Money, money, money...

Sitten kun saatte Abban pois korvistanne, niin jutellaanpas rahasta, jota aina riittää. (On sellainen juomalaulu, joka alkaa "Lauletaanpas vedestä, jota aina riittää...") Tai ei niinkään siitä riittääkö sitä vai eikö riitä, vaan siitä, miten sitä jaetaan ja käytetään perheissä horisontaali- ja vertikaalisuunnissa. Kavereiden kanssa tulee aina toisinaan puhuttua siitä, miten he pariskuntina jakavat omat ja yhteiset rahansa, ja käytäntöjä tuntuu olevan yhtä monia kuin pariskuntiakin.

Niin ja älkää rakkaat ystävät suuttuko vaikka käytän teiltä kuulemiani juttuja tässä surutta esimerkkeinä - yritän säilyttää neutraalin sävyn, vaikka teidän tapanne hämmentävät minua aivan yhtä paljon kuin minun tapani teitä.

Koska raha ja rakkaus kulkevat käsi kädessä, kuvituksena sydämiä. Pidättäydyn kuitenkin hienotunteisesti käyttämästä kuvaa ystäväni reidessä olevasta sydämenmuotoisesta palovammasta.

1. Sun ja mun rahat
Toisissa pariskunnissa puolisot räknäävät hyvin tarkasti kumpi maksaa mitäkin. Eräässä pariskunnassa esimerkiksi mies maksaa aina ruokakaupassa ja kuukauden lopussa rouva laskee kaikki kassakuitit yhteen ja maksaa miehen tilille puolet tästä summasta. Toisessa pariskunnassa mies lainasi hoitovapaalla olevalle vaimolleen rahaa perheen yhteistä ulkomaanmatkaa varten. Meillä ei räknätä loppusummia eikä lainata toisillemme, mutta käytännössä minä maksan suurimman osan käyttötavaroista sekä lainanlyhennykset kun taas mies  laittaa palkastaan minua enemmän rahaa ns. jemmatilille, jolta maksetaan kaikki kiinteistön kustannukset kuten sähkö, vesi, jätteet, vakuutus, kiinteistövero ja isommat remontit. Mutta meillä ei todellakaan lasketa kuka maksoi mitä, rahamme ovat symbioosissa keskenään kuten me itsekin. Symbioosi - hmm, keksin juuri vahingossa täydellisen määritelmän toimivalle parisuhteelle. Olemme kuin muurahainen ja kirva. Tai merivuokko ja vuokkokala. Typpibakteeri ja herne. "Rakas herneeni, anna mun olla bakteeri sun juuressas!"

2. Toi tienaa enempi kuin mä
Kun itse olin aikoinaan äitiyslomalla ja tuloni huomattavasti normaalia pienemmät, jouduin hankkimaan uudet kengät, joihin rahani eivät todellakaan riittäneet. Jouduin kääntymään silloisen mieheni puoleen ja pyytämään:"Voitko antaa mulle rahaa, jotta saan kengät?" Huomaa, että pyysin antamaan rahaa, en lainaamaan. Symbioosi. "Tottakai" sanoi hän ja asia oli hänen osaltaan tilisiirron jälkeen sillä selvä. Mutta minua kaihertaa vieläkin, että jouduin pyytämään toiselta rahaa. En ole koskaan ollut sellaisessa suhteessa, jossa toinen tienaisi huomattavasti enemmän kuin toinen, mutta jos olisin, näkisin toimivaksi ratkaisuksi yhteisen tilin, jolle enemmän tienaava laittaa aina palkastaan rahaa, jotta vähemmän tienaavallakin olisi aina käyttörahaa ilman erillistä anomusta. Itse olen vain äitiyslomalla ollut sellaisessa tilanteessa, että tienaan vähemmän kuin mieheni. Itseäni enemmän tienaavan miehen kanssa alkaisin varmaankin kärsiä jonkinlaisesta alemmuuskompleksista. Se siitä symbioosista sittenkin vai?

3. Lasten opettaminen rahan käyttöön
Miten lapsille opetetaan rahan käyttöä sen enempää kuin annetaan seksuaalivalistusta? En tiedä. Siivousvalistuksen antamiseni meni ainakin mönkään, kuten viime viikon jutussa kerrotaan. Luulen, että lapset imuroivat suhtautumisensa rahaan ja politiikkaan vanhempien esimerkin kautta. Jos keski-ikäinen vanhempi saa vielä omilta vanhemmiltaan jotain rahallista avustusta, lapsikin oppii hyödyntämään omia vanhempiaan taloudellisesti. Jos taas vanhemmat tienaavat joka pennosensa omalla työllään, lapsikin oppii että "otsa hiessä sinun on leipäsi syömän" tai jotain muuta periluterilaista hapatusta. Meillä on annettu jälkimmäisen kaltaista esimerkkiä ja Vege Jäärä ei halua ottaa mitään ylimääräisiä rahoja vastaan keneltäkään. Toki häntä avustetaan taloudellisesti, mutta ennalta sovitulla summalla. Ylimääräistä hän ei huoli. Siivousapua kyllä...huooh.

4. Mihin rahan pitäisi riittää?
Mitkä ovat sellaisia asioita, joihin keskituloisen suomalaisen palkan pitäisi riittää? Vaikuttaa siltä, että normiksi on tullut, että palkan pitää riittää vähintään kahteen ulkomaanmatkaan vuodessa. Pitääkö todella? Ja jos autoa tarvitaan, sen pitää olla kohtalaisen iso ja hieno vaikka sillä ajeltaisiin vain kaupunkiajoa. Miksi? Minun nähdäkseni keskituloisen ihmisen rahojen pitäisi riittää siihen, ettei tarvitse jokaisella kauppareissulla etsiä tarjoustuotteita. Jos kutsuu ystäviä kylään, voi hankkia heille tarjottavat eikä tarvitse järjestää nyyttäreitä. Ja että pystyy säästämään sen verran, että jos pyykkikone hajoaa, löytyy jemmatililtä rahat uuden hankkimiseen. Jos pystyy säästämään sen verran, että pääsee toisinaan rantalomalle, se on plussaa. Ei normi.

Rahallisia ulottuvuuksia on monia muitakin, mutta en uuvuta teitä niillä sen enempää. Parisuhteen toimivuuden kannalta on olennaista, että molemmat osapuolet edustavat samanlaista ajattelumallia. Pihi ja pihi ne yhteen soppii, samoin kuin tuhlari ja tuhlari. Jälkimmäisestä yhdistelmästä tosin saattaa seurata konkurssi ja avioero...

Onko sinulla puolisosi kanssa samanlainen vai erilainen rahakatsomus?