälkeen! Nyt olen sen verran rahoissani että voin ostaa sinulle vaikka uudet hanskat. Ota yhteyttä mikäli olet juhlahanskoja vailla!

Bongaa kuvista tuttuja ja Roswithan hanskat! Luulen että kuvissa esiintyvät eivät tästä julkaisusta pahastu, koska hädin tuskin tunnistan tuosta itseni saati ketään muita.

Mekkomuoti on n. 30 vuodessa hiukan muuttunut! Silloin dinosaurusten aikaan itse ommeltu mekko ei ollut mikään harvinaisuus. Ja vaikka varsinaiset "vanhat" asut olivat jo silloin katoamassa, niitä jonkin verran kuitenkin näkyi. Voimme tehdä luotettavaa vertailevaa tutkimusta, koska tytär on samassa lukiossa kuin äitinsä aikoinaan. 

Minulla oli asussani sentään kierrätysosuus: hanskat. Alun perin mekkonikin piti olla kierrätystä ihan parhaasta päästä: äidinäitini juhlamekko 1930-luvulta. Muutamaa päivää ennen juhlaa äitini kuitenkin rykäisi herneet nenäänsä jostain älyttömästä asiasta kuten hänellä on tapana tehdä, ja minun piti ottaa pikaisesti käyttöön plan B. Onneksi olin jo silloin ompelutaitoinen. 

Pahoin pelkään että tanssiaismekkojen kierrätys on kuitenkin melko vähäistä vaikkei kierrätyksen esteenä olisikaan epäluuloisen persoonallisuushäiriön aiheuttamat perheensisäiset ristiriidat. Jonkin verran mekkoja näkyy myytävänä nettikirppiksillä, muttei todellakaan tuhansittain. Ja useammat haluavat juuri tietynlaisen mekon – jos vaan vanhempien kukkaro suinkin antaa myöten. Eivät kierrätyskappaletta, jonka malli tai väri eivät omaa silmää aivan tarkalleen miellytä. Enhän minäkään voi pikku mussukaltani kieltää juuri sellaista mekkoa kuin hän haluaa kun hän teki niin ihanan synttärikortinkin (jep, suunnitelmansa onnistui)! Tai kyllä voin jos yrittää ostattaa esim tällaisen Spidermanin morsian -tyylisen pornokermakakun (kuva kopioitu täältä)!

Mitäpä noille kertaalleen käytetyille "ihanuuksille" voisi tehdä jotteivat jää komeroon pölyyntymään? Ykkösvaihtoehto on tietenkin laittaa se sellaisenaan kiertoon. Mutta muitakin hiukan luovempia vaihtoehtoja tuli mieleen. Jos malli on sellainen, että helman voi lyhentää, mekosta saisi tehtyä vähemmän juhlavan version elämän hiukan pienempiin juhliin. Itse en ole iltapukutyyppistä ratkaisua tarvinnut kertaakaan vanhojen tanssien jälkeen. Jos materiaali olisi sellaista, että sen voisi valkaista, mekon voisi uusiokäyttää morsiuspukuna. Siinäpä business-idea: valkaistavat vanhojentanssimekot! Useimmitenhan ne ovat keinokuitua, jonka valkaiseminen ei onnistu, joten tuotekehitystä peliin. Tätä ideaa saa hyödyntää ihan vapaasti, en taida itse jaksaa alkaa värkkäillä valkaistavien mekkojen parissa. Oheisbusineksena voi pyörittää laihdutusvalmistekauppaa ja personal trainer -palveluita, jotta saadaan pari lasta pyöräyttäneet entiset vanhojentanssijat tungettua uudelleen samaan mekkoon. 

Kolmas vaihtoehto on simppeli: koltut käyttöön. Iltapukua päälle vaan kun naapuri pyytää kahville tai kun piipahtaa parille paikalliseen. No, ehkei ihan noihin tilaisuuksiin, mutta voisihan sitä alkaa järjestää bileet aina sillä mentaliteetilla että paras asu palkitaan. Jos ei iltapukua komerosta löydy, saa tulla muussakin asussa, mutta olemassa olevan iltapuvun käyttö pakollista tai ainakin erittäin suotavaa.

Iltapäivällä lähdetään aloittamaan sovituskierrosta, wish me luck and patience!

Raisio-Espoo express

Terveisiä tuolta edellisen postauksen kuva-arvoituksen paikasta. Paikkahan oli siis sellainen, josta löytyy myös tämä patsas. Huomatkaa erityisesti kyrilliset kirjaimet patsaan jalustassa.

Joko alatte epäillä omia aikaisempia arvauksianne tai tietojanne? Eipä mekään kyllä oltu tuota patsasta aikaisemmin huomattu. Löytyi sieltä muitakin ihan uusia elämyksiä, mutta säästän teidät niiltä, koska tämä ei ole mikään matkailublogi. Piinaan teitä sen sijaan seuraavalla vuodatuksella. Tämä tuntuukin olevan opastekylttiblogi, tieopasteet kiihdyttivät mieltä myös Hangon reissulla.

Kotimatka oli mielenkiintoinen - diplomaattisesti ilmaistuna. Suoraan sanoen kuski Mr Vanha Jäärä ja apukuski Mrs Vanha Jäärä kiehuivat kiukusta ja käyttivät lähes yhtä värikkäitä ilmaisuja kuin remontoidessaan. Tällä kertaa eivät kuitenkaan toisiaan kohtaan. Tiesittekös että opasteet Turun satamasta kohti Helsinkiä vievät reitille Raision kautta? 95% samasta laivasta lähteneistä matkustajista tuntui tietävän eivätkä seuranneet opasteita vaan ajoivat suorinta tietä kohti Turku-Helsinki -moottoritietä. Mutta me pöljät - suorastaan pöljien kuningaspari - seurasimme opasteita. Jos maantiedon tietämykseenne ei sisälly Raisiota, mikä on toki melko todennäköistä, voin avittaa kertomalla että Raisio sijaitsee Turun pohjoispuolella mutta Helsinki ei. Jälkimmäisen faktan kaikki ehkä tietävätkin. Mittailin seuraavana päivänä kartalta että opasteita seuraamalla matka muuttui 9 km pidemmäksi ja muutenkin hitaammaksi, koska kiertotiellä ei todellakaan ollut 120 km/h rajoitusta. Kokonaismatka Turun satama - Jääräkoto piteni lähes 6%. Mitä ihmeen järkeä on ollut rakentaa moottoritie jatkumaan lähestulkoon Turun keskustaan asti jos sitä ei kerran Turusta poistuessaan saa käyttää? Oliko kyseessä raisiolaisten kauppiaiden sponsoroima operaatio, sillä reitti vei kauppakeskus Raision Myllyn ja sen läheisyydessä olevien Ikean, Bauhausin jne ohi? Vielä olisi ennen klo 21:tä ehtinyt johonkin niistä ostoksille. Arvatkaa mentiinkö...taas näitä Vanhan Jäärän arvausleikkejä...no EI TODELLAKAAN MENTY! PRKL!

Alankin nyt kirjailla ehdotusta Helsingin kaupungin liikenneosastolle, että opastuksen Länsisatamasta Turkuun tulee ohjata autoilijat ensin pohjoiseen kohti Tuusulanväylää ja sitten Kehä I:n kautta Turun moottoritielle. Näin saadaan suunnilleen samanpituinen lisälenkki turkulaisille ja raisiolaisille kun palaavat autolla Tallinnan risteilyltä. Hah!

Vanha Jäärä ei pysty ymmärtämään mitä lisäarvoa tuo pidempien lenkkien ajattaminen autoilijoilla. Eikö pitäisi pyrkiä säästämään polttoainetta ja täten vähentämään hiilidioksidipäästöjä eikä suinkaan kasvattamaan niitä - tässä tapauksessa noin 6%:lla? Ilmeisesti ei, ainakaan turkulaisten ja raisiolaisten liikennesuunnittelijoiden mielestä. Lisäpäästölähteenä kiertotiellä oli jatkuva punainen aalto. Lähes jokaisiin liikennevaloihin piti pysähtyä.

Lopuksi mainittakoon että tämä teksti on melko kaunisteltu ja suurimmat tunteenpurkaukset on poistettu syystä että Vanhan Jäärän ystävä Saintly Thomason o.s. Maryland on Turusta kotoisin. Tosin Saintlykin on tunnustanut kerran Turussa lausuneensa paatoksella:"V*ttu pitäkää Turkunne, mä en tuu tänne enää koskaan!" Niin sitä pitää :-)

Terveisin Vanha Jäärä...

...kuvassa vielä iloisena lomatunnelmissa, nyt jo hieman ahdistuneena maanantaina koittavasta töihin paluusta.